maanantai 20. lokakuuta 2008

Ei se väärin ole

Psykologi: Miksi Suomi hyväksyy tappavan harrastuksen?
helsingin sanomat 20.10.08


"Miksi Suomessa on metsästyksen salliva ilmapiiri, kysyy Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo."

Voisin itse veikata metsästyksen olevan aika hyödyllistä. Ihmiset, jotka tykkäävät metsästää saavat viihdettä, tuottavat lihaa markkinoille ja vähentävät kasvihuonepäästöjä, sekä liikenneonnettomuuksia (karsitut riistakannat tuottavavat vähemmän metaania eivätkä hyppää autojen eteen ihan niin usein). Asiaan liittymättä millaisessa koulussa Haapasalo on töissä, kun koulupsykologin koulutus on kriminaalipsykologian dosentti?

""Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline", Haapasalo sanoo Aamulehden haastattelussa."

Niin, mikä sitten on normaalia ja mikä ei. Sivistyssanakirja kertoo että normaali on säännönmukainen, hyväksyttävä, "terve"; tavanomainen, vallitseva. Metsästäjät noudattavat valtion lakeja, ja jos asenharrastukselle on kerran luotu säännöt, niin voisi kait väittää, että tämä toiminta on säännönmukaista. Edes Vihreässä puolueessa enemmistö ei taida kyseenalaista metsästystä tai ampumaharrastusta, joten voisi kait sanoa, että ne ovat hyväksyttäviä harrastuksia. Niin kauan kun ei esitetä tilastoa, jonka mukaan aseista kiinostuneiden tai harrastuksessaan niitä käyttävien mielenterveys olisi selvästi muuta väestöä huonompi, niin heitä on syytä pitää myös terveinä. Jos tutkitaan ihmiskunnan historiaa, niin voidaan todeta, että metsästys ja kiinostus aseista on hyvinkin tavanomaista ja vallitsevaa.

"Haapasalo vierastaa ampumaharrastusta, koska ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen."

On hämmentävää, kun psykologin ammattissa toimiva sekoittaa lausunnoissaan, sen mikä on normaalia ja mikä on hänen omasta mielestään epätoivottavaa. Itse harrastin pienenä poikana vaarini ja isäni kanssa eläinten tappamista. Se oli oikein mukavaa laatuaikaa, johon liittyy paljon lämpimiä muistoja. Olin tykästynyt tähän toimintaan, että vaarini ja isäni tekivät minulle paikan, joissa pystyin eläinten kiusaamista harrastamaan. He kaivoivat mökkimme pihalle lammen, joihon istuutettiin kaloja. Kaloja ei ollut loputtomasti, joten en voinut tappaa niitä kaikkia. Saatuani kalan ongen koukkuuni kiinni, heitin sen ämpäriin. Illan tullen laskin päivän saaliin ja heitin kalat takaisin veteen, jotta voisin kiduttaa niitä vielä seuraavanakin päivänä. Voisin kuvitella olleeni Haapasalon mielestä varsin sairas ja epänormaali päiväkoti-ikäinen.

Nyt päälle kaksikymppisenä olen siirtynyt tappamaan kohtuullisen isoja nisäkkäitä, joita on joskus tapana kutsua ihmisen parhaiksi ystäviksi. Omasta mielestäni, se että ihmisen paras ystävä on joku muu kun toinen ihminen, on epätoivottavaa ja todennäköisesti epänormaalia. Ko. nisäkkäiden tappamista voit kai kutsua metsästykseksi, jonka tavoite tuholaistorjunta. Tappamalla tuholaisia, voi estää niitä tappamasta eläimiä, jotka ovat ihmisille hyödyksi ja vähentää tapauksia joissa nämä tuholaiset vahingoittavat tai jopa tappavat ihmisiä. Kaikki eivät tätä ehkä hyväksy, mutta kärjistäen Haapasalon mielipidettä vääristyneestä yhteiskunnasta, joka hyväksyy eläinten tappamiseen toiseen ääripäähän, voisin todeta, että yhteiskuntamme antaa eläinten elämälle ihmisten hyvinvointia edistävän funktion ylittävä arvo on epänormaalia. Katsomme varhaisnuoruudesta asti lapsille tarkoitettua viihdettä, joissa eläimet inhimillistetään antamalla heille puhekyky, näyttämällä ne ihmisen tavoin tietoisina olentoina ja laittamalla ne tekemään samoja asioita kuin ihmiset. Eläimet eivät ole inhimillisiä, vaan ihmiset ovat eläimiä. Ihmiset vaan ovat paljon enemmän kuin pelkästään eläimiä. Havaitessaan eläimissä myös ihmisille tyypillistä käytöstä, ihmisille syntyy helposti illuusio eläinten inhimillisyydestä. Tämän seurauksena joidenkin ihmisten mielestä empatian tunteet eläimiä kohtaan korreloivat empatian kokemisen kyvyn muita ihmisiä kohtaan kanssa. Tämä ei tietenkään pidä paikkanssa, koska voimme todeta, että enemmistö metsästyksen harrastajista rakastavat perheitään ja pidättyvät ampumasta muita ihmisiä, koska kokevat sen vääräksi ja epämielyttäväksi, ei siksi, että se olisi laitonta. Jotkut luontosuojelijat taas näkevät luonnonsuojelun itseiarvoksi, sen sijaan, että se olisi keino edistää ihmisten hyvinvointia.

Lopuksi voidaan todeta, että kiinostus aseisiin ei ole sama asia kun mieltymys eläinten tappamiseen. Kalastusesimerkkin lisäksi, voisin kertoa, että nautin metsästyksestä, mutta en ole kovinkaan innoissani aseista. Niiden huolto ei ole mielyttävää puuhaa, eikä minua kiinosta minkä mallinen tai kaliiperinen ase on kyseessä, kunhan sillä saa työn tehtyä. Toisaalta on olemassa asekeräilijöitä, joita ei kiinosta ottaa arvokkaita keräilyesineitään lasikaapista.

Ei kommentteja: