Venäjän Presidentinvaalit 2012 - vaalitilastoja.

Venäjän presidenttivaalit päätyivät ensimmäisellä kierroksella Putinin saadessa virallisten tietojen mukaan 63,64% äänistä. Olen aikaisemmin kirjoittanut Venäjän parlamenttivaaleista 2011, niiden vilpistä ja tilastoista, ja tämä kirjoituksen tarkoitus on arvioida äsken pidettyjen presidenttivaalien rehellisyyttä.

Ennen virallisten tulosten julkaisua FOM ja BCIOM-järjestöt raportoivat ovensuukyselyistä joiden mukaan Putin sai 59,3% tai 58,3% äänistä. Tarkastellaan tarkemmin FOM:n laajan ovensuukyselyn tuloksia suhteessa virallisiin tuloksiin:

                             FOM-ovensuukysely    Virallinen tulos   Erotus

Keski-Venäjä:             53,8%                         56,6%                   2,8%

Luoteis-Venäjä:         56,3%                         59,1%                  2,8%

Etelä-Venäjä:             59%                            63,8%                  4,8%

Pohjois-Kaukasus:      68,4%                         82,7%                 14,3%

Volgan alue:               61,3%                          68,1%                  6,8%

Uralin alue:                 64,4%                          67%                    2,6%

Siperia:                       61%                            62,1%                  1,1%

Kaukoitä:                    60,3%                         59,9%                 -0,4%

Koko Venäjä:              59,3%                         63,6%                   4,3%

Ennätysmäärä tarkkailijoita on raportoinut systemaattisesta ja järjestelmällisestä vilpistä. Vaalitarkkailujärjestö Golos on omissa laskelmissa arvioinut Putinin saaneen vain 50,75% äänistä, mutta heidän lukemat eivät ole täysin luotettavia, sillä kerätty tieto painottuu kaupunkeihin, joissa Putinin suosio on vaatimattomampaa. 

Kokonaisero ovensuunkyselyiden ja tuloksen vaaleissa oli siis 4,3%, kun vastaava luku 2011 Duuma-vaaleissa oli 6,3%. Tämä johtuu siitä, että vilppiä oli vähemmän joissain paikoissa, eritoten Moskovassa. Viime vuoden parlamenttivaaleissa Moskovassa ero ovensuukyselyiden ja virallisen tuloksen välillä oli yli 23 prosenttiyksikköä. Presidentinvaaleissa Moskovassa Putin sai vain vähän päälle 40% ja myös tilastot näyttäisivät tukevan hypoteesia vähemmästä vilpistä.

Kuvassa vasemmalla on parlamenttivaalit 2011 ja oikealla presidenttivaalit 2012 Moskovassa. Y-akselilla on äänimäärä (x tuhatta ääntä), x-akselilla on enhdokkaan saama äänestysosuus tietyllä äänestyspaikalla. Tummanpunainen käyrä kuvaa Yhtenäistä Venäjää 2011 ja Putinia vuonna 2012. Huomaamme, että Moskovassa äänestys on tällä kertaa noudattanut normaalijakaumaa, eikä piikkejä tasaprosenttien kohdalla ole havaittavissa. Koko maassa tilanne ei kuitenkaan ollut näin hyvä:

Kuvassa on koko Venäjän äänestyskäyttäytyminen 2012 presidentinvaaleissa, Y-akselilla on äänimäärä, x-akselilla on enhdokkaan saama äänestysosuus tietyllä äänestyspaikalla. Korkein käyrä on Putinin ja huomaamme "paksun" hännän, eli se ettei käyrä noudata normaalijakaumaa oikealla puolella huippua. Lisäksi huomaamme oudot hyppäykset 80% ja 85% prosenttien kohdalla. Mielestäni tämä vahvistaa kertomukset vaalivilpistä.

Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir "taikuri" Churov on antanut oman vastauksensa koskien 2008 presidenttivaaleja, joissa äänestysaktivisuus ei myöskään noudattanut normaalijakaumaa. Hän selittää ilmiön maantieteellisillä eroilla. Maaseudulla äänestysaktivisuus on perinteisesti ollut korkeampaa ja myös Putinin/Medvedevin kannatus on siellä korkeampi. Tässä on osa totuutta. Huomaamme edellisestä kuvasta, että Kommunistipuolueen ehdokkaalla Zjuganovilla (punainen käyrä) on paksumpi häntä oikeassa laidassa. Churovin selityksiä lukiessa ja hänen piirtämiä käyriä katselessa tulee helposti vakuuttuneksi ettei mitään vilppiä koskaan ollutkaan ja tilastolliset poikkeavuudet ovat vain Venäjän erikoisuuksia.

Valitettavasti Churovin raportti on yhtä vilpillinen kuin Venäjän vaalit. Hänen raporttinsa perustuu kahteenkymmeneenviiteen alueseen, jotka edustavat vain 21% äänestäneistä ja 23% äänestyspaikoista. Tarkastelussa olevista alueista paljastetaan vain neljä nimeä, ja kolme näistä neljästä ovat alueita, joilla kansalaisjärjestöjen mukaan oli vähiten vilppiä. Todennäköisesti siis Churov vaan valitsi alueet joissa oli kaiken vähiten vilppiä ja teki sitten parhaansa yrittäessään todistaa valkoista mustaksi.

Venäjä ei ole ainoa maa maailmassa jossa kaupunkilaisten ja maalaisten äänestyskäyttäytyminen on hyvin erillaista. Kuitenkin kaikissa rehellisissä vaaleissa äänestysaktivisuus noudattaa normaalijakaumaa erittäin hyvin. Katsotanpa vaikka kuvia Suomen presidenttivaalien toisesta ja ensimmäisestä kierroksesta, sekä 2007 ja 2011 eduskuntavaaleista:

Selviä normaalijakauma. Katsotaan vielä, jossa on kuvaajia Meksikon, Bulgarian, Ruotsin, Ukrainan, Kanadan ja Puolan eri vaaleista vuosina 2009-2011:

Venäjällä on paljon erikoisia asioita, mutta tilastomatematiikan lainalaisuuksia ei sielläkään pääse pakenemaan. Todistaako sitten vahva korrelaatio suuren äänestysaktivisuuden ja yhden ehdokkaan kasvavan kannatuksen välillä vaalivilpin? Yksinään se ei sitä todista, sillä esimerkiksi Iso-Britannian edellisissä vaaleissa Konservatiivipuolue pärjäsi huomattavasti paremmin paikoissa, joissa äänestysaktivisuus oli korkea, jopa paremmin kuin Yhtenäinen Venäjä vuoden 2011 vaaleissa. Kukaan Iso-Britanniassa ei kuitenkaan esittänyt väitteitä laajasta vaalivilpistä. Äänestysaktivisuuden ja kannatuksen korrelaatio mielestäni  kertovat sen, etteivät ilmoitetut vaalivilppitapaukset ole yksittäistapauksia ja sen, että tälläisellä vaalivilpillä on myös vaikutusta vaalien lopputulokseen. Tämän vahvistaa seuraavat kaksi kuvaa:

Ensimmäinen kuva on vuoden 2011 parlamenttivaaleista ja toinen 2012 presidenttivaaleista Moskovassa. Jokainen piste esittää yhtä äänestyspaikkaa, x-akselilla on äänestyspaikan äänestysprosentti ja y-akselilla Yhtenäisen Venäjän/Putinin kannatus. Vuonna 2011, kun Yhtenäisen Venäjän virallinen tulos oli kaksi kertaa suurempi kuin ovensuunkyselyt antoivat ymmärtää, korrelaatio äänestysaktiivisuuden ja puolueen äänimäärän kanssa on selvä. Vuonna 2012, korrelaatiota ei ole ja Putin sai vain sen verran ääniä mitä ovensuunkyselyt lupasivat.

Palataan vielä noihin outoihin kohoumiin tasaprosenttien kohdalla:

Kuviossa alempi käyrä on Yhtenäisen Venäjän kannatus 2011 ja ylempi Putinin kannatus 2012. Y-akselilla äänimäärä miljoonissa, x-akselilla äänestysaktivisuus äänestyspaikoilla, joissa äänet on annettu. "Piikeillä" tasaprosenttien kohdalla voi olla kaksi selitystä. Ensimmäinen selitys löytyy numeroteoriasta. Kansantajuisesti: Jos äänestyspaikalla on vain 20 äänioikeutettua on mahdotonta saada äänestysaktivisuutta, joka ei päättyisi nollaan tai vitoseen. Tämä voisi olla pätevä selitys vaaleissa, joissa ei ole havaittu vilppiä. Venäjän piikit ovat kuitenkin hyvin suuria, jotkut yli sata tuhatta ääntä. Tämä voi selittyä sillä, että paikallisviranomaisille on annettu "ylhäältä" jokin tavoiteäänimäärä, ja tähän mukautuen he väärentävät ääntenlaskentapöytäkirjat.

Mitä voimme siis todeta Venäjällä äsken käydyistä vaaleista? Todennäköisesti he olivat absoluuttisesti hiukan rehellisemmät kuin edellisvuoden parlamenttivaalit. Toisaalta Putinin aito kannatus on huomattavasti suurempi kuin hänet ehdolle asettaneen Yhtenäinen Venäjä-puolueen. Voimme vain arvailla miksi Putin ei tyytynyt selvään voittoon ensimmäisellä kierroksella ilman vilppiä. Ehkä hänen mielestä yli 60% kannatus antaa paremman mandaatin. Ehkä hän halusi pelata varman päälle. Joka tapauksessa vaalivilppi tulee vain huonontamaan suhtautumista valtaapitäviin opposition keskuudessa ja kysenalaistaa viimeaikaiset aloitteet poliittisen järjestelmän vapauttamisesta.

Olen tässä kirjoituksessa puhunut koko ajan vaaleista äänestysprosessin synonyymina. Ne ovat kuitenkin eri asioita, ja vaikka äänestys olisi sujunut täysin rehellisesti, vaalit olisivat silti olleet epärehelliset. Putinia kohtaan avoimen vihamielisiä ehdokkaita ei päästetty osallistumaan, lehdistövapaus on ilmiö, jonka olemassaolosta voi keskustella ainoastaan suurkaupungeissa, vaalilainsäädäntöä tulkittiin jatkuvasti Putinin hyväksi ja hän käytti valtaresurssiaan avoimesti kampanjatarkoituksiin. Seuraavat valtakunnalliset vaalit Venäjällä ovat vasta viiden vuoden kuluttua ja toivon kovasti ettei minun silloin tarvitse vastaava vaalianalyysiä kirjoittaa.

Kiitoksen Suomea koskevista graaffeista Jaakko Nelimarkalle ja Janne Pyykkölle, kiitos myös Mihail Kurviselle muutamasta hyödyllisestä linkistä.

Muut lähteet:

http://www.sublimeoblivion.com

http://kireev.livejournal.com/703291.html

http://www.golos.org/asset/5606

http://oude-rus.livejournal.com/584276.html#cutid1

http://www.gazeta.ru/science/2012/03/06_a_4026805.shtml

http://kobak.livejournal.com/104514.html#cutid1

http://slon.ru/russia/statistika_vyborov_moskva_progolosovala_po_gaussu_a_piter_net-761920.xhtml
http://slon.ru/russia/karuseli_ne_povliyali_na_rezultat_putina-762008.xhtml

Venäjä menettämässä maakaasun monopolin Euroopassa.

Noin viimeiset kymmenen vuotta olemme vuodenvaihteen aikoihin päässeet seuramaan ennalta-arvattavasti käsikirjoitettua, mutta intohimoisesti näyteltyä draamaa: Venäjän ja Ukrainan yhteenottoa kaasutoimituksia samalla kun Eurooppa on sivuosassa tilanteen panttivankina pakkasten kiristyessä. Käsikirjoitus toistui monta vuotta putkeen sen verran muuttumattomana, että katsojia alkoi kyllästyttää pahasti. Käytiin vilkas julkinen keskustelu Euroopan energiariippuvuudesta Venäjän suhteen. Yhden mantereen lämmitysjärjestelmää ei kuitenkaan tuosta vain vaihdeta ja ainakin poliitikoiden osalta keskustelu ei johtanut toimenpiteisiin.

Samanaikaisesti käynnissä on kuitenkin ollut radikaali pelikentän muuttuminen. Liuskekaasun hyödyntäminen alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1998 ja sen tuotanto on ollut voimakkaassa nousussa. Aikaisemmin kaasun suuri maahantuoja ohitti tuotannossa Venäjän ja rakentaa parhaillaan vienti-infrastruktuuria. Tässä vähän tilastoa muutoksesta:

Tämä menestystarina on laukaissut monitahoisen tapahtumaketjun joka muuttaa nyt Euroopan markkinoita. Ensinnäkin tuotannonkasvu ja hinnanlasku jenkeissä on pakottanut Lähi-Idän maat suuntamaan katseensa Eurooppaan. Liuskekaasua on myös etsitty Euroopasta ja sitä on löytynyt.

Todennäköisesti tuotanto alkaa tämän vuosikymmenen aikana. Tämä kaikki on tietenkin hyvin ikävää Venäjälle jolla on aikaisemmin ollut täysi monopoli maakaasun myyntiin Eurooppaan. Venäjän talouskasvu on perustunut öljyn ja muiden raaka-aineiden vientiin.

 Nyt Venäjä itsekkin suostuu hyväksymään sen tosiasian, että öljyntuotanto on nyt huipussaan ja alkaa todennäköisesti laskemaan muutaman vuoden sisään. Koska öljytullit ovat Venäjän valtion tärkein tulonlähde, vääjämättä edessä oleva tulojen lasku pakottaa miettimään uusia tulonlähteitä. Nykyinen hallinto ei kuitenkaan tunne mitään muuta keinoa kasvattaa valtion kassaa kuin raaka-aineiden myynti, joten he ovat panostaneet maakaasun vientiin. Todisteena tästä ovat Nord Stream-kaasuputki ja suuniteltu South Stream-putki. Venäjän alueella on noin neljännes maailman maakaasuvarannoista, mutta näiden varantojen käyttöönotto vaatii huomattavia investointeja. Varannot sijaitsevat pääosin äärimmäisen kylmillä tai ikiroudan alueilla, joten niiden tuotantokustannukset ovat korkeat. Aikaisemmin maakaasun hinta on seurannut täysin öljyn hintaa, kunnes edellämainitut muutokset markkinoista rikkoivat korrelaation:

Vähän paniikinomaisesti Venäjä aloitti propagandasodan, jonka tarkoitus ulkopuolisen silmin on enemmän sisäpolitiikassa ja itsesuggestiossa. Valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom, tuo vihreiden arvojen raivokas puolustaja, jakoi huolensa liuskekaasun tuottamisen ympäristöongelmista. Myöhemmin tänä talvena paljastui ettei Venäjä edes kykene toimittamaan kysyntäpiikkien aikana tarpeeksi kaasua. Tämä ei johtunut Euroopan kovasta kysynnän kasvusta, vaan Venäjän kotimarkkinakysynnän hintapiikeistä. Euroopan kanssa tehdyt sopimukset antavat Venäjälle tähän mahdollisuuden, joskin täytyy muistaa, että kaasun myynti säännösteltyyn hintaan kotimaassa on tappiollista verrattuna sen myyntiin ulkomaille. Kyseessä on siis täysin poliittinen päätös Gaspromin osalta.

Ihan kuin toimitusten leikkaaminen keskellä paukkupakkasia ei olisi riittänyt, pääministeri Putin piti taas yhden julkisen kabinettikeskustelun joissa läsnä olivat myös varapääministeri Sechin ja Gazpromin puheenjohtaja Medvedev.

Putin: Herra Medvedev, mites spot-markkinat? Miksi [Euroopan maat] eivät osta [kaasua] spot-markkinoilla? Vapailla markkinoilla?

Medvedev: Herra Putin, näyttää siltä että kaikki puheet hyvin likviideistä spot-kaasumarkkinoista ovat olleet, lievästi sanottuna huomattavan liiottelevia, koska spot-markkinat eivät ole kovin likviideja. Vaikka spot-hinnat lähtivät kasvuun, ne olivat pienemmät kuin meidän hinnat, Eurooppa ei pystynyt tyydyttämään pitkän aikavälin kysyntäänsä spot-markkinoilla, koska ne ei vain toimi.

Putin: Ne on siis virtuaaliset.

Medvedev: Aivan oikein.

Putin: Tarkottaen että siellä ei ole oikeita tuotteita tarvittavissa määrin.

Medvedev: Niillä ei ole eikä voi olla tarvittavia määriä.

Tämä formaatti, jossa Kreml antaa poliittisia kannanottoja käsinkirjoitetuissa julkisissa keskusteluissa valtiopäämiesten välillä, on oma tarinansa. Näihin lausuttuihin sanoihin tiivistyy Venäjän vihamielinen ja paniikinomainen suhtautuminen kilpailun ilmestymiseen ja toiveajattelu ettei mikään sittenkään muutu. Gazpromin pitkäaikaiset sopimukset Euroopan kanssa ovat sitoneet toimitetun kaasun hinnan öljyn hintaan:

Tästä kaaviosta huomaa kuinka Venäjän myymän kaasun hinta ei heilu kuten markkinahinnat, vaan se muutetaan tietyin väliajoin vastaamaan öljyn hintaa. Kaasun hinta vapailla markkinoilla ei kuitenkaan ole kohta neljään vuoteen seurannut öljyn hintaa. Nämä pitkäaikaiset sopimukset ovatkin Euroopalle äärimmäisen epäedullisia ja he ovat yrittäneet oikeusteitse päästä niistä eroon. Gazprom on johdonmukaisesti  vastustanut reaaliaikaisempaa hinnoittelua. Tämä on luonnollista, koska tietysti he haluavat laskuttaa mahdollisimman paljon. Syyksi on kuitenkin ilmoitettu mitä kummalisempia väitteitä, esimerkiksi spot-hinnoittelun johtavan "predattoriseen hinnoitteluun". Tällä termillä tarkoitetaan tilanetta, jossa markkinoiden suurin toimija myy tietyn ajan tuotteitaan alle kustannushinnan tarkoituksenaan ajaa kilpailun vararikkoon ja siirtyä monopolihinnoitteluun. Gazprom on jo valmiiksi käytännössä monopoli, joten vaikka se lähtisi tähän kilpailuun markkinoille tulijoita vastaan, se olisi asiakkaille silti etu - hetken aikaa monopolihinnoista luovuttaisiin. Käytännössä kuitenkin Gazprom tuskin voisi myydä kaasua tappiolla sekä kotimaassaan että ulkomailla kovin pitkään.

Lopulta Gazprom joutui myöntymään. Se ei edellenkään halua siirtää vapaampaan hinnoitteluun, joten se pyrkii vähentämään painetta siihen suuntaan alentamalla Euroopan hintoja 10%. Mutta kuten ylläolevasta keskustelustakin saimme tietää, jopa pakkaspiikkien aikana spot-hinnat olivat pienimmät kuin Gazpromin kanssa solmittujen pitkäaikaisten toimitusten. Venäjä on ollut kaasutoimituksissa yhtä mielyttävä ja joustava palveluntarjoaja kuin Neuvostoliittolainen kassatäti. Euroopalla on nyt pelkästään huoltovarmuuden lisäksi taloudellinen kannustin kehittää kaasuntuontia muistakin lähteistä tulee nopeuttaman kehitystä. Nesteytettyä maakaasua tuodaan suurilla laivoilla satamiin, ja nämä satamat vaativat huomattavia investointeja ennen kuin kaasu saadaan verkkoon. Mutta tuotantokustannukset ovat lämpimissä maissa niin paljon pienemmät kuin Venäjällä, että en heidän asemassa luottaisi kaasun tuovan kovin merkittäviä verotuloja tulevaisuudessa.

Lääketieteen aloituspaikkojen nostaminen, lääkäriliiton vastahankauksen lobotomia.

Tänään Helsingin Yliopiston Meilahden kampuksella osoitettiin mieltä opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmia lääketiteen aloituspaikkojen lisäämisestä noin neljänneksellä. Opetuksen laatu kärsii, lääkäripula on vain alueellinen ilmiö, lääkäreitä on liian kallista kouluttaa kortistoon, nämä ovat opiskelijoiden perusargumentteja.

Lääketieteen aloituspaikkoja laskettiin 1993 viidestäsadasta kolmesataaviitenkymmeneen. Vuonna 2001 aloituspaikat lähes tuplattiin yli kuuteensataan. Tässä on lääkäriliiton ajatuksia tuolta ajalta:

1999: Lääkärivaje alueellista
2000: 480 aloituspaikkaa, pitäisi keskittyä muihin ongelmiin
2000: alueellinen lääkärivaje ratkaistavissa paikallisilla toimilla
2001: Lääkärivaje edelleen kasvussa, syy ei voi olla aloituspaikoissa
2001: Koulutusmäärien lisääminen ei ratkaise lääkärien viihtymättömyyttä julkisella sektorilla.

Lääkäriliitto on edunvalvonta- ja lobbausjärjestö. Heidän tehtävä on valvoa lääkäreiden etua, eli pitkälti sitä että palkka on mahdollisimman iso. Parhaiten se onnistuu kun lääkäreitä on liian vähän. Kohta saamme taas kuulla lääkäriliiton tutkimuksista, joissa toistetaan samoja väitteitä kuin 11 vuotta aiemmin. Ennenkaikkea saamme kuulla sitä ettei lääkäreitä kannata kouluttaa kortistoon.

Suomessa on noin 19000 työikäistä lääkäriä, joista 87 on työttömänä. Lääkäreiden työttömyys on siis alle 0,5% mikä selittyy pitkälti työpaikkojen välissä olevilla, täysin epäpätevillä ja työhön haluttomilla. Palkat eivät ole lähteneet laskuun ja pulaa on edelleenkin. Olkootkin, ettei paikkojen lisääminen ole poistanut lääkäripulaa, mutta kuvitelkaa millainen se olisi jos aloituspaikkoja ei oltaisi nostettu.

Lääkäreitä täytyy nimenomaan kouluttaa niin paljon, että heitä riittää myös kortistoon. Tällöin syrjäisten kuntien ei tarvitsisi maksaa järjettömiä palkkoja keikkalääkäreille ja palkkapaineet muilla alueilla hellittäisivät. Voittajana olisivat kaikki muut paitsi ne jotka opiskelevat lääkäreiksi.

Asumiskustannukset Venäjän presidenttivaalien teemana

Tänään venäläisessä sosiaalisessa mediassa alkoi kiertämään video, jonka käsikirjoituksena toimii bloggari Vladislav Naganovin postaus. Kirjoituksessa tartutaan Putinin lausuntoihin hänen viimeisessä kyselytunnissa viime joulukuussa, jossa hän haukkuu virkamiehiä asumiskustannusten noususta ja kertoo hallituksensa tarttuneen ongelmaan kun se vähän aikaa sitten tuli ilmi. Putin on antanut vastaavanlaisia lausuntoja, joka vuosi vuodesta 2001 lähtien joten ongelma ei ole uusi, eikä sille olla tehty mitään - hinnat ovat jatkaneet räjähdysmäistä kasvuaan. Tässä kirjoituksessa yritän kertoa lyhyesti mitä nämä asumiskustannukset pitävät sisällään, paljonko ne oikeastaan ovat kasvaneet ja miksi tämä on vuodesta toiseen Venäjän suurimpia poliittisia kysymyksiä.

Asumiskustannuksilla ei tarkoiteta tässä yhteydessä vuokria tai asunnon hintoja vaan muita asumiseen liittyviä kustannuksia: Sähkö, vesi, lämmitys, viemäröinti, jätehuolto, remontointi, puhelinverkot, siivous ja muut vastaavat palvelut. Vuonna 2010 keskivertovenäläinen maksoi noin 25 euroa kuukaudessa asumiskustannuksia, mikä ei vaikuta paljolta.

Kuvassa y-akselilla on kuukausittainen euromäärä/kk/asukas, x-akselilla Euroopan maita, vasemmalta oikealle Tanska, Itävalta, Saksa, Hollanti, Italia, Irlanti, Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Ruotsi (85e/kk), Kreikka, Slovakia, Slovenia, Puola, Espanja, Kypros, Suomi (50e/kk), Viro, Portugali, Kroatia, Turkki, Liettua, Latvia, Venäjä vuonna 2010, Bulgaria, Venäjä vuonna 2005. Tiedot vuodelta 2005.

Venäläisten tulot ovat kuitenkin selvästi pienimmät kuin Euroopassa keskimäärin. Vuonna 2010 venäläiset käyttivät 11% käytettävissä olevista tuloistaan näihin palveluihin:

Kuvassa y-akselilla on asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista tuloista, x-akselilla maat vasemmalta oikealle: Puola, Viro, Bulgaria, Venäjä 2010, Tanska, Norja, Venäjä 2005, Turkki, Kroatia, Liettua, Latvia, Itävalta, Slovenia, Saksa, EU keskimäärin, Italia, Hollanti, Ranska, Irlanti, Belgia, Kreikka, Ruotsi (noin 7%), Iso-Britannia, Portugalia, Espanja, Kypros ja Suomi (4,2%).

Kun otamme huomioon vielä Venäjän valtavat tuloerot ymmärrämme miksi asumisen kustannukset ovat erityisesti köyhille iso pala nieltäväksi. Mistä suuret hinnat sitten johtuvat? Tähän on muutamia syitä ensinnäkin, kuten Suomessakin, veden, lämmön, jätehuollon ja sähkön tuotanto ovat valtion omistamia laitoksia. Nämä ovat luonnollisia monopoleja - putkiston rakentaminen on kallista, mutta itse resurssien toimittaminen halpaa. Laskevissa skaalatuotoissa keskimääräiset kustannukset ovat sitä pienemmät mitä enemmän tuotetta myydään. Monopolien hinnoittelua on kuitenkin säännösteltävä, jotta se ei käytä määräävää markkina-asemansa asiakkaidensa kustannuksella rikastumiseen. Länsimaissa useinmiten käytetty monopolisäänöstelymuoto on kaksiosainen tariffi, jossa monopoli laskuttaa kiinteät kustannukset kuukausimaksuilla ja loput kustannukset käyttöperusteisesti. Näin toimi vaikka Suomen sähkösiirtomarkkinat  siirto ja kulutushintoineen ennen sähkön myynnin vapauttamista. Venäjän lainsäädäntö on tässä asiassa pahasti ajastaan jäljessä ja hintasäännöstely perustuu puhtaasti kustannuksiin, jolloin laitoksilla ei ole kannustinta tehostaa toimintaansa.

Venäläinen rakennuskanta on hyvin vanhentunutta ja vaatii valtavasti korjauksia. Jätehuolto, hissihuolto ja monet muut palvelut ovat kunnallisia monopoleja, jotka ovat paitsi tehottomia, myös loistavia kohteita harrastaa korruptiota tai paikata paikallisen budjetin menoeriä.

Kuvassa y-akselilla on indeksiluku kustannuksille (2000=100) ja x-akselilla vastaavat vuodet. Käyrät kuvassa ylhäältä alas ovat: Vihreä=vesi ja viemärimaksut, tummansininen=lämmitys, punainen=huolto ja korjaukset, vaaleansininen=maakaasun kuukausimaksu, musta=sähkön hinta asunnoissa, joissa hellat ja uunit eivät toimi sähköllä.

Venäjällä kuluttajahinnat ovat nousseet 2,9 kertaisesti vuosina 2000-2010. Samanaikaisesti asumiskustannukset ovat nousseet 9,2 kertaisesti. Keskivertoinflaatio ajanjaksolla oli 12,4%, mutta asuinkustannukset nousivat keskimäärin 28,7%. Väestön tulot kasvoivat keskimäärin 27% vuodessa vuosina 2000-2007, mutta vuonna 2009 tulot laskivat. Tästä huolimatta asuinkustannukset nousivat 17,6% vuonna 2009, joten hintojen nousu ei ole selitettävissä pelkästään palkkojen ja tulojen kasvulla.

Kuvassa y-akselilla on hintaindeksi (2000=100) ja x-akselilla vuosiluku. Käyrät ovat: punainen=asumiskustannukset, sininen=kaasun raaka-ainehinta, vihreä=lämmitysenergia, purpura=sähkö, musta=kivihiilen raaka-ainehinta.

Tämän kuvion perusteella myöskään raaka-aineiden hintakehitys ei selitä hintojen nousua. Niiden hinta nousi kymmenessä vuodessa 3-4 kertaisesti, mutta asuinkustannukset nousivat kymmenkertaisesti. Ongelma on pitkälti tehottomissa monopoleissa, korruptiossa ja huonossa lainsäädännössä. Tosin kun Putin väitti, ongelma ei ole uusi. Päinvastoin, hän on paljastanut olevansa täysin kyvytön sen hoitamiseen presidenttinä tai pääministerinä.

Lähteet: http://www.forbes.ru/ekonomika-opinion/finansy/61899-kto-kontroliruet-rost-tarifov-zhkh
http://www.forbes.ru/ekonomika-opinion/finansy/60335-pochemu-rastet-stoimost-kommunalnyh-uslug
David Begg: Economics, 8th edition.

Putinin talousohjelma 2012 presidentinvaaleissa.

Putin ei näissäkään vaaleissa aio osallistua väittelytilaisuuksiin. Hänen poliittiset linjauksensa tulivat julkisuuteen valtion ohjauksessa olevien TV-kanavien "uutisissa", joissa Putin työhuonessaan läksyttää jotain korkeaa virkamiestä ja vaati kovasanaisesti ripeitä toimia aiheena olevan ongelman ratkaisuun kameroiden kuvatessa sivusta. Tämä "mitä ajattelin tänään" monologi julkaistiin käytännössä päivittäin samansisältöisenä kaikilta TV-kanavilla. Näissä vaaleissa Putin on kuitenkin alkanut kirjoittaa ohjelmanpätkiä lehtien kolumneihin, jotka ilmestyvät muutaman päivän välein ja pitävät hänet uutisvirrassa. Viimeisin tälläinen kirjoitus ilmestyi vedomosti-lehdessä 30.1.2012.  Tämä on lyhyt kooste tästä viisituhatta sanaa sisältävästä julistuksesta, tietty kommenttiraidallani varustettuna.

Kirjoituksen otsikko on varsin mahtipontinen: "Tarvitsemme uuden talouden". Putin kirjoittaa maailman kiristyvästä taloudellisesta kilpailusta ja ennennäkemättömästä teknologisen kehityksen vauhdista. "Voittaja tässä kilpailussa on se, joka parhaiten hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Näissä olosuhteissa tarvitsemme vakaata talouden kehittämistä, kansalaisten maksimaalista suojaamista taloudellisten kriisien vaikutuksia vastaan, sekä nopeaa ja taipumatonta talouden uudistamistamista kaikissa sen osa-alueista - tuotantokoneista ja teknologiasta valtion taloudelliseen politiikkaan."

Eli muutoksia taloudenpitoon Putinin mielestä tarvitaan. Huomio kiinnittyy sanoihin maksimaalisesta suojaamisesta kriisejä vastaan. Lausunto on räikeästi ristiriidassa venäläisen sanonnan kanssa: "Ken ei ota riskejä, ei juo shamppanjaa". Riskeiltä maksimaalinen suojautuminen tarkoittaa sitä ettei ota riskejä lainkaan ja uudistukset ovat aina riski. Mutta ehkä lausunto on vain populismia joka pyrkii vähentämään matalatuloisten 90-luvulla syntyneitä pelkoja talouden uudistamista vastaan.

Putin jatkaa toteamalla että Venäjän on kuuluttava globaaliin työnjakoon. "Neuvostoliiton hajoamiseen jälkeen Venäjän oli integroiduttava maailmanlaajuiseen taloudelliseen systeemiin, joka oli rakenettu ilman Neuvostoliittoa ja sitä vastaan. Tehtävää hankaloitti kehittyneiden maiden tullimuurit ja erillaiset teknologiset standartit. Olosuhteista huolimatta onnistuimme rakentamaan talouden, josta on tullut maailmantalouden orgaaninen osa. Tämä onnistui pitkälti raaka-aineviennin ansiosta, josta tulee neljännes Venäjän BKT:stä. Käytännössä maamme on kokenut käänteisen teollistumisen, tuotannon jalostusasteen ja laadun heikkenemisen. Talous, joka ei takaa meille vakautta, itsemäärämisoikeutta tai riittävää toimeentuloa ei ole siedettävä. Tarvitsemme nykyaikaisen teknologian pohjalta rakentuvan talouden, jossa on kehittynyt teollissus, palvelut, infrasturktuuri ja maatalous. Meidän täytyy rakentaa tehokas talouden uudistamismekanismi, löytää ja houkutella tarvittavat työvoima ja resurssit. Samalla emme voi luottaa protektionismiin näiden tavotteiden saavuttamiseksi. Yliampuva protektionismi johtaa ainaa pysähdykseen, tuotannon heikkoon laatuun ja korkeisiin hintoihin".

Tätä kirjoitusta lukiessa mietin itsekseni että voisin äänestää näin ajattelevaa ihmistä. Putin on ollut kuitenkin vallassa 12 vuotta. Näiden aikana pääoma ja koulutettu työvoima on aloittanut joukkopaon Venäjältä. Olemme saanet seurata sivusta loputonta ja epäjohdonmukaista protektionismia: puutulleja, elintarvikesäädösten käyttäminen ulkopoliittisena lyömäaseena, miljardien syöttämistä pystyyn kuolleelle autoteollisuudelle ja maataloustuotteiden vientikieltoja. WTO-jäsenyysneuvottelutkin ovat kestäneet ikuisuuden kun omista tariffeista ei olla haluttu luopua. Minusta on selvää, että joko Putin ei ole sanoissaan vilpitön tai sitten hän ei yksinkertaisesti osaa siirtää niitä teoiksi.

Putin jatkaa kirjoitustaan, pahoittelen banaalia ilmaisua, korostomalla teknologian merkitystä. Hänen mielestään Venäjä tarvitsee ainakin muutaman sektorin joissa se olisi teknologiajohtaja, ja tälläiseksi hän näkee lääketeollisuuden, korkeateknologisen kemian, komposiittimateriaalit ja muut ei metalliset materiaalit, IT-teknologiat, lentokonerakentaminen ja nanoteknologiat. Teknologinen johto ydinvoimateollisuudessa ja avaruusalalla olisi samalla säilytettävä.

"Usein esitetään mielipide ettei Venäjä tarvitse teollisuuspolitiikkaa, koska valitessaan prioriteetit ja luodessaan preferenssit, valtion on usein väärässä, tukee kilpailukyvyttömiä aloja ja häiritsee niitä uusia menestysaloja joiden olisi synnyttävä tiukan kilpailun ympäristössä. On vaikeaa väitellä tätä vastaan, mutta johtopäätökset ovat oikeudenmukaisia vain muiden tekijöiden pysyessä samana. Olemme käynneet läpi deindustrialisaation, talous on vahvasti epämuodostunut. Yksityinen pääoma ei siirry vapaaehtoisesti uusille aloille, koska ei halua kantaa suurta riskiä. Ehdottomasti tulemme käyttämään vero- ja tullimaksukannustimia jotta sijoittajat siirtäisivät pääomaa innovaatiosektorille. Mutta siitä saattava hyöty realisoituu vasta vuosien kuluttua, jos realisoituu ollenkaan, kun maailmalla avautuu uusia, paremmalta näyttäviä sijoitusmahdollisuuksia. Pääomallehan ei ole rajoja. Olemme valmiita riskeeraamaan Venäjän tulevaisuudella taloudellisten teorioiden puhtauden vuoksi?"

Tämä on malliesimerkki Putinin ja usean venäläisen näkemyksestä yhteiskunnan uudistamisesta. Uudistukset ovat mahdollisia vain Tsaarin tai Suuren Johtajan oivalluksesta ja tarkkaan harkitun suunnitelman toteuttamisella valtakoneiston avulla. Talouden osalta vastaavanlainen ajattelu parlamentaristisilla mausteilla on vahvasti nähtävillä myös Suomessa: Pidetään satoja seminaareja aiheena "mistä Suomelle uusi Nokia" tai nyttemmin Angry Birds. Sitten kun tämä taloudellinen viisaus on saavutettu poliittisen diskurssin kautta alalle voidaan kanavoida satoja miljoonia TEKES-tukiaisia ja verohelpotuksia. Näin kävi ns. risupaketin kanssa kun keksittiin että vihreä teknologia on nyt sitten se juttu, luvattiin suurta vientiä ja tuhansia työpaikkoja. Nyt kaikki arviot paketin taloudellisista vaikutuksista ovat osoittautumassa kymmen kertaa suurimmaksi kuin todellisuus ja seminaarit uuden kansantalouden pelastajan keksimiseksi ovat taas alkamassa.

Putinin näkemys yksityisestä pääomasta on vähintäänkin outo. Kaikkialla muualla uudet innovaatioalat ovat 60-luvulta saakka syntyneet juuri yksityisellä pääomalla. Eräänlaisena poikkeuksena voidaan mainita HDTV-tekniikka, jonka kehitystyöhön Yhdysvallat käytti jo 80-luvun alussa miljardeja dollareita, ja jonka loppullinen läpimurto tapahtui 00-luvun lopussa, kun markkinoilla ei ollut enää yhtään jenkkivalmistajaa. On selvää että yksityinen pääoma on halukkaampi ottamaan isompia riskejä, mutta koska sen käytössä olevat rahat ovat sen omia, se myös harkitsee tarkkaan mihin setelinsä laittaa. Putin ei edes yritä väitellä taloudellisen teorian argumentteja vastaan. Kuin juuri opintonsa aloittanut taloustieteen opiskelija hän on innoissaan oppimaastaan "ceteris paribus"-käsitteestä, ja yhdistää sen käsittämättömästi "kyllä, mutta..." retoriseen keinoon, jossa ollaan mukamas edellisten argumenttien kanssa samaa mieltä, mutta vastaamatta näihin, pyritään todistamaan omaa oikeuttaan asiaan täysin liittymättömien kommenttien avulla. Kaikki Putinin nimeämät tulevaisuuden alat ovat nytkin Venäjällä kerätty yhden valtiollisen suuryrityksen alle ja tulokset ovat sen mukaisia. Sotilas- tai siviililentokoneiden rakentaminen on masentava vitsi, ydinvoimalateollisuudelle löytyy asiakkaita vain Iranista tai Pohjois-Koreasta, avaruuslaukaisuista epäonnistui viime vuonna neljännes ja kaikki muut alat ovat vain suojattua tuotantoa kotimarkkinoille. Tällä ansioluettelona tuskin moni Venäläinen äänestäjä haluaisi valtion varoja käytettävän Putinin venture capital-taitojen testaamiseen. Itseasiassa Putin jatkaa tekstiään samoilla linjoilla kanssani: "Toistaiseksi suurin osa [valtion alakohtaisista suuryrityksistä] eivät ole kilpailukykyisiä, riittävästi pääomitettuja, eivätkä edes tuottavia." Mutta, mutta, yritys jatkuu.

Putin jatkaa innovaatioiden merkityksestä, korkeakoulujen tärkeydestä ja niiden lisärahoituksen tarpeesta, uusien teiden rakentamisesta. Sitten seuraa varsinainen kysymys: Mistä Venäjä saa pääomaa kaikkeen hyvään? Hän aloittaa vastauksensa kertomuksella taistelustaan oligarkkeja vastaan. "[90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa] käytiin painia niitä vastaan, jotka olivat ominneet energiasektorin rahavirrat itselleen. Ensimmäisen kauteni alussa törmäsimme jatkuviin yrityksiin myydä tärkeitä omistuksia ulkomaille. Maan strategisten resurssien säilyminen muutaman ihmisen omistuksessa merkitsi viiden-kymmenen vuoden aikajanalla taloudemme hallinnan siirtymistä ulkomaille. Kyse ei ole mistään salaliitosta Venäjää vastaan. Mutta katsokaa kuinka yksityinen pääoma käyttäytyy kriisiajan turbulenssissa ja epävakaudessa: Pelastaakseen liiketoimintojensa kansallisen ytimen se ei pelkää vetää takaisin rahavaransa kehittyvistä talouksista, ja Venäjä, heidän mielestään, kuuluu tähän ryhmään."

Ei tarvitse kauaa ihmetellä pääoman pakoa tai huonoksi koettua sijoitusilmastoa, kun todennäköisin seuraava johtaja pelkää sitä vainoharhaisesti, sekä puhuu ylpeästi ja avoimesti hänen "taistelustaan" omistusoikeuden rajoittamisesta "strategisten omistusten" pitämiseksi valtiolla. Putin jatkaa listaamalla keinoja pääoman saamiseksi. Ensimmäinen on tulliliitto entisten Neuvostoliiton jäsenten kanssa. Aivan kun Kazahstanin ja Valko-Venäjän pääomalla voitaisiin rakentaa Venäjää. Toiseksi Putin puhuu yrittäjyysilmaston parantamisesta: "Tärkein ongelma on avoimuuden ja kansan kontrollin puute valtion edustajien toiminnassa, aina tulli- ja verohallinnosta oikeus- ja turvallisuuselinten toimintaan. Jos asioista puhutaan niiden omilla nimillä, niin kyse on korruptiosta." Venäjän sijoitukset korruptiovertailuissa ovat laskeneet koko Putinin kauden ajan, jälleen kerran on kaksi vaihtoehtoa: hän valehtelee tai hän ei ole pätevä. Kolmanneksi keinoksi Putin kertoo eläkesäästöjen lisääminen ja niiden saaminen Venäjän investointeihin. Kun Medvedevin varovaisten arvioiden mukaan kolmannes valtion budjetista ei mene osoitettuun tarkoitukseen, eli toisin sanoen varastetaan, niin voi olettaa etteivät ihmiset halua että heidän eläkkeet ovat venäläisten virkamiesten hoidettavana tai että ne sijoitettaisiin Venäjään.

Tekstin lopuksi Putin on sitä mieltä, että valtion roolia taloudessa olisi pienettävä. Säännöstelyn purkamista, valvontamekanismien vaihtamista vahingonkorvauksiin, säännöstelyn vaihta markkinatalouteen, valtion omistusten vähentämistä pankkisektorilla ja valtionyhtiöiden osittaista yksityistämistä. Tämän myötä Putinin taloudellisesta ohjelmasta jää skitsofreninen kuva. Toisaalta hän haluaa luoda valtiojohtoisesti uusia teollisuussektoreita, toisaalta valtion roolia on vähennettävä. Toisaalta hän taisteli oligarkkien omaisuuden valtion omistukseen tai valvontaan, toisaalta nyt olisi hyvä taas yksityistää. Toisaalta protektionismi on väärin, toisaalta tärkeitä sektoreita on ohjattava tullein. Käytännössä Putin toistaa itse jatkuvasti kahta argumenttia itseään vastaan: "Et ole pystynyt tekemään näitä muutoksia kahdentoista vuoden aikana, miksi pystyisit nyt?" ja "Joko valehtelet tai et osaa".

Assange töihin venäläiseen propagandakoneistoon.

Tällä viikolla tuli tietoon Julian Assangen ja venäläisen Russia Today-kanavan sopimus uudesta tv-ohjelmasarjasta. Russia Today on englanninkielinen ja maailmanlaajuisesti näkyvä kanava, jota rahoitetaan noin sadalla miljoonalla dollarilla vuodessa Venäjän budjetista. Nimestään huolimatta kanavan pääpaino ei ole nykypäivän Venäjästä kertominen, vaan paljas ja avoin propaganda.

Baltian maat, Ukraina, Georgia ja EU:n ihmisoikeustuomioistuin saavat kaikki kuulla kunniansa, mutta kanavan suuri vihollinen on Yhdysvallat. Puoluellisuudessaan ja journalismin laadussa RT on Yhdysvalloille sama mitä FOX News on demokraateille tai mitä Johan Bäckman on Suomelle. RT on esimerkiksi avoimesti ja johdonmukaisesti sitä mieltä että 9.11.2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa olivat maan hallituksen tekemiä. Kanavan "keskusteluohjelmissa" pääsevät ääneen koko läntisen maailman kylähullut, marxistit ja salaliittoteoreetikot.

Se ettei Julian Assange ole mikään avoimuuden kannattaja on ollut selvää siitä lähtien kun hän on kieltäytynyt yhteistötyöstä lehtien kanssa, jotka ovat uutisoineet häneen Ruotsissa kohdistuneista syytteistä. Tämän sopimuksen myötä on myös selvää että Assangen tärkein motiivi on Amerikkaviha. Vihollisen vihollinen on hänen ystävänsä ja nyt myös työnantaja.

Presidenttivaaleista, tasa-arvosta ja asevelvollisuudesta.

Suomen presidenttivaalikamppanja on ollut lyhyt ja tylsä. Kukaan ehdokkaista ei ole tehnyt yllättäviä tai huomionarvoisia irtiottoja, kunnes tällä viikolla Eva Biaudet antoi pari merkittävää lausuntoa joita on syytä analysoida tarkemmin:


RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet vetoaa naisäänestäjiin, jotta nämä miettisivät tasa-arvokysymyksiä äänestyspäätöstä tehdessään. Biaudet'n mielestä yksi naispresidentti ei tarkoita, että tasa-arvo olisi saavutettu.
"- Mikä on se Suomi, jossa 95 prosenttia naisista äänestää miestä? Olemmeko me saavuttaneet tasa-arvon, tai ajavatko miehet yhtä hyvin tasa-arvokysymyksiä? En usko, Biaudet sanoo." Näin hän kommentoi YLE:n uutisen mukaan.


Eli hänen näkemyksensä mukaan tasa-arvo ei ole tilanne, jossa sukupuoli on irrelevantti tekijä julkiseen virkaan nimittäessä. Tasa-arvo on yhden ryhmän valtataistelua toista vastaan, jossa lopputulosta mitataan saaduilla titteleillä. Tämä on ollut lähtökohta politiikassa viime aikoina sellaisissa maissa kuin Belgia, Bosnia ja Irak, ja jokainen voi itse pohtia kuinka hedelmällinen lähestymistapa tämä on. Suomessa on ollut 10 miespresidenttiä kahdeksankymmenenyhden vuoden aikana. Ilmeisesti Biaudetin mielestä tarvitaan vielä ainakin yhdeksän naispresidenttiä, jotta vuonna 2071 voisimme todeta tasa-arvon tässä asiassa toteutuneen.


Biaudet myös unohtaa, että näiden vaalien kaksi naisehdokasta ovat maan pienimmistä puolueista. Jos näkee naiset ensisijaisesti ryhmänsä edustajina, joiden arvot ja poliittiset näkemykset ovat toissijaisia heidän naiseutensa suhteen, niin toki, se että 95% naisista äänestää vaaleissa miestä, on jotain hyvin kummallista. 


Biaudet ei usko miesten ajavan tasa-arvokysymyksiä yhtä hyvin. Järvenpääläinen lukiolainen Olli Uotinen kysyi YLE:n presidenttivaalitentissä Biaudetilta miten hänen mielestään tasa-arvo toteutuu yleisessä asevelvollisuudessa, joka koskee vain miehiä. Ilmeisesti Eva ei pysty sisäistämään kovin nopeasti tilanetta jossa miehet olisivat epätasa-arvoisessa asemassa, niinpä hän aloittaa vastauksensa toteamalla, että nykyään naisilla on mahdollisuus suorittaa asepalvellus. Sitten hän väkisin vääntää jonkun näkulman, miten tässäkin asiassa naiset ovat alistettuina: Hakeminen on hankalaa ja lääkärintodistus maksaa. Moninkertainen määrä miehiä hakee vuosittain erikoijoukkoihin, ja sitoutuessaan palvelemaan armeijassa maksimiajan he joutuvat silti maksamaan lääkärintodistuksensa itse. Biaudet ei kuitenkaan ehdota niinkin helppoa ratkaisua tähän ongelmaan kuin se, että kutsunnat (ei siis asevelvollisuus) koskisivat myös naisia. Sitten hän ilmeisesti muistaa mitä häneltä oli kysytty ja vastaa. "Näköjään ei kiinostusta tyttöjen piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain puolet ikäluokasta nyt sitten käy asepalveluksen. Mielestäni ei ole tarvetta muutta tilanetta."


Tartutaan tähän Evan vastaukseen, mutta muutetaan siitä pari sanaa:


"Miehillähän on ollut mahdollisuus tehdä kotitöitä jo jonkin aikaa. Näköjään ei kiinostusta poikien piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain puolet ikäluokasta nyt sitten tarvitaan keittiössä ja pesutuvassa."


"Naisillahan on ollut mahdollisuus perustaa osakeyhtiöitä, tehdä niistä menestyviä ja johtaa niiden hallituksia. Näköjään ei kiinostusta tyttöjen piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain promille ikäluokasta tarvitaan yhtiöiden hallituksiin. Mielestäni ei ole tarvetta muutta tilanetta."


"Suomenkielisillähän on ollut mahdollisuus opiskella ruotsia. Näköjään ei kiinostusta heidän piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika huono järjestelmä, kun kuitenkin vain kuusi prosenttia väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään."


Tämän kysymyksen jälkeen kysyttiin miksi asevelvollisuus on Suomelle niin tärkeää, kun harva muu eurooppalainen maa sitä soveltaa. Haluaisin tarkastella muidenkin ehdokkaiden vastauksia tasa-arvokontekstissa. Arhimäki sanoi, että asevelvollisuus on tasa-arvo-ongelma (pisteet siitä). Hän jatkoi, että asevelvollisuus on hyvä järjestelmä, koska palkka-armeijassa aseet saavat ne, jotka niitä eniten haluavat. Mutta toisaalta hänen mielestään asevelvollisuutta on siirettävä vapaaehtoisuuden suuntaan. Tässä on aika räikeä ristiriita: Jos innokkaimpien muodostama armeija on ongelmallinen, niin miten voimme siirtyä kohti vapaaehtoisuutta? Onko tarkoitus määritellä sopiva taso aseen haluamiselle, vai pitäisikö tehdä armeija muodostaa ihmisisistä, jotka sitä asetta haluavat vähiten? Nykyisillä tilastoilla tälläinen armeija koostuisi pitkälti naisista.


Biaudet kopioi Arhimäen vastauksen liiallisesta asenkantohalukkuudesta ja lisäsi asevelvollisuuden olevan hyvä järjestelmä, koska se tuo yhteiskuntaan erillaista näkemystä armeijasta ja asevelvollisuudesta. Onkohan Evan mielestä sitten niin, että näitä erillaisia näkemyksiä on naisilla ilmankin tarpeeksi tai että maanpuolustusasiat voi surutta jättää miesten hommiksi myös yhteiskunnallisessa keskustelussa?


Arhimäki, Väyrynen ja Essayah totesivat "yleisen" asevelvollisuuden olevan halpa tapa järjestää maanpuolustus. Okei, onhan se sitäkin. Naisten vuoden pakkotyö kolmen euron palkalla terveydenhuolto- ja vanhainhoitosektorilla olisi halvempi kuin nykyinen malli. Orjatyövoima on aina halvempaa, on eri kysymys onko tämä järkevää.


Niinistö, Soini ja Lipponen korostivat asevelvollisuuden "sosiaalista merkitystä". On se niin ihanaa kun saadaan ikäluokka kasaan eri alueilta ja sosiaalisista luokista, he oppivat tuntemaan toisensa ja maa eheytyy. Mielestäni tämä on aika hutera argumentti pakotetulle työlle/koulutukselle aikuisiällä, mutta kuvitellaan että tämä on oikeasti tärkeää. Miksei naisiakin pakoteta tähän, jos se on kerran tärkeää, vai ovatko he lähtökohtaisesti jo parempia ihmisiä?


Essayah kertoi armeijan opettavan taitoja, joista on myös hyötyä muunlaisissa tilanteissa. Itse opin armeijassa tappamaan ihmisiä ja olen soveltanut näitä taitoja toistaiseksi vain muiden nisäkkäiden tappamiseen. Olisin kyllä pärjännyt ilmankin, mutta olkoot: Miksi naisia ei pakoteta oppimaan näitä tärkeitä taitoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Soini kertoi inttikaveristaan, joka kävi reserviupseerikoulun ja on nyt iso kiho Yhdysvalloissa. "Suomen armeija tekee hyvää" ja voi vain ihmetellä mikseivät naiset ehdokkaiden mielestä ansaitse tätä hyvää.


Haavisto näki tasa-arvo-ongelman ja ehdotti yleistä kansalaispalvelusta, joka keskittyisi ei-sotilaallisiin uhkatekijöihin. Eli lisää pakkotyötä kaikille, mutta ainakin Haavisto on johdonmukainen tasa-arvon puolustajana. Lipponen vertasi inttiä naisten synnyttämiseen. Naisten ei ole pakko synnyttää ja viidesosa naisista ei tätä elämänsä aika tee. Heille ei kuitenkaan tästä seuraa rangaistuksena vuotta siviilipalvelusta tai vankeutta jos he eivät sivariin suostu. Jos synnytystä käytetään tosissaan argumenttina miesten asevelvollisuuden puolustamiseksi, eikö se pitäisi säätä lailla pakolliseksi toiminnaksi?


Kun summaa näitä vastauksia, voi vastata Biaudetille, että ainoastaan kaksi miestä tässä keskutelussa näkivät ilmeisen tasa-arvo-ongelman miesten asevelvollisuudessa, ja muutkaan miehet eivät sitä ääneen kiistäneet. Joten, uskoippa Eva sitä tai ei, ainakin näistä ehdokkaista voisi kuvitella miesten ajavan tasa-arvoa-vähintään yhtä hyvin. Se, että hän käyttää tasa-arvoa omassa kampanjassa on esimerkkitapaus tekopyhyydessä. Mukaillen Biaudetin, ja muidenkin, vaatimuksia, että Soini irtisanoutuu selvästi puoluessaan esiintyvästä rasismista, voisin vaatia RKP:ltä että he irtisanoutuvat selväsanaisesti näistä kivikautisista epätasa-arvoisista mielipiteistä.