Skopje

Tulipahan käytyä Makedoniassa, tai tarkemmin sanottuna Skopjessa. Kuukautta aiemmin oli hakemukset jätetty ja sitten koitti se päivä, kun heräättiin aikaisin, laitettiin siviilit päälle ja hypättiin bussiin. Ajoimme noin puoli tuntia eteläiselle rajalle ja ohitimme kaikki rajamuodollisuudet, koska KFOR valvoi rajaa. Sitten ajoimme vielä puoli tuntia Skopjeen, ja tässä kohdassa tilanne mutkistui. Meidän piti ajaa vielä vartti KFOR huoltotukikohtaan, jossa sääntöjen mukaan sotilaspoliisi olisi pitänyt meille luennon, jonka pääsanoma olisi "älä tee huorin". Ymmärtäähän sen, Suomen armeijan palvellusohjesääntövuodelta 1939, jonka me kaikki tietty osaamme ulkoa, sanoo vain sen, ettei suomalainen sotilas pane Karjalan evakkoa. Naton kanta prostituutioon on siis negatiivinen, mutta sotilaspoliisi ei sitä jaksanut taas kertoa, kun oletti, että me kaikki olemme olleet läyhyllä aikaisemminkin. Niinpä hyppäsimme takaisin bussiin ja suuntasimme takaisin kohti Skopjea.

Seuraava pysähdyspaikka oli ns. läyhyparkki, eli se paikka jossa suomalaiset rauhanturvaajat säilyttävät verovapaita autojaan lain edellyttämällä tavalla. Käytänössä se oli soralla päällystetty ja piikkilangalla aidattu kenttä, jossa seisoi lähemmäs paria sataa uutta autoa, jotka on sinne suurella vaivalla Suomesta asti tuotu. Noin 60% autoista oli audeja, tuttavallisemmin YK-ladoja, 30% Bemareita ja loput jotain muuta. Ajattelin heti, että tämäpä olisi oiva paikka autovarkaille, muutamassa tunnissa saisi koko päivän työt tehtyä, mutta urbaani legenda kertoo, että läyhyparkki on paikallisen mafiapomon legitiimiä liiketoimintaa, eikä kukaan uskalla varastaa sieltä.

Hyppäsimme sitten körmykaverin Subaruun ja kävimme testaamassa paikalliset tiestöt. Suomen tasoinen moottoritie meni siinä vieressä, joten suuntasimme sinne testaamaan paljonko autosta lähtee. Pari kertaa ajoimme kuuden kympin ylinopeutta poliisin ohi, joka kohteliaasti heilutti meille lätkää ja kehoitti hiljentämään vauhtia. Kuulemma jos olisimme ajaneet yhdeksän kympin ylinopeutta, poliisi olisi peräti pysäyttänyt meidät ja kehoittanut hiljentämään ihan verbaalisti. Suomalaiset siirtorekkarit ovat täälläpäin tuttuja ja Naton henkkareilla jokseenkin diplomaattisen koskemattomuuden ainakin liikenteessä.

Ajoimme auton takaisin ja hyppäsimme taksiin. Taksikuski oli suomalaisia kuskannut sen verran, että suomen alkeet olivat hallussa. "Keskustaan". Siellä sitten maksettiin vartin matkasta vitosen, sovimme myös noudon ja lähdimme katsastamaan Makedonian pääkaupunkia. En ole kauhean hyvä kuvailemaan asioita, joten kuvitelkaa itse: Tallinna... noin. Korvatkaa meri joella. Lisätkää neuvostoarkitehtuuria, vähentäkää pilvenpiirtäjiä. Suomalaiset istumassa baareissa voitte jättää paikoilleen. Siinä se on, Skopje. Aika nähty tapaus.



Vartin pituinen tutustumiskierroksemme päättyi kun sain itsestäni tämän pakollisen turistikuvan kaupungin kahden nähtävyyden edessä. Käykää katsomassa Wikipediasta mitkä ne on, nimien keksimisessä on nähty yhtä paljon mielikuvitusta kuin Lahdessa. Turistivartin jälkeen oli aika syödä ja juoda. Maan kulttuurin erikoisuudet paljastuvat tunnetusti helpoiten käymällä McDonaldsissa, mutta en ollut halukas niin intensiiviseen tutustumiseen, joten menimme meksikolaiseen ravintolaan. Kuvassa näette fajitakset, jotka oli ihan hyvät ja edulliset. Pitihän sitä sex on the beachiakin maistaa, mutta se oli pahaa.



Nälkä lähti, jano jäi. Jatkoimme siis vielä drinkkibaariin. Halpaa oli.



Ei kai siinä ole mitään enempää kerrottavaa. Taksilla bussille ja bussilla takaisin leiriin. Kiva reissu.