Neverland

Taidanpa kertoa päivästäni kronologisessa järjestyksessä, niin tulee kokonaiskuva millaista se "eläminen ja oleminen täällä on". Heräsin aamulla puoli kahdeksan ja jäin pelaamaan tietokonetta sänkyyn vielä tunniksi. Kävin ajamassa parran, pesemässä hampaat ja syömässä, perussettiä. Sitten alkoi ihmetteleminen. Ohjelmaan oli merkattu supailua (rauhanturvaajajargonia, tarkoittaa kaikkea ei-toimeenkuvaan kuuluuvaa tekemistä) ja auringonottoa yhdeksästä kolmeen. Kaikki halusivat lähteä shoppailemaan ja sitä meille oli luvattu. Kuka lähtee viemään, millä autolla ja mihin aikaan oli kaikille epäselvää. Turhauduin epätietoisuuteen ja lähdin körmyyni tappamaan aikaa. Hetken kuluttua kämppis tuli körmyyn ja alkoi kerätä aseitaan vyölle. Selivisi, että päätös oli tehty ja autot olivat jo odottamassa. Vein nopeasti mujut (jargonia jälleen, sis. luotiliivit, lippaat, kypärän, kaasunaamion, aktiivihiiliasun jne. Sanan alkuperä on kaikille tuntematon) autoon ja ilmottaudun mukaan. Samassa tuli kuulutus: komppania järjestäytyneenä ruokalan edessä klo 12. Eli lähtö viivästyisi puolisen tuntia. Jätin kamat autoon ja menin taas körmyyn tappamaan aikaa koneen äärellä. Hetken kuluttua huomasin ihmisten kantavan kamoja takaisin körmyihin. Lähtö peruuttu. Juoksin tekemään samoin ja jäin kuuntelemaan mitä kivaa ilmoitettavaa yksikköupseerilla oli. Sain tietää että sunnuntai on siivouspäivä.

Siivoaminen on sellainen juttu, minkä voisin ulkoistaa paikallisille. He saavat sataviisikymmentä euroa kuukaudessa, ja minulla oli kyllä hyvin varaa maksaa sen. Mutta ei, itse se oli tehtävä. Pölyt pyyhittiin, matot tampattiin, lattiat imuroitiin ja rasvat pestiin painepesulla pois auringonottotuoleista. Ei siinä kauaa kestänyt. Tunnin kuluttua olin valmis ja poistuin patiolle ottamaan aurinkoa. Juuri kun sain babyoilit vartalolle, tuli uusi kuulutus: "Supailemaan lähtijät välittömästi autojen luo." Ja eikun vaatteet rasvaisen kehon päälle ja juoksuun. Tällä kertaa lähtö onnistui ja portista poistuttuamme huomasin unohtaneeni lippiksen körmyyn.

Suunta oli Pristiinan läpi Film City:in, joka on koko KFOR:n operaation komentoleiri. Pristiina on muuten iso kaupunki, kaksi kertaa suurempi kuin Helsinki, ja joka puolella on rakenteilla uusia kerrostaloja - albaanien muuttoliike. Kaupungin laidalla on Film City, joka on suomalaisten suussa "nollis". Nimellä on hyvin looginen selitys, mutta sitä en voi kertoa, se on sitä operatiivista informaatiota. Ja sattumoisin, poiketen kaikista muista leireistä Film City on se jossa on pakko pitää hattua.

Tyhjensimme aseet, näytimme id-kortit ja siiryimme sisälle. Kulman takaa avautui pitkä katu, jonka molemilla puolilla oli "peksejä" eli kauppoja. Scandinaavien kauppa, saksalaisten kauppa, ranskalaisten kauppa, matkamuistomyymälä, italialaisten baari, irkkujen ravintola... Erään taistelijan ensireaktio tähän näkyyn on kertomisen arvoinen: "Vittu, vittu täällä menee kaikki rahat... [tauko] ... VITTU!" Ja niin ryhmämme hajaantui eri kauppoihin, ja itse jäin kadulle seisomaan ahdistuneena, kun olin ainoa ihminen vilkaalla kadulla jolla ei ollut hattua. Ohi kulki eri maiden sotilaspoliiseja ja olin varma saavani sakot tai joutuvani puhutteluun. Keksin itselleni hätävalheen: pääni on palannut, enkä voi pitää hattua. Pujahdin äkkiä toisen kulman taakse ja eteeni avautui jumalallinen näky - Burger King. Siellä kaikki istuivat iloisesti mussuttamassa hampurilaisia, eikä kenelläkään ollut hattua. Tajusin sen olevan paras paikka viettää vajaa tunti ennen lähtöä.

Burger King oli oikeastaan grilliauto, joka oli ajettu terassin viereen. Tilanteen vaatiessa sen saisi lähtemään toimialueelle, samaan tapaan kuin sotilaskotiauto Suomessa. Tai sitten ei, en tiedä. Menin jonoon muutaman kreikkalaisen perään ja taakseni tuli kolme espanjalaista konekiväärien kanssa. Ostin aterian (5 e) ja menin ujosti kysymään unkarilaisilta mahtuisiko heidän viereen istumaan. Rynnäkkökivääri siirtyi ja sain paikan. Syödessäni minut valtasi hämmennys: Miten olen joutunut tilanteeseen, jossa syön hampurilaista ties missä viidenkymmenen aseistetun miehen kanssa? "We go where you go" luki hamppariauton kyljessä, Yhdysvaltojen lipun vieressä. Kiitos Burger King kun olet olemassa, nyt lähempänä minua kuin koskaan aiemmin.

Syötyäni päätin ostaa riskin, sandaalit oli ostettava. Maihinnousukenkien jalkaan laittaminen ja riisuminen on työlästä, ja kun laatu on mitä on, pääsen ihmettelemään joka ilta uusia rakkoja. Oman leirin sisällä sandaaleja saa käyttää (mutta vain vihreiden sukkien kanssa tietenkin) joten kyseessä oli pakko-ostos. Katsoin maahan ja kävelin ripeästi saksalaisten peksiin, nappasin ensimmäiset vastaan tulleet sandaalit, maksoin ne kassalla ja lähdin ulos. Olin jo matkalla kohti porttia, kun yllättäen löysin itseni skandinaavien peksistä tutkimassa nuuskavalikoimaa. Se oli surkea. Kävelin portista ulos ja kiitin Jumalaa, ettei kukaan alkanut jeesustelemaan hatun puuttestani. Ehkä olin vain niin ahdistuneen näköinen (ja aseistettu), ettei kukaan halunnut sekaantua. Antaa pojan mennä, eihän ne kuuluu edes natoon. Kuvia en ottanut, jotta en kiinittäisi itseeni huomiota, ja koska en voinut olla varma miten söör U.S "trigger-happy" marine asiaan reagoisi. Portin ulkopuolisella parkipaikalla nappasin pari kuvaa, mutta ne tullee myöhemmin.

Ajoimme takaisin leiriin ja siiryimme suoraan ihmisoikeusoppitunnille. Vähän juteltiin ihmiskaupasta, meidän valtuuksista jne. Eräässä kohdassa luennoitsia näytti kuvaa Kiinan opiskelijamellakoista 89 ja totesi, että tälläistä punaisella torilla. Korjasin, että kyseessä on Tienanmenin aukio, ja että punainen tori on Moskovassa. Hän kiitti korjauksesta. En viitsinyt korjata seuravaan kuvaan, että se on Kambodzhasta, eikä Vietnamista.

Oppitunnin päätettyä autoin auton pesemisessä ja lähdin jälleen körmyyn tappamaan aikaa. Netti ei körmyssä toiminut vieläkään, joten tiedustelin tilannekeskuksesta mistä löytäisin ATK-vastaavan. Sunnuntaisin en mistään. Kävin saunassa, söin, ja käytin pari tuntia tämän tekstin kirjoittamiseen. Olen nyt lähtövalmiudessa, mikä käytännössä tarkoittaa alkoholitonta iltaa. Yöllä lähdetään PIIIP PIIP tunniksi pitämään PIIP. Lue ensi postauksessa.

Nettiin päästyäni luin uutiset. Toukokuussa kotiutunut rauhanturvaaja oli ampunut yhden ihmisen, haavoittanut toista ja ampunut itsensä vielä. Kysyin parilta vieressä istuvalta vanhemmalta turvaajalta oliko henkilö tuttu. Oli kuulemma tuttu ja asiallinen kaveri, toisesta leiristä tosin. Jotenkin tuntuu että itseään niin läheisesti koskettavasta asiasta olisi jotain sanottavaa, mutta ei. En keksi yhtään mitä tuohon voi sanoa.

Lopuksi vielä päivän keskustelu:
-Mitä toi sun tatuointi tarkoittaa?
-Jokainen kulkee omaa tietään.
-Ja sit sä oot intissä.