Ensimmäiseksi kävin sen perheen luona, joka oli joutunut varkauden uhriksi, tällä kertaa tulkki mukana. Sikäli olin ymmärtänyt ihan oikein, että kaksi traktoria ja neljä lehmää oli varastettu, mutta nämä varkaudet ovat tapahtuneet aikaisemmin. Tällä viikolla oli varastettu vain rakennuspuuta, jonka pariskunta oli ostanut hyvästä vehnäsadosta saaduilla tuloilla rakentaakseen aidan varkaita vastaan. Laudat varastettiin ennaltaehkäisevänä iskuna. Pariskunta oli sataprosenttisen varma, että varkaat olivat serbejä. Kukaan albaani ei ota riskiä tulemalla serbien alueelle varastaakseen puuta. Heillä oli mielenkiintoinen hypoteesi: Albaani- ja serbirikolliset tekevät yhteistyötä. He varastavat omilta alueilta ja vaihtavat saalista. Koska eri etniset ryhmät eivät kovin usein viihdy samoissa paikoissa, varastettujen tavaroiden omistajat eivät pääse näkemään omaisuuttaan. Jos hypoteesi osoittautuu teoriaksi, voidaan se lisätä paksuun kirjaan esimerkeistä siitä, kuinka taloudelliset kannustimet voittavat kaikki muut.
Pariskunta oli kovin onneton. He olivat joutuneet varkauden tai sen yrityksen kohteeksi yli viisitoista kertaa. He ostivat kerran vartiokoiran, oikean rotupuhtaan uroksen. KFOR:lla sattui olemaan silloin paikalla samanrotuinen huumekoiranaaras ja he pyysivät myymään sen hyvän hintaan. Pariskunta kieltäytyi ja vähän ajan kuluttua vartiokoira varastettiin nahkahihnoineen. Varkaat käyttivät ilmeisesti tainutuskaasua. Kun kaikki muut varotoimet epäonnistuivat, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi aita, mutta sekin projekti on nyt jäissä. Nainen kertoi kuinka hän on käynyt kaikissa avustusjärjestöissä pyytämässä apua, mutta se on jäänyt saamatta, koska heillä ei ole yhteyksiä tai rahaa lahjuksiin. Hän pyysi meiltä, UNMIK:lta ja poliisilta turvaa. Haluaisimme nukkua edes yhden yön rauhassa ja sen jälkeen voisimme vaikka kuolla, hän sanoi ja nyyhkytti samalla. Herkempi henkilö olisi varmasti herkistynyt siinä vaihessa, mutta tässä työssä asioita ei voi ottaa kovin lähelle sydäntä, joten valitsin olla itsekseeni huvittunut. Tämän vanhan naisen ulkonäössä ja valituksessa oli jotain niin perin slaavilaista, joka vei minut nostalgiatripille vanhaan kunnon neuvostoliittoon. Samaan aikaan Itä-Eurooppa koki vähän ikävämmän muisteluhetken, kun kuvat puna-armeijan panssarivaunuista ylittämässä rajaa levisivät maailmalle.
Jatkoimme matkaa kohti erään serbikylän kalafarmia, jossa ihmiset läheltä ja kaukaa harjoittivat omaa meditaatiota karppien kalastamisen merkeissä. Asetelma uudelle nostalgiatripille oli valmis, mutta kalastajat käyttivät syöttinä maissia. Eihän se nyt ole kalastamista jos ei pääse omin käsin koukkunaulitsemaan matoa. Kalafarmin varajohtaja tuli luoksemme ja valitti ankoista. Ne söivät kalojen ruuat ja tappoivat kalanpoikaisia aiheuttaen näin suurta taloudellista tappiota. Hänellä oli metsästyskivääri ja metsästyslupa ja hän pyysi meiltä lupaa ampua muutama ankka silloin tällöin metsästyskauden ulkopuolella pitäkseen ne poissa. Kerroin, että taloudelliset tappiot ovat minun ykköshuoli ja lupasin raportoida eteenpäin. Vähän epäilen kyllä tämän onnistumista. Me muututaan aina kauhean vainoharhaisiksi kun jossain ammutaan ja jos käymme, joka päivä sovittuun aikaan valvomassa ankkateurastusta, niin tieto leviää ja paikalliset tietävät ikkunan kun meidän partio on varmasti jossain tietyssä paikassa. Onneksi päätös ei ole minun tehtäväksi. Siinä teille jäätävä englismi.
Kävelimme kala-altaiden rauneuillo ja kyselin ihmisiltä kuulumisia. Kaksi kaveria olivat olleet töissä Kosovon ainoassa sähkövoimalassa ennen sotaa. Sodan jälkeen henkilöstö vaihtui. Aloin sitten kyselemään missä homma oikein kusi, kun sähköt olivat jatkuvasti poikki. Kuulemma ennen sotaa Obilicin saastuttajahirviö oli tuottanut paljon enemmän sähkö kuin Kosovossa oli kysyntää. Nykyään voimala on lähes aina rikki, koska henkilöstöllä ei ole ammattitaitoa tavalliseen ylläpitoon ja korjauksiin. Lisäksi nykyisellä sähköyhtiöllä ei ole oikein keinoja/ammattitaitoa laskuttaa/periä yksityishenkilöiltä rahaa saadusta sähköstä, mikä näkyy vähäisinä varoina investointeihin. Kovin ovat fiksuja jotkut työttömät täällä. Kysyin oliko sähkön kysyntä mahdollisesti kasvanut niin paljon alueella, ettei voimalan tehot enää riittäneet. Vastaus mahdollisti ehkä hienoimman the economist-tyylisen lauseen englanninkieliseen raporttiin mitä olen kirjoittanut: "They said that closure of many energy intensive industries in area balanced the increase in demand of electricity from the privat households." Huikeeta. Juttelimme myös rikollisuudesta ja paljastui, että toinen kavereista oli töissä poliisina ennen itsenäisyyden julistusta. He luottivat osittain poliisiin ja sanoivat että monet poliisit tekevät ahkerasti töitä, mutta heidän työ nollautuu korruptoituneessa oikeuslaitoksessa. Kumpikaan ei oikein tykänyt itsenäisyydestä, serbejä kun olivat ja "ei albaanitkaan tunnustaneet Serbiaa kymmenen vuotta sitten". Siihen vahvaan argumenttiin oli hyvä lopettaa tämän aurinkoisen ja iloisen aamun partio.
Aika hieno kuva! =O
VastaaPoista