Suomalaisäitien viimeinen toivo

Tällä viikolla uutisoitiin viiden suomalaisäidin lähettäneen Venäjän lapsioikeusasiamiehelle Pavel Astahoville avoimen kirjeen, jossa häntä pyydettiin puuttumaan suomalaisviranomaisten tekemiin huostaanottoihin. Hän totesi kommentissaan, ettei suomalaisäitien kaltoinkohtelu ole hänen vaikutusvaltansa piirissä, mutta ei malttanut olla kritisoimatta Suomea: “Valitettavasti ne [lastensuojelulait], jotka ovat tällä hetkellä voimassa Suomessa, eivät ole riittävissä määrin osoittaneet tehokkuuttaan ja suomalaiset äidit joutuvat kääntymään Venäjän puoleen. Tämä tilanne tullaan tutkimaan tarkasti.”

Avoin kirje ei ollut kovin avoin, sillä en löytänyt sitä netistä venäjäksi, suomeksi tai englanniksi. Joissain venäläisissä julkaisuissa mainittiin naiset nimeltä ja joidenkin puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet julkaistiin. Lyhyt googlettaminen paljasti, että kyseessä oli tosiaan viisi suomalaista naista, joilta on huostaanotettu lapsia. Huostaanotto on tietenkin aina tragedia, mutta on pakko ihmetellä, tietävätkö nämä naiset millaiselta henkilöltä ja häntä ympäröivältä koneistolta he pyysivät apua? Minäpä kerron.

Pavel Astahov; älykäs, energinen ja valovoimainen henkilö, joka on menestynyt lakimiehenä, kirjailijana ja tv-tähtenä. Hän on myös narsistinen, tekopyhä, itsekeskeinen ihminen, jonka toiminnan motiivina vaikuttaisi olevan useinmiten oman henkilöhahmonsa ja uransa pönkittäminen. Astahov syntyi vuonna 1966, eli nuoruutensa Moskovan lähistöllä ja suoritti asepalveluksensa KGB:n rajajoukoissa Suomen rajalla 1980-luvulla. Asepalveluksen jälkeen hän siirtyi KGB:n yliopistoon opiskelemaan vastavakoilua. Vuodesta 1994 alkaen hän harjoitti lakimiehen ammattia Moskovassa ja pyrki alusta saakka tekemään itselleen nimeä osallistumalla median seuraamiin oikeusprosesseihin.

Vuonna 1995 Astahov toimi suuren pyramidihuijauksen järjestäjän puolustusasianajajana. Vuonna 2000 hän puolusti Edmond Popea oikeusprosessissa, jossa Yhdysvaltain kansalainen oli ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen syytettynä vakoilusta Venäjän maaperällä.  Tapaus oli melko selvä, ja vaikka Astahov ei saanut asiakastaan vapaaksi, keräsi hän täydet mediapisteet: puolustuksen loppupuheenvuoron Astahov kirjoitti kahdelletoista paperiarkille runomitassa ja esitti sen teatraalisesti oikeussalissa. Vuonna 2001 Astahov puolusti mediamoguli Vladimir Gusinskia, jonka omistama NTV-televisiokanava oli Putinia vahvasti kritisoivan uutisoinnin vuoksi painostuksen alla. Gusinski joutui lopulta pakenemaan maasta ja häneltä evättiin Venäjän kansalaisuus. Mutta Astahovista oli tullut Yhdysvalloissa julkkis Popen ja Gusinskin asianajajana. Hänet kutsuttiin USA:n kongressin järjestämiin keskustelutilaisuuksiin ja opiskelijaksi Pittsburghin yliopistoon, jossa hän suoritti toisen oikeustieteellisen tutkinnon vuonna 2002.

Yhdysvalloista palattuaan Astahov jatkoi lakimiehen ammattia, minkä rinnalla hän näyttäytyi myös tosi-tv ohjelmissa, joissa tv-kameroiden edessä käsiteltiin ihmisten välisiä arkisia riitoja, kuten linkin takaa löytyvää gynekologin ja hänen asiakkaansa välienselvittelyä. Astahovin mielenkiintoisin juttu hänen nykyisen virkansa valossa oli vuonna 2005 käyty lapsen hyväksikäyttötapaus. Astahovin asiakas, syytetty Habibul Pahtahonov oli 18-vuotias laiton siirtolainen, joka vuokrasi huoneen eläkkeellä olevan naisen ja tämän kymmenvuotiaan lapsenlapsen asunnosta. Yksitoistavuotiaana tämä tyttö synnytti lapsen jonka isäksi vahvistettiin isyystestillä Pahtahonov. Astahov ei lähtenyt kiistämään tätä oikeudessa, vaan puolustuksen mukaan tytön viattomuuden olivat vieneet jo puolta vuotta aikaisemmin kaksi tuntematonta kaukasialaista, joista kukaan ei ollut kuullut aikaisemmin. Tyttö oli päässyt seksiin makuun ja vietteli Pahtahonovin: “Ensimmäisen kerran se tapahtui kun hän oli 11. Hän itse halusi sitä ja yritti suostutella. Olimme juoneet hiukan kuohuviiniä. Minä päätin antautua. Hän oli menettänyt neitsyytensä joka tapauksessa jo aikaisemmin. Enkä halunnut loukata häntä.“, kertoi syytetty itse haastattelussa.

Itse oikeustaistelun sivuun oli suunnitelltu näyttävän mediakampanjan, jossa Pahtahonovia vietiin yhdestä television talkshowsta toiseen kertomassa uskomatonta tarinaansa uhrin roolista tässä modernissa Romeo ja Julia tosi-tv-uudelleenfilmatisoinnissa. Oikeus uskoi Astahovin puolustusta, eikä tuominnut  Pahtahonovia, vaikka oli aukottomasti todistettu 18-vuotiaan harrastaneen seksiä kymmenvuotiaan kanssa. Astahovin siunauksella ja avustuksella isoäiti, tyttö, Pahtanov ja vastasyntynyt jatkoivat asumista samassa huoneistossa. Pahtanov lopetti työt, alkoi elää lapsilisillä, sekä keltaisen lehdistön juttupalkioilla. Harrastuksekseen hän otti lapsensa äidin pahoinpitelemisen.

Näin onnistuneen puolustuksen jälkeen Astahov päätti ottaa yhden askeleen eteenpäin urallaan ja teki väitöskirjan oikeustieteestä. Valitettavasti väitöskirja oli törkeä plagiaatti. Vain 17% sen sivuista olivat Astahovin omaa tekstiä, kaikissa muissa lainattiin ajatuksia ja kokonaisia tekstinpätkiä neljästätoista muusta teoksesta, joita ei mainittu lähteissä. Tästä huolimatta Astahov näytti mieltyneen kirjoittamiseen, sillä tulevina vuosina tv-juontamisen ja lakimiehen ammatin ohella hän kirjoitti 17 kirjaa, joista 8 ovat juridisia julkaisuja ja loput rikosromaaneja.

Liekö syynä kyllästyminen vai burnout, mutta vuonna 2008 oli taas muutoksen aika. Venäjällä arvottiin, jatkaako Putin kolmannelle presidenttikaudelle perustuslain vastaisesti, vai saako maa uuden presidentin. Astahov liittyi äänekkäästi niiden joukkoon, jotka kannattivat Putinin jatkokautta, sillä Astahovin mielestä maa tarvitsi vahvan johtajan suojelemaan sitä sen monilukuisilta vihollisilta. Putin ei lähtenyt jatkokaudelle, mutta Astahovin mielistely palkittiin: Vuonna 2009 perustettiin Venäjän lapsiasiamiehen virka, johon ensimmäisenä valittiin Aleksei Golovan, joka oli koko työuransa ajan ollut tekemisissä lastensuojelun kanssa. Golovan loi itselleen tiimin ja aloitti laajan valmistelutyön luodakseen pitkän aikavälin suunnitelman lasten oikeuksien parantamiseksi. Vuoden 2009 lopussa, vain neljän kuukauden virassa olon jälkeen, hän kuitenkin erosi ilman mitään selityksiä, “omasta tahdostaan”. Ja tilalle tuli Astahov.

Olisi epärehellistä väittää, ettei Astahov ole tehnyt mitään venäläisten lasten hyväksi. Kyllä hän on, mutta tyyli on ollut erikoinen. Siitä huolimatta, että hän on lapsioikeusasiamies, hänellä ei ole vastaanottoaikoja, eikä tavallisella kansalaisella ole virallista yhteydenottovälinettä häneen. Kansalaiset ovat kirjoittaneet kirjeitä hänen toimistoonsa. Joskus Astahov on saapunut paikalle tv-kameroiden saattelemana ja korjannut tilanteen. Usein kansalaisten kirjeisiin ei ole saatu mitään vastausta. Astahovia näyttävät vetävän puoleensa ongelmat, joilla on paljon median huomiota, erityisesti Venäjän kansalaisten lapsiin liittyvät ongelmat ulkomailla. Tämän olemme saaneet huomata täällä Suomessa, mutta suurin huomio on kiinnittynyt Yhdysvaltoihin. Aina kun siellä tapahtuu jotain ikävää yhdelle kymmenistä tuhansista Venäjältä adoptoiduista lapsista, Astahov tekee siitä valtiollisten TV-kanavien ykkösaiheen viikoiksi.

Olen kirjoittanut aikaisemmin vuoden 2012 lopussa Putinin hyväksymästä amerikkalaisten tekemien adoptioiden täysikiellosta Venäjällä. Laki käytti törkeästi orpoja ulkopoliittisena pelinappulana ja tämä raivostutti monet venäläiset. Astahov, joka oli aiemmin kutsunut Yhdysvaltoja toiseksi isänmaakseen, kannatti adoptiota kieltävää lakia jo virkansa alusta asti ja länsimielinen keskiluokka alkoi seurata hänen tekemisiään entistä tarkemmin.

Vuoden 2012 lokakuussa yhdysvaltalaiset Alan ja Laura Shatto adoptoivat Venäjältä kaksi veljestä, Maksimin ja Kirillin, samaan aikaan kun keskustelu adoptiokiellosta oli Venäjällä kuumimmillaan. 21. tammikuuta 2013 Maksim kuoli. Astahov tuli välittömästi valokeilaan kertoakseen venäläisille Yhdysvalloissa tapahtuneesta venäläisen ottolapsen murhasta. Hän lisäsi, että aikaisemmin ottovanhemmat olivat pahoinpidelleet lasta syöttämällä tälle psyykelääkkeitä pitääkseen hänet rauhallisena. TV-uutiset täyttyivät vihaisista reportaaseista, joissa käsiteltiin venäläislasten surkeita kohtaloita Yhdysvalloissa. Duuma piti hiljaisen hetken jonka sanoma oli äänekäs: Mehän sanoimme, että jenkkien adoptiot oli kiellettävä. Jopa adoptiolakia vastustaneet toimittajat myöntyivät: Näinkin voi käydä, poikkeus ei tee sääntöä. Astahovin tiimi löysi jostain Venäjän periferiasta kuolleen pojan alkoholisoituneen biologisen äidin, joka kiidätettiin pikaisesti Moskovaan. Hänet pestiin ja valmisteltiin TV-lähetykseen, jossa hän kertoi, ettei ymmärrä miksi lapset vietiin häneltä. Vieressä istui adoptiokieltolain aloitteen tehneitä kansanedustajia selittämässä yleisölle äidin lasten joutuneen korruptoituneiden viranomaisten lapsikaupan uhreiksi. Äiti lupasi lopettaa juomisen ja mennä ensimmäistä kertaa elämässään töihin, koska toivoi kovasti saavansa edelleen Yhdysvalloissa olevan Maksimin veljen vanhempainoikeudet takaisin itselleen. Junamatkalla takaisin kotiin äiti siirtyi avomiehensä kanssa ravintolavaunuun juomaan todennäköisesti Astahovin tiimin antamia rahoja. Lopulta heidät jouduttiin poistamaan viranomaisten toimesta junasta voimaa ja käsirautoja käyttäen.

Myöhemmin Teksasin viranomaisten esitutkinnassa paljastui, että alkoholistin synnyttämä huonokuntoinen lapsi kuoli itseaiheutettuun vammaan leikkikentällä, eikä häntä oltu lääkitty psyykelääkkeillä. Kun Astahovin valheet paljastuivat, joutui hän perääntymään murhasyytteistään ja toteamaan äidin aiheuttaneen kuoleman jättäessään lapsen ilman valvontaa leikkikentälle, mikä on Teksasissa rikos. Heräsi kysymys: hyvä on herra Venäjän lapsioikeusasiamies, miksei se ole Venäjällä rikos?

Siitä lähtien kaikki mitä Astahov on tehnyt, on ollut venäläisten opposition kannattajien suurennuslasin alla. Kun internetissä levisi video, jossa orpokodin 8-10 vuotiaita lapsia hakataan ja potkitaan systemaattisesti, syntyi skandaali. Video ei tullut pinnalle Astahovin toiminnan seurauksena. Astahovin reaktio oli ainutlaatuinen: “Sivustojen, jotka mahdollistavat tällaisten videoiden julkaisemisen, pitäisi itsesääntelyn avulla löytää ja poistaa tämänkaltaiset julmat videot. Se, että lapset julkaisevat tällaisia videoita kertoo kasvatuksen puutteesta.” Siis videoiden julkaiseminen, ei itse hakkaaminen.

Lopuksi haluaisin kertoa vielä niistä ihmisistä, joita Astahov “rekrytoi” ulkomailta oman agendansa edistäjiksi. Muistatteko vielä tammikuun 2012 mielenosoitukset Venäjällä Suomen suurlähetystön edessä, sekä suomalaisten tuotteiden boikotoinnin? Muistin virkistämiseksi lainaan Johan Bäckmanin tiedotetta, ettei hänelle tule tästä tekstistä liian paha mieli.

“Venäläiset äidit” on järjestö, joka aktivoituu aina, kun tarvitaan mielenosoituksia ja kiihkeitä lausuntoja venäläisten lasten oikeuksista ulkomailla. Järjestön puheenjohtaja, Irina Bergseth, on rooliinsa itseoikeutettu: lokakuussa 2005 tämä venäläinen yksinhuoltajaäiti meni Moskovassa naimisiin internetin seurustelupalstalla tapaamansa norjalaisen Kurt Bergsethin kanssa. He muuttivat Norjaan asumaan ja vuoden 2007 alussa he saivat yhteisen lapsen. Vuoden 2008 lokakuussa pariskunta erosi, oikeuslaitos myönsi huoltajuuden äidille ja isä sai tapaamisoikeuden mistä Irina ei ollut mielissään. Hän syytti isää lapsen pahoinpitelystä. Poliisi tutkii asiaa eikä löytänyt todisteita. Tässä vaiheessa tarina muuttuu aika graafiseksi, joten herkempi lukija varokoot. Äidin mukaan nuorin poika kertoi, että tapaamisissa isän kanssa tämä vei hänet vanhimman, 22-vuotiaan tyttärensä talolle. Tähän taloon kerääntyi 12 ihmistä, jotka työnsivät peniksensä lapsen suuhun ja anukseen. Paikalla olevat naiset käyttivät samaan tarkoitukseen kumisia lannedildoja. Lisäksi lapsi puettiin kirahvin tai seepran asuun ja hänen hiuksensa värjättiin sinisiksi. Näin yksityiskohtaisen tarinan Irina Bergsethin mukaan hänelle siis kertoi hänen sillä hetkellä 25 kuukautta vanha poikansa. Tosin yksityiskohdat muuttuvat hänen kertomuksissaan jatkuvasti: Vuoden 2013 haastattelussa kaksivuotias puettiin “Putinin asuun”, eikä seepraksi tai kirahviksi niin kuin aikaisemmin väitettiin. Kätevä tapa kerätä lisää kannatusta.

Oikeudenkäynnissä oli mukana myös Venäjän tutkintakomitea, eli sama instituutio joka on kotimaassaan erikoistunut Putinin poliittisten vastustajien ajojahtiin. Heillä oli esittää Irina Bergsethin mukaan videonauhoitus joka todisti hänen väitteensä totuudeksi, mutta norjalainen oikeuslaitos ei hyväksynyt tätä todisteeksi. Irina ei itse ole nähnyt videota, eikä osaa kertoa mitä siinä näkyy tai millä valtuuksilla Venäjän tutkintakomitea on tehnyt omaa videovalvontaa Norjan maaperällä. Voimme olla siis täysin varmoja ettei videota ole olemassa, sillä Venäjän tutkintakomitea vuotaa aina julkisuuteen sillä hallussaan olevan laittomasti hankitun videomateriaalin, joka sopii sen tavoitteisiin.

Norjan oikeuslaitos ei löytänyt mitään todisteita väitetyistä joukkoraiskauksista tai mistään muustakaan. Päinvastoin, se päätti että lapsille on haitallista olla äitinsä holhouksessa. Nuorin poika annettiin isälle ja vanhempi poika siirrettiin sijaisperheeseen. Tässä vaiheessa Puolaan paennut Irina palkkasi (tai omien sanojensa mukaan hänen 14-vuotias poika itse palkkasi) yksityisetsivän jota puolassa nimitetään “agentti 007”:ksi ja Norjassa “Ramboksi”. Tämä yksityisetsivä haki/kaappasi Irinan vanhimman pojan Puolaan ja he kolme olivat jo autossa matkalla Venäjälle kun Norja antoi heistä etsintäpyynnön ja he jäivät kiinni Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Paikalle lensi tv-kamerasaattuessa Astahov, joka neuvotteli Irinan ja hänen lapsensa takaisin Venäjälle. Irinasta tuli “venäläisten äitien” johtaja, joka pitää toreilla palopuheita siitä kuinka “Norja on Yhdysvaltain 51. osavaltio jossa kaikki lait on kopioitu amerikkalaisilta” tai järjestää mielenosoituksia Suomen suurlähetystön edustalla. Toisin kuin opposition kohdalla, kunnalliset viranomaiset eivät koskaan kiellä näitä tapahtumia, eivätkä sisäministeriön joukot tule niitä häiritsemään.

Toisaalta onko Irina Bergsethilla vaihtoehtoa? Olettaen että hän haluaa nuorimman lapsensa takaisin, Venäjän painostus on siihen viimeinen, joskin epätodennäköinen, vaihtoehto. Astahov on pyytänyt Putinia myöntämään Bergsethin nuorimmalle Venäjän kansallisuuden. Tällöin Venäjän tutkintakomiteassa vireillä oleva rikostutkinta saadaan etenemään syytteeksi ja Venäjän oikeuslaitoksessa voidaan tehdä minkälaisia päätöksiä tahansa. Tällöin norjalaisen oikeusistuimen vastapainoksi olisi olemassa toisen maan oikeuspäätös. Se ei ole paljoa, mutta se on kaikki mitä Irinalla on, niinpä hän huutaa ja tanssii kuin politrukki konsanaan. Suomalaisia viranomaisia on syytetty huonosta tiedottamisesta Suomen ja Venäjän välisissä lapsikiistoissa. Kerätessäni tausta-aineistoa tätä kirjoitusta varten olen tullut siihen johtopäätökseen, että suomalaisten viranomaisten viestintä on ollut huomattavasti parempaa kuin norjalaisten: luotettavia tietolähteitä löytyy vain norjaksi tai tarkan seulan läpi venäjäksi, kun taas englanninkielinen aineisto on Voice of Russia-tyylisten propagandasivustojen täyttämä. Naton suomaa ylellisyyttä, otaksun.

Esitän lopuksi kysymyksen niille viidelle naiselle, jotka väitetysti ovat lähettäneet kirjeen Astahoville: onko hän tosiaan se ihminen, jolta teidän tilanteessanne kannattaa pyytää apua?