sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Ihmisen paras ystävä my ass

Olimme yöllä partiossa, ja kuten aina, kulkukoirat hyökkäsivät automme kimppuun. Aloin pohtimaan koirien biologiaa. Jos koira on suden alalaji, jonka ihminen on jalostanut tarpeisiinsa, niin mikseivät villiintyneet koirat muutu sukupolvien myötä takaisin susiksi? Jalostushan on sitä, että tuodaan esille haluttu ominaisuus, jonka aiheuttajana oleva geeni on resessiivinen. Kun saadaan puhtaita yksilöitä, joilla on pelkästään resessiivistä geeniä, niiden voidaan huolettaa antaa lisääntyä keskenään, ilman halutun ominaisuuden katoamista. Toisaalta kaikissa roduissa jalostettu ominaisuus on eri, joten jos eri rotuja sekoitetaan tarpeeksi, niin lopputuloksena pitäisi olla susi, kun kaikki vallitsevat geenit on saatu kasaan.

Täällä Kosovossa kulkukoirat ovat kuitenkin koiria. Se voisi johtua siitä, että kulkukoiraongelma on vielä uusi. Ihmiset pakenivat sotaa ja jättivät koiransa villiintymään. Tai ehkä kaikista koiraroduista on jalostettu pois joitain suden vallitsevia geenejä. Tämä hypoteesi selittäisi ainakin miksi koirat haukkuvat ja sudet eivät. Joku koirien ystävä voisi valistaa minua aiheesta. Muuten turhaudun turhan pohtimiseen, otan haulikon käteen ja poistan arvoituksen pois silmistä, pois mielestä.

3 kommenttia:

torsti kirjoitti...

Turhaudu vaan turhaan ja ammu ongelma pois mielestä mieluummin, toi oli jotain niin älytöntä pohdintaa ettei mitään rajaa:D

Anton kirjoitti...

Faijas oli älytön ku sua teki

Anonyymi kirjoitti...

Jallakoirat pysyvät jallakoirina koska tasangolle laskeutuu talvisin kukkuloilta oikeita susia syömään äpäräserkkujaan henkensä pitimiksi.