Venäjän uutisviikkokatsaus - viikko 32

Tällä viikolla uutiskatsauksessa kirjoitan Krimin rajaselkkauksesta ja Kremlin hallintopäälikön vaihdon taustoista.

Selkkaus Krimin rajalla

Keskiviikkona tuli julki melkoinen jymyuutinen, kun uutistoimisto Tass raportoi FSB:n estäneen useiden ukrainalaisten terroristiryhmien pääsyn pääsyn Krimin alueelle. Virallisen version mukaan ensimmäinen ryhmä yritti alueelle pääsyä toissaviikon lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Seuraavana yönä Ukrainan turvallisuuspalvelu yritti saada alueelle vielä kaksi terroristiryhmää, ja tällä kertaa Ukrainan armeija tuki yritystä ampumalla raskaalla sotakalustolla rajan yli.

Toisin sanoen virallisen version mukaan Ukraina teki aseellisen hyökkäyksen Venäjän alueelle. Tästä tapahtumaketjusta ei kuitenkaan ollut mitään tietoa venäläisessä mediassa ennen kuin FSB päätti kertoa tästä tulitaistelusta kolme päivää tapahtumien jälkeen. Mitään varmoja faktoja koko tapahtumaketjusta ei ole, joten asiasta joutuu spekuloimaan Venäjän virallisen version ja lehdistön version perusteella.

Molemmat väitetyt hyökkäykset tapahtuivat Armjanskin rajakaupungin alueella, joka sijaitsee Krimin läntisen maayhteyden kohdalla. Olettakaamme hetkeksi, että Ukraina tosiaan yritti saada ryhmän ihmisiä Krimin puolelle. Ukrainalaiset voivat matkustaa Krimille ilman viisumia ja heitä käy siellä kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa. Tuntuisi uskottavammalta, jos ryhmä olisi yritetty saada perille turistien seassa tai käyttämällä hyödyksi Krimin pitkää rannikkoa kuin 5km leveän tarkasti vartioidun maarajan yli.

Jotain outoa rajalla kyllä tapahtui lauantain ja sunnuntain-välisenä yönä. Ukraina sulki rajanylityspaikan mutta kiisti tietävänsä mitään ammuskelusta. Tämä saattoi johtua tiedoista Venäjän joukkojen keskittämisestä Krimin rajalle. Ukraina siis tiesi joukkojen keskittämisestä ja Venäjän version mukaan yritti heti seuraavana päivänä läpimurtoa uudestaan samasta kohdasta.

Venäjän versio kuulostaa erittäin epäuskottavalta. Ukraina tuskin ottaisi riskiä täysimittaisesta sodasta Venäjän kanssa räjäyttäkseen pari pommia Krimin alueella. Toinen yleinen tulkinta tapahtumista on niin sanottu Mainilan versio: Kyseessä oli Venäjän false flag -operaatio, jolla se pyrki perustelemaan tulevaa hyökkäystä maahan. Tämäkin versio tuntuu epäuskottavalta. Koko tarina on kovin amatöörimäisesti tehty eikä kestä tarkempaa tarkastelua. Valmiiksi valmistellun tarinan uutisointiin ei olisi mennyt kolmea päivää. Lisäksi Venäjä olisi käyttänyt sitä hyökkäykseen välittömästi, kuten vuonna 2008 Georgiassa, sillä varsinaiset sotatoimet olisivat vieneet median huomion niihin johtaneiden tapahtumien tarkastelusta.

Nähdäkseni jäljelle jää vain kaksi mahdollista versiota. Ei ole poissuljettua, että ryhmä ukrainalaisia tosiaan yritti päästä Krimin alueelle. Ukrainassa on paljon kansallismielisiä ja radikaaleja ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi aikaisemmin räjäyttäneet räjäyttäneet Krimille johtavia sähkölinjoja. Ukrainan valtio ei pysty aina kontrolloimaan näitä ryhmiä, eikä se ainakaan antaisi heille raskasta tulitukea Krimin alueelle pääsemiseen. Tuo osa tarinaa saattaa olla FSB:n värikynää.

Toinen vaihtoehto on se, etteivät ukrainalaiset liity koko tapahtumaketjuun ollenkaan. Tapahtumaketjussa väitetään kuolleen kaksi venäläistä - yksi sotilas ja yksi FSB:n työntekijä. Jo ennen Venäjän version julkituloa ukrainalaiset rajamiehet kertoivat, että ammuskelu liittyy aseistetun sotilaskarkurin kiinniottoon Krimin puolella. Eli Venäjän sotilas oli poistunut varuskunnastaan ase mukanaan ja yritti kävellä Ukrainaan. Ammuskelu ja uhrit liittyivät kiinniottopartioon. Sotilaskarkuri, joka tappaa matkalla FSB:n agentin on kieltämättä tarina, jota ei mielellään päästettäisi julkiseen tietoon. Niinpä paikallinen FSB:n ja varuskunnan johto käytti kolme päivää tarinan sepittämiseen, ja kaksi kuolonuhria muuttuivat isänmaansa puolesta henkensä antaneiksi sankareiksi.

Täytyy myöntää, että myös kaksi viimeistä versiota kuulostavat kaukaa haetuilta. Tarkkaa tapahtumien kulkua saamme tuskin koskaan tietää.

Venäjän presidenttikanslian johtajan potkut

Viime viikon perjantaina Putin erotti pitkäaikaisen “oikean kätensä” Sergei Ivanovin hallintopäällikön virasta. Ivanovin uudeksi tehtäväksi tulee “presidentin erityisedustaja luonnonsuojelussa” eli varsinainen eläkevirka.

YLE on jo ehtinyt spekuloida eron liittyvän Ivanovin rooliin Pietarissa kesäkuussa paljastettuun Mannerheimin muistolaattaan. Tällä kertaa kuitenkin, harvinaista kyllä, kun ilmoitettiin eron tapahtuneen korkean virkamiehen omasta pyynnöstä, tämä todennäköisesti piti paikkansa. Ivanovin vanhin poika hukkui vuonna 2014 Lähi-idän lomamatkallaan. Ivanov otti menetyksen raskaasti: Se vaikutti hänen negatiivisesti hänen terveyteensä ja työtehokkuuteensa. Näin ollen virkamies, joka vielä vuonna 2007 oli yleisin veikkaus Putinin seuraajaksi, lopetti uransa inhimillisen tragedian eikä valtataistelun seurauksena.

Ivanovin paikalle tulee virolaistaustainen Anton Vaino, joka toimi aikaisemmin Ivanovin varamiehenä. Vainon suvun historia on mielenkiintoinen. Hänen isoisoisänsä Henrik kuului Viron kommunisteihin, jotka kapinoivat saksalaismiehittäjiä vastaan Tallinnassa vuonna 1918 ja hän joutui pakenemaan lopulta Venäjälle. Henrikin pojasta Karlista tuli Viron kommunistisen puolueen johtaja 1978-1988 ja hän toimeenpani laajasti tyytymättömyyttä aiheuttaneita venäläistämistoimia. Levottomuuden lisääntyessä Virossa Karl Vaino vedettiin takaisin Moskovaan.

Anton Vaino itse on hyvin nuori, 44 vuotta, ja on tehnyt koko elämänsä uraa diplomaattina tai virkamiehenä. Monet ovat tulkinneet Kremlin viimeaikaiset henkilövaihdokset Putinin pyrkimykseksi päästä eroon vanhoista kavereistaan. Hypoteesin mukaan Putin haluaa nyt ympärilleen nuoremman sukupolven, joka teitittelee häntä ja on koko uransa velkaa juuri hänelle.

Vain aika voi todistaa tai kumota tämän väitteen. Toistaiseksi Anton Vaino näyttää paperilla tismalleen samanlaiselta henkilöltä kuin Putinin vanhimmat kaverit. Korkeille virkamiehille ominaiseen tapaan hänen vaimonsa tienaa huomattavasti miestään enemmän, ja perheen omistuksessa on paljon kiinteistöjä: lähes 2 000 neliömetrin edestä taloja ja asuntoja, tonttejakin 15 000 neliömetrin edestä. Kuten asiaan myös kuuluu, omistusketjut kulkevat hallintoyhtiöiden ja kyproslaisten offshore-yhtiöiden kautta. Ottaen huomioon sen, että pariskunnan yhteenlasketut tulot viime vuonna olivat alle 200 000€, voimme päätellä heidän olevan todella säästäväisiä.

Venäjän uutiskatsaus - viikko 31

Rosneftin johtajan huvijahti

Uutisviikko alkoi värikkäästi, kun Novaja Gazeta -lehti julkaisi tutkimuksen valtio-omisteisen öljy-yhtiön Rosneftin johtajan, Igor Sechinin, hulppeasta jahdista. Sechin solmi toisen avioliittonsa vuonna 2011 itseään huomattavasti nuoremman naisen kanssa. Kuten nuoret naiset yleensä, Olga Sechina tykkää matkustelusta ja päivittää kuvia reissuistaan aktiivisesti sosiaaliseen mediaan.

Maailman 72. pisin huvijahti nimeltään “St. Princess Olga” valmistui vuonna 2013, ja maksoi arvioiden mukaan 150-180 miljoona dollaria. Kukaan ei kuitenkaan aikaisemmin tiennyt kenelle se kuului. Novaja Gazeta yksinkertaisesti vertaili Olga Sechinan Instagram-tilin kuvia ja sijaintitietoja huvijahdin matkalokeihin, ja omistaja kävi selväksi.

Olga Sechinan melko paljastavat kuvat sosiaalisessa mediassa olisivat varmasti itsessäänkin olleet julkaisun arvoinen juttu Venäjän keltaiselle lehdistölle, mutta Novaja Gazeta tarttui aiheeseen koska huolimatta siitä, että Igor Sechin johtaa Venäjän suurinta valtionyhtiötä, hänen palkkansa ei ole julkinen.

Vuonna 2013 Venäjän Forbes-lehti arvioi hänen palkakseen 50 miljoonaa dollaria vuodessa. Sechin haastoi lehden oikeuteen ja voitti. Oikeus totesi, että väite 50 miljoonasta dollarista oli kunnianloukkaus, mutta ei ottanut kantaa siihen, oliko arvio ala- vai yläkanttiin. Rosneftin hallitus asetti vuonna 2014 Sechinin palkan ylärajaksi noin viisi miljoonaa dollaria. Niillä rahoilla ei 150 miljoonan huvijahtia osteta.

Igor Sechin, toisin kuin vaimonsa, on aina ollut hyvin tarkka julkisuudestaan. Vuonna 2013 Putin allekirjoitti asetuksen, joka velvoitti valtionyhtiöt julkaisemaan johtajiensa palkat. Kaksi Putinin vanhaa kaveria, Sechin ja Jakunin, kieltäytyivät tekemästä niin sillä verukkeella, että heidän johtamansa yhtiöt ovat tavallisia yrityksiä valtion omistuksessa, eivätkä lakiasetuksella perustettuja valtiollisia yhtiöitä. Putin joutui toistamiseen “painokkaasti kehottamaan” palkkojen julkaisuun. Rosneft joutui myöntymään ja ilmoitti Sechinin palkaksi noin 5 miljoonaa dollaria ja bonusten kanssa maksimissaan 12 miljoona vuodessa.

Jos tuo tieto pitää paikkansa, Sechin ansaitsee yhtä hyvin kuin maailman suurimpien öljy-yhtiöiden johtajat. Toisaalta täytyy huomioida, että Rosneftin pääjohtajan paikka, jonka hän sai vuonna 2012, oli hänen ensimmäinen työnsä yksityisellä sektorilla ja ennen sitä hän ansaitsi vaatimatonta virkamiehen palkkaa. Joten miten hänellä oli varaa maksaa 150 miljoona dollaria veneestä vuonna 2013?

Rosneftin viestintäosasto reagoi samana päivänä julkaisuun hyvin tyypillisellä tavalla. Heidän mielestään Novaja Gazetan aineisto oli laittomasti kerätty, tarkistamaton ja paikkansapitämätön. Lisäksi he sanoivat julkaisun olleen “tilaustyö”. Venäjän kontekstissa tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tai yrityksen kilpailija tilaa lehdistöltä maineen tahraavan jutun. Samassa kontekstissa se myös jostain syystä tarkoittaa sitä, ettei jutussa esitettyä todistusaineistoa tarvitse millään tavalla selittää tai kiistää. Luulen, että Sechin haastaa lähiaikoina lehden oikeuteen ja Venäjän oikeuslaitoksen tuntien voittaa jutun.

Allekirjoittanut harvoin vaivaa päätään johtajien palkoilla tai pitää niitä liian suurina. Sechin on poikkeustapaus. Kremlin narratiiviin kuuluu selittää valtioyhtiöiden johtajien korkeita palkkoja sillä, että tehokkaista johtajista on kova kilpailu maailmalla ja parhaan tuloksen takaamiseksi johtajien palkkojen on vastattava kansainvälistä tasoa. Mutta näyttää siltä, että Venäjän valtionyhtiöitä johtavat lähinnä Putinin vanhat tutut ja työnjälki on sen mukaista.

Sechin on koulutukseltaan portugalin ja ranskan filologi, jonka ensimmäinen kosketus yritysmaailmaan oli Venäjän suurimman yhtiön pääjohtajan paikka. Se, kuinka huonosti johdettu yritys Rosneft on, vaatisi oman pitkän tekstinsä. Sen sijaan annan vain yhden esimerkin: Rosneft osti ulos brittiläisen BP:n heidän yhteisestä tytäryhtiöstään TNK-BP:stä noin 50 miljardilla dollarilla vuonna 2013, jolloin suurin osa kauppasummasta maksettiin käteisellä. Alle kaksi vuotta myöhemmin koko Rosneftin markkina-arvo oli pienempi kuin kauppahinta ja pyysi 48 miljardin dollarin pelastuspakettia valtiolta.

Ukraina kieltäytyi hyväksymästä Venäjän uutta suurlähettilästä

Toissaviikolla Putin päätti vaihtaa Venäjän suurlähettilään Ukrainassa ja nimesi uudeksi ehdokkaaksi Mihail Babichinin. Päätös tuntui äkkinäiseltä ja huonosti valmistellulta. Venäjä ei hakenut Ukrainan suostumusta etukäteen kuten kansainvälisessä diplomatiassa on tapana, vaan Ukrainan johto sai kuulla asiasta julkisilta tiedotusvälineiltä. Lisäksi Venäjän parlamentin kansainvälisten suhteiden komitea piti hätäisesti kutsua koolle vaalitauolta. Syitä tähän voidaan vain arvailla. Yhden version mukaan entisellä suurlähettiläällä oli liian lämpimät suhteet Ukrainan presidenttiin, toisen version mukaan paikalle haluttiin entinen KGB:n mies koska Venäjä suunnittelee laajaa hyökkäystä Itä-Ukrainassa lähiaikoina.

Niin tai näin, Ukraina kieltäytyi edes käsittelemästä tätä ehdokkuutta ennen kuin he näkevät positiivista kehitystä maiden välisissä suhteissa.

Mielenkiintoisinta koko jutussa on Venäjän ehdottaman Babichinin ura. Tuntuu siltä, että tämä monia paikkoja kolunnut virkamies on jättänyt jälkeensä pelkkiä skandaaleja ja rikosepäilyjä. Erottuaan KGB:n palveluksesta vuonna 1994 Babichin ryhtyi johtamaan kolmea yritystä, jotka keskittyivät elintarvikekauppaan. Yksi näistä yrityksistä myi laittomasti eteenpäin EU:sta ja Yhdysvalloista tuotua elintarvikeapua. Babichin oli yksi syytetyistä, mutta lopulta tuomion sai ainoastaan yksi hänen alaisensa. Saatuaan hyvin kokemusta elintarvikealalta, Babichin palkattiin koko maan elintarvikealan sääntelystä vastaavan viraston varajohtajaksi.

Vuonna 2000 hänestä tuli Moskovan alueen hallituksen puheenjohtajan varamies, mutta sai potkut “kertaluontoisen törkeän työvelvoitteiden rikkomisen johdosta”. Babichin haastoi päätöksen oikeudessa, voitti, sai virkansa takaisin ja erosi omatoimisesti heti seuraavana päivänä. Hän siirtyi Ivanovon alueen johtajan varamieheksi ja samanaikaisesti alueen Moskovan edustuston johtajaksi. Näissä viroissa hän sotkeutui heti kahteen skandaaliin: Hänen johtamansa valtiollisen pirtutehtaan yksityistämistä tutkittiin aina Venäjän pääsyyttäjällä asti, ilman tulosta. Samanaikaisesti poliisi tutki hänen johtamaansa Moskovan edustustoa, jonka peruskorjaukseen oli käytetty rahaa alueen vuosittaisen terveydenhuolto- ja koulutusbudjetin verran. Babichinista tehtiin pidätysmääräys, mutta huhujen mukaan alueen kuvernööri pyysi Putinia puuttumaan tilanteeseen ja rikostutkinta keskeytettiin.

Seuraavaksi, vuonna 2002, Babichin valittiin johtamaan Tshetshenian hallitusta. Sielläkään hän ei viihtynyt kauaa ja joutui eroamaan virastaan jo seuraavana vuonna jouduttuaan erimielisyyksiin presidentti Kadyrovin kanssa alueen valtiovarainministerin erottamisesta. Vuonna 2004 hänet valittiin Venäjän parlamenttiin ja vuonna 2011 Putin nimitti hänet edustajakseen Volgan federaatiopiirissä.

Ja nyt Venäjä esittää häntä suurlähettilään paikalle Ukrainaan. Sellaiset ovat maan henkilöstöresurssit.

Venäjän uutiskatsaus - viikko 30

Tällä viikolla kaksi uutista: Tullin pääjohtajan pidätys ja talouden kuulumiset.

Venäjän tullin pääjohtajan pidätys

Enpä olisi tämän viikkokatsaussarjan alussa uskonut, että joudun kirjoittamaan näin usein FSB:stä. Vielä 2010-luvun alussa FSB ei juuri näkynyt Venäjän sisäpolitiikassa ja näkyvät pidätykset tapahtuivat tutkintakomitean tai syyttäjänviraston toimesta. Tämä paradigma muuttui tänä kesänä.

Viime viikon tiistaina FSB ilmestyi Venäjän tullin johtajan, Andrei Beljaninovin, kotiovelle tutkiakseen hänen osuuttaan alkoholin salakuljetuksessa. Kotietsinnät sujuivat perinteisesti videokameroiden läsnäollessa. Yhtä perinteisesti tallenteet kotietsinnästä vuodettiin heti valtiollisille TV-kanaville ja kansa pääsi ihastelemaan tämän virkamiehen elämäntyyliä: yli 10 miljoonan euron edestä käteistä, kaksi kiloa kultaharkkoja, muita arvometalleja, arvokasta taidetta, 1500 neliömetrin talo Moskovassa, kolme muuta asuntoa jne.

Pelkällä alkoholin salakuljetuksella Beljaninov tuskin tällaista omaisuutta on ehtinyt keräämään. Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2013, jolloin Venäjän taloudella meni vielä kohtalaisen hyvin ja rekkajonot olivat puheenaihe Suomessa. Beljaninov tullin pääjohtajan roolissa päätti, ettei tavaroiden liikkumista helpottavia TIR-kuljetuksia enää päästetä Venäjän rajan yli. Tämä käsky rikkoi räikeästi lukuisia Venäjän ratifioimia kauppasopimuksia, hankaloitti 40 % Venäjän ulkomaankaupasta, aiheutti paljon hämmennystä ja sai jopa EU:n komission puheenjohtajan Barrosson kirjoittamaan Putinille selvennystä pyytävän kirjeen.

TIR-kuljetusten perumisen myötä tuontikuljetukset tarvitsivat tullin hyväksymän venäläisen vakuutuksen. Tulli hyväksyi tällaisen vakuutuksen antajaksi ainoastaan Arsenal-yhtiön, joka sattumoisin oli tullin pääjohtajan hyvän ystävän ja neuvonantajan, Sergei Lobanovin, omistuksessa. Tämä on vain yksi esimerkki ilmiselvästä korruptiosta Venäjän tullissa. Otetaan toinen: Vuonna 2014 Venäjän hallitus asetti 150 euron maksimihinnan ilman tullimaksua Venäjälle tuotaville, nettikaupasta ostetuille kulutustavaroille. Beljaninov antoi tullille uuden käskyn, joka salli tietyille tullin hyväksymille yhtiöille tullimaksuttoman tuonnin, ja näin omatoimisesti de facto perui hallituksen tekemän lain.

Miten Beljaninov pääsi tällaiseen asemaan? Hän sattuu olemaan Putinin vanha kaveri, he palvelivat ulkomaantiedustelun agentteina 80-luvun puolenvälin DDR:ssä. Putin ei myöskään voinut olla tietämättä mitä Venäjän tullissa tapahtuu, koska muiden maiden johtajat nostivat nämä kysymykset esille yhteisissä tapaamisissa esimerkiksi TIR-kuljetusten osalta. Tärkein kysymys onkin, miksi nyt? Ehkä valtiontalous on niin tiukilla, että Putin lähettää kavereilleen viestin, ettei enää ole varaa varastaa niin paljoa kuin ennen. Ehkä syy on FSB:n sisäisissä muutoksissa ja klaanien välisessä välienselvittelyssä.

Niin tai näin, Venäjän tullin byrokratiasta ja korruptiosta huolimatta, suurin osa Venäjällä kulutetuista tavaroista on ollut edullisempaa tuoda ulkomailta kuin valmistaa Venäjällä. Tämä kertonee jotain siitä korruption tasosta, joka vallitsee muissa liike-elämää ohjaavissa virastoissa.

Taloudella menee edelleen huonosti

Venäläisen HSE-yliopiston talousraportti tältä viikolta on tylyä luettavaa. Investoinnit ja kysynnän muutokset ovat edelleen miinuksella. Rakennusteollisuus on täydessä kriisissä. BKT laskee 1,5 % tänä vuonna ja jatkaa laskuaan aina vuoteen 2019.

Erityisen huonosti menee valtiontaloudella. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana verotulot laskivat 11 % edelliseen vuoteen verrattuna. Öljyn hinta kävi kesäkuun lopussa 50$ tuntumassa, mutta on laskenut heinäkuun aikana taas n. 20 %. Valtion menoja on leikattu vastaavasti 8 % kahden ensimmäisen kvartaalin aikana. Tämä ei riitä, ja uusia leikkauksia on suunnitteilla: 15 % vähemmän tulonsiirtoja aluebudjetteihin. Venäjän varavaltioministeri kertoi viime viikolla että “jos mikään ei muutu”, maan vakuusrahastot uhkaavat loppua jo ensi vuoden aikana ja julkisen sektorin työntekijöiden palkat jäävät silloin maksamatta.

Vakuusrahastoja tuskin päästetään loppumaan ennen vuoden 2018 presidentinvaaleja. Valtiovarainministeriön virkamiehet käyttävät tuon kaltaisia puheenvuoroja lobatakseen muutoksia maan talouteen, esimerkiksi eläkeiän nostoa. Nämä ovat kuitenkin poliittisesti hyvin vaikeita päätöksiä. Valtion hallitsema media ei juuri puhu maan talouskriisistä, joten väestön kriisitietoisuus ei vastaa maan talouden tilaa. Edessä on joka tapauksessa lisää leikkauksia valtion menoihin, joten vetoapua taloudelle julkisesta kulutuksesta ei ole tiedossa.

Venäjän uutiskatsaus - viikko 29.

Tällä viikolla keskityn kahteen pääuutiseen: tutkintakomitean korkeiden virkamiesten pidätyksiin ja Venäjän dopingskandaalin uusimpiin käänteisiin.

Tutkintakomitean viranomaisten pidätykset

Tarina alkaa kahdesta nuoresta ja kauniista naisesta, joilla on Moskovan seurapiirikaunottarille tyypilliset ammatit: Zhanna Kim perusti hienon ravintolan, johon hän palkkasi Fatima Misikovan sisustussuunnittelijaksi. Kim ei ollut tyytyväinen Misikovan tekemään työhön ja kieltäytyi maksamasta sovittua kahta miljoonaa ruplaa (n. 30 000€).

Kuten Moskovassa usein on tapana, seurapiirikaunottarilla on suojelija järjestäytyneen rikollisuuden tai turvallisuusviranomaisten piiristä. Kuten tämä tarina meille paljastaa, rikollisten ja viranomaisten ero on usein semanttinen. Misikova oli siirtänyt suunnittelupalkkion perinnän rikolliselle, joka alan piirissä tunnettiin nimellä “Italialainen”. Italialainen ja muutama hänen pyssymiehensä ilmestyivät 15. joulukuuta 2015 Kimin ravintolaan ja vaativat rahoja. Kim ei suostunut maksamaan vaan soitti poliisille, joka kuitenkin ilmoitti, ettei vaivaudu paikalle. Niin Kim soitti omalle suojelijalleen Eduard Budantseville. Budantsev sattuu olemaan sisäministeriön joukkojen evp. eversti, oman elämänsä James Bond, joka on eläkepäivillään paneutunut velanperintäbisnekseen. Hän myös kantoi aina mukanaan sisäministerin hänelle myöntämää käsiasetta.

Budantsevin saapuessa paikalle Italialainen ilmoitti tälle, että hänellä on Shakro Molodoin lupa “lypsää tätä lehmää”. Shakro Molodoi (oikealta nimeltään Zahar Kalashov) on tunnettu mafiapomo. Italialaisen ja Budantsevin välille syntyi tappelu, joka muuttui ammuskeluksi ja johti Italialaisen vakavaan loukkantumiseen, sekä kahden hänen pyssymiehensä kuolemaan. Poliisi katsoi lopulta, että ammuskelu Moskovan keskustassa on riittävä syy tulla paikalle ja pidätti Italialaisen, mutta myös Budantsevin hätävarjelun liioittelusta.

Alustavien tietojen mukaan mafiapomo Shakro Molodoi oli itse paikalla ammuskelussa, mutta myöhemmin nämä viittaukset hävisivät tutkintakomitean muistiinpanoista. Hänellä on pitkä rikostausta: 2000-luvulla hän pyöritti Venäjän mafian Espanjan toimintoja, mutta eräs Englantiin loikannut FSB-upseeri, nimeltään Litvinenko, paljasti Espanjan poliisille tietonsa venäläisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Kuusi kuukautta myöhemmin Litvinenko murhattiin radioaktiivisella poloniumilla Lontoon keskustassa.

Shakro Molodoi joutui istumaan yhdeksän vuotta Espanjan vankilassa. Hänen luovutustaan vaativat Venäjä ja Georgia. Espanja päätti luovuttaa Shakron Venäjälle vuonna 2014 ja tämä pääsi viranomaisten kanssa käydyn “selventävän keskustelun” jälkeen vapaaksi. Veikattiin että hänestä tulee Venäjän mafian uusin “pomojen pomo” edellisen kuoltua salamurhaajan luotiin vuonna 2013.

Italialainen oli Shakron “oikea käsi”, joten hänen vapautumisensa oli kunnian kysymys. Shakro alkoi lahjoa tutkintakomitean tutkijoita. Tutkintakomitea on venäläinen vastine Yhdysvaltojen FBI:lle, viranomainen jolla on syyttäjälle tai poliisille yleensä kuuluvia tehtäviä. FSB, joka ei aikaisemmin kiinnittänyt suurempaa huomiota Shakron rikolliseen toimintaan, alkoi itsekin seurata tapahtumia. Evp. eversti Budantsev kuuluu ihmisryhmään, johon he samaistuvat. Jos Italialaisen syytteistä oltaisiin luovuttu, se tarkoittaisi, että Budantsevin syyte hätävarjelun liioittelusta muuttuisi todennäköisesti syytteeksi kahdesta murhasta. FSB järjesti salakuuntelun tutkintakomitean toimistoon ja ennen pitkää saivat nauhalle kun Shakro maksaa miljoonan dollarin lahjuksen suoraan tutkintakomitean tiloissa ja pääsee kertomaan henkilökohtaisesti Italialaiselle, että kaikki on hyvin.

Sisäministeriön joukot pidättivät Shakron hänen huvilallaan 12. heinäkuuta. Tutkintakomiteasssa hälytyskellot eivät soineet, ja Italialainen päästettiin vapaaksi 14. heinäkuuta. FSB joutui hetken aikaa keräämään valtuuksia, koska tutkintakomitean korkea-arvoisten virkamiesten pidättäminen ei ole läpihuutojuttu.

Tutkintakomitean tutkijoiden pidätys tapahtui lopulta 19. heinäkuuta. Yksi useista pidätetyistä oli Hodorkovskin toisen syytteen päätutkija. Tieto tapahtuneesta levisi maanlaajuisesti. FSB:n ja tutkintakomitean huonot keskinäiset välit eivät ole uutinen, kaikki “voimaministeriöt” Venäjällä ovat klaaneja, jotka taistelevat vaikutusvallasta keskenään. Harvinaista on se, että tämä tapaus muuttui julkiseksi. Alkoi pohdinta siitä, alkaako voimaministeriöiden välillä avoin konflikti kun talouskriisin aikana jaettavaa korruptiorahaa on vähemmän.

Täytyy muistaa, että tapahtumaketju lähti liikenteeseen kahdesta naisesta ja 30 000€ velasta, joka ei ollut merkittävä summa kenellekään osalliselle. Kyse oli ennen kaikkea ylpeydestä ja omien suojelemisesta. FSB ei hyväksynyt sitä, että tutkintakomitea oli valmis ottamaan rahaa rikolliselta tämän johtaessa “oman” ihmisen vankeusrangaistukseen. Tutkintakomitea on jo julkisesti irtisanoutunut pidätetyistä virkamiehistään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tutkintakomitea aio puolustaa heitä. Tuoreessa muistissa on vielä Moskovan laittoman kasinon tapaus, jonka suojelusta FSB syytti vuonna 2011 useita yleisiä syyttäjiä ja poliiseja. Tapauksesta uutisoitiin laajasti ja puhuttiin samanlaisesta voimaministeriöiden yhteenotosta. Kaksi vuotta myöhemmin tapauksesta ei juuri puhuttu ja kaikki syytetyt pääsivät vapaaksi.

Shakron ja tutkintakomitean tapaus on vasta alussa. Jo nyt näyttää siltä, että tutkintakomitea yrittää kiistää FSB:n juridiset oikeudet tapauksen tutkimiseen. Putin tuskin kaipaa julkista välienselvittelyä ja tapaus todennäköisesti vaiennetaan pian. Mutta koska se on jo siirtynyt juridiseen ulottovuuteen, pystymme seuramaan syyttämis- ja vapauttamispäätöksiä. Mitään vakavasti otettavaa korruption vastaista aaltoa tästä on vaikeaa odottaa. Jokaisella voimaministeriöllä on oma roolinsa hallinnon poliittisten vastustajien ahdistelussa, ja palkkioksi tästä he saavat tietyn määrän liikkumavaraa lahjusten ottamiseen. Venäjän 90-luvulta tuttu järjestäytynyt rikollisuus ei ole kadonnut mihinkään, sen jäsenet ovat vain saaneet virka-asut. Toimintatavat ovat siistiytyneet, mutta ahneus säilyy.

Venäjän doping-skandaalin viimeiset käänteet.

Maanantaina julkaistiin riippumattomann tutkinnan raportti Sochin väitetystä järjestelmällisestä dopingtoiminnasta. Se oli melko karua luettavaa Venäjän kannalta, ja näytti olevan riittävä syy koko Venäjän joukkueen sulkemiselle Rion olympialaisista. Välittömästi Venäjä media täyttyi erilaisista kommenteista, jotka edustivat tyypillisen venäläisen reaktion koko tunnettua skaalaa, painottuen kuitenkin siihen yleisempään: Syypäitä ovat kaikki muut paitsi me. Ajattelin tässä kirjoituksessa referoida mitä kaikkea on argumentoitu ja vasta-argumentoitu.

Yleisin reaktio keskittyi raportin tärkeimmän lähteen eli Moskovan ja Sochin dopinglaboratorioiden entisen johtajan Rodchenkovin henkilöön. Häntä väitettiin usein raportin ainoaksi ja hyvin epäluotettavaksi lähteeksi. Hänen oletettu epäluotettavuutensa perustuu paljastusten jälkeen hänestä käynnistettyyn rikostutkintaan, sekä siihen, että hän ylipäänsä lähti Yhdysvaltoihin, mikä luonnollisesti todistaa hänen saavan rahaa Venäjän vastaisten lausuntojen tekemiseen. Vielä marraskuussa 2015, kun Rodchenkov erosi tehtävästään laborotorioiden johtajana, urheiluministeri Mutko kommentoi häntä henkilönä eri sanakääntein: “...Rodchenkov on kokenut ihminen, joka päätti erota viedäkseen kaiken negatiivisuuden mukanaan.” Syy Rodchenkovin Yhdysvaltoihin lähtöön johtui todennäköisesti puhtaasti pelosta. Kolmen viikon sisään hänen lähdöstä kaksi korkeaa virkamiestä Venäjän antidoping-toimikunnasta kuolivat yllättäen sairauteen. Toinen heistä suunnitteli kirjoittavansa kirjan dopingista Venäjällä. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että nämä kaksi lähekkäin osunutta kuolemaa olisivat mitään muuta kuin sattumaa. Toisaalta tiedämme Litvinenkon tapauksesta, etteivät yllättävät kuolemat Venäjän vihollisille rajoitu maan rajojen sisäpuolelle. Voimme olettaa, että Rodchenkov päätti puhua WADA:lle ja medialle, koska julkisuus olisi hänen henkensä paras turva.

Rodchenkov ei myöskään ollut dopingraportin ainoa lähde. Tutkimusryhmä viittaa useisiin empiirisiin kokeisiin ja haastatteluihin. Kaikkien muiden kuin Rodchenkovin kohdalla haastateltavat pysyvät nimettöminä, ja se on ihan ymmärrettävää edellä sanotun valossa.

Yleinen kommentti raporttiin liittyen oli syytös politiikan tuomisesta mukaan urheiluun. Koko skandaali nähdään Venäjällä pitkälti salaliittona maata vastaan. Raportin julkistamisen jälkeen kuitenkin annettiin potkut urheilusta vastaavalle varaministerille, jonka raportti suoraan nimesi Venäjän dopinghankkeen projektipäälliköksi. Urheilu on Venäjän valtiolle hyvin tärkeää, ja reaktiosta voidaan päätellä heidän tekevän kaikkensa, jotta maajoukkue pääsee keräämään mitaleita Rioon. Samanaikaisesti sisäiseen propagandaan ei voi antaa sellaista kuvaa, että Venäjä joustaa jonkun kansainvälisen organisaation paineen edessä. Lisäksi Putin on tilannut oman riippumattoman ryhmän doping-sotkun selvittämiseksi. Jokainen, joka on seurannut Venäjän “riippumattomia” selvityksiä malesialaisen matkustajakoneen alasampumisesta Itä-Ukrainassa ja niiden tiuhaan vaihtuvia teorioita, tietää mitä tästä ryhmästä on todennäköisesti tulossa. Venäjä kuitenkin näyttää ainakin esittävän jotain toimintaa doping-ohjelmansa lopettamiseksi samalla kun pitää älämölöä salaliitosta maan sisäistä viestintää varten. Venäjällä ja sen kansalla olisi nyt kuitenkin peiliin katsomisen paikka: Jos varaurheiluministerille annetaan potkut raportin perusteella, niin kuka politisoi urheilun ensin, Venäjä vai WADA?

Toki Venäjällä oli myös hyviä argumentteja maajoukkueen sulkemista olympialaisista vastaan. Ne ovat kaksi länsimaalaisen oikeusperinteen tukipilaria: syyttömyysolettamus ja kollektiivisen vastuun kielto. Venäjän yleisurheilijoilla oli mahdollisuus hakea poikkeuslupaa olympialaisiin osallistumiseen, jos he pystyivät todistamaan oman puhtautensa. Tämä on ristiriidassa sen periaatteen kanssa, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan ja todistustaakka on syyttäjällä. Tässä tapauksessa venäläisurheilijoilta saatetaan evätä pääsy kesäkisoihin Sochin talvikisoihin kohdistuneen selvityksen perusteella. Venäjällä löytyy myös todennäköisesti puhtaita urheilijoita, jotka joutuvat kollektiiviseen vastuuseen muiden tekemisistä.

Mikään edellä esitetyistä argumenteista ei ole aukoton. Kollektiivisesta vastuusta on monta ennakkotapausta urheilujuridiikan historiassa, viimeisimpänä koko Bulgarian painonnostojoukkueen hylkääminen Rion kisoista. Rautalangasta väännettynä: jos joukkueen lääkäri jää kiinni kokonaisen dopinglaukun kanssa, syyttömysolettaman perumiselle on hyvät perusteet. Ja tästähän Venäjän toiminnassa oli kyse: miten venäläisurheilijat voidaan olettaa syyttömiksi, jos maan dopingohjelma on ennen kaikkea tähdännyt positiivisten näytteiden vaihtamiseen tai tuhoamiseen?

Viime viikon sunnuntaina Kansainvälisellä Olympiakomitealla oli vaikea päätös edessään. Kieltämällä Venäjän osallistumisen kisoihin he olisivat samalla rangaisseet syyttömiä urheilijoita. Päästämällä Venäjän mukaan he viestivät muille maille, että organisoidusta dopingohjelmasta voi selvitä ilman merkittävää rangaistusta. KOK valitsi helpoimman tien ja siirsi päätöksen lajiliitoille. Nämä liitot tuskin pystyvät niin vaikeisiin päätöksiin, joita KOK itse vältti, ja päästävät venäläisurheilijat joillain ehdoilla mukaan. Venäläiset tulkitsevat tätä niin, että kyseessä oli salaliitto, joka epäonnistui heidän urhean vastustuksen takia. Eikä kukaan opi mitään.