Now that we're here... How do we get out?

Olli kysyi taannoin Kosovon tulevaisuudessa: Jatkuuko nykyinen jämähtänyt tilanne pitkään, ratkeaako selkkaus joskus ja kauanko rauhaanturvajia vielä tarvitaan? Nyt liikutaan vaarallisilla vesillä, sanoisi tiedoitusupseeri. Mutta ei hätää, minä en tosiaan osaa vastata näihin kysymyksiin, joten kauhean radikaalia tekstiä on turha odottaa.

Olen nyt pari kuukautta ollut täällä ja minulle on alkanut muodustua jonkin asteinen kuva maan tilasta. Viimeksi 2004 mellakoissa nähtiin, että konflikti kytee yhä pinnan alla. Irakissa tilanne on rauhoittunut huomattavasti tämän vuoden aikana ja yksi yksinkertainen syy siihen on että pitkään jatkunut väkivalta on ajannut shiiat ja sunnit omille asuinalueille, eikä "monietnisiä" asutuksia enää ole nimeksikään. Kosovossa tapahtui pitkälti samansuuntainen kehitys neljä vuotta sitten. Esimerkiksi Kosovo Poljeen, jossa serbit ja albaanit asuivat aikaisemmin sekaisin on syntynyt albaaniasutuksesta erillään olevia serbikyliä ja lähiöitä. Juttelin erään naisen kanssa tälläisessä kylässä ja hän kertoi että elämä kylässä oli ikävää, koska serbit olivat keskenään riidoissa ja hänen perhettään syrjittiin. Tämä ei ihan pitänyt paikkansa. Vaikka nainen puhui itsestään serbinä, oli selvää että hän oli mustalainen ja syy miksi häntä syrjittiin oli aika ymmärrettävä: hänen kaksi poikaansa oli tuomittu autovarkauksista. Se voitaneen sanoa varmuudella, että mustalaisvähemmistön asema ei tule olemaan helppo moneen kymmeneen vuoteen. Mutta se ei riitä syyksi meidän läsnäololle täällä, muuten operaatio laajenisi Romaniaan, Bulgariaan ja Makedoniaankin.

Serbit eivät luota albaaneihin tai Kosovon hallitukseen. Jopa paikallispoliisissa töissä olevat serbit nähdään korruptoituneina. Edellämainitussa kylässä lähes kaikki asukkaat ostivat maata Serbiasta vuoden 2004 jälkeen ja olivat valmiita muuttamaan sinne jos tilanne täällä kiristyisi. Ja albaanit yrittävät jatkuvasti ostaa maata serbeiltä. Erään näkemyksen mukaan he yrittävät savustaa serbejä ulos, mutta en olisi valmis tekemään niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Todennäköisesti he vain haluavat ostaa lisää maata. Serbeillä on myös aito pelko turvallisuudestaan. Jos he omistavat maata ns. albaanialueella, he eivät viljele sitä. En ole kuullut täällä olessani että väkivaltaisista yhteenotoista kahden väestöryhmän välillä, mutta ehkä niitä ei tapahdu koska osapuolet tietävät kirjamattomat säännöt. En tiedä.

Ainoa serbitulkkimme joka puhuu albaniaa ei työskentele mielellään albaanialueilla. Hän on saanut kuulla jatkuvasti uhkauksia ja on huolissaan elämästään kun KFOR lähtee pois. Yritämme aina ihmisten kanssa puhuessa painottaa, että olemme täällä niin kauan kuin on tarpeen, eikä parasta ennen päivämäärää ole. Se on varmaa, ettei EU:n maat ainakaan vetäydy, ennen kuin ovat varmoja että takapihalla oleva ruutitynnyri ei räjähdä. Vetäytyminen vaatisi toimivan oikeusvaltion ja sodan haavojen arpeutumisen. Tällä hetkellä serbeillä on oma paikkallishallinto, omat asuinalueet ja he saavat tulonsiirtonsa Belgradissa. Harva serbipoliisi on palannut töihin itsenäisyyden jälkeen kun poliisin vetovastuu siirtyi YK:n UNMIK-operaatiolta (YK pyöritti paikallishallintoa, poliisi- ja oikeuslaitosta) KPS:lle (serbipoliiseille maksetaan edelleen palkkaa, vaikkeivat he ole olleet töissä neljään kuukauteen, siinä toivossa että he palaisivat.). Tälläinen kehitys ei oikein tue ajatusta yhdestä kansakunnasta ja sopuisasta rinnakkaiselosta. On tietenkin mahdollista, että rauha tulee Kosovoon kun serbit muuttavat hiljalleen pois, mutta tämä skenario tarkoittaisi NATO:n, YK:n ja EU:n täydellistä epäonnistumista, joka veisi pohjaa kaikilta tulevilta kriisinhallintaoperaatioilta. On hyvin vaikea sanoa mitä tulee tapahtumaan. Olemme täällä niin kauan kun meitä tarvitaan ja annamme poliitikoiden tehdä työtään.