Lähtö

Lentokone lähtee kahdeksan tunnin kuluttua. Ei auta kun istua ja odottaa.

Eräs kysytyimistä kysymksistä lähtöni liittyen on ollut "jännittääkö?". No ei. Jännitys on sitä kun on perhosia vatsassa. Se tunne kun astut varusteet päällä jenkkifudiskentälle, pilli soi ja pelaajat ryntäävät palloa kohti. Tai sitten se tunne kun seuraat myymälävarasta pitkin munkkiniemeä yhden tupakka-askin takia, otat etäisyyttä kun hän uhkailee sinua ja toivot poliisin tulevan paikalle ennen kuin poistutte ihmisten ilmoilta.

Oikea tunnetila kuvaamaan lähtöä on haikeus ja ahdistus. Haikeus jothtuu siitä että näkee vain nykyisen elämänsä parhaat puolet. Kesä alkoi, kavereilla on lomat edessä ja on sellainen tunne, että se mitä olet odottanut läpi seitsemän harmaan kuukauden on ovella, mutta itse hyppäät ikkunasta ulos.

Ahdistus on tietämättömyyttä. Ei minulla ole mitään käsitystä siitä mihin olen menossa ja minkälaista elämäni tulee olemaan. Ahdistus on velvoitteita yhteiskuntaa kohtaan. Ette voi kuvitella kuinka monta asiaa täytyy hoitaa, voidakseen lähteä elämästään puoleksi vuodeksi pois. Ahdistus on ennakkointia. Tiedät tulevasi kaipamaan monia asioita ja pelkästään negatiivisten tunteiden odottaminen ahdistaa.

Näin viime yönä unta siitä, että minua ei otettu mukaan Kosovoon, koska olen huono sotilas. Lisätään epävarmuus siis lähtötunteiden skaalaan. Uni oli hyvin ahdistava. Huusin ylikersantille ettei näin voi käydä, olen suunitellut elämäni vuodeksi eteenpäin tämän ehdoilla, teidät on pakko ottaa minut mukaanne. Heräsin kesken unen hyvin ahdistuneena. Nukahdin taas ja näin uutta unta siitä kuinka kerroin kavereille edellisestä unesta. Tulkitseppa sitä herra Freud.

Mutta hei, näin ne larppauspelit alkaa. Valittu näkee unen ja lähtee level ykkösenä kohti uusia seikkailuja. Jokainen meistä on oman larppauksen sankari.