Venäjän perustulakiuudistus - lisää äänestysvilppiä.

 Venäjällä äänestettiin 24.6.–1.7. perustuslain muutoksista. Tämä blogiteksti käy läpi äänestyksen syitä, prosessia ja ennennäkemätöntä vaalivilppiä, jotka sen tulokset paljastivat.

Tällä hetkellä on käynnissä presidentti Putinin neljäs (ja toinen peräkkäinen) hallintokausi, minkä vuoksi vanhan perustuslain mukaan hän ei olisi enää voinut asettautua ehdolle vuoden 2024 vaaleissa. Venäjän poliittista järjestelmää on muokattu hänen valtakaudellaan niin, että se nojaa kokonaan Putinin henkilöön, ei presidentin instituutioon: Putin on se henkilö, joka takaa erilaisten intressiryhmien ja klaanien saavutetut edut ja omaisuuden suojan. Hänen on siis oltava tavalla tai toisella valtion johtavassa roolissa myös muodollisesti, jottei koko järjestelmä romahtaisi täysin. Tämän uhan mittakaavan takia neljä vuotta on lyhyt aika, ja eri klaanit alkoivat osoittaa hermostumisen merkkejä.

 Vastausta niin sanottuun "vuoden 2024 ongelmaan" alettiin etsimään jo viime vuoden puolella. Vaihtoehtoja oli käytännössä kolme: Perustuslain muuttaminen, uuden huippuviran räätälöinti juuri Putinia varten, tai valtioliitto Valko-Venäjän kanssa (jolloin Putin voisi aloittaa alusta uuden valtion päämiehenä). Tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa kokeiltiin ensimmäisenä, mutta Lukashenko ei taipunut. Niinpä Putin ehdotti vuoden alussa perustuslakiuudistuksia.

 Ehdotetut perustuslakimuutokset tuntuivat heti oudoilta: Miksi esimerkiksi eläkkeiden indeksikorotukset pitäisi kirjata juuri perustuslakiin? Lisäksi perustettiin työryhmä pohtimaan muita ehdotuksia perustuslakimuutoksiksi. Ryhmään kutsuttiin urheilijoita, taiteilijoita ja muita puolijulkkiksia, joista osa kertoi avoimesti tutustuneensa vanhaan perustuslakiin tuolloin ensimmäistä kertaa. Talebanien pelossa lakimiehiä tai perustuslakiasiantuntijoita ei työryhmään juuri kutsuttu. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi käydä selväksi, että uudistuksen ainoa tehtävä on mahdollistaa Putinin jatko presidentin pestissä. Ja pian epäilykselle tuli vahvistus - Yhtenäinen Venäjä ehdotti Putinin kausien ”nollaamista” uudistetun perustuslain takia.

 Asiasta piti kuitenkin kysyä vielä perustuslakituomioistuimelta. Asiasta oli ennakkopäätös vuodelta 1998. Tuolloin ryhmä kansanedustajia halusi tietää, pitikö presidentti Boris Jeltsinin menossa oleva kausi laskea ensimmäiseksi vai toiseksi. Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi vuonna 1990, joka tuolloin oli vielä osa Neuvostoliittoa. Vuonna 1991 Neuvostoliitto hajosi ja Venäjälle piti tehdä uusi perustuslaki. Tuolloin tuomioistuin totesi, että tästä huolimatta Jeltsinillä ei olisi oikeutta asettautua uudestaan ehdolle. 22 vuotta myöhemmin sama tuomioistuin kuitenkin katsoi muutaman hassun perustuslakimuutoksen olevan riittävä syy sallia Putinin asettua ehdolle siitä huolimatta, että on ollut presidenttinä jo neljä kautta.

 Duuma äänesti perustuslakiuudistusten puolesta, ja alueparlamentit vahvistivat ne. Juridisesti siis uudistukset oli jo hyväksytty, mutta Putin halusi vielä kansanäänestyksen. Tai tarkemmin sanottuna hän käytti sanaa ”плебисцит”. Tuo latinankielinen lainasana on venäjän kielessä täysi synonyymi sanalle kansanäänestys vailla mitään konnotaatioeroja. Käytännössä ero oli se, että Venäjän laki määrittää hyvin tarkasti, miten kansanäänestykset pidetään (kuukausien valmistelu, säännöt kysymyksen muotoilusta, vähintään 50 % äänestysaktiivisuus jne.). Tuota toista sanaa lainsäädäntö ei tuntenut, joten äänestys järjestettäisiin säännöillä, jotka oli räätälöity vain tätä tarkoitusta varten.

 Äänestys oli alun perin hyväksytty huhtikuun lopulle, mutta tätä ennen COVID-19 iski myös Venäjälle. Ihmiset joutuivat eristykseen ja samanaikaisesti öljyn hinta romahti. Kaikille oli selvää, että venäläisten käytettävissä olevat tulot lähtisivät pian jyrkkään laskuun ennen kuin olivat ehtineet palata 2014 talouskriisiä edeltävälle tasolle. Putinin kannatus oli myös pitkään ollut tasaisessa laskussa (huom. autoritäärisessä yhteiskunnassa esitetyt kannatusluvut ovat epäluotettavia, mutta jos metodologia ei muutu, kannatuslukujen muutosten voi olettaa kuvaavan trendiä totuudenmukaisesti). Äänestys piti siis saada pois alta ennen kuin sillä oli potentiaalia muuttua protestiksi koko hallintoa vastaan.

 Kun aikaisemmin perustuslakiuudistus oli ollut lähinnä farssi, epidemiatilanteessa sen kiirehtiminen muuttui ihmishenkiä uhkaavaksi. Venäjällä oli alusta alkaen vääristelty tilastoja, mutta heti kun uudeksi äänestyspäiväksi ilmoitettiin 1. heinäkuuta, uusien tapausten määrä putosi virallisten tilastojen mukaan lähes kaikilla Venäjän alueilla. Valtiovetoisissa medioissa unohdettiin koko korona ja siirryttiin oikeasti tärkeisiin aiheisiin, kuten perustuslakiuudistuksiin, joista kohta pitäisi äänestää vaikka virallisesti ne oli jo hyväksytty.

 Äänestyksen säännöt (tai niiden puute) tarkentuivat vielä kesäkuun alussa: Tautitilanteen varjolla äänestys venytettiin viikon kestäväksi, ja kotona äänestämistä helpotettiin merkittävästi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vaaliuurnat vietiin yöksi johonkin lukittuun varastoon, jossa kukaan vaalitarkkailija ei niitä voinut viikkoa putkeen valvoa. Myös äänestysaktiivisuuden todentaminen muuttui käytännössä mahdottomaksi.

 Kaikista perustuslakimuutoksista päätettiin äänestää pakettina, eli äänestäjä pystyi joko kannattamaan kaikkia muutoksia tai ei mitään niistä. Riippumattoman tutkimuslaitoksen tekemä kysely paljasti, että suurin osa vastaajista kannatti perustuslakimuutoksia, joiden tyylilaji oli ”kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan”. Tällaisia olivat esimerkiksi:

•       ”Valtio kunnioittaa ihmisten tekemää työtä ja takaa heidän oikeuksien puolustamisen” (91 % kannatus) ja

•       ”Lapset ovat Venäjän politiikan tärkein prioriteetti” (86 % kannatus).

Sen sijaan konkreettiset muutosehdotukset kuten se, että presidentti saisi jatkossa nimetä 30 senaattoria parlamentin ylähuoneeseen tai se, että perustuslakimuutos tarkoittaisi Putinin presidenttikausien nollaamista kannatti vain 19 % ja 26 % vastaavasti. Kremlissä oli varmasti tehty samansuuntaiset mielipidetiedustelut, sillä uudistuksia puolustava kampanja keskittyi juuri triviaaleihin uudistuksiin, kuten venäjän kielen asemaan. Putinin uusista kausista oltiin hiirenhiljaa.

 Oppositio kävi keskenään vaisua väittelyä siitä, pitäisikö kaikkien käydä äänestämässä uudistuksia vastaan, vai jättää koko sirkus omaan arvonsa. Argumentit puolesta ja vastaan olivat puhtaasti vaaliteknisiä. Toinen puoli sanoi, että koko äänestys on laiton ja valtio kuitenkin ilmoittaa sellaiset luvut kuin se haluaa. Käymällä äänestämässä altistat itsesi COVID-19-tartunnalle ja legitimoit laitonta vallankaappausta. Vastapuoli väitti, ettei valtio voi väärentää tuloksia kuin korkeintaan 15 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen, ja että jokainen todellinen ääni vaikeuttaa tulosten väärentämistä.

 Historiallisesti tarkasteltuna jälkimmäinen kanta oli oikeassa. Esimerkiksi vuoden 2011 vaalivilppiä seuranneiden mielenosoitusten jälkeen Moskovan (ja osittain Pietarinkin) äänestystulokset alkoivat näyttää siltä, että tulosten väärentämistä tapahtui vain vähän. Tämänkertainen kansanäänestys ei kuitenkaan ollut mikä tahansa äänestys. Heti sen alettua mediaan levisi kuvia äänestyspaikoista kerrostalojen takapihalla, pellolla, kuorma-auton takakontissa ja niin edelleen. Sääntöjen ja tarkkailijoiden puuttuessa valtiolla oli vapaat kädet tehdä Venäjänkin mittakaavassa ennennäkemätön äänestysvilppi.

 Olen käsitellyt vaalivilpin tilastollisen todentamisen metodologiaa perusteellisesti kirjoituksissani aikaisemmista vaaleista, mutta lyhyenä kertauksena: Kun jokaisen äänestyspaikan äänestysaktivisuus laitetaan x-akselille ja äänestyspaikkojen määrä y-akselille, vapaissa vaaleissa (pois lukien first-past-the-post-vaalijärjestelmät) käppyrä ottaa normaalijakauman muodon. Tämä on lainalaisuus, joka pätee kaikissa maissa Meksikosta Suomeen. Venäjällä tämä jakauma vääristyy siirryttäessä kohti suurempaa äänestysaktivisuutta ja saa ”piikkejä” tasaprosenttien (75 %, 80 %, 85 % jne.) Tämä, yhdessä paikan päältä saatujen todisteiden kanssa, osoittaa, että vaalivirkailijat ovat saaneet ohjeistuksen päästä tiettyyn äänestysaktivisuuteen ja täyttävät vaaliuurnat tekaistuilla lipukkeilla.

Yllä oleva kuva on fyysikko Sergei Shpilkinin blogista, ja kuvaa koko Venäjän tilannetta. Punainen viiva on kyllä-äänet, sininen viiva on ei-äänet ja harmaa viiva niiden välillä on estimaatti miltä kyllä-äänten osuus näyttäisi ilman. Alla on toinen kuva Moskovan osalta.

Molemmissa kuvissa on selkeät äänestysvilpin tunnusmerkit: Oikealle levenevät käyrät ja selkeät piikit tiettyjen prosenttien kohdalla. Moskovassa vilppiä oli selvästi vähemmän kuin muussa maassa, mutta kuva on silti kaukana vuoden 2016 ja 2018 vaaleista, joissa pääkaupunki näytti demokratian saarekkeelta despotismin keskellä (äänten laskemisen osalta. Koko muu vaaliprosessi, kuten opposition ehdokkaiden päästäminen ehdolle on asia erikseen).

Vertailemalla eri äänestysten poikkeamia voimme vertailla myös tämän äänestyksen vilpillisyyttä edellisiin vaaleihin. Tätä äänestystä pidettiin Kremlissä ilmeisesti niin tärkeänä, että päätettiin turvautua ennenäkemättömään vilppiin:

Vilpin mahdollisti ennen kaikkea kuusi päivää kestänyt ennakkoäänestys, jossa vaalitarkkailijoilla ei ollut mahdollisuutta tehdä työtään. Alla olevassa kuvassa on kyllä-äänten osuus x-akselilla ja äänestysaktivisuus y-akselilla. Siniset pallot ovat koko äänestyksen, oranssit pallot ennakkoäänestyksen ja vihreät varsinaisen äänestyspäivän tulokset. Varsinaisena äänestyspäivänä äänestysaktivisuus ei vaikuttanut äänten jakaantumiseen. Ennakkoäänestyksessä uurnat täytettiin valmiiksi täytetyillä äänestyslapuilla uudistusten puolesta.

Kaikesta tästä huolimatta, ilman vaalivilppiäkin, uudistukset olisivat menneet läpi noin 60 %:n enemmistöllä. Propaganda oli onnistunut esittämään enemmistölle että äänestyksessä äänestettiin kaiken hyvän puolesta ja kaikkea pahaa vastaan. Valtion laitoksissa työskentelevät pakotettiin äänestämään työpaikkansa menettämisen uhalla. Oppositio jätti pääosin äänestämättä prosessissa jota se lähtökohtaisesti piti laittomana.

Miksi siis piti kuitenkin nostaa kyllä-äänten osuutta kahdellakymmenellä prosenttiyksiköllä vilpilisin keinoin? Auktoritaarisissa valtioissa vallassa pysyminen ei perustu pelkästään väkivallan käyttöön. Se perustuu ennen kaikkea kansalaisten uskoon, että selkeä enemmistö kannattaa vallanpitäjiä, se tekee kaiken vastarinnan turhaksi. Tässä äänestyksessä Putinille tekaistiin vahva mandaatti jatkaa johdossa vuoteen 2036 asti.

Loppujen lopuksi tällä äänestyksellä ei tule aiheuttamaan mitään välittömiä muutoksia. Vanha perustuslaki, jota noudatettiin hyvin valikoivasti, siirtyy "27 kerhoon". Putin on valtakautensa aikana sanonut useita kertoja, että hän ei missään tapauksessa tule muuttamaan perustuslakia, kunnes oli itse ehdottamassa sen muuttamista. Se tapa, jolla uudistukset runnottiin pika-aikataulussa läpi tarkoittaa että perustuslakia voidaan jatkossakin muuttaa heti kun siltä tuntuu. Kaikista yli kahdestasadasta uudesta lisäyksestä muistamme vuoden kuluttua vain yhden: Putin saa jatkaa vallassa. Mutta ei kai kukaan meistä muutenkaan ole kuvitellut, että hän olisi vapaaehtoisesti luopumassa vallasta missään vaiheessa.