Tarinoita

Viereisessä kaupungissa asui kerran pieni koiranpentu. Asetelma oli valmis käänteiselle tarinalle rumasta ankanpoikasesta, pennulla oli edessään vähän lupaava elämä luteiden syömänä kulkukoirana. Valitettavasti tämä koiranpentu oli poikkeuksellisen söpö, niin söpö ettei patoutunut rauhanturvaaja pystynyt vastustamaan empatian tunteita. Muutama kaveri alkoivat ruokkia pentua säännöllisesti. Joka aamu ja ilta he veivät pennulle puuroa johon oli sekoitettu makkaraa ja proteiinijauhetta. Pentu söi iloisesti ja paisui silmissä. Parin viikon kuluttua pentu oli niin lihava, ettei enää jaksanutkaan juosta pois autojen tieltä, hänen hyväntekijänsä löysivät hänet ruokintapaikan vieressä, pitkin tietä pursuneet suolet korostamassa, että liikaa on liika.

Viereisessä kylässä asuu vanhahko mies. Hän seisoo säähän tai vuorokauden aikaan katsomatta kylän tien varrella ja tarkkailee tilannetta. Kutsumme häntä pykälämieheksi, pykälä on jargonia leirin vartijalle. Ajaessamme päivittäin hänen ohi, tervehdimme häntä. Useinmiten hän ei reagoi mitenkään, mutta joskus käsi nousee. Pykälämiehen on yksi niistä asioista jotka täällä on koettava ennen kotiutumista. Viatonta viihdettä. Tulkkien mukaan pykälämies oli sodan aikana serbien upseeri. Pää ei oikein kestänyt.

Pää, se on herkkä paikka. Eräs naispuolinen rauhanturvaaja otti pari viikkoa sitten "katkot" eli lähti sanoi sopimuksensa irti. Syistä olen kuullut erillaisia selityksiä, ja ne kaikki voi kuitata yhdellä sanalla. Kun muutama parikymppinen jätkä suljetaan leiriin kahden tuhannen kilometrin päässä kotoa, jutut ovat usein lapsellisia. Oh-hoh. Tämähän on kuin armeija. Oh-hoh. Etäsuhde ei toimikkaan. Oh-hoh. Kukapa olisi uskonut?

Omaki pää on välillä koetuksella. Eilen seisoin kilpirintamassa keskellä helteistä kesäpäivää. Irlantilaisten maaliosasto näytteli futishuligaanien roolia antaumuksella ja ammattitaidolla. Potkuja sateli ja puupalikoita lensi. Takanani oli tsekkiläisten vesitykki, joka ei viitsinyt ampua täydellä teholla. Suurin osa vedestä valui meidän niskaan ja irkut saivat virkistävän suihkun. Kilpeni oli likainen, visiirini oli vedessä ja kaasunaamioni oli huurtessa. Eteen ei nähnyt mitään, joten nojasin päälläni kilpeen ja ihailin oikealla näkyvää vesitykin vedestä tulevaa minisatenkaarta. Yllättäen päähäni osui vesipullo tai vastaava. Sattui yllättävän paljon. Hetken kuluttua päähän osui toinen pullo, näkö hämärtyi hetkeksi, otin pari askelta sivulle. Nostin kilpeä ylemmäs ja aloin ikävöimään jalkapallokypärääni.