14,6% äänioikeutetuista ja vaalivilppi toivat Yhtenäiselle Venäjälle vaalivoiton

Kirjoitin ennen vaaleja siitä mahdollisuudesta, että vuoden 2016 vaaleissa ääntenlaskenta olisi aiempaa rehellisempää. Jälleen kerran kaikki Venäjään kohdistuva optimismi osoittautui huonoksi valinnaksi. Äänet laskettiin (melko) rehellisesti suurissa kaupungeissa, mutta tämä paikattiin mittavalla vaalivilpillä Venäjän syrjäseuduilla.

Virallisia ja lopullisia vaalituloksia ei olla vieläkään julistettu. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova tekee minkä pystyy ja, toisin kun edeltäjänsä, tutkii kaikki ilmoitukset rikkeistä. Toistaiseksi vaalien tulos on kumottu yhdeksän äänestyspaikan osalta, ja lisää on tulossa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta lopulta vaalien tulokseen, sillä Pamfilova voi tutkia vain ne tapaukset, joissa on selvät todisteet vaalivilpistä. Näitä todisteita meillä on vuoden 2011 vaaleja vähemmän koska vaalitarkkailijoiden työtä on lainsäädännöllä hankaloitettu.

Itse vaalien alustavat tulokset ovat järkyttäviä. Vaalitavan muutoksen myötä valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on saamassa 76 % edustajapaikoista 54 %:n kannatuksellaan. Äänestysaktiivisuus on jäämässä 48 prosenttiin, Venäjän historian surkein tulos. Kuten edellisissäkin vaaleissa, valtapuolueen kansansuosiota on voimakkaasti liioteltu laajalla vaalivilpillä.

Kuvassa 1 näkyy koko Venäjän alustavien tulosten datasta saatu kuvaaja, jossa pystyakselilla on annetut äänet ja vaaka-akselilla äänestyspaikkojen äänestäneiden osuus. Muiden kuin valtapuolueiden käyrä näyttää suunnilleen normaalijakaumalta, niin kuin sen kuuluukin. Yhtenäisen Venäjän käyrässä on kaksi huippua ja outoja “piikkejä” tasaprosenttien kohdalla. Se, miksi tämä on selvä merkki vaalivilpistä voi lukea blogistani vuodelta 2011.

Kuvassa on myös harmaa käyrä, joka edustaa vaalien äänestyskäyttäytymistä siten, että Yhtenäisen Venäjän tulos on jätetty pois. Mittaamalla Yhtenäisen Venäjän ja harmaan käyrän eroja matemaatikko Sergei Shpilkin on laskenut suuntaa-antavat lukemat siitä, mikä olisi ollut vaalien tulos ilman vilppiä:

Äänestysaktiivisuus 36,5 %

Yhtenäinen Venäjä 40 %

Kommunistit 17,56 %

LDPR 17,32 %

Oikeudenmukainen Venäjä 8,09 %

Parnas 0,94 %

Jabloko 2,54 %

Venäjän Kommunistit 3,02 %

Näin ollen Yhtenäinen Venäjä sai perustuslaillisen enemmistön parlamentin alahuoneessa keräämällä 14,6 % äänioikeutettujen äänistä.

Vuoden 2016 parlamenttivaalit poikkeavat siinä, ettei ääniä otettu yhdeltäkään oppositiopuolueelta pois, niiden tulos vain kärsi Yhtenäisen Venäjän saamista lisä-äänistä. Suurissa kaupungeissa vaalivilppi oli tällä kertaa hyvin vähäistä.

Moskovassa (ylempi kuva) ja Pietarissa (alempi kuva) käyrät ovat lähellä normaalijakauman muotoa, niin kuin pitääkin. Äänestysaktiivisuus on vastaavasti matala, n. 35 % Moskovassa ja 32 % Pietarissa. On huomattava, että länsimaisia arvoja edustavat puolueet, Jabloko ja Parnas, jäivät alle äänikynnyksen myös niissä tuloksissa, jotka on korjattu vaalivilpistä. Kaupunkilainen väestö, joka tavallisesti heitä kannattaa, ei halunnut osallistua näihin vaaleihin.

Tässä kuvassa näkyy Tatarstanin vaalitulos. Ulkomailla äänestävät Venäjän kansalaiset joutuvat äänestämään heille mielivaltaisesti valitun vaalipiirin listoilta. Tänä vuonna minä ja 1627 muuta äänestäjää jouduimme valitsemaan Tatarstanin ehdokkaista. Koska ulkomailla asuvat äänestävät yleensä useammin länsimielistä oppositiota, vuoden 2011 Suomen äänestyksessä suosituin puolue oli Jabloko 27 %kannatuksella. Yhdistämällä meidän äänemme vaalipiiriin, jossa vaalivilppi on laajaa, ääniltämme vietiin sekin vähäinen painoarvo, mihin niillä alunperin oli mahdollisuus. Tatarstanin virallinen äänestysaktiivisuus oli n. 79 % kun ilman vaalivilppiä se olisi ollut vain 45 %.

Viimeinen kuva näyttää Krimin alustavat tulokset. Vaalivilppi ei ole läheskään niin laajaa kuin Tatarstanissa, vain 10 % äänistä oli seurausta vilpistä. Tästä huolimatta virallinenkin äänestysaktiivisuus oli vain 50 %, kun vuoden 2014 “kansanäänestyksessä” sen väitettiin olevan 83 %. Se, että 13 % niemimaan väestöstä on Krimin tataareja, jotka boikotoivat näitä vaaleja, ei riitä selittämään laimeaa intoa osallistua ensimmäistä kertaa venäläisen demokratian riemujuhlaan.

Mitä näistä vaaleista jäi sitten käteen koko Venäjän osalta? Se, että Venäjä on muuttunut lopullisesti “puolentoista puolueen järjestelmäksi”. Alahuoneessa on edustettuna vain kolme pienempää puoluetta sekä Yhtenäinen Venäjä, joka voi tehdä juuri sellaisia lakeja kuin se haluaa. Pienemmät puolueet voivat esittää varovaista kritiikkiä valtapuolueen politiikkaa kohtaan, mutta kaikki tärkeät aloitteet hyväksytään yksimielisesti ja Putinia rakastetaan koko parlamentin voimin. Pienemmät puolueet myös nielevät mukisematta juuri sen vaalituloksen jonka Yhtenäinen Venäjä heille syöttää.

Toinen tärkeä huomio on koulutetun kaupunkilaisväestön syrjäytyminen politiikasta. Heitä ei kiinnostanut mennä uurnille, eivätkä he enää koe vaaleja legitiimiksi keinoksi muuttaa maan suuntaa. Vaikka vaalivilppi oli yhtä ilmeistä kuin vuonna 2011, yhtään mielenosoitusta ei ole nähty. Parlamentissa on nyt edustettuina Venäjän raaka-aineita tuottavat alueet, sekä alueet, jotka elävät tulonsiirroilla.

Positiivinen yllätys on ollut suomalaisen ja kansainvälisen median raportointi vaalien tuloksista verrattuna vuoteen 2011. Enää konkreettisia todisteita vaalivilpistä ei kerrota pakollisella “oppositio väittää”-avauksella. Myös ETYJ on kommentoinut etteivät Venäjän vaalit oikein tee kunniaa demokraattisten vaalien konseptille. Kuinkahan monet tällaiset vaalit vielä tarvitsemme, että myös EU:n ja Suomen poliittinen johto alkaa pohtia onko esimerkiksi järkeä jatkaa parlamentaarisia yhteistyöohjelmia.

Duuman vaalit 2016

Huomenna on Venäjän parlamenttivaalit ja kuten noin sadanyhdentoista miljoonan muun äänioikeutetun, minunkin täytyy vastata itselleni kahteen kysymykseen: onko äänestäminen vaivan arvoista ja jos on, ketä minun pitäisi äänestää. Tämä teksti on referaatti tästä pohdinnasta ja kertausta siitä miten Venäjän poliittinen järjestelmä on muuttunut edellisten vaalien jälkeen.

Aloin kirjoittaa blogia Venäjän tapahtumista vuonna 2011 tekemällä koosteen tilastotieteellisistä todisteista äänestystulosten väärentämisestä. Vaalitulosten väärentäminen oli niin ilmeistä ja räikeää, että keskiluokka lähti kaduille osoittamaan mieltään. Tämä pelästytti vallanpitäjät ja he tekivät pikaisesti joukon vaaliprosessia liberalisoivia lakeja. Puolueiden rekisteröintiä helpotettiin (ainakin teoriassa) ja äänikynnystä laskettiin seitsemästä prosentista viiteen. Tilanteen rauhoituttua lainsäädännön tulkintaa alettiin kiristämään. Uusien puolueiden perustaminen tosiaankin helpottui, mutta vain tuntemattomille ehdokkaille.

Vuonna 2011 valitulla parlamentilla oli poliittista valtaa vain paperilla. Käytännössä se oli muuttunut seremonialliseksi instituutioksi, jonka rooli on esittää presidentin kansliassa laadittuja lakiehdotuksia. Kaikki puolueet, nekin, jotka väittävät olevansa oppositiossa, kannattavat kiihkeästi Putinia.

Venäjän nykyhallinto tykkää imitoida demokratian instituutioita niin, että muodollisesti Venäjää voidaan pitää demokraattisena valtiona. Tämä pätee myös vaaliprosessiin. Tavoitteena on järjestää vaalit niin, että niillä on kaikki tavallisten vaalien ulkoiset tunnusmerkit, mutta tulos on silti ohjattu oikeaan suuntaan. Äänestysaktiivisuus halutaan pitää alhaisena - valtapuolue Yhtenäiselle Venäjälle riittää, jos julkisen sektorin työntekijät pakotetaan uurnille. Äänestyspäivä siirrettiin syyskuulle, jotta äänestyskampanja jäisi lomailevilta venäläisiltä huomaamatta. Valtiolliset TV-kanavat ovat uutisoinnissaan keskittyneet enemmän Yhdysvaltojen kuin Venäjän presidentinvaaleihin.

Kesäkuun lopussa Putin puhui puolueiden edustajille ja ilmoitti heille, että “tyhjien vaalilupausten antaminen on pahempaa kuin mikä tahansa muu petturuus”. Tämä oli hyvin selkeä viesti pseudo-oppositiolle: Heidän liikkumavaransa populismin määrän suhteen on maan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi pienempi kuin ennen, eikä väestölle saa luvata tulonsiirtojen kasvua. Suuret puolueet tottelivat. Heidän kampanjointinsa ja vaalilupauksensa ovat olleet aneemisia. Tavoite on saavutettu, vaalit eivät kiinnosta juuri ketään Venäjällä.

Suurissa kaupungeissa on kuitenkin edelleen keskiluokka, joka toivoo muutosta maan tilanteeseen ja osoittaa satunnaisesti poliittista aktiivisuutta. Maan johto ei halua vuoden 2011 uusintaa ja pahimmat ylilyönnit äänestystulosten väärentämisessä yritetään karsia pois suurten kaupunkien osalta. Osoituksena tästä on Putinin nimittämä uusi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova. Kukaan demokraattisessa oppositiossakaan ei epäile Pamfilovan rehellisyyttä, mutta on kyseenalaista pystyykö hän yksin torjumaan vaalivilppiä. Vaalitulosten väärentäminen on ollut erityisesti valtapuolue Yhtenäisen Venäjän modus operandi jo vuosien ajan. Tämän vuoden toukokuussa puolue järjesti sisäiset esivaalit ja niissäkin oli lukemattomia ilmoituksia vaalivilpistä. Oli huvittavaa seurata, kuinka Yhtenäisen Venäjän edustajat syyttivät toisiaan niistä rikkeistä, joista oppositio on heitä aiemmin jatkuvasti syyttänyt.

Äänten rehellinen laskenta ei tee näistä vaaleista rehellisiä. Rehelliset vaalit merkitsee pitkää prosessia, jonka aikana käydään julkisia väittelyitä ja kaikilla ehdokkailla on mahdollisuus esittää mielipiteensä. Mutta jo rehellisyys äänten laskemisessa olisi positiivinen muutos.

Tässä piilee myös riski nykyjohdolle. Kukaan Venäjällä ei tiedä, miten kansalaiset äänestäisivät rehellisissä vaaleissa. Meillä on toki mielipidekyselyitä, mutta niihin ei voi luottaa. Ihmiset vastaavat usein epärehellisesti tai harkitsemattomasti kaikkiin kyselyihin ja tilastotieteilijät sopeuttavat saatuja tuloksia aikaisempiin vaaleihin. Jos edellisissä vaaleissa puoluetta X kertoi kyselyssä äänestävänsä 100 ihmistä, mutta lopulta ääniä oli vain 75, tilastotieteilijät olettavat että jatkossakin 25 % niistä jotka kertovat äänestävänsä puoluetta X eivät lopulta niin tee.

Tähän tekniseen yksityiskohtaan perustui esimerkiksi se, etteivät gallupit pystyneet ennustamaan Perussuomalaisten “jytkyä” vuonna 2011. Huomattavasti aiempaa suurempi osa puolueen kannattajista ilmestyi vaalipäivänä äänestyspaikalle. Venäjällä taas mielipidetiedustelut heijastelevat aikaisempia epärehellisiä vaaleja. Koska vaalivilppi on lähtökohtaisesti salaista toimintaa, voimme tehdä vain suuntaa antavia laskelmia vilpin määrästä. Näin ollen myös tarkkojen laskelmien tekeminen rehellistä ääntenlaskentaa varten on mahdotonta tehdä.

Rehellisiä vaaleja on Venäjällä yritetty kerran aikaisemmin vuonna 2013 Moskovan pormestarivaaleissa. Mielipidekyselyt ennustivat oppositiojohtaja Aleksei Navalnyille noin 5 %, mutta lopulta hän sai kaikkien yllätykseksi 27 %. Navalnyi on sittemmin tuomittu tekaistuilla syytteillä rikoksesta, joten hän ei pääse osallistumaan näihin vaaleihin. Mutta on mahdollista, että tämän vuoden parlamenttivaaleissa mukaan pääsee livahtamaan muutama muu todellisen opposition edustaja.

Muutama opposition kansanedustaja parlamentissa, joka vain imitoi poliittisen päätöksenteon instituutiota, ei toki pysty muuttamaan Venäjän suuntaa. Toisaalta imitaatio voi joskus muuttua oikeaksi toiminnaksi, kun maailma ympärillä muuttuu. Neuvostoliiton parlamentti oli sekin vain imitaatio, kunnes muuttui hyvin nopeasti vuosina 1989-1991. Tämä on mielestäni vahva argumentti äänestysoikeuden käyttämisen puolesta.

Moni opposition kannattaja jättää todennäköisesti näissäkin vaaleissa äänestämättä. Poliittinen prosessi Venäjällä ei ole reilu. Vallanpitäjät muuttavat jatkuvasti sääntöjä ja käytäntöjä niin, ettei todellisella oppositiolla ole käytännössä mahdollisuuksia päästä politiikan valtakunnalliselle tasolle. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta voittaa epärehellisissä vaaleissa, miksi legitimoisit tätä prosessia osallistumalla siihen? Tämän vuoden vaaleissa lisää katkeraa makua tulee siitä, että äänestyksessä on mukana myös Krimin alue. Moni ukrainalainen pitää vaaleihin osallistumista maa-alueen anastamisen legitimisaationa.

Ymmärrän kaikkia edellä esitettyjä argumentteja äänestämistä vastaan, mutta siitä huolimatta olen päättänyt äänestää. Jos hylätään toive siitä, että Venäjä voisi muuttua demokratiaa imitoivasta maasta oikeaksi demokratiaksi poliittisten prosessien kautta, jäljelle jää vain kaksi huonoa vaihtoehtoa: Venäjä joko pysyy Suomen aggressiivisena ja epäluotettavana naapurina tai siellä tapahtuu väkivaltainen vallankumous.

Vaikka näissä vaaleissa ei tule tapahtumaan mitään näkyvää muutosta, niiden tulosten seuraaminen edesauttaa Venäjän kehityssuunnan ennustamista. Tässä on oma seurantalistani:

-Vaalivilppi. Missä määrin Pamfilova onnistuu tehtävässään, vai oliko hänen nimittämisensä pelkkää silmänlumetta? Kirjoitan todennäköisesti viikon sisään vaalien jälkeen analyysin äänestyksen rehellisyydestä.

-Yhtenäisen Venäjän enemmistö parlamentissa. Vaaleja edeltävinä viikkoina “rosvojen ja huijareiden puolueen” kannatus on ollut selvästi laskussa. Jos puolueen kansanedustajien osuus laskee alle 50 prosenttiin, poliittinen järjestelmä joutuu tekemään sopeutustoimia.

-Opposition äänisaalis. Onnistuuko Jabloko tai Parnas saamaan edustajia läpi? Kuinka suuren ääniosuuden Kremlin masinoima ja demokraattista oppositiota imitoiva “Kehityksen puolue” saa?

-Henkilövaihdokset. Putin on erottanut tai siirtänyt useita korkeita virkamiehiä kesän aikana. Mitä käy vaalien jälkeen Pietarin pormestarille, tutkintakomitean johtajalle tai Rosneftin toimitusjohtajalle? Kaikkien kolmen erottamisesta on liikkunut huhuja.

-Suomessa asuvien Venäjän kansalaisten äänestyskäyttäytyminen. Vuonna 2011 Suomessa äänestettiin selvästi “liberaaleimmin”, Jabloko sai 24,7 % äänistä kun vastaava luku Venäjällä oli 3,4 %. Tämä oli ennen Venäjän informaatiosodan täysimittaista alkua. Yksinkertaistatusti sanottuna Suomen äänestystuloksista voidaan päätellä, kuinka moni täällä asuvista venäläisistä saa maailmankuvansa Venäjän valtiollisilta TV-kanavilta.