Niin komppaniamme sitten seisoi muodossa kymmenisen minuuttia ja odotti amiraalia. Sotilaspoliisisaattue ajoi eteemme, amiraali astui ulos, sanoi hyvää päivää ja lähti pois. Kaikki arvostivat amiraalin ytimekkyyttä. Vierailu ei kuitenkaan meidän osalta ollut siinä, vaan amiraali halusi jutella miehistön kanssa hiukan epävirallisimissa olosuhteissa joten kokoonnuimme luokkaan ja hän kertoi meille matkansa tarkoituksen. Hän muisteli kuinka vuonna 99 hän oli paikan päällä luovuttamassa brittikenraalille suomalaisen pataljoonan, joka koostui 85% reserviläisistä. Brittikenraalin mielestä Kaskeala oli vastuuton, kun lähetti reserviläisiä silloisen Kosovon vaarallisempaan vastuualueeseen. Pari kuukautta myöhemmin, Kaskealan toisella vierailulla kenraali halusi toisen reserviläispataljoonan käyttöönsä, kun edellämainittu osottautui taisteluosaston parhaaksi. Ihastuttava tarina, jonka tarkoitus oli saada meidät tuntemaan ylpeyttä kuuluessamme tähän joukkoon. Juu, Talvisotaankin osallistui lähinnä reserviläisiä, mietin vaan kuinka paljon ylpeyttä voi tuntea muiden saavutuksista. Ei sillä että epäilisin tämänhetkisen joukon pystyvän samaan.
Kun tarinat oli kerrottu, amiraali kysyi oliko meiltä mitään kysyttävää häneltä. Ei ollut, sillä meidän johtoporras halusi kaikki kysymykset etukäteen kirjallisina. Ymmärrettävää siinänsä, turha puolustusvoimien komentajalta kysyä asioita, jotka eivät hänelle suoranaisesti kuuluu. Vaikeaa oli kyllä vastustaa kiusausausta kysyä häneltä elämän tarkoitusta, mutta sain vaihteeksi pidettyni suuni kiinni. Komentaja lähti, joulu lähestyi uhkaavasti. Esikunnassa oli tehty linjaus suomalaisten joukkojen osalta: Jouluaatto on tavallinen arkipäivä ja joulupäivänä on sunnuntain aikataulu. Huoltokomppania ja esikunta saivat siis vapaa-päivän, meillä mikään ei muuttunut, muutama onnellinen vapaaehtoinen vietti jouluaattonsa partiossa, valmiudessa tai leiriä valvomassa.
Itse sain jouluaaton vapaaksi ja juhlinta alkoi juhlapäivällisellä, jossa tarjoilla oli perinteiset jouluherkut sekä pari annosta punaviiniä, jotka kauppapalvelut KFOR:lle tuottava tanskalainen yritys oli meille sponsoroinut. Tämän jälkeen siirryimme joukkeen voimin briiffariin. Joukkuemme oma puuhapete oli koristellut sen jouluvaloilla ja joulukuusella, jonka alla oli lahjapaperiin käärittyjä pahvilaatikoita. Hän oli myös organisoinut kaikki ostamaan toiselle joukkueseen kuuluvalle pienen joululahjan, joita sitten availimme yhdessä. Kyllä yhdenkin naisen läsnäolo tekee ihmeitä elämiselle ja olemiselle. Itse sain lahjaksi pipon, joka on lämpimämpi kuin SA-int versi, mutta muuten lähes identtinen ja näin ollen kelvollinen työvaatteeksi, kiitos siitä.
Iltapäivällä töitä vailla olevat siirtyivät sitten messiin nauttimaan jostain muusta kuin läheisten läsnäolosta. Itse nautin vesipiipustani muutaman muun seurassa. Joulutunnelma oli kuitenkin kaukana. Ei väkinäistä syömistä, eikä hyperaktiivisia lapsia. Siirryin briiffariin suorittamaan toimenpiteen jolla se saavutetaan: Katsoin Die Hard:n ensimmäisen ja toisen osan, pimeässä huoneessa, jossa olivat vain jouluvalot päällä. Kolmen aikoihin yöllä tunnelma oli saavutettu ja lähdin nukkumaan. Aamulla koitti vuoden turhin päivä - joulupäivä. Ihmiset olivat vähän kohmeessa eilisestä, kuten asiaan kuuluukin, ja ruokalassa joulusimulaatio jatkui tähteiden syömisellä. Juhlat oli siis juhlittu ja Tapaninpäivän yöpartio kutsui.
Pyörimme erään kunnan alueella ja maassa oli pari senttiä lunta. Jostain syystä tapamuslimienemmistö oli nähnyt paljon vaivaa koristaessaan talonsa ja katunsa jouluvaloilla. Niitä oli yhden moskeijan pihassakin. Niiden loisteissa pyörimme sitten pitkin autioita katuja turvaamassa joulurauhaa.
