Have no fear, KFOR is here!

Juuri kun kirjoitin edellisen tekstin loppuun, se joka kehui kuinka rauhallista oli, tuli lähtö. Oma ryhmä oli QRF eli quick reaction force, joka on aina lähtövalmiudessa. Kengännauhat ja takki auki juostiin miehistönkuljetusvaunulle ja sitten mentiin niin lujaa, että hatusta täytyi pitää kiinni.

Suuntana oli ns. rottakylä. Kylä jossa suuri osa asukkaista on sisäsiittoisia. Heillä on nyrkin kokoiset päät, vääristynyt ruumis ja heidän kasvot muistuttavat rottaa. He heittelevät rauhanturvaajien autoja kivillä, koska tietävät miksi partiot suuntaavat matkansa sinne - ihmettelemään ja nauramaan luonnonoikuille. Ja te kun luulitte, että Itävallassa on asiat huonosti.

Rottakylän viereisessä metsässä oli löydetty singon ammus. Ilmeisesti joku oli löytänyt sen leikkinyt vähän aikaa ja jättänyt lähemmäs tietä jotta me sitten löydettäisiin se. Tämä oli johtopäätös kun ammus löytyi niin avoimelta paikalta ja sen vieressä oli muovimuki, jonka sisällä oli pari tippaa slivovkaa, paikallista luumuviinaa. Eristimme alueen ohi menevän tien ja raivaajat alkoivat tehdä taikojaan. Seisoskelimme taisteluparin kanssa parin sadan metrin päästä ammuksesta ja ihmittelimme kovaa ääntä, joka kuului viereisestä joesta. Kävimme intohimoittaman keskustelun lähtikö ääni ankoista vai sammakoista. Sitten kävimme vuorotellen ihmettelemässä, kuinka niin pienestä sammakosta voi lähteä niin kova ääni. Sen jälkeen kuului vielä kovempi ääni, räjähdys. "Ei paha" totestin. "Ei enää" taistelupari jatkoi. Kamat kasaan ja takaisin leiriin. Formulat jäi näkemättä.