keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Obama valittiin sitten presidentiksi. Seuraa parin kuukauden kuherruskuukausi median kanssa ja sitten alkavat pettymykset. Politiikka on sitä itseään, ja odotukset ovat monella niin korkealla, että mitään muuta ei voi tapahtua. Sanotaan sitä vaikka poliittiseksi kuplaksi. Kaveri kuitenkin kuvailee itseän veroja leikkaavaksi vapaan markkinatalouden kannattajaksi, joka vastustaa pakollista sairausvakuutusta, kannattaa oikeutta kantaa asetta, kannattaa kuolemanrangaistusta ja haluaa kasvattaa armeijan vahvuutta sadalla tuhanella sotilaalla. Jossain vaiheessa Obama matkustaa Eurooppaan ja ihmiset hurraavat kaduilla. Tapaamisessa Euroopan johtajien kanssa häntä pyydetään leikkaamaan maataloustukiaisia, jotta WTO:n Dohan kierros voisi jatkua. Hän pyytää EU:n CAP-tukien leikkaamista, ja sehän ei tule toteutumaan. EU pyytää sovittelevampaa asenetta Venäjää kohtaan ja Obama pyytää lisäjoukkoja Afganistaniin. Ei tule tapahtumaan. Sitten ihmetellään, eikö demokraattien presidentti olekkaan vastaus kaikkiin transatlanttisiin ongelmiin. Asia tule samanlaisena yllätksenä kuin talouskasvun hidastuminen. Kun sitä ei ole kymmeneen vuoteen nähty, niin ei oikein muista millaista se nyt olikaan.

Nyt kun päivän oikea uutinen on kommentoitu, on syytä kommentoida viihdeuutisia! "BB-Cheryll: Talvisotaa käytiin vuosina 1900-1917". Big brother teki kirjallisen yleissivistyskokeen talon asukkaille. Yllättäen yleissivistys ei ollutkaan kriteeri asukkaiden valitsemisessa ja tulokset olivat huonoja. Toisaalta tuotantotiimin mielestä ensimmäisen BB-ohjelman ajankohta ja paikka, sekä Suomen BB:n kolme edellistä voittajaa on yleissivistystä. Eräs yleissivistystä mittaava kysymys oli "Mikä on heikkoutesi?". Tavallisille ihmisille omat heikkoudet ovat yleensä yksityisasioita, mutta kun elää kameroiden seurattavana muutaman viikon, niin kai ne sitten ovat ihan yleissivistystä. Tuotantotiimin mielestä FBI on tiedustelupalvelu, vaikka sen ainoa tiedustelun liittyvä tehtävä on vastatiedustelu kotimaassa, ja maailman puhutuin kieli on kiina, eikä mandariinikiina niinkuin minulle ainakin koulussa kerrottiin. Mutta ei siinä mitään, minua ainakin viihdyttää lukea iltasanomien nettisivuilta mitä BB:ssä tapahtuu, näin oman sosiaalisen elämän puuttuessa täällä.

Ei kommentteja: