Huijasin teitä kaikkia, mutta minuakin huijattiin. En ole Kosovossa rauhanturvaajana, en. Olen täällä rauhaan pakottajana. Kuulostaa pahalta, eikö? Pakottamisella on kovin huono kaiku kun asialla on aseistettuja miehiä. Täytyy tutkia hiukan historiaa jotta pääsee kaikujen yli ja näkee miten asiat todella ovat.
Vuonna 1994 Ruandassa alkoi kansanmurha jossa kuoli 800 000 ihmistä sadassa päivässä. Paikalla oli 2700 pääosin kanadalaista ja belgialaista rauhanturvaaja. Väkivaltaisuuksien yhteydessä 15 rauhanturvaajaa tapettiin viidakkoveitsellä, minkä jälkeen 90% joukoista vetäytyi. Lopuilla oli YK:n chapter 6. suomat valtuudet rauhanturvaamiseen. Chapter 6 antaa oikeuden käyttää voimaa, vain jos omia joukkoja kohti hyökätään, kansanmurhaa täytyy katsoa sivusta. Joukkojen komentaja, kenraaliluutnantti Jacques-Roger Booh-Booh soitti päivittäin YK:n suurlähettiläille ja pyysi chapter 7. oikeuksia, rauhaan pakottamisen oikeutta. Chapter 7. nojalla, joka on meille tänne Kosovoonkin myönetty, tappavaa voimaa voi käyttää siviilien suojeluun. Viisi tuhatta kansainälisen yhteisön sotilasta olisivat voinneet lopettaa kansanmurhan, mutta toisin kävi.
Chapter 7. ei kuitenkaan ole ainoa ohje joka sääntelee meidän voimankäytön oikeuksia. Jokainen maa lähettäessään sotilaita ulkomaille vetää punaisella kynällä yli ne kohdat chapterista jotka ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa. Niinpä suomalaiset eivät saa käyttää vesitykkejä tai kumiluoteja. Irkut eivät saa käyttää kumiluoteja. Tsekit voi tehdä mitä haluavat. Kun uloste osuu tuulettimeen, joukkojen komentaja katsoo mitä erimaalaiset joukot saavat tehdä ja pelaa shakkia sen mukaan. Siksi suomalaiset tuskin koskaan tulevat olemaan joukkojen hallinassa kärjessä.
Emmä kyl tiedä miksi kirjoitin tämän, tuskin ketään kiinostaa. Tuli vaan sellainen "ahaa-elämys" eilisellä legaalin oppitunnilla. Jos vastaan tämän vuoden aikana johonkin kyselyyn jossa kysytään ammattia, vastaan "rauhaan pakottaja", saavatpahan ihmetellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti