Venäjällä äänestettiin 24.6.–1.7. perustuslain
muutoksista. Tämä blogiteksti käy läpi äänestyksen syitä, prosessia ja
ennennäkemätöntä vaalivilppiä, jotka sen tulokset paljastivat.
Tällä hetkellä on käynnissä presidentti Putinin
neljäs (ja toinen peräkkäinen) hallintokausi, minkä vuoksi vanhan perustuslain
mukaan hän ei olisi enää voinut asettautua ehdolle vuoden 2024 vaaleissa.
Venäjän poliittista järjestelmää on muokattu hänen valtakaudellaan niin, että
se nojaa kokonaan Putinin henkilöön, ei presidentin instituutioon: Putin on se
henkilö, joka takaa erilaisten intressiryhmien ja klaanien saavutetut edut ja
omaisuuden suojan. Hänen on siis oltava tavalla tai toisella valtion johtavassa
roolissa myös muodollisesti, jottei koko järjestelmä romahtaisi täysin. Tämän
uhan mittakaavan takia neljä vuotta on lyhyt aika, ja eri klaanit alkoivat
osoittaa hermostumisen merkkejä.
Vastausta niin sanottuun "vuoden 2024
ongelmaan" alettiin etsimään jo viime vuoden puolella. Vaihtoehtoja oli
käytännössä kolme: Perustuslain muuttaminen, uuden huippuviran räätälöinti
juuri Putinia varten, tai valtioliitto Valko-Venäjän kanssa (jolloin Putin
voisi aloittaa alusta uuden valtion päämiehenä). Tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa
kokeiltiin ensimmäisenä, mutta Lukashenko ei
taipunut. Niinpä Putin ehdotti vuoden alussa perustuslakiuudistuksia.
Ehdotetut perustuslakimuutokset tuntuivat heti
oudoilta: Miksi esimerkiksi eläkkeiden indeksikorotukset pitäisi kirjata juuri
perustuslakiin? Lisäksi perustettiin työryhmä pohtimaan muita ehdotuksia
perustuslakimuutoksiksi. Ryhmään kutsuttiin urheilijoita, taiteilijoita ja
muita puolijulkkiksia, joista osa kertoi avoimesti tutustuneensa vanhaan perustuslakiin tuolloin ensimmäistä
kertaa. Talebanien pelossa lakimiehiä tai perustuslakiasiantuntijoita ei
työryhmään juuri kutsuttu. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi käydä selväksi,
että uudistuksen ainoa tehtävä on mahdollistaa Putinin jatko presidentin
pestissä. Ja pian epäilykselle tuli vahvistus - Yhtenäinen Venäjä ehdotti Putinin kausien ”nollaamista” uudistetun perustuslain takia.
Asiasta piti kuitenkin kysyä vielä
perustuslakituomioistuimelta. Asiasta oli ennakkopäätös vuodelta 1998. Tuolloin
ryhmä kansanedustajia halusi tietää, pitikö presidentti Boris Jeltsinin menossa
oleva kausi laskea ensimmäiseksi vai toiseksi. Jeltsin valittiin Venäjän
presidentiksi vuonna 1990, joka tuolloin oli vielä osa Neuvostoliittoa. Vuonna
1991 Neuvostoliitto hajosi ja Venäjälle piti tehdä uusi perustuslaki. Tuolloin
tuomioistuin totesi, että tästä huolimatta Jeltsinillä ei olisi oikeutta
asettautua uudestaan ehdolle. 22 vuotta myöhemmin sama tuomioistuin kuitenkin
katsoi muutaman hassun perustuslakimuutoksen olevan riittävä syy sallia Putinin
asettua ehdolle siitä huolimatta, että on ollut presidenttinä jo neljä kautta.
Duuma äänesti perustuslakiuudistusten puolesta,
ja alueparlamentit vahvistivat ne. Juridisesti siis uudistukset oli jo hyväksytty, mutta Putin halusi vielä kansanäänestyksen. Tai tarkemmin sanottuna hän
käytti sanaa ”плебисцит”. Tuo latinankielinen lainasana on venäjän kielessä täysi synonyymi sanalle
kansanäänestys vailla mitään konnotaatioeroja. Käytännössä ero oli se, että
Venäjän laki määrittää hyvin tarkasti, miten kansanäänestykset pidetään
(kuukausien valmistelu, säännöt kysymyksen muotoilusta, vähintään 50 %
äänestysaktiivisuus jne.). Tuota toista sanaa lainsäädäntö ei tuntenut, joten
äänestys järjestettäisiin säännöillä, jotka oli räätälöity vain
tätä tarkoitusta varten.
Äänestys oli alun perin hyväksytty huhtikuun
lopulle, mutta tätä ennen COVID-19 iski myös Venäjälle. Ihmiset joutuivat
eristykseen ja samanaikaisesti öljyn hinta romahti. Kaikille oli selvää, että
venäläisten käytettävissä olevat tulot lähtisivät pian jyrkkään laskuun ennen
kuin olivat ehtineet palata 2014 talouskriisiä edeltävälle tasolle. Putinin kannatus oli myös pitkään ollut tasaisessa
laskussa (huom. autoritäärisessä yhteiskunnassa esitetyt
kannatusluvut ovat epäluotettavia, mutta jos metodologia ei muutu,
kannatuslukujen muutosten voi olettaa kuvaavan trendiä totuudenmukaisesti). Äänestys
piti siis saada pois alta ennen kuin sillä oli potentiaalia muuttua protestiksi
koko hallintoa vastaan.
Kun aikaisemmin perustuslakiuudistus oli ollut
lähinnä farssi, epidemiatilanteessa sen kiirehtiminen muuttui ihmishenkiä
uhkaavaksi. Venäjällä oli alusta alkaen vääristelty tilastoja,
mutta heti kun uudeksi äänestyspäiväksi ilmoitettiin 1. heinäkuuta, uusien
tapausten määrä putosi virallisten tilastojen mukaan lähes kaikilla Venäjän
alueilla. Valtiovetoisissa medioissa unohdettiin koko korona ja siirryttiin
oikeasti tärkeisiin aiheisiin, kuten perustuslakiuudistuksiin, joista kohta
pitäisi äänestää vaikka virallisesti ne oli jo hyväksytty.
Äänestyksen säännöt (tai niiden puute)
tarkentuivat vielä kesäkuun alussa: Tautitilanteen varjolla äänestys
venytettiin viikon kestäväksi, ja kotona äänestämistä helpotettiin
merkittävästi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vaaliuurnat vietiin yöksi
johonkin lukittuun varastoon, jossa kukaan vaalitarkkailija ei niitä voinut
viikkoa putkeen valvoa. Myös äänestysaktiivisuuden todentaminen muuttui
käytännössä mahdottomaksi.
Kaikista perustuslakimuutoksista päätettiin
äänestää pakettina, eli äänestäjä pystyi joko kannattamaan kaikkia muutoksia
tai ei mitään niistä. Riippumattoman tutkimuslaitoksen tekemä kysely paljasti, että suurin osa
vastaajista kannatti perustuslakimuutoksia, joiden tyylilaji oli ”kaiken hyvän
puolesta kaikkea pahaa vastaan”. Tällaisia olivat esimerkiksi:
•
”Valtio kunnioittaa ihmisten tekemää työtä ja
takaa heidän oikeuksien puolustamisen” (91 % kannatus) ja
•
”Lapset ovat Venäjän politiikan tärkein
prioriteetti” (86 % kannatus).
Sen sijaan konkreettiset muutosehdotukset kuten
se, että presidentti saisi jatkossa nimetä 30 senaattoria parlamentin
ylähuoneeseen tai se, että perustuslakimuutos tarkoittaisi Putinin
presidenttikausien nollaamista kannatti vain 19 % ja 26 % vastaavasti. Kremlissä oli
varmasti tehty samansuuntaiset mielipidetiedustelut, sillä uudistuksia
puolustava kampanja keskittyi juuri triviaaleihin uudistuksiin, kuten venäjän
kielen asemaan. Putinin uusista kausista oltiin hiirenhiljaa.
Oppositio kävi keskenään vaisua väittelyä siitä, pitäisikö kaikkien
käydä äänestämässä uudistuksia vastaan, vai jättää koko sirkus omaan arvonsa.
Argumentit puolesta ja vastaan olivat puhtaasti vaaliteknisiä. Toinen puoli
sanoi, että koko äänestys on laiton ja valtio kuitenkin ilmoittaa sellaiset
luvut kuin se haluaa. Käymällä äänestämässä altistat itsesi
COVID-19-tartunnalle ja legitimoit laitonta vallankaappausta. Vastapuoli
väitti, ettei valtio voi väärentää tuloksia kuin korkeintaan 15
prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen, ja että jokainen todellinen ääni
vaikeuttaa tulosten väärentämistä.
Historiallisesti tarkasteltuna jälkimmäinen kanta
oli oikeassa. Esimerkiksi vuoden 2011 vaalivilppiä seuranneiden
mielenosoitusten jälkeen Moskovan (ja osittain Pietarinkin) äänestystulokset
alkoivat näyttää siltä, että tulosten väärentämistä tapahtui vain vähän.
Tämänkertainen kansanäänestys ei kuitenkaan ollut mikä tahansa äänestys. Heti
sen alettua mediaan levisi kuvia äänestyspaikoista
kerrostalojen takapihalla, pellolla, kuorma-auton takakontissa ja niin
edelleen. Sääntöjen ja tarkkailijoiden puuttuessa valtiolla oli vapaat kädet
tehdä Venäjänkin mittakaavassa ennennäkemätön äänestysvilppi.
Olen käsitellyt vaalivilpin tilastollisen
todentamisen metodologiaa perusteellisesti kirjoituksissani aikaisemmista vaaleista, mutta lyhyenä kertauksena:
Kun jokaisen äänestyspaikan äänestysaktivisuus laitetaan x-akselille ja
äänestyspaikkojen määrä y-akselille, vapaissa vaaleissa (pois lukien
first-past-the-post-vaalijärjestelmät) käppyrä ottaa normaalijakauman muodon.
Tämä on lainalaisuus, joka pätee kaikissa maissa Meksikosta Suomeen. Venäjällä
tämä jakauma vääristyy siirryttäessä kohti suurempaa äänestysaktivisuutta ja
saa ”piikkejä” tasaprosenttien (75 %, 80 %, 85 % jne.) Tämä, yhdessä paikan
päältä saatujen todisteiden kanssa, osoittaa, että vaalivirkailijat ovat
saaneet ohjeistuksen päästä tiettyyn äänestysaktivisuuteen ja täyttävät
vaaliuurnat tekaistuilla lipukkeilla.
Yllä oleva kuva on fyysikko Sergei Shpilkinin blogista, ja kuvaa koko Venäjän tilannetta. Punainen viiva on kyllä-äänet, sininen viiva on ei-äänet ja harmaa viiva niiden välillä on estimaatti miltä kyllä-äänten osuus näyttäisi ilman. Alla on toinen kuva Moskovan osalta.
Molemmissa kuvissa on selkeät äänestysvilpin tunnusmerkit: Oikealle levenevät käyrät ja selkeät piikit tiettyjen prosenttien kohdalla. Moskovassa vilppiä oli selvästi vähemmän kuin muussa maassa, mutta kuva on silti kaukana vuoden 2016 ja 2018 vaaleista, joissa pääkaupunki näytti demokratian saarekkeelta despotismin keskellä (äänten laskemisen osalta. Koko muu vaaliprosessi, kuten opposition ehdokkaiden päästäminen ehdolle on asia erikseen).
Vertailemalla eri äänestysten poikkeamia voimme vertailla myös tämän äänestyksen vilpillisyyttä edellisiin vaaleihin. Tätä äänestystä pidettiin Kremlissä ilmeisesti niin tärkeänä, että päätettiin turvautua ennenäkemättömään vilppiin:
Vertailemalla eri äänestysten poikkeamia voimme vertailla myös tämän äänestyksen vilpillisyyttä edellisiin vaaleihin. Tätä äänestystä pidettiin Kremlissä ilmeisesti niin tärkeänä, että päätettiin turvautua ennenäkemättömään vilppiin:
Vilpin mahdollisti ennen kaikkea kuusi päivää kestänyt ennakkoäänestys, jossa vaalitarkkailijoilla ei ollut mahdollisuutta tehdä työtään. Alla olevassa kuvassa on kyllä-äänten osuus x-akselilla ja äänestysaktivisuus y-akselilla. Siniset pallot ovat koko äänestyksen, oranssit pallot ennakkoäänestyksen ja vihreät varsinaisen äänestyspäivän tulokset. Varsinaisena äänestyspäivänä äänestysaktivisuus ei vaikuttanut äänten jakaantumiseen. Ennakkoäänestyksessä uurnat täytettiin valmiiksi täytetyillä äänestyslapuilla uudistusten puolesta.
Miksi siis piti kuitenkin nostaa kyllä-äänten osuutta kahdellakymmenellä prosenttiyksiköllä vilpilisin keinoin? Auktoritaarisissa valtioissa vallassa pysyminen ei perustu pelkästään väkivallan käyttöön. Se perustuu ennen kaikkea kansalaisten uskoon, että selkeä enemmistö kannattaa vallanpitäjiä, se tekee kaiken vastarinnan turhaksi. Tässä äänestyksessä Putinille tekaistiin vahva mandaatti jatkaa johdossa vuoteen 2036 asti.
Loppujen lopuksi tällä äänestyksellä ei tule aiheuttamaan mitään välittömiä muutoksia. Vanha perustuslaki, jota noudatettiin hyvin valikoivasti, siirtyy "27 kerhoon". Putin on valtakautensa aikana sanonut useita kertoja, että hän ei missään tapauksessa tule muuttamaan perustuslakia, kunnes oli itse ehdottamassa sen muuttamista. Se tapa, jolla uudistukset runnottiin pika-aikataulussa läpi tarkoittaa että perustuslakia voidaan jatkossakin muuttaa heti kun siltä tuntuu. Kaikista yli kahdestasadasta uudesta lisäyksestä muistamme vuoden kuluttua vain yhden: Putin saa jatkaa vallassa. Mutta ei kai kukaan meistä muutenkaan ole kuvitellut, että hän olisi vapaaehtoisesti luopumassa vallasta missään vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti