"Jos minulla olisi ase, ampuisin sinut nyt"

Kaikki esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia ja puolustusvoimat ovat lähtökohtaisesti eri mieltä, jos ovat mitään mieltä ylipäätänsä.

Kävin lomilla. Kaiken muun oheistoiminnan oheessa sain pari kertaa kyseenalaisen kunnian väitellä syntyperäisten venäläisten kanssa Georgian sodasta. Keskustelu meni aina vaan siihen, kuinkas muuten. Ajattelin nyt vähän avautua näistä keskusteluista kahdesta syystä: Lännen ja Venäjän erimielisyydet johtavat aina omiin ja toisten pohdintoihin identiteettistäni ja Georgian sota on niin vahvasti sidoksissa Kosovon tilanteeseen.

Kun lapset leikkii hiekkalaatikolla, syntyy väistämättä riitoja. Kun aikuinen tulee paikalle turvamaan rauhaa, ensimmäinen perustelu, jonka hän kuulee on "mut kun toi aloitti". Kansainväliset konfliktit eivät tästä poikkea, eikä venäläisten alitajuntainen alemmuudentunto USA:ta kohtaan eroa suomalaisten alemmuudentunteesta läntistä maailmaa kohtaan. Venäläisten ensimmäisiä argumentteja ovat aina USA:n arvostelun hylkääminen Irakin tapahtumien perusteella. He näkevät, että koko sota oli USA:n suunittelema ja tarkoitus on "heikentää" Venäjää. No joo, jenkit ovat tehneet sitä sun tätä vuosien varrella, joten siihen on vaikeaa sanoa mitään muuta kuin "onhan se mahdollista, mutten jaksa uskoa...".

Venäjä on viime aikoina esiintynyt kansainvälisen oikeuden ritarina. Länsi riehuu, ja saa tahtonsa läpi kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta ja vaatii sitten näiden sopimuksien noudattamista muiden kohdalla. "Länsi on tekopyhä ja soveltaa kaksoisstandarteja" on virrallinen lause, joka kannattaa muistaa sen varalta, että matkustaa Venäjälle ja asiasta väittelyn sijasta tahtoo keskittyä vodkan kittaamiseen. Tämän argumentin analyysi oikein huutaa Kosovon nimeä. Venäjä tuki Serbiaa Kosovon kysymyksessä ja valitti juuri kansainvälisen oikeuden rikkomista kun itsenäisyys julistettiin. Olihan se varmasti laiton, mutta Venäjän tuen takia Serbia ei suostunut mihinkään kompromissiin YK:n neuvotteluissa, ja kun kompromissi sitten kuitenkiin vietiin YK:n turvallisuuspoliittisen neuvoston eteen, Venäjä kaatoi sen veto-oikeudellaan. Sittemmin Serbiaan valittiin länsimielinen hallitus, jolloin Venäjän panos valui hukkaan ja oli aika vaihtaa puolta. Abhasia ja Etelä-Ossetia julistettiin itsenäisiksi. Kai mekin voidaan jos tekin voitte.

Kosovon ja Georgian sodissa on kuitenkin muutama poikkeavuus. Nato pommitti Serbiaa, mutta YK kutsuttiin apuun jälkien siivoamiseen ja kriisinhallinta sai kansainvälisen luonteen. Eilen olin joukkojenhallintaharjoituksessa, jossa pampuilla hakkasivat iloisesti bangladeshiläiset YK:n poliisit. Kun tuli meidän ja amerikkalaisten vuoro, he kävelivät pois rintamasta, vilkuttivat meille ja huusivat "heloo" intialaisella aksentilla. Vastaavaa multietnistä kesäteatteria ei Georgiassa tulla näkemään, koska Venäjän toimet eivät olleet kansanmurhan lopettamista ja rauhanturvaamista. Kyse oli puhtaasti oman etupiirin suojelusta. Ihan oikeasti venäläiset, mistä muusta voi olla kyse kun naapurivaltion separatistimaakunnille annetaan Venäjän kanssallisuuksia jaettavaksi ja Georgilaisten elintarvikkeiden hygieniataso laskee (niin paljon että tuonti kielletään) välittömästi kun sinne valitaan länsimielinen presidentti, joka tahtoo NATO:on. Toinen ero konfliktien välillä on se, mitä tehtiin kun sotatoimet olivat ohi. KFOR asettui paikalle lähinnä suojelemaan serbivähemmistöjä. Venäjän tultua paikalle, osseettiseparatistit tyhjensivät georgialaiskylät.

Muutama hauska juttu lisää. Aikoinaan venäläismedia oli varma, että Serbian sota oli Clintonin tapa viedä huomio Lewinsky-skandaalista. Kukaan ei nyt kuitenkaan epäile, että Georgian sota oli vain keino saada uudelle "pehmeälle" juristi-presidentille natsoja rintaan. Kun Serbiaa pommitettiin, television eteen tuotiin piispoja, jotka olivat kovin surullisia kun samauskoisia pommitettiin. Kommentit olivat ääliömaisia jo silloin, ihan vaan sen takia, että ne tarkoittavat "vääräuskoisten" pommittamisen olevan parempi juttu. Nythän kukaan ei näytä piispoja paheksumassa ortodoksien pommittamista. Ja olihan se todella paha juttu kun USA käytti sirotepommeja Serbiaa vastaan, mutta sotilaallinen välttämättömyys käyttää niitä Gorin pommittamiseen.

Monet Kosovossa miettivät nyt mitä Etelä-ossetia ja Abhasian tunnustaminen tarkoittaa heidän kannalta. Optimisteja kun ovat, kuvittelevat varmaan Venäjän tunnustavan Kosovon. No ei sentään, pessimistinen, mutta oikea vastaus lienee se, että Serbia ja Venäjä kehittävät juonen serbihallinnossa olevan Pohjois-Kosovon irroittamiseksi. Se tiivistäisi aika hyvin Kosovon itsenäisyyden julistamisen huonot puolet: Kun aletaan jakaa, niin sille on vaikeaa saada loppua. Tällä hetkellä lähes 50 valtiota ovat tunnustaneet Kosovon. Etelä-Ossetia ovat tunnustaneet Venäjä ja Nicaragua. Edes Valko-Venäjä, Kuuba tai Pohjois-Korea eivät ole jaksaneet vaivautua.

Toinen mielenkiintoinen vertaus on Tsetsenia sota, joskin venäläiset eivät oikein tykkää siitä, herkkä paikka kuulemma. Syytäkin olla. 71. moottorisoitu jalkaväkiprikaatti tuli Tsetseniasta Georgiaan ja aika näyttää ovatko tavat parantuneet. Kun Georgia hyökkää separatistikaupunkiin raskaalla tykkitulella ja tappaa alle kolme sataa siviiliä kyseessä on kansanmurha (ei sillä etteikö se oli ollut suuri virhe). Kun Venäjä pommittaa Groznyn maan tasalle tappaen tuhansia, niin se on... No, sotaa se vaan oli. Kun Venäjän presidentti sanoo Kurskissa (kaupungissa, ei sukellusveneessä) sotaveteraaneille, ettei Venäjä tai Neuvostoliitto ole koskaan ollut hyökkäävännä osapuolena sodassa, niin se on vain inhimillinen lipsahdus. Kun Viro siirtää patsasta, niin se on haudanhäväisy. Kun Venäjä rakentaa kaasuputkea pitkin ohutta kansainvälisten vesien kaistaletta, jossa makaa tuhansia puna-armeijan merimiehiä muistona toisesta maailmansodasta, niin se on vain bisnestä.

Kun Venäjän tekopyhyyttä ja kaksoisstandrteja selostaa venäläisellä, hän toteaa lopulta, että joo, se nyt on vain sitä politiikkaa ja heti perään, kun oman median uskottavuus kyseenalaistetaan, esille vedetään valtti, joka on mikäs muukaan kuin USA:han vertaaminen. Niillähän on omaa propagandaa. Täytyy myöntää, että tämä valttikortti on aika hyvä, itsekin hämmennyin aika lailla kun katsoin sen. Ehkä teidän kannattaa ennen kuin luette eteenpäin.
http://www.youtube.com/watch?v=H8XI2Chc6uQ
Juontaja jäätyy täysin ja katkaisee lähetyksen. Aika räikeää. Mutta pohditaan hetken mitä tyttö sanoo: "En nähnyt yhtään pommia, mutta ennen kuin sanon mitään muuta tahdon sanoa, että georgialaiset pommittivat meitä, eivätkä venäläiset. Tahdon kiittää Venäjän armeijaa." Se olisi jo aika hyvin jos nuori tyttö olisi tunnustanut lennosta, kummalle armeijalle pommit kuuluvat, mutta viimeistään kun hän sanoo ettei nähnyt yhtään, niin selviää että tytölle on kerrottu mitä hänen täytyisi sanoa. Tässä vaiheessa "silminnäkijähaastattelu" muuttuu tietenkin melko turhaksi. Sen jälkeen täti pääsee kertomaan oman näkemyksensä. Aika viiltävä analyysi ihmiseltä, joka oli illalla kahvilassa ja evakuoitiin seuraavana päivänä pois. Se versio, joka minulle alunperin näytettiin sisälsi myös tädin kommentit siitä, että kaksi tuhatta ihmistä on kuollut ja kun hänet leikattiin lähetyksestä toisen kerran hän toteaa, että "of course, because you don't want to here the truth." No joo, Tsihinvalin pommituksessa kuoli 133 siviiliä, fakta jonka myös Venäjä myöhemmin myönsi. Totuus vaihtelee.

Tämän jälkeen keskustelu kääntyy tietenkin USA:n surkeaan ja valehtelevaan presidenttiin ja siihen, että hänet valittiin äänivähemmistöllä. Kuulostaahan se pahalta, mutta kuitenkin paremmalta kuin presidentti, jonka puolesta <97% Tsetsenialaisten äänistä annettiin äänestyaktivisuuden noustessa lähellä sataa. Ja kun etsit uskottavaa negatiivista sanottavaa Bushista, riittää kuin menet jenkkiläiseen kirjakauppaan tai katsot vaikkapa lähetystä senaatista. Venäjällä on turha katsoa telkkaria jos haluat negatiivisen kommenttin Venäjän johtoparista.

Ja vielä rautalangan vääntö. 12. Elokuuta Venäjä esti veto-oikeudellaan talouspakotteet Zimbabwea vastaan, koska: "We need to remind ourselves from time to time that the UN charter does not empower the Security Council to interfere in the internal affairs of state..."