Venäjän herrasmiesliiga.

 Presidentti Medvedev piti eilen viimeisen linjapuheensa. Yleisin tulkinta puheesta oli, että se yritti lepyttää protestimielialaa, mutta harva kommenttaattori uskoi luvattujen poliittisten uudistusten toteutuvan. En usko siihen itsekkään. Minä, kuten moni muukin länsimaista demokratiaa Venäjälle toivova, asetti varovaisia toiveita Medvedevin kaudelle. Hänen retoriikkansa oli raikas tuulahdus verrattuna Putinin omahyväiseen uhitteluun. Aika kului ja tekojen sijaan saimme vain lisää kaunista puhetta uudistuksista ja modernisaatiosta.

 Suomalaisessa julkisessa keskustelussa puhutaan usein siitä, mitä venäläiset oikeasti tahtovat. Esiin vedetään aina kyselytulokset, jotka kertovat meille, että huomattavasti useampi venäläinen toivoo vahvaa johtajaa kuin demokratiaa. En ymmärrä miksi nämä kaksi asiaa nähdään toistensa vastakohtina. Oletetaan hetkeksi että Medvedev tosiaan tarkoitti mitä hän sanoi. Oli selvää ettei maa ollut menossa siihen suuntaan mihin hän toivoi ja tämä kehitys huipentui joulukuun vaaleihin. Vahva johtaja olisi voinut erottaa pääministerin ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan, hajoittaa uuden parlamentin. Jos maa tosiaan hänen mielestään tarvitsee poliittisen järjestelmän muutosta, vahva johtaja olisi yrittänyt pysyä vallassa ja toteuttaa nämä uudistukset. Sen sijaan Medvedev käyttäytyi kuin herrasmies: Hän toteutti lupauksensa Putinille, pysyi loppuun asti lojaalina ja täytti hänelle asetetun tehtävän.

 Nyt, reaktiona protestimielialalle, valtatandemi lupaa meille poliittisia uudistuksia. Ei nyt, eikä heti, mutta joskus. Näihin sanoihin on sisäänrakenettu tietynlainen ehto: Nykyisessä järjestelmässä valittu parlamentti ja kohta valittava presidentti pysyvät vallassa, huolimatta siitä kuinka epälegitiimeina pidätte tapaa jolla heidät valittiin. Seuraava retorinen kysymykseni on ehkä idealistinen tai sitten vain banaali: Millä oikeudella vallassaolevat panttaavat kansalaisille perustuslaissa taattua oikeutta valita hallitsijansa?

 Kuten huomaatte, näkemykseni Venäjän valtaduosta on kovin kyyninen. Kyynisyys onkin venäläisen poliittisen keskustelun ydin. Suomessa poliittisten puolueiden välillä vallitsee laaja konsessus hyvinvointivaltiosta ja demokratiasta. Arvot ja keinot vaihtelevat, mutta hyvin harvoin puolueet poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta epäilevät toistensa motiiveja toimia suomalaisten parhaaksi. Venäjällä vallassaoleva puolue sanoo opposition olevan lännen kätyreitä, jotka haluavat päästää ryöstämään Venäjää valtaan päästyään. Oppositio on sitä mieltä, että vallassaoleva puolue on loinen, joka riistää kansalaisia korruption avulla. Jokainen on poliittinen ryhmä on sitä mieltä, että ainoastaan heillä on vilpitön motiivi. Näistä lähtökohdista Venäjällä on hyvin vaikeaa käydä poliittista keskustelua konkreettisista päätöksistä.

 Mutta palatkaamme vielä Medvedevin linjapuheseen. Hän jatkoi Putinin linjalla, jossa mielenosoittajia kuvaillaan "ääriaineisten" ja lännen pelinappuloiksi. Toisaalta, puheen eri kohdassa, hän totesi, että mielenosoittajia on kuultava. Mielestäni tässä on räikeä ristiriita. Minkä takia valtion johdon olisi kuuneltava ääriaineksia tai vieraan vallan agentteja?

 Putinin ja Medvedevin viimeaikaiset puheet ovat olleet täynnä linjauksia: uusien puolueiden on annettava rekisteröityä, aikavyöhykeuudistus on kumottava, kuvernöörivaalit on palautettava, valtakunnallisesta ykköskanavasta on tehtävä valtiollinen. Putin lakkautti kuvernöörivaalit ja sanoi ettei niitä tulla näkemään Venäjällä ainakaan sataan vuoteen. Vuoden 1999 duuman vaaleissa oli ehdolla 26 puoluetta. Ykköskanava oli valtiollinen ennen vuotta 2002. Pitäisikö venäläisten antaa Putinin ja hänen lähipiirin antaa jatkaa virheistään oppimista vai olisiko jo aika kokeilla jotain muuta?