"Ahneus." sanoi näkymätön käsi ja nosti peukkunsa ylös

Koron ottaminen on kieletty monessa uskonnossa. Siinä vain on jotain moraalisesti arveluttavaa, että tienaa rahaa omistamalla rahaa, eikä tekemällä työtä. Mutta jotkut ihmiset tekevät työtänsä sen verran hyvin, että rahaa jää reilusti yli. Onhan se nyt eettisempää lainata rahaa eteenpäin sitä tarvitseville, jotta hekin pääsevät rahanteon makuun, kun säilyttää kultaharkoja talonsa kellarissa. Rahan tarvitsijoita on aina enemmän kuin on rahaa, joten jotenkin täytyy valita kenelle rahojansa lainaa. Huutokauppa on kätevä, koska se joka suostuu maksamaan isointa korkoa todennäköisesti tarvitsee sitä eniten ja saa sillä eniten aikaiseksi. Juutalaisilla ei ollut uskonnollista estettä koron ottamiseen, joten he täyttivät keskiajalla kysynnän kokoisen aukon. Istuivat Italiassa penkkillä, antoivat luottoa ja nauroivat ristiretkiläisille kun nämä lähtivät tapattamaan itsensä saadakseen haltuunsa palan aavikkoa. Näin syntyi pankkilaitos.

Nykyään korkoa kiskotaan vähän joka paikassa, mutta sekulaarisenkin yhteiskunnan suhtautuminen on jakautunut. Monessa kehitysmaassa on perustettu mikrofinanssipankkeja. Tavallisille ihmisille lainataan rahaa, jotta he saavat ostettua karjaa, siemeniä tai työkaluja. Sellainen löytyy täältä Kosovostakin, yritän mennä juttelemaan sen edustajalle joskus jos saan sellaisen henkilön löydettyä, toistaiseksi olen nähnyt vain autoja. Pari vuotta sitten Nobelin rauhanpalkinto meni Muhammad Yunukselle, bangladeshiläiselle ekonomistille, joka perusti mikroluottoja antavan pankin kotimaahansa. Korot olivat huikeita länsimaalaisen silmin, mutta niin olivat riskitkin. Köyhillä kun ei ole mitään omaisuutta, jonka voi lainaa vastaan pantata. Lisäksi satojen miljoonien eurojen lainaaminen muutaman kympin erissä vaatii paljon työtä ja suurta organisaatiota. Yunuksella on kuitenkin hyvin samanlainen näkemys koronkiskontaa kohtaan kun uskonnoilla on. Hän on sitä mieltä, että mikroluottopankkien pitäisi toimia sosiaalisista lähtökohdista - olla jakamatta osinkoa ja siirtää kaikki voitot takaisin lainoksi.

90-luvun alussa Meksikossa aloitti CompartamosBanco, mikroluottojen antaja. Pankki teki hyvää työtä köyhien eteen, mutta aina oli niin monta köyhää lainan tarvitsijaa joille pankkin rahat eivät vain riittäneet. Pankki muutti liiketoimintaperiaatettaan, listautui pörssiin ja alkoi kiskoa korkoa oikein tosissaan. Kasvu on ollut nopeaa. Vuonna 2000 sillä oli 61 000 asiakasta ja korko vuoden lainalle oli vaatimaton 115%. Seitsemän vuotta tämän jälkeen huikeat tuotot ovat tuoneet alalle seitsemän uutta samanlaista pankkia ja runsaasti pääomaa jaettavaksi. CompartamosBancosin asiakasmäärä oli viime vuonna 900 000 ja korko on laskenut entistä huokeampaan 79 prosenttiin kilpailun seurauksena. Siinä sivussa pankki on investoinut asiakkaidensa henkiseen pääomaan: 60 000 heistä kävivät pankin tarjoamilla lukutaitokursseilla viime vuonna. "Ahneus" totesi näkymätön käsi ja nosti peukkunsa ylös.

Samaan aikaan Suomessa levisi omanlainen mikroluottobuumi. Niitä sanotaan pikavipeiksi. Erotuksena kehitysmaista pikavippipankit markkinoivat palveluitaan kaiken tyhmimille ja saamattomille ihmisille ja tarjoavat mahdollisuuden vaivattomaan lainaan kun nämä ovat kolmen promillen humalassa baarissa. Se on vähän kysenalaista toimintaa. Eivätkä ihmiset ole tällä hetkellä kauhean innoissaan muistakaan finanssialan pankkiireista. Ihmiset arvostavat pankkeja kun saavat lainaa, ja vihaavat näitä kun täytyy maksaa takaisin. Ilmankos juutalaiset kokivat niin kovia läpi Euroopan historian.