lauantai 24. toukokuuta 2008

Kivi, Paperi, Sakset.

Eilen illalla lähdettiin partioimaan eräseen kaupunkiin. Luvassa oli tylsä reissu, harvoin täällä mitään tapahtuu, kuulemma. Pyörittiin hetki kaupungin keskustassa ja ihmeteltiin ihmisten määrää. Pysäköitiin kävelykadulle ja mentiin kahville. Tällä kertaa minä maksoin, partion johtajana kun tienaan 70e/kk enemmän kuin alin palkkaluokka, kahvirahoja. Jatkettiin matkaa kaupungin ohi kulkevaa moottoritietä pitkin. Siellä oli ajettu kolari, ja tie oli tukossa. Pujottelimme autojen ohi ja aloimme ihmetellä KPS:n (Kosovo Police Service) toimintaa onnettomuuspaikalla. Ihan päteviltä näyttivät, mittasivat jarrutusjäljet ja kaikki. Kaksi VW golfia oli törmännyt, kuinkas muuten kun autokannasta on 2/3 golfeja, niin todennäköisyys että molemmat kolariautot ovat golfeja on peräti 4/9. Ei loukkaantuneita. Sillä aikaa liikenne oli alkanut kiertää onettomuspaikan käyttämällä viereisen pellon traktoriuraa kiertotienä.















Kun meitä ei paikalla tarvittu, jatkoimme matkaa. Pian tilannekeskus soitti meille, ja käski mennä tarkistamaan camp Villen ympäristö, josta oli kuultu laukaus. Camp Villessä asustaa reilut sata suomalaista (lähinnä huoltojoukkoja ja esikuntaa) ja paljon muita kansallisuuksia. Ajoimme portille ja kävin portilla kysymässä mistä tarkkalleen laukaus oli kuultu. Portin vartijana oli viehättävä pisamanaamainen irlantilaistyttö, joka omalla vaikeaselkoisella englannillaan osoitti minulle paikan kartasta. Ajoimme hänen osoittamaan suuntaan ja pysähdyimme ihmettelemään. Nappasin tulkin mukaan ja kävin kyselemässä kolmelta paikalla aikaa kuluttavalta nuorelta olivatko he kuulleet laukauksia. Olivat kuulleet ja arvioivat sen tulleen rautatieasemalta. Ajoimme sinne, ja matkalla törmäsimme jalkapartiossa olevaan irkkupartioon. He eivät kuulleet mitään, melko kummallista, kovin isosta alueesta kun ei ole kyse. Rautatieasemalla lähdin taas tulkki ja suojamies seurani jututtamaan paikallisia.

Rautatieaseman valvoja ei kuullut laukausta toimistossaan istuessaan, mutta kertoi konduktöörien raportoineen, että ohikulkevaa junaa oli taas heitelty kivillä Coca-cola pullottamon kohdalla juuri oletetun laukauksen aikoihin. Kirjoitin tiedot ylös ja jatkoimme rautatien yli lähimmälle kioskille, jonka myyjänä ollut poika oli myös kuullut laukauksen ja arvioi sen tapahtuneen sata metriä etelään, eli vastakkaisessa suunnassa kuin pullottamo. Jatkoimme matkaa etelään ja haastattelin tien varrella mökissään asuvaa vanhahkoa pariskuntaa, joka oli laukauksen aikoihin pihatöissä. He arvelivat että kyseessä saattoi olla myös ilotulite ja se kuului sata metriä länteen. Palasimme autolle ja todettiin etsinnät tässä vaiheessa epäonnistuneiksi, sillä laukauksesta oli mennyt jo vajaa tunti. "Pitarda" ja "fabrika", ilotulite ja tehdas, sen verran ymmärsin albaniaa haastattelujen aikana. Jatkoimme partiointia.

Loppuyönä ei sitten tapahtunut mitään. Nuorilla oli limubileet paikallisella koululla, yö oli laskeutunut. Valtavat etanat olivat ryömineet kaduille ruohikosta ja kaupungin keskustan täytti generaattorien tasainen hyrinä kauppojen ja kojujen edustalla. Päättelimme että maan ainoa hiilivoimala oli taas epäkunnossa. Palasimme leiriin puoliltaöin, kirjoitimme raportit ja painuimme nukkumaan.

Tänään aamusta olin "pykälässä", eli campin portinvartijana. Posti toi päivän hesarin kymmeneen aikoihin. Joku paikallinen yritys tulosta meille sen mustavalkoisena A3 paperille. Sitä sitten lueskelin ja avasin välillä lähteville partioille portin. Kun hesari oli luettu loppuun, aloin tarkkailemaan kiikareille vastapäisellä pellolla laiduntavia hevosia ja sitten tulikin seuraava vahti. Juoksin körmyyni, hain jouhakamani, pamppuni ja kilpeni, hyppäsin pannuun ja olinkin jo matkalla jouhaharjoitukseen.

Jouhaharjoitus pidettiin jossain. Se ei ole operatiivistä informaatiota, satuin vain nukkumaan koko matkan, eikä mulla ollut mitään käsitystä missä oltiin. Paljon meitä kyllä oli, lähes koko komppania. Ja taas juostiin katuja pitkin pamppuja heiluttaen auringonpaahteessa. Uutta oli oikeastaan vain se että mukana oli koirapartio ja tarkka-ampujat. Maalihenkilöt, jotka olivat tälläkin kertaa huoltojoukkuetta heittelivät välillä mielikuvituspolttopulloja ja käsikranaatteja. Tarkka-ampujat ampuivat heitä leikisti päähän. Tiedättehän kun välillä järjestätään historiallisten taistelujen näytöksiä, joissa paikalliset pukeutuvat sen ajan uniformuihin ja esittävät taistelun turisteille sellaisena kuin se suurin piirtein oli? No meidän päivän harjoitus oli näytös tämän vuoden Mitrovican mellakoista. Polttopulloja ja käskikranaatteja heiteltiin sielläkin. Ranskalaiset tarkka-ampujat tappoivat kaksi heittelijää, melakka loppui pitkälti siihen. Ukrainalainen YK:n poliisi oli ehtinyt kuolla. Meidän harjoituksissa suurin uhka oli puolessa välissä alkanut ukkosmyrsky.

Rovaniemen ammuskelut ovat ylittäneet uutiskynnyksen myös paikallisessa mediassa. Sääli. Ei anna kovin hyvää kuvaa meidän ampumataidosta kun viidestä laukauksesta osui vain kaksi.

Menen nyt juomaan lonkeroa ja katsomaan euroviisuja. Olkaa kiltisti.

3 kommenttia:

Teukka igen kirjoitti...

Liekö kyse omista rajoittuneista äidinkielen taidoista vai mistä, mutta näitä juttuja on kiinnostava lukea. Ihan pelkkänä tekstinäkin. Välillä toki paistaa läpi muutamat typot, mutta kukas mä olen sanomaan. :D

Anton kirjoitti...

Typot on mun tavaramerkki.

torsti kirjoitti...

vaikka näin kännissä kehtaan sanoa että tämä oli aika tylsää. blaablaa booring.

ja jos yhtään tuntuu pahalta se että mä täällä kännissä kommentoin ikävästi niin älä jää vuodeks. sun parhaaks vaan=)