lauantai 23. huhtikuuta 2022

Ukrainan sota - tilannekatsaus 23.4.

 Kun kuukausi sitten julkaisin edellisen tilannekatsauksen, Venäjän armeija oli pysäytetty Kiovan liepeille. Tällä hetkellä kaikki Venäjän voimat on keskitetty Itä-Ukrainaan ja niin kutsuttu taistelu Donbassista on alkamassa. Venäjän mahdollisuudet sotilaalliseen voittoon näyttävät nyt yhtä heikoilta, kuin kuukausi sitten.

Maaliskuun 29. päivä Venäjä teki välttämättömyydestä hyveen ja ilmoitti aikeistaan ”laskea merkittävästi sotilaallista läsnäoloa Kiovan alueella hyvän tahdon eleenä neuvotteluja varten”. Todellisuudessa kyseessä oli täysimittainen vetäytyminen - Venäjän ainoa selvästi onnistunut sotilaallinen operaatio koko sodan aikana. Sotilaat lastasivat jäljellä olevat rekat ja miehistönkuljetusvaunut varastetulla omaisuudella, jättivät taistelutovereidensa ruumiit paikalleen ja palasivat Valko-Venäjälle. Miehityksen jäljiltä paljastui lukemattomia kuvia ja tarinoita satunnaisista ja suunnitteluista siviilien teloituksista, joukkohaudoista ja raiskauksista. Koko maailmalle kävi selväksi, miksi ukrainalaiset kutsuvat Venäjän sotilaita ”örkeiksi” ja Venäjää ”Mordoriksi”. Vetäytyminen “hyvän tahdon eleenä” johti rauhanneuvottelujen katkeamiseen.

On selvää, että vetäytyminen oli vain realiteettien myöntämistä: Ukraina oli voittanut Kiovan taistelun. Putin tarvitsee kuitenkin voiton, koska muuten hänen rakentamansa Potemkinin kulissit Venäjän armeijan kaikkivoipaisuudesta romahtavat. Donbassin alueen puolustaminen on yksi monista Venäjän kotiyleisölleen ilmoittamista versioista sodan syiksi. Niinpä aloitettiin joukkojen keskittäminen Itä-Ukrainaan, mihin kului melkein kolme viikkoa, joiden aikana ei nähty suuria taisteluja. Tosin nuo kolme viikkoa kuluivat Kiovan alueen joukkojen pelkkään siirtämiseen. Tämä aika ei riitä näiden osastojen huoltamiseen ja tappioiden täydentämiseen. Samalla koko maailma, mukaan lukien Ukraina, on tiennyt hyvin, mihin Venäjä aikoo seuraavaksi hyökätä suurella voimalla ja tehnyt valmisteluja sen mukaisesti.

Näiden kolmen suhteellisen rauhallisen viikon aikana tapahtui kuitenkin kaksi näyttävää Ukrainan iskua: 1. huhtikuuta kaksi matalalla lentävää sotilashelikopteria lensi kymmeniä kilometrejä Venäjän puolelle Belgorodiin, tuhosi ohjuksilla öljynjalostamon ja lensivät takaisin turvaan. 13. ja 14. välisenä yönä Ukraina laukaisi kaksi ohjusta kohti Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaivaa Moskvaa. Osui ja upposi. 

Venäjän viralliset lausunnot, propagandistien huudot ja venäläisen somen kommentit kuvasivat hyvin Venäjän ajatusmaailmaa tästä sodasta: Ukrainan tekoja pidettiin täysin käsittämättömänä. Heitä uhkailtiin täydellä sodalla ja kaupunkien pommittamisella. Venäläisen propagandan maalaama ja monen venäläisen omaksuma kuva tästä sodasta on tosiaan se, että kyseessä ”sotilaallinen erikoisoperaatio”. Kun Venäjän armeijan heikkoa menestystä ei voida selittää vuosien korruptiolla, huonolla valmistelulla ja yleisellä epäpätevyydellä, joka tasolla luotiin kuva, että Venäjä sotii ”toinen käsi sidottuna”: Kaupunkeja ei pommiteta eikä siviilejä tapeta ja näiden itseasetettujen rajoitteiden takia muutoin voittamaton Venäjän armeija ei ole vieläkään onnistunut ”vapauttamaan” koko Ukrainaa ”natseista”. Kun Venäjä näin suopeasti itseään tällä tavoin “rajoittaa”, niin Ukrainan iskut sinne missä tekee kipeää toki tuntuvat tästä paradigmasta käsin varsin epäreiluilta. Nämä asenteet tekevät aselevon lähiaikoina mahdottomaksi. Kun kävi selväksi ettei ”erikoisoperaatio” lopukaan muutamassa päivässä, Venäjän propagandakoneisto kävi ylikierroksilla ja tämän takia kotiyleisölle on mahdotonta myydä pelkkien separatistialueiden täyttä valloittamista suurena voittona.

Toinen asia mikä Moskva-risteilijän uppoamisessa on hyvä huomata, on asenteiden muutos Venäjällä ja maailmalla, kun sitä verrataan vuonna 2000 uponneeseen Kursk-sukellusveneeseen. Koko maailma seurasi kolmen päivän ajan sukellusveneen pelastustöitä ja suri, kun lopulta kaikki 113 miehistön jäsentä todettiin kuolleiksi. Venäjän televisiossa ei silloin puhuttu mistään muusta viikkoihin ja Putinia arvosteltiin kovin sanakääntein. Moskvan miehistössä oli arviolta 510 ihmistä. Virallisesti Venäjä ei ole myöntänyt muuta, kuin että alus upposi vahingossa syttyneessä tulipalossa, mutta koko miehistö saatiin pelastettua. Tämä on tietenkin räikeä vale, sillä useat mediat ovat jo löytäneet kadonneiden merimiesten vanhempia, joille on kerrottu, että heidän lapsensa on ”kadonnut”. Lisäksi monet kadonneista ovat varusmiehiä, joita Putinin mukaan ei missään nimessä lähetetä sotaan ylipäänsä. Media unohti myös aluksen kohtalon lähes välittömästi, eikä kukaan vaadi vastauksia siitä mitä tapahtui tai kuinka moni on kuollut. Venäjän viimeisin virallinen ilmoitus omista tappioista annettiin 25. maaliskuuta. Venäläisiä ei tunnu hirveästi kiinnostavan, kuinka paljon heidän sotilaitaan sodassa kuolee.

22. huhtikuuta Venäjä ilmoitti uudet tavoitteet ”erikoisoperaation toiselle vaiheelle”: Donetskin ja Luhanskin vapauttaminen ja maakäytävän luominen aina Moldovan rajalle saakka. Ei enää sanaakaan ”denatsifikaatiosta” tai biolaboratorioista, vain suoraviivaista valloitussotaa. Samaan aikaani 9. toukokuuta eli Putinin rakastama voitonpäivä lähestyy ja Venäjä todennäköisesti tekee kaikkensa, että siihen mennessä voitaisiin saavuttaa jotain, mikä edes etäisesti muistuttaisi voittoa. Itse en usko, että Venäjä pystyy saavuttamaan mitään merkittävää voittoa. Siihen vaadittaisiin reserviläisten liikekannallepanoa, millä ei ole suurta yleistä kannatusta. Venäläiset haluavat suuria voittoja ilman, että heidän tai heidän läheistensä tarvitsee itse tehdä mitään niiden eteen. Parin viikon kuluessa tilanne muuttunee asemasodaksi. Miten se vaikuttaa venäläisten suhtautumiseen sotaan, tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Ukrainan sota, kolmannen viikon muistiinpanot


 "Kahden päivän operaatio" Kiovan valloittamiseksi on jatkunut nyt 24 päivää. Venäjän armeijan eteneminen on pysähtynyt käytännössä kaikilla rintamilla: 

Etelässä, Mikolayvin alueella, venäläiset on pysäytetty ja paikoin lyöty takaisin. [ Wall Street Journalin loistava reportaasi Voznesenskin taistelusta]

Venäjä ei ole myöskään onnistunut etenemään Kiovan alueella ja pääkaupungin piirittäminen on yhtä kaukana kuin viikko sitten. 

Koillis-Ukrainassa useita kaupunkeja, kuten Sumy, ovat piiritettyjä. Kaupunkien piiritykset sitovat Venäjän sotilaita ja ukrainalaiset pystyvät tekemään piirityksistä käsin jatkuvia iskuja huoltokuljetuksia vastaan. 

Ukrainalle hankalin tilanne on Mariupolissa ja itärintamalla. Mariupolin piiritys ja raskaat taistelut ovat jatkuneet jo toista viikkoa, eikä helpotusta ole nähtävissä. Itärintamalla Venäjän joukot ovat vielä toimintakykyisiä ja siellä heillä on parhaat mahdollisuudet edetä lähipäivinä.

Venäjä on kärsinyt kolmessa viikossa suuria tappioita, niin miehissä kuin kalustossa. Realistisimmat arviot miestappioista ovat 7000 sotilaan paikkeilla. Se on enemmän kuin Yhdysvallat ovat menettäneet Irakin ja Afganistanin sodissa yhteensä. Lähes päivittäin tulee tieto, että ukrainalaiset ovat onnistuneet tappamaan jonkun Venäjän kenraalin.

Jos sodan kulun ensimmäiset kolme viikkoa haluaisi tiivistää muutamaan lauseeseen, ne menisivät näin;  Koko Venäjän suunnitelma perustui oletukseen, että Ukrainan armeijan taistelutahto ja -kyky tuhoutuvat ensimmäisen kahden päivän aikana. Tämän oletuksen pohjalta suunniteltiin nopea hyökkäys monesta suunnasta. Kun taustaoletus paljastui vääräksi, Venäjän armeija huomasi sen joukkojen olevan ripoteltuna sinne sun tänne ilman kunnollisia huoltolinjoja, turvattua selustaa tai paikallista miesylivoimaa, joita tarvitaan etenemistä varten. Salamasota on viimeistään kuluvalla viikolla muuttunut kulutussodaksi, jossa vastapuolelle yritetään aiheuttaa mahdollisimman suuria tappioita.

Sodan voittaminen (vallan vaihtaminen Ukrainassa ja kaikkiin sen vaatimuksiin suostumista) vaatisi Venäjältä huomattavaa määrää lisäjoukkoja, vähintään puoli miljoona sotilasta. Kaikki toimintakykyiset joukot ovat tällä hetkellä Ukrainassa tai valvomassa rajoja. Uudet sotilaat pitäisi saada reserviläisistä tai varusmiehistä. Tämä olisi sisäpoliittinen katastrofi, koska se käytännössä myöntäisi kansalaisille, ettei paljon kehutusta ammattiarmeijasta ollut mihinkään. Lisäksi näille uusille toisen luokan sotilaille pitäisi kaivaa naftaliinista toisen luokan varusteet. Ammattiarmeijan siirtäminen Ukrainan rajalle oli kuukausien operaatio. Uuden armeijan kokoaminen, varustaminen ja siirtäminen lienee noin puolen vuoden operaatio. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näin tulisi tapahtumaan. On vaikea kuvitella, että Putin olisi valmis luopumaan geopoliittisista harhoistaan.

Ukraina saa länsimailta uusia sitoumuksia uusista aseista. Tämä luonnollisesti harmittaa Venäjää, joka on taas kerran ilmoittanut, että pitää näitä kuljetuksia sotilaallisina kohteina. Huono uutinen tässä on se, että Venäjällä ei ole kykyä (tai kiinnostusta) erotella humanitäärisen avun kuljetuksia asekuljetuksista. Hyvä uutinen on se, että Venäjällä ei näytä olevan kykyä iskeä liikkuviin kohteisiin kaukana ukrainalaisten selustassa. Alasammutuilta venäläislentäjiltä on löydetty paperille (!) kirjattuja pommituskohteiden koordinaatteja. Tämä ehkä selittää, miksi emme ole nähneet iskuja asetoimituksia vastaan ja samasta syystä tuskin näemme niitä lähitulevaisuudessakaan.

Venäjän pommikoneet ja tykistö pystyvät edelleen pommittamaan siviiliasutusta tehokkaasti. Kirjoitin edellisessä tilannepäivityksessä, että siviilien pommittamisen tarkoitus on rikkoa Ukrainan armeijan ja kansan taistelutahto. Siihen on kuitenkin toinenkin syy: Lännessä äänestäjät kokevat tuskaa lukiessaan uutisia tuhansista siviiliuhreista. Kaikki haluavat, että tappaminen loppuisi ja asiat olisivat ennallaan. Tästä voi syntyä poliittinen paine lännestä siihen, että Ukraina hyväksyisi Venäjän ehdot, kunhan sota vain loppuisi. Paluuta vanhaan ei kuitenkaan ole. Jos Venäjä saa edes osan tavoitteistaan hyväksytyksi, se ymmärtää, että sota on ihan pätevä keino omien tavoitteidensa edistämiseen. Siviilien tappaminen voi päättyä vain Venäjän tappioon, muussa tapauksessa se siirtyy vain toiseen paikkaan myöhempään ajankohtaan.

Suomessa on kuluvalla viikolla kerännyt paljon huomiota Venäjän suurlähetystön somepostaus, jossa pyydetään Venäjän kansalaisilta tietoja heitä vastaan tehdyistä oikeuksien rikkomisista, syrjinnästä ja vihapuheesta. Twitterissä on spekuloitu siitä onko tämä nyt sodan valmistelua Suomea vastaan? Kyllä ja ei. Ei, koska venäläiseen propagandadiskurssiin mahtuu kerrallaan vain yksi päävihollinen (aina USA) ja yksi kätyrivihollinen (tällä hetkellä Ukraina). Venäläinen propaganda on valmistellut sotaa Ukrainan kanssa viimeiset 9 vuotta. Kyllä siksi, että Venäjä on aggressiivinen valtio, jolle sota on yksi keino edistää poliittisia tavoitteitaan naapurimaissa. Vaikka hyökkäystä Suomeen ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa, se ei tarkoita sitä, etteikö valmisteluita olisi hyvä aloittaa ajoissa. Ei sitä koskaan tiedä, jos kerätylle informaatiolle tulisi käyttöä. Suomen tulisi liittyä NATO:on niin nopeasti kuin mahdollista.

Venäjän kotirintamalla kaikki on hyvin. Televisiossa kerrotaan ”erikoisoperaation” sujuvan suunnitelmien mukaan eikä Venäjä ole päivittänyt tietoja tappioistaan 2. maaliskuuta jälkeen. Uusimpien kyselytulosten mukaan sodan kannatus olisi noin 70 %. Näissä kyselyissä ei ole mitään järkeä. Jo ennen sota alle 20 % vastaajista suostui kertomaan kantansa poliittisiin kysymyksiin. Nyt kun eriävästä mielipiteestä voi saada 15 vuotta vankeutta, entistä harvempi sotaa vastustava suostuu vastamaan kyselyihin. Todellisuudessa emme tiedä kuinka moni kannattaa sotaa, eikä sillä ole suurta merkitystä. Länsimaalaisessa mediassa on ollut paljon houkutusta puhua ”Putinin sodasta”, ikään kuin Putin yksin pommittaisi siviilikohteita ja venäläiset ovat vain panttivankeja ja uhreja. Perjantaina 18.3. Moskovassa kerättiin kymmeniä tuhansia ihmisiä sotaa kannattavaan mielenosoitukseen. Osallistujat olivat lähinnä julkisella sektorilla työskenteleviä ihmisiä, joille läsnäolo oli pakollinen. Monet heistä poistuivat paikalta saatuaan rastin ruutuun osallistumisesta. Sillä ei ole mitään väliä. Nykyisissä olosuhteissa, Venäjällä asuva Venäjän kansalainen joka osallistuu mielenosoitukseen sodan puolesta työnsä menettämisen pelossa tukee sotaa, vaikkei sitä älttämättä kannattaisi. Venäläisillä on vuosien ajan ollut pääsy (ja VPN:n avulla nytkin on) ei-valtiollisten uutisten pariin. Enemmistö on joko valinnut valtiollisen propagandan seuraamisen tai on yksinkertaisesti jättäytynyt pois politiikan ulkopuolelle ja näin taannut 24 vuotta Putinin valtaa. ”Pakotteet iskevät tavallisiin ihmisiin” ei siis ole validi argumentti pakotteita vastaan. 

Mikään edellä mainittu ei oikeuta kuitenkaan huutelua kaduilla venäjää puhuville. Et voi tietää kannattaako ihminen sotaa vai ei. Et osaa erottaa onko venäjää puhuva ihminen Venäjältä, Ukrainasta tai jostain muualta. Meillä Suomessa on mahdollisuus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja niitä kanavia pitkin meidän on vaikutettava siihen että pakotteita tulee lisää ja sotilaallinen apu Ukrainalle jatkuu.


perjantai 4. maaliskuuta 2022

Sota Ukrainassa - kommentteja tilanteesta 4.3.

Sota Ukrainassa on jatkunut nyt 8 päivää - on pienen tilannepäivityksen aika.

Venäjän armeija ei ole edennyt millään rintamalla paitsi etelässä, jossa Hersonin kaupunki oli ensimmäinen merkittävä asutuskeskus, jonka hyökkääjä sai käsiinsä. Viimeksi kirjoitin, ettei Venäjä pommita siviilikohteita toistaiseksi tarkoituksella: Nyt pommittaa. Turhautuminen on alkanut ja Venäjän armeija välttää lähikontaktia. Raketti- ja tykistöiskujen kohdistaminen asuinalueille on tarkoitus murtaa vastapuolen armeijan ja väestön taistelutahto. Se ei tule onnistumaan, ja seuraava askel onkin kaupunkien metodologinen tuhoaminen. Saa nähdä ollaanko niin pitkällä jo ensi viikolla.

Yksi hyvin symbolinen tapahtuma oli Kiovan tv-tornin pommitus tiistaina. Venäjä ilmeisesti tosiaan ajattelee ukrainalaisia veljeskansana ja oman maan lähtökohdista kuvittelee, että TV-uutisten loppuminen saa paikalliset unohtamaan, kuka olikaan hyökkääjä ja mistä nyt taistellaan. Samanaikaisesti se, että Venäjä pommitti mutta ei yrittänyt ottaa tv-tornia haltuun kertoo siitä, etteivät he enää oleta Kiovan antautuvan lähiaikoina.

Venäjän armeijan eteneminen on ollut vielä tuskaisempaa kuin ensimmäisinä päivinä. Venäjän paljon puhuttu kymmenien kilometrien pituinen sotilassaattue on jämähtänyt paikalleen Kiovan pohjoispuolella ja odottaa nätisti rivissä kuin Raatteentiellä. Internet on täynnä videoita, joissa nähdään toimintakuntoista kalustoa hylättynä Ukrainan pelloille. Joku saattaisi ajatella, että Venäjä on valmistautunut huonosti sotaan. Tosiasiassa Venäjä on valmistautunut tähän sotaan erinomaisesti: Heillä on käytössään krematorioautot joilla omat tappiot voi kätevästi muuttaa tuhkaksi ja vähentää näin omien huoltolinjojen rasitusta. Sotilastappioiden julkaiseminen on lailla kielletty myös rauhan aikana. Duuma hyväksyi lain , joka rankaisee sotilastappioista ”väärien” tietojen levittämisestä viidentoista vuoden vankeudella.

Sen sijaan selvä epäonnistuminen on ollut ”denatsifikaation” PR-puoli. Välillä tuntuu, että historian kirjoista on luettu Natsisaksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja päätetty kopioida parhaat palat. Venäjällä on kuuluisa toisesta maailmansodasta kertova laulu, joka alkaa sanoilla:

”Tasan kello neljältä

Kiovaa pommitettiin,

meille kerrottiin

sodan alkaneen.”

Venäjä pommitti Kiovaa kello viisi ja kohta rajan yli vyöryi sotilaskalustoa, joiden kyljessä oli kovasti SS-poliisidivisioonan logoa muistuttava tunnus. Aikanaan natsisaksan propaganda kertoi kotiyleisölle, että hyökkäys oli aivan välttämätön, koska muuten seuraavana päivänä vihollinen olisi hyökännyt ensin. Kuulostaa niin kovin tutulta.

On ollut ilahduttavaa seurata, miten käytännössä koko maailma on nähnyt Venäjän valheiden läpi ja tuominnut hyökkäyssodan yksiselitteisesti. YK:n yleiskokouksessa vain Valko-Venäjä, Eritrea, Pohjois-Korea ja Syyria äänestivät Venäjän puolesta. Suomen ja Ruotsin pitkään varjelema puolueettomuus heitettiin romukoppaan aseavun muodossa. Jopa Sveitsi tuli osaksi pakoterintamaa.

Ulkomaiset yritykset ovat aloittaneet laajan maastapaon Venäjältä: Ei enää Ikeaa, Oraclea, Applea, Nokiaa, S-ryhmää tai ulkomaisia automerkkejä. Nekin, jotka eivät ole vielä lähteneet, lähtevät varmasti pian. Venäläisten käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet vuodesta 2013 ja nyt rupla on menettänyt lähes 50% arvostaan kuukaudessa. Tämä tarkoittaa, että samalla rahalla saa puolet vähemmän tuontitavaroita. Jos joku lukijoista on harkinnut venäläisten kulutustavaroiden boikottia, hän on varmastikin havainnut, ettei sellaisia tavaroita juuri ole. Tilanne on tismalleen sama Venäjällä. Länsimaiden taloudellinen erikoisoperaatio Venäjää vastaan on ollut yllättävän yhtenäinen ja musertava. Käytössä on rajoituksia mm. Venäjän keskuspankin varantoihin, joita ei aikaisemmin olla kokeiltu edes Irania vastaan. Tällä hetkellä yksikään ekonomisti ei osaa ennustaa, miten inflaatio kehittyy tänä vuonna.

Tästä huolimatta Putin ja hänen kätyrinsä ovat toistaneet, että sota Ukrainassa jatkuu ”loppuun saakka". Lopulta kyse on kuitenkin siitä, heräävätkö venäläiset koskaan Putinin propagandan aiheuttamasta kauhu-unesta vai jatkavatko he vain elämäänsä sellaisenaan kuten Pohjois-Koreassa. Sota Ukrainassa jatkuu joka tapauksessa vielä vähintään kuukausia.

 


sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Venäjän sota Ukrainassa. Neljännen päivän tilannearvio.

Minua on pyydetty kirjoittamaan Ukrainan sodasta. Tilanne elää jatkuvasti, mutta tässä lyhyesti jotain ajatuksia.

Tärkein ensin: Ukrainan armeija ja väestö vastustaa hyökkäystä urheasti ja menestykkäästi. Yhtäkään merkittävää kaupunkia ei ole vallattu. Ennen hyökkäystä Venäjän valtiollisten TV-kanavien juontajat kilpailivat siitä kuka ennustaa nopeimman Ukrainan täyden antautumisen hyökkäyksen jälkeen: ”Venäjä voittaa 48:ssa tunnissa!" "Eipäs kun vuorokaudessa!” Nyt on kyseenalaista, voiko Venäjä ylipäätänsä voittaa.

Putin toi turvallisuusneuvoston kokouksen koko kansan nähtäväksi television välityksellä kolme päivää ennen hyökkäystä Ukrainaan. Saimme samalla arvokasta tietoa siitä, miten päätöksenteko Venäjällä toimii: Ei ole mitään turvallisuusneuvostoa, jossa tehtäisiin päätöksiä ja pohdittaisiin vaihtoehtoja. Putin tekee päätökset yksin ja päätös hyökkäyksestä oli tehty jo ennen televisiossa käytyä kokousta. Käytännössä Putin vain marssitti korkeimmat virkamiehet TV-kameroiden eteen vannomaan uskollisuuttaan hänelle. Nyt vastuu tästä hyökkäyksestä on myös heillä ja rivit ei rakoile.

Venäjän sotakone ei ollut läheskään niin suuri ja mahtava kuin Venäjällä ja ehkä meillä täällä lännessäkin kuviteltiin. Ukrainan ilmavoimat ja ilmapuolustus ovat edelleen osittain toiminnassa ja tekevät tehtävänsä. Minkäänlaista koko komentoketjun romahduttavaa kyberhyökkäystä ei myöskään saatu aikaiseksi.

Venäjän suunnitelma näytti pohjautuvan siihen oletukseen, että Ukrainan armeija menettää tahtonsa taistella ensimmäisen tai toisen vuorokauden aikana. Suurin osa Venäjän kalustosta ja miesvoimasta on keskitetty Kiovan valtaamiseen. Tarkoituksena on varmastikin vallata tärkeimmät hallintorakennukset ja asettaa nukkehallitus À la Terijoki. Nähdäkseni tästä syystä Venäjä ei ole tarkoituksella pommittanut siviilikohteita. He ovat pommittaneet niitä satunnaisesti puhtaasti epäpätevyyden takia. Kun turhautuminen ankaraan vastarintaan kasvaa, tämä voi muuttua nopeasti.

On täysin epäselvää, mikä on Venäjän / Putinin kuvittelema ”end game” eli toivottu hyvä lopputulos. Ilmeisesti Putin on uskonut omia valheitaan: Ukrainalaiset ovat haluttomia taistelemaan ja hyväksyvät nukkehallinnon, kunhan vanha on syrjäytetty. Ei enää demokraattista naapurimaata näyttämässä venäläisille esimerkkiä. Minä en usko, että ukrainalaiset lopettaisivat taistelun, vaikka Kiova kaatuisi.

Minä en loppuun asti uskonut, että Venäjä hyökkää. Ajattelin kaiken olevan taas yksi bluffi neuvottelupöydässä lännen kanssa. Ukraina teki ilmeisesti saman arviointivirheen; Armeijan reservin mobilisointi alkoi vasta sodan alettua. Tätä reserviä pitäisi saapua taistelukentälle ensi viikon aikana ja tuolloin näemme todennäköisesti vastahyökkäyksiä Venäjän huoltolinjoihin ja sivustoihin. Samanaikaisesti Venäjä ei ole yrittänyt sulkea Ukrainan länsirajaa mitenkään. Miksi olisivat, kun sodan piti suunnitelman mukaan olla tässä vaiheessa jo melkein ohi? Länsi on herännyt lähettämään Ukrainalle aseapua ja se saapuu avoimen länsirajan kautta.

Nähtyään kuinka useassa Venäjän kaupungissa tuhannet ihmiset ovat lähteneet osoittamaan mieltään sotaa vastaa pidätyksen uhallakin on monella houkutus sortua toiveajatteluun: ”Venäjän kansa on sotaa vastaan.” Asia ei ole näin. Enemmistö uskoo vilpittömästi, että nyt suojellaan Itä-Ukrainan separatisteja kansanmurhalta. Samanlaista euforiaa kuin Krimin miehityksen aikana ei kuitenkaan ole havaittavissa. Valtaosa oli yllättynyt ja shokissa hyökkäämisen alkamisesta, ja nyt joko tukee sotaa passiivisesti tai on välinpitämätön. Toisaalta he kuulevat televisiosta tälläkin hetkellä, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja Venäjä ei ole kärsinyt ”erikoisoperaatiossa” yhtään tappiota. Maaperä asennemuutokselle on kuitenkin paljon otollisempi kuin 2014 euforian aikaan. Luulen, että suurin osa venäläisistä kysyy itseltään ”oliko tämä kaikki sen arvoista?” vasta kun pakotteiden vaikutukset näkyvät pankkiautomaatilla, valuutanvaihtopisteellä ja kaupan hyllyillä. Tämän takia pakotteita tarvitaan.

Kävin eilen ensikertaa elämässäni mielenosoituksessa. Tuntui hyvältä huutaa kurkkunsa käheäksi Venäjän suurlähetystön edessä. Mielenosoitukset eivät muuta Venäjän politiikkaa, mutta meidän on näytettävä, että myös me kannatamme pakotteita ja Venäjän eristämistä, vaikka sillä on hintansa. Miten voi olla mahdollista, että kaikista EU-maista Suomi on viimeinen, joka suostuu lähettämään aseapua Ukrainalle? Poliitikoille on näytettävä, että toimettomuus näkyy vaaliuurnilla seuraavissa vaaleissa. Lisäksi meidän kaikkien olisi nyt hyvä sisäistää, että kaikki mitä EU:n ”russofobiset” valtiot kuten Baltian maat ja Puola ovat Venäjästä sanoneet, on totta. Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja jäävät historiaan Suomen huonoimpina presidenttinä ja ulkoministerinä. Miten voimme odottaa, että venäläiset eivät uskoisi propagandaa, jos emme ole itsekään päässeet eroon suomettumisesta?

Aloitan ensi viikolla prosessin luopuakseni Venäjän kansalaisuudesta. Suomen tulisi liittyä NATO:on heti kun mahdollista, kansanäänestyksellä tai ilman.