Tapaus Kudrin

Joulun aattona pidettiin Moskovassa ja ympäri Venäjää uudet mielenosoitukset poliittista järjestelmää vastaan. En ala tässä käymään tapahtumia läpi, sillä Mihail Kurvinen on blogissaan kertonut jo kaiken olellisen. Keskityn sen sijaan yhteen tapahtumaketjun sivujuoneen, nimittäin Alexei Kudrinin rooliin tässä tapahtumaketjussa.

Tämän vuoden syyskuun loppupuolella presidentti Medvedev ilmoitti suunnitelmastaan kasvattaa huomattavasti Venäjän sotilasmenoja. Sillä hetkellä Yhdysvalloissa ollut valtiovarainministeri Kudrin oli näistä suunitelmista ilmeisen tietämätön ja kommentoi niitä kriittiseen sävyyn medialle. Medvedev ei tälläistä sooloilua arvostanut ja vaatii Kudrinia eroamaan, niinkuin tämä tekikin, ja päätti näin yli yksitoista vuotta kestäneen pestinsä valtiovarainministerinä. Myöhemmin syksyllä Kudrin kertoi haastattelussa ettei hän ole Putinin "edinomyshlenik" - eli vapaasti suomenettuna poliittisista asioista samalla tavalla ajatteleva henkilö. Putin kommentoi Kudrinia henkilönä ja tämän erottamista kyselytunnissaan toteamalla, että Kudrin on hänen ystävänsä ja että he keskustelevat usein. Myöhemmin Kudrin kiisti heidän olevan ystäviä tai keskustelevan kovin usein yhtään mistään. Tälläisestä "kavereiden" julkisesta välienselvittelystä olemme aikaisemmin päässeet nauttimaan kun Paris Hilton riitantui Nicole Richien kanssa.

Vedemosti-lehden tietojen mukaan Kudrin oli kuitenkin käynyt päivää ennen Putinin juttuisilla. Itse Moskovan joulunaaton mielenosoituksessa hän sanoi olevansa rehellisten vaalien puolesta, vaatii keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan eroa, ehdotti opposition ja valtaapitävien vuoropuhelua sekä itseään tämän vuoropuhelun välittäjäksi. Kudrinin puhuessa lavalta, edessä oleva väkijoukko yltyi vihellyskonserttiin ja "mene pois"-huutoihin. Ei ehkä kovin kohteliasta, mutta kun vaalit maassa on mitä on, politiikka muuttuu nopeasti huutokilpailuksi. Paikallaolevien reaktioista huolimatta näyttää siltä, että oppositiojohtajat tarttuivat tarjoukseen ja nämä keskustelut on nyt suunniteltu pidettäväksi 26.1.2012

Miksi Kudrinille sitten vihelettiin? Jokaisella ryhmällä oli oma ominainen syy viheltää Kudrinille, sillä valtiovarainministereille ominaiseen tapaan hän keräsi vastustajia kaikista ryhmistä, mukaanlukien valtapuolue Yhtenäisestä Venäjästä. Analyysin kannalta Kudrin on Venäjän politiikan mielyttävin hahmo, koska toisin kuin kaikkiin muihin valtakoneiston henkilöhahmoihin, häneen voi lyödä tietyn ideologian leiman, jonka avulla hänen toimintansa on ollut ennustettavaa ja loogista jopa länsimaalaisista lähtökohdista. Lisäksi Kudriniin liittyvä kritiikki on raikas tuulahdus venäläisessä politiikassa, koska se perustuu pitkälti konkreettiseen politiikkaan, eikä väitettyyn korruptioon tai johonkin ryhmittymän kuulumiseen.

Kudrin on makroekonomisti ja monetaristi. Hän kiinnittää huomionsa talouden suuriin linjoihin: inflaatioon, vaihtotaseseen ja valuuttakursseihin. Häntä on luonnehdittu myös patriootiksi, joka nähdessään Venäjän 1998 taloudellisen kriisiin liittyvän kärsimyksen ja kotimaansa alennustilan päätti tehdä kaikkensa jottei vastaava enää toistuisi. Valitettavasti hän kotimaansa on taloudeltaan erittäin vaikea paikka harjoittaa monetarista eli rahan tarjontaa säätelevää politiikka, koska sitä uhkaa jatkuvasti ns. Hollanin tauti ja muut raaka-ainetuotantoon erikoistumisen ongelmat.

Venäjä tuottaa käytännössä kahta asiaa joista muu maailma on valmis maksamaan, öljyä ja kaasua. Koska tällä sektorilla liikkuvat isoimmat rahat, pätevin ihmispääoma virtaa sinne huonontaen samalla muiden sektoreiden tilanetta (vertaa Nokia Suomessa 2000-luvun alussa). Öljyn ja kaasun tuotanto de facto kansallistettiin Putinin kauden alussa. Kuten muissakin vastaavalla tavalla toimineissa maissa tämä johti siihen, että valtion taloudellisten resurssien päälähde eivät enää olleet sen kansalaiset vain valtion omistamat yhtiöt. Kansalaisia ei siis tarvinnut enää auttaa tuottamaan enemmän, riitti kun valtio osti osalla tuloistaan heidän kannatuksensa ja loput sai laittaa omaan taskuunsa. Raaka-aineiden hinnan nousu toi Venäjälle valtavat valuuttavirrat joiden käytölle oli kolme mahdollisuutta: Valtion "kulutuksen" lisääminen (palkat, eläkkeet, tulonsiirrot), investointien rahoittaminen tai "pankkitalletus". Monetarismin ja sitä kautta Kudrinin näkemyksen mukaan rahan käyttäminen tulonsiirtoihin tai investointeihin eli kotimaiseen kulutukseen olisi vain kiihdyttänyt inflaatiota tehden tyhjäksi käytettyjen rahojen hyödyt. Niinpä hän loi rahaston, johon kerättiin valtion valuuttatulot ja vuoden 2008 alussa Venäjällä olikin maailman kolmanneksi suurimmat valuuttavarannot.

Venäjä tuottaa vain kaasua ja öljyä kaikki sen kulutustavarat, sekä lähes puolet elintarvikkeista ovat tuontia. Näin ollen tulonsiirtojen lisääminen käytännössä palauttaa öljytulot ulkomaille. Toisaalta venäläiset ovat köyhiä. Asuntojen, eläkkeiden, koulutuksen tai terveyshuollon taso on surkea verrattuna länsimaihin. Vasemmiston mielestä huomattavasti suurempi osuus rahoista olisi pitänyt jakaa tulonsiirtoina. Tätä mieltä vasemmisto on kaikkialla, ei tarvitse kuin muistella Suomen 2007 eduskuntavaalien alla käytyä ns. jakovara-keskustelua. Ja koska Kudrin taisteli hallituksessa tiukasti tulonsiirtoja vastaan, vasemmisto vihelsi hänelle jouluaaton mielenosoituksessa.

Venäjän nykyisen presidentti-pääministeri-duon omien sanojen mukaan kolmasosa valtion budjetista ei päädy alkuperäiseen tarkoitukseen korruption takia. Maan infrastruktuuri on rapakunnossa, liikenneministeriön mukaan pelkästään teiden huono kunto aiheuttaa maalle vuosittain 1,5% BKT:n verran tappioita. Investoinnit infrastruktuuriin eivät välttämättä kasvata inflaatiota jos halvemmat liikenneyhteydet pienentävät kulutustavaroiden hinnannousupainetta. Vuonna 1999 yksi kilometri valtion rakennuttamaa moottoritietä maksoi noin miljoona dollaria. Vuonna 2009 kilometri kustansi jo 6,3 miljoona dollaria (molemmat luvut 2008 dollareissa). Vastaavat luvut Kiinassa ja Brasiliassa ovat 3 ja 3,6. Kun kaikkien investointien hintaan tulee vähintään 30% korruptiolisää niiden oletettu kannattavuus laskee huomattavasti. Niinpä Kudrin vastusti myös massiivisia investointeja, ja tästä syystä mielenosoituksen kansallismieliset vihelsivät hänelle. Jos paikalla olisi ollut Yhtenäisen Venäjän edustajia, hekin olisivat viheltäneet tästä syystä. Puoluetta on luonnehdittu byrokratian omaksi, ja Kudrinin tiukka finanssipolitiikka vähensi mahdollisuuksia, jotka tekevät virkamiehistä varkaita kerta toisensa perään. Myös Medvedev voidaan katsoa tämän politiikan vastustajaksi, sillä hänen rakkain lapsensa, modernisaatio, tarkoitti juuri valtion massiivista puuttumista talouteen uusien alojen luomiseksi täydentämään raaka-aineiden vientiä.


Kudrin siis rahastoi öljytulot kasvamaan korkoa ja odottamaan pahaa päivää. Huomattava osa rahoista meni Yhdysvaltojen velkakirjoihin ja tämä oli syy viheltää vainoharhaan taipuvaisille nationalisteille: Eihän ole kovin johdonmukaista rahoittaa tahoa, joka puolestaan rahoittaa kaikkea pahaa Venäjän pään menoksi. Paha päivä koitti sitten vuonna 2008. Valtion alijäämä oli seuraavana vuonna n. 7% BKT:stä ja eläkerahastojen alijäämä 3,5% BKT:stä. Näiden lisäksi huomattava osa rahastosta käytettiin ruplan kurssin puolustamiseen. Kurssin annettiin laskea noin prosentin verran joka viikko, ja tämä säännöllisyys rikastutti monet valuuttakursseilla pelaavat sijoittajat. Tämän operaation tausta oli puhtaasti sisäpoliittinen, sillä ruplan nopea kurssinlasku olisi palauttanut mieleen 90-luvun kriisit ja saanut takuuvarmasti ihmiset panikoimaan. Valuuttarahasto pelasti kuitenkin Venäjän uudelta syvältä kriisiltä.


Viimeinen, kaikelle oppositiolle yhteinen syy viheltää Kudrinille on myös se vähiten rationaalinen. Kudrin on ollut yksitoista vuotta Putinin alainen, tämän "Pietari-liigan" jäsen ja osaltaan symbooli koko tälle aikakaudelle. Tällekkin diskurssille löytyy vastine länsimaalaisesta historiasta: Milton Friedmania on syytetty pahimillaan diktatuurin kannattajaksi ja fasistiksi, koska hän toimii Chilen diktaattorin Pinochetin neuvonantajana talousasioissa. Minun on vaikeaa ymmärtää tätä argumenttia. Olisiko Pekka Haavisto kansanmurhan kannattaja jos hän neuvoisi Sudanin hallintoa ympäristöasioissa? Ryhtyisi Sudanin ympäristöministeriksi? 


Näkemykseni mukaan Kudrin on aidosti taistellut 2000-luvun hallituksissa tiukan finanssikurin puolesta. Hän oli eräänlainen laimea versio marsalkka Zhukovista Toisessa Maailmansodassa, joka oli ainoa, joka pystyi olemaan eri mieltä Stalinin kanssa. Kudrinin talousnäkemykset ovat lähellä omiani ja siksi mielestäni on valitettavaa, että hän hävisi niin monta taistelua: 90-luvun alussa Jeltsin unelmoi öljynhinnasta yli 20 dollaria tynnyriltä. Venäjän nykyinen budjetti on tasapainossa vasta kun öljytynnyri maksaa 110-120 dollaria barrelilta. Putin ja Medvedev ovat saaneet ajettua menonlisäyksiä ja äänien ostamisia yhä uudestaan ja uudestaan, ja inflaatio on pysynyt kaksinumeroisena lähes koko 2000-luvun ajan. Ehkä tämän takia Kudrin antoi potkuihinsa johtaneet lausuntonsa syksyllä, ehkä tämän takia hän näytti melkein iloiselta Medvedevin puhuttelessa häntä julkisesti ennen eroanomusta. Ehkä hän tajusi ettei valtaapitävillä tulee enää kauaa olemaan varaa ostaa kansalaisilta kannatuksensa nykyisellä politiikalla. En usko, että hänen osallistuminen opposition mielenosoituksiin ole taas yksi kyyninen "Kremlin-projekti". 


Toisaalta en myöskään näe onnistumisen mahdollisuuksia Kudrinin välittämissä opposition ja vallan keskusteluissa. Mutta tämä ei johdu siitä, että näkisin Kudrinin epäpätevänä tehtävään. En vaan usko nykyhallinnon kykenevän muuttumaan.