14,6% äänioikeutetuista ja vaalivilppi toivat Yhtenäiselle Venäjälle vaalivoiton

Kirjoitin ennen vaaleja siitä mahdollisuudesta, että vuoden 2016 vaaleissa ääntenlaskenta olisi aiempaa rehellisempää. Jälleen kerran kaikki Venäjään kohdistuva optimismi osoittautui huonoksi valinnaksi. Äänet laskettiin (melko) rehellisesti suurissa kaupungeissa, mutta tämä paikattiin mittavalla vaalivilpillä Venäjän syrjäseuduilla.

Virallisia ja lopullisia vaalituloksia ei olla vieläkään julistettu. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova tekee minkä pystyy ja, toisin kun edeltäjänsä, tutkii kaikki ilmoitukset rikkeistä. Toistaiseksi vaalien tulos on kumottu yhdeksän äänestyspaikan osalta, ja lisää on tulossa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta lopulta vaalien tulokseen, sillä Pamfilova voi tutkia vain ne tapaukset, joissa on selvät todisteet vaalivilpistä. Näitä todisteita meillä on vuoden 2011 vaaleja vähemmän koska vaalitarkkailijoiden työtä on lainsäädännöllä hankaloitettu.

Itse vaalien alustavat tulokset ovat järkyttäviä. Vaalitavan muutoksen myötä valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on saamassa 76 % edustajapaikoista 54 %:n kannatuksellaan. Äänestysaktiivisuus on jäämässä 48 prosenttiin, Venäjän historian surkein tulos. Kuten edellisissäkin vaaleissa, valtapuolueen kansansuosiota on voimakkaasti liioteltu laajalla vaalivilpillä.

Kuvassa 1 näkyy koko Venäjän alustavien tulosten datasta saatu kuvaaja, jossa pystyakselilla on annetut äänet ja vaaka-akselilla äänestyspaikkojen äänestäneiden osuus. Muiden kuin valtapuolueiden käyrä näyttää suunnilleen normaalijakaumalta, niin kuin sen kuuluukin. Yhtenäisen Venäjän käyrässä on kaksi huippua ja outoja “piikkejä” tasaprosenttien kohdalla. Se, miksi tämä on selvä merkki vaalivilpistä voi lukea blogistani vuodelta 2011.

Kuvassa on myös harmaa käyrä, joka edustaa vaalien äänestyskäyttäytymistä siten, että Yhtenäisen Venäjän tulos on jätetty pois. Mittaamalla Yhtenäisen Venäjän ja harmaan käyrän eroja matemaatikko Sergei Shpilkin on laskenut suuntaa-antavat lukemat siitä, mikä olisi ollut vaalien tulos ilman vilppiä:

Äänestysaktiivisuus 36,5 %

Yhtenäinen Venäjä 40 %

Kommunistit 17,56 %

LDPR 17,32 %

Oikeudenmukainen Venäjä 8,09 %

Parnas 0,94 %

Jabloko 2,54 %

Venäjän Kommunistit 3,02 %

Näin ollen Yhtenäinen Venäjä sai perustuslaillisen enemmistön parlamentin alahuoneessa keräämällä 14,6 % äänioikeutettujen äänistä.

Vuoden 2016 parlamenttivaalit poikkeavat siinä, ettei ääniä otettu yhdeltäkään oppositiopuolueelta pois, niiden tulos vain kärsi Yhtenäisen Venäjän saamista lisä-äänistä. Suurissa kaupungeissa vaalivilppi oli tällä kertaa hyvin vähäistä.

Moskovassa (ylempi kuva) ja Pietarissa (alempi kuva) käyrät ovat lähellä normaalijakauman muotoa, niin kuin pitääkin. Äänestysaktiivisuus on vastaavasti matala, n. 35 % Moskovassa ja 32 % Pietarissa. On huomattava, että länsimaisia arvoja edustavat puolueet, Jabloko ja Parnas, jäivät alle äänikynnyksen myös niissä tuloksissa, jotka on korjattu vaalivilpistä. Kaupunkilainen väestö, joka tavallisesti heitä kannattaa, ei halunnut osallistua näihin vaaleihin.

Tässä kuvassa näkyy Tatarstanin vaalitulos. Ulkomailla äänestävät Venäjän kansalaiset joutuvat äänestämään heille mielivaltaisesti valitun vaalipiirin listoilta. Tänä vuonna minä ja 1627 muuta äänestäjää jouduimme valitsemaan Tatarstanin ehdokkaista. Koska ulkomailla asuvat äänestävät yleensä useammin länsimielistä oppositiota, vuoden 2011 Suomen äänestyksessä suosituin puolue oli Jabloko 27 %kannatuksella. Yhdistämällä meidän äänemme vaalipiiriin, jossa vaalivilppi on laajaa, ääniltämme vietiin sekin vähäinen painoarvo, mihin niillä alunperin oli mahdollisuus. Tatarstanin virallinen äänestysaktiivisuus oli n. 79 % kun ilman vaalivilppiä se olisi ollut vain 45 %.

Viimeinen kuva näyttää Krimin alustavat tulokset. Vaalivilppi ei ole läheskään niin laajaa kuin Tatarstanissa, vain 10 % äänistä oli seurausta vilpistä. Tästä huolimatta virallinenkin äänestysaktiivisuus oli vain 50 %, kun vuoden 2014 “kansanäänestyksessä” sen väitettiin olevan 83 %. Se, että 13 % niemimaan väestöstä on Krimin tataareja, jotka boikotoivat näitä vaaleja, ei riitä selittämään laimeaa intoa osallistua ensimmäistä kertaa venäläisen demokratian riemujuhlaan.

Mitä näistä vaaleista jäi sitten käteen koko Venäjän osalta? Se, että Venäjä on muuttunut lopullisesti “puolentoista puolueen järjestelmäksi”. Alahuoneessa on edustettuna vain kolme pienempää puoluetta sekä Yhtenäinen Venäjä, joka voi tehdä juuri sellaisia lakeja kuin se haluaa. Pienemmät puolueet voivat esittää varovaista kritiikkiä valtapuolueen politiikkaa kohtaan, mutta kaikki tärkeät aloitteet hyväksytään yksimielisesti ja Putinia rakastetaan koko parlamentin voimin. Pienemmät puolueet myös nielevät mukisematta juuri sen vaalituloksen jonka Yhtenäinen Venäjä heille syöttää.

Toinen tärkeä huomio on koulutetun kaupunkilaisväestön syrjäytyminen politiikasta. Heitä ei kiinnostanut mennä uurnille, eivätkä he enää koe vaaleja legitiimiksi keinoksi muuttaa maan suuntaa. Vaikka vaalivilppi oli yhtä ilmeistä kuin vuonna 2011, yhtään mielenosoitusta ei ole nähty. Parlamentissa on nyt edustettuina Venäjän raaka-aineita tuottavat alueet, sekä alueet, jotka elävät tulonsiirroilla.

Positiivinen yllätys on ollut suomalaisen ja kansainvälisen median raportointi vaalien tuloksista verrattuna vuoteen 2011. Enää konkreettisia todisteita vaalivilpistä ei kerrota pakollisella “oppositio väittää”-avauksella. Myös ETYJ on kommentoinut etteivät Venäjän vaalit oikein tee kunniaa demokraattisten vaalien konseptille. Kuinkahan monet tällaiset vaalit vielä tarvitsemme, että myös EU:n ja Suomen poliittinen johto alkaa pohtia onko esimerkiksi järkeä jatkaa parlamentaarisia yhteistyöohjelmia.

Duuman vaalit 2016

Huomenna on Venäjän parlamenttivaalit ja kuten noin sadanyhdentoista miljoonan muun äänioikeutetun, minunkin täytyy vastata itselleni kahteen kysymykseen: onko äänestäminen vaivan arvoista ja jos on, ketä minun pitäisi äänestää. Tämä teksti on referaatti tästä pohdinnasta ja kertausta siitä miten Venäjän poliittinen järjestelmä on muuttunut edellisten vaalien jälkeen.

Aloin kirjoittaa blogia Venäjän tapahtumista vuonna 2011 tekemällä koosteen tilastotieteellisistä todisteista äänestystulosten väärentämisestä. Vaalitulosten väärentäminen oli niin ilmeistä ja räikeää, että keskiluokka lähti kaduille osoittamaan mieltään. Tämä pelästytti vallanpitäjät ja he tekivät pikaisesti joukon vaaliprosessia liberalisoivia lakeja. Puolueiden rekisteröintiä helpotettiin (ainakin teoriassa) ja äänikynnystä laskettiin seitsemästä prosentista viiteen. Tilanteen rauhoituttua lainsäädännön tulkintaa alettiin kiristämään. Uusien puolueiden perustaminen tosiaankin helpottui, mutta vain tuntemattomille ehdokkaille.

Vuonna 2011 valitulla parlamentilla oli poliittista valtaa vain paperilla. Käytännössä se oli muuttunut seremonialliseksi instituutioksi, jonka rooli on esittää presidentin kansliassa laadittuja lakiehdotuksia. Kaikki puolueet, nekin, jotka väittävät olevansa oppositiossa, kannattavat kiihkeästi Putinia.

Venäjän nykyhallinto tykkää imitoida demokratian instituutioita niin, että muodollisesti Venäjää voidaan pitää demokraattisena valtiona. Tämä pätee myös vaaliprosessiin. Tavoitteena on järjestää vaalit niin, että niillä on kaikki tavallisten vaalien ulkoiset tunnusmerkit, mutta tulos on silti ohjattu oikeaan suuntaan. Äänestysaktiivisuus halutaan pitää alhaisena - valtapuolue Yhtenäiselle Venäjälle riittää, jos julkisen sektorin työntekijät pakotetaan uurnille. Äänestyspäivä siirrettiin syyskuulle, jotta äänestyskampanja jäisi lomailevilta venäläisiltä huomaamatta. Valtiolliset TV-kanavat ovat uutisoinnissaan keskittyneet enemmän Yhdysvaltojen kuin Venäjän presidentinvaaleihin.

Kesäkuun lopussa Putin puhui puolueiden edustajille ja ilmoitti heille, että “tyhjien vaalilupausten antaminen on pahempaa kuin mikä tahansa muu petturuus”. Tämä oli hyvin selkeä viesti pseudo-oppositiolle: Heidän liikkumavaransa populismin määrän suhteen on maan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi pienempi kuin ennen, eikä väestölle saa luvata tulonsiirtojen kasvua. Suuret puolueet tottelivat. Heidän kampanjointinsa ja vaalilupauksensa ovat olleet aneemisia. Tavoite on saavutettu, vaalit eivät kiinnosta juuri ketään Venäjällä.

Suurissa kaupungeissa on kuitenkin edelleen keskiluokka, joka toivoo muutosta maan tilanteeseen ja osoittaa satunnaisesti poliittista aktiivisuutta. Maan johto ei halua vuoden 2011 uusintaa ja pahimmat ylilyönnit äänestystulosten väärentämisessä yritetään karsia pois suurten kaupunkien osalta. Osoituksena tästä on Putinin nimittämä uusi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova. Kukaan demokraattisessa oppositiossakaan ei epäile Pamfilovan rehellisyyttä, mutta on kyseenalaista pystyykö hän yksin torjumaan vaalivilppiä. Vaalitulosten väärentäminen on ollut erityisesti valtapuolue Yhtenäisen Venäjän modus operandi jo vuosien ajan. Tämän vuoden toukokuussa puolue järjesti sisäiset esivaalit ja niissäkin oli lukemattomia ilmoituksia vaalivilpistä. Oli huvittavaa seurata, kuinka Yhtenäisen Venäjän edustajat syyttivät toisiaan niistä rikkeistä, joista oppositio on heitä aiemmin jatkuvasti syyttänyt.

Äänten rehellinen laskenta ei tee näistä vaaleista rehellisiä. Rehelliset vaalit merkitsee pitkää prosessia, jonka aikana käydään julkisia väittelyitä ja kaikilla ehdokkailla on mahdollisuus esittää mielipiteensä. Mutta jo rehellisyys äänten laskemisessa olisi positiivinen muutos.

Tässä piilee myös riski nykyjohdolle. Kukaan Venäjällä ei tiedä, miten kansalaiset äänestäisivät rehellisissä vaaleissa. Meillä on toki mielipidekyselyitä, mutta niihin ei voi luottaa. Ihmiset vastaavat usein epärehellisesti tai harkitsemattomasti kaikkiin kyselyihin ja tilastotieteilijät sopeuttavat saatuja tuloksia aikaisempiin vaaleihin. Jos edellisissä vaaleissa puoluetta X kertoi kyselyssä äänestävänsä 100 ihmistä, mutta lopulta ääniä oli vain 75, tilastotieteilijät olettavat että jatkossakin 25 % niistä jotka kertovat äänestävänsä puoluetta X eivät lopulta niin tee.

Tähän tekniseen yksityiskohtaan perustui esimerkiksi se, etteivät gallupit pystyneet ennustamaan Perussuomalaisten “jytkyä” vuonna 2011. Huomattavasti aiempaa suurempi osa puolueen kannattajista ilmestyi vaalipäivänä äänestyspaikalle. Venäjällä taas mielipidetiedustelut heijastelevat aikaisempia epärehellisiä vaaleja. Koska vaalivilppi on lähtökohtaisesti salaista toimintaa, voimme tehdä vain suuntaa antavia laskelmia vilpin määrästä. Näin ollen myös tarkkojen laskelmien tekeminen rehellistä ääntenlaskentaa varten on mahdotonta tehdä.

Rehellisiä vaaleja on Venäjällä yritetty kerran aikaisemmin vuonna 2013 Moskovan pormestarivaaleissa. Mielipidekyselyt ennustivat oppositiojohtaja Aleksei Navalnyille noin 5 %, mutta lopulta hän sai kaikkien yllätykseksi 27 %. Navalnyi on sittemmin tuomittu tekaistuilla syytteillä rikoksesta, joten hän ei pääse osallistumaan näihin vaaleihin. Mutta on mahdollista, että tämän vuoden parlamenttivaaleissa mukaan pääsee livahtamaan muutama muu todellisen opposition edustaja.

Muutama opposition kansanedustaja parlamentissa, joka vain imitoi poliittisen päätöksenteon instituutiota, ei toki pysty muuttamaan Venäjän suuntaa. Toisaalta imitaatio voi joskus muuttua oikeaksi toiminnaksi, kun maailma ympärillä muuttuu. Neuvostoliiton parlamentti oli sekin vain imitaatio, kunnes muuttui hyvin nopeasti vuosina 1989-1991. Tämä on mielestäni vahva argumentti äänestysoikeuden käyttämisen puolesta.

Moni opposition kannattaja jättää todennäköisesti näissäkin vaaleissa äänestämättä. Poliittinen prosessi Venäjällä ei ole reilu. Vallanpitäjät muuttavat jatkuvasti sääntöjä ja käytäntöjä niin, ettei todellisella oppositiolla ole käytännössä mahdollisuuksia päästä politiikan valtakunnalliselle tasolle. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta voittaa epärehellisissä vaaleissa, miksi legitimoisit tätä prosessia osallistumalla siihen? Tämän vuoden vaaleissa lisää katkeraa makua tulee siitä, että äänestyksessä on mukana myös Krimin alue. Moni ukrainalainen pitää vaaleihin osallistumista maa-alueen anastamisen legitimisaationa.

Ymmärrän kaikkia edellä esitettyjä argumentteja äänestämistä vastaan, mutta siitä huolimatta olen päättänyt äänestää. Jos hylätään toive siitä, että Venäjä voisi muuttua demokratiaa imitoivasta maasta oikeaksi demokratiaksi poliittisten prosessien kautta, jäljelle jää vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: Venäjä joko pysyy Suomen aggressiivisena ja epäluotettavana naapurina tai siellä tapahtuu väkivaltainen vallankumous.

Vaikka näissä vaaleissa ei tule tapahtumaan mitään näkyvää muutosta, niiden tulosten seuraaminen edesauttaa Venäjän kehityssuunnan ennustamista. Tässä on oma seurantalistani:

-Vaalivilppi. Missä määrin Pamfilova onnistuu tehtävässään, vai oliko hänen nimittämisensä pelkkää silmänlumetta? Kirjoitan todennäköisesti viikon sisään vaalien jälkeen analyysin äänestyksen rehellisyydestä.

-Yhtenäisen Venäjän enemmistö parlamentissa. Vaaleja edeltävinä viikkoina “rosvojen ja huijareiden puolueen” kannatus on ollut selvästi laskussa. Jos puolueen kansanedustajien osuus laskee alle 50 prosenttiin, poliittinen järjestelmä joutuu tekemään sopeutustoimia.

-Opposition äänisaalis. Onnistuuko Jabloko tai Parnas saamaan edustajia läpi? Kuinka suuren ääniosuuden Kremlin masinoima ja demokraattista oppositiota imitoiva “Kehityksen puolue” saa?

-Henkilövaihdokset. Putin on erottanut tai siirtänyt useita korkeita virkamiehiä kesän aikana. Mitä käy vaalien jälkeen Pietarin pormestarille, tutkintakomitean johtajalle tai Rosneftin toimitusjohtajalle? Kaikkien kolmen erottamisesta on liikkunut huhuja.

-Suomessa asuvien Venäjän kansalaisten äänestyskäyttäytyminen. Vuonna 2011 Suomessa äänestettiin selvästi “liberaaleimmin”, Jabloko sai 24,7 % äänistä kun vastaava luku Venäjällä oli 3,4 %. Tämä oli ennen Venäjän informaatiosodan täysimittaista alkua. Yksinkertaistatusti sanottuna Suomen äänestystuloksista voidaan päätellä, kuinka moni täällä asuvista venäläisistä saa maailmankuvansa Venäjän valtiollisilta TV-kanavilta.

Venäjän uutisviikkokatsaus - viikko 32

Tällä viikolla uutiskatsauksessa kirjoitan Krimin rajaselkkauksesta ja Kremlin hallintopäälikön vaihdon taustoista.

Selkkaus Krimin rajalla

Keskiviikkona tuli julki melkoinen jymyuutinen, kun uutistoimisto Tass raportoi FSB:n estäneen useiden ukrainalaisten terroristiryhmien pääsyn pääsyn Krimin alueelle. Virallisen version mukaan ensimmäinen ryhmä yritti alueelle pääsyä toissaviikon lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Seuraavana yönä Ukrainan turvallisuuspalvelu yritti saada alueelle vielä kaksi terroristiryhmää, ja tällä kertaa Ukrainan armeija tuki yritystä ampumalla raskaalla sotakalustolla rajan yli.

Toisin sanoen virallisen version mukaan Ukraina teki aseellisen hyökkäyksen Venäjän alueelle. Tästä tapahtumaketjusta ei kuitenkaan ollut mitään tietoa venäläisessä mediassa ennen kuin FSB päätti kertoa tästä tulitaistelusta kolme päivää tapahtumien jälkeen. Mitään varmoja faktoja koko tapahtumaketjusta ei ole, joten asiasta joutuu spekuloimaan Venäjän virallisen version ja lehdistön version perusteella.

Molemmat väitetyt hyökkäykset tapahtuivat Armjanskin rajakaupungin alueella, joka sijaitsee Krimin läntisen maayhteyden kohdalla. Olettakaamme hetkeksi, että Ukraina tosiaan yritti saada ryhmän ihmisiä Krimin puolelle. Ukrainalaiset voivat matkustaa Krimille ilman viisumia ja heitä käy siellä kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa. Tuntuisi uskottavammalta, jos ryhmä olisi yritetty saada perille turistien seassa tai käyttämällä hyödyksi Krimin pitkää rannikkoa kuin 5km leveän tarkasti vartioidun maarajan yli.

Jotain outoa rajalla kyllä tapahtui lauantain ja sunnuntain-välisenä yönä. Ukraina sulki rajanylityspaikan mutta kiisti tietävänsä mitään ammuskelusta. Tämä saattoi johtua tiedoista Venäjän joukkojen keskittämisestä Krimin rajalle. Ukraina siis tiesi joukkojen keskittämisestä ja Venäjän version mukaan yritti heti seuraavana päivänä läpimurtoa uudestaan samasta kohdasta.

Venäjän versio kuulostaa erittäin epäuskottavalta. Ukraina tuskin ottaisi riskiä täysimittaisesta sodasta Venäjän kanssa räjäyttäkseen pari pommia Krimin alueella. Toinen yleinen tulkinta tapahtumista on niin sanottu Mainilan versio: Kyseessä oli Venäjän false flag -operaatio, jolla se pyrki perustelemaan tulevaa hyökkäystä maahan. Tämäkin versio tuntuu epäuskottavalta. Koko tarina on kovin amatöörimäisesti tehty eikä kestä tarkempaa tarkastelua. Valmiiksi valmistellun tarinan uutisointiin ei olisi mennyt kolmea päivää. Lisäksi Venäjä olisi käyttänyt sitä hyökkäykseen välittömästi, kuten vuonna 2008 Georgiassa, sillä varsinaiset sotatoimet olisivat vieneet median huomion niihin johtaneiden tapahtumien tarkastelusta.

Nähdäkseni jäljelle jää vain kaksi mahdollista versiota. Ei ole poissuljettua, että ryhmä ukrainalaisia tosiaan yritti päästä Krimin alueelle. Ukrainassa on paljon kansallismielisiä ja radikaaleja ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi aikaisemmin räjäyttäneet räjäyttäneet Krimille johtavia sähkölinjoja. Ukrainan valtio ei pysty aina kontrolloimaan näitä ryhmiä, eikä se ainakaan antaisi heille raskasta tulitukea Krimin alueelle pääsemiseen. Tuo osa tarinaa saattaa olla FSB:n värikynää.

Toinen vaihtoehto on se, etteivät ukrainalaiset liity koko tapahtumaketjuun ollenkaan. Tapahtumaketjussa väitetään kuolleen kaksi venäläistä - yksi sotilas ja yksi FSB:n työntekijä. Jo ennen Venäjän version julkituloa ukrainalaiset rajamiehet kertoivat, että ammuskelu liittyy aseistetun sotilaskarkurin kiinniottoon Krimin puolella. Eli Venäjän sotilas oli poistunut varuskunnastaan ase mukanaan ja yritti kävellä Ukrainaan. Ammuskelu ja uhrit liittyivät kiinniottopartioon. Sotilaskarkuri, joka tappaa matkalla FSB:n agentin on kieltämättä tarina, jota ei mielellään päästettäisi julkiseen tietoon. Niinpä paikallinen FSB:n ja varuskunnan johto käytti kolme päivää tarinan sepittämiseen, ja kaksi kuolonuhria muuttuivat isänmaansa puolesta henkensä antaneiksi sankareiksi.

Täytyy myöntää, että myös kaksi viimeistä versiota kuulostavat kaukaa haetuilta. Tarkkaa tapahtumien kulkua saamme tuskin koskaan tietää.

Venäjän presidenttikanslian johtajan potkut

Viime viikon perjantaina Putin erotti pitkäaikaisen “oikean kätensä” Sergei Ivanovin hallintopäällikön virasta. Ivanovin uudeksi tehtäväksi tulee “presidentin erityisedustaja luonnonsuojelussa” eli varsinainen eläkevirka.

YLE on jo ehtinyt spekuloida eron liittyvän Ivanovin rooliin Pietarissa kesäkuussa paljastettuun Mannerheimin muistolaattaan. Tällä kertaa kuitenkin, harvinaista kyllä, kun ilmoitettiin eron tapahtuneen korkean virkamiehen omasta pyynnöstä, tämä todennäköisesti piti paikkansa. Ivanovin vanhin poika hukkui vuonna 2014 Lähi-idän lomamatkallaan. Ivanov otti menetyksen raskaasti: Se vaikutti hänen negatiivisesti hänen terveyteensä ja työtehokkuuteensa. Näin ollen virkamies, joka vielä vuonna 2007 oli yleisin veikkaus Putinin seuraajaksi, lopetti uransa inhimillisen tragedian eikä valtataistelun seurauksena.

Ivanovin paikalle tulee virolaistaustainen Anton Vaino, joka toimi aikaisemmin Ivanovin varamiehenä. Vainon suvun historia on mielenkiintoinen. Hänen isoisoisänsä Henrik kuului Viron kommunisteihin, jotka kapinoivat saksalaismiehittäjiä vastaan Tallinnassa vuonna 1918 ja hän joutui pakenemaan lopulta Venäjälle. Henrikin pojasta Karlista tuli Viron kommunistisen puolueen johtaja 1978-1988 ja hän toimeenpani laajasti tyytymättömyyttä aiheuttaneita venäläistämistoimia. Levottomuuden lisääntyessä Virossa Karl Vaino vedettiin takaisin Moskovaan.

Anton Vaino itse on hyvin nuori, 44 vuotta, ja on tehnyt koko elämänsä uraa diplomaattina tai virkamiehenä. Monet ovat tulkinneet Kremlin viimeaikaiset henkilövaihdokset Putinin pyrkimykseksi päästä eroon vanhoista kavereistaan. Hypoteesin mukaan Putin haluaa nyt ympärilleen nuoremman sukupolven, joka teitittelee häntä ja on koko uransa velkaa juuri hänelle.

Vain aika voi todistaa tai kumota tämän väitteen. Toistaiseksi Anton Vaino näyttää paperilla tismalleen samanlaiselta henkilöltä kuin Putinin vanhimmat kaverit. Korkeille virkamiehille ominaiseen tapaan hänen vaimonsa tienaa huomattavasti miestään enemmän, ja perheen omistuksessa on paljon kiinteistöjä: lähes 2 000 neliömetrin edestä taloja ja asuntoja, tonttejakin 15 000 neliömetrin edestä. Kuten asiaan myös kuuluu, omistusketjut kulkevat hallintoyhtiöiden ja kyproslaisten offshore-yhtiöiden kautta. Ottaen huomioon sen, että pariskunnan yhteenlasketut tulot viime vuonna olivat alle 200 000€, voimme päätellä heidän olevan todella säästäväisiä.

Venäjän uutiskatsaus - viikko 31

Rosneftin johtajan huvijahti

Uutisviikko alkoi värikkäästi, kun Novaja Gazeta -lehti julkaisi tutkimuksen valtio-omisteisen öljy-yhtiön Rosneftin johtajan, Igor Sechinin, hulppeasta jahdista. Sechin solmi toisen avioliittonsa vuonna 2011 itseään huomattavasti nuoremman naisen kanssa. Kuten nuoret naiset yleensä, Olga Sechina tykkää matkustelusta ja päivittää kuvia reissuistaan aktiivisesti sosiaaliseen mediaan.

Maailman 72. pisin huvijahti nimeltään “St. Princess Olga” valmistui vuonna 2013, ja maksoi arvioiden mukaan 150-180 miljoona dollaria. Kukaan ei kuitenkaan aikaisemmin tiennyt kenelle se kuului. Novaja Gazeta yksinkertaisesti vertaili Olga Sechinan Instagram-tilin kuvia ja sijaintitietoja huvijahdin matkalokeihin, ja omistaja kävi selväksi.

Olga Sechinan melko paljastavat kuvat sosiaalisessa mediassa olisivat varmasti itsessäänkin olleet julkaisun arvoinen juttu Venäjän keltaiselle lehdistölle, mutta Novaja Gazeta tarttui aiheeseen koska huolimatta siitä, että Igor Sechin johtaa Venäjän suurinta valtionyhtiötä, hänen palkkansa ei ole julkinen.

Vuonna 2013 Venäjän Forbes-lehti arvioi hänen palkakseen 50 miljoonaa dollaria vuodessa. Sechin haastoi lehden oikeuteen ja voitti. Oikeus totesi, että väite 50 miljoonasta dollarista oli kunnianloukkaus, mutta ei ottanut kantaa siihen, oliko arvio ala- vai yläkanttiin. Rosneftin hallitus asetti vuonna 2014 Sechinin palkan ylärajaksi noin viisi miljoonaa dollaria. Niillä rahoilla ei 150 miljoonan huvijahtia osteta.

Igor Sechin, toisin kuin vaimonsa, on aina ollut hyvin tarkka julkisuudestaan. Vuonna 2013 Putin allekirjoitti asetuksen, joka velvoitti valtionyhtiöt julkaisemaan johtajiensa palkat. Kaksi Putinin vanhaa kaveria, Sechin ja Jakunin, kieltäytyivät tekemästä niin sillä verukkeella, että heidän johtamansa yhtiöt ovat tavallisia yrityksiä valtion omistuksessa, eivätkä lakiasetuksella perustettuja valtiollisia yhtiöitä. Putin joutui toistamiseen “painokkaasti kehottamaan” palkkojen julkaisuun. Rosneft joutui myöntymään ja ilmoitti Sechinin palkaksi noin 5 miljoonaa dollaria ja bonusten kanssa maksimissaan 12 miljoona vuodessa.

Jos tuo tieto pitää paikkansa, Sechin ansaitsee yhtä hyvin kuin maailman suurimpien öljy-yhtiöiden johtajat. Toisaalta täytyy huomioida, että Rosneftin pääjohtajan paikka, jonka hän sai vuonna 2012, oli hänen ensimmäinen työnsä yksityisellä sektorilla ja ennen sitä hän ansaitsi vaatimatonta virkamiehen palkkaa. Joten miten hänellä oli varaa maksaa 150 miljoona dollaria veneestä vuonna 2013?

Rosneftin viestintäosasto reagoi samana päivänä julkaisuun hyvin tyypillisellä tavalla. Heidän mielestään Novaja Gazetan aineisto oli laittomasti kerätty, tarkistamaton ja paikkansapitämätön. Lisäksi he sanoivat julkaisun olleen “tilaustyö”. Venäjän kontekstissa tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tai yrityksen kilpailija tilaa lehdistöltä maineen tahraavan jutun. Samassa kontekstissa se myös jostain syystä tarkoittaa sitä, ettei jutussa esitettyä todistusaineistoa tarvitse millään tavalla selittää tai kiistää. Luulen, että Sechin haastaa lähiaikoina lehden oikeuteen ja Venäjän oikeuslaitoksen tuntien voittaa jutun.

Allekirjoittanut harvoin vaivaa päätään johtajien palkoilla tai pitää niitä liian suurina. Sechin on poikkeustapaus. Kremlin narratiiviin kuuluu selittää valtioyhtiöiden johtajien korkeita palkkoja sillä, että tehokkaista johtajista on kova kilpailu maailmalla ja parhaan tuloksen takaamiseksi johtajien palkkojen on vastattava kansainvälistä tasoa. Mutta näyttää siltä, että Venäjän valtionyhtiöitä johtavat lähinnä Putinin vanhat tutut ja työnjälki on sen mukaista.

Sechin on koulutukseltaan portugalin ja ranskan filologi, jonka ensimmäinen kosketus yritysmaailmaan oli Venäjän suurimman yhtiön pääjohtajan paikka. Se, kuinka huonosti johdettu yritys Rosneft on, vaatisi oman pitkän tekstinsä. Sen sijaan annan vain yhden esimerkin: Rosneft osti ulos brittiläisen BP:n heidän yhteisestä tytäryhtiöstään TNK-BP:stä noin 50 miljardilla dollarilla vuonna 2013, jolloin suurin osa kauppasummasta maksettiin käteisellä. Alle kaksi vuotta myöhemmin koko Rosneftin markkina-arvo oli pienempi kuin kauppahinta ja pyysi 48 miljardin dollarin pelastuspakettia valtiolta.

Ukraina kieltäytyi hyväksymästä Venäjän uutta suurlähettilästä

Toissaviikolla Putin päätti vaihtaa Venäjän suurlähettilään Ukrainassa ja nimesi uudeksi ehdokkaaksi Mihail Babichinin. Päätös tuntui äkkinäiseltä ja huonosti valmistellulta. Venäjä ei hakenut Ukrainan suostumusta etukäteen kuten kansainvälisessä diplomatiassa on tapana, vaan Ukrainan johto sai kuulla asiasta julkisilta tiedotusvälineiltä. Lisäksi Venäjän parlamentin kansainvälisten suhteiden komitea piti hätäisesti kutsua koolle vaalitauolta. Syitä tähän voidaan vain arvailla. Yhden version mukaan entisellä suurlähettiläällä oli liian lämpimät suhteet Ukrainan presidenttiin, toisen version mukaan paikalle haluttiin entinen KGB:n mies koska Venäjä suunnittelee laajaa hyökkäystä Itä-Ukrainassa lähiaikoina.

Niin tai näin, Ukraina kieltäytyi edes käsittelemästä tätä ehdokkuutta ennen kuin he näkevät positiivista kehitystä maiden välisissä suhteissa.

Mielenkiintoisinta koko jutussa on Venäjän ehdottaman Babichinin ura. Tuntuu siltä, että tämä monia paikkoja kolunnut virkamies on jättänyt jälkeensä pelkkiä skandaaleja ja rikosepäilyjä. Erottuaan KGB:n palveluksesta vuonna 1994 Babichin ryhtyi johtamaan kolmea yritystä, jotka keskittyivät elintarvikekauppaan. Yksi näistä yrityksistä myi laittomasti eteenpäin EU:sta ja Yhdysvalloista tuotua elintarvikeapua. Babichin oli yksi syytetyistä, mutta lopulta tuomion sai ainoastaan yksi hänen alaisensa. Saatuaan hyvin kokemusta elintarvikealalta, Babichin palkattiin koko maan elintarvikealan sääntelystä vastaavan viraston varajohtajaksi.

Vuonna 2000 hänestä tuli Moskovan alueen hallituksen puheenjohtajan varamies, mutta sai potkut “kertaluontoisen törkeän työvelvoitteiden rikkomisen johdosta”. Babichin haastoi päätöksen oikeudessa, voitti, sai virkansa takaisin ja erosi omatoimisesti heti seuraavana päivänä. Hän siirtyi Ivanovon alueen johtajan varamieheksi ja samanaikaisesti alueen Moskovan edustuston johtajaksi. Näissä viroissa hän sotkeutui heti kahteen skandaaliin: Hänen johtamansa valtiollisen pirtutehtaan yksityistämistä tutkittiin aina Venäjän pääsyyttäjällä asti, ilman tulosta. Samanaikaisesti poliisi tutki hänen johtamaansa Moskovan edustustoa, jonka peruskorjaukseen oli käytetty rahaa alueen vuosittaisen terveydenhuolto- ja koulutusbudjetin verran. Babichinista tehtiin pidätysmääräys, mutta huhujen mukaan alueen kuvernööri pyysi Putinia puuttumaan tilanteeseen ja rikostutkinta keskeytettiin.

Seuraavaksi, vuonna 2002, Babichin valittiin johtamaan Tshetshenian hallitusta. Sielläkään hän ei viihtynyt kauaa ja joutui eroamaan virastaan jo seuraavana vuonna jouduttuaan erimielisyyksiin presidentti Kadyrovin kanssa alueen valtiovarainministerin erottamisesta. Vuonna 2004 hänet valittiin Venäjän parlamenttiin ja vuonna 2011 Putin nimitti hänet edustajakseen Volgan federaatiopiirissä.

Ja nyt Venäjä esittää häntä suurlähettilään paikalle Ukrainaan. Sellaiset ovat maan henkilöstöresurssit.

Venäjän uutiskatsaus - viikko 30

Tällä viikolla kaksi uutista: Tullin pääjohtajan pidätys ja talouden kuulumiset.

Venäjän tullin pääjohtajan pidätys

Enpä olisi tämän viikkokatsaussarjan alussa uskonut, että joudun kirjoittamaan näin usein FSB:stä. Vielä 2010-luvun alussa FSB ei juuri näkynyt Venäjän sisäpolitiikassa ja näkyvät pidätykset tapahtuivat tutkintakomitean tai syyttäjänviraston toimesta. Tämä paradigma muuttui tänä kesänä.

Viime viikon tiistaina FSB ilmestyi Venäjän tullin johtajan, Andrei Beljaninovin, kotiovelle tutkiakseen hänen osuuttaan alkoholin salakuljetuksessa. Kotietsinnät sujuivat perinteisesti videokameroiden läsnäollessa. Yhtä perinteisesti tallenteet kotietsinnästä vuodettiin heti valtiollisille TV-kanaville ja kansa pääsi ihastelemaan tämän virkamiehen elämäntyyliä: yli 10 miljoonan euron edestä käteistä, kaksi kiloa kultaharkkoja, muita arvometalleja, arvokasta taidetta, 1500 neliömetrin talo Moskovassa, kolme muuta asuntoa jne.

Pelkällä alkoholin salakuljetuksella Beljaninov tuskin tällaista omaisuutta on ehtinyt keräämään. Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2013, jolloin Venäjän taloudella meni vielä kohtalaisen hyvin ja rekkajonot olivat puheenaihe Suomessa. Beljaninov tullin pääjohtajan roolissa päätti, ettei tavaroiden liikkumista helpottavia TIR-kuljetuksia enää päästetä Venäjän rajan yli. Tämä käsky rikkoi räikeästi lukuisia Venäjän ratifioimia kauppasopimuksia, hankaloitti 40 % Venäjän ulkomaankaupasta, aiheutti paljon hämmennystä ja sai jopa EU:n komission puheenjohtajan Barrosson kirjoittamaan Putinille selvennystä pyytävän kirjeen.

TIR-kuljetusten perumisen myötä tuontikuljetukset tarvitsivat tullin hyväksymän venäläisen vakuutuksen. Tulli hyväksyi tällaisen vakuutuksen antajaksi ainoastaan Arsenal-yhtiön, joka sattumoisin oli tullin pääjohtajan hyvän ystävän ja neuvonantajan, Sergei Lobanovin, omistuksessa. Tämä on vain yksi esimerkki ilmiselvästä korruptiosta Venäjän tullissa. Otetaan toinen: Vuonna 2014 Venäjän hallitus asetti 150 euron maksimihinnan ilman tullimaksua Venäjälle tuotaville, nettikaupasta ostetuille kulutustavaroille. Beljaninov antoi tullille uuden käskyn, joka salli tietyille tullin hyväksymille yhtiöille tullimaksuttoman tuonnin, ja näin omatoimisesti de facto perui hallituksen tekemän lain.

Miten Beljaninov pääsi tällaiseen asemaan? Hän sattuu olemaan Putinin vanha kaveri, he palvelivat ulkomaantiedustelun agentteina 80-luvun puolenvälin DDR:ssä. Putin ei myöskään voinut olla tietämättä mitä Venäjän tullissa tapahtuu, koska muiden maiden johtajat nostivat nämä kysymykset esille yhteisissä tapaamisissa esimerkiksi TIR-kuljetusten osalta. Tärkein kysymys onkin, miksi nyt? Ehkä valtiontalous on niin tiukilla, että Putin lähettää kavereilleen viestin, ettei enää ole varaa varastaa niin paljoa kuin ennen. Ehkä syy on FSB:n sisäisissä muutoksissa ja klaanien välisessä välienselvittelyssä.

Niin tai näin, Venäjän tullin byrokratiasta ja korruptiosta huolimatta, suurin osa Venäjällä kulutetuista tavaroista on ollut edullisempaa tuoda ulkomailta kuin valmistaa Venäjällä. Tämä kertonee jotain siitä korruption tasosta, joka vallitsee muissa liike-elämää ohjaavissa virastoissa.

Taloudella menee edelleen huonosti

Venäläisen HSE-yliopiston talousraportti tältä viikolta on tylyä luettavaa. Investoinnit ja kysynnän muutokset ovat edelleen miinuksella. Rakennusteollisuus on täydessä kriisissä. BKT laskee 1,5 % tänä vuonna ja jatkaa laskuaan aina vuoteen 2019.

Erityisen huonosti menee valtiontaloudella. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana verotulot laskivat 11 % edelliseen vuoteen verrattuna. Öljyn hinta kävi kesäkuun lopussa 50$ tuntumassa, mutta on laskenut heinäkuun aikana taas n. 20 %. Valtion menoja on leikattu vastaavasti 8 % kahden ensimmäisen kvartaalin aikana. Tämä ei riitä, ja uusia leikkauksia on suunnitteilla: 15 % vähemmän tulonsiirtoja aluebudjetteihin. Venäjän varavaltioministeri kertoi viime viikolla että “jos mikään ei muutu”, maan vakuusrahastot uhkaavat loppua jo ensi vuoden aikana ja julkisen sektorin työntekijöiden palkat jäävät silloin maksamatta.

Vakuusrahastoja tuskin päästetään loppumaan ennen vuoden 2018 presidentinvaaleja. Valtiovarainministeriön virkamiehet käyttävät tuon kaltaisia puheenvuoroja lobatakseen muutoksia maan talouteen, esimerkiksi eläkeiän nostoa. Nämä ovat kuitenkin poliittisesti hyvin vaikeita päätöksiä. Valtion hallitsema media ei juuri puhu maan talouskriisistä, joten väestön kriisitietoisuus ei vastaa maan talouden tilaa. Edessä on joka tapauksessa lisää leikkauksia valtion menoihin, joten vetoapua taloudelle julkisesta kulutuksesta ei ole tiedossa.