Assange töihin venäläiseen propagandakoneistoon.

Tällä viikolla tuli tietoon Julian Assangen ja venäläisen Russia Today-kanavan sopimus uudesta tv-ohjelmasarjasta. Russia Today on englanninkielinen ja maailmanlaajuisesti näkyvä kanava, jota rahoitetaan noin sadalla miljoonalla dollarilla vuodessa Venäjän budjetista. Nimestään huolimatta kanavan pääpaino ei ole nykypäivän Venäjästä kertominen, vaan paljas ja avoin propaganda.

Baltian maat, Ukraina, Georgia ja EU:n ihmisoikeustuomioistuin saavat kaikki kuulla kunniansa, mutta kanavan suuri vihollinen on Yhdysvallat. Puoluellisuudessaan ja journalismin laadussa RT on Yhdysvalloille sama mitä FOX News on demokraateille tai mitä Johan Bäckman on Suomelle. RT on esimerkiksi avoimesti ja johdonmukaisesti sitä mieltä että 9.11.2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa olivat maan hallituksen tekemiä. Kanavan "keskusteluohjelmissa" pääsevät ääneen koko läntisen maailman kylähullut, marxistit ja salaliittoteoreetikot.

Se ettei Julian Assange ole mikään avoimuuden kannattaja on ollut selvää siitä lähtien kun hän on kieltäytynyt yhteistötyöstä lehtien kanssa, jotka ovat uutisoineet häneen Ruotsissa kohdistuneista syytteistä. Tämän sopimuksen myötä on myös selvää että Assangen tärkein motiivi on Amerikkaviha. Vihollisen vihollinen on hänen ystävänsä ja nyt myös työnantaja.

Presidenttivaaleista, tasa-arvosta ja asevelvollisuudesta.

Suomen presidenttivaalikamppanja on ollut lyhyt ja tylsä. Kukaan ehdokkaista ei ole tehnyt yllättäviä tai huomionarvoisia irtiottoja, kunnes tällä viikolla Eva Biaudet antoi pari merkittävää lausuntoa joita on syytä analysoida tarkemmin:


RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet vetoaa naisäänestäjiin, jotta nämä miettisivät tasa-arvokysymyksiä äänestyspäätöstä tehdessään. Biaudet'n mielestä yksi naispresidentti ei tarkoita, että tasa-arvo olisi saavutettu.
"- Mikä on se Suomi, jossa 95 prosenttia naisista äänestää miestä? Olemmeko me saavuttaneet tasa-arvon, tai ajavatko miehet yhtä hyvin tasa-arvokysymyksiä? En usko, Biaudet sanoo." Näin hän kommentoi YLE:n uutisen mukaan.


Eli hänen näkemyksensä mukaan tasa-arvo ei ole tilanne, jossa sukupuoli on irrelevantti tekijä julkiseen virkaan nimittäessä. Tasa-arvo on yhden ryhmän valtataistelua toista vastaan, jossa lopputulosta mitataan saaduilla titteleillä. Tämä on ollut lähtökohta politiikassa viime aikoina sellaisissa maissa kuin Belgia, Bosnia ja Irak, ja jokainen voi itse pohtia kuinka hedelmällinen lähestymistapa tämä on. Suomessa on ollut 10 miespresidenttiä kahdeksankymmenenyhden vuoden aikana. Ilmeisesti Biaudetin mielestä tarvitaan vielä ainakin yhdeksän naispresidenttiä, jotta vuonna 2071 voisimme todeta tasa-arvon tässä asiassa toteutuneen.


Biaudet myös unohtaa, että näiden vaalien kaksi naisehdokasta ovat maan pienimmistä puolueista. Jos näkee naiset ensisijaisesti ryhmänsä edustajina, joiden arvot ja poliittiset näkemykset ovat toissijaisia heidän naiseutensa suhteen, niin toki, se että 95% naisista äänestää vaaleissa miestä, on jotain hyvin kummallista. 


Biaudet ei usko miesten ajavan tasa-arvokysymyksiä yhtä hyvin. Järvenpääläinen lukiolainen Olli Uotinen kysyi YLE:n presidenttivaalitentissä Biaudetilta miten hänen mielestään tasa-arvo toteutuu yleisessä asevelvollisuudessa, joka koskee vain miehiä. Ilmeisesti Eva ei pysty sisäistämään kovin nopeasti tilanetta jossa miehet olisivat epätasa-arvoisessa asemassa, niinpä hän aloittaa vastauksensa toteamalla, että nykyään naisilla on mahdollisuus suorittaa asepalvellus. Sitten hän väkisin vääntää jonkun näkulman, miten tässäkin asiassa naiset ovat alistettuina: Hakeminen on hankalaa ja lääkärintodistus maksaa. Moninkertainen määrä miehiä hakee vuosittain erikoijoukkoihin, ja sitoutuessaan palvelemaan armeijassa maksimiajan he joutuvat silti maksamaan lääkärintodistuksensa itse. Biaudet ei kuitenkaan ehdota niinkin helppoa ratkaisua tähän ongelmaan kuin se, että kutsunnat (ei siis asevelvollisuus) koskisivat myös naisia. Sitten hän ilmeisesti muistaa mitä häneltä oli kysytty ja vastaa. "Näköjään ei kiinostusta tyttöjen piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain puolet ikäluokasta nyt sitten käy asepalveluksen. Mielestäni ei ole tarvetta muutta tilanetta."


Tartutaan tähän Evan vastaukseen, mutta muutetaan siitä pari sanaa:


"Miehillähän on ollut mahdollisuus tehdä kotitöitä jo jonkin aikaa. Näköjään ei kiinostusta poikien piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain puolet ikäluokasta nyt sitten tarvitaan keittiössä ja pesutuvassa."


"Naisillahan on ollut mahdollisuus perustaa osakeyhtiöitä, tehdä niistä menestyviä ja johtaa niiden hallituksia. Näköjään ei kiinostusta tyttöjen piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika hyvä järjestelmä, kun kuitenkin vain promille ikäluokasta tarvitaan yhtiöiden hallituksiin. Mielestäni ei ole tarvetta muutta tilanetta."


"Suomenkielisillähän on ollut mahdollisuus opiskella ruotsia. Näköjään ei kiinostusta heidän piirissä ole sen enempää, joten mielestäni meillä on itseasiassa aika huono järjestelmä, kun kuitenkin vain kuusi prosenttia väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään."


Tämän kysymyksen jälkeen kysyttiin miksi asevelvollisuus on Suomelle niin tärkeää, kun harva muu eurooppalainen maa sitä soveltaa. Haluaisin tarkastella muidenkin ehdokkaiden vastauksia tasa-arvokontekstissa. Arhimäki sanoi, että asevelvollisuus on tasa-arvo-ongelma (pisteet siitä). Hän jatkoi, että asevelvollisuus on hyvä järjestelmä, koska palkka-armeijassa aseet saavat ne, jotka niitä eniten haluavat. Mutta toisaalta hänen mielestään asevelvollisuutta on siirettävä vapaaehtoisuuden suuntaan. Tässä on aika räikeä ristiriita: Jos innokkaimpien muodostama armeija on ongelmallinen, niin miten voimme siirtyä kohti vapaaehtoisuutta? Onko tarkoitus määritellä sopiva taso aseen haluamiselle, vai pitäisikö tehdä armeija muodostaa ihmisisistä, jotka sitä asetta haluavat vähiten? Nykyisillä tilastoilla tälläinen armeija koostuisi pitkälti naisista.


Biaudet kopioi Arhimäen vastauksen liiallisesta asenkantohalukkuudesta ja lisäsi asevelvollisuuden olevan hyvä järjestelmä, koska se tuo yhteiskuntaan erillaista näkemystä armeijasta ja asevelvollisuudesta. Onkohan Evan mielestä sitten niin, että näitä erillaisia näkemyksiä on naisilla ilmankin tarpeeksi tai että maanpuolustusasiat voi surutta jättää miesten hommiksi myös yhteiskunnallisessa keskustelussa?


Arhimäki, Väyrynen ja Essayah totesivat "yleisen" asevelvollisuuden olevan halpa tapa järjestää maanpuolustus. Okei, onhan se sitäkin. Naisten vuoden pakkotyö kolmen euron palkalla terveydenhuolto- ja vanhainhoitosektorilla olisi halvempi kuin nykyinen malli. Orjatyövoima on aina halvempaa, on eri kysymys onko tämä järkevää.


Niinistö, Soini ja Lipponen korostivat asevelvollisuuden "sosiaalista merkitystä". On se niin ihanaa kun saadaan ikäluokka kasaan eri alueilta ja sosiaalisista luokista, he oppivat tuntemaan toisensa ja maa eheytyy. Mielestäni tämä on aika hutera argumentti pakotetulle työlle/koulutukselle aikuisiällä, mutta kuvitellaan että tämä on oikeasti tärkeää. Miksei naisiakin pakoteta tähän, jos se on kerran tärkeää, vai ovatko he lähtökohtaisesti jo parempia ihmisiä?


Essayah kertoi armeijan opettavan taitoja, joista on myös hyötyä muunlaisissa tilanteissa. Itse opin armeijassa tappamaan ihmisiä ja olen soveltanut näitä taitoja toistaiseksi vain muiden nisäkkäiden tappamiseen. Olisin kyllä pärjännyt ilmankin, mutta olkoot: Miksi naisia ei pakoteta oppimaan näitä tärkeitä taitoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Soini kertoi inttikaveristaan, joka kävi reserviupseerikoulun ja on nyt iso kiho Yhdysvalloissa. "Suomen armeija tekee hyvää" ja voi vain ihmetellä mikseivät naiset ehdokkaiden mielestä ansaitse tätä hyvää.


Haavisto näki tasa-arvo-ongelman ja ehdotti yleistä kansalaispalvelusta, joka keskittyisi ei-sotilaallisiin uhkatekijöihin. Eli lisää pakkotyötä kaikille, mutta ainakin Haavisto on johdonmukainen tasa-arvon puolustajana. Lipponen vertasi inttiä naisten synnyttämiseen. Naisten ei ole pakko synnyttää ja viidesosa naisista ei tätä elämänsä aika tee. Heille ei kuitenkaan tästä seuraa rangaistuksena vuotta siviilipalvelusta tai vankeutta jos he eivät sivariin suostu. Jos synnytystä käytetään tosissaan argumenttina miesten asevelvollisuuden puolustamiseksi, eikö se pitäisi säätä lailla pakolliseksi toiminnaksi?


Kun summaa näitä vastauksia, voi vastata Biaudetille, että ainoastaan kaksi miestä tässä keskutelussa näkivät ilmeisen tasa-arvo-ongelman miesten asevelvollisuudessa, ja muutkaan miehet eivät sitä ääneen kiistäneet. Joten, uskoippa Eva sitä tai ei, ainakin näistä ehdokkaista voisi kuvitella miesten ajavan tasa-arvoa-vähintään yhtä hyvin. Se, että hän käyttää tasa-arvoa omassa kampanjassa on esimerkkitapaus tekopyhyydessä. Mukaillen Biaudetin, ja muidenkin, vaatimuksia, että Soini irtisanoutuu selvästi puoluessaan esiintyvästä rasismista, voisin vaatia RKP:ltä että he irtisanoutuvat selväsanaisesti näistä kivikautisista epätasa-arvoisista mielipiteistä.

Vallitseeko Venäjällä "riistokapitalismi"?

Harvalla suomalaisella on harhakuvitelmia venäläisen demokratian tilasta. Näkemys Venäjän taloudellisesta järjestelmästä on julkisessa keskustelussa kuitenkin pahasti pielessä. Viimeksi presidenttivaalitenteissä taloudellista järjestelmää on sanottu "riistokapitalismiksi". En ole kovin perehtynyt vasemmiston retoriikkakeinoihin, mutta ymmärtääkseni riistokapitalismi viittaa äärimäiseen vapaaseen ja säätelemättömän talouteen, jossa yksityiset suuret toimijat käyttävät määrävää markkina-asemaansa "riistäkseen" työntekijöitä ja alihankkijoita.

Venäjä ei kuitenkaan ole vapaa talous. Ajatushautamo Heritage Foundation on sijoittanut sen sijalle 144 sataseitsemänkymmentäyhdeksän maata kattavassa vuosittaisessa vertaitailussa taloudellisen järjestelmän vapaudesta. Paremmin sijoittuivat kommunistiset Kiina ja Vietnam, sekä suurin osa Afrikan maista. Fraser Institute rankkasi vastaavassa tutkimuksessa Venäjän sijalle 81/141. Näillä sijoituksilla maa kuuluu "mostly unfree" joukkoon. Miksi taloudellinen vapaus on sitten tärkeää? Alla oleva video kertoo kahdessa minuutissa kaiken oleellisen.

Venäjällä vallitsee valtiokapitalismin ja mafiajohtamisen välimuoto.Venäjällä oikeuslaitos ei ole riippumaton, eikä suojaa omistusoikeuksia tai anna mahdollisuuksia sopimuskiistojen neutraaliin käsittelyyn. Yrittäjiä vastaan tekaistaan oikeusjuttuja, heidän yritykset siirtyvät virkamiesten lähipiirin omistukseen ja he itse kuolevat tutkintavankeudessa. Julkinen sektori on jatkanut kasvuaan ja veroja joudutaan tulevaisuudessa nostamaan eläkerahaston valtavan rahoitusvajeen takia. Yrittäjät joutuvat tekemisiin äärimäisen raskaan byrokratian ja sääntelyn kanssa. Valtio vääristää kilpailua tai on ainoa omistaja monessa liike-elämän sektorissa. Tavaroiden tuonti ja vienti on naurettavan kallista tariffien ja epäjohdonmukaisen lainsäädännön takia. Nämä asiat yhdessä eivät luo hyvää ilmastoa sijoittamiselle. Viime vuonna lähes 55 miljardia euroa on paennut maasta, eli lähes puolitoista kertaa Suomen vuosittaisen budjetin verran. Nämä rahat eivät ole ulkomaalaisten sijoittajien osakemyyntivoittoja. Yrittäjät sijoittavat myyntivoittonsa ja virkamiehet lahjuksensa ulkomaille. Harva näkee Venäjän tulevaisuuden positiivisena ja kaikki joilla on rahaa lähettävät lapsensa asumaan ja opiskelemaan länsimaihin. 22% Venäjän väestöstä haluaisi muuttaa ulkomaille, luku joka vuonna 2007 oli vain 7%. Yli puolet yrittäjistä ja opiskelijoista haluaisivat muuttaa ulkomaille.

Nämä samat ihmiset, joita Kremlin pääpropaganditisti Surkova on kuuluisassa lausunnossa kutsunut "yhteikuntamme parhaksi osaksi", ovat olleet pääosassa viimeaikaisissa suurmielenosoituksissa. He ovat elämässään menestyneitä kaupunkilaisia, jotka ovat taloudellisesta kasvusta huolimatta kyllästyneet vallitsevaan politiikkaan. He haluavat pikaista muutosta. Tähän tiivistyy myös muutoksen suurin uhka. Jos nykyinen hallinto pitää sitkeästi kiinni asemastaan, siihen kohdistuva paine siirtyy maahanmuuttoventtiilin kautta ulkomaille.

Tapaus Kudrin

Joulun aattona pidettiin Moskovassa ja ympäri Venäjää uudet mielenosoitukset poliittista järjestelmää vastaan. En ala tässä käymään tapahtumia läpi, sillä Mihail Kurvinen on blogissaan kertonut jo kaiken olellisen. Keskityn sen sijaan yhteen tapahtumaketjun sivujuoneen, nimittäin Alexei Kudrinin rooliin tässä tapahtumaketjussa.

Tämän vuoden syyskuun loppupuolella presidentti Medvedev ilmoitti suunnitelmastaan kasvattaa huomattavasti Venäjän sotilasmenoja. Sillä hetkellä Yhdysvalloissa ollut valtiovarainministeri Kudrin oli näistä suunitelmista ilmeisen tietämätön ja kommentoi niitä kriittiseen sävyyn medialle. Medvedev ei tälläistä sooloilua arvostanut ja vaatii Kudrinia eroamaan, niinkuin tämä tekikin, ja päätti näin yli yksitoista vuotta kestäneen pestinsä valtiovarainministerinä. Myöhemmin syksyllä Kudrin kertoi haastattelussa ettei hän ole Putinin "edinomyshlenik" - eli vapaasti suomenettuna poliittisista asioista samalla tavalla ajatteleva henkilö. Putin kommentoi Kudrinia henkilönä ja tämän erottamista kyselytunnissaan toteamalla, että Kudrin on hänen ystävänsä ja että he keskustelevat usein. Myöhemmin Kudrin kiisti heidän olevan ystäviä tai keskustelevan kovin usein yhtään mistään. Tälläisestä "kavereiden" julkisesta välienselvittelystä olemme aikaisemmin päässeet nauttimaan kun Paris Hilton riitantui Nicole Richien kanssa.

Vedemosti-lehden tietojen mukaan Kudrin oli kuitenkin käynyt päivää ennen Putinin juttuisilla. Itse Moskovan joulunaaton mielenosoituksessa hän sanoi olevansa rehellisten vaalien puolesta, vaatii keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan eroa, ehdotti opposition ja valtaapitävien vuoropuhelua sekä itseään tämän vuoropuhelun välittäjäksi. Kudrinin puhuessa lavalta, edessä oleva väkijoukko yltyi vihellyskonserttiin ja "mene pois"-huutoihin. Ei ehkä kovin kohteliasta, mutta kun vaalit maassa on mitä on, politiikka muuttuu nopeasti huutokilpailuksi. Paikallaolevien reaktioista huolimatta näyttää siltä, että oppositiojohtajat tarttuivat tarjoukseen ja nämä keskustelut on nyt suunniteltu pidettäväksi 26.1.2012

Miksi Kudrinille sitten vihelettiin? Jokaisella ryhmällä oli oma ominainen syy viheltää Kudrinille, sillä valtiovarainministereille ominaiseen tapaan hän keräsi vastustajia kaikista ryhmistä, mukaanlukien valtapuolue Yhtenäisestä Venäjästä. Analyysin kannalta Kudrin on Venäjän politiikan mielyttävin hahmo, koska toisin kuin kaikkiin muihin valtakoneiston henkilöhahmoihin, häneen voi lyödä tietyn ideologian leiman, jonka avulla hänen toimintansa on ollut ennustettavaa ja loogista jopa länsimaalaisista lähtökohdista. Lisäksi Kudriniin liittyvä kritiikki on raikas tuulahdus venäläisessä politiikassa, koska se perustuu pitkälti konkreettiseen politiikkaan, eikä väitettyyn korruptioon tai johonkin ryhmittymän kuulumiseen.

Kudrin on makroekonomisti ja monetaristi. Hän kiinnittää huomionsa talouden suuriin linjoihin: inflaatioon, vaihtotaseseen ja valuuttakursseihin. Häntä on luonnehdittu myös patriootiksi, joka nähdessään Venäjän 1998 taloudellisen kriisiin liittyvän kärsimyksen ja kotimaansa alennustilan päätti tehdä kaikkensa jottei vastaava enää toistuisi. Valitettavasti hän kotimaansa on taloudeltaan erittäin vaikea paikka harjoittaa monetarista eli rahan tarjontaa säätelevää politiikka, koska sitä uhkaa jatkuvasti ns. Hollanin tauti ja muut raaka-ainetuotantoon erikoistumisen ongelmat.

Venäjä tuottaa käytännössä kahta asiaa joista muu maailma on valmis maksamaan, öljyä ja kaasua. Koska tällä sektorilla liikkuvat isoimmat rahat, pätevin ihmispääoma virtaa sinne huonontaen samalla muiden sektoreiden tilanetta (vertaa Nokia Suomessa 2000-luvun alussa). Öljyn ja kaasun tuotanto de facto kansallistettiin Putinin kauden alussa. Kuten muissakin vastaavalla tavalla toimineissa maissa tämä johti siihen, että valtion taloudellisten resurssien päälähde eivät enää olleet sen kansalaiset vain valtion omistamat yhtiöt. Kansalaisia ei siis tarvinnut enää auttaa tuottamaan enemmän, riitti kun valtio osti osalla tuloistaan heidän kannatuksensa ja loput sai laittaa omaan taskuunsa. Raaka-aineiden hinnan nousu toi Venäjälle valtavat valuuttavirrat joiden käytölle oli kolme mahdollisuutta: Valtion "kulutuksen" lisääminen (palkat, eläkkeet, tulonsiirrot), investointien rahoittaminen tai "pankkitalletus". Monetarismin ja sitä kautta Kudrinin näkemyksen mukaan rahan käyttäminen tulonsiirtoihin tai investointeihin eli kotimaiseen kulutukseen olisi vain kiihdyttänyt inflaatiota tehden tyhjäksi käytettyjen rahojen hyödyt. Niinpä hän loi rahaston, johon kerättiin valtion valuuttatulot ja vuoden 2008 alussa Venäjällä olikin maailman kolmanneksi suurimmat valuuttavarannot.

Venäjä tuottaa vain kaasua ja öljyä kaikki sen kulutustavarat, sekä lähes puolet elintarvikkeista ovat tuontia. Näin ollen tulonsiirtojen lisääminen käytännössä palauttaa öljytulot ulkomaille. Toisaalta venäläiset ovat köyhiä. Asuntojen, eläkkeiden, koulutuksen tai terveyshuollon taso on surkea verrattuna länsimaihin. Vasemmiston mielestä huomattavasti suurempi osuus rahoista olisi pitänyt jakaa tulonsiirtoina. Tätä mieltä vasemmisto on kaikkialla, ei tarvitse kuin muistella Suomen 2007 eduskuntavaalien alla käytyä ns. jakovara-keskustelua. Ja koska Kudrin taisteli hallituksessa tiukasti tulonsiirtoja vastaan, vasemmisto vihelsi hänelle jouluaaton mielenosoituksessa.

Venäjän nykyisen presidentti-pääministeri-duon omien sanojen mukaan kolmasosa valtion budjetista ei päädy alkuperäiseen tarkoitukseen korruption takia. Maan infrastruktuuri on rapakunnossa, liikenneministeriön mukaan pelkästään teiden huono kunto aiheuttaa maalle vuosittain 1,5% BKT:n verran tappioita. Investoinnit infrastruktuuriin eivät välttämättä kasvata inflaatiota jos halvemmat liikenneyhteydet pienentävät kulutustavaroiden hinnannousupainetta. Vuonna 1999 yksi kilometri valtion rakennuttamaa moottoritietä maksoi noin miljoona dollaria. Vuonna 2009 kilometri kustansi jo 6,3 miljoona dollaria (molemmat luvut 2008 dollareissa). Vastaavat luvut Kiinassa ja Brasiliassa ovat 3 ja 3,6. Kun kaikkien investointien hintaan tulee vähintään 30% korruptiolisää niiden oletettu kannattavuus laskee huomattavasti. Niinpä Kudrin vastusti myös massiivisia investointeja, ja tästä syystä mielenosoituksen kansallismieliset vihelsivät hänelle. Jos paikalla olisi ollut Yhtenäisen Venäjän edustajia, hekin olisivat viheltäneet tästä syystä. Puoluetta on luonnehdittu byrokratian omaksi, ja Kudrinin tiukka finanssipolitiikka vähensi mahdollisuuksia, jotka tekevät virkamiehistä varkaita kerta toisensa perään. Myös Medvedev voidaan katsoa tämän politiikan vastustajaksi, sillä hänen rakkain lapsensa, modernisaatio, tarkoitti juuri valtion massiivista puuttumista talouteen uusien alojen luomiseksi täydentämään raaka-aineiden vientiä.


Kudrin siis rahastoi öljytulot kasvamaan korkoa ja odottamaan pahaa päivää. Huomattava osa rahoista meni Yhdysvaltojen velkakirjoihin ja tämä oli syy viheltää vainoharhaan taipuvaisille nationalisteille: Eihän ole kovin johdonmukaista rahoittaa tahoa, joka puolestaan rahoittaa kaikkea pahaa Venäjän pään menoksi. Paha päivä koitti sitten vuonna 2008. Valtion alijäämä oli seuraavana vuonna n. 7% BKT:stä ja eläkerahastojen alijäämä 3,5% BKT:stä. Näiden lisäksi huomattava osa rahastosta käytettiin ruplan kurssin puolustamiseen. Kurssin annettiin laskea noin prosentin verran joka viikko, ja tämä säännöllisyys rikastutti monet valuuttakursseilla pelaavat sijoittajat. Tämän operaation tausta oli puhtaasti sisäpoliittinen, sillä ruplan nopea kurssinlasku olisi palauttanut mieleen 90-luvun kriisit ja saanut takuuvarmasti ihmiset panikoimaan. Valuuttarahasto pelasti kuitenkin Venäjän uudelta syvältä kriisiltä.


Viimeinen, kaikelle oppositiolle yhteinen syy viheltää Kudrinille on myös se vähiten rationaalinen. Kudrin on ollut yksitoista vuotta Putinin alainen, tämän "Pietari-liigan" jäsen ja osaltaan symbooli koko tälle aikakaudelle. Tällekkin diskurssille löytyy vastine länsimaalaisesta historiasta: Milton Friedmania on syytetty pahimillaan diktatuurin kannattajaksi ja fasistiksi, koska hän toimii Chilen diktaattorin Pinochetin neuvonantajana talousasioissa. Minun on vaikeaa ymmärtää tätä argumenttia. Olisiko Pekka Haavisto kansanmurhan kannattaja jos hän neuvoisi Sudanin hallintoa ympäristöasioissa? Ryhtyisi Sudanin ympäristöministeriksi? 


Näkemykseni mukaan Kudrin on aidosti taistellut 2000-luvun hallituksissa tiukan finanssikurin puolesta. Hän oli eräänlainen laimea versio marsalkka Zhukovista Toisessa Maailmansodassa, joka oli ainoa, joka pystyi olemaan eri mieltä Stalinin kanssa. Kudrinin talousnäkemykset ovat lähellä omiani ja siksi mielestäni on valitettavaa, että hän hävisi niin monta taistelua: 90-luvun alussa Jeltsin unelmoi öljynhinnasta yli 20 dollaria tynnyriltä. Venäjän nykyinen budjetti on tasapainossa vasta kun öljytynnyri maksaa 110-120 dollaria barrelilta. Putin ja Medvedev ovat saaneet ajettua menonlisäyksiä ja äänien ostamisia yhä uudestaan ja uudestaan, ja inflaatio on pysynyt kaksinumeroisena lähes koko 2000-luvun ajan. Ehkä tämän takia Kudrin antoi potkuihinsa johtaneet lausuntonsa syksyllä, ehkä tämän takia hän näytti melkein iloiselta Medvedevin puhuttelessa häntä julkisesti ennen eroanomusta. Ehkä hän tajusi ettei valtaapitävillä tulee enää kauaa olemaan varaa ostaa kansalaisilta kannatuksensa nykyisellä politiikalla. En usko, että hänen osallistuminen opposition mielenosoituksiin ole taas yksi kyyninen "Kremlin-projekti". 


Toisaalta en myöskään näe onnistumisen mahdollisuuksia Kudrinin välittämissä opposition ja vallan keskusteluissa. Mutta tämä ei johdu siitä, että näkisin Kudrinin epäpätevänä tehtävään. En vaan usko nykyhallinnon kykenevän muuttumaan.

Avointen ovien päivä.

 Viime joulukuussa kolme valokuva-bloggaria, jotka ovat kiinostuneita teollisuusalueiden ja rappeutuvien rakennusten estetiikasta, löysivät itselleen uuden kohteen: NPO Energomashin tutkimuskompleksi Moskovan laitamilla. Kyseinen yritys valmistaa rakettimoottoreita avaruusohjelmalle ja aseteollisuudelle. Bloggarit kävivät paikan päällä useita kertoja, ottivat kuvia ja tutkivat aluetta. Kukaan ei kertakaan pysäyttänyt heitä, eivätkä he kohdanneet yhtään lukittua ovea. He julkaisivat kuvansa ja kertomuksensa netissä ja muutaman päivän viiveellä tiedotusvälineet heräsivät. Poliisi kuulusteli bloggarit ja he saivat edesottamuksestaan noin kuuden euron sakot.

 Venäjällä, tai sen edeltäjällä Neuvostoliitolla, on kaksi kiistatonta voittoa viimeisen vuosisadan aikana: Toinen Maailmansota ja avaruuskisa. Nyt monet muut maat ovat ottaneet Venäjän etumatkaa kiinni ja sen oma avaruusohjelma vaikuttaa olevan suurissa vaikeuksissa. Viimeksi Joulun alla Venäjän tietoliikennesateliittin lähettäminen radalle epäonnistui. Tämä on tarkoittaa, että vuoden aikana Venäjällä on ollut kahdeksan täysin epäonnistunutta yritystä lähettää jotain avaruuteen tämän vuoden aikana. Laskin äkkiä tästä lähteestä tämän takoittavan noin kahdenkymmenseitsemän prosentin epäonnistumisprosenttia. Syynä tähän eivät kuitenkaan ole olleet Energomashin valmistamat moottorit, jotka ovat joidenkin mielestä maailman parhaita ja muiden mielestä vähintään kilpailukykyisiä. Tästä syystä tehtaalle tunkeutuminen on Venäjälle noloa.

 Länsimaille tämän uutisen pitäisi olla yksinkertaisesti pelottava. Tiedättehän kuinka mediassa uutisoidaan aina Pohjois-Korean, Iranin ja Pakistanin ohjuskokeet? Räjähtävän kärjen tekeminen on helppoa, mutta kärjen perille vievän ohjuksen tekeminen on kirjaimellisesti rakettitiedettä. Jokainen kehitysaskel edellämainittujen maiden ohjuskehityksessä tarkoittaa sitä, että ohjuksen kantama kasvaa, jolloin nämä maat tai terroristit, jotka saavat ohjukset haltuunsa, voivat iskeä useampaan länsimaalaiseen kaupunkiin ja sotilaskohteseen. Energomash valmistaa SS-18 mannertenvälisiä ohjuksia, jonka eri variaatioiden kantama on 10200-16000 kilometriä. Iranin kohdalla tämä kantama riittäisi helposti koko Eurooppaan.

Venäjän herrasmiesliiga.

 Presidentti Medvedev piti eilen viimeisen linjapuheensa. Yleisin tulkinta puheesta oli, että se yritti lepyttää protestimielialaa, mutta harva kommenttaattori uskoi luvattujen poliittisten uudistusten toteutuvan. En usko siihen itsekkään. Minä, kuten moni muukin länsimaista demokratiaa Venäjälle toivova, asetti varovaisia toiveita Medvedevin kaudelle. Hänen retoriikkansa oli raikas tuulahdus verrattuna Putinin omahyväiseen uhitteluun. Aika kului ja tekojen sijaan saimme vain lisää kaunista puhetta uudistuksista ja modernisaatiosta.

 Suomalaisessa julkisessa keskustelussa puhutaan usein siitä, mitä venäläiset oikeasti tahtovat. Esiin vedetään aina kyselytulokset, jotka kertovat meille, että huomattavasti useampi venäläinen toivoo vahvaa johtajaa kuin demokratiaa. En ymmärrä miksi nämä kaksi asiaa nähdään toistensa vastakohtina. Oletetaan hetkeksi että Medvedev tosiaan tarkoitti mitä hän sanoi. Oli selvää ettei maa ollut menossa siihen suuntaan mihin hän toivoi ja tämä kehitys huipentui joulukuun vaaleihin. Vahva johtaja olisi voinut erottaa pääministerin ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan, hajoittaa uuden parlamentin. Jos maa tosiaan hänen mielestään tarvitsee poliittisen järjestelmän muutosta, vahva johtaja olisi yrittänyt pysyä vallassa ja toteuttaa nämä uudistukset. Sen sijaan Medvedev käyttäytyi kuin herrasmies: Hän toteutti lupauksensa Putinille, pysyi loppuun asti lojaalina ja täytti hänelle asetetun tehtävän.

 Nyt, reaktiona protestimielialalle, valtatandemi lupaa meille poliittisia uudistuksia. Ei nyt, eikä heti, mutta joskus. Näihin sanoihin on sisäänrakenettu tietynlainen ehto: Nykyisessä järjestelmässä valittu parlamentti ja kohta valittava presidentti pysyvät vallassa, huolimatta siitä kuinka epälegitiimeina pidätte tapaa jolla heidät valittiin. Seuraava retorinen kysymykseni on ehkä idealistinen tai sitten vain banaali: Millä oikeudella vallassaolevat panttaavat kansalaisille perustuslaissa taattua oikeutta valita hallitsijansa?

 Kuten huomaatte, näkemykseni Venäjän valtaduosta on kovin kyyninen. Kyynisyys onkin venäläisen poliittisen keskustelun ydin. Suomessa poliittisten puolueiden välillä vallitsee laaja konsessus hyvinvointivaltiosta ja demokratiasta. Arvot ja keinot vaihtelevat, mutta hyvin harvoin puolueet poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta epäilevät toistensa motiiveja toimia suomalaisten parhaaksi. Venäjällä vallassaoleva puolue sanoo opposition olevan lännen kätyreitä, jotka haluavat päästää ryöstämään Venäjää valtaan päästyään. Oppositio on sitä mieltä, että vallassaoleva puolue on loinen, joka riistää kansalaisia korruption avulla. Jokainen on poliittinen ryhmä on sitä mieltä, että ainoastaan heillä on vilpitön motiivi. Näistä lähtökohdista Venäjällä on hyvin vaikeaa käydä poliittista keskustelua konkreettisista päätöksistä.

 Mutta palatkaamme vielä Medvedevin linjapuheseen. Hän jatkoi Putinin linjalla, jossa mielenosoittajia kuvaillaan "ääriaineisten" ja lännen pelinappuloiksi. Toisaalta, puheen eri kohdassa, hän totesi, että mielenosoittajia on kuultava. Mielestäni tässä on räikeä ristiriita. Minkä takia valtion johdon olisi kuuneltava ääriaineksia tai vieraan vallan agentteja?

 Putinin ja Medvedevin viimeaikaiset puheet ovat olleet täynnä linjauksia: uusien puolueiden on annettava rekisteröityä, aikavyöhykeuudistus on kumottava, kuvernöörivaalit on palautettava, valtakunnallisesta ykköskanavasta on tehtävä valtiollinen. Putin lakkautti kuvernöörivaalit ja sanoi ettei niitä tulla näkemään Venäjällä ainakaan sataan vuoteen. Vuoden 1999 duuman vaaleissa oli ehdolla 26 puoluetta. Ykköskanava oli valtiollinen ennen vuotta 2002. Pitäisikö venäläisten antaa Putinin ja hänen lähipiirin antaa jatkaa virheistään oppimista vai olisiko jo aika kokeilla jotain muuta?

Korruptio tappaa.

 

Venäjällä eilen uponnut porauslautta on vienyt mukanaan toistakymmentä ihmishenkeä. Helsingin Sanomat kertoi: "viranomaiset epäilevät turvallisuusmääräysten rikkomista". Itse onnettomuudesta on vielä liian aikaista sanoa mitään, enkä ole millään tavalla siihen pätevä. Haluasin kuitenkin tarttua tuohon hesarin lauseseen. Kun sen kirjoittaa auki ja palauttaa kaiken sen sisällön mikä käännöksessä on menetetty, saamme läpileikkauksen Venäjän nykyisen hallintosysteemin vioista.

 Aina kun Venäjällä tapahtuu useita kuolonuhreja vaativa onnettomuus heti ensimmäisten uutisten yhteydessä viestintävälineet kertovat, että paikalliset tai valtakunnalliset syyttäjät ovat aloittaneet rikostutkinnan, useinmiten muita viranomaisia vastaan. Suomessa asioita tutkii poliisi tai joskus onnettomuustutkintalautakunnat ja syyttäjät päättävät sitten tutkinnan perusteella ketä syytetään ja mistä. Tapaukset, joissa kuolonuhreista ovat syytettynä virkamiehet tai yrittäjät ovat kovin harvinaisia. Venäjällä taas oletusarvo on, että joku viranomainen tai yrittäjä on syyllinen lain rikkomiseen.

 Otetaan esimerkeiksi kaksi viimeaikaista onnettomuutta: Bulgaria-laivan uppoaminen Volgajoella ja yökerhopalo Permissä. Molemmissa tapauksissa suuri kuolonuhrien määrä johtui turvallisuusmääräysten laiminlyönneistä. Ongelma ei ole lainsäädännön puutteissa, ne ovat monissa tapauksissa huomattavasti tiukemmat kuin vaikkapa Euroopassa. Ongelma on siinä, että viranomaiset käyttävät lainsäädäntöä ensisijaisesti lahjusten saamiseen. Tarkastuksia tehdään usein, kerätään rahat ja annetaan puhtaat paperit. Silloin tällöin tapahtuu onnettomuus ja ihmisiä kuolee. Lehdistö tutkii asiaa ja lainsäädäntörikokset ovat ilmeisiä. Tutkitaan viranomaisten papereita ja huomataan, että tarkastukset on tehty, mutta näitä ilmeisiä puutteita ei olla huomattu. Asianomaisesta yrittäjästä ja viranomaisesta tulee julkisuudessa syntipukkeja, järjestelmän mätiä omenoita.

 Koko järjestelmä on kuitenkin mätä.Viranomaisten määrä on Venäjällä kaksinkertaistunut 1990-luvun alusta kahteen miljoonan. Joka vuosi maan listasijoitus korruptiovertailussa on laskenut. Valtio on kyselyissä todettu nuorten ykkösvaihtoehdoksi tehdä uraa. Jokainen haluaa palan kakkua. Oikeuslaitos, syyttäjät, poliisi, tulli ja lupaviranomaiset, kaikki toimivat omassa verkostossaan ja jakavat voitot. Ja koska kaikki mukana olevat hyötyvät järjestelmästä, he myös pyrkivät säilyttämään sen.

 Ikävien tapausten sattuessa valtapuolueen kansanedustajat ehdottovat uusia lakeja. Valtion johtokaksikko vannoo korruption vastaisen taistelun jatkuvan. Tätä olemme nyt seuranneet sivusta viimeiset kaksitoista vuotta ja alkaa olla selvä, että joko hallinto ei oikeasti yritä kitkeä korruptiota tai he ovat täysin epäpäteviä ongelman hoitoon. Kummassakaan tapauksessa heidän ei pitäisi enää olla vallassa.