"Kahden päivän operaatio" Kiovan valloittamiseksi on jatkunut nyt 24 päivää. Venäjän armeijan eteneminen on pysähtynyt käytännössä kaikilla rintamilla:
Etelässä, Mikolayvin alueella, venäläiset on pysäytetty ja paikoin lyöty takaisin. [ Wall Street Journalin loistava reportaasi Voznesenskin taistelusta]
Venäjä ei ole myöskään onnistunut etenemään Kiovan alueella ja pääkaupungin piirittäminen on yhtä kaukana kuin viikko sitten.
Koillis-Ukrainassa useita kaupunkeja, kuten Sumy, ovat piiritettyjä. Kaupunkien piiritykset sitovat Venäjän sotilaita ja ukrainalaiset pystyvät tekemään piirityksistä käsin jatkuvia iskuja huoltokuljetuksia vastaan.
Ukrainalle hankalin tilanne on Mariupolissa ja itärintamalla. Mariupolin piiritys ja raskaat taistelut ovat jatkuneet jo toista viikkoa, eikä helpotusta ole nähtävissä. Itärintamalla Venäjän joukot ovat vielä toimintakykyisiä ja siellä heillä on parhaat mahdollisuudet edetä lähipäivinä.
Venäjä on kärsinyt kolmessa viikossa suuria tappioita, niin miehissä kuin kalustossa. Realistisimmat arviot miestappioista ovat 7000 sotilaan paikkeilla. Se on enemmän kuin Yhdysvallat ovat menettäneet Irakin ja Afganistanin sodissa yhteensä. Lähes päivittäin tulee tieto, että ukrainalaiset ovat onnistuneet tappamaan jonkun Venäjän kenraalin.
Jos sodan kulun ensimmäiset kolme viikkoa haluaisi tiivistää muutamaan lauseeseen, ne menisivät näin; Koko Venäjän suunnitelma perustui oletukseen, että Ukrainan armeijan taistelutahto ja -kyky tuhoutuvat ensimmäisen kahden päivän aikana. Tämän oletuksen pohjalta suunniteltiin nopea hyökkäys monesta suunnasta. Kun taustaoletus paljastui vääräksi, Venäjän armeija huomasi sen joukkojen olevan ripoteltuna sinne sun tänne ilman kunnollisia huoltolinjoja, turvattua selustaa tai paikallista miesylivoimaa, joita tarvitaan etenemistä varten. Salamasota on viimeistään kuluvalla viikolla muuttunut kulutussodaksi, jossa vastapuolelle yritetään aiheuttaa mahdollisimman suuria tappioita.
Sodan voittaminen (vallan vaihtaminen Ukrainassa ja kaikkiin sen vaatimuksiin suostumista) vaatisi Venäjältä huomattavaa määrää lisäjoukkoja, vähintään puoli miljoona sotilasta. Kaikki toimintakykyiset joukot ovat tällä hetkellä Ukrainassa tai valvomassa rajoja. Uudet sotilaat pitäisi saada reserviläisistä tai varusmiehistä. Tämä olisi sisäpoliittinen katastrofi, koska se käytännössä myöntäisi kansalaisille, ettei paljon kehutusta ammattiarmeijasta ollut mihinkään. Lisäksi näille uusille toisen luokan sotilaille pitäisi kaivaa naftaliinista toisen luokan varusteet. Ammattiarmeijan siirtäminen Ukrainan rajalle oli kuukausien operaatio. Uuden armeijan kokoaminen, varustaminen ja siirtäminen lienee noin puolen vuoden operaatio. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näin tulisi tapahtumaan. On vaikea kuvitella, että Putin olisi valmis luopumaan geopoliittisista harhoistaan.
Ukraina saa länsimailta uusia sitoumuksia uusista aseista. Tämä luonnollisesti harmittaa Venäjää, joka on taas kerran ilmoittanut, että pitää näitä kuljetuksia sotilaallisina kohteina. Huono uutinen tässä on se, että Venäjällä ei ole kykyä (tai kiinnostusta) erotella humanitäärisen avun kuljetuksia asekuljetuksista. Hyvä uutinen on se, että Venäjällä ei näytä olevan kykyä iskeä liikkuviin kohteisiin kaukana ukrainalaisten selustassa. Alasammutuilta venäläislentäjiltä on löydetty paperille (!) kirjattuja pommituskohteiden koordinaatteja. Tämä ehkä selittää, miksi emme ole nähneet iskuja asetoimituksia vastaan ja samasta syystä tuskin näemme niitä lähitulevaisuudessakaan.
Venäjän pommikoneet ja tykistö pystyvät edelleen pommittamaan siviiliasutusta tehokkaasti. Kirjoitin edellisessä tilannepäivityksessä, että siviilien pommittamisen tarkoitus on rikkoa Ukrainan armeijan ja kansan taistelutahto. Siihen on kuitenkin toinenkin syy: Lännessä äänestäjät kokevat tuskaa lukiessaan uutisia tuhansista siviiliuhreista. Kaikki haluavat, että tappaminen loppuisi ja asiat olisivat ennallaan. Tästä voi syntyä poliittinen paine lännestä siihen, että Ukraina hyväksyisi Venäjän ehdot, kunhan sota vain loppuisi. Paluuta vanhaan ei kuitenkaan ole. Jos Venäjä saa edes osan tavoitteistaan hyväksytyksi, se ymmärtää, että sota on ihan pätevä keino omien tavoitteidensa edistämiseen. Siviilien tappaminen voi päättyä vain Venäjän tappioon, muussa tapauksessa se siirtyy vain toiseen paikkaan myöhempään ajankohtaan.
Suomessa on kuluvalla viikolla kerännyt paljon huomiota Venäjän suurlähetystön somepostaus, jossa pyydetään Venäjän kansalaisilta tietoja heitä vastaan tehdyistä oikeuksien rikkomisista, syrjinnästä ja vihapuheesta. Twitterissä on spekuloitu siitä onko tämä nyt sodan valmistelua Suomea vastaan? Kyllä ja ei. Ei, koska venäläiseen propagandadiskurssiin mahtuu kerrallaan vain yksi päävihollinen (aina USA) ja yksi kätyrivihollinen (tällä hetkellä Ukraina). Venäläinen propaganda on valmistellut sotaa Ukrainan kanssa viimeiset 9 vuotta. Kyllä siksi, että Venäjä on aggressiivinen valtio, jolle sota on yksi keino edistää poliittisia tavoitteitaan naapurimaissa. Vaikka hyökkäystä Suomeen ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa, se ei tarkoita sitä, etteikö valmisteluita olisi hyvä aloittaa ajoissa. Ei sitä koskaan tiedä, jos kerätylle informaatiolle tulisi käyttöä. Suomen tulisi liittyä NATO:on niin nopeasti kuin mahdollista.
Venäjän kotirintamalla kaikki on hyvin. Televisiossa kerrotaan ”erikoisoperaation” sujuvan suunnitelmien mukaan eikä Venäjä ole päivittänyt tietoja tappioistaan 2. maaliskuuta jälkeen. Uusimpien kyselytulosten mukaan sodan kannatus olisi noin 70 %. Näissä kyselyissä ei ole mitään järkeä. Jo ennen sota alle 20 % vastaajista suostui kertomaan kantansa poliittisiin kysymyksiin. Nyt kun eriävästä mielipiteestä voi saada 15 vuotta vankeutta, entistä harvempi sotaa vastustava suostuu vastamaan kyselyihin. Todellisuudessa emme tiedä kuinka moni kannattaa sotaa, eikä sillä ole suurta merkitystä. Länsimaalaisessa mediassa on ollut paljon houkutusta puhua ”Putinin sodasta”, ikään kuin Putin yksin pommittaisi siviilikohteita ja venäläiset ovat vain panttivankeja ja uhreja. Perjantaina 18.3. Moskovassa kerättiin kymmeniä tuhansia ihmisiä sotaa kannattavaan mielenosoitukseen. Osallistujat olivat lähinnä julkisella sektorilla työskenteleviä ihmisiä, joille läsnäolo oli pakollinen. Monet heistä poistuivat paikalta saatuaan rastin ruutuun osallistumisesta. Sillä ei ole mitään väliä. Nykyisissä olosuhteissa, Venäjällä asuva Venäjän kansalainen joka osallistuu mielenosoitukseen sodan puolesta työnsä menettämisen pelossa tukee sotaa, vaikkei sitä älttämättä kannattaisi. Venäläisillä on vuosien ajan ollut pääsy (ja VPN:n avulla nytkin on) ei-valtiollisten uutisten pariin. Enemmistö on joko valinnut valtiollisen propagandan seuraamisen tai on yksinkertaisesti jättäytynyt pois politiikan ulkopuolelle ja näin taannut 24 vuotta Putinin valtaa. ”Pakotteet iskevät tavallisiin ihmisiin” ei siis ole validi argumentti pakotteita vastaan.
Mikään edellä mainittu ei oikeuta kuitenkaan huutelua kaduilla venäjää puhuville. Et voi tietää kannattaako ihminen sotaa vai ei. Et osaa erottaa onko venäjää puhuva ihminen Venäjältä, Ukrainasta tai jostain muualta. Meillä Suomessa on mahdollisuus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja niitä kanavia pitkin meidän on vaikutettava siihen että pakotteita tulee lisää ja sotilaallinen apu Ukrainalle jatkuu.
1 kommentti:
Yhdestä asiasta todella samaa mieltä: Suomen pitää käynnistää neuvottelut NATOon liittymisestä nyt, eikä vasta joidenkin perseilijäpuolueiden (Kepulit, Vassarit) kesäkokousten jälkeen. Onhan se nyt helvetti, että kaikkien suomalaisten ulkopoliittista turvallisuutta koskevaa päätöstä joudutaan odottamaan ja venyttämään vain joidenkin pientä vähemmistöä edustavien politrukkien palaverien takia! Koko ajattelu, että asian päättäminen edes kuuluisi jotenkin puolueille, on harvinaisen syvältä. Ei tämä asia todellakaan ole mikään puoluepoliittinen kysymys. Asia on päätettävä eduskunnassa suljetussa lippuäänestyksessä, niin että puoluekuri ei pääse vaikuttamaan edustajien äänestyspäätökseen. Äänten laskenta on tehtävä julkisesti kameroiden edessä, ja äänestyksen tulosta on noudatettava ilman jälkikäteisiä puliveivauksia.
Lähetä kommentti