Projekti 2009, vol 1: tiedustelu

Käväisin taannoin sotilasturismin Kanariansaarilla, amerikkalaisten tukikohdassa. Camp Bondsteelin poikkeavuus näkyy jo kartalla, muut leirit on merkitty karttaan keltaisella kolmiolla, Bonkkari on aidattu kaupunkialue. Ajaessamme kohti leiriä meidän yli lensi viisi Black Hawk helikopteria jonossa ja laskeutuivat alueelle. Portilla meitä tarkkaili tornista tummaihoinen kaveri konekivääri kädessä. Portilla oli yhteensä kymmenisen ihmistä jotka tarkastivat ID-kortimme ja asemme pilkun tarkasti. Heillä oli ruskeat uniformut ja selässä luki "security". Myös leirissä kaikki ylimääräinen oli pitkälti ulkoistettu.

Bonkkarin alue on valtava, paikalta löytyy mm. viidenkymmenen helikopterin parkkipaikka. Leirin sisällä on oma bussiliikenne. Joidenkin "tietojen" mukaan, jenkit pitävät paljon kalustoa Kosovossa, koska se Venäjää lähin oleva, jossa TAE-sopimus ei päde. Baltianmaissakaan se ei päde, mutta ehkä kaluston säilyttäminen rajalla olisi turhan provosoivaa. Toisten "tietojen" mukaan Kosovo on huoltokeskus Afganistanin operaatiolle. Hevosmiesten tietotoimistoon tulee suhtautua varuksella.

Sisältä leiri näytti alaskalaiselta taajamalta, isoja vihreitä niittyjä kukkuloilla ja matalia parakkeja siellä täällä. Kauppojen määrässä bonkkari häviää Camp Victorialle selvästi, mutta se yksi kauppa on iso: S-marketin kokoinen alakerta, yläkerrassa en ehtinyt käydä. Kun kävelin pitkin ruokaosastoa en voinut olla hymyilemättä. Kaikki ne sipsit, juomat ja makeiset joita jenkkifudislähetyksissä olen katsellut olivat käden ulottuvilla. Koin samanlaisen elämyksen kuin ensimmäinen kerta suomalaisessa kaupassa seitsemänvuotiaana, iän tuomalla kyynisyydellä laimenettua. Mukaan tarttui Tommy Hilfergerin aurinkolasit, viskissä marinoitua beef jerkeytä ja kaikkea muuta outoa jota ajattelin maistaa vasta sunnuntaina kun ruokalassa on desifiointipäivä ja täytyy elää kuivamuonalla. Käväisin myös Burger Kingissä. Taco Bell olisi ollut samassa rakennuksessa, mutta aikaa oli vain viisi minuuttia, mikä on aivan liian vähän uuden pikaruokalaan tutustumiseen.

Amerikkalaiset soitlaat näyttivät yllättävän inhimillisiltä. He hymyilivät ja joskus jopa tervehtivät. Naisia oli huomattavasti enemmän kuin meillä, ehkä kolmasosa. Varustus sotilailla oli huomattavasti vapaampi kuin muiden leireissä, heillä kun ei ole minkäänlaista tarvetta päteä mihinkään suuntaan (meillä pelkästään suomalaisten leirissä päteminen on viety niin pitkälle, että uniformu on aina päällä ja sandaaleita saa käyttää on vihreiden sukkien kanssa). Ihmiset kulkivat löysä t-paita, shortsit ja sandaalit päällä, rynnäkkökivääri aina mukana tietenkin. Siinä he elelevät omassa pienessä American Townissa Kosovon keskellä, palanen maailman suurinta sotakonetta. Jännää.

Ajattelin käväistä bonkkarissa joskus paremalla ajalla varustettuna ja tarkkailla vähän tätä kansaa. Voin sitten tutkiskella miten sotilaat eroavat perusamerikkalaisista kun ensi vuonna lähden sinne.