sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Ei oo kiire, ei oo hoppu, ollaan täällä viikonloppu.

Tuntuu että olisin tullut vasta eilen lomilta, mutta niinhän ei ole. Partiossa ja muissa tehtävissä olen käynyt ahkerasti, kaikkea pientä on tapahtunut, yritän kirjoittaa joitain epäkronologisessa ja satunnaisessa järjestyksessä.

Koirapartio pääsi tänä aamuna vihdoin töihin. Itse en tajunnut lähteä mukaan, koska olin edellisenä iltana partiossa kun asiasta pidettiin briiffi, ja minulla on vielä sen verran varusmiesmentaliteetti, että jossei minulle lähdöstä ilmoita päivää aikaisemmin, en voi muistaa viikkoa aikaisemmin ilmoitettua päivää. Kuinka monta koiraa partio sai? Tiedoitusupseeri ei ehkä tykkää jos vastaan suoraan. Siispä kerron vain tämän: Vastaus siihen kysymykseen on sama kuin kysymykseen "Minä vuonna Rooman ja Parthian välille syttyi sota?".

Olen nähnyt kahdet ortodoksihautajaiset, tai oikeastaan niiden kulkueet. Koko kylä kerääntyy vainajan kotiin, josta ruumis viedään yleensä traktorilla hautausmaalle ja ihmiset seuraavat traktoria kulkuessa. Aiheuttaa joskus melkoista ruuhkaa kun sata ihmistä laahustaa traktorin perässä.

Eilen käytiin pyörimässä FeroNickelin tehtaan ympäristössä. FeroNickel (nikkelin sulattamo) on Kosovon suurimpia työllistäjiä ja voisin kuvitella että suurin valuutan lähde rauhanturvaajien jälkeen. Ennen sotaa tehdas työllisti yli kolme tuhatta henkeä ja soda aikana se kärsii pahoja vaurioita. Nikkelin hinnan moninkertaistumisen myötä, se oli ensimmäisiä asioita jotka kannatti korjata. Tehdas pyörii ympäri vuorokauden ja siitä lähtevä liekki, Mordorin liekki meidän kielellä, toimii mainiona kiintopisteenä suunistuksessa näkyässään koko laaksossa. Nykyään tehdas työllistää vajaat tuhat ihmistä ja paikalliset (kaikki albaaneja) osoittovat usein mieltään sen edustalla, viimeksi toissapäivänä. He epäilevät korruptiota ja huonoa johtamista, koska tehdas ei työllistä samalla tavalla kuin ennen. Korruptio on todennäköistä, mutta jos tehdas kerran korjattiin tällä vuosituhannella, niin voisin kuvitella sen olevan yksinkertaisesti tehokkaampi. En voi mennä sisälle ottamaan selvää, koska se on niitä todella harvoja paikkoja minne meillä ei ole mitään asiaa, liikaa sulaa metallia ilmassa.

Juttelimme eräässä kylässä paikallisten kanssa. Heidän talon vieressä oli uusi rakennus, kunnan rahoilla rakenettu koulu. Kesä lopulla kylän lapset menevät sinne. Koulun ympäristö on vielä mutapeltoa, mutta siihen rakennetaan kuulemma leikkipaikka. Kylän tie korjataan sitten kun on rahaa. Kehitys kehittyy.

Kävin tutustumassa tänään kuntosalin juoksumattoihin. Niiden edessä on telkkari josta näkyy Suomen kanavat. Aamulenkkini aikana katsoin Futuraman ja Tiltin. Koska harva käyttää juoksumattoja, voin jatkossakin mennä sinne katsomaan jotain dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia, joita kukaan muu ei halua katsoa. Ja juosta samalla.

Ensi viikolla minut on merkattu johtajaksi kahteen partioon, se 70e/kk täytyy ansaita. Käväisen nyt jonkun vanhemman luona kysymässä mitä helvettiä mä teen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Piti googlettaa sodan alkuajankohta... :D Miellyttää. Miellyttää. Jatkakaa samaan malliin