Minua on pyydetty kirjoittamaan Ukrainan sodasta. Tilanne
elää jatkuvasti, mutta tässä lyhyesti jotain ajatuksia.
Tärkein ensin: Ukrainan armeija ja väestö vastustaa
hyökkäystä urheasti ja menestykkäästi. Yhtäkään merkittävää kaupunkia ei ole
vallattu. Ennen hyökkäystä Venäjän valtiollisten TV-kanavien juontajat
kilpailivat siitä kuka ennustaa nopeimman Ukrainan täyden antautumisen
hyökkäyksen jälkeen: ”Venäjä voittaa
48:ssa tunnissa!" "Eipäs kun vuorokaudessa!” Nyt on
kyseenalaista, voiko Venäjä ylipäätänsä voittaa.
Putin toi turvallisuusneuvoston kokouksen koko kansan
nähtäväksi television välityksellä kolme päivää ennen hyökkäystä Ukrainaan.
Saimme samalla arvokasta tietoa siitä, miten päätöksenteko Venäjällä toimii: Ei
ole mitään turvallisuusneuvostoa, jossa tehtäisiin päätöksiä ja pohdittaisiin
vaihtoehtoja. Putin tekee päätökset yksin ja päätös hyökkäyksestä oli tehty jo
ennen televisiossa käytyä kokousta. Käytännössä Putin vain marssitti korkeimmat
virkamiehet TV-kameroiden eteen vannomaan uskollisuuttaan hänelle. Nyt vastuu
tästä hyökkäyksestä on myös heillä ja rivit ei rakoile.
Venäjän sotakone ei ollut läheskään niin suuri ja mahtava
kuin Venäjällä ja ehkä meillä täällä lännessäkin kuviteltiin. Ukrainan
ilmavoimat ja ilmapuolustus ovat edelleen osittain toiminnassa ja tekevät
tehtävänsä. Minkäänlaista koko komentoketjun romahduttavaa kyberhyökkäystä ei
myöskään saatu aikaiseksi.
Venäjän suunnitelma näytti pohjautuvan siihen oletukseen,
että Ukrainan armeija menettää tahtonsa taistella ensimmäisen tai toisen
vuorokauden aikana. Suurin osa Venäjän kalustosta ja miesvoimasta on keskitetty
Kiovan valtaamiseen. Tarkoituksena on varmastikin vallata tärkeimmät
hallintorakennukset ja asettaa nukkehallitus À la Terijoki. Nähdäkseni tästä
syystä Venäjä ei ole tarkoituksella pommittanut siviilikohteita. He ovat
pommittaneet niitä satunnaisesti puhtaasti epäpätevyyden takia. Kun
turhautuminen ankaraan vastarintaan kasvaa, tämä voi muuttua nopeasti.
On täysin epäselvää, mikä on Venäjän / Putinin kuvittelema
”end game” eli toivottu hyvä lopputulos. Ilmeisesti Putin on uskonut omia
valheitaan: Ukrainalaiset ovat haluttomia taistelemaan ja hyväksyvät
nukkehallinnon, kunhan vanha on syrjäytetty. Ei enää demokraattista
naapurimaata näyttämässä venäläisille esimerkkiä. Minä en usko, että
ukrainalaiset lopettaisivat taistelun, vaikka Kiova kaatuisi.
Minä en loppuun asti uskonut, että Venäjä hyökkää. Ajattelin
kaiken olevan taas yksi bluffi neuvottelupöydässä lännen kanssa. Ukraina teki
ilmeisesti saman arviointivirheen; Armeijan reservin mobilisointi alkoi vasta
sodan alettua. Tätä reserviä pitäisi saapua taistelukentälle ensi viikon aikana
ja tuolloin näemme todennäköisesti vastahyökkäyksiä Venäjän huoltolinjoihin ja
sivustoihin. Samanaikaisesti Venäjä ei ole yrittänyt sulkea Ukrainan länsirajaa
mitenkään. Miksi olisivat, kun sodan piti suunnitelman mukaan olla tässä
vaiheessa jo melkein ohi? Länsi on herännyt lähettämään Ukrainalle aseapua ja
se saapuu avoimen länsirajan kautta.
Nähtyään kuinka useassa Venäjän kaupungissa tuhannet ihmiset
ovat lähteneet osoittamaan mieltään sotaa vastaa pidätyksen uhallakin on
monella houkutus sortua toiveajatteluun: ”Venäjän kansa on sotaa vastaan.” Asia
ei ole näin. Enemmistö uskoo vilpittömästi, että nyt suojellaan Itä-Ukrainan
separatisteja kansanmurhalta. Samanlaista euforiaa kuin Krimin miehityksen
aikana ei kuitenkaan ole havaittavissa. Valtaosa oli yllättynyt ja shokissa
hyökkäämisen alkamisesta, ja nyt joko tukee sotaa passiivisesti tai on
välinpitämätön. Toisaalta he kuulevat televisiosta tälläkin hetkellä, että
kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja Venäjä ei ole kärsinyt
”erikoisoperaatiossa” yhtään tappiota. Maaperä asennemuutokselle on kuitenkin
paljon otollisempi kuin 2014 euforian aikaan. Luulen, että suurin osa
venäläisistä kysyy itseltään ”oliko tämä kaikki sen arvoista?” vasta kun
pakotteiden vaikutukset näkyvät pankkiautomaatilla, valuutanvaihtopisteellä ja
kaupan hyllyillä. Tämän takia pakotteita tarvitaan.
Kävin eilen ensikertaa elämässäni mielenosoituksessa. Tuntui
hyvältä huutaa kurkkunsa käheäksi Venäjän suurlähetystön edessä.
Mielenosoitukset eivät muuta Venäjän politiikkaa, mutta meidän on näytettävä,
että myös me kannatamme pakotteita ja Venäjän eristämistä, vaikka sillä on
hintansa. Miten voi olla mahdollista, että kaikista EU-maista Suomi on
viimeinen, joka suostuu lähettämään aseapua Ukrainalle? Poliitikoille on
näytettävä, että toimettomuus näkyy vaaliuurnilla seuraavissa vaaleissa.
Lisäksi meidän kaikkien olisi nyt hyvä sisäistää, että kaikki mitä EU:n
”russofobiset” valtiot kuten Baltian maat ja Puola ovat Venäjästä sanoneet, on
totta. Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja jäävät historiaan Suomen huonoimpina
presidenttinä ja ulkoministerinä. Miten voimme odottaa, että venäläiset eivät
uskoisi propagandaa, jos emme ole itsekään päässeet eroon suomettumisesta?
Aloitan ensi viikolla prosessin luopuakseni Venäjän
kansalaisuudesta. Suomen tulisi liittyä NATO:on heti kun mahdollista,
kansanäänestyksellä tai ilman.
