perjantai 14. marraskuuta 2008

Kosovo nollaysi

"YLE Uutisten tietojen mukaan esimerkiksi KFOR-joukkojen määrä Kosovossa puolittuu syksyyn 2009 mennessä."

"- Kosovon operaation osalta on suunnitelmia, että sitä kevennetään ja myös Suomi keventää samassa suhteessa omia joukkojaan, puolustusministeri Jyri Häkämies sanoo."

Niinpä. Ei meitä täällä tarvita niin montaa, kun maailmassa olisi niin monta paikkaa joissa rauhanturvaajia tarvitaan enemmän. Paikalliset eivät toki haluaisi meidän lähtevän, teemmehän samaa työtä kuin poliisit ja joku ulkomaalainen valtio vielä maksaa siitä.

Ei kommentteja: