sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Oikaisuja.

Kuten res. alik. Koskinen ansiokkaasti huomasi, eräässä tekstissäni oli runsaasti virheitä, lähinnä pilkkuvirheitä. Jonkun kosmisen yhteyden takia pilkkuvirheiden määrä oli sama kuin äidinkielen ylioppilaskokeessani. Silloin jäin niiden takia pisteen päähän laudatturista. Voisin vetäistä tässä vaiheessa perinteisen maahanmuuttaja-ässän hihastani ja sanoa, et hei, mä olen oppinut tämän kielen vasta kahdeksanvuotiaana! Se olisi kyllä kovin halpamaista. Muistan kun peruskoulun viimeisillä viikoilla äidinkielen opettajani kysyi minulta, minkä arvosanan omasta mielestäni ansaitsisin päättötodistukseen. "No kai se se ysi sitten on". "Ei, en mä sulle sitä kyl anna". Pulssini nousi hetkessä kaksinkertaiseksi, kun kuvittelin kasin todistuksessa ja surkean ysin keskiarvon. Arvosanat olivat tärkein elämässä menestymisen mitta silloin, alkoholin hankkinassa ja juomisessa olin pätevöitynyt jo vuotta aikaisemmin. "Häh?" vaadin selitystä. "No sulla on sellainen juttu kuin toimivakaksikielisyys, mä laitoin sulle kympin tähän." Olin loppupäivän herra sunshine.

Myöhemmin lukiossa opiskelin b-venäjää. Sain kymmenen kurssia kuolemalla tylsyteen tunneilla, joissa opiskeltiin kyrillisiä aakkosia, jotka olin oppinut jo neljävuotiaana. Kirjoitin A-venäjän, ja sain siitä laudatturin. Koko kaksikielisyysjuttu tuntui jotenkin huijaukselta siinä vaiheessa. En tehnyt yhtään työtä kummankaan eteen, jonkun demarin pitäisi ehdottaa windfall-tuloveroa sattuman saadulle kaksikielisyydelle. Saataisin ehkä RKP:kin olemaan jostain kerrankin jotain mieltä.

No joo. Yritän jatkossa kiinittää enemmän huomiota kielioppiin. Henkilökohtaisesti vituttaa hieman, kun briiffipapereita ja tiedustelukysymyksiä kirjoittavat upseerit kumoavat kaikki PISA:n tutkimukset. Pilkkuja enemmän minua harmittaa eräs virhe tekstissäni, joka koski FeroNikkel:iä. Väitin ja oletin, että nikkelin hinta olisi noussut samalla tavalla, kuin kaikkien muidenkin raaka-aineiden hinnat. Ei se ole. Nikkelin hinta on pudonnut parina viime vuonna puoleen. Olisin helposti voinut helposti tarkistaa asian netistä, mutta enpä tarkastanut. Olen pahoillani.

Olkaa tarkkoina.

1 kommentti:

torsti kirjoitti...

Otsikoihin ei tuu pistettä.