tiistai 15. toukokuuta 2012
Suomalaismiljardöörin öljykaupat syynnissä
Economist julkaisi noin viikko sitten Suomen rikkaimman kansalaisen Gennadi Timšenkon perustaman ja todennäköisesti puoleksi omistaman öljynvälittäjäyhtiö Gunvoria koskevan artikkelin, jossa yhtiötä käytännössä syytettiin öljymarkkinoiden manipuloinnista. Yritän tässä kirjoituksessa selostaa Economistin ja Timšenkon välisiä aikaisempia yhteenottoja, tiivistää uusimman artikkelin sisällön ja selittää Economistin jutun taustoja.
Vuonna 1952 syntynt Gennadi Timšenko on koulutukseltaan insinööri. Hän muutti Suomeen vuonna 1990 saatuan työpaikan Urals Finland-öljykauppayhtiöstä. Hän ilmeisesti tunsi Putinin Pietarin ajoiltaan ja sai suuren öljynvientisopimuksen Putinin Pietarissa aloittamasta food-for-oil-ohjelmasta ja sponsoroi myöhemmin judo-yhteisöä, jossa Putin on kunniapuheenjohtaja. Timšenko perusti Gunvorin vuonna 1997 ja sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999.
Vuonna 2003 Mihail Hodorkovskin omistama ja johtama Jukos öljy-yhtiö siirettiin oikeudenkäyntien jälkeen pääosin valtion kontrloimman öljy-yhtiön Rosneftin hallintaan. Ennen tätä hetkeä Gunvor oli pieni tekijä alalla, mutta kasvoi huomattavasti kun yhdeksi maailman suurimmaksi öljyntuottajaksi paisunut Rosneft alkoi myymään 30-40% tuotannostaan Gunvorin kautta. Jukosia syytettiin aikoinaan veronkierrosta myymällä öljyä ulkomailla rekisteröityneiden offshore-yhtiöiden kautta. Gunvor on rekisteröity Alankomaihin ja sillä on tytäryhtiöitä tai toimipisteitä Singaporessa, Sveitsissä, Dubaissa ja Bahamalla.
Edellämainitut tiedot ovat peräisin (osittain omalla tutkimustyölläni täydennettynä) Economistin vuonna 2008 julkaisemasta "Greace my palm"-artikkelista. Economist ei yleensä kerro toimittajiensa nimiä, mutta ilmeisesti tämä juttu oli lehden Moskovan toimiston johtajan Arkady Ostrovskin kirjoittama ja mielestäni tämä artikkeli on edelleen ajankohtainen, sekä täysin osuva kuvaus Venäjän korruptiosta. Valitettavasti Iso-Brittaniassa on täysin naurettava ja vanhanaikainen kunnianloukkauslainsäädäntö. Pääsäntöisesti maailmalla asianomistajan on todistettava väitteiden valheellisuuden ja todistettava, että syytetty on valehdellut tahallaan vahingoittakseen hänen mainettaan. Briteissä lähtöoletus on aina syytetyn syyllisyys ja hänen on todistettava väitteidensä totuudenmukaisuus. Tämä käytäntö on mielestäni täysin vastoin keskeisiä ihmisoikeuksia ja länsimaalaisia oikeusperiaatteita. Lisäksi kanteen nostamiseen riittää, että valheeksi väitetty kirjoitus on luettavissa Briteissä, mikä koskee myös kaikkea internetin sisältöä. Niinpä venäläiset oligarkit, saudilaiset liikemiehet, monikansalliset yhtiöt ja jenkkijulkkikset saapuvat vuodesta toiseen Lontoseen selvittämään välejään median kanssa oikeudessa.
Tietenkään Economistin väitteitä ei olisi ollut mahdollista todistaa oikeudessa aukottomasti. Tapausta voi vähän ontuvasti verrata Ilkka Kanervan lahjustuomioon. Hänet tuomittiin, koska hän sai Nova Groupilta huomattavia lahjoja ja vaalirahoitusta, ja hänellä oli (ehkä) mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen. Jos syyttäjän olisi pitänyt todistaa, että hän vaikutti kaavoitukseen ja nimenomaan lahjonnan seurauksena, syytteet olisivat todennäköisesti jääneet pöydälle. Gunvor ja Timšenko käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja haastoivat Economistin kunnianloukkauksesta. Pessimistissimmät arviot kertoivat tämän olevan Economistin loppu, mutta tavalliseen tapaansa lehti puolusti toimittajiaan kuin karhuemo pentujaan. Lehden Venäjän kirjeenvaihtajat otettiin väliaikaisesti pois uutistoimitustyöstä, alkuperäisen jutun nettijulkaisua muokattiin puolustuksen helpottamiseksi (alkuperäinen sisältö löytyy täältä) ja kaikki tutkimusresurssit siirrettiin puolustuksen käyttöön. Lehti kuitenkin yllätti kaikki kieltäytyessään pyytämästä anteeksi ja maksamasta korvauksia. Timšenko luuli ehkä saavansa helppoa rahaa, mutta Economistin raivoisa puolustautuminen uhkasi viivyttää oikeudenkäyntiä ja mahdollistaa uusien paljastusten vyöryn median huomion keskittyessä oikeudenkäyntiin. Timšenko vetäytyi ja asia sovittiin oikeuden ulkopuolella. Sopimuksen ehtoja ei paljastettu.
Puolustukseen käytetty tutkimustyö oli tuottanut valtavasti materiaalia ja voimme vain kuvitella millainen kiusaus päätoimittajalla oli käyttää sitä. Mutta Economist odotti aina tähän ajankohtaan saakka tehdäkseen vastaiskunsa, jolloin artikkeli "Gunvor - Riddles, mysteries and enigmas" julkaisittiin. Artikkeli analysoi Gunvorin harjoittamaa öljynkauppaa Urals oil-markkinoilla. Urals oil on standarti Venäjältä vietävälle öljylle, joka on raskampaa ja energiasisällöltään köyhempää kuin pääosin Jäämerellä tuotettu Brent Crude-laatu, joten sitä on vaikeampaa jalostaa ja sen hinta matalampi. Urals-laadun julkisen hinnan määrittää mediayhtiö Platts pääosin arkipäivisin kello 15.45-16.30 tehtyjen julkisten kauppojen perusteella. Ongelmaksi muodostuu se, että suurin osa kaupoista tehdään julkistamatta niiden ehtoja. Kaupat tehneet yhtiöt ilmoittavat hinnan Plattsille vain niin halutessaan.
Economistin tutkimuksen mukaan alkaen tammikuusta 2005 vuoden 2009 toukokuuhun Gunvorin osallistuminen hinnan ilmoittamiseen oli vaihtelevaa. He joko olivat täysin vaiti tai ilmoittivat huomattavan määrän kauppoja tiettynä aikavälinä. Kun Gunvor oli markkinoilla aktiivinen, Uralsin hinta suhteessa Brent-laatuun laski 80% tapauksista. Kun Gunvor ei ilmoittanut hintojaan, hinta laski 75% ajasta. Uralsin vertailu Brentin hintaan poistaa tutkimusaineistosta yleisen markkinakehityksen vaikutuksen hintavaihteluihin. Yhtiö oli ylivoimaisesti suurin Plattsin hintamäärittelyssä näkyvä myyjä ja maailman mittakaavassa huomattava tekijä. Gunvorilla on pitkäaikaisia myyntisopimuksia venäläisten öljyntuottajien kanssa ja on varmaa, että sillä riittää öljyä myytäväksi vuoden jokaiselle päivälle. Öljyä pumpataan päivästä toiseen ja sen varastointi sitoo valtavasti pääomaa ja vaatii huomattavia investointeja, joten lienee turvallista olettaa, että kauppaa käytiin myös silloin kun Gunvor ei ilmoittanut tekemiään kauppoja Plattsille.
Economistin tarjoaa laajan skaalan selityksiä, mutta uskottavia vaihtoehtoja on kaksi. Joko yhtiö on täysin epäpätevä tai se, että se tarkoituksella manipuloivat markkinoita laskeakseen hintaa. Mutta miksi mikään yritys, joka saa voittonsa ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla, haluaisi laskea markkinahintaa? Urals laadun markkinat ovat hyvin epälikvidit, myyjiä ja ostajia on vain muutama, vaikka tehtyjen kauppojen volyymi on suuri. Gunvor voi ilmoittaa vain kooltaan pienet ja korostetun alhaisella hinnalla tehdyt kaupat. Markkinoilla toimivat isot ostajat eivät todennäköisesti seuraa Plattsin hintatilastoja, koska heillä on itsellään parempi käsitys oikeasta hinnasta, ja Gunvor voi tehdä heidän kanssa suuria kauppoja ilmoittamatta hintaa julkisuuteen. Öljyntuottajilla sen sijaan ei välttämättä ole kovin hyvää käsitystä markkinoiden lyhyen aikavälin todellisuudesta. He tekevät usein pidempiaikaisia toimitussopimuksia, joiden hinta määritellään Plattsin hintatietojen mukaan, mutta vain sopimuksen alkukauden hintojen perusteella. Esimerkiksi maaliskuussa 2008 Rosneft solmi kuuden kuukauden toimitussopimuksen Gunvorin kanssa, joka perustui Brent-laadun hintaan vähennettynä Brentin ja Urals-laadun hintaerolla. Manipuloimalla pienillä ilmoitetuilla kaupoilla julkista hintaa Gunvor olisi teoriassa pystynyt alentamaan hankintakustannuksia ja tehdä suurempia voittoja "salatuilla" kaupoilla.
Suosittelen jokaiselle lukijalle tutustumista alkuperäiseen artikkeliin. Economist on yksi maailman parhaista lehdistä ja se näkyy erityisen hyvin jutun infromatiivisessa arvossa. Toisaalta lehteen aikaisemmin tutustuneet varmasti huomaavat kuinka kyseisen artikkelin tyyli poikkea tavanomaisesta Economistin tyylistä. Tämä lehti ei pelkää esittää omia mielipiteitä, välittämättä niiden yleistä konsesusta vastaan olevasta luonteesta. Esimerkkinä toimikoot vaikkapa tämä pääkirjoitus jossa lehti kehoittaa laillistamaan huumekaupan.
Gunvoria käsittelevä artikkeli on kuitenkin erillainen. Sen sävy on melkein anteeksipyytelevä. Jokaisen väitteen kohdalla lehti esittelee ensin vaihtoehtoisen "nollahypoteesin" joka voisi kumota Gunvorin kohdistuneet syytökset vain kumotakseen hyvin varovaisesti tämä hypoteesin seuraavissa lauseissa. Economist myös esittää kaikki tärkeimmät väittämänsä analyytikoiden suulla ja viittaa jopa käyttämiinsä tilastotieteellisiin testeihin. Näkemykseni mukaan lehti turvautuu myös jokaisen oikeuslaitoksen sokeaan pisteseen, naivismiksi naamioituun sarkasmiin: Economist kehoittaa Putinia tutkimaan Gunvorin kauppakäytäntöjä, koska ne saattavat pienentää Venäjän verokertymää ja vahingoittaa sitä kautta maan kansalaisia. Wikileaks paljasti aikoinaan USA:n Venäjän suurlähettilään John Beyrlen kertoneen emämaahansa salaperäisestä öljynkauppayhtiö Gunvorista, joka on Putinin salatun varallisuuden taustalla.
On myös mielenkiintoista huomata Economistin aineiston alkavan vuodesta 2005 ja loppuvan vuoteen 2009, eli ajankohtaan jolloin kunnianloukkausjuttu lehteä vastaan sovittiin. Kesti siis kokonaiset kolme vuotta aineiston keräämisen jälkeen ennen kuin juttu julkaistiin. Nyt se on kuitenkin julkaistu ja se antaa tärkeän kontribuution julkiseen keskusteluun. Ensinnäkin, en jaa yleistä näkemystä siitä, että spekulatiivinen kauppa olisi yhteiskunnan kannalta haitallista tai parhaimillaan yhdentekevää, mutta Urals-laadun hinnanmuodostumismekanismi on, Economistin väitteiden pitäessä paikkansa, harvinainen esimerkki markkinoiden epäonnistumisesta ja valvonnan tapreesta. Toiseksi, artikkelin perusteella on hyvä miettiä valtion ja yksityisten yhtiöiden edun niputtamista alkutuontoalalla. Mauri Pekkarinen on esittänyt Suomeen valtiollista kaivosalan yhtiötä, ja jokainen voi itse pohtia lisääkö valtion tulojen kasvattaminen tällä alalla todennäköisyyttä ympäristölainsäädännön noudattamiseen vai päinvastoin. Kolmanneksi artikkeli täydentää meidän ymmärrystä Venäjän öljyalasta ja valtiosta ylipäätänsä, joskaan esitetyt johtopäätökset tuskin tulevat monelle yllätyksenä.
lauantai 12. toukokuuta 2012
S-ryhmä Venäjällä
Antiikin kreikkalainen historiantutkija ja elämäkertakirjailija Plutarkhos kirjoitti tapauksesta Aleksanteri Suuren elämässä, jolloin Anaksarkhos, muinaiskreikkalainen filosofi, kertoi Aleksanterille, että maailmankaikkeudessa on rajaton määrä maailmoita. Aleksanteri itki, koska hän ei ollut ehtinyt vielä valloittaa yhtäkään kokonaista maailmaa. Valloittaminen oli Aleksanterin elämäntarkoitus ja hän jatkoi sillä tiellä elämänsä loppuun saakka. Se miksi S-ryhmä pyrkii valloittamaan yhä uusia maailmoja ja miten he siinä onnistuvat on aihe, joka ansaitsee vähän tarkempaa pohdintaa.
Se, että S-ryhmä on valloittanut Suomen lienee selvää. Kyseessä ei kuitenkaan ole osakeyhtiö, joka yksinkertaisesti yrittää maksimoida osakkeenomistajien pääomatulot. S-ryhmä on osuuskunta, jonka jäseneksi pääsee maksamalla jäsenyysmaksun. Maksun saa takaisin jos jäsenyydestään luopuu, mutta sen arvo laskee joka vuosi inflaation tahdissa. Omistajat saavat myös vuosittain osinkoja, jotka ovat olleet vuodesta toiseen huomattavan suuria suhteessa sijoitettuun pääomaan. Oikeastaan osuuskauppojen omistaminen on riskittömin ja kannattavin sijoitusmuoto. Ongelma on vain siinä, ettei jäsenyyksiä voi hankkia rajattomasti, joten osuuskauppaosuudet eivät ole relevantti sijoituskohde.
Osuuskaupan ja asiakasomistajuuden tarkoitus on tuottaa palveluita omistajille ja palauttaa voitot osinkoina. Koska S-ryhmällä on noin kaksi miljoona omistajaa Suomessa, huomattavan suuret voittojen kasvut näkyvät yksittäisen omistajan tilillä vain sentteinä. S-ryhmällä on tällä hetkellä 12 Prismaa Baltianmaissa ja 9 Pietarissa. Tavoite lähivuosille on 25 kauppaa Baltiassa ja 30 Pietarissa. Herää kysymys miten tämä edistää asiakasomistajien etua Suomessa.
Vastaus on varsin yksinkertainen. Vähittäistavarakaupassa on suuret skaalaedut: mitä suurempi kauppaketju, sitä suuremmat on sisäänostomäärät ja sitä enemmän hintaneuvotteluvipua tuottajien kanssa. Eli menestyminen Venäjällä toisi paitsi liikevoittoja, myös parantaisi katteita ja/tai alentaisi hintoja Suomessa.
Venäjällä menestyminen on hankalaa. Osittain tämä johtuu markkinoiden erillaisuudesta, jolloin kotimaassa toimiva konsepti voi osoittautua täysin hyödyttömäksi. Maailman suurin vähittäiskauppayritys Walmart on kahdesti suunnittellut Venäjän markkinoille tulemista, mutta on molemmilla kerroilla vetäytynyt hankkeesta ja tuskin yrittää uudestaan pitkään aikaan. Maailman toiseksi suurin kauppaketju, ranskalainen Carrefour avasi kaksi myymälää Venäjälle vuoden 2011 alussa, mutta vetäytyi markkinoilta vain neljä kuukautta myöhemmin. Walmartin ja Carrefourin konseptit keskittyvät valtaviin myymälöihin kaupungin laidalla, jotka rakennettaan pellon keskelle. Venäjällä yksityisautoilu ei kuitenkaan ole läheskään niin yleistä kuin länsimaissa. Autoja per asukas oli vuonna 2009 vain noin puolet Saksan, Ranskan tai Suomen määrästä. Lisäksi tieverkosto on riittämätön ja surkeassa kunnossa.
S-ryhmä on keskittynyt ostoskeskuksiin kaupungin sisällä. Se on myös mukauttanut konseptiaan Venäjän markkinoita varten. Suomessa Prismat ovat arkipäiväsiä myymälöitä, joilla on asiakkaita kaikista sosioekonomisista luokista. Venäjällä Prismat ovat valinneet kohderyhmiksi keskiluokan, koska se ei pysty kilpailemaan hinnoilla paikallisten halpahallien kanssaa. Kilpailuvalteiksi valittiin liikkeiden keskeinen sijainti, valikoiman laajuus sekä turvallisuus joka liittyy Suomi-brändiin. Venäjällä tuoteväärennökset myös vähittäiskaupassa ovat arkipäivää, joten mainossana "laatu" ei ole ollenkaan niin banaali ja itsestäänselvä kuin Suomessa. Konseptin alueelliseen mukauttamiseen liittyy myös se, etteivät venäläiset kuluttajat ole tottuneet ostamaan kulutustavaroitaan samasta paikasta elintarvikkeiden kanssa. Niinpä esimerkiksi vaatteiden myyntipinta-alaa on supistettu huomattavasti ja venäläinen Prisma muistuttaakin enemmän ylisuurta S-markettia kuin suomalaista Prismaa.
Suurin syy välttää Venäjän markkinoita on korruptio, josta ulkomaalaisilla yrityksillä on paljon negatiivisia kokemuksia. Räikein näistä on varmasti Hermitage Capital Mangmentin tapaus. Ulkomaalaisten energiayhtiöiden öljy- ja kaasulähteitä on kansallistettu tekaistuilla ympäristöoikeusjutuilla. Esimerkiksi Ikea on päättänyt ole laajentumatta Venäjällä. Se on kieltäytynyt maksamasta siltä vaadittuja lahjuksia saadakseen viranomaiset kytkemän sen myymälät sähköverkkoon tai saadaksen byrokratian kuntoon myymälän avaamiseksi. Venäjällä hyvät suhteet viranomaisiin ovat tärkeitä ja tästä syystä yleisesti käytetty keino markkinoille pääsemiseksi on paikallisen ketjun ostaminen ja sen muuntaminen oman konseptin mukaiseksi. Walmartille tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva keino, mutta S-ryhmä on rakentanut paikallisen organisaationsa nollasta. Se on lyöttäytynyt yhteen paikallisten liikekiinteistörakennuttajien kanssa, jolloin suurimmat korruptiokuopat rakennusvaiheessa ovat jääneet paikallisten toimijoiden hoidettaviksi. Paikallisten yhteistyökumppaneiden hyvät suhteet viranomaisiin eivät auta jos länsimaalainen yritys noudattaa eettistä säännöstöään eikä suostu maksamaan lahjuksia. Näin S-ryhmä väittää tekevänsä, eikä minulle ole sattunut silmiin viitteitä päinvastaisesta. Esimerkiksi uuden myymälän alkoholimyyntiluvan saanti on lahjuksetonta tietä kulkien kuukausia kestävä prosessi. Prismat ovat kuitenkin noudattaneet tätä prosessia ja tehnyt viranomaisten vaatimia, usein täysin järjettömiä, muutoksia, siitä huolimatta että ilman alkoholin myyntilupaa elintarvikekauppa menettää Venäjän olosuhteissa huomattavan osan liikevaihdostaan.
Eräs hieman yllättävä ongelma, johon on S-ryhmä on venäjällä törmännyt, on rekrytointi. Pietarissa ja Moskovassa työttömyys on hyvin pientä ja pätevää henkilökuntaa on vaikea saada. Suomessa opiskelijat toimivat kaupan alan työvoimareservinä ja täydentäjänä, mutta Venäjällä ei ole tapana tehdä töitä opiskelun ohessa. Prismojen työntekijävaihtuvuus on ollut suurta ja keskimäärin tavallinen kaupan työntekijä on pysynyt työsuhteessa alle vuoden. Samalla on myös pitänyt opettaa suomalaista yritys- ja palvelukulttuuria, jolloin koulutus- ja rekrytointikustannukset ovat nousseet Suomen vastaavia kustannuksia suurimmiksi.
Toistaiseksi S-ryhmän Venäjällä sijaitsevat liikkeet ovat tehneet tappiota, mutta S-ryhmän omien arvioiden mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan kassavirrat ovat jo tasapainossa. Jos tämä pitää paikkansa, niin yritystä on syytä onnitella. Taloudellisesti kestävän liiketoiminnan saavuttaminen hankalalla markkina-alueella neljässä vuodessa on huomionarvoinen suoritus, erityisesti kun koko organisaatio on rakennettu alusta saakka itse. Lisäksi yritys on onnistunut siinä, mikä on jäänyt alan kahdelta suurimmalta toimijalta tekemättä. On kuitenkin syytä huomata, että investoinnit tehdään jatkossakin suomalaisten rahoilla. Tällöin myös liiketoiminnan riski on jyvitetty kaikille asiakasomistajille. Venäläisille kuluttajille ei ole annettu mahdollisuutta liittyä asiakasomistajiksi, koska venäläinen pankkisektori on vielä kehittymätön ja bonusten maksaminen tileille olisi hyvin hankalaa. Lisäksi venäläiset ovat huomattan epäluuloisia yrityksiä kohtaan ja mainoslause kerran kuukaudessa maksettavista bonuksista olisi monen mielestä epäuskottava.
S-ryhmä tuskin ottaa tavoitteekseen koko markkinaosuuksien valtaamista kaikilla Venäjän alueilla. Ensinnäkin liiketoiminta perustuu pitkälti logistiikkaan ja venäläinen infrastruktuuri jättää paljon toivomisen varaa. Toiseksi suomalaisuus-brändi on tunnettu ja arvostettu ainoastaan Pietarissa ja sen lähialueilla, mutta esimerkiksi Moskovassa se on käytännössä tuntematon.
Se, että S-ryhmä on valloittanut Suomen lienee selvää. Kyseessä ei kuitenkaan ole osakeyhtiö, joka yksinkertaisesti yrittää maksimoida osakkeenomistajien pääomatulot. S-ryhmä on osuuskunta, jonka jäseneksi pääsee maksamalla jäsenyysmaksun. Maksun saa takaisin jos jäsenyydestään luopuu, mutta sen arvo laskee joka vuosi inflaation tahdissa. Omistajat saavat myös vuosittain osinkoja, jotka ovat olleet vuodesta toiseen huomattavan suuria suhteessa sijoitettuun pääomaan. Oikeastaan osuuskauppojen omistaminen on riskittömin ja kannattavin sijoitusmuoto. Ongelma on vain siinä, ettei jäsenyyksiä voi hankkia rajattomasti, joten osuuskauppaosuudet eivät ole relevantti sijoituskohde.
Osuuskaupan ja asiakasomistajuuden tarkoitus on tuottaa palveluita omistajille ja palauttaa voitot osinkoina. Koska S-ryhmällä on noin kaksi miljoona omistajaa Suomessa, huomattavan suuret voittojen kasvut näkyvät yksittäisen omistajan tilillä vain sentteinä. S-ryhmällä on tällä hetkellä 12 Prismaa Baltianmaissa ja 9 Pietarissa. Tavoite lähivuosille on 25 kauppaa Baltiassa ja 30 Pietarissa. Herää kysymys miten tämä edistää asiakasomistajien etua Suomessa.
Vastaus on varsin yksinkertainen. Vähittäistavarakaupassa on suuret skaalaedut: mitä suurempi kauppaketju, sitä suuremmat on sisäänostomäärät ja sitä enemmän hintaneuvotteluvipua tuottajien kanssa. Eli menestyminen Venäjällä toisi paitsi liikevoittoja, myös parantaisi katteita ja/tai alentaisi hintoja Suomessa.
Venäjällä menestyminen on hankalaa. Osittain tämä johtuu markkinoiden erillaisuudesta, jolloin kotimaassa toimiva konsepti voi osoittautua täysin hyödyttömäksi. Maailman suurin vähittäiskauppayritys Walmart on kahdesti suunnittellut Venäjän markkinoille tulemista, mutta on molemmilla kerroilla vetäytynyt hankkeesta ja tuskin yrittää uudestaan pitkään aikaan. Maailman toiseksi suurin kauppaketju, ranskalainen Carrefour avasi kaksi myymälää Venäjälle vuoden 2011 alussa, mutta vetäytyi markkinoilta vain neljä kuukautta myöhemmin. Walmartin ja Carrefourin konseptit keskittyvät valtaviin myymälöihin kaupungin laidalla, jotka rakennettaan pellon keskelle. Venäjällä yksityisautoilu ei kuitenkaan ole läheskään niin yleistä kuin länsimaissa. Autoja per asukas oli vuonna 2009 vain noin puolet Saksan, Ranskan tai Suomen määrästä. Lisäksi tieverkosto on riittämätön ja surkeassa kunnossa.
S-ryhmä on keskittynyt ostoskeskuksiin kaupungin sisällä. Se on myös mukauttanut konseptiaan Venäjän markkinoita varten. Suomessa Prismat ovat arkipäiväsiä myymälöitä, joilla on asiakkaita kaikista sosioekonomisista luokista. Venäjällä Prismat ovat valinneet kohderyhmiksi keskiluokan, koska se ei pysty kilpailemaan hinnoilla paikallisten halpahallien kanssaa. Kilpailuvalteiksi valittiin liikkeiden keskeinen sijainti, valikoiman laajuus sekä turvallisuus joka liittyy Suomi-brändiin. Venäjällä tuoteväärennökset myös vähittäiskaupassa ovat arkipäivää, joten mainossana "laatu" ei ole ollenkaan niin banaali ja itsestäänselvä kuin Suomessa. Konseptin alueelliseen mukauttamiseen liittyy myös se, etteivät venäläiset kuluttajat ole tottuneet ostamaan kulutustavaroitaan samasta paikasta elintarvikkeiden kanssa. Niinpä esimerkiksi vaatteiden myyntipinta-alaa on supistettu huomattavasti ja venäläinen Prisma muistuttaakin enemmän ylisuurta S-markettia kuin suomalaista Prismaa.
Suurin syy välttää Venäjän markkinoita on korruptio, josta ulkomaalaisilla yrityksillä on paljon negatiivisia kokemuksia. Räikein näistä on varmasti Hermitage Capital Mangmentin tapaus. Ulkomaalaisten energiayhtiöiden öljy- ja kaasulähteitä on kansallistettu tekaistuilla ympäristöoikeusjutuilla. Esimerkiksi Ikea on päättänyt ole laajentumatta Venäjällä. Se on kieltäytynyt maksamasta siltä vaadittuja lahjuksia saadakseen viranomaiset kytkemän sen myymälät sähköverkkoon tai saadaksen byrokratian kuntoon myymälän avaamiseksi. Venäjällä hyvät suhteet viranomaisiin ovat tärkeitä ja tästä syystä yleisesti käytetty keino markkinoille pääsemiseksi on paikallisen ketjun ostaminen ja sen muuntaminen oman konseptin mukaiseksi. Walmartille tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva keino, mutta S-ryhmä on rakentanut paikallisen organisaationsa nollasta. Se on lyöttäytynyt yhteen paikallisten liikekiinteistörakennuttajien kanssa, jolloin suurimmat korruptiokuopat rakennusvaiheessa ovat jääneet paikallisten toimijoiden hoidettaviksi. Paikallisten yhteistyökumppaneiden hyvät suhteet viranomaisiin eivät auta jos länsimaalainen yritys noudattaa eettistä säännöstöään eikä suostu maksamaan lahjuksia. Näin S-ryhmä väittää tekevänsä, eikä minulle ole sattunut silmiin viitteitä päinvastaisesta. Esimerkiksi uuden myymälän alkoholimyyntiluvan saanti on lahjuksetonta tietä kulkien kuukausia kestävä prosessi. Prismat ovat kuitenkin noudattaneet tätä prosessia ja tehnyt viranomaisten vaatimia, usein täysin järjettömiä, muutoksia, siitä huolimatta että ilman alkoholin myyntilupaa elintarvikekauppa menettää Venäjän olosuhteissa huomattavan osan liikevaihdostaan.
Eräs hieman yllättävä ongelma, johon on S-ryhmä on venäjällä törmännyt, on rekrytointi. Pietarissa ja Moskovassa työttömyys on hyvin pientä ja pätevää henkilökuntaa on vaikea saada. Suomessa opiskelijat toimivat kaupan alan työvoimareservinä ja täydentäjänä, mutta Venäjällä ei ole tapana tehdä töitä opiskelun ohessa. Prismojen työntekijävaihtuvuus on ollut suurta ja keskimäärin tavallinen kaupan työntekijä on pysynyt työsuhteessa alle vuoden. Samalla on myös pitänyt opettaa suomalaista yritys- ja palvelukulttuuria, jolloin koulutus- ja rekrytointikustannukset ovat nousseet Suomen vastaavia kustannuksia suurimmiksi.
Toistaiseksi S-ryhmän Venäjällä sijaitsevat liikkeet ovat tehneet tappiota, mutta S-ryhmän omien arvioiden mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan kassavirrat ovat jo tasapainossa. Jos tämä pitää paikkansa, niin yritystä on syytä onnitella. Taloudellisesti kestävän liiketoiminnan saavuttaminen hankalalla markkina-alueella neljässä vuodessa on huomionarvoinen suoritus, erityisesti kun koko organisaatio on rakennettu alusta saakka itse. Lisäksi yritys on onnistunut siinä, mikä on jäänyt alan kahdelta suurimmalta toimijalta tekemättä. On kuitenkin syytä huomata, että investoinnit tehdään jatkossakin suomalaisten rahoilla. Tällöin myös liiketoiminnan riski on jyvitetty kaikille asiakasomistajille. Venäläisille kuluttajille ei ole annettu mahdollisuutta liittyä asiakasomistajiksi, koska venäläinen pankkisektori on vielä kehittymätön ja bonusten maksaminen tileille olisi hyvin hankalaa. Lisäksi venäläiset ovat huomattan epäluuloisia yrityksiä kohtaan ja mainoslause kerran kuukaudessa maksettavista bonuksista olisi monen mielestä epäuskottava.
S-ryhmä tuskin ottaa tavoitteekseen koko markkinaosuuksien valtaamista kaikilla Venäjän alueilla. Ensinnäkin liiketoiminta perustuu pitkälti logistiikkaan ja venäläinen infrastruktuuri jättää paljon toivomisen varaa. Toiseksi suomalaisuus-brändi on tunnettu ja arvostettu ainoastaan Pietarissa ja sen lähialueilla, mutta esimerkiksi Moskovassa se on käytännössä tuntematon.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Venäjän Presidentinvaalit 2012 - vaalitilastoja.
Ennen virallisten tulosten julkaisua FOM ja BCIOM-järjestöt raportoivat ovensuukyselyistä joiden mukaan Putin sai 59,3% tai 58,3% äänistä. Tarkastellaan tarkemmin FOM:n laajan ovensuukyselyn tuloksia suhteessa virallisiin tuloksiin:
Ennätysmäärä tarkkailijoita on raportoinut systemaattisesta ja järjestelmällisestä vilpistä. Vaalitarkkailujärjestö Golos on omissa laskelmissa arvioinut Putinin saaneen vain 50,75% äänistä, mutta heidän lukemat eivät ole täysin luotettavia, sillä kerätty tieto painottuu kaupunkeihin, joissa Putinin suosio on vaatimattomampaa.
FOM-ovensuukysely Virallinen tulos Erotus
Keski-Venäjä: 53,8% 56,6% 2,8%
Luoteis-Venäjä: 56,3% 59,1% 2,8%
Etelä-Venäjä: 59% 63,8% 4,8%
Pohjois-Kaukasus: 68,4% 82,7% 14,3%
Volgan alue: 61,3% 68,1% 6,8%
Uralin alue: 64,4% 67% 2,6%
Siperia: 61% 62,1% 1,1%
Kaukoitä: 60,3% 59,9% -0,4%
Koko Venäjä: 59,3% 63,6% 4,3%
Ennätysmäärä tarkkailijoita on raportoinut systemaattisesta ja järjestelmällisestä vilpistä. Vaalitarkkailujärjestö Golos on omissa laskelmissa arvioinut Putinin saaneen vain 50,75% äänistä, mutta heidän lukemat eivät ole täysin luotettavia, sillä kerätty tieto painottuu kaupunkeihin, joissa Putinin suosio on vaatimattomampaa.
Kokonaisero ovensuunkyselyiden ja tuloksen vaaleissa oli siis 4,3%, kun vastaava luku 2011 Duuma-vaaleissa oli 6,3%. Tämä johtuu siitä, että vilppiä oli vähemmän joissain paikoissa, eritoten Moskovassa. Viime vuoden parlamenttivaaleissa Moskovassa ero ovensuukyselyiden ja virallisen tuloksen välillä oli yli 23 prosenttiyksikköä. Presidentinvaaleissa Moskovassa Putin sai vain vähän päälle 40% ja myös tilastot näyttäisivät tukevan hypoteesia vähemmästä vilpistä.
Kuvassa vasemmalla on parlamenttivaalit 2011 ja oikealla presidenttivaalit 2012 Moskovassa. Y-akselilla on äänimäärä (x tuhatta ääntä), x-akselilla on enhdokkaan saama äänestysosuus tietyllä äänestyspaikalla. Tummanpunainen käyrä kuvaa Yhtenäistä Venäjää 2011 ja Putinia vuonna 2012. Huomaamme, että Moskovassa äänestys on tällä kertaa noudattanut normaalijakaumaa, eikä piikkejä tasaprosenttien kohdalla ole havaittavissa. Koko maassa tilanne ei kuitenkaan ollut näin hyvä:
Kuvassa on koko Venäjän äänestyskäyttäytyminen 2012 presidentinvaaleissa, Y-akselilla on äänimäärä, x-akselilla on enhdokkaan saama äänestysosuus tietyllä äänestyspaikalla. Korkein käyrä on Putinin ja huomaamme "paksun" hännän, eli se ettei käyrä noudata normaalijakaumaa oikealla puolella huippua. Lisäksi huomaamme oudot hyppäykset 80% ja 85% prosenttien kohdalla. Mielestäni tämä vahvistaa kertomukset vaalivilpistä.
Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir "taikuri" Churov on antanut oman vastauksensa koskien 2008 presidenttivaaleja, joissa äänestysaktivisuus ei myöskään noudattanut normaalijakaumaa. Hän selittää ilmiön maantieteellisillä eroilla. Maaseudulla äänestysaktivisuus on perinteisesti ollut korkeampaa ja myös Putinin/Medvedevin kannatus on siellä korkeampi. Tässä on osa totuutta. Huomaamme edellisestä kuvasta, että Kommunistipuolueen ehdokkaalla Zjuganovilla (punainen käyrä) on paksumpi häntä oikeassa laidassa. Churovin selityksiä lukiessa ja hänen piirtämiä käyriä katselessa tulee helposti vakuuttuneksi ettei mitään vilppiä koskaan ollutkaan ja tilastolliset poikkeavuudet ovat vain Venäjän erikoisuuksia.
Valitettavasti Churovin raportti on yhtä vilpillinen kuin Venäjän vaalit. Hänen raporttinsa perustuu kahteenkymmeneenviiteen alueseen, jotka edustavat vain 21% äänestäneistä ja 23% äänestyspaikoista. Tarkastelussa olevista alueista paljastetaan vain neljä nimeä, ja kolme näistä neljästä ovat alueita, joilla kansalaisjärjestöjen mukaan oli vähiten vilppiä. Todennäköisesti siis Churov vaan valitsi alueet joissa oli kaiken vähiten vilppiä ja teki sitten parhaansa yrittäessään todistaa valkoista mustaksi.
Venäjä ei ole ainoa maa maailmassa jossa kaupunkilaisten ja maalaisten äänestyskäyttäytyminen on hyvin erillaista. Kuitenkin kaikissa rehellisissä vaaleissa äänestysaktivisuus noudattaa normaalijakaumaa erittäin hyvin. Katsotanpa vaikka kuvia Suomen presidenttivaalien toisesta ja ensimmäisestä kierroksesta, sekä 2007 ja 2011 eduskuntavaaleista:
Selviä normaalijakauma. Katsotaan vielä, jossa on kuvaajia Meksikon, Bulgarian, Ruotsin, Ukrainan, Kanadan ja Puolan eri vaaleista vuosina 2009-2011:
Venäjällä on paljon erikoisia asioita, mutta tilastomatematiikan lainalaisuuksia ei sielläkään pääse pakenemaan. Todistaako sitten vahva korrelaatio suuren äänestysaktivisuuden ja yhden ehdokkaan kasvavan kannatuksen välillä vaalivilpin? Yksinään se ei sitä todista, sillä esimerkiksi Iso-Britannian edellisissä vaaleissa Konservatiivipuolue pärjäsi huomattavasti paremmin paikoissa, joissa äänestysaktivisuus oli korkea, jopa paremmin kuin Yhtenäinen Venäjä vuoden 2011 vaaleissa. Kukaan Iso-Britanniassa ei kuitenkaan esittänyt väitteitä laajasta vaalivilpistä. Äänestysaktivisuuden ja kannatuksen korrelaatio mielestäni kertovat sen, etteivät ilmoitetut vaalivilppitapaukset ole yksittäistapauksia ja sen, että tälläisellä vaalivilpillä on myös vaikutusta vaalien lopputulokseen. Tämän vahvistaa seuraavat kaksi kuvaa:
Ensimmäinen kuva on vuoden 2011 parlamenttivaaleista ja toinen 2012 presidenttivaaleista Moskovassa. Jokainen piste esittää yhtä äänestyspaikkaa, x-akselilla on äänestyspaikan äänestysprosentti ja y-akselilla Yhtenäisen Venäjän/Putinin kannatus. Vuonna 2011, kun Yhtenäisen Venäjän virallinen tulos oli kaksi kertaa suurempi kuin ovensuunkyselyt antoivat ymmärtää, korrelaatio äänestysaktiivisuuden ja puolueen äänimäärän kanssa on selvä. Vuonna 2012, korrelaatiota ei ole ja Putin sai vain sen verran ääniä mitä ovensuunkyselyt lupasivat.
Palataan vielä noihin outoihin kohoumiin tasaprosenttien kohdalla:
Kuviossa alempi käyrä on Yhtenäisen Venäjän kannatus 2011 ja ylempi Putinin kannatus 2012. Y-akselilla äänimäärä miljoonissa, x-akselilla äänestysaktivisuus äänestyspaikoilla, joissa äänet on annettu. "Piikeillä" tasaprosenttien kohdalla voi olla kaksi selitystä. Ensimmäinen selitys löytyy numeroteoriasta. Kansantajuisesti: Jos äänestyspaikalla on vain 20 äänioikeutettua on mahdotonta saada äänestysaktivisuutta, joka ei päättyisi nollaan tai vitoseen. Tämä voisi olla pätevä selitys vaaleissa, joissa ei ole havaittu vilppiä. Venäjän piikit ovat kuitenkin hyvin suuria, jotkut yli sata tuhatta ääntä. Tämä voi selittyä sillä, että paikallisviranomaisille on annettu "ylhäältä" jokin tavoiteäänimäärä, ja tähän mukautuen he väärentävät ääntenlaskentapöytäkirjat.
Mitä voimme siis todeta Venäjällä äsken käydyistä vaaleista? Todennäköisesti he olivat absoluuttisesti hiukan rehellisemmät kuin edellisvuoden parlamenttivaalit. Toisaalta Putinin aito kannatus on huomattavasti suurempi kuin hänet ehdolle asettaneen Yhtenäinen Venäjä-puolueen. Voimme vain arvailla miksi Putin ei tyytynyt selvään voittoon ensimmäisellä kierroksella ilman vilppiä. Ehkä hänen mielestä yli 60% kannatus antaa paremman mandaatin. Ehkä hän halusi pelata varman päälle. Joka tapauksessa vaalivilppi tulee vain huonontamaan suhtautumista valtaapitäviin opposition keskuudessa ja kysenalaistaa viimeaikaiset aloitteet poliittisen järjestelmän vapauttamisesta.
Olen tässä kirjoituksessa puhunut koko ajan vaaleista äänestysprosessin synonyymina. Ne ovat kuitenkin eri asioita, ja vaikka äänestys olisi sujunut täysin rehellisesti, vaalit olisivat silti olleet epärehelliset. Putinia kohtaan avoimen vihamielisiä ehdokkaita ei päästetty osallistumaan, lehdistövapaus on ilmiö, jonka olemassaolosta voi keskustella ainoastaan suurkaupungeissa, vaalilainsäädäntöä tulkittiin jatkuvasti Putinin hyväksi ja hän käytti valtaresurssiaan avoimesti kampanjatarkoituksiin. Seuraavat valtakunnalliset vaalit Venäjällä ovat vasta viiden vuoden kuluttua ja toivon kovasti ettei minun silloin tarvitse vastaava vaalianalyysiä kirjoittaa.
Kiitoksen Suomea koskevista graaffeista Jaakko Nelimarkalle ja Janne Pyykkölle, kiitos myös Mihail Kurviselle muutamasta hyödyllisestä linkistä.
Muut lähteet:
tiistai 21. helmikuuta 2012
Venäjä menettämässä maakaasun monopolin Euroopassa.
Noin viimeiset kymmenen vuotta olemme vuodenvaihteen aikoihin päässeet seuramaan ennalta-arvattavasti käsikirjoitettua, mutta intohimoisesti näyteltyä draamaa: Venäjän ja Ukrainan yhteenottoa kaasutoimituksia samalla kun Eurooppa on sivuosassa tilanteen panttivankina pakkasten kiristyessä. Käsikirjoitus toistui monta vuotta putkeen sen verran muuttumattomana, että katsojia alkoi kyllästyttää pahasti. Käytiin vilkas julkinen keskustelu Euroopan energiariippuvuudesta Venäjän suhteen. Yhden mantereen lämmitysjärjestelmää ei kuitenkaan tuosta vain vaihdeta ja ainakin poliitikoiden osalta keskustelu ei johtanut toimenpiteisiin.
Samanaikaisesti käynnissä on kuitenkin ollut radikaali pelikentän muuttuminen. Liuskekaasun hyödyntäminen alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1998 ja sen tuotanto on ollut voimakkaassa nousussa. Aikaisemmin kaasun suuri maahantuoja ohitti tuotannossa Venäjän ja rakentaa parhaillaan vienti-infrastruktuuria. Tässä vähän tilastoa muutoksesta:
Tämä menestystarina on laukaissut monitahoisen tapahtumaketjun joka muuttaa nyt Euroopan markkinoita. Ensinnäkin tuotannonkasvu ja hinnanlasku jenkeissä on pakottanut Lähi-Idän maat suuntamaan katseensa Eurooppaan. Liuskekaasua on myös etsitty Euroopasta ja sitä on löytynyt.
Todennäköisesti tuotanto alkaa tämän vuosikymmenen aikana. Tämä kaikki on tietenkin hyvin ikävää Venäjälle jolla on aikaisemmin ollut täysi monopoli maakaasun myyntiin Eurooppaan. Venäjän talouskasvu on perustunut öljyn ja muiden raaka-aineiden vientiin.
Nyt Venäjä itsekkin suostuu hyväksymään sen tosiasian, että öljyntuotanto on nyt huipussaan ja alkaa todennäköisesti laskemaan muutaman vuoden sisään. Koska öljytullit ovat Venäjän valtion tärkein tulonlähde, vääjämättä edessä oleva tulojen lasku pakottaa miettimään uusia tulonlähteitä. Nykyinen hallinto ei kuitenkaan tunne mitään muuta keinoa kasvattaa valtion kassaa kuin raaka-aineiden myynti, joten he ovat panostaneet maakaasun vientiin. Todisteena tästä ovat Nord Stream-kaasuputki ja suuniteltu South Stream-putki. Venäjän alueella on noin neljännes maailman maakaasuvarannoista, mutta näiden varantojen käyttöönotto vaatii huomattavia investointeja. Varannot sijaitsevat pääosin äärimmäisen kylmillä tai ikiroudan alueilla, joten niiden tuotantokustannukset ovat korkeat. Aikaisemmin maakaasun hinta on seurannut täysin öljyn hintaa, kunnes edellämainitut muutokset markkinoista rikkoivat korrelaation:
Vähän paniikinomaisesti Venäjä aloitti propagandasodan, jonka tarkoitus ulkopuolisen silmin on enemmän sisäpolitiikassa ja itsesuggestiossa. Valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom, tuo vihreiden arvojen raivokas puolustaja, jakoi huolensa liuskekaasun tuottamisen ympäristöongelmista. Myöhemmin tänä talvena paljastui ettei Venäjä edes kykene toimittamaan kysyntäpiikkien aikana tarpeeksi kaasua. Tämä ei johtunut Euroopan kovasta kysynnän kasvusta, vaan Venäjän kotimarkkinakysynnän hintapiikeistä. Euroopan kanssa tehdyt sopimukset antavat Venäjälle tähän mahdollisuuden, joskin täytyy muistaa, että kaasun myynti säännösteltyyn hintaan kotimaassa on tappiollista verrattuna sen myyntiin ulkomaille. Kyseessä on siis täysin poliittinen päätös Gaspromin osalta.
Ihan kuin toimitusten leikkaaminen keskellä paukkupakkasia ei olisi riittänyt, pääministeri Putin piti taas yhden julkisen kabinettikeskustelun joissa läsnä olivat myös varapääministeri Sechin ja Gazpromin puheenjohtaja Medvedev.
Putin: Herra Medvedev, mites spot-markkinat? Miksi [Euroopan maat] eivät osta [kaasua] spot-markkinoilla? Vapailla markkinoilla?
Medvedev: Herra Putin, näyttää siltä että kaikki puheet hyvin likviideistä spot-kaasumarkkinoista ovat olleet, lievästi sanottuna huomattavan liiottelevia, koska spot-markkinat eivät ole kovin likviideja. Vaikka spot-hinnat lähtivät kasvuun, ne olivat pienemmät kuin meidän hinnat, Eurooppa ei pystynyt tyydyttämään pitkän aikavälin kysyntäänsä spot-markkinoilla, koska ne ei vain toimi.
Putin: Ne on siis virtuaaliset.
Medvedev: Aivan oikein.
Putin: Tarkottaen että siellä ei ole oikeita tuotteita tarvittavissa määrin.
Medvedev: Niillä ei ole eikä voi olla tarvittavia määriä.
Tämä formaatti, jossa Kreml antaa poliittisia kannanottoja käsinkirjoitetuissa julkisissa keskusteluissa valtiopäämiesten välillä, on oma tarinansa. Näihin lausuttuihin sanoihin tiivistyy Venäjän vihamielinen ja paniikinomainen suhtautuminen kilpailun ilmestymiseen ja toiveajattelu ettei mikään sittenkään muutu. Gazpromin pitkäaikaiset sopimukset Euroopan kanssa ovat sitoneet toimitetun kaasun hinnan öljyn hintaan:
Tästä kaaviosta huomaa kuinka Venäjän myymän kaasun hinta ei heilu kuten markkinahinnat, vaan se muutetaan tietyin väliajoin vastaamaan öljyn hintaa. Kaasun hinta vapailla markkinoilla ei kuitenkaan ole kohta neljään vuoteen seurannut öljyn hintaa. Nämä pitkäaikaiset sopimukset ovatkin Euroopalle äärimmäisen epäedullisia ja he ovat yrittäneet oikeusteitse päästä niistä eroon. Gazprom on johdonmukaisesti vastustanut reaaliaikaisempaa hinnoittelua. Tämä on luonnollista, koska tietysti he haluavat laskuttaa mahdollisimman paljon. Syyksi on kuitenkin ilmoitettu mitä kummalisempia väitteitä, esimerkiksi spot-hinnoittelun johtavan "predattoriseen hinnoitteluun". Tällä termillä tarkoitetaan tilanetta, jossa markkinoiden suurin toimija myy tietyn ajan tuotteitaan alle kustannushinnan tarkoituksenaan ajaa kilpailun vararikkoon ja siirtyä monopolihinnoitteluun. Gazprom on jo valmiiksi käytännössä monopoli, joten vaikka se lähtisi tähän kilpailuun markkinoille tulijoita vastaan, se olisi asiakkaille silti etu - hetken aikaa monopolihinnoista luovuttaisiin. Käytännössä kuitenkin Gazprom tuskin voisi myydä kaasua tappiolla sekä kotimaassaan että ulkomailla kovin pitkään.
Lopulta Gazprom joutui myöntymään. Se ei edellenkään halua siirtää vapaampaan hinnoitteluun, joten se pyrkii vähentämään painetta siihen suuntaan alentamalla Euroopan hintoja 10%. Mutta kuten ylläolevasta keskustelustakin saimme tietää, jopa pakkaspiikkien aikana spot-hinnat olivat pienimmät kuin Gazpromin kanssa solmittujen pitkäaikaisten toimitusten. Venäjä on ollut kaasutoimituksissa yhtä mielyttävä ja joustava palveluntarjoaja kuin Neuvostoliittolainen kassatäti. Euroopalla on nyt pelkästään huoltovarmuuden lisäksi taloudellinen kannustin kehittää kaasuntuontia muistakin lähteistä tulee nopeuttaman kehitystä. Nesteytettyä maakaasua tuodaan suurilla laivoilla satamiin, ja nämä satamat vaativat huomattavia investointeja ennen kuin kaasu saadaan verkkoon. Mutta tuotantokustannukset ovat lämpimissä maissa niin paljon pienemmät kuin Venäjällä, että en heidän asemassa luottaisi kaasun tuovan kovin merkittäviä verotuloja tulevaisuudessa.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Lääketieteen aloituspaikkojen nostaminen, lääkäriliiton vastahankauksen lobotomia.
Tänään Helsingin Yliopiston Meilahden kampuksella osoitettiin mieltä opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmia lääketiteen aloituspaikkojen lisäämisestä noin neljänneksellä. Opetuksen laatu kärsii, lääkäripula on vain alueellinen ilmiö, lääkäreitä on liian kallista kouluttaa kortistoon, nämä ovat opiskelijoiden perusargumentteja.
Lääketieteen aloituspaikkoja laskettiin 1993 viidestäsadasta kolmesataaviitenkymmeneen. Vuonna 2001 aloituspaikat lähes tuplattiin yli kuuteensataan. Tässä on lääkäriliiton ajatuksia tuolta ajalta:
1999: Lääkärivaje alueellista
2000: 480 aloituspaikkaa, pitäisi keskittyä muihin ongelmiin
2000: alueellinen lääkärivaje ratkaistavissa paikallisilla toimilla
2001: Lääkärivaje edelleen kasvussa, syy ei voi olla aloituspaikoissa
2001: Koulutusmäärien lisääminen ei ratkaise lääkärien viihtymättömyyttä julkisella sektorilla.
Lääkäriliitto on edunvalvonta- ja lobbausjärjestö. Heidän tehtävä on valvoa lääkäreiden etua, eli pitkälti sitä että palkka on mahdollisimman iso. Parhaiten se onnistuu kun lääkäreitä on liian vähän. Kohta saamme taas kuulla lääkäriliiton tutkimuksista, joissa toistetaan samoja väitteitä kuin 11 vuotta aiemmin. Ennenkaikkea saamme kuulla sitä ettei lääkäreitä kannata kouluttaa kortistoon.
Suomessa on noin 19000 työikäistä lääkäriä, joista 87 on työttömänä. Lääkäreiden työttömyys on siis alle 0,5% mikä selittyy pitkälti työpaikkojen välissä olevilla, täysin epäpätevillä ja työhön haluttomilla. Palkat eivät ole lähteneet laskuun ja pulaa on edelleenkin. Olkootkin, ettei paikkojen lisääminen ole poistanut lääkäripulaa, mutta kuvitelkaa millainen se olisi jos aloituspaikkoja ei oltaisi nostettu.
Lääkäreitä täytyy nimenomaan kouluttaa niin paljon, että heitä riittää myös kortistoon. Tällöin syrjäisten kuntien ei tarvitsisi maksaa järjettömiä palkkoja keikkalääkäreille ja palkkapaineet muilla alueilla hellittäisivät. Voittajana olisivat kaikki muut paitsi ne jotka opiskelevat lääkäreiksi.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Asumiskustannukset Venäjän presidenttivaalien teemana
Tänään venäläisessä sosiaalisessa mediassa alkoi kiertämään video, jonka käsikirjoituksena toimii bloggari Vladislav Naganovin postaus. Kirjoituksessa tartutaan Putinin lausuntoihin hänen viimeisessä kyselytunnissa viime joulukuussa, jossa hän haukkuu virkamiehiä asumiskustannusten noususta ja kertoo hallituksensa tarttuneen ongelmaan kun se vähän aikaa sitten tuli ilmi. Putin on antanut vastaavanlaisia lausuntoja, joka vuosi vuodesta 2001 lähtien joten ongelma ei ole uusi, eikä sille olla tehty mitään - hinnat ovat jatkaneet räjähdysmäistä kasvuaan. Tässä kirjoituksessa yritän kertoa lyhyesti mitä nämä asumiskustannukset pitävät sisällään, paljonko ne oikeastaan ovat kasvaneet ja miksi tämä on vuodesta toiseen Venäjän suurimpia poliittisia kysymyksiä.
Asumiskustannuksilla ei tarkoiteta tässä yhteydessä vuokria tai asunnon hintoja vaan muita asumiseen liittyviä kustannuksia: Sähkö, vesi, lämmitys, viemäröinti, jätehuolto, remontointi, puhelinverkot, siivous ja muut vastaavat palvelut. Vuonna 2010 keskivertovenäläinen maksoi noin 25 euroa kuukaudessa asumiskustannuksia, mikä ei vaikuta paljolta.
Kuvassa y-akselilla on kuukausittainen euromäärä/kk/asukas, x-akselilla Euroopan maita, vasemmalta oikealle Tanska, Itävalta, Saksa, Hollanti, Italia, Irlanti, Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Ruotsi (85e/kk), Kreikka, Slovakia, Slovenia, Puola, Espanja, Kypros, Suomi (50e/kk), Viro, Portugali, Kroatia, Turkki, Liettua, Latvia, Venäjä vuonna 2010, Bulgaria, Venäjä vuonna 2005. Tiedot vuodelta 2005.
Venäläisten tulot ovat kuitenkin selvästi pienimmät kuin Euroopassa keskimäärin. Vuonna 2010 venäläiset käyttivät 11% käytettävissä olevista tuloistaan näihin palveluihin:
Lähteet: http://www.forbes.ru/ekonomika-opinion/finansy/61899-kto-kontroliruet-rost-tarifov-zhkh
http://www.forbes.ru/ekonomika-opinion/finansy/60335-pochemu-rastet-stoimost-kommunalnyh-uslug
David Begg: Economics, 8th edition.
Asumiskustannuksilla ei tarkoiteta tässä yhteydessä vuokria tai asunnon hintoja vaan muita asumiseen liittyviä kustannuksia: Sähkö, vesi, lämmitys, viemäröinti, jätehuolto, remontointi, puhelinverkot, siivous ja muut vastaavat palvelut. Vuonna 2010 keskivertovenäläinen maksoi noin 25 euroa kuukaudessa asumiskustannuksia, mikä ei vaikuta paljolta.
Kuvassa y-akselilla on kuukausittainen euromäärä/kk/asukas, x-akselilla Euroopan maita, vasemmalta oikealle Tanska, Itävalta, Saksa, Hollanti, Italia, Irlanti, Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Ruotsi (85e/kk), Kreikka, Slovakia, Slovenia, Puola, Espanja, Kypros, Suomi (50e/kk), Viro, Portugali, Kroatia, Turkki, Liettua, Latvia, Venäjä vuonna 2010, Bulgaria, Venäjä vuonna 2005. Tiedot vuodelta 2005.
Venäläisten tulot ovat kuitenkin selvästi pienimmät kuin Euroopassa keskimäärin. Vuonna 2010 venäläiset käyttivät 11% käytettävissä olevista tuloistaan näihin palveluihin:
Kuvassa y-akselilla on asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista tuloista, x-akselilla maat vasemmalta oikealle: Puola, Viro, Bulgaria, Venäjä 2010, Tanska, Norja, Venäjä 2005, Turkki, Kroatia, Liettua, Latvia, Itävalta, Slovenia, Saksa, EU keskimäärin, Italia, Hollanti, Ranska, Irlanti, Belgia, Kreikka, Ruotsi (noin 7%), Iso-Britannia, Portugalia, Espanja, Kypros ja Suomi (4,2%).
Kun otamme huomioon vielä Venäjän valtavat tuloerot ymmärrämme miksi asumisen kustannukset ovat erityisesti köyhille iso pala nieltäväksi. Mistä suuret hinnat sitten johtuvat? Tähän on muutamia syitä ensinnäkin, kuten Suomessakin, veden, lämmön, jätehuollon ja sähkön tuotanto ovat valtion omistamia laitoksia. Nämä ovat luonnollisia monopoleja - putkiston rakentaminen on kallista, mutta itse resurssien toimittaminen halpaa. Laskevissa skaalatuotoissa keskimääräiset kustannukset ovat sitä pienemmät mitä enemmän tuotetta myydään. Monopolien hinnoittelua on kuitenkin säännösteltävä, jotta se ei käytä määräävää markkina-asemansa asiakkaidensa kustannuksella rikastumiseen. Länsimaissa useinmiten käytetty monopolisäänöstelymuoto on kaksiosainen tariffi, jossa monopoli laskuttaa kiinteät kustannukset kuukausimaksuilla ja loput kustannukset käyttöperusteisesti. Näin toimi vaikka Suomen sähkösiirtomarkkinat siirto ja kulutushintoineen ennen sähkön myynnin vapauttamista. Venäjän lainsäädäntö on tässä asiassa pahasti ajastaan jäljessä ja hintasäännöstely perustuu puhtaasti kustannuksiin, jolloin laitoksilla ei ole kannustinta tehostaa toimintaansa.
Venäläinen rakennuskanta on hyvin vanhentunutta ja vaatii valtavasti korjauksia. Jätehuolto, hissihuolto ja monet muut palvelut ovat kunnallisia monopoleja, jotka ovat paitsi tehottomia, myös loistavia kohteita harrastaa korruptiota tai paikata paikallisen budjetin menoeriä.
Kuvassa y-akselilla on indeksiluku kustannuksille (2000=100) ja x-akselilla vastaavat vuodet. Käyrät kuvassa ylhäältä alas ovat: Vihreä=vesi ja viemärimaksut, tummansininen=lämmitys, punainen=huolto ja korjaukset, vaaleansininen=maakaasun kuukausimaksu, musta=sähkön hinta asunnoissa, joissa hellat ja uunit eivät toimi sähköllä.
Venäjällä kuluttajahinnat ovat nousseet 2,9 kertaisesti vuosina 2000-2010. Samanaikaisesti asumiskustannukset ovat nousseet 9,2 kertaisesti. Keskivertoinflaatio ajanjaksolla oli 12,4%, mutta asuinkustannukset nousivat keskimäärin 28,7%. Väestön tulot kasvoivat keskimäärin 27% vuodessa vuosina 2000-2007, mutta vuonna 2009 tulot laskivat. Tästä huolimatta asuinkustannukset nousivat 17,6% vuonna 2009, joten hintojen nousu ei ole selitettävissä pelkästään palkkojen ja tulojen kasvulla.
Kuvassa y-akselilla on hintaindeksi (2000=100) ja x-akselilla vuosiluku. Käyrät ovat: punainen=asumiskustannukset, sininen=kaasun raaka-ainehinta, vihreä=lämmitysenergia, purpura=sähkö, musta=kivihiilen raaka-ainehinta.
Tämän kuvion perusteella myöskään raaka-aineiden hintakehitys ei selitä hintojen nousua. Niiden hinta nousi kymmenessä vuodessa 3-4 kertaisesti, mutta asuinkustannukset nousivat kymmenkertaisesti. Ongelma on pitkälti tehottomissa monopoleissa, korruptiossa ja huonossa lainsäädännössä. Tosin kun Putin väitti, ongelma ei ole uusi. Päinvastoin, hän on paljastanut olevansa täysin kyvytön sen hoitamiseen presidenttinä tai pääministerinä.
http://www.forbes.ru/ekonomika-opinion/finansy/60335-pochemu-rastet-stoimost-kommunalnyh-uslug
David Begg: Economics, 8th edition.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Putinin talousohjelma 2012 presidentinvaaleissa.
Putin ei näissäkään vaaleissa aio osallistua väittelytilaisuuksiin. Hänen poliittiset linjauksensa tulivat julkisuuteen valtion ohjauksessa olevien TV-kanavien "uutisissa", joissa Putin työhuonessaan läksyttää jotain korkeaa virkamiestä ja vaati kovasanaisesti ripeitä toimia aiheena olevan ongelman ratkaisuun kameroiden kuvatessa sivusta. Tämä "mitä ajattelin tänään" monologi julkaistiin käytännössä päivittäin samansisältöisenä kaikilta TV-kanavilla. Näissä vaaleissa Putin on kuitenkin alkanut kirjoittaa ohjelmanpätkiä lehtien kolumneihin, jotka ilmestyvät muutaman päivän välein ja pitävät hänet uutisvirrassa. Viimeisin tälläinen kirjoitus ilmestyi vedomosti-lehdessä 30.1.2012. Tämä on lyhyt kooste tästä viisituhatta sanaa sisältävästä julistuksesta, tietty kommenttiraidallani varustettuna.
Kirjoituksen otsikko on varsin mahtipontinen: "Tarvitsemme uuden talouden". Putin kirjoittaa maailman kiristyvästä taloudellisesta kilpailusta ja ennennäkemättömästä teknologisen kehityksen vauhdista. "Voittaja tässä kilpailussa on se, joka parhaiten hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Näissä olosuhteissa tarvitsemme vakaata talouden kehittämistä, kansalaisten maksimaalista suojaamista taloudellisten kriisien vaikutuksia vastaan, sekä nopeaa ja taipumatonta talouden uudistamistamista kaikissa sen osa-alueista - tuotantokoneista ja teknologiasta valtion taloudelliseen politiikkaan."
Eli muutoksia taloudenpitoon Putinin mielestä tarvitaan. Huomio kiinnittyy sanoihin maksimaalisesta suojaamisesta kriisejä vastaan. Lausunto on räikeästi ristiriidassa venäläisen sanonnan kanssa: "Ken ei ota riskejä, ei juo shamppanjaa". Riskeiltä maksimaalinen suojautuminen tarkoittaa sitä ettei ota riskejä lainkaan ja uudistukset ovat aina riski. Mutta ehkä lausunto on vain populismia joka pyrkii vähentämään matalatuloisten 90-luvulla syntyneitä pelkoja talouden uudistamista vastaan.
Putin jatkaa toteamalla että Venäjän on kuuluttava globaaliin työnjakoon. "Neuvostoliiton hajoamiseen jälkeen Venäjän oli integroiduttava maailmanlaajuiseen taloudelliseen systeemiin, joka oli rakenettu ilman Neuvostoliittoa ja sitä vastaan. Tehtävää hankaloitti kehittyneiden maiden tullimuurit ja erillaiset teknologiset standartit. Olosuhteista huolimatta onnistuimme rakentamaan talouden, josta on tullut maailmantalouden orgaaninen osa. Tämä onnistui pitkälti raaka-aineviennin ansiosta, josta tulee neljännes Venäjän BKT:stä. Käytännössä maamme on kokenut käänteisen teollistumisen, tuotannon jalostusasteen ja laadun heikkenemisen. Talous, joka ei takaa meille vakautta, itsemäärämisoikeutta tai riittävää toimeentuloa ei ole siedettävä. Tarvitsemme nykyaikaisen teknologian pohjalta rakentuvan talouden, jossa on kehittynyt teollissus, palvelut, infrasturktuuri ja maatalous. Meidän täytyy rakentaa tehokas talouden uudistamismekanismi, löytää ja houkutella tarvittavat työvoima ja resurssit. Samalla emme voi luottaa protektionismiin näiden tavotteiden saavuttamiseksi. Yliampuva protektionismi johtaa ainaa pysähdykseen, tuotannon heikkoon laatuun ja korkeisiin hintoihin".
Tätä kirjoitusta lukiessa mietin itsekseni että voisin äänestää näin ajattelevaa ihmistä. Putin on ollut kuitenkin vallassa 12 vuotta. Näiden aikana pääoma ja koulutettu työvoima on aloittanut joukkopaon Venäjältä. Olemme saanet seurata sivusta loputonta ja epäjohdonmukaista protektionismia: puutulleja, elintarvikesäädösten käyttäminen ulkopoliittisena lyömäaseena, miljardien syöttämistä pystyyn kuolleelle autoteollisuudelle ja maataloustuotteiden vientikieltoja. WTO-jäsenyysneuvottelutkin ovat kestäneet ikuisuuden kun omista tariffeista ei olla haluttu luopua. Minusta on selvää, että joko Putin ei ole sanoissaan vilpitön tai sitten hän ei yksinkertaisesti osaa siirtää niitä teoiksi.
Putin jatkaa kirjoitustaan, pahoittelen banaalia ilmaisua, korostomalla teknologian merkitystä. Hänen mielestään Venäjä tarvitsee ainakin muutaman sektorin joissa se olisi teknologiajohtaja, ja tälläiseksi hän näkee lääketeollisuuden, korkeateknologisen kemian, komposiittimateriaalit ja muut ei metalliset materiaalit, IT-teknologiat, lentokonerakentaminen ja nanoteknologiat. Teknologinen johto ydinvoimateollisuudessa ja avaruusalalla olisi samalla säilytettävä.
"Usein esitetään mielipide ettei Venäjä tarvitse teollisuuspolitiikkaa, koska valitessaan prioriteetit ja luodessaan preferenssit, valtion on usein väärässä, tukee kilpailukyvyttömiä aloja ja häiritsee niitä uusia menestysaloja joiden olisi synnyttävä tiukan kilpailun ympäristössä. On vaikeaa väitellä tätä vastaan, mutta johtopäätökset ovat oikeudenmukaisia vain muiden tekijöiden pysyessä samana. Olemme käynneet läpi deindustrialisaation, talous on vahvasti epämuodostunut. Yksityinen pääoma ei siirry vapaaehtoisesti uusille aloille, koska ei halua kantaa suurta riskiä. Ehdottomasti tulemme käyttämään vero- ja tullimaksukannustimia jotta sijoittajat siirtäisivät pääomaa innovaatiosektorille. Mutta siitä saattava hyöty realisoituu vasta vuosien kuluttua, jos realisoituu ollenkaan, kun maailmalla avautuu uusia, paremmalta näyttäviä sijoitusmahdollisuuksia. Pääomallehan ei ole rajoja. Olemme valmiita riskeeraamaan Venäjän tulevaisuudella taloudellisten teorioiden puhtauden vuoksi?"
Tämä on malliesimerkki Putinin ja usean venäläisen näkemyksestä yhteiskunnan uudistamisesta. Uudistukset ovat mahdollisia vain Tsaarin tai Suuren Johtajan oivalluksesta ja tarkkaan harkitun suunnitelman toteuttamisella valtakoneiston avulla. Talouden osalta vastaavanlainen ajattelu parlamentaristisilla mausteilla on vahvasti nähtävillä myös Suomessa: Pidetään satoja seminaareja aiheena "mistä Suomelle uusi Nokia" tai nyttemmin Angry Birds. Sitten kun tämä taloudellinen viisaus on saavutettu poliittisen diskurssin kautta alalle voidaan kanavoida satoja miljoonia TEKES-tukiaisia ja verohelpotuksia. Näin kävi ns. risupaketin kanssa kun keksittiin että vihreä teknologia on nyt sitten se juttu, luvattiin suurta vientiä ja tuhansia työpaikkoja. Nyt kaikki arviot paketin taloudellisista vaikutuksista ovat osoittautumassa kymmen kertaa suurimmaksi kuin todellisuus ja seminaarit uuden kansantalouden pelastajan keksimiseksi ovat taas alkamassa.
Putinin näkemys yksityisestä pääomasta on vähintäänkin outo. Kaikkialla muualla uudet innovaatioalat ovat 60-luvulta saakka syntyneet juuri yksityisellä pääomalla. Eräänlaisena poikkeuksena voidaan mainita HDTV-tekniikka, jonka kehitystyöhön Yhdysvallat käytti jo 80-luvun alussa miljardeja dollareita, ja jonka loppullinen läpimurto tapahtui 00-luvun lopussa, kun markkinoilla ei ollut enää yhtään jenkkivalmistajaa. On selvää että yksityinen pääoma on halukkaampi ottamaan isompia riskejä, mutta koska sen käytössä olevat rahat ovat sen omia, se myös harkitsee tarkkaan mihin setelinsä laittaa. Putin ei edes yritä väitellä taloudellisen teorian argumentteja vastaan. Kuin juuri opintonsa aloittanut taloustieteen opiskelija hän on innoissaan oppimaastaan "ceteris paribus"-käsitteestä, ja yhdistää sen käsittämättömästi "kyllä, mutta..." retoriseen keinoon, jossa ollaan mukamas edellisten argumenttien kanssa samaa mieltä, mutta vastaamatta näihin, pyritään todistamaan omaa oikeuttaan asiaan täysin liittymättömien kommenttien avulla. Kaikki Putinin nimeämät tulevaisuuden alat ovat nytkin Venäjällä kerätty yhden valtiollisen suuryrityksen alle ja tulokset ovat sen mukaisia. Sotilas- tai siviililentokoneiden rakentaminen on masentava vitsi, ydinvoimalateollisuudelle löytyy asiakkaita vain Iranista tai Pohjois-Koreasta, avaruuslaukaisuista epäonnistui viime vuonna neljännes ja kaikki muut alat ovat vain suojattua tuotantoa kotimarkkinoille. Tällä ansioluettelona tuskin moni Venäläinen äänestäjä haluaisi valtion varoja käytettävän Putinin venture capital-taitojen testaamiseen. Itseasiassa Putin jatkaa tekstiään samoilla linjoilla kanssani: "Toistaiseksi suurin osa [valtion alakohtaisista suuryrityksistä] eivät ole kilpailukykyisiä, riittävästi pääomitettuja, eivätkä edes tuottavia." Mutta, mutta, yritys jatkuu.
Putin jatkaa innovaatioiden merkityksestä, korkeakoulujen tärkeydestä ja niiden lisärahoituksen tarpeesta, uusien teiden rakentamisesta. Sitten seuraa varsinainen kysymys: Mistä Venäjä saa pääomaa kaikkeen hyvään? Hän aloittaa vastauksensa kertomuksella taistelustaan oligarkkeja vastaan. "[90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa] käytiin painia niitä vastaan, jotka olivat ominneet energiasektorin rahavirrat itselleen. Ensimmäisen kauteni alussa törmäsimme jatkuviin yrityksiin myydä tärkeitä omistuksia ulkomaille. Maan strategisten resurssien säilyminen muutaman ihmisen omistuksessa merkitsi viiden-kymmenen vuoden aikajanalla taloudemme hallinnan siirtymistä ulkomaille. Kyse ei ole mistään salaliitosta Venäjää vastaan. Mutta katsokaa kuinka yksityinen pääoma käyttäytyy kriisiajan turbulenssissa ja epävakaudessa: Pelastaakseen liiketoimintojensa kansallisen ytimen se ei pelkää vetää takaisin rahavaransa kehittyvistä talouksista, ja Venäjä, heidän mielestään, kuuluu tähän ryhmään."
Ei tarvitse kauaa ihmetellä pääoman pakoa tai huonoksi koettua sijoitusilmastoa, kun todennäköisin seuraava johtaja pelkää sitä vainoharhaisesti, sekä puhuu ylpeästi ja avoimesti hänen "taistelustaan" omistusoikeuden rajoittamisesta "strategisten omistusten" pitämiseksi valtiolla. Putin jatkaa listaamalla keinoja pääoman saamiseksi. Ensimmäinen on tulliliitto entisten Neuvostoliiton jäsenten kanssa. Aivan kun Kazahstanin ja Valko-Venäjän pääomalla voitaisiin rakentaa Venäjää. Toiseksi Putin puhuu yrittäjyysilmaston parantamisesta: "Tärkein ongelma on avoimuuden ja kansan kontrollin puute valtion edustajien toiminnassa, aina tulli- ja verohallinnosta oikeus- ja turvallisuuselinten toimintaan. Jos asioista puhutaan niiden omilla nimillä, niin kyse on korruptiosta." Venäjän sijoitukset korruptiovertailuissa ovat laskeneet koko Putinin kauden ajan, jälleen kerran on kaksi vaihtoehtoa: hän valehtelee tai hän ei ole pätevä. Kolmanneksi keinoksi Putin kertoo eläkesäästöjen lisääminen ja niiden saaminen Venäjän investointeihin. Kun Medvedevin varovaisten arvioiden mukaan kolmannes valtion budjetista ei mene osoitettuun tarkoitukseen, eli toisin sanoen varastetaan, niin voi olettaa etteivät ihmiset halua että heidän eläkkeet ovat venäläisten virkamiesten hoidettavana tai että ne sijoitettaisiin Venäjään.
Tekstin lopuksi Putin on sitä mieltä, että valtion roolia taloudessa olisi pienettävä. Säännöstelyn purkamista, valvontamekanismien vaihtamista vahingonkorvauksiin, säännöstelyn vaihta markkinatalouteen, valtion omistusten vähentämistä pankkisektorilla ja valtionyhtiöiden osittaista yksityistämistä. Tämän myötä Putinin taloudellisesta ohjelmasta jää skitsofreninen kuva. Toisaalta hän haluaa luoda valtiojohtoisesti uusia teollisuussektoreita, toisaalta valtion roolia on vähennettävä. Toisaalta hän taisteli oligarkkien omaisuuden valtion omistukseen tai valvontaan, toisaalta nyt olisi hyvä taas yksityistää. Toisaalta protektionismi on väärin, toisaalta tärkeitä sektoreita on ohjattava tullein. Käytännössä Putin toistaa itse jatkuvasti kahta argumenttia itseään vastaan: "Et ole pystynyt tekemään näitä muutoksia kahdentoista vuoden aikana, miksi pystyisit nyt?" ja "Joko valehtelet tai et osaa".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















