perjantai 30. tammikuuta 2009

Armeija täällä, armeija siellä

Tiedoitusvälineet ovat taas raportoineet jälleen uusista ennätyksistä varusmiespalveluksen keskeyttämisen suhteen. Nuoret miehet eivät ole enää rautaa niinkuin ennen, kunto on heikko, mielenterveys pätkii ja läski painaa. Näin kertovat puolustusvoimien tilastot. Niitä on syytä vähän tarkemmin.

Tilaston luotettavuus perustuu ennenkaikkea siihen, ettei vastaajalla/suorituksen tekijällä ole motiiveja valehdella tai vääristellä tulosta. Kuvitellaan yhdeksäntoistavuotias mieshenkilö, joka on peruskoulun jälkeen kouluttanut itsensä putkimieheksi ja tehnyt alan töitä jo vuoden. Hänen lempipuuhansa on istua sunnuntaisin uuden tyttöystävänsä kanssa sohvallaan katsomassa leffoja, samalla kun hän saa yli viisikymmentä euroa siitä, että hän on päivistävä putkimies. Nyt hänellä on edessään valinta. Totaalikieltäytyminen, siviilipalvelus tai armeija. Mielikuvitushenkilömme on varsin tyytyväinen elämäänsä sillä hetkellä, joten hänen tavoitteensa on päästä yhteiskuntavelvoitteestaan mahdollisimman vähällä aikamäärällä. Aseistakieltäytymisen aika on kuusi kuukautta, on lyhin vaihtoehto, mutta koehenkilömme vierastaa vankilaan menemistä ja jollain tasolla hän pitää maanpuolustusta tärkeänä. Siviilipalvelus kestää kaksitoista kuukautta, mutta hän ei voi tehdä omia töitä samalla, koska kahden työn tekeminen on raskasta ja jokainen sentti jonka hän tienaa on pois hänen asumisavustuksesta. Vaihtoehto on siinänsä kiehtova,koska hänelle jäisivät illat vapaaiksi, mutta hän ei haluaisi leimautua puunhalaajaksi, eikä tahtoisi luopua yli kahden tuhannen euron nettopalkastaan vuoden ajaksi. Viim... korjaan, kolmas, vaihtoehto on varusmiespalvelus, jossa vietettävän ajan oletusarvo (T=todennäköisyys, [Tx362vrk + Tx270vrk + Tx180vrk]:3) on kahdekan ja puoli kuukautta. Ei ole tyhmemmästä päästä meidän koehenkilö, kun sen osasi laskea netistä löytämiensä tietojen perusteella. Unohti vain sulkea laskelmista vuoden palvelevat rekka- tai miehistökuljetusvaunujen kuskit, vaikkei hänellä ole C-korttia. Kuitenkin hyvät mahdollisuudet päästä pois intistä puolella vuodella sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla.

Mielikuvitushenkilömme menee siis armeijaan. Pian heille kerrotaan mitä kriteereitä käytetään vuoden palvelevien aliupseereiden ja upseerioppilaiden valintaan. Koerottamme harrastaa vapaa-ajalla sählyä ja kuntosalia, mutta kuntotesteissä menestyminen tarkoittaisi suurempaa todennäköisyyttä, että hänet pakotettaisiin pidempään palvelusaikaan. Hän vetää kuntotestit vajaalla teholla. Älykkyystesteistässä hän katsoo usein kattoon ja raapii kynällä päätään. Esitystä ei ole vaikeaa myydä, kuinka paljon putkimieheltä voi odottaa? Henkisen terveyden testissä hän vastaa aina halunneensa puutarhuriksi ja kokeneensa joskus seksuaalista vetoa äitinsää. "Tuntuuko joskus siltä, että päätä kiristää?" En osaa vastata. Ei ihme, että kaveri määrätään kuuden kuukauden jääkäriksi metsään loikkimaan ja samalla meillä on yksi tilastomerkintä lisää kuinka nuorten kunto on laskenut.

Saatuan vahvistuksen kuuden kuukauden palvelusajalle, koehenkilömme lakkaa leikkimästä tyhmää ja ylenee pian korpraaliksi ollen samalla parempi johtaja, kuin osa aliupseerikouluun pakoitetuista. Palveluksen lähystyessä loppuaan, kun ei ole mitään pelissä, hän suorittaa kotiutumistestit kunnolla ihan vaan testaakseen omaa kuntoaan. Cooperin testin tulos nousee yllättäen 37% tyydyttävästä kiitettävään, ja muut fyysiset testit paranevat samalla tavalla. Painokin laskee, kun metsässä on hankalaa käydä salilla ylläpitämässä salilla saavutettua lihasmassaa. Kappas, puolustusvoimat onkin Suomen suurin kuntokoulu!

Edellinen tarina perustuu pitkälti ystäväni armeijauraan, mutta se kertoo aika paljon intistä nykypäivänä. Kyllä, varusmiesten kunto on laskenut. Kyllä, varusmiesten paino on noussut, joskin myös varusmiesten pituus on kasvanut jatkuvasti, eikä painotilasto erottele läskiä lihaksesta. Nykyiset tilastot ovat kuitenkin täysin epäluotettavia, niin kauan kun tuloksia ei luokitella sen mukaan kuinka pitkään eri ihmiset haluavat palvella.

Nyt täytynee ottaa tarkasteluun vielä mielenterveysyistä ja tukielinten sairauksista johtuvat palveluksen keskeyttämiset ja palvelusajan lyhynnykset. Kuvitelkaa itsenne varuskunnan lääkäriksi. Kahdesti vuodessa varuskuntaan tulee noin tuhat alokasta. Aika pian he tajuavat, ettei armeijassa ole kivaa. No ei ole, ei, ihan perseestähän se on, niinkuin on sodassakin ja siksi sitä vitutuksen sietoa harjoitellaan. Olis ehkä sittenkin parempi mennä takas kotiin ja olla tulematta koskaan takaisin. Näitä tapauksia on viidestä kahteenkymmeneen prosentiin varuskunnasta riippuen, eli aika monta. He tulevat sitten valittamaan mielenterveyttä, selittämätöntä selkäkipua tai muuta vastaavaa. Näiden testaaminen maksaa paljon rahaa ja on hankalaa järjestää. Lääkärillä on kaksi vaihtoehtoa, joka myöntää palvelushelpostuksia tai vapautuksia, tai sitten ottaa se riski, että varusmies valehtelee, niinkuin he usein tekevät, ja antaa hänen jatkaa palvelustaan. Ensimmäisessä vaihtoehto on riskitön, kukaan ei tarkista entistä varusmiestä palveluksesta poistumisen jälkeen, kukaan ei kyseenalaista varuskuntalääkäriä, joita on muutenkin todella vaikea saada työsuhteseen. Toisessa vaihtoehdossa panoksena on se, ettei varusmies valehtelekkaan, ja tekeepä vaikkapa itsemurhan, kuolee sairauskohtaukseen tai saa pysyvän fyysisen vamman. Siinähän tulee ehdollista ja päiväsakkoa, saatta mennä lääkärilupakin. Helppo valinta. Päätöksenteko ei ole ihan niin yksinkertaista, mutta lääkäreiltä puuttuvat kannustimet ottaa selvää onko varusmiehen ongelma todellinen vai ei.

Vaikka usein sanotaan suomalaisten maanpuolustustahdon olevan korkealla, se on yhtä turha tieto kuin se, että suomalaiset arvostavat eniten kotimaista ruokaa. Jos he kerran arvostavat sitä niin paljon, miksi tarvitaan maataloustukiaisia? Kai sen hinnan voisi maksaa mielummin kassalla kuin verotuksessa? Jos suomalaisten maanpuolustustahto on niin korkealla, miksi meillä on niin vähän vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen hakeutuvia naisia ja miksi joka varuskunnassa on vaikeuksia saada vapaaehtoisia palvelemaan vuoden aliupseerina? No yksinkertaisesti siksi, ettei osa suomalaisista näe uhkakuvaa, minkä takia heidän kannattaisi uhrata aikaansa.

Vuosittain puolustusvoimat menettää valtavasti resursseja ottaessaan ne noin kymmenen prosenttia varusmiehistä, joilla ei ole motivaatiota tai kykyä selviytyä varusmiespalveluksesta. Samaan aikaan puolustusvoimien komentaja on itse sanonut, että reserviä pitäisi supistaa yli sata tuhatta ihmistä pois, koska koko reserville ei riitä varusteita nykyaikaiseen sodnakäyntiin. Moni on kuitenkin valmis pitämään kiinni yleisestä (miesten) asevelvollisuudesta. Argumentteja on monia ja lähes kaikki niistä ovat huonoja. Intti on ehkä Suomen suurin kuntokoulu, mutta voin kertoa, ettei huonokuntoisilla jää kovinkaan hyviä kokemuksia kuntoilusta intin ajalta, eikä "kipinää urheiluharrastukseen ylläpitämiseen" synny. Niillä, joilla oli jo hyvä tai kohtalainen kunto palvelukseen astuttaessa, tuskin syntyy halua kuntoilla entistä enemmän. Ja huolimatta siitä, kuinka paljon paino laskee tai kunto kasvaa, vaikutukset jäävät väliaikaisiksi. Jos valtion järjestämää kuntokoulua kaikille miehille tarvitaan, niin se saataisiin kyllä järjestettyä tehokkaaminkin. Se, että kuntokoulussa ohjaajat ovat korkeakoulutettuja ihmisiä, joille maksetaan sadan euron päivärahaa jos liikuntaa harrastetaan metsässä, ja liikkunnan yhteydessä jokainen kokeilee miltä sen kolmen tuhannen euron kevytsingonampuminen oikein tuntuu ei ole kovin kustannustehokasta.

Sitten on vielä nämä argumentit perinteen puolesta. On sekin niin ihanaa kuin viimeistä kertaa koko ikäryhmä kootaan yhteen eri puolelta Suomea ja ihmeset oppivat tuntemaan toisiaan. Joo-o. Se, että jokin oli hyvä ratkaisu aikoinaan, ei tarkoita sitä, että se oli tai ei olisi sitä nyt. Asioita täytyy aina tarkastella miettimällä uudestaan mikä niiden funktio ja voisiko asiat tehdä paremmin. Toki joulukinkku oli hienoa ruokaa sata vuotta sitten, mutta maailma on vähän muuttunut ja henkilökohtaisesti nautin enemmän naudan sisäfileestä.

Ainoa vakavasti otettava argumentti yleisen asevelvollisuuden puolesta on sen kustannustehokkuus. Koko Suomea on puolustettava ja siksi tarvitaan laaja reservi alueita miehittämään. Varusmiehillä ei tarvitse maksaa ja se on siksi puolustusvoimien mielestä kustannustehokasta, kun verrataan ammattiarmeijaan. Kun ekonimisti laskee (tämä on siis jo tehty Helsingin Yliopistossa) yleisen asevelvollisuuden hinnan ottaen huomioon opiskelun viivästykset ja väliin jääneet miestyövuodet, se ei näyttäkkään enää yhtä kustannustehokkaalta. Ja jos jälleen kerran palaamme puolustusvoimien komentajan kommenttiin, että reserviä tulee supistaa, niin on perusteltua kysyä, onko todellakin järkevää, että puolustusvoimat ottaa taakakseen ne heikkokuntoiset ja sairaloiset. Yritysmaailmassa puhutaan usein yhtiön toimintojen virtaviivaistamisesta, mikä tarkoittaa sitä, että yritys keskittyy siihen minkä se osaa parhaiten. Puolustusvoimien ainoa "tuote" on kyky puolustautua vihollisen hyökkäystä vastaan, eikä minulla ole mitään epäillystä siitä, että esikunnissa on ammattitaitoisia upseereita, jotka tietävät mitä tekevät. Kuntoutus, kuntokoulu, ikäluokkien yhdistäminen ja perinteiden vaaliminen eivät kuulu tähän puotiin.

Oma ilmainen konsulttineuvo on tälläinen: Päättäkää kuinka suuren reservin voitte varustaa ja ylläpitää tulevaisuudessa. Ottakaa käyttöön valikoiva asevelvollisuus, jossa poimitte motivoituneimmat ja hyväkuntoisemmat. Korottakaa huomattavasti aliupseereiden ja upseerikokelaiden päivärahoja, ja sitokaa ne osittain alaisten arviointeihin. Näin saadaan simputusongelmaa huomattavasti pienettyä ja varusmiesten motivaatiota kasvatettua. Armeijan suorituskyky saavutetaan rahalla, jotka voidaan käyttää, joko reservin kasvattamiseen tai varusteisiin ja kertausharjoituksiin. Se, että kaikki mahdolliset koulutetaan sotaan ja toivotaan, että ne viimeisetkin sata tuhatta sotilasta, jotka eivät ole kertanneet vuosikymmeniin ja joilla on varustuksenaan kiinalaiset rynnäkkökiväärit ja kulkuneuvoinaan traktorit, taistelevat viimeiseen mieheen ei taida olla se paras vaihtoehto.

Mutta ei kai noin synkkää ole. Suomen suhteellinen kyky puolustautua on noussut vuosikymmenen aikana kun muut valtiot ovat laskeneet panostuksiaan sotilasvoimaan. Ruotsilla on enemmän kenraaleita kun tykkejä ja pieni ammattiarmeija, jota täydentävät vartiotehtäviä hoitavat muutamat varusmiehet. Norjan armeija suurin projekti tällä hetkellä on kasvattaa luomuruuan osan muonituksesta viitentoista prosenttiin. Viro on muuten vain pieni.

Venäjä on luku erikseen se on kasvattanut sotilasmenonsa Neuvostoliiton mittoihin. Tästä mediakin muistuttaa aina silloin tällöin. Venäjän kohdalla täytyy kuitenkin muistaa, että se on Transparensy Internationalin listauksessa viime vuodelta sijalla 143, eli paljon korruptoituneempi kuin Egypti ja Zambia, suunilleen yhtä korruptoitunut kuin Angola, Togo ja Indonesia. On syytä tarkastella mitä Putinin hallinto on saanut puolustusmenojen kasvulla aikaiseksi ja suhteuttaa se siihen mitä Jeltsin sai aikaan. Vuodesta 2000 vuoteen 2006 Venäjän ydinasejoukot saivat 27 mannertenvälistä ohjusta (ICBM) ja saman verran ydinkärkiä. Samana aikana 294 ICBM:ää ja 1779 ydinkärkeä poistettiin vanhentumisen takia. Jeltisinin aikana 1992-1999 ydinjoukot saivat 92 ohjusta ja kärkeä. Lisäksi 2000-luvulla vaikeasti tuhottavien siiloissa sijaitsevien SS-24-ohjusten ja rautateillä kulkevien ICBM:ien (naamioitu tavalliseksi kuormavaunuiksi, joten niitä on vaikeaa seurata) määrää on vähenetty, ja joukot ovat saanet tilalle SS-25-ohjuksia, joita kuljetaan sadan tonnin painoisilla ja 22:n metrin pituisilla ajoneuvoilla, jotka ovat helposti havaittavissa kaikilla vakoilusateliiteillä. Lyhyemmän kantaman strategisia ohjuksia ja kärkiä kirjattiin 2000-2007 alas 405 ja 2498 kappaletta. Uusia raketteja toimitettiin samana aikana 27 kappaletta, kolme kertaa vähemmän kuin 90-luvulla. Tämä selittääkin miksi Venäjä suhtautuu niin negatiivisesti Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmään. Jos heidän ydinaseiden alaskirjaus jatkuu samaan tahtiin, ensi vuosikymmenen puolessa välissä tulee mahdolliseksi tilanne, jossa Venäjän ydinaseet tuhotaan siiloihin ja ne muutamat ohjukset, jotka saadaan lentoon voidaan torjua ohjuspuolustuksella.

Tavallisimilla asehaaroilla ei mene sen paremmin. 2000-luvulla kolme uutta lentokonetta toimitettiin ilmavoimille: yksi Tu-160 ja kaksi Su-34:ää. 90-luvulla toimitettiin sata uutta lentokonetta. Vuosille 2007-2015 suunitellut asehankinnat lupaavat ilmavoimille 60 uutta lennokkia ja tällä nopeudella koko Venäjän ilmavoimat saadaan kokonaan uusittua jo vuonna 2087. 90-luvulla uusia T-90 panssarivaunuja toimitettiin n. 120 kappaletta, kaksi kertaa enemmän kuin 2000-luvulla. Laivasto sai 90-luvulla viisi kertaa enemmän kuin tälle vuosikymmenelle on suuniteltu. Venäjän valtion asevientimonopoliyhtiö Rosoboroneport tuotti 90-luvulla keskimäärin miljardi dollaria vuosittain, kun vastaava luku 2000-luvulla on seitsemän kertaa isompi. Aseiden myynnistä saatavat rahat ovat korvamerkattu oman armeijan modernisointiin.
"Se määrä jolla alitamme valtion puolustushankintasuunitelmat kasvaa vuosittain ja se prosenttiosuus, jonka epäonnistumme hankkimaan kasvavan tarpeen aikana on suoraan verrannollinen prosenttimäärän jolla puolustuksen hankintojen budjetti kasvaa." Näin totesi Venäjän aseteollisuuskomission puheenjohtaja viime vuoden huhtikuussa. Venäjän armeijan hankintamenot eivät ole julkisia kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa budjettia voi ihailla vaikkapa netissä. Tuskin ne rahat kokonaan menevät kaikkialla salassa pidettävään tuotekehitykseen. T-90 panssarivaunu on vain modernisoitu versio vanhasta mallista, samoin on Su-34 hävittäjä. Hallitus on lupaillut viidennen sukupolven hävittäjän prototyypin testilentoja "pian", mutta sille ei olla kehitelty vielä edes moottoria. SA-21-ilmapuolustusohjusjärjestelmän prototyypit saatiin vihdoin kentälle toissavuonna, seitsemän vuotta myöhässä. SS-26-ohjuksen testejä ei olla vieläkään saatu aloitettua, vaikka niin piti tapahtua jo vuonna 2003. SS-NX-30 laivasto-ohjuksen testit ovat kaikki epäonnistuneet ja niiden alustaksi tarkoitetut kolme strategista sukellusvenettä ruostuvat hiljalleen satamassa.

Onneksi sotaa ei voiteta aseilla vaan miehillä, ja niitähän Venäjällä riittää! Varusmiespalveluksen muutettua viime vuonna yksivuotiseksi, tämän vuoden kutsunnoissa armeijan olisi saatava 700 000 alokasta, jotta miesvahvuus säilyisi. Kuitenkin vain 843,000 poikaa tulee tänä vuonna täysi-ikäiseksi ja muutenkin vain joka kymmenes ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen. Esimerkiksi korkeakoulussa opiskelevan ei tarvitse kutsuntoihin mennä ja moni äiti ostaa mielusti viimeisillä säästöillä lääkärintodistuksen vaikkapa kuuroudesta kun menettää poikansa armeijalle (reiluuden vuodeksi on kuitenkin todettaa, ettei todennäköisyys kuolla Venäjän armeijassa ole merkittävästi suurempi kuin Suomen vastaava tilasto, simputus on asia erikseen). Jos rahaa ei ole, niin suosittu keino on tuottaa itselleen pysyvä vamma liipaisinsormeen. Niistä, jotka pääsevät kutsuntoihin asti 30% eivät ole terveydensä puolesta sopivia ja 50% ei sovellu erikoiskoulutukseen. Jää kaksi vaihtoehtoa: romahduttaa koulutusjärjestelmä repimällä alokkaat opistojen penkeiltä tai sitten pärjätä vahvasti alimiehitetyllä armeijalla. Noh, onneksi Venäjä on siirtymässä asteittain ammattiarmeijaan. Venäjän keskipalkka oli vuonna 2007 kaksitoista tuhatta ruplaa. Armeijan palkattu henkilökunta sai jotain kuuden ja kahdeksan tuhannen välillä. Niillä täytyy olla todella hyvät työsuhde-edut, jos ihmisiä siellä on silti töissä! Periaatteessa palkkasotilaan perheelle kuuluisi ilmainen asunto, mutta vuonna 2007 157 tuhatta tälläistä perhettä ei ollut vielä valtiolta asuntoa saanut. Jos sotilaiden asuntojen rakentaminen jatkuu samaan tahtiin kuin 2006-2007 he kaikki saavat asuntonsa viimeistään 2024. Mistä se uusi palkka-armeija saa asuntonsa on vielä hiukan epäselvää. Jeltsinin hallinto onnistui 90-luvun lopussa hankkimaan sata tuhatta asuntoa palkkasotilaille. Jeltsinin valtkaudella öljyn hinta oli keskimäärin 16,70 dollaria tynnyriltä, Putinilla vastaava luku 2007 mennessä on 40. Aika jännä.

Eräässä parodiaelokuvassa alokkaille jaetaan rynnäkkökiväärit valan yhteydessä. Kaikille niitä ei riitä ja viimeiset rivissä saavat käteensä lapion. Upseeri kertoo heille vanhasta Venäläisestä puolustusstrategiasta. "Sillä välin kun vihollinen suunnittele hyökkäystä, me muutamme maaston tunnistamattomaksi. Vihollinen hämmentyy ja menettää toimintakykynsä". Väestö vähenee nykyään kuitenkin sen verran kovaa vauhtia, ettei sellaiseen doktriiniin ole enää varaa. Uusi puolustusdoktriini on täydellinen modernin infrastruktuurin puute. Suomella on enemmän asvalttiteitä kuin Venäjällä. Kovapäälysteisten teiden määrä on laskenut Putinin aikana seitsemän prosenttia. Vuonna 2000 uusia teitä rakenettiin 6400km, vuonna 2006 enää 2400km. Samana aikana tierakennusbudjetti on kasvanut 270%. Pieni laskutoimitus kertoo, että uuden tiekilometrin hinta on noussut kymmenenkertaiseksi, viisikertaiseksi inflaatiokorjattuna. Kuka edes haluaisi yrittää valloittaa tälläisen maan?

Tekstissä esitetyt tilastot ovat pääosin vuodelta 2007.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä Suomen systeemistä. Venäjän jutut kiinnostavia!