perjantai 17. huhtikuuta 2015

Tšetšenia Venäjän peilinä

Pian Boris Nemtsovin murhan jälkeen alkoi näyttää selvältä että kaikki jäljet johtavat Tšetšeniaan. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, toimittajan Anna Politkovskajan murhaajat olivat myös tšetšeeneja, samoin kuin Venäjällä tehtyjen lukuisten terrori-iskujen tekijät. Uutta oli se, että tappajat olivat niin suoraan yhdistettävissä Venäjää palvelevien Tšetšenian sisäministeriön joukkoihin.

Tšetšenia on Venäjän lähihistorian kannalta tärkein alue, jonka tapahtumien ymmärtäminen on oleellista Venäjän ymmärtämisen kannalta. Valitettavasti nämä tapahtumat muistuttavat jotain keskiaikaista satua, jonka pienet, mutta tärkeät yksityiskohdat, jäävät länsimaalaiselta yleisöltä helposti huomaamatta. Siksi ajattelin kertoa aiheesta metaforan kautta, jossa Suomi saa esittää Venäjää, ja Ahvenanmaa Tšetšeniaa (jos et tiedä mitä metafora tarkoittaa, tai olet muuten vain taipuvainen loukkaantumaan fiktiivisten tarinoiden sisällöstä, lukeminen kannattaa lopettaa tähän). Olen mahdollisuuksien mukaan lisännyt tekstiin englannin- tai suomenkielisiä linkkejä, jotka selventävät mihin tapahtumiin metaforalla viitataan:

Tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa Suomi valloittaa Ahvenanmaan 1800-luvulla ja Runebergin klassikkoteos “Aikamme sankarit” kuvaa suomalaisen miehitysarmeijan upseerin elämää. Talvisodassa monet ahvenanmaalaiset taistelevat suomalaisten rinnalla keltaista valtiota vastaan, mutta sodan jälkeen he eivät voi palata kotiin, sillä Suomen valtio on päättänyt pakkosiirtää kaikki ahvenanmaalaiset Pohjois-Karjalan korpeen. Tuhansia kuolee matkalla ja he pääsevät muuttamaan takaisin vasta vuonna 1957.

90-luvun pahimman laman aikana lestadiolaisen lahkon hallitsema Ahvenanmaa itsenäistyi lyhyeksi ajaksi Suomesta ja yritti vielä vallata lisää alueita Turun saaristosta. Tästä seurasi kaksi sotaa, jotka tunnetaan molemminpuolisista raakuuksista. 2000-luvun alussa Suomi onnistui miehittämään koko Ahvenanmaan ja tekee sopimuksen entisen kapinajohtaja Acke Karlssonin kanssa. Karlsson, joka vielä sodan aikana sanoi että “suomalaisia on enemmän joten jokaisen ahvenanmaalaisen on tapettava 150 suomalaista”, asetetaan alueen johtajaksi. Kapina kuitenkin jatkuu ja viiden ensimmäisen vuoden aikana Suomi menettää 140 sotilasta erilaisissa iskuissa (luku suhteutettu Suomen väestöön). Vuonna 2004 Acke kuolee Wiklöf Holding Areenalla tehdyssä pommi-iskussa ja alueen johtoon nousee hänen poikansa Ragnar Karlsson.

Muuten Suomen ja Ahvenanmaan yhteiselo alkaa sujumaan ajan myötä, ainakin jossain määrin. Käytännössä koko Ahvenanmaan budjetti on tulonsiirtoja Suomen valtiovarainministeriöltä. Ahvenanmaalaiset kapinalliset tai heitä tukevat ryhmittymät tekevät vain satunnaisia pommi-iskuja Helsingin metroonTampereen juna-asemalle ja Naantalin ala-asteelleAhvenanmaalaisten rikollisliigoista tulee osa manner-Suomen todellisuutta. Ahvenanmaalaiset kansanedustajat osallistuvat eduskunnan työskentelyyn ja aiheuttavat vain harvoin harmia esittelemällä heidän kullattuja pistooleita lainsäätöelimen tiloissa. Näiden kansanedustajien funktio eduskunnassa on epäselvä, sillä Suomen lait on Ahvenanmaalla monessa tapauksessa korvattu lestadiolaisilla käytännöillä.

Millään edellä mainituista ilmiöistä ei kuitenkaan ole käytännön merkitystä poliittisen päätöksenteon kannalta, sillä Suomessa vallan kahvassa 15 vuotta ollut pääministeri, kutsutaan häntä vaikkapa Pasi Virtaseksi, on hankkinut oikeutuksensa vallalleen miehittämällä Ahvenanmaan. Menneen sodan kauhuista huolimatta 99% ahvenanmaalaisista äänestävät vaaleissa Virtasen puoluetta. Ragnarilla on käytössään henkilökohtainen armeija, joka ei ole ihan Suomen perustuslain mukaista. Tämä ei kuitenkaan haittaa Virtasta, koska Ragnar ja sen armeija vannoo uskollisuutta Virtaselle henkilökohtaisesti, huolimatta siitä mikä seuraavien eduskuntavaalien tulos on. Ja suurin osa suomalaisista tietävät, että Ragnar on tehokas pato ahvenanmaalaisia kapinallisia vastaan: Kun nämä hyökkäsivät viime vuoden lopussa Maarianhaminan keskustaan, paikallisilla erikoisjoukoilla kesti vain muutamia minuutteja saapua paikalle. Tapahtumien jälkiselvittely sai kuitenkin ikäviä sävyjä. Kyseessä ei varsinaisesti ollut terrori-isku, sillä osapuolina olivat kapinallisten ja paikallisten joukkojen sotilaat, eli tapaus oli yksi sisällissodan taisteluista muiden joukossa. Ragnar suhtautui kuitenkin tapahtumaan terroriteon lailla ja julisti että myös kapinallisten sukulaiset ovat kollektiivisessa vastuussa tapahtuneesta, ja heidän talot pitäisi tuhota. Muutaman päivän kuluttua, täysin yllätyksenä ja pyytämättä, talot tosiaan paloivat. Muutama kukkahattutäti ihmetteli oliko tämä ihan perustuslain mukaista ja mitä järkeä on taistella terroristeja vastaan heidän omin keinoin. Ragnar vastasi että hän on ainoa joka hoitaa ihmisoikeusasioita hallitsemallaan aluellaan ja pian myös kukkahattutätien toimistot paloivat sattumalta maan tasalle.

"Asiat mutkistuivat hieman tänä vuonna, kun 90-luvulla maa- ja metsätalousministerinä toiminut ja sittemmin Pasi Virtasen kovana kriitikkona mainetta niittänyt Ben Niinistö ammuttiin Eduskuntatalon portaille. Muutaman päivän sisään SuPo ja keskusrikospoliisi pidättivät murhasta epäiltynä viisi ahvenanmaalaista, joista kolme oli palvellut Ragnarin suoran komennon alla toimivissa sisäministeriön joukoissa. Itse ampumisesta epäilty oli rekisterien mukaan eronnut palveluksesta vasta murhapäivänä. Ragnar kertoi tuntevansa epäillyn henkilökohtaisesti ja pitävän tätä “aitona isänmaan ystävänä”. Keskusrikospoliisi yritti kuulustella myös epäillyn entistä esimiestä, majuria, jonka kanssa hän oli matkustanut Helsinkiin Niinistön murhapäivänä. Kuulustelua ei päästy kuitenkaan tekemään, sillä majuri oleskelee Ahvenanmaalla, jossa Suomen viranomaisilla on toimintavaltuudet vain lakipykälissä, muttei käytännössä. Koska Suomen johto ei selvästi ollut innokas tutkimaan murhan tilaajia, murhan motiiviksi keksittiin Niinistön kannanotot sananvapauden puolesta Charlie Hebdo-iskujen jälkeen. Motiivi ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta, koska myös Suomen valtion johto esitti samanlaisia näkemyksiä ja tutkinta paljasti että Niinistöä oli seurattu jo syyskuusta lähtien.

Metafora alkaa kuulostamaan sitä absurdimmalta, mitä pidemmälle sitä kirjoitan, joten ehkä on aika puhua asioista niiden omilla nimillä. Putinin valtaan nousu yhdistetään Moskovan pommi-iskuihin vuonna 1999 ja toiseen Tšetšenian sotaan. Suomessakin on usein toistettu salaliittoteoriaa, jonka mukaan vuoden 1999 pommi-iskut venäläisiin kerrostaloihin olivat FSB:n tekemiä. Tärkeimpänä todisteena tälle on se, että Moskovan kerrostaloiskujen jälkeen Rjazanissa jäi kiinni kaksi FSB:n agenttia jotka sijoittivat paikallisen kerrostaloon heksogeeniä sisältävän pommin. Rikostutkinnan perusteella aikaisemmat iskut tehtiin kuitenkin ammonaalilla, joka on halvempi ja helpommin saatavissa oleva räjähdysaine.

Mielestäni on olemassa kaksi syytä pitää salaliittoteoriaa epäuskottavana. Ensinnäkin loogisin selitys kahden FSB:n agentin toiminnalle on se, että he yrittivät luoda oman pommi-iskun, jonka he olisivat voineet estää edistääkseen omaa uraa. Se, että näiden agenttien toimintaa alettiin peittelemään heijastelee Putinin hallintoa, jossa alaisten tärkein ominaisuus on lojaalisuus eikä esimerkiksi rehellisyys tai pätevyys. Lojaalisuus kulkee molempiin suuntiin, eikä sisäpiiriläisiä rangaista (julkisesti) heidän tekemistä virheistä. Tämä ilmiö näkyi myöhemminkin erityisen hyvin Kurskin sukellusveneonnettomuuden, Moskovan teatterikaappauksen ja Beslanin koulukaappauksen hoidossa tehtyjen virheiden peittelynä

Toiseksi, salaliittoteoria ei ole johdonmukainen. Tšetšeniit olivat tehneet aikaisemmin terrori-iskuja Venäjällä sijaitseviin sairaaloihin vuosina 1995 ja 1996, sekä hyökänneet Venäjän alueelle syyskuussa 1999. Se, että vuoden 1999 pommi-iskut olisivat poikkeus sääntöön ei ole uskottavaa. Kuten olemme Mainilan laukauksista ja myöhemmin Ukrainan tapahtumista oppineet Venäjä ei tarvitse oikeita syitä hyökätä naapurimaihin, keksityt tarinat riittävät.

Joka tapauksessa Venäjä miehitti Tšetšenian ja tilanne rauhottui, ainakin suhteessa aikaisempaan. Sodan voittaminen on tuonut Putinille hänen vallan oikeutuksen, joskin voi kyseenalaistaa oliko kyseessä sodan voittaminen sanan perinteisessä merkityksessä. Putinin ja Kadyrovin välillä on henkilökohtainen liitto jossa Kadyrov on vasallikuningas, joka lupaa toimittaa henkilökohtaisen armeijansa Putinin käyttöön tämän niin vaatiessa. Feodaaliajan perinteistä poiketaan siinä, että Venäjä maksaa veroa Tšetšenialle, eikä toisinpäin. Venäjän laki ei päde Tšetšeniassa, eli käytännössä Kadyrov on saavuttanut maansa itsenäisyyden toisin keinoin. Avoimeksi kysymykseksi jää mitä tapahtuu tälle alueelle ja tälle armeijalle kun Putin ei enää ole vallassa.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Nemtsovin murha

Eilen illalla Moskovan keskustassa ammuttiin kuoliaaksi oppositiojohtaja Boris Nemtsov. Kyseessä ei ollut pelkkä murha. Kun poliisivaltiossa ammutaan poliitikko julkisella paikalla, valtiovaltaa symboloivan Kremlin edessä, kyse on näyttävästä poliittisesta terrorista. Eikä Nemtsov ollut ainoastaan oppositiojohtaja, hän ymmärsi ettei häntä päästetä osallistumaan kilpailuun ihmisten äänistä. Niinpä hän puhui asioista suoraan, ilman kompromisseja ja oli todellinen toisinajattelija.

Muutama tunti ennen kuolemaansa hän antoi haastattelun Echo Moskvy-radiokanavalle, jossa mainosti opposition järjestämää talouskriisin vastaista mielenosoitusta 1. maaliskuuta. Tässä haastattelussa hän esitti mielenosoituksen teesejä:

-Ukrainan sodan ja Venäjän aggression välitön lopettaminen.
-Rehelliset vaalit, propagandan ja sensuurin lopettaminen.
-Korruption vastainen taistelu.
-Terveys- ja sosiaalimenojen kasvattaminen puolustusmenojen kustannuksella.

Nemtsovin mielipiteet olivat Venäjällä hyvin epäsuosittuja, erityisesti Ukrainan kriisin aikana. Hän otti tietoisen toimiessaan omantuntonsa mukaan ja sai maksaa siitä. Epäilemättä moni tulee epäilemään Venäjän valtion osallisuutta murhaan. Itse en usko että Kreml suoraan oli murhan takana. Nykyään Venäjällä ei harrasteta toisinajattelijoiden teloituksia, mutta yksittäisiä ihmisiä laitetaan varoitusmielessä vankilaan näytösoikeudenkäyntien avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei Kreml ole vastuussa tästä rikoksesta.

Tällä vuosikymmenellä Venäjällä on tehnyt näyttävän paluun vanha, mutta modernisoitu vitsi:

Oikeudenkäynti maahanmuuttajan pahoinpitelystä. Syytettyjen penkillä ovat intellektuellin näköinen mies ja tavallisen näköinen mies. Tuomari pyytää edellämainittua kuvaamaan tapahtunutta:

-Matkustin bussilla. Maahanmuuttaja astui jalkani päälle. Ajattelin että jos hän ei kolmen minuutin sisään nosta jalkansa ja pyydä anteeksi, lyön häntä. Katsoin kelloa, yksi minuutti, kaksi minuuttia, kolme minuuttia. Ei mitään, siksi löin.

Tuomari pyytää tavallisen näköistä miestä selittämään miksi hän liittyi pahoinpitelyyn:
-Kuvitelkaa tilanne. Ajan bussissa, näen miehen ja mamun sen vieressä. Mies vilkuilee vuorotellen kelloa ja mamua. Sitten hän lyö. Ajattelin että se alkoi nyt koko maassa.

50-luvulla samaa vitsiä kerrottiin juutalaisista, kun Neuvostoliitto “paljasti” heidän salaliiton. Samaa vitsiä voidaan kertoa mistä tahansa ihmisryhmästä joka on joutunut valtiollisen median hampaisiin, sillä se kuvaa hyvin venäläisen propagandakoneiston vaikutusta: Ihmisille kerrotaan kuka on vihollinen ja kaikki ikään kuin jäävät odottamaan milloin asialle vihdoin saa tehdä jotain. Samanlainen vaikutus on ollut Venäjän median lietsomalla hysterialla ja vihalla Ukrainaa ja kaikkia sitä ymmärtäviä kohtaan. Uskon että tämä koitui Nemtsovin kohtaloksi. Kremlin lietsoma propaganda antoi ymmärtää, että kaikki jotka vastustavat avoimesti Venäjän politiikkaa ovat kansanpettureita joiden vahingoittamista ei katsota kovin pahalla.

Nykyinen hallinto on luonut poliisivaltion, jonka ensisijainen tarkoitus on suojella vallassa olevaa hallintoa. Sitä ei ole tarkoitettu, eikä se ole kykeneväinen suojelemaan kansalaisia terrorismilta tai tässä tapauksessa heidän turvallisuutta pääkaupungin ydinkeskustassa.

Venäjällä on riittänyt poliittista väkivaltaa koko 2000-luvun ajan. Niistä toimittajien ja toisinajattelijoiden murhista ja pahoinpitelyistä on helppo ennustaa miten tämän rikoksen selvittelyssä tulee käymään: Asialla on ollut 2-3 pikkurikollista jotka saadaan kiinni kuuden kuukauden sisällä. Venäläiset propagandistit kertovat meille että murhan takana olivat Venäjän viholliset jotka haluavat mustamaalata Venäjän maineen. Tutkintaa jatkuu pari vuotta. Oikeudenkäynnissä syyttäjällä on kerrankin pitävät todisteet, mutta salaliittoteoriat leviävät koska kukaan ei (hyvästä syystä) luota Venäjän oikeuslaitokseen. Jutun käsittely päättyy noin 3-4 vuoden kuluttua kun suuri yleisö on jo unohtanut sen koskaan tapahtuneen. Syylliset tuomitaan, murhaan tilaajista emme koskaan saa tietää mitään.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Venäjän hallituksen talouskriisiohjelma

Viimeistään joulukuun puolivälissä suurimmalle osalle venäläisistä selvisi ettei Venäjän talous voi kovin hyvin. Putin totesi 19.12. pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että paluu kasvu-uralla on väistämätöntä, ja että kriisi kestää pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta. Tämä lausunto kuvastaa hyvin Venäjän hallituksen suhtautumista talouskriisiin. Se on kuin kevätflunssa, joka ei ole millään tavalla itse aiheutettu, ja jonka ainoa parannuskeino on aika. Varmuuden vuoksi presidentin kanslia kuitenkin ohjeisti venäläiset tv-kanavat olemaan käyttämättä sanayhdistelmää “talouskriisi”.

Olosuhteissa, joissa talouskriisistä ei saa puhua medioissa, kauppojen hintalapuista tuli tärkeä tiedonlähde itsessään. Uuden vuoden jälkeen hinnat alkoivat reagoida ruplan romahdukseen ja inflaatio pelkästään tammikuun aikana oli 3,9 %. Edes kansanedustajat eivät olleet turvassa. Tammikuun lopussa eräs heistä kertoi järkyttyneenä Duuman kahvilan puuroannoksen kallistuneen hetkessä 2,5-kertaiseksi. Eräs valtapuolueen edustaja suhtautui kuluttajien ostovoiman laskuun rauhallisemmin: hän totesi että venäläisten on ihan hyvä syödä vähän vähemmän. Yllättäen venäläiset eivät innostuneet ajatuksesta, ja hallituksen piti alkaa esittää tekevänsä jotain ilmiölle, jota he alunperin pitivät ulkosyntyisenä ja ohimenevänä.

14.1. pääministeri Medvedev ilmoitti talousfoorumin keskusteluissa, että Venäjän talousvaikeudet olivat näköpiirissä jo vuosi sitten. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan muistanut kertoa tästä ajoissa muille hallituksen jäsenille, sillä he olivat saman foorumin keskusteluissa täysin eri linjoilla siitä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Tammikuun lopussa hallitus kuitenkin julkaisi oman “antikriisiohjelmansa”. Ohjelmassa on paljon verotuksen hienosäätöä ja muita yhdentekeviä toimia. Sieltä löytyy kuitenkin myös kaksi merkittävää suuntaviivaa. Ensinnäkin, lähes kaikkia budjetin menoeriä leikataan 10 %. En ole keynesiläisen talousajattelun kannattaja, mutta minun on vaikeaa ymmärtää miten menojen leikkaaminen ehkäisee kriisiä. Tai sitä, miten investointien leikkaaminen edesauttaa tulevaa kasvua kun samaan aikaan budjetista 35 % vieviä puolustusmenoja ei leikata ollenkaan. Onko BKT:tä tarkoitus kasvattaa liittämällä Venäjään uusia alueita?

Toinen merkittävä kohta hallituksen ohjelmassa on pankkien pääomittaminen. Länsimaissa käytiin “yksityiset-voitot-jaetut-tappiot”-keskustelu muutama vuosi sitten. Kuvitelkaa, että olisimme nyt uudestaan tilanteessa, jossa pankkeja pitäisi uudelleen rahoittaa verorahoilla. Tämä on tilanne Venäjällä tällä hetkellä: kriisiohjelmassa on varattu 4 miljardia dollaria pankkien tukemiseen niiden 18 miljardin lisäksi, joista on päätetty jo viime vuonna. Viisi vuotta sitten Venäjä käytti samojen pankkien tukemiseen 36 miljardia dollaria.

Pankit eivät tietenkään ole ainoita, jotka saavat rahaa. Venäjän taloutta dominoivat valtion omistamat suuryritykset ja valtio rahoittaa niitä kriisistä toiseen. Valtiollisen öljy-yhtiö Rosneftin edustaja sanoi kaksi viikkoa sitten, että yhtiö selviytyy hyvin vaikka öljyn hinta laskee 30 $/barreli. Yhtiö on lainannut kotimaisilta markkinoilta noin 15 miljardia dollaria viimeisen kahden kuukauden aikana, ja vaikeasta tilanteesta huolimatta se on saanut markkinoilta rahaa halvemmalla kuin Venäjän valtio itse. Tämä johtuu siitä, että keskuspankki hyväksyy Rosneftin velkakirjat uusien lainojen vakuuksiksi. Pankit voivat siis lainata rahaa keskuspankilta, ostaa Rosneftin velkakirjoja ja saada niitä vastaan uusia lainoja. Käytännössä keskuspankki siis rahoittaa öljy-yhtiötä suoraan, ja pankit toimivat välikäsinä.

Rosneft on vain yksi tapaus monien joukossa. Lentoyhtiöt vaativat lisää rahaa, rautatiemonopoli vaatii lisää rahaa, jne. Ja valtiohan antaa rahaa. Venäjän hallitus ei näe mitään ongelmaa talousjärjestelmässä, jonka se on itse rakentanut. Suuret valtionyhtiöt jaetaan presidentin kavereiden kesken samalla tavoin kuin keskiajalla kuninkaat jakoivat läänityksiä aatelisille.

Putinin kannatus on edelleen yli 80 %. Sen nojalla olisi teoriassa mahdollisuus suorittaa laajamittaisia talousreformeja. Venäjän talouden oikeita ongelmia ovat korruptio, byrokratia sekä tehottomat valtio-omisteiset suuryritykset. Mitään näistä ei kuitenkaan mainita hallituksen kriisiohjelmassa. Valitettavasti valtion rooli taloudessa saattaa kasvaa huomattavasti kriisin takia. Kotitalouksien ja yritysten velkaantuminen on ollut Venäjällä todella nopeassa kasvussa koko 2000-luvun ajan. Siihen tuli kuitenkin äkkipysähdys kun ulkomaalaiset pankit lakkasivat lainaamasta rahaa Venäjälle. Lisäksi vuoden aikana keskuspankin ohjauskorko on noussut noin kolminkertaiseksi, viidestä ja puolesta prosentista viiteentoista prosenttiin. Lainojen takaisinmaksu on yhä kalliimpaa, ja myöhässä olevien lyhennysten osuus on ollut kasvussa. Pankkisektori tuntee epävarmuuden, ja useat pankit ovat rajoittaneet uutta luotonantoa huomattavasti. Inflaation lisäksi venäläisten kuluttajien ostovoimaa tulee siis heikentämään kasvavat lainanlyhennykset. Monet kotitaloudet ja yritykset eivät tule selviämään veloistaan, jolloin lainojen vakuutena toimivat asunnot ja yritykset joutuvat pankkisektorin käsiin. Ja koska valtion omistamat pankit dominoivat rahoitussektoria, nämä vakuudet päätyvät valtion käsiin.

Tilanne muistuttaa minua ajasta, josta olen lukenut vain kirjoista. Venäjän valtion pyörittämä talous on vaikeuksia, mutta valtapuolue ei sisäistä ongelmaa. Asevarusteluun käytetyt menot syövät valtaosan valtion budjetista ja maa on sodassa naapurivaltion kanssa. Öljyn hinta on romahtanut. Siinä on pähkinänkuoressa vuosi 1985, muutama vuosi ennen Neuvostoliiton romahdusta.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Ruplan kurssi syöksykierteessä.

Vuoden aikana rupla on menettänyt arvostaan suhteessa euroon noin 40 %. Yritän tässä tekstissä selostaa ymmärrettävästi, mitä on tapahtunut koko vuonna, syksyllä ja viime maanantaina, ja mitä seurauksia tällä on tavallisille venäläisille sekä Suomen viennille.

Venäjän talouskasvu hidastui huomattavasti jo 2013 lopulla, mikä vei ruplan kurssin hienoiseen laskuun. Venäjän keskuspankki reagoi tähän kuten aina ennenkin, eli valuuttatukiostoin. Käytännössä siis keskuspankki myi sen valuuttavarantoja ja osti sillä ruplia. Tämä voi kuulostaa vähän oudolta, koska valuuttaa täytyy hankkia viennin kautta, mutta ruplia keskuspankki voi painaa itse niin paljon kuin haluaa. Tilanne on siis samanlainen kuin jos Suomi myisi timantteja Etelä-Afrikkaan ostaakseen sieltä juomavettä. Syy valuuttakurssin ohjailuun on poliittinen ja psykologinen: Venäläiset ovat kokeneet monta talouskriisiä ja valuutanvaihtopisteiden hintataulut kuuluvat jokaisen kaupungin katukuvaan. Vähintään koko venäläinen keskiluokka ymmärtää, että muutokset euron ja dollarin kursseissa kertovat hyvin paljon maan tulevasta inflaatiosta ja taloustilanteesta ylipäänsä. Ruplan kurssin ohjaaminen tähtää siihen, ettei kurssi muuttuisi suuntaan tai toiseen liian nopeasti, ja että paniikilta vältyttäisiin.

Keskuspankki käytti muutamia satoja miljoonia dollareita päivässä valuutan tukiostoihin koko tämän vuoden talven ajan. Sitten yhdellä kevyellä liikkeellä Putin liitti Krimin Venäjään. Elinkeinoelämä ei lähtökohtaisesti tykkää kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, sotilasvoiman käytöstä, ulkopoliittisista sotkuista tai maan poliittisen johdon ennalta-arvaamattomasta käytöksestä, ja Krimin liittämisessä oli tätä kaikkea. Ruplan kurssi sukelsi ja keskuspankki joutui käyttämään pelkästään maaliskuun neljäntenä päivänä 11 miljardia dollaria estääkseen ruplan kurssin romahtamisen. Vertailun vuoksi voisi todeta että Sochin olympialaiset maksoivat “vain” 50 miljardia dollaria.

Kesäkuussa keskuspankilla kävi uskomaton tuuri. ISIS alkoi riehua Irakissa ja valtasi öljynjalostamoita. Öljyn hinta nousi väliaikaisesti yli 115 dollariin barrelilta ja ruplan kurssi vahvistui. Heinäkuussa Itä-Ukrainan separatistit ampuivat alas matkustajakoneen, minkä seurauksena EU:n ja USA:n oli vähän helpompi sopia uusista pakotteista. Kuusi venäläistä pankkia joutui pakotelistalle kesän ja syyskuun aikana. Nämä pakotteet eivät aluksi tuntuneet kovin suurilta, ja ajateltiin, että venäläinen pankkijärjestelmä saa valuuttaa muualtakin. Mutta länsimaalaiset pankit dominoivat maailman finanssijärjestelmää. Paljastui, ettei juuri kukaan halunnut lainata venäläisille pankeille, olivat nämä sitten pakotelistalla tai eivät.

Venäläisillä pankeilla ja yrityksillä on huomattava määrä valuuttamääräistä lainaa. Aikaisemmin kun yksi laina erääntyi, ne vain hankkivat uuden lainan. Syksyllä uutta lainaa ei enää saanut, mutta vanhat oli pakko maksaa pois jotta välttyisi konkurssilta. Venäläisten yritysten tulot ovat kuitenkin ruplissa. Maksaakseen velkansa pois ne ostivat valuuttaa ruplilla, mikä johtaa melko automaattisesti ruplan kurssin heikkenemiseen. Samanaikaisesti keskuspankki jatkoi ruplan tukiostoja, mutta näistä oli jatkuvasti vähemmän hyötyä, koska se ei rajoittanut lainanantoa kotimaisille pankeille. Eli keskuspankki osti valuutalla ruplia ja lainasi nämä pankeille. Pankit kiittivät ja lähtivät ostamaan samoilla ruplilla valuuttaa.

Samaan aikaan myös öljyn hinta lähti merkittävään laskuun. Syyskuun alusta hinta on laskenut noin 45 % eikä muutosta ole näköpiirissä. Ruplan kurssi riippuu vahvasti öljyn hinnasta, sillä se on Venäjän tärkein (ja lähes ainoa) vientituote. Moni muukin maa on riippuvainen öljyn viennistä, mutta täysin sillä ei voida ruplan kurssin laskua selittää. Esimerkiksi Norjan kruunu on laskenut tänä vuonna vain noin 10 %, eikä muissakaan öljynviejämaissa kurssilasku ole ollut lähelläkään sitä mitä se on ollut ruplan kohdalla.

Öljyn hinnan lasku pakotti keskuspankin käyttämään lokakuussa noin 30 miljardia dollaria ruplan tukiostoihin, mutta silti kurssi vain laski. Valuuttavarantojakaan ei näyttänyt riittävän loputtomiin, joten keskuspankki päätti päästä ruplan kellumaan marraskuun alussa. Mutta rupla ei osannut kellua vaan lähti uppoamaan. Päivästä toiseen ruplan arvo laski prosentin tai pari ja rahan eräs tärkeimmistä ominaisuuksista, arvon säilyttäminen, oli mennyt. Jokainen henkilö tai yritys joka ei vielä ehtinyt siirtää säästönsä valuuttaan alkoi vähintään harkita asiaa. Valuuttapako kiihtyi, ruplan kurssin lasku ohitti öljyn hinnat. Varovainen paniikki valtasi markkinat.

Tapahtuma, joka aiheutti eilisen verilöylyn Venäjän markkinoilla, sattui jo viime perjantaina. Pakotelistalle joutuneella valtio-omisteisella öljyjätti Rosneftilla on ollut jo pitkään vaikeuksia rahoittaa ulkomaanlainojaan. Vuonna 2013 se osti 55 miljardilla dollarilla BP:ltä heidän yhteisyrityksensä TNK-BP:n. Nykyään kaikki Rosneftin osakkeet saa ostettua noin 60 prosentilla tuosta kauppahinnasta, mutta velat se joutuu silti maksamaan. Rosneftin toimitusjohtaja Igor Sechin, joka tunnetaan paremmin läheisistä suhteistaan Putiniin kuin liikemieslahjoistaan, pyysi yhtiölleen 42 miljardin dollarin lainaa jo elokuussa. Venäjän finanssiministeriöstä löytyy kuitenkin myös päteviä ihmisiä, ja päätös Rosneftin lainasta saatiin toistaiseksi estettyä. Mutta 21. joulukuuta Rosneftilta on erääntymässä 7 miljardin dollarin laina, eikä valtiokapitalismin kruunujalokiveä voi päästää tekniseen konkurssin tilaan. Alkuperäinen suunnitelma yhtiön rahoittamisesta sosiaalietuuksien maksamiseen tarkoitetusta varmuusvarastosta olisi kuitenkin ollut poliittisesti riskialtis liike jopa Venäjän kaltaisessa yhteiskunnassa, jolta uupuu riippumaton media. Oli kikkailun aika.

Perjantaina Rosneft julisti 10,8 miljardin dollarin joukkovelkakirjojen myynnin. Samaan aikaan keskuspankki kertoi 15. joulukuuta pidettävästä laina-annista, jossa Rosneftin velkakirjat hyväksytään pantiksi valtion obligaation tavoin. Eli kuka tahansa voi ostaa Rosneftin velkakirjoja, pantata ne keskuspankille, tehdä rahaa tavanomaisessa pankkitoiminnassa ja saada lopulta Rosneftin velkakirjat takaisin. Näin ollen keskuspankki rahoittaa suoraan Rosneftia (mikä ei todellakaan ole keskuspankin tehtävä) ja kaikkia välikäsiä jotka vain tarttuvat tilaisuuteen.

Koska kaikki tietävät, että Rosneftilta erääntyy suuri valuuttalaina lähiaikoina, oli selvää että kyseinen operaatio näkyy hyvin pian ruplan kurssissa. Käytännössä tämä toimenpide oli keskuspankin käänteinen tukiosto, jolla se heikentää ruplan kurssia vähintään 7 miljardin edestä. Vaikka nämä rahat eivät vielä markkinoille eilen tulleetkaan, markkinat spekuloivat kurssin vääjäämättömällä laskulla, ja ruplan kurssi romahti 12,5 % niin kuin Rosneft olisi jo markkinoilla. Keskuspankki ei todennäköisesti tätä halunnut tehdä, mutta luulen, että maan johdolle Rosneftin kohtalo oli tärkeämpi ja Venäjällä keskuspankki on riippumaton vain silloin kun toisin ei sanota.

Rupla lähti vapaaseen pudotukseen, eikä sille näyttänyt tulevan loppua. Keskuspankki kokoontui hätäkokoukseen keskellä yötä ja päätti nostaa ohjauskorkoa 10,5 % -> 17 %. Ohjauskoron nosto yleensä tukee kotimaisen valuutan kurssia usealla eri tavalla. Ensinnäkin se houkuttelee ulkomaalaisia sijoittajia, jotka ostavat ruplia ja lainaavat niitä venäläisille yrityksille ja kotitalouksille koska korko on suurempi kuin missään länsimaassa. Tällä hetkellä tämä mekanismi ei tosin toimi, koska kaikki ovat niin varuillaan pakotteista ja Venäjän yleisestä talouskehityksestä. Toiseksi ohjauskoron nosto hillitsee inflaatiota ja tukee näin ruplan kurssia (en ole ihan vakuuttunut toimiiko tämäkään nyky-Venäjällä, mutta jätän aiheen käsittelyn graduuni). Kolmanneksi ohjauskorko heikentää mahdollisuuksia tienata spekuloimalla ruplaa vastaan. Jotta ruplan halpenemisesta pääsisi hyötymään, pitää ottaa ruplia lainaksi, ostaa valuuttaa, ja toivoa että ruplan kurssi on selvästi heikompi kuin laina pitää maksaa takaisin. Ohjauskorko vaikuttaa suoraan tämän ruplalainan hintaan.

Markkinoiden avauduttua tänään rupla sai hetkeksi osan arvostaan takaisin, mutta jo keskipäivän mennessä se oli jo taas halvempi kuin maanantain päätteeksi. Mikä meni pieleen? Koronnosto oli yksinkertaisesti riittämätön. Kuvittele että sinulla on 1000 ruplaa. Voit tallentaa sen pankkiin ja saada noin 17 % vuosituoton. Tai sitten voit ostaa valuuttaa joka tuo nykyisessä paniikki-ilmapiirissä saman tuoton muutamassa päivässä. Esimerkiksi Ruotsin keskuspankki nosti sen ohjauskoron hetkellisesti 500 %:iin vuonna 1992.

Ohjauskorko vaikuttaa kuitenkin suoraan myös maan reaalitalouteen. Asuntolainat ja yritysten korkomaksut seuraavat melko suoraan ohjauskorkoa. Tänä yönä venäläisessä sosiaalisessa mediassa nähtiin mielenkiintoinen ilmiö kun ihmiset kaivoivat keskellä yötä asuntolainasopimuksensa esiin, lukivat pikkupräntin ja kertoivat maailmalle kävikö hyvin (kiinteä korko) vai huonosti. Nykyisessä taloustilanteesta ohjauskoron nostosta seuraa konkurssiaalto. Palkat tai yritysten tulot eivät ole ensi vuonna kasvamassa. Inflaatio nousee vähintään 12 %:iin. Ohjauskorko on yli kolminkertaistunut vuoden aikana. Länsimaista käsin tätä voi olla vaikeaa ymmärtää. Kun täällä talous hidastuu, niin inflaatio ja korot laskevat, joten paikallaan polkevien tulojen kanssa on helpompi pärjätä.

Venäjä ei kuitenkaan tuota juuri mitään tavaroita, joita muu maailma haluaisi ostaa. Ruplan kurssin lasku ei siis auta kotimaista vientiä. Venäjä myös tuo suurimman osan kulutustavaroistaan ja investointihyödykkeistään ulkomailta jolloin ruplan halpeneminen nostaa inflaatiota: Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että 1 % ruplan lasku nostaa inflaatiota 0,1 %:lla seuraavalle vuodelle.

Eikä käännettä parempaan ole heti luvassa. Joulukuussa Venäjällä erääntyi valuuttalainoja 30 miljardin dollarin edestä, mikä rasitti ruplan kurssia. Tammikuussa lainoja erääntyy vain 5 miljardia, mutta helmi- ja maaliskuussa 15 ja 11 miljardia. Lisäksi on epävarmaa, miten käy Venäjän kaasutuloille. Venäjä myy kaasunsa Eurooppaan hinnalla, joka on osittain sidottu öljyn hintaan 6-9 kuukauden viiveellä. Gazpromin sopimukset ovat harvoin julkisia ja eri arvioiden mukaan 40-80 % kaasusopimuksista on sidottu tällä tavalla öljyyn. Öljyn hinnan lasku näkyy kaasun hinnassa siis vasta talvella ja keväällä, enkä tiedä ovatko markkinat siirtäneet tämän jo hintoihin (koska sopimukset ovat salaisia).

Ruplan kurssi ei siis ainakaan ole vahvistumassa ellei öljyn hinnoissa tapahdu jotain ennalta-arvaamatonta. Keskustelut Venäjän elintarvikkeiden tuontikiellosta vaikutuksesta Suomeen talouteen voidaan lopettaa, koska juuri kukaan ei Valion juustoja olisi nykyisellä kurssilla ostanut muutenkaan. Suomen viennillä on tulossa pitkä kuiva kausi tai pahimmillaan samanlainen romahdus kuin vuonna 1991. Venäläisiä turisteja ei ensi vuonna tarvitse kaupoissa juuri väistellä.

Venäläisillä on edessään vyön kiristäminen. Inflaatio laukkaa, tulot laskevat ja pitkän aikavälin kasvu näyttää entistä huonommalta investointien huvetessa. Putin lupasi kasvua ja vakautta. Kasvua ei ole, markkinoilla on paniikki. Aika näyttää miten tämä vaikuttaa Venäjän poliittiseen järjestelmään.