Ukrali korovu, doski i traktor?

Tässä työssä monet työtehtävät tulevat rutiiniksi ja monien mielestä tylsiksi. Tylsistymistä pyritään ehkäisemään monin tavoin, joista yksi on leirin vaihto. Muutama taistelija meiltä lähti virolaisten leiriin ja muutama virolainen tuli tänne. "Leirin vaihto" on kyllä huono termi, koska se viittaisi puolen vaihtoon, mutta mikään muu valmis termi ei oikein sovi tähän. Opiskelijanvaihto? Ei. Työpaikanvaihto, maisemanvaihto, vankien vaihto? Eip. Eikä voi edes sanoa, että lähtee ulkomaille vaihtoon, koska on jo valmiiksi ulkomailla. Ulkomaalaisille vaihtoon? No kuitenkin, virolaiset olivat täällä ja kaksi heistä olivat johtamassani partiossa. Vein ne "kävelylle" yhteen kylään ja kyselin vähän kaikkea elämisestä ja olemisesta Viron armeijassa. He olivat kaikki ammattisotilaita, mutta lähtivät Kosovoon vapaaehtoisesti. Kuuden kuukauden keikka, joiden aikana huimat kymmenen päivää lomaa kotimaassaan. Virolaisilla on vain joukkueen verran miehiä täällä, joten tämä lienee jonkin asteen esikoulu Irakia varten. Virolaisten joukkue asuu tanskalaisten leireissä ja tunnelma on nihkeä. Etelänaapurimme eivät oikein tykkää kun toiset ihmiset seuraavat heidän alkoholin käyttöä innokkaasti. Virolaisillehan suomalaiset ovat "poroja", mutta tanskalaisilla on vähän mairitteleva kutsumanimi. Ne ovat "homoja". Onneksi meidän leirissä ei ole kansojen välistä ystävyyttä häiritseviä alkoholimääräyksiä ja virolaiset saivat nauttia olostaan.

Kyselin näitä samalla kun suoritimme jalkapartiota kylässä jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Kylä oli alle kaksi vuotta vanha, eikä sitä löytynyt vielä edes kartalta. Talot olivat uusia ja hienoja jopa suomalaisten mittapuiden mukaan. Poikkeuksellisesti talot olivat muutaman kappaleen rykäelmissä, joilla oli yhteinen aitaus. Kävelimme yhden tälläisen talokonklaavin läpi ja eräältä pihalta talonomistaja huusi vitsillä, että etsimme rikollisia väärästä paikasta, täällä kaikki ovat yhtä sukua. Kuinka kätevää, koko suku asuu eri taloissa, mutta saman aidan sisällä. Talojen läpi kulki hieno asfalttitie, joka loppui heti aidan kohdalla. Siinä meni yksityisen ja kunnallisen raja, ja kunnallinen tie näytti panssarivaunujen testausradalta. Jatkoimme sitä pitkin ja törmäsimme teinipoikaan, joka oli ulkoiluttamassa koiraa. Kysyin häneltä oliko hänellä hetki aikaa jutella. Tulkkimme oli viehättävä kolme kymppiä lähestyvä nainen, joten aikaa löytyi kyllä. Huomautin, että kylän talot näyttivät hienoilta ja poika totesi sen johtuvan siitä, että lähes kaikki kyläläiset olivat töissä. Hän itse oli töissä baarimikkona läheisessä kaupungissa. Kaveri ei tykänyt yhtään hallituksesta tai kunnallishallinnosta, olivat kuulemma korruptoituneita kaikki. Esimerkkinä hän esitti tien jolla seisomme, joka oli alle kahdenkymmenen kilometrin päässä pääkaupungista, mutta silti sotaa edeltävässä kunnossa. Sähköä sai muutaman tunnin päivässä, ja vesi on ollut poikki kuukauden putkeen. Ja sodastahan on jo kymmenen vuotta. Noustuamme takaisiin autoon, tulkki kertoi oman näkemyksensä pojan mielipiteistä. Hän ihmetteli miksi kyläläiset odottivat kaiken paikallishallinolta, kun heillä oli selvästikkin rahaa tehdä elämänsä helpommaksi. Myöhemmin selvisi, että hän opiskeli taloustiedettä varasuunitelmana KFOR:n poistumiselle, kuinkas muuten. Jatkoimme partiointia autolla ja ajoimme seuravaan kylään. Kysyin tulkilta oliko se edes laillista että noin nuori kaveri oli baarissa töissä. Muut autoissa olevat alkoivat nauraa ja kuin aivopieruni hajua vahvistaakseen, vastaan tuli auto, jota ajoi kymmenenvuotias poika. Pysäytimme auton ja jäimme selvittämään asiaa.

Illalla, pimeän laskeudettua, meidän oli tarkoitus tehdä yhteistoimintajalkapartio paikallisen poliisin kanssa. Yhteistoiminta on korkeassa johdossa sovittu, ja poliisien ylin johto lähettää piireihin käskyjä milloin yhteistoimintaa tulee harjoittaa. Piireissä on kuitenkin yleensä liian vähän poliiseja, joten yhteispartiot jäävät toteutumatta. Tällä kertaa meitä kuitenkin onnisti, saimme poliisipartion mukaamme toisella yrittämällä. Olimme siinä vaiheessa palauttaneet tulkin leiriin, koska ei ole kohteliasta omia ainoaa tulkkia, joka on töissä yöllä. Kumpikaan poliiseista ei puhunut englantia, mutta sain käsimerkein selitettyä mitä olimme menossa tekemään ja suuntasimme kohti serbikylää. Lähdimme kävelemään suuntaan random. Melko hiljaista oli yhteistoiminta kun kielimuuri oli välissä, mutta se muuri ei estänyt minua näkemästä, että toinen poliiseista oli kolmekymppinen vaalehiuksinen viehättävä nainen. Minun täytyisi päästä lomille.

Vähän matkaa kuljettuamme vastaan käveli nainen, joka alkoi puhumaan poliiseille. Ymmärsin sen verran, että häneltä oli varastettu puulautoja. Pyysin häntä näyttämään rikospaikan ja hän ymmärsi! Huikea menestys jatkui kun paikan päälle ymmärsin sen verran, että puulautojen lisäksi oli varastettu kaksi traktoria ja neljä lehmää. Lisäksi naisella oli kipeät jalat, perheen tytär oli vasenkätinen niinkuin minä ja opiskeli koulussa venäjää ilmeisen huonolla menestyksellä. Poliisit täyttivät rikosilmoitusta ja minä hymyilin itsekseni. Se toimii, se toimii sittenkin. Voihan venäjä.