Suomalaismiljardöörin öljykaupat syynnissä

Economist julkaisi noin viikko sitten Suomen rikkaimman kansalaisen Gennadi Timšenkon perustaman ja todennäköisesti puoleksi omistaman öljynvälittäjäyhtiö Gunvoria koskevan artikkelin, jossa yhtiötä käytännössä syytettiin öljymarkkinoiden manipuloinnista. Yritän tässä kirjoituksessa selostaa Economistin ja Timšenkon välisiä aikaisempia yhteenottoja, tiivistää uusimman artikkelin sisällön ja selittää Economistin jutun taustoja.


Vuonna 1952 syntynt Gennadi Timšenko on koulutukseltaan insinööri. Hän muutti Suomeen vuonna 1990 saatuan työpaikan Urals Finland-öljykauppayhtiöstä. Hän ilmeisesti tunsi Putinin Pietarin ajoiltaan ja sai suuren öljynvientisopimuksen Putinin Pietarissa aloittamasta food-for-oil-ohjelmasta ja sponsoroi myöhemmin judo-yhteisöä, jossa Putin on kunniapuheenjohtaja. Timšenko perusti Gunvorin vuonna 1997 ja sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999.


Vuonna 2003 Mihail Hodorkovskin omistama ja johtama Jukos öljy-yhtiö siirettiin oikeudenkäyntien jälkeen pääosin valtion kontrloimman öljy-yhtiön Rosneftin hallintaan. Ennen tätä hetkeä Gunvor oli pieni tekijä alalla, mutta kasvoi huomattavasti kun yhdeksi maailman suurimmaksi öljyntuottajaksi paisunut Rosneft alkoi myymään 30-40% tuotannostaan Gunvorin kautta. Jukosia syytettiin aikoinaan veronkierrosta myymällä öljyä ulkomailla rekisteröityneiden offshore-yhtiöiden kautta. Gunvor on rekisteröity Alankomaihin ja sillä on tytäryhtiöitä tai toimipisteitä Singaporessa, Sveitsissä, Dubaissa ja Bahamalla.


Edellämainitut tiedot ovat peräisin (osittain omalla tutkimustyölläni täydennettynä) Economistin vuonna 2008 julkaisemasta "Greace my palm"-artikkelista. Economist ei yleensä kerro toimittajiensa nimiä, mutta ilmeisesti tämä juttu oli lehden Moskovan toimiston johtajan Arkady Ostrovskin kirjoittama ja mielestäni tämä artikkeli on edelleen ajankohtainen, sekä täysin osuva kuvaus Venäjän korruptiosta. Valitettavasti Iso-Brittaniassa on täysin naurettava ja vanhanaikainen kunnianloukkauslainsäädäntö. Pääsäntöisesti maailmalla asianomistajan on todistettava väitteiden valheellisuuden ja todistettava, että syytetty on valehdellut tahallaan vahingoittakseen hänen mainettaan. Briteissä lähtöoletus on aina syytetyn syyllisyys ja hänen on todistettava väitteidensä totuudenmukaisuus. Tämä käytäntö on mielestäni täysin vastoin keskeisiä ihmisoikeuksia ja länsimaalaisia oikeusperiaatteita. Lisäksi kanteen nostamiseen riittää, että valheeksi väitetty kirjoitus on luettavissa Briteissä, mikä koskee myös kaikkea internetin sisältöä. Niinpä venäläiset oligarkit, saudilaiset liikemiehet, monikansalliset yhtiöt ja jenkkijulkkikset saapuvat vuodesta toiseen Lontoseen selvittämään välejään median kanssa oikeudessa.


Tietenkään Economistin väitteitä ei olisi ollut mahdollista todistaa oikeudessa aukottomasti. Tapausta voi vähän ontuvasti verrata Ilkka Kanervan lahjustuomioon. Hänet tuomittiin, koska hän sai Nova Groupilta huomattavia lahjoja ja vaalirahoitusta, ja hänellä oli (ehkä) mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen. Jos syyttäjän olisi pitänyt todistaa, että hän vaikutti kaavoitukseen ja nimenomaan lahjonnan seurauksena, syytteet olisivat todennäköisesti jääneet pöydälle. Gunvor ja Timšenko käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja haastoivat Economistin kunnianloukkauksesta. Pessimistissimmät arviot kertoivat tämän olevan Economistin loppu, mutta tavalliseen tapaansa lehti puolusti toimittajiaan kuin karhuemo pentujaan. Lehden Venäjän kirjeenvaihtajat otettiin väliaikaisesti pois uutistoimitustyöstä, alkuperäisen jutun nettijulkaisua muokattiin puolustuksen helpottamiseksi (alkuperäinen sisältö löytyy täältä) ja kaikki tutkimusresurssit siirrettiin puolustuksen käyttöön. Lehti kuitenkin yllätti kaikki kieltäytyessään pyytämästä anteeksi ja maksamasta korvauksia. Timšenko luuli ehkä saavansa helppoa rahaa, mutta Economistin raivoisa puolustautuminen uhkasi viivyttää oikeudenkäyntiä ja mahdollistaa uusien paljastusten vyöryn median huomion keskittyessä oikeudenkäyntiin. Timšenko vetäytyi ja asia sovittiin oikeuden ulkopuolella. Sopimuksen ehtoja ei paljastettu.


Puolustukseen käytetty tutkimustyö oli tuottanut valtavasti materiaalia ja voimme vain kuvitella millainen kiusaus päätoimittajalla oli käyttää sitä. Mutta Economist odotti aina tähän ajankohtaan saakka tehdäkseen vastaiskunsa, jolloin artikkeli "Gunvor - Riddles, mysteries and enigmas" julkaisittiin. Artikkeli analysoi Gunvorin harjoittamaa öljynkauppaa Urals oil-markkinoilla. Urals oil on standarti Venäjältä vietävälle öljylle, joka on raskampaa ja energiasisällöltään köyhempää kuin pääosin Jäämerellä tuotettu Brent Crude-laatu, joten sitä on vaikeampaa jalostaa ja sen hinta matalampi. Urals-laadun julkisen hinnan määrittää mediayhtiö Platts pääosin arkipäivisin kello 15.45-16.30 tehtyjen julkisten kauppojen perusteella. Ongelmaksi muodostuu se, että suurin osa kaupoista tehdään julkistamatta niiden ehtoja. Kaupat tehneet yhtiöt ilmoittavat hinnan Plattsille vain niin halutessaan.


Economistin tutkimuksen mukaan alkaen tammikuusta 2005 vuoden 2009 toukokuuhun Gunvorin osallistuminen hinnan ilmoittamiseen oli vaihtelevaa. He joko olivat täysin vaiti tai ilmoittivat huomattavan määrän kauppoja tiettynä aikavälinä. Kun Gunvor oli markkinoilla aktiivinen, Uralsin hinta suhteessa Brent-laatuun laski 80% tapauksista. Kun Gunvor ei ilmoittanut hintojaan, hinta laski 75% ajasta. Uralsin vertailu Brentin hintaan poistaa tutkimusaineistosta yleisen markkinakehityksen vaikutuksen hintavaihteluihin. Yhtiö oli ylivoimaisesti suurin Plattsin hintamäärittelyssä näkyvä myyjä ja maailman mittakaavassa huomattava tekijä. Gunvorilla on pitkäaikaisia myyntisopimuksia venäläisten öljyntuottajien kanssa ja on varmaa, että sillä riittää öljyä myytäväksi vuoden jokaiselle päivälle. Öljyä pumpataan päivästä toiseen ja sen varastointi sitoo valtavasti pääomaa ja vaatii huomattavia investointeja, joten lienee turvallista olettaa, että kauppaa käytiin myös silloin kun Gunvor ei ilmoittanut tekemiään kauppoja Plattsille.


Economistin tarjoaa laajan skaalan selityksiä, mutta uskottavia vaihtoehtoja on kaksi. Joko yhtiö on täysin epäpätevä tai se, että se tarkoituksella manipuloivat markkinoita laskeakseen hintaa. Mutta miksi mikään yritys, joka saa voittonsa ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla, haluaisi laskea markkinahintaa? Urals laadun markkinat ovat hyvin epälikvidit, myyjiä ja ostajia on vain muutama, vaikka tehtyjen kauppojen volyymi on suuri. Gunvor voi ilmoittaa vain kooltaan pienet ja korostetun alhaisella hinnalla tehdyt kaupat. Markkinoilla toimivat isot ostajat eivät todennäköisesti seuraa Plattsin hintatilastoja, koska heillä on itsellään parempi käsitys oikeasta hinnasta, ja Gunvor voi tehdä heidän kanssa suuria kauppoja ilmoittamatta hintaa julkisuuteen. Öljyntuottajilla sen sijaan ei välttämättä ole kovin hyvää käsitystä markkinoiden lyhyen aikavälin todellisuudesta. He tekevät usein pidempiaikaisia toimitussopimuksia, joiden hinta määritellään Plattsin hintatietojen mukaan, mutta vain sopimuksen alkukauden hintojen perusteella. Esimerkiksi maaliskuussa 2008 Rosneft solmi kuuden kuukauden toimitussopimuksen Gunvorin kanssa, joka perustui Brent-laadun hintaan vähennettynä Brentin ja Urals-laadun hintaerolla. Manipuloimalla pienillä ilmoitetuilla kaupoilla julkista hintaa Gunvor olisi teoriassa pystynyt alentamaan hankintakustannuksia ja tehdä suurempia voittoja "salatuilla" kaupoilla.


Suosittelen jokaiselle lukijalle tutustumista alkuperäiseen artikkeliin. Economist on yksi maailman parhaista lehdistä ja se näkyy erityisen hyvin jutun infromatiivisessa arvossa. Toisaalta lehteen aikaisemmin tutustuneet varmasti huomaavat kuinka kyseisen artikkelin tyyli poikkea tavanomaisesta Economistin tyylistä. Tämä lehti ei pelkää esittää omia mielipiteitä, välittämättä niiden yleistä konsesusta vastaan olevasta luonteesta. Esimerkkinä toimikoot vaikkapa tämä pääkirjoitus jossa lehti kehoittaa laillistamaan huumekaupan. 


Gunvoria käsittelevä artikkeli on kuitenkin erillainen. Sen sävy on melkein anteeksipyytelevä. Jokaisen väitteen kohdalla lehti esittelee ensin vaihtoehtoisen "nollahypoteesin" joka voisi kumota Gunvorin kohdistuneet syytökset vain kumotakseen hyvin varovaisesti tämä hypoteesin  seuraavissa lauseissa. Economist myös esittää kaikki tärkeimmät väittämänsä analyytikoiden suulla ja viittaa jopa käyttämiinsä tilastotieteellisiin testeihin. Näkemykseni mukaan lehti turvautuu myös jokaisen oikeuslaitoksen sokeaan pisteseen, naivismiksi naamioituun sarkasmiin: Economist kehoittaa Putinia tutkimaan Gunvorin kauppakäytäntöjä, koska ne saattavat pienentää Venäjän verokertymää ja vahingoittaa sitä kautta maan kansalaisia. Wikileaks paljasti aikoinaan USA:n Venäjän suurlähettilään John Beyrlen kertoneen emämaahansa salaperäisestä öljynkauppayhtiö Gunvorista, joka on Putinin salatun varallisuuden taustalla.


On myös mielenkiintoista huomata Economistin aineiston alkavan vuodesta 2005 ja loppuvan vuoteen 2009, eli ajankohtaan jolloin kunnianloukkausjuttu lehteä vastaan sovittiin. Kesti siis kokonaiset kolme vuotta aineiston keräämisen jälkeen ennen kuin juttu julkaistiin. Nyt se on kuitenkin julkaistu ja se antaa tärkeän kontribuution julkiseen keskusteluun. Ensinnäkin, en jaa yleistä näkemystä siitä, että spekulatiivinen kauppa olisi yhteiskunnan kannalta haitallista tai parhaimillaan yhdentekevää, mutta Urals-laadun hinnanmuodostumismekanismi on, Economistin väitteiden pitäessä paikkansa, harvinainen esimerkki markkinoiden epäonnistumisesta ja valvonnan tapreesta. Toiseksi, artikkelin perusteella on hyvä miettiä valtion ja yksityisten yhtiöiden edun niputtamista alkutuontoalalla. Mauri Pekkarinen on esittänyt Suomeen valtiollista kaivosalan yhtiötä, ja jokainen voi itse pohtia lisääkö valtion tulojen kasvattaminen tällä alalla todennäköisyyttä ympäristölainsäädännön noudattamiseen vai päinvastoin. Kolmanneksi artikkeli täydentää meidän ymmärrystä Venäjän öljyalasta ja valtiosta ylipäätänsä, joskaan esitetyt johtopäätökset tuskin tulevat monelle yllätyksenä.

S-ryhmä Venäjällä

Antiikin kreikkalainen historiantutkija ja elämäkertakirjailija Plutarkhos kirjoitti tapauksesta Aleksanteri Suuren elämässä, jolloin Anaksarkhos, muinaiskreikkalainen filosofi, kertoi Aleksanterille, että maailmankaikkeudessa on rajaton määrä maailmoita. Aleksanteri itki, koska hän ei ollut ehtinyt vielä valloittaa yhtäkään kokonaista maailmaa. Valloittaminen oli Aleksanterin elämäntarkoitus ja hän jatkoi sillä tiellä elämänsä loppuun saakka. Se miksi S-ryhmä pyrkii valloittamaan yhä uusia maailmoja ja miten he siinä onnistuvat on aihe, joka ansaitsee vähän tarkempaa pohdintaa.

Se, että S-ryhmä on valloittanut Suomen lienee selvää. Kyseessä ei kuitenkaan ole osakeyhtiö, joka yksinkertaisesti yrittää maksimoida osakkeenomistajien pääomatulot. S-ryhmä on osuuskunta, jonka jäseneksi pääsee maksamalla jäsenyysmaksun. Maksun saa takaisin jos jäsenyydestään luopuu, mutta sen arvo laskee joka vuosi  inflaation tahdissa. Omistajat saavat myös vuosittain osinkoja, jotka ovat olleet vuodesta toiseen huomattavan suuria suhteessa sijoitettuun pääomaan. Oikeastaan osuuskauppojen omistaminen on riskittömin ja kannattavin sijoitusmuoto. Ongelma on vain siinä, ettei jäsenyyksiä voi hankkia rajattomasti, joten osuuskauppaosuudet eivät ole relevantti sijoituskohde.

Osuuskaupan ja asiakasomistajuuden tarkoitus on tuottaa palveluita omistajille ja palauttaa voitot osinkoina. Koska S-ryhmällä on noin kaksi miljoona omistajaa Suomessa, huomattavan suuret voittojen kasvut näkyvät yksittäisen omistajan tilillä vain sentteinä. S-ryhmällä on tällä hetkellä 12 Prismaa Baltianmaissa ja 9 Pietarissa. Tavoite lähivuosille on 25 kauppaa Baltiassa ja 30 Pietarissa. Herää kysymys miten tämä edistää asiakasomistajien etua Suomessa.

Vastaus on varsin yksinkertainen. Vähittäistavarakaupassa on suuret skaalaedut: mitä suurempi kauppaketju, sitä suuremmat on sisäänostomäärät ja sitä enemmän hintaneuvotteluvipua tuottajien kanssa. Eli menestyminen Venäjällä toisi paitsi liikevoittoja, myös parantaisi katteita ja/tai alentaisi hintoja Suomessa.

Venäjällä menestyminen on hankalaa. Osittain tämä johtuu markkinoiden erillaisuudesta, jolloin kotimaassa toimiva konsepti voi osoittautua täysin hyödyttömäksi. Maailman suurin vähittäiskauppayritys Walmart on kahdesti suunnittellut Venäjän markkinoille tulemista, mutta on molemmilla kerroilla vetäytynyt hankkeesta ja tuskin yrittää uudestaan pitkään aikaan. Maailman toiseksi suurin kauppaketju, ranskalainen Carrefour avasi kaksi myymälää Venäjälle vuoden 2011 alussa, mutta vetäytyi markkinoilta vain neljä kuukautta myöhemmin. Walmartin ja Carrefourin konseptit keskittyvät valtaviin myymälöihin kaupungin laidalla, jotka rakennettaan pellon keskelle. Venäjällä yksityisautoilu ei kuitenkaan ole läheskään niin yleistä kuin länsimaissa. Autoja per asukas oli vuonna 2009 vain noin puolet Saksan, Ranskan tai Suomen määrästä. Lisäksi tieverkosto on riittämätön ja surkeassa kunnossa.

S-ryhmä on keskittynyt ostoskeskuksiin kaupungin sisällä. Se on myös mukauttanut konseptiaan Venäjän markkinoita varten. Suomessa Prismat ovat arkipäiväsiä myymälöitä, joilla on asiakkaita kaikista sosioekonomisista luokista. Venäjällä Prismat ovat valinneet kohderyhmiksi keskiluokan, koska se ei pysty kilpailemaan hinnoilla paikallisten halpahallien kanssaa. Kilpailuvalteiksi valittiin liikkeiden keskeinen sijainti, valikoiman laajuus sekä turvallisuus joka liittyy Suomi-brändiin. Venäjällä tuoteväärennökset myös vähittäiskaupassa ovat arkipäivää, joten mainossana "laatu" ei ole ollenkaan niin banaali ja itsestäänselvä kuin Suomessa.  Konseptin alueelliseen mukauttamiseen liittyy myös se, etteivät venäläiset kuluttajat ole tottuneet ostamaan kulutustavaroitaan samasta paikasta elintarvikkeiden kanssa. Niinpä esimerkiksi vaatteiden myyntipinta-alaa on supistettu huomattavasti ja venäläinen Prisma muistuttaakin enemmän ylisuurta S-markettia kuin suomalaista Prismaa.

Suurin syy välttää Venäjän markkinoita on korruptio, josta ulkomaalaisilla yrityksillä on paljon negatiivisia kokemuksia. Räikein näistä on varmasti Hermitage Capital Mangmentin tapaus. Ulkomaalaisten energiayhtiöiden öljy- ja kaasulähteitä on kansallistettu tekaistuilla ympäristöoikeusjutuilla. Esimerkiksi Ikea on päättänyt ole laajentumatta Venäjällä. Se on kieltäytynyt maksamasta siltä vaadittuja lahjuksia saadakseen viranomaiset kytkemän sen myymälät sähköverkkoon tai saadaksen byrokratian kuntoon myymälän avaamiseksi. Venäjällä hyvät suhteet viranomaisiin ovat tärkeitä ja tästä syystä yleisesti käytetty keino markkinoille pääsemiseksi on paikallisen ketjun ostaminen ja sen muuntaminen oman konseptin mukaiseksi. Walmartille tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva keino, mutta S-ryhmä on rakentanut paikallisen organisaationsa nollasta. Se on lyöttäytynyt yhteen paikallisten liikekiinteistörakennuttajien kanssa, jolloin suurimmat korruptiokuopat rakennusvaiheessa ovat jääneet paikallisten toimijoiden hoidettaviksi. Paikallisten  yhteistyökumppaneiden hyvät suhteet viranomaisiin eivät auta jos länsimaalainen yritys noudattaa eettistä säännöstöään eikä suostu maksamaan lahjuksia. Näin S-ryhmä väittää tekevänsä, eikä minulle ole sattunut silmiin viitteitä päinvastaisesta. Esimerkiksi uuden myymälän alkoholimyyntiluvan saanti on lahjuksetonta tietä kulkien kuukausia kestävä prosessi. Prismat ovat kuitenkin noudattaneet tätä prosessia ja tehnyt viranomaisten vaatimia, usein täysin järjettömiä, muutoksia, siitä huolimatta että ilman alkoholin myyntilupaa elintarvikekauppa menettää Venäjän olosuhteissa huomattavan osan liikevaihdostaan.

Eräs hieman yllättävä ongelma, johon on S-ryhmä on venäjällä törmännyt, on rekrytointi. Pietarissa ja Moskovassa  työttömyys on hyvin pientä ja pätevää henkilökuntaa on vaikea saada. Suomessa opiskelijat toimivat kaupan alan työvoimareservinä ja täydentäjänä, mutta Venäjällä ei ole tapana tehdä töitä opiskelun ohessa. Prismojen työntekijävaihtuvuus on ollut suurta ja keskimäärin tavallinen kaupan työntekijä on pysynyt työsuhteessa alle vuoden. Samalla on myös pitänyt opettaa suomalaista yritys- ja palvelukulttuuria, jolloin koulutus- ja rekrytointikustannukset ovat nousseet Suomen vastaavia kustannuksia suurimmiksi.

Toistaiseksi S-ryhmän Venäjällä sijaitsevat liikkeet ovat tehneet tappiota, mutta S-ryhmän omien arvioiden mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan kassavirrat ovat jo tasapainossa. Jos tämä pitää paikkansa, niin yritystä on syytä onnitella. Taloudellisesti kestävän liiketoiminnan saavuttaminen hankalalla markkina-alueella neljässä vuodessa on huomionarvoinen suoritus, erityisesti kun koko organisaatio on rakennettu alusta saakka itse. Lisäksi yritys on onnistunut siinä, mikä on jäänyt alan kahdelta suurimmalta toimijalta tekemättä. On kuitenkin syytä huomata, että investoinnit tehdään jatkossakin suomalaisten rahoilla. Tällöin myös liiketoiminnan riski on jyvitetty kaikille asiakasomistajille. Venäläisille kuluttajille ei ole annettu mahdollisuutta liittyä asiakasomistajiksi, koska venäläinen pankkisektori on vielä kehittymätön ja bonusten maksaminen tileille olisi hyvin hankalaa. Lisäksi venäläiset ovat huomattan epäluuloisia yrityksiä kohtaan ja mainoslause kerran kuukaudessa maksettavista bonuksista olisi monen mielestä epäuskottava.

S-ryhmä tuskin ottaa tavoitteekseen koko markkinaosuuksien valtaamista kaikilla Venäjän alueilla. Ensinnäkin liiketoiminta perustuu pitkälti logistiikkaan ja venäläinen infrastruktuuri jättää paljon toivomisen varaa. Toiseksi suomalaisuus-brändi on tunnettu ja arvostettu ainoastaan Pietarissa ja sen lähialueilla, mutta esimerkiksi Moskovassa se on käytännössä tuntematon.