keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Kaikkien muiden syy

Kun minulta kysytään usein "millaista siellä Kosovossa on?" olen nyt kehittänyt siihen uuden näsäviisaan vastauksen: Turvallisempaa kuin Suomen kouluissa. Noin, ja jotta hyvän maun raja ylittyisi varmasti jatkan vielä sanomalla, että Kauhajoen ammuskelu otettiin täällä vastaan raskain sydämmin; missiossa, jossa "lipun näyttäminen" on yksi päätavoitteista, suruliputus tuottaa paljon ylimääräistä fyysistä työtä. Tässä vaiheessa viimeistään sivulle vahingossa eksyneen pitäisi viimeistään ymmärtää, että tämä blogi on täyttää paskaa ja siirtyä muille sivustoille. Näkemiin!

Nyt kun omat ylilyönnyt on saatu suoritettua, voin alkaa avautumaan muiden ylilyönneistä tapauksen suhteen. Päivän Hesari osaa kertoa meille, että Irc-galleria, tämä suomalainen vastine youtubelle, aikoo laittaa asekuvat pantaan. Galleria on muuttunut muutamassa vuodessa muutaman nörtin harrastuksesta varteenotettavaksi liiketoiminnaksi. Lähes 500 000 käyttäjää, eli käytännössä kaikki 14-23 vuotiaat ovat siellä, eikä asia ole jäänyyt medialta, vanhemmilta ja mainostajilta huomioimatta. Gallerian ylläpitäjät ovat väistelleet taitavasti iltapäivälehtien kritiikkin ja ovat muuttaneet sääntöjään vanhempien huolestumista välttääkseen. Bisnes on bisnestä, joten galleria toimii ihan oikein asettaessaan rahanteon omien periaatteiden edelle. Yleensähän kaikki it-ihmiset ovat kaikke nettisensuuria vastaan. Ja yleensä vastustan yhtiöiden toimintatapojen muutoksia julkisen arvostelun seurauksena. Ihmisten mielipiteet vaihtelevat ja ovat ristiriitaisia. Riittää kun yritykset noudattavat lakia, jotka ovat ajan ja joskus jopa tutkimusaineiston tarkastamia ja tukemia mielipiteitä, siitä miten asioiden tulisi olla. Yrityksellä on toki täysi oikeus myötäillä kohderyhmänsä mielipiteitä, se on vain asiakaspalvelua. Gallerian tapauksessa he myötäilevät ryhmää, joka maksaa asiakkaille tarjoituista palveluista, eli vanhempia.

Galleriaan, kuten YouTubeenkin voi laittaa videoita ja kuvia itsestään. Poliisi oli saanut vihjeen Matti Saareen huolestuttavista videoista, mutta ei nähnyt aihetta takavarikoida hänen asettaan niiden perusteella. Tässä tapahtuu ensimmäinen ylilyönti. Iltapäivälehdet sekoittavat sen mikä olisi ollut oikea toimintatapa ja sen mikä olisi ollut juridisesti oikea toimintatapa, asiat, jotka korreloivat keskenään vain satunnaisesti. Jätkällä oli ase. Se ampui sillä ampumaradalla ja poseerasi sen kanssa. Aika yllättävää toimintaa nuorelta mieheltä! Ei kai uuden mopon saanut teini poseeraisi sen kanssa ja laittaisi sen gallerian oletuskuvaksi. Poliisi Suomessa toimii lakien mukaisesti ja tämä käytäntö estää poliisien väärinkäytökset. Lait ovat jäykkiä ja hitaita muuttumaan, mutta silti luotettavempia kuin yksittäisen poliisin hetken mielijohde. Otanpa siltä nyt aseen pois ku sen naama on niin ruma ja muutenkin ihme luuseri kun keskeytti varusmiespalveluksensa.

Iltalehti on kuitenkin eri mieltä. He uutisoivat 24.9: "Asiantuntija asevideoista: Miksi näihin ei herätty?" Asiantuntija listaa viisi kohtaa, joihin poliisin olisi pitänyt reagoida:

"# 1. Asetta ei osoiteta koskaan muualle kuin tauluun tai maaliin. Videoista käy ilmi, että Saari ampuu radan poikkisuuntaisesti."
Jos hän ampuu radan poikkisuuntaisesti, miten voi olla, että asetta ei osoiteta muualle kuin tauluun tai maaliin? Eikö maalit ole radan päässä pituussuuntaisesti? Ja mihin muualle kuin maaliin ase pitäisi kohdistaa? Ainakin täällä Kosovon ammunnoissa aseella tähdätään vain tauluun, koska jos aseella alkaa osoitella muualle, jää hyvin nopeasti ilman kavereita. Varmaankin tästä syystä minun ampumaratakuvissa tähtään aina tauluun. No mutta, tämä on vasta ensimmäinen kohta, joten ei teidän varmasti tarvitse huolehtia minusta.

"# 2. Tavallinen ampumaharrastaja käyttää kuulosuojaimia. Saarella ei suojaimia ollut millään julkaisemistaan videoista."
Aika kova on asiantuntijalla näkö, jos pystyy YouTuben-laatuisista videoista kertomaan onko kaverilla korvatulpat vai ei. Ja kun muutenkin me nuoret miehet olemme niin innokkaita käyttämään turvavöitä, pesemään hampaitamme ja varjelemaan kuuloamme, niin tämä on selvästikkin hälyttävä merkki. Viimeksi tänään koiranmetsästyskiimassa laukasin haulikon muistamatta suojata kuuloani. Mutta tämä on vasta toinen kohta, joten älkää huoleestuko vielä.

"# 3. Saaren liikkeet ovat poseeraavia, niillä on haluttu ilmaista uhkailua. Tämän olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan."
Kyllä, viimeistään siinä vaiheessa kuin nuori mieshenkilö haluaa näyttää uhmakkaalta, hälytyskellojen täytyisi soida. Nuoret miehet kun ovat yleensä niin leppoisia ja sovittelevia keskimäärin. Tästä poiketen olen joskus yrittänyt näyttää poseerauskuvissani uhmakkaalta. Lopputulos on ollut naurettava, mutta kohta kolme täytyy silti. Oh-hoh.

"# 4. Saaren pukeutuminen on vastaavaa kuin Pekka Eric Auvisella ja Virginia Techin koulusurmaajalla videoissaan. Virginia Techin verilöylyssä kuoli 33 ihmistä vuonna 2007."
Vaatteet on mun aatteet. Mustia farkkuja ja mustia nahkatakkeja saa tunnetusti vain "Tee-Se-Itse-Murha"-ketjun kaupoista. Mustaa nahkatakkia en ole koskaan omistanut, paljon muita mustia vaatteita kuitenkin. Tähän täytyy soveltaa vain porttiteoriaa ja olen yhtä kohtaa vajaa kouluammuskelija!

"# 5. Saari ei ollut selviytynyt varusmiespalveluksesta, minkä pitäisi herättää huomiota jo lupaa myönnettäessä."
Huh, tulihan se sieltä. Olen varusmiespalvelukseni suorittanut, jopa hyvin arvosanoin. Olisihan se pitänyt tietää, että ne väkivaltaisemmat ihmiset ovat niitä, jotka eivät ole suorittuneet valtion tarjoamasta tappamiskoulutuksesta.

Asiantuntija, joka valisti meidät näillä itsestäänselvillä tuntomerkeillä tulevasta sarjaamurhaajasta on nimeltään Runo Kurko. Hän on kansallisen kivääriyhdistyksen ry:n puheenjohtaja. Tähän työhön vaaditaan vähintään psykologian tai antropologian professuuria. Tärkein työtehtävä on valvoa jäsenten henkistä hyvinvointia. Onneksi saimme neuvoa puolueettoman, ja tapauksen täysin kuulumattoman, lobbausjärjestön edustajalta. Ehdottaisin nyt, että valtio laittaisi nyt rahansa peliin ja palkkaisi tämän gurun sisäministeriön kouluammuskeluvastaavaksi. Hommahan on lähtenyt ihan käsistä. Jo kolmas tapaus kahdenkymmenen vuoden sisään.

Ja sitten lopuksi vielä täytyy kiittää näitä muita kehityspsykologian asiantuntijoita, jotka jaksavat valistaa meitä tapauksen syistä. Kyse on tietenkin nykyajan kulttuurista ja väkivaltaviihteestä. Kyllä sokea Reettakin näkee väkivaltaviihteen olevan uusi ilmiö. Ei Vanhassa Testamentissa tapeta ketään, kaikki Shakespearen näytelmien henkilöt pysyvät hengissä, gladiaattorien taistelut olivat pelkkää show-painia ja Odysseja oli vain aikansa matkaopas. Toista se on nykyään. Virtuaaliväkivallasta monet saavat helposti sellaisen käsityksen, että niin voisi tehdä oikeastikkin.

Viikon paras ratkaisu, vaatimattomasti kysymykseen verhottuna, tuli YLE:n toimittajalta, joka kysyi sisäministeriltä aikooko tämä kantaa poliittisen vastuun ja erota. Onhan se nyt selvää kenen vastuulla on se, että eräs nuori mies tarttui aseseen.

1 kommentti:

O.Kovanen kirjoitti...

Jälleen olet kirjoittanut asiaa. On hämmästyttävää, miten suhteellisuuden taju ihmisillä pettää tämmöisen tapausten kohdalla.

Koska tekijä on kuollut, ei hänen päätään saada enää pölkylle,vaan tarvitaan joku muu pää, vaikka kaikille pitäisi olla selvää että syyllisiä tekoon on vain yksi. Koululaisia ei murhannut kuulustelun suorittanut poliisi, ei sisäministeri eikä hovimestari.

Mun mielstä poliisi onnistui tehtävässään mainiosti. Jo se, että Saari ylipäätään otettiin kuulusteluun, osoittaa poliisin toiminnan tehokkuutta. Harmi vain, että sitä ei osata lainkaan arvostaa. Eiköhän ase olisi pois otettu, jos riittävät perusteet olisi löytynyt. Myös arvostelu siitä, ettei koululle kerrottu Saaren olleen kuuluseluissa, osoittaa ymmärtämättömyyttä yhteiskunnan pelisäännöistä.

Ihmisten on vaikea käsittää, että tilanteelle ei ihan oikeasti ollut mitään tehtävissä. Entä jos poliisi olisikin ottanut aseen pois? Niinpä. Verilöyly olisi tapahtunut todennäköisesti jollain muulla tavoin. Ihmisiä kun voi tappaa kovin monella muullakin tavalla, kuin laillisella pistoolilla.