keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Aasinsillasta toiseen.

Sää on muuttunut. Sunnuntaina oli aurinkoista ja kolmisenkymmentä astetta ja tällä hetkellä on pilivistä ja noin yksitoista astetta "lämmintä". Ei mennyt ihan niinkuin suunittelin. Kuvittelin että täällä olisi ollut syksyllä vähän viileämpää, sellaiset kivat kaksikymmentä astetta, jolloin olisi mukavaa ottaa aurinkoa turhan paljoa hikoilematta.

Säätä pystytään ennustamaan, koska tunnetaan siihen vaikuttavat tekijät ja niitä osataan mitata. Aina ennuste ei mene oikein ja muutenkin on hankalaa ennustaa yli viikon päähän yhtään mitään. Laskentateho ei riitä ja sään käyttäytymisestä tehdyt mallit ovat epätäydellisiä. Onneksi on olemassa sammakkomiehiä, jotka ennustavat säätä eläimistä, koivun oksista ja ties mistä. He ovat itseoppineita.

Kun säästä tehdään pitkän ajan tilasto, saadaan aikaiseksi kuva millainen on tyypillinen sää tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Tätä sanotaan ilmastoksi. Samoilla tieteellisillä malleilla, joilla pystytään ennustamaan säätä jopa viikon päähän, on nyt ennustettu, että ilmasto lämpenee seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana, jäätiköt sulaavat ja jääkarhun pentu hukkuu. Asiasta on puhuttu sen verran paljon, että nyt kaikki ovat itseoppineita ilmastotietäjiä, jotka osaavat kertoa leudon talven on merkki ilmastonmuutoksesta. Samoin lämmin kesä 07 ja kylmä kesä 08, kaikki on selvää todistusainestoa.

Ennen kuin säätä pystyttiin ennustamaan, se otettiin vastaan Jumalan tahtona. Kun säätä opittiin ennustamaan, ymmärettiin, ettei poutaiset kelit tai pilvinen taivas ilmaise Jumalan tunteita. Maailma käyttäyti niinkuin se oli luotu ja on lämpimän välinpitämätön ihmisten suhteen. Nykyään tiedämme paremmin. Kaikki epämielyttävä sää on suora ja välitön seuraus siitä, että naapurin juppi ajaa maastoautolla ja käy lomalla Thaimaassa.

Kun raha luotiin, liiketoiminnan sujuminen tai onnistunut ryöstöretki oli merkki Jumalan siunauksesta. Myöhemmin, kun huomattiin, etteivät rahan määrä ja hyveellinen käytös korreloi millään lailla, Jumalalta vietiin tulonsiirtäjän rooli. Rahaa sai jos oli ahkera ja lahjakas. Nykyään tiedämme paremmin. Ihmiset saavat rahaa, koska ovat ahkeria ja menettävät rahaa, koska poliitikot ja yritysjohtajat ovat ahneita.

Minä olen ollut hyvin ahkera töissäni ja saanut siitä rahaa. Jos en olisi ahkera, niin minullehan annettaisiin potkut, vai mitä? Olen säästänyt palkkani ja sijoittanut ne osakkeisiin, tarkemmin sanottuna Yhdysvaltalaisiin osakkeisiin. Olen paitsi ahkera, myös uskomattoman fiksu, kun ihan itseoppineena ja lehtiä lukeneena tiesin näiden osakkeiden olevan aliarvostettuja. Unelmoin suurista voitoista, mutta en siksi että olisin ahne, en. Ansaitsen enemään rahaa, koska olen niin fiksu ja ahkera. Valitettavasti pankkiirit ovat ahneita, vaikka tienaavat muutenkin liikaa. He veivät 10% minun Kosovon palkoista.

Pankit ovat jännittäviä laitoksia, suorastaan rahasampoja. Sata ihmistä tuo säästönsä pankkiin hyvään säilöön. Pankki lainaa suurimman osan rahoista eteenpäin yrityksille tai muille ihmisille. Näistä lainoista maksetaan sitten korkoja ja pankki saa voittoa rahoista, jotka eivät alunperin ole sen omaisuutta. Kun pankki lainaa säilössä olevia rahoja eteenpäin, lainan ottaja ostaa rahoilla jotakin kivaa. Se, joka myy jotakin kivaa vie voittonsa pankkiin ja pankki saa taas lisää rahaa lainattavaksi. Kun pieni piiri on pyörinyt vähän aikaa, rahan määrä on moninkertaistunut. Pieni ongelma on siinä, että kaikki tämä uusi raha on vain paperilla ja jos kaikki pankin asiakkaat haluaisivat tilinsä tyhjäksi samalla hetkellä, pankilla onkin vain murto-osa siitä mitä se on ihmisille velkaa. Pankki menee konkurssiin ja kaikki mielikuvitusraha häviää.

Jos Kurt Vonnegut olisi elossa, hän saisi kivan tulevaiskuvan aikaiseksi. Jokin pelästyttäisi ihmiset ja he kaikki haluaisivat rahansa ulos. Koko pankkimaailma kaatuisi ja mielikuvitustalous sen mukana. Siinä sitten elämässään epäonistunnut ja lapsiensa vihaama keski-ikäinen mies pohtisi syvällisiä ja muistelisi elämänsä naisia, jotka kaikki olivat täydellisen fiksuja ja järkeviä ihmisiä. Minä sitten lukisin sen kirjan innoissani ja olisin itsekkin vähän huolestunut. Vonnegutilla kun oli tapana pohtia maailmaa niin yksinkertaisen maalaisjärkisesti. Yhdeksänkymmentäluvulla hän kirjoitti Hokkus Pokkus- kirjan, jossa hän oli kaiken muun ohella kovin huolestunut siitä, että valtio myi kaikki yritykset ulkomaille. Onneksi en lukenut kirjaa nuorempana, minustakin olisi saattanut tulla maalaisjärkinen ihminen, joka tiedoistaisi koko ajan, ettei nykyinen järjestelmä voi toimia. Lukisin Naomi Kleinin (tää linkki on aika hyvä) koskettavia tarinoita kapitalismin kaltoin kohtelemista ihmisistä ja siteeraisin Noam Chomskyn salaliittoteorioita itsestäänselvinä totuuksina. Opiskelisin kehitysmaatutkimusta tai sosiologiaa, ja sivuaineena lukisin kansantaloutta. Alleviivaisisin talouskirjoista, kaikki kohdat joista olen eri mieltä, ja luennolla, jossa naisprofessori kertoisi, että globalisaatio on parantanut naisten asemaa, kaivaisin läppärini esille (jossa ei tietenkään olisi windowsia) ja lukisin hänelle ääneen naisten kärsimyksistä Chiquitan plantaaseilla. Luennoitsija kehottaisi minua etsimään edes yhden tieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan Chiquita on haitaksi kehitysmaille. Sanoisin sille, että uskon mielummin oikeiden ihmisten tarinoita ja luennon jälkeen kaverini tulisivat taputtamaan minua olkapäälle kun kerrankin joku uskalsi sanoa professorille vastaan. Lähtisimme juhlimaan menestystä kaverin asunnolle, kaupan roskiksen kautta tietenkin. Joisimme reilun kaupan viiniä ja testaisimme kaverin Ghanasta tuomaa heimorumpua. Ilta päättyisi suuren läpimurtoon kun tuntien keskustelun jälkeen toteaisimme, että kaikki väkivalta on väärin ja "killing for peace is like fucking for virginity".

Kuulostaa masentavalta elämältä, mutta todennäköisemmin olisin onnellisempi kuin nyt. Olisi niin helppoa elää jos olisi selvä maailmankuva ja ehdottoman varmat mielipiteet. Nykyään lehdistä ja telkkarista saa aina kuulla mitä kaikkea pahaa IMF ja WTO ovat tällä kertaa tehneet ja kuinka pienet ihmiset saavat kärsiä kapitalistien ikeen alla. Sitten on pakko mennä etsimään suuren mittapuun tilastoja mieltä rauhoittamaan. Huh, äärimmäinen köyhyys vähenee maailmassa edelleen, sotia on yhä vähemmän kuin koskaan aiemmin ja kehitysmaiden elinaikaodote nousee ripeästi. Ei kaikki ole ehkä sittenkään niin huonosti kun olin hetki sitten epäillyt. Tämän viikon finanssikriisi oli taas samanlainen epäilyksen hetki. Eihän mielikuvitus raha voi toimia, eihän? Eihän sellainen järjestelmä, joka aiheuttaa aina muutaman vuoden jälkeen laman ja työttömyyttä voi olla kauhean fiksu, eihän. Sitten löytyy taas joku fiksu tilasto, joka laskee verenpaineeni. Tällä kertaa se on tämän näköinen:

Kuinka suuren osan ajasta Yhdysvaltojen talous on ollut taantumassa ja kuinka kauan taantumat ovat keskimäärin kestäneet tietyn periodin aikana:
1855-1944: 42%, 21 kuukautta
1945-1982: 21%, 11 kuukautta
1982-2007: 5%, 8 kuukautta

Niin, ja kun miettii hetken, niin kyllähän maailmalla menee paremmin nyt kun kymmenen tai sata vuotta sitten. Ehkä mielikuvitusraha on ihan hyvä juttu. Kyse on varmaankin arvovalinnasta. Haluaako ajaa Ladalla, joka on niin yksinkertainen, että sen voi korjata ruuvimeisselillä ja vasaralla, vai haluaako ajaa uusimalla mersulla, joka täytyy viedä joka vuosi huoltoon elektroniikan ohjelmistoja päivittämään.

2 kommenttia:

torsti kirjoitti...

Se oli miesprofessori.

Anton kirjoitti...

hei, se oli täysin fiktiivinen tarina