Moskovan pormestarivaalit 2013

7. kesäkuuta Venäjältä kantautui uutispommi: Moskovan pormestari Sergei Sobjanin ilmoitti eroavansa, mutta asettuvansa ehdokkaaksi uusissa vaaleissa. Venäjällä oli sittenkin tulossa suuren mittakaavan vaalit ennen vuoden 2016 duuman vaaleja. Moskovan vaalit ovat jääneet vähälle huomiolle suomalaisessa mediassa, joten toivon tämän tekstin tarjoavan pintaraapaisua syvemmän katsauksen asiasta kiinnostuneille.

Vuodesta 1992 vuoteen 2010 Moskovaa johti Juri Lužkov. Hän oli kaupungin vaikutusvaltaisin hahmo: moskovalaisen arkkitehtuurin erikoisuuden, korkeita asuinkerrostaloja koristavien tornien, sanotaan ilmestyneen katukuvaan kun Lužkov kehui niitä erään rakennusprojektin suunnitelmiin tutustuessaan. Tämän jälkeen monet rakennusfirmat lisäsivät tornirakennelmat uusiin suunnitelmiinsa automaattisesti. Lužkovia ollaan usein epäilty laajasta asemansa väärinkäytöstä. Hänen vaimonsa Jelena Baturina on rikastunut rakennusfirmallaan ja oli Forbes-lehden mukaan maailman kolmanneksi rikkain nainen. Vuoden 2010 syyskuussa, ilmeisesti valtaeliitin sisäisen kamppailun tuloksena, Venäjän valtakunnalliset televisiokanavat alkoivat näyttää kilvan dokumentteja, jotka syyttivät Lužkovia korruptiosta. Jo syyskuun lopussa presidentti Medvedev antoi hänelle potkut “presidentin luottamuksen menettämisen vuoksi”. Yhtäkään syytettä ei kuitenkaan nostettu.

Miksi Medvedev ylipäänsä pystyi antamaan kaupungin pormestarille potkut? Vuonna 2004 tapahtui Beslanin koulukaappaus jossa kuoli satoja ihmisiä. Tämän seurauksena, jollain minulle käsittämättömällä logiikalla, alueellisten ja kunnallisten johtajien valinta siirrettiin suorista henkilövaaleista presidentin nimitysehdotukseksi, jonka paikallinen parlamentti hyväksyy. Näin ollen Lužkov oli vuodesta 2007 pormestari presidentin nimityksellä, eikä vaaleilla valittu niin kuin aikaisempina vuosina.

Medvedev nimitti uudeksi pormestariksi aikaisemmin varapääministerinä toimineen Sergei Sobjaninin. Mikään ei oikeastaan muuttunut: Kaupungin liikenneruuhkat olivat edelleen maailman pahimmat eikä korruption vähenemisestä ollut merkkejä.

Vuoden 2011 vilpillisten duuman vaalien jälkeen moskovalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään ja silloinen presidentti Dmitri Medvedev teki joukon lakimuutoksia joiden väitettynä tarkoituksena oli lisätä venäläisten äänestäjien oikeuksia. Vuoden 2009 haastattelussa Medvedev oli todennut, ettei alueellisten johtajien suoria vaaleja palauteta Venäjälle edes sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtui kuitenkin hänen aloitteesta jo vuonna 2012. Oppositio tuomitsi reformit riittämättöminä ja näennäisinä. Uuden lain mukaan päästäkseen ehdokkaaksi henkilön on läpäistävä “kunnallinen suodatin” eli kerättävä 5-10 % alueen kuntavaltuutettujen tuen ehdokkuutensa taakse. Oppositio vastusti tätä käytäntöä, koska epärehellisillä vaaleilla valitut kunnallisen tason poliitikot ovat täysin valtaapitävän puolueen ohjauksessa. Nyky-Venäjälle klassisen tavan mukaan laki perustellaan jonkun länsieurooppalaisen maan käytännöllä, vaikka samankaltaisuus alkuperäisen ja venäläisen version välillä on lähes olematon. Tässä tapauksessa esimerkkinä sai toimia Ranska, jossa presidenttiehdokkaiden on kerättävä 500 ehdokkuutta puoltavaa allekirjoitusta paikallisen tason vaaleissa valitulta virkamieheltä, joita on yhteensä 45543 kappaletta. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Marine Le Penillä oli jonkin verran hankaluuksia kerätä nämä allekirjoitukset. Venäjällä käytäntöä sovelletaan siis myös kunnallisella tasolla ja vaadittujen allekirjoitusten määrä on 5-10 -kertainen. Yksi valtuutettu voi puoltaa vain yhden ehdokkaan nimeämistä, eikä mikään estä suosituinta ehdokasta keräämästä enemmän puoltoja kuin mitä hän tarvitsee.

Toisaalta kuuluisan sanonnan mukaan “Venäjän lakien ankaruus kompensoidaan niiden valikoivalla täytäntöönpanolla”. Toisin sanoen Venäjällä säädetyn lain tulevasta tulkinnasta ei tiedetä mitään ennen kuin sitä on pantu täytäntöön, jos sitä ylipäänsä koskaan pannaan täytäntöön. Moskovan vaalit tarjoavat siis ensimmäisen merkityksellisen areenan poliittisen järjestelmän muutosten koeajoon.

Mutta miksi Sobjanin halusi ennenaikaiset vaalit? Hänellä oli kaksi vuotta virkakautta jäljellä ja aikaisemmin kysyttäessä hän ei nähnyt mitään syytä järjestää ennenaikaisia vaaleja. Mutta Sobjanin on niitä harvoja valtapuolueen poliitikkoja jotka osaavat pärjätä rehelli... no, vähemmän vilpillisissä vaaleissa. Sobjanin on tullut valituksi Hansi-Mantian edustajiston puheenjohtajaksi 1996, Tjumenin alueen kuvernööriksi 2000 ja johtanut silloin vielä tuntemattoman Medvedevin presidentinvaalikampanja-organisaatiota vuonna 2008.

Uusien vaalien tultua julki katseet kääntyivät miljardööri Mihail Prohorovin puoleen, joka on jo pidemmän aikaan pohtinut ja yrittänytkin siirtoa liike-elämästä täysipäiväiseksi poliitikoksi. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän sai noin 8 % kannatuksen eli lähes kuusi miljoona ääntä. Moskovassa Prohorov sai noin 20 % kannatuksen ja oli toiseksi suosituin ehdokas suurissa kaupungeissa, sekä suosituin ehdokas yliopistokampuksilla sijaitsevissa äänestyspaikoissa. Valitettavasti Venäjän aina yhtä loogisen vaalilainsäädännön mukaan pormestariehdokkailla ei saa olla ulkomaalaista omaisuutta. Prohorov omistaa mm. 80 % New York Nets NBA-joukkueesta. Hän ei osannut ennakoida ennenaikaisia pormestarivaaleja eikä omaisuuden siirto ilmeisesti olisi onnistunut muutamassa viikossa ehdokkaaksi rekisteröitymisen aikarajaan mennessä. Sobjaninin pahin kilpailia luopui siis kisasta jo ennen lähtölaukausta.

Sobjanin seuraava siirto oli yrittää tehdä kaikkensa jotta vaalit näyttäisivät mahdollisimman legitiimeiltä. Tätä lausetta olisi hyvä pyöritellä hetken, niin kuin hyvää viiniä lasissa: Venäjällä valtapuolueen ehdokas joutuu tekemään eniten töitä silloin kun hän haluaa vaalien vähintään vaikuttavan rehellisiltä. Ensinnäkin Sobjanin halusi luopua “siirtolomakkeista”. Venäjällä ei ole ennakkoäänestystä, vaan äänestäjän on äänestettävä kotiaan lähempänä olevassa äänestyspaikassa vaalipäivänä. Hyväksyttävästä syystä äänestäjällä on kuitenkin oikeus saada erillinen lupa toisella äänestyspaikalla äänestämiseen. Näitä lupia on sitten käytetty “karuselliäänestämiseen”: Bussit ovat vieneet palkattuja äänestäjiä ympäri kaupunkia äänestämässä oikeaa ehdokasta kymmenillä eri äänestyspaikoilla. Oppositio oli ajatuksesta varovaisen mielissään, mutta samalla heräsi kysymys: Eikö siirtolomakkeista luopuminen rikkoisi myös rehellisten äänestäjien perustuslaillisia oikeuksia? Ja onko virkaatekevällä pormestarilla edes valtuuksia muuttaa vaalikäytäntöä tällä tavalla vaaleissa, joissa hän itse on ehdoilla. Paljastui ettei Sobjanin tosiaan voinut täysin luopua siirtolomakkeista. Hän pyysi kaupungin vaalilautakuntaa rajaamaan annettavien lomakkeiden määrää minimiin, rikkoen näin ainoastaan perustuslain henkeä. Kaikkea ei voi saada.

Seuraavaksi Sobjanin halusi varmistaa, että häntä vastassa on tarpeeksi monta uskottavaa ehdokasta. Valtapuolueen tukipuolueet, joita usein kutsutaan myös “järjestelmän sisäiseksi oppositioksi”, saivat ehdokkaansa helposti rekisteröityä ja täyttämään heille ennalta määrätyt roolit venäläisessä poliittisessa näytelmässä. Kommunistisen puolueen ehdokkaaksi tuli puolueen mitäänsanomaton varapuheenjohtaja Ivan Melnikov joka tulee keräämään taakseen Neuvostoliittoa kaipaavien eläkeläisten äänet. Vähän nuoremmille, politiikkaa vähemmän seuraaville vasemmistohenkisille äänestäjille tarjolla on Oikeudenmukainen Venäjä-puolueen Nikolai Levitchev. Kansallismielisille ääliöille tarjolla on kansallispopulistisen LDPR-puolueen 32-vuotias Mihail Dektarev, jolla on hyvin raikas lähestymistapa maan ongelmiin: “Naisten tulisi saada kolmen päivän vapaata töistä [kuukautisten] aikana, mitään pahaa ei tule tapahtumaan. Kaikki hyötyvät.”

Nämä kaikki kolme duumassa olevaa “oppositiopuoluetta” ovat kuitenkin todistaneet uskollisuutensa ja fanaattisen samanmielisyytensä valtapuolueen kanssa uudestaan ja uudestaan duuman tärkeimmissä äänestyksissä. Siispä pormestarivaalien uskottavuuden lisämiseksi oli välttämätöntä päästää mukaan myös Moskovan länsimielisten ja nuorison kannattamia poliitikkoja. Keskustaoikeistolaisesta Jabloko-puolueesta ehdolle yritti asettua Sergei Mitrohin. Lisäksi Venäjän republikaaninen puolue (oikeistoliberaali puolue, kaukana Yhdysvaltain republikaanisen puolueen arvokonservatismista ja uskonnollisuudesta) asetti ehdokkaakseen puolueseen kuulumattoman oppositioaktivistin Aleksei Navalnyin, jonka poliittisesta urasta ja oikeudenkäynnistä olen kirjoittanut laajasti aikaisemmin. Kaikilla muilla ehdokkailla paitsi virkaatekevällä pormestarilla ja kommunistien ehdokkaalla oli vaikeuksia saada vaadittavat 110 kunnallisvaltuutetun puolto ehdokkuudelleen. Moskova on hallinnollisesti jaettu kahteentoista alueelliseen hallintoalueeseen, jotka puolestaan on jaettu sataankahteenkymmeneenkolmeen pienempään hallinnolliseen alueseen. Jokaisella näistä 123:sta alueesta on oma kunnallinen edustajisto, joissa kussakin on keskimäärin 11-12 kunnanvaltuutettua. Läpäistäkseen “kunnallisen suodattimen” jokaisen ehdokkaan on kerättävä vähintään yksi puoltoääni 110:stä alueesta. Opposition oli vaikeaa saada puoltoääniä, koska suurin osa kunnanvaltuutetuista ovat päätoimisesti julkisen sektorin työntekijöitä, joiden työpaikka saattaa olla uhattuna jos he tekevät vääriä valintoja paikallisedustajan roolissaan. Kerättyään omat puoltoäänensä, virkaatekevä pormestari Sobjanin kehotti kunnanvaltuutettuja antamaan jäljellä olevat äänet opposition ehdokkaille ja keräsi ääniä heidän puolestaan myös oma-aloitteisesti.

Valtuutetut tottelivat kehotuksena ilmaistua käskyä nopeasti ja kaikki edellä mainitut kuusi ehdokasta saivat tarvittavat puoltoäänet. Tässä kohdassa piilee monta merkitsevää yksityiskohtaa, jotka auttavat ymmärtämään näitä vaaleja. Ensinnäkin, yli puolet valtuutetuista ovat valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän listoilta. Itse virkaatekevä pormestari on tämän puolueen puoluehallituksen jäsen vuodesta 2001, mutta välttääkseen puolueen ryvettynyttä mainetta hän lähti vaaleihin sitoutumattomona ehdokkaana. Tästä huolimatta puolueen valtuutetut seurasivat hänen toiveita kuin puolueen virallisia ohjeita. Toiseksi, edellä mainitun tapahtumaketjun avulla Sobjanin käytännössä kiersi valtiotason lainsäädännön alueellisista vaaleista ja kunnallisista suodattimista. Kolmanneksi, tämä ratkaisu jätti opposition ehdokkaille kunniallisen tien luopua vaaleista: heidän ei olisi tarvinnut ottaa puoltoääniä vastaan itse paholaiselta eli Yhtenäiseltä Venäjältä. He olisivat voineet säilyttää puhtoisen maineensa marginaalisen kannattajakuntansa joukossa vetoamalla vaalijärjestelmään sisäänkirjattuun epärehellisyyteen. Mutta näin he eivät tehneet, vaan ottivat puoltoäänet muristen vastaan ja pyrkivät kohti potentiaalisen voiton tuomaa poliittista vastuuta.

Tässä vaiheessa olisi hyvä analysoida valtapuolueen ehdokkaan voimakkaita ponnisteluja rehellisempien vaalien puolesta. Kyse ei ole trendistä. Putinin valtakauden aikana yhdeksän kymmenestä opposition riveistä valitusta alueellisesta johtajasta on joko vankilassa, tutkinnan alla tai siirtynyt valtaapitävän puolueen listoille. Sobjaninilla on selvästi pyrkimys tulla valituksi pormestariksi niin legitiimeissä vaaleissa kun nyky-Venäjällä on mahdollista. Tähän pyrkiessään hän on tehnyt siirtoja jotka ovat riskialttiita sille poliittiselle järjestelmälle jota hän edustaa. Pyrkiessään eroon kunnallisesta filtteristä ja siirtolomakkeista hän on epäsuoraan kyseenalaistanut duuman vaalien ja presidentin vaalien rehellisyyden. Navalnyin päästäminen mukaan kampanjaan uhkaa tehdä hänestä yhä tunnetuimman poliitikon Venäjällä. Sobjaninilla itsellään ei ole paljoa menetettävää. Hänen kannatuksensa on tasaista 70%-luokkaa. Tämä kannatus ei oikeastaan kohdistuu hänen henkilöön, vaan se on virkaan kuuluva. Televisio näyttää jatkuvasti myönteisiä uutisia, hän voi käyttää verorahoja omaan kampanjatyöhön ja venäläiselle keskivertoäänestäjälle se fakta etteivät kaupungin tai maan asiat ole menossa ainakaan voimakkaasti huonompaan suuntaan, ovat merkki onnistuneesta poliitikosta jota ei kannata vaihtaa johonkin tuntemattomaan hahmoon. Entinen pormestari Lužkov voitti aikoinaan kolmet peräkkäiset vaalit 60-70% ääniosuudella. Kannatus suli täysin kolmen viikon TV-lokakampanjan ja eron myötä eikä häntä enää äänestäisi kukaan.

Vaalien seuraavat tapahtumat ovat antaneet aihetta moderneille Kremlologeille aihetta pidemmän aikavälin ennusteille. Navalnyi rekisteröitiin viralliseksi pormestariehdokkaaksi 17. heinäkuuta ja 18. heinäkuuta hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan tekaistuilla kavallussyytteillä. Se, että Navalnyi haluttiin vankilaan oli  monien mielestä itsestäänselvää kuten olen kirjoittanut jo vuosi sitten. Tuomion tultua julki tuhannet Moskovolaiset alkoivat keräntymään kaduille protestoimaan. Mutta jo ennen mielenosoitusten alkua, syyttäjä, joka itse vaatii Navalnyille kuuden vuoden tuomiota, valitti tuomarin päätöksestä jonka mukaan tuomion käytäntöönpano alkaa välittömästi. Talousrikoksissa tuomio on lainvoimainen vasta kun valitusprosessi on käyty läpi, mutta kyseisessä oikeusjutussa tai Venäjän oikeuslaitoksessa ylipäätänsä ei tavanomaisesti välitetä laista jos se on ristiriidassa syyttäjän etujen kanssa. Tästä huolimatta syyttäjän valitus käsiteltiin ennennäkemättömällä vauhdilla ja Navalnyi vapautettiin seuraavana aamuna, juuri kun hän oli omien sanojensa mukaan ehtinyt tilata selliinsä kirjoja kirjastosta ja laatinut päässään viiden vuoden hyttystentorjuntasuunnitelman.

On selvää että Navalnyin vapauttaminen johtui korkean tason puuttumisesta tapaukseen. Vallanpitäjillä oli kaksi suunnitelmaa: Saada suosittu ja äänekäs oppositiojohtaja vankilaan, ja saada Sobjanin Moskovan pormestariksi legitiimiltä näyttävässä vaaliprosessissa. Nämä kaksi tavoitetta oli suunniteltu eri aikaan, niitä ei koordinoitu keskenään ja ne olivat toistensa kanssa ristiriidassa. Sobjaninin pyrkimys rehellisiin vaaleihin paljastui tärkeämmäksi, eikä mikään estäisi laittamasta Navalnya takaisin vankilaan vaalien jälkeen tai aikaisemmin, jos vaalit lähtevät käsistä. On myös todennäköistä, että rehellisten vaalien uskottavampi imitaatio on Sobjaninin oma idea, sillä Venäjän viimeaikaisen kehityksen valossa se ei ainakaan voi olla Putinilta lähtöisin. Suunnitelma legitiimisti valituksi tulemisesta ja Sobjaninille annettu liikkumavara tämän suunnitelman kanssa on saanut jotkut arvuttelemaan että Sobjaninista valmistellaan Putinin seuraajaa vuoden 2018 vaaleihin.

Vuosi 2018 on kuitenkin kaukana, mutta Moskovan pormestarin vaalit ovat jo 8, syyskuuta. Sobjanin tulee voittamaan ne helposti. Vaalien tärkeimmät kysymykset pyörivät Navalnyin ympärillä. Missä määrin hänen annetaan agitoida rauhassa? Päästetäänkö hänet puhumaan TV-kanaville? Onnistuuko hän saamaan kannattajia nuoren ja koulutetun väestön ulkopuolelta? Moskovassa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa ja Moskovan budjetti on lähes yhtä suuri kuin Suomen valtion budjetti. Moskovassa on lähes kahdeksan miljoona äänestäjää. Navalnyi ei voita näitä vaaleja, eivätkä vaalit todennäköisesti mene toiselle kierrokselle. Väliaikaisesti perutun vankilatuomion tuoman nosteen myötä hänellä on kuitenkin mahdollisuus kerätä 10-20% äänistä mikä tarkoittaisi noin miljoonan ihmisen tukea. On täysin eri asia laittaa vankilaan tuntematon oppositiobloggari tai satojen tuhansien ihmisten tukema poliitikko. Navalnyilla on ehkä mahdollisuus äänestä itsensä pois vankilasta.

Navalnyi oikeudenkäynti

Huomenna saamme varmaankin lukea hesarista lyhyen jutun "venäläisen oppositiojohtajan oikeudenkäynnistä" ja lyhyt uutinen aiheesta tehdään todennäköisesti myös tv-uutisissa. Uutinen ei tule olemaan kovin laaja. Meille kerrotaan että Navalnyi on oppositiojohtaja, bloggaaja sekä presidenttiehdokas, ja että oikeudenkäyntiä pidetään yleisesti poliittisesti motivoituneena. Yritän tässä kirjoituksessa taustoittaa miksi oikeudenkäyntiä pidetään poliittisena ja mitä tämä prosessi kertoo Venäjän yhteiskunnan tilasta.

Viime toukokuussa kirjoitin pitkän jutun Aleksei Navalnyin henkilöhahmosta ja hänen toiminnastaan Venäjän politiikasta. Silloin ennustin hänen joutuvan vankilaan "lähiaikoina".  Nyt ajankohdaksi tarkentui tämän vuoden loppu, ja Navalnyin vankeustuomio näyttää varmalta kaikkien niiden mielestä, jotka ovat Venäjän uutisia seuranneet. Navalnyi on syytteessä ns. Kirovles-jutussa: Neuvonantajan roolissa väitetysti toiminut Navalnyi painosti aluehallinnon omistaman Kirovles-yrityksen johtajan hyväksymään tappiollisen sopimuksen raakapuun myynnistä. Aiheesta aloitettiin tutkinta vuonna 2009 ja Venäjän tutkintakomitean edustajan mukaan, Navalnyi oli yhteistyöhalukas tutkinnan aikana, ja jutun käsittely lopetettiin vuoden 2011 alussa kun rikoksen tunnusmerkit eivät tutkinnan perusteella täyttyneet. Kunnes tutkintakomitean johtajan aloitteesta juttu käynnistettiin uudelleen.

Jutun yksityiskohdat ovat liian puuduttavia tähän tekstiin, mutta tiivistäen voisi sanoa, ettei ole olemassa mitään näyttöä siitä oliko tehty puunmyyntisopimus tappiollinen, miten Navalnyi hyötyi siitä, tai miten sopimuksen teosta voi syyttää ihmistä jolla ei ollut valtuuksia sopimusta allekirjoittaa tai jota ei mainita itse sopimuksessa sen osapuolena. Näillä yksityiskohdilla ei ole mitään väliä, koska Venäjän lainsäädännössä on muutama mielenkiintoinen erikoisuus. Kuvitellaan esimerkiksi, että Sergei on ryöstänyt kioskin ja jäänyt kiinni. Hän myöntää teon ja antaa todistuksen jonka mukaan hän ryösti kioskin yhdessä Igorin kanssa. Koska Sergei on myöntänyt teon, oikeudenkäynnissä ei tarvitse esittää todisteita siitä, että hän on tosiaan syypää. Sergei saattaa saada jopa lievemmän rangaistuksen myönnettyä teon. Seuraavaksi syytetyn penkillä on Igor, jonka Sergei ilmiantoi. Igorin syyllisyydestä on tavallaan jo olemassa ennakkopäätös, koska se lukee Sergein lainvoimaisessa tuomiossa. Igorille voidaan antaa tuomio, jonka ei tarvitse käsitellä todisteita siitä, onko koko ryöstö tapahtunut ja mitä todisteita Igoria vastaan on olemassa. Näin ollen molemmat voidaan tuomita käymättä kertaakaan oikeudessa läpi varsinaiseen ryöstöön liittyviä todisteita.

Kirovlesin silloinen toimitusjohtaja Opalev todisti tutkintakomitealle viime lokakuussa, eli siis vain kaksi kuukautta tutkinnan uudelleenaloittamisen jälkeen, avustaneensa Navalnyia puukaupalla ansaitsemisessa. Aikaisemmassa, kaksi vuotta kestäneessä tutkinnassa, hän ei tällaisiä todistuksia antanut. Opalev saakin todennäköisesti ehdollisen tuomion, ja Navalnyin oikeudenkäynnissä syyttäjän ei tarvitse vaivautua keksimään todisteita itse rikoksesta. Kätevää.

Kun otamme huomioon vielä sen, että oikeudenkäynnin tuomari on Sergei Blinov, joka on kahden viimeisen kahden käsitellyt 130 oikeudenkäyntiä, joissa yksikään syytetty ei saanut vapauttavaa tuomiota, on selvää miksi Navalnyin vankeustuomio näyttää varmalta. Mistä voimme päätellä prosessin olevan poliittisesti motivoitunut? Tutkintakomitean puhemies oikeastaan myöntää sen suoraan, sanoessaan että tavallisesti tällaiset tavalliset petokset käsiteltäisiin paikallisten syyttäjäviranomaisten toimesta, mutta tuollaiset ihmiset jotka "kiusaavat" valtiovaltaa väkisinkin kiinnittävät tutkintakomitean huomion. En kyllä itse osaisi tiivistää juridista nihilismiä yhteen lauseeseen paremmin.

Tosiaan, Navalnyi on "kiusannut" valtiovaltaa huolella viime aikoina. Tavallisten ja vähäisten korruptiopaljastusten rinnalle on tullut paljastuksia kansanedustajien ja senaattoreiden omaisuudesta. Esimerkiksi kansanedustaja Vladimir Pehtin on pitkästä kansanedustajaurastaan huolimatta kerännyt huomattavan omaisuuden floridalaisia kiinteistöjä myöten ja senaattori Vitali Malkin unohti mainita kansanedustajan omaisuusselvityksessä sadastayhdestätoista huoneistosta, jotka hän omistaa Kanadassa. Tämä on melko noloa lainsäätäjille, jotka pauhaavat lännenvastaista retoriikkaa televisiossa ja säätävät tämän mukaisia lakeja. Molemmat erosivat välittömästi tietojen tultua julki, mutta väittivät eroavansa instituution maineen säilyttämiseksi ja esittävän myöhemmin todisteita omasta syyttömyydestä. Todisteita ei ole toistaiseksi tullut ja tuskin tulee.

Malkin meni astetta pidemmälle väittäessään häneen kohdistuvien syytteiden olevan ajojahtia, joka johtuu hänen toiminnasta lakimies Sergei Magnitskin tapauksessa. Malkin oli matkustanut vuonna 2012 kolmen muun senaattorin kanssa Yhdysvaltoihin lobbaamaan Magnitstky-lakia vastaan. Hän väitti lakimiehen kuoleman johtuneen alkoholismista, joka on väite, jota edes virallinen ei kuolemansyyntutkimus esittänyt. Monet virkamiehet Venäjällä varmasti unelmoivat tällä hetkellä pääsevänsä Magnitski-listalle. Se on varma signaali lojaalisuudesta valtiovallalle ja antaa täydellisen syytesuojan Venäjällä. Venäjän vastustettua lakia niin ankarasti he eivät koskaan ryhtyisi syyttämään ketään listalla olevaa.

Se, että kansanedustajat ovat ryhtyneet eroamaan Navalnyin paljastusten myötä, kun aikaisemmin kaikki hänen julkistamansa tiedot yksinkertaisesti vaiettiin kuoliaaksi, kertoo myös paljon Venäjän muuttumisesta Putinin kolmannen presidenttikauden myötä. Aikaisemmin lännenvastaisesta ja kansallismielisestä propagandasta vastasivat erilaiset valtiota lähellä olevat "kansalaisjärjestöt" kuten nuorisojärjestö Nashi. Näiden järjestöjen jäsenillä ei ollut omaisuutta länsimaissa. Vuoden 2012 opposition mielenosoitukset osoittivat, ettei tämä poliittinen teknologia ollut enää tarpeeksi. Nuorisojärjestöt ja muut ryvettyneet järjestöt haudattiin vähin ääniin. Isänmaallisuuden torven rooli annettiin Duumalle ja senaatille, joka sanoo ja säätää mitä käsketään. Mutta näillä lainsäätäjillä on niin kovin usein selittämättömän paljon varallisuutta, ja tietenkin myös länsimaissa, koska lainsäätäjät parhaiten ymmärtävät kuinka heikko omaisuudensuoja Venäjällä on ja kuinka laittomin keinoin heidän oma omaisuutensa on hankittu.

Mutta vielä pari sanaa Navalnyista. Vuosi sitten hän oli omien sanojensa mukaan pelkkä aktivisti joka ei aktiivisesti tavoitellut valtaa. Se ei ollut ehkä ihan totta. Mutta nyt kun on selvää,että Navalnyi joutuu vankilaan, hän on ilmoittautunut haluavansa asettautua presidenttiehdokkaaksi ja tavoitteekseen laittaa Putin ja muut rikolliset vankilaan. Hyvä veto, sillä nyt länsimaalainen media todennäköisesti raportoi oikeudenkäynnistä sanoilla "opposition presidenttiehdokas". Muutenkin Navalnyi on alkanut pelaamaan poliittista julkisuuspeliä myös tavanomaisten korruptio- ja maahanmuuttoteemojen ulkopuolella. Kuvassa 1 on Navalnyin nuorin lapsi, perhe taustalla ja tekstissä lukee: "Minun isäni paljastaa roistot ja varkaat, mutta he ovat luoneet salaliiton saadakseen hänet vankilaan." Aikamoista.

"Kyllä, herra presidentti!"

Poliittinen satiiri hävisi venäläisiltä TV-kanavilta lopullisesti vuonna 2002. Silloin NTV-kanavalla pyörinyt nukketeatteria ja videopätkiä yhdistävä kärkäs ja tuoretta presidenttiä usein arvosteleva satiiriohjelma “Nuket” (Куклы) poistui ohjelmistosta. Sen jälkeen poliittisen johdon kustannuksella huumoria tekevät julkaisut ovat siirtyneet joko nettiin tai yksityisten yritysten toimistoseinille.

Satiirin puute nousi hiljalleen yhdeksi argumentiksi aina kun keskusteltiin siitä onko Venäjä enää demokraattinen valtio. Vuoden 2010 vaihteessa ykköskanava näytti parhaaseen katseluaikaan animaation Putinissa ja Medvedevista laulamassa venäläisen kansallisperinteen mukaisia riimejä (Частушка). Lyhyessä animaatiossa pilailtiin ainoastaan ulkomaalaisten poliitikoiden kustannuksella.

Tänä keväänä tapahtui kuitenkin jotain outoa. 4. maaliskuuta NTV-kanavalla näytettiin poliittinen sketsiohjelma “Kyllä, herra presidentti”, jonka ainoa päähahmo oli Putin itse. Se, että ohjelma nähtiin juuri NTV-kanavalla on ironista ja hämmentävää. NTV arvosteli voimakkaasti Putinia vuoden 2000 presidenttivaalien alla ja jatkoi samalla linjalla Toisen Tsetshenian sodan aikana. Niinpä sen omistaja pakotettiin myymään kanava valtiovaltaa lähellä oleville tahoille ja vallan vahtikoira muuttui oppositiota jahtaavaksi snautseriksi. Viime aikoina NTV on profiloitunut skandaalikäryisten “dokumenttielokuvien” tekemisessä, joissa paljastetaan opposition johtajien olevan joko jenkkien tai georgiolaisten maksettuja kätyreitä, samaan aikaan kun valtakunnallinen ykköskanava, jolla on eniten virallisia kytköksiä valtioon, on vältellyt virallisen totuuden pahimpien ylilyöntien agitointia.

Ohjelman ilmestymisen jälkeen venäläiset blogit täyttyivät sen arvosteluista ja  varovaisista kehuista. Putinin lehdistösihteeri Peskov kommentoi ohjelmaa heti ensi-iltaa seuraavana aamuna. Hän kertoi Putinin nähneen ohjelman etukäteen ja pitäneen “ohjelman toisista kohdista enemmän kuin toisista”. Lisäksi Peskov totesi ettei Putin vaikuttanut ohjelman lopulliseen sisältöön. Kuinka mukavaa että presidentti, tuo perustuslaillisten oikeuksien puolustaja, on niin jalomielinen ettei vaikuta massamedian julkaisujen sisältöön. Ja kuinka söpöä onkaan kun virallisesti yksityinen TV-kanava toimittaa ohjelmansa presidentin kansliaan tarkastettavaksi. Tällaisesta vallan ja median harmoniasta voivat dekadentin Lännen ilkka kanervat vain unelmoida.

Mikä itse ohjelman sisältö sitten oli? Venäläisen internetin mielestä se oli joko hampaatonta huumoria tai aitoa, joskin varovaista kritiikkiä Putinia ja hänen järjestelmäänsä kohtaan. Olen suomentanut suurimman osan ohjelman sketseistä ja sijoittanut linkin kyseiseen kohtaukseen suomennoksen ensimmäiseen sanaan. Jokainen voi sitten itse päätellä onko kyseessä aito satiiri vai jotain muuta. Vitsi ei tunnetusti selittämällä parane, joten tämän tekstin lukeminen kannattaa lopettaa viimeistään nyt. Jos kuitenkin luette, kertokaa toki minullekkin mitä mieltä tästä pitäisi olla.


Putin ui residenssinsä uima-altaassa samalla kun TV-kanavan ryhmä kuvaa hänen haastattelua. Kesken kaiken uima-altaan päädystä nousee sukeltaja saviruukun kanssa: “Vladimir Vladimirovich, löysimme sen. 300-luvulta.” Putin huitoo käsillään sukeltajan pois ja sanoo: “Mutta mitä varten nyt? Miksi juuri nyt?” Sitten Putin vilkaisee hermostuneesti toimittajia ja imitoi sormillaan saksilla leikkaamista.

Putin katsoo yksin televisiota sohvaltaan. Elokuva on juuri päättynyt: “No niin, ja sanovat vielä ettei televisiosta tulee mitään hyvää”. Elokuvan loputtua telkkarista alkaa seuraavan talkshown esittely: “Tänään Sielu nurinpäin-ohjelmassa: Elena työskentelee talonmiehenä ruokapalkalla. Seitsemännen keskenmenon jälkeen hän päätti vaihtaa sukunimeään, mutta tämä ei tuonut hänelle onnea. Hänen aviomiehensä vapautui vankilasta ja asuu nyt Elenan siskon kanssa. Studiossamme on tänään Elena, hänen aviomiehensä sekä sokea perheenrikkojasisko.” Heti seuraavan ohjelman alettua Putinin ilme kiristyy ja hän alkaa etsimään sohvan tyynyjen seasta jotain. Haluttua esinettä ei löydy, joten Putin kävelee viereiseen huoneseen ja palaa sieltä kännykään puhuen. Edellinen ohjelma vaihtuu välittömästi Jazz-aiheiseksi ohjelmaksi. Putin kiittää ja pyytää samalla että äänevoimakkuutta laskettaisiin vähän.

Venäjän kansallisuuden saanut ranskalainen näyttelijä Gerard Depardieu soittaa sketseissä Putinille keskellä yötä peräti neljä kertaa. Putin vastaa sängystään joka kerta ja toteaa lopuksi itsekseen että näkisi mielummin painajaisia:

“Kyllä Gerard. Gerard kuinka kauan jaksat vielä ryypätä Venäjän passin kunniaksi? Ei, minä en tule sinne. Kyse ei ole rahasta, minulla on huomenna töitä. Joo, hei hei.”

“Haloo. Ei Gerard, älä tule luokseni. Sinua ei kuitenkaan päästetä sisään. Minä tiedän kyllä kuinka sinä rakastat Venäjää. Ei silti tarvitse tulla. Et saa ostettua viina mistään keskellä yötä. Minä en ryhdy soittamaan kenellekkään, anna anteeksi. Minäkin ihailen sinua. No niin, heippa.”

“Gerard kuule, sinä olet jo... Kenen kanssa sinä tappelit? Hakkasitte yhdessä homoja? Miksi te ylipäänsä olitte niiden kanssa tekemisissä? Mistä propagandasta sinä oikein puhut? Kuule, kaikki venäläiset eivät kulje kaduilla ikoneita kantaen. Ei, sinä et tuottanut minulle pettymystä. Älä itke. Tilaa itsellesi taksi ja lähde kotiin. Hyvää yötä.”


Putin on kirjastossaan sanelinlaite kädessään keksimässä hänelle tyypillisiä karkeita ja nokkelia vastauksia toimittajien kysymyksiin: “Miksi te syötte räkää? Ei, tälläinen on ollut jo.” “Miksi te kaadatte limua lattialleni? Ei, tylsää.” “Täytyy muistaa: Robert Pattison on yksi henkilö, mutta Edward Cullen on täysin eri henkilö” Putinin ilme kirkastuu hetkeksi. “Huvittavaa, mutta tuon ymmärtää vain Dvorkovich (Presidentin nuorehko neuvonantaja).” “Mitä varten yritätte esittää että Ramzan [Kadyrov] on Sauron?” Putin naurahtaa lausahdukselleen ja kuuntelee sen uudestaan sanelulaitteltaan parin kertaan.

Putin vastaa toimittajalle kysymykseen työhuoneessaan: “Tietenkin ymmärrän ruuhkaongelman Moskovassa olevan varsin vakava. Ja kaikki nämä teiden sulkemiset autosaattuettani varten ovat moskovolaisille kuin luu kurkussa, ja minullekkin miinusta karmaan. Siksi olen päättänyt ryhtyä äärimmäisiin toimenpiteisiin. Olen päättänyt siirtyä metron käyttäjäksi. Minulla on jo metrolippuja. Oma vaunukin löytyy jo. Itseasiassa oma metrolinjakin löytyy jo, mitä sitä salailemaan.”

Putin katselee hermostuneen näköisenä papereita työhuonessaan jonkun virkamiehen seuratessa hiljaa sivusta. “Kuvitella, ihminen on ollut valtiovarainministeriössä töissä ja varastanut niin paljon. Teloittakaa hänet ampumalla.” “Kyllä herra presidentti” virkamies vastaa ja poistuu huoneesta. Putin pudistaa pätään ja toteaa: “Mikä neropatti.” Hän painaa sisäpuhelimen nappia ja sanoo: “Olkaa hyvä ja teloittakaa tämäkin neropatti ampumalla”. “Kyllä herra presidentti.” Putin näyttää vähän hämmäntyneeltä ja pettyneeltä: “Ympärilläni työskentelee pelkkiä neropatteja.”

Paikalliset virkamiehet esittelevät Putinille pientä taajamansa TV-kameroiden edessä.
Putin: “Mielenkiintoisa, leipä siis maksaa teillä kuusi senttiä?”
Virkamies: “Valkoinen leipä kyllä, ruisleipä maksaa neljä senttiä. Sovimme viljan toimittamisesta paikallisilta tuottajilta, ilman välikäsiä, niin kuin pyysittekin.”
Putin: “Ja taksit ovat teillä Land Cruisereita. Ja dollaritkin maksaa teillä vain kymmenen rupla, vai?”
Tässä vaiheessa kuvaan ilmestyy vanha mummo käsissään setelipino josta hän heittelee seteleitä kadulle: “Ai kun on hyvä olla, eläke on niin valtava. En tiedä mihin saisin sen käytettyä.”
Putin (avustajalleen): “Okei Sasha, meidän on mentävä, meidän täytyy kiertää vielä puoli maata. Ja laittakaa asiat täällä järjestykseen.”

Putin saapuu maastoautolla huvilan eteen jossa useat toimittajat ovat odottamassa. Hänellä on päällään maastohousut ja talvitakki jota jokin villipeto on raadellut selästä.

 Putin: “Hyvää iltaa. Pahoittelen myöhästymistäni. Lähikylästä tuli tieto häirikkökarhusta. Häirikkökarhu on kyläläisille pahempi uhka kuin jaguaari.”

Toimittaja: “Eli te ammuitte karhun?”

Putin: “Kuka tahansa voi ampua karhun. Minä laitoin sen takaisin nukkumaan. Jokin järjestys täytyy olla. Karhujen on nukuttava talvella.”


Putin grillaa lihavartaita huvilansa takapihalla toimittajien seurassa: “Meillä avautui täällä lähistöllä halal-lihakauppa. Ostan lammasta nykyään ainoastaan sieltä. Huikeaa lihaa. Mutta tiedättehän, lammas täytyy osata valmistaa oikein. Hetkeksi kun päästää silmistään, se kuivuu. Muistan kun viime kesällä grillasimme lihavartaita ja minulle soitti virkamies kalastuselinkeinolaitokselta. Heillä Kamtshatkan niemimaalla oli sattunut onnettomuus taimenkasvatuslaitoksessa. Siellä kuoli.. etten valehtelisi... 12548 taimenta. Se on 3,5 prosenttia koko Venäjän kalakasvatuslaitosten vuosittaisesta tuotannosta. No, sillä aikaa kun selvittelin tätä ongelmaa, lammasvartaat kuivuivat. Toisin sanoen ei tullut lasta eikä paskaa.

Putin leikkii kokouspöydän äärellä “arvaa kuka”-leikkiä, jossa jokaisen osallistujan otsaan liimataan paperilappu, jossa lukee jonkun henkilöhahmon nimi. Pelaajan on sitten arvattava kenen nimi hänen otsassaan lukee kysymällä kysymyksiä johon muut saavat vastata joko kyllä tai ei. Putinin otsassa lukee “Sergei Mironov”, Oikeudenmukainen Venäjä-pseudo-oppositiopuolueen puheenjohtajan nimi.
Putin: “Hyvä on, aloitetaan. Olenko ihminen?”
Muut: “Kyllä kyllä.”
Putin: “Olenko mies?”
Muut: “Kyllä, tietty.”
Putin: “Olenko ehkä poliitikko?”
Muut: “Voimme ehkä sanoa joo.”
Putin: “Olenko venäläinen poliitikko?”
Muut: “Kyllä kyllä.”
Putin: “Olen valtapuolueen puolesta? Vai oppositiossa?”
Muut pelaajat eivät osaa sanoa mitään.

Putin herää kotisohvaltaan, lähtee pimeässä kävelemään ja lyö jalkansa tuoliin. Kivun huuto tuo paikalle kuusi henkilövartijaa. Putin sanoo kaiken olevan kunnossa. Hetken kuluttua tuoli on nuotiossa takapihalla.

Putin päättää myöhäisillan kokouksen virkamiesten kanssa, kiittää heitä ja kertoo jäävänsä työskentelemään vielä hetkeksi työhuoneeseen. Virkamiesten lähdettyä Putin kaivaa piilosta termostaattipullon joka heijastaa yläpuolelleen hologrammin. Hologrammi kertoo Putinin huomiota odottavat työtehtävät. Seuraavassa kuvasarjassa Putin kiipeää ylös kommandovaatteissa tornin seinää pitkin. Tornin huipulla on ikkuna jossa on kalterit.
Putin: “Silvio, Silvio!”
Berlusconi: “Vihdoinkin!”
Putin ojenataa kaltereiden läpi lehden: “Ota siitä, sellainen kuin pyysit.”
Berlusconi: “Mihin minä tarvitsen tätä pornoa? Minä pyysin apua.”
Putin: “No mitä minä voin tehdä? Sinä teit rikoksen ja sen takia sinua rangaistaan.”
Berlusconi: “Osta Italia. Vapauta minut.”
Putin: “Olet tullut hulluksi. Olkoot, minun täytyy mennä. Anna anteeksi. Muuten, pornolehdellä on kuuden kuukauden tilaus voimassa.”
Berlusconi: “Aa, no hyvä on sitten.”
Putin hyppää tornista alas ja lentää kohti kuuta.

Tämän sketsiohjelman kantava teema ei käy selvästi ilmi yhdestäkään sketsistä: Jokaisessa kohtauksessa presidentti on yksin. Välillä hänen seurassaan on hiljaisia virkamiehiä, avustajia ja toimittajia, muttei koskaan vaimoa tai kahta tytärtä. Putin nukkuu yksin.

Venäjän järjetön adoptiolaki

Paljoa ei ehtinyt virtamaan vettä Neva-joessa sitten viimeisimmän lapsikiistan Venäjän kanssa, kun he jo suuntasivat lastenoikeuksien poliittisen aseen muualle, tällä kertaa Yhdysvaltoihin. Tämänkertainen lapsikiista on kuitenkin aivan eri luokassa ja tiivistää itsensä paljon oleellista nyky-Venäjän yhteiskunnasta, sen parlamentista ja sen presidentistä.

Tarinan alku vie meidät vuoteen 1972 kun Neuvostoliitto yritti hillitä kiihtyvää korkeakoulutettujen ihmisten maastamuuttoa vaatimalla muuttavilta huomattavia rahasummia saamastaan koulutuksesta. Käytännössä laki koski vain Venäjän juutalaisia, jotka halusivat muuttaa Israeliin. Tästä syystä vuonna 1974 Yhdysvaltain kongressi sääti niin kutsutun Jackson-Vanik-lain, joka rajoitti huomattavasti maan mahdollisuuksia solmia normaaleja kauppasuhteita niihin kommunistisen blokin maihin, jotka rajoittivat maastamuuttoa. Neuvostoliitto hajosi, maastamuutto muuttui vapaaksi, mutta Jackson-Vanik-laki pysyi yhä voimassa. Tämä ärsytti Venäjän johtoa aivan suunnattomasti, ja täytyy myöntää, että heidän reaktio oli jossain määrin oikeutettu.

Tänä kesänä tilanne muuttui radikaalisti kun kahdentoista vuoden jälkeen Venäjä päätti liittyä Maailman Kauppajärjestöön. Amerikkalaisille tuli kiire päästä Jackson-Vanik-laista, joka oli ristiriidassa järjestön sääntöjen kanssa. Venäjän kehitys on kuitenkin kulkenut viime vuosina hyvin auktoritääristä tietä. Konkreettisimpana esimerkkinä siitä mitä Venäjästä oli vuosien aikana tullut oli lakimies Sergei Magnitskin kohtalo. Hän toimii brittiläisen sijoitusyhtiön lakimiehenä, paljasti viranomaisten tekemän satojen miljoonien dollareiden verovarojen varkauden, joutui tästä syystä ilman syytteitä yhdeksitoista kuukaudeksi tutkintavankeuteen ja kuoli lopulta siellä pahoinpitelyihin ja lääketieteellisen hoidon puutteeseen. Suurin osa kuolemasta vastuussa olevista viranomaisista on vapautettu syytteistä, eikä ketään ole vielä tuomittu. Sen sijaan Magnitskiä itseään on postuumisti syytetty samoista rikoksista joiden tekijät hän paljasti. Tapaus osoittaa selvästi ettei Venäjän oikeuslaitos ole riippumaton ja että maan kleptokratia käyttää sitä aktiivisesti korruption peittelyyn. Niinpä kongressi teki lakialoitteen Magnitski-laista, joka sisälsi listan kuudestakymmenestä venäläisestä virkamiehestä, jotka olivat osallisena Magnitskin kuolemaan, ja joita lain avulla estettäisiin saamasta Yhdysvaltain viisumia ja joiden paikalliset pankkitilit jäädytettäisiin. Lisäksi laki sisältää option listan laajentamisesta muihin tapauksiin joissa Venäjän tai muun maan viranomaiset rikkovat räikeästi ihmisoikeuksia.

Presidentti Obaman hallinto ei ollut laisinkaan innoissaan lakialoitteesta. Obaman suhtautuminen Venäjään on aina ollut kyynisen pragmaattinen ja hän on yrittänyt välttää konfrotaatiota maan kanssa ihmisoikeuskysymyksistä. Kunhan amerikkalaiset koneet saavat lentää Venäjän ilmatilan läpi Afganistaniin eikä Iranille toimiteta ilmatorjunta-aseita, kaikki on hyvin. Obaman hallinto yrittii estää Magnitski-lain käsittelyn sanomalla että heillä on valmiiksi mahdollisuus olla myöntämättä viisumia valituille henkilöille ja lupasivat käyttää tätä mahdollisuutta Magnitski-tapauksen osallisiin. Lupaus oli kuitenkin sen verran epämääräinen, että kongressi jatkoi työskentelyä, eikä Obama kehdannut enää kampanjoida tai käyttää veto-oikeuttaan ainoaa lakia vastaan jota kannattivat kaikki kansanedustajat ja senaattorit puoluetaustastaan riippumatta.

Venäjä on alusta asti vastustanut raivoisasti Magnitski-lakia. Virallinen syy on se että Venäjän vastustaa omiin asioihin puuttumista ja pitää laki Venäjä-vastaisena. Yleinen arvaus oikeista syistä on se, että laki saattaa levitä myös EU:hun, ja järjestelmän lojaalisuus horjuu, kun Venäjän viranomaiset eivät voi enää käyttää kotimaasta varastamiaan rahojaan siellä missä haluavat. Kun alkoi näyttää selvältä, että Magnitski-laki menee läpi, Venäjä vannoi “symmetrisiä vastatoimia”.

Laki meni läpi ja piti nopeasti keksiä mitä nämä symmetriset vastatoimet voisivat olla. Ensimmäinen looginen ajatus olisi ollut olla myöntämättä viisumeita amerikkalaisviranomaisille ja jäädyttää heidän pankkitilinsä Venäjällä. Tosin kukaan jenkkibyrokraatti ei muutenkaan vapaaehtoisesti matkusta Venäjälle, eikä ainakaan pidä rahojansa paikallisissa pankeissa. Venäjän aikaisempaan käytökseen olisi sopinut “ite oot”-puolustus: olisi ollut helppo vetää yhtäläisyysviivat Magnitskin pitkän tutkintavankeuden ja Guantanamo Bayn välille, keksiä jotain sanktioita amerikkalaisviranomaisia vastaan ja kerätä talteen edes muutama imagopiste mitä pöydällä vielä oli. Tämäkään ajatus ei tuntenut miellyttävän lainsäätäjiä ja voin kuvitella venäläisten heidän turhautumisen kun eivät millään keksineet millä amerikkalaisia voisi kiristää tai kostaa. Eräs ehdotus olisi kieltänyt amerikkalaisen sianlihan tuonnin, mutta sen olisi estänyt WTO. Muutenkin olisi ollut kovin ironista kieltää sianlihan tuonti koska muutama venäläinen sika ei saa viisumia.

Lopulta lainsäätäjät saivat neronleimauksen käyttää avuttomia lapsia poliittisena instrumenttina: Kielletään amerikkalaisilta venäläisorpojen adoptiot. Eräs venäläinen oppositiopoliitikko luonnehti tätä vastausta “Afrikkalaisen diktaattorin kostoksi”: Diktaattori pyytää lainaa länsimailta, varastaa rahat itselleen ja pyytää uutta lainaa. Kun toista lainaa ei tule hän kostaa karkottamalla länsimaalaiset avustusjärjestöt, häntä itseään kun ei kansan auttaminen kiinnosta, mutta länsimaalaisia se näyttää jostain syystä kiinnostavan. Jopa tämän Venäjän kostolainsäädännön nimi on poikkeuksellisen kyyninen - Dmitri Yakovlevin laki. Dmitri Yakovlev oli kaksivuotias Yhdysvaltoihin adoptoitu venäläinen orpo, joka kuoli kun hänen adoptioisänsä unohti hänet helteellä autoon. Isä myönsi teon ja tuomari hylkäsi kuolemantuottamussyytteet, koska hänen mielestään mikään millä se oikeuslaitos olisi voinut tästä rikoksesta rangaista, ei olisi ollut missään suhteessa siihen kärsimykseen mitä hänen tekonsa on hänelle jo tuottanut. Annettiin armon käydä oikeudesta. Ratkaisusta voi olla montaa eri mieltä, mutta Venäjän ja erityisesti meille kaikille tutun lapsiasiamies Pavel Astahovin tulkintaa on vaikeaa ymmärtää: Amerikkalaisviranomaiset katsovat venäläislasten (kansan)murhaa läpi sormien.

Orpolapsien käyttäminen ulkopolitiikan tekemiseen oli Kremliltä ehkä sittenkin virheaskel, koska kun aihetta käsitellään, ei voida enää käsitellä pelkästään ulkomailla sattuneita yksittäisiä ikäviä tapauksia. Mukaan pohdintaan täytyy ottaa myös vaihtoehtokustannus, eli millaiset olot ovat venäläisissä orpokodeissa, aihe jota olen sivuttanut jo aiemmin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ulkomaalaiset ovat adoptoineet noin 60 000 lasta venäjältä, valtaosa Yhdysvaltoihin. Suhdanne on ollut laskussa, vuonna 2004 lähes kuusi tuhatta lasta adoptoitiin sinne, vuonna 2009 enää puolitoista tuhatta ja viime vuonna luku oli enää 956. Venäjä pitää kyllä tarkkaa lukua sieltä adoptoitujen lapsien kuolemantapauksista, mutta ei vaivaudu pitämään tilastoja adoptoitujen lapsien kuolemantapauksista kotimaassa. Tilastojen rippeiden avulla voi kuitenkin arvioida, että adoptoitu lapsi kuolee Venäjällä 10-20 kertaa todennäköisemmin kuin ulkomailla. Täytyy ottaa myös huomioon, että erityisesti amerikkalaiset ovat valmiita adoptoimaan myös vaikeasti vammaisia orpoja.

Herää kysymys: Mitä Venäjän johto oikein ajattelee? Jätetään Kremlin talutusnuorassa kävelevä Duuma huomioimatta (vain viisitoista neljästäsadastaviidestäkymmenestä kansanedustajasta äänesti lakiesitystä vastaan) ja kuunnellaan suoraan mitä Putin sanoo aiheesta. Alla olevat kurssivoidut tekstit olen kääntänyt Putinin vuosittaisesta suuresta tiedoitustilaisuudesta, jossa olivat edustettuina paikalliset ja ulkomaiset mediat. Adoptiolaki nousi tilaisuuden pääteemaksi, Putin vastasi ärtyneesti esitettyihin kysymyksiin:

Ksenia Sokolova: Vastaukseksi Yhdysvaltain kongressin hyväksymälle Magnitski-laille Venäjän Duuma hyväksy kieltotoimenpiteet niitä amerikkalaisia kohtaan, jotka haluavat adoptoida venäläisiä orpoja. Oletteko sitä mieltä että tällainen vastatoimenpide on oikeutettu? Ja häiritseekö teitä se, että lapset, kaiken epäonnekkaimmat ja avuttomat heistä, muuttuvat poliittisen kamppailun instrumentiksi.

Putin: Vastatoimenpide niin sanottuun Magnitski-lakiin. He korvasivat yhden Neuvostovastaisen, Venäjävastaisen lain toisella. He yrittävät pysyä menneisyydessä. Sikäli kuin tiedän gallup-kyselyjen perusteella enemmistö venäläisistä suhtautuu kielteisesti venäläislasten adoptioihin ulkomaille. Meidän täytyy itse huolehtia tästä ongelmasta. Mitä taas tulee amerikkalaisiin: siellä tapahtuu tradegioita. Kun tapahtuu rikoksia adoptoituja venäläislapsia kohtaan, amerikkalainen oikeusjärjestelmä ei reagoi tähän, ja vapauttavat rikolliset jotka ilmiselvästi ovat näihin rikoksiin syyllistyneet. Venäjän edustajia ei käytännössä päästetä näihin oikeussaleihin, ei edes tarkkailijan rooleissa. Mihin tarvitsemme tälläistä sopimusta. Ymmärrän, että Duuma vastaus on emotionaalinen, mutta pidän sitä perusteltuna.

Putin vetää hatusta gallup-kyselyn, jonka mukaan venäläiset vastustavat adoptioita ulkomaille. Miksei sitten kieltäisi adoptiota ulkomaille, eikä pelkästään Yhdysvaltoihin?

Alexander Kolesnichenko(Argumenty i Fakty): Minä itse olen adoptoinut [venäläisiä orpoja], riippumatta sisäpoliittisesta kontekstista pidän eilen Duuman hyväksymiä lakeja ylimitoitettuina, sopimattomina ja, antakaa anteeksi, kannibalistisina. Ihmiset jotka hyväksyivät tämän lain, sanovat että meillä tälläkin hetkellä on tarpeeksi varoja huolehtimaan omista orvoistamme, tarpeeksi halukkaita venäläisiä adoptiovanhempia ottamaan vastaan kymmeniä tuhansia orpoja. Asiat eivät ole aivan niin. Tai oikeastaan asiat eivät ole ollenkaan niin. Sanonkin että minusta tuntuu, että nämä ihmiset huijaavat meitä, ja teitä. Eilen oli minun mielestäni vain kaksi hyvää uutista. Ensimmäinen on se, että hieman useampi ihminen sai hieman paremmin tietää mitä meidän Duuma oikein edustaa. Toiseksi, pääministeri Medvedev sanoi, että tosiaan meidän täytyy ottaa uusia askelia, uusia poliittisia ohjelmia [orpo-ongelman hoitoon]. Voisitteko kertoa hiukan tarkemmin millaisia nämä uudet toimenpiteet tulevat olemaan?.

Putin: Minä olen kantani jo ilmaissut, ja olen teidän kanssanne ehdottomasti eri mieltä. Ensinnäkin, toistan vielä kerran, kyse ei ole yksittäisistä ihmisistä vaan amerikkalaisten viranomaisten suhtautumisesta ilmeneviin ongelmiin lastenoikeuksissa. Sanon vielä kerran, he eivät yksinkertaisesti päästä Venäjän edustajia oikeudenkäynteihin. Pidättekö tätä normaalina? Mitä tässä on normaalia, jos teitä väheksytään? Pidättekö tästä? Oletteko sadomasokisti? [Venäjää] ei saisi väheksyä. Emmehän kiellä periaatteessa ulkomaalaisten tekemiä adoptioita. On olemassa muitakin maita kuin Yhdysvallat. Miksi sitten formuloida [kysymys] tällä tavalla, kannibalistinen tai ei kannibalistinen.

Putinilla on selvästi vaikeuksia pysyä tarinassa. Onko adoptiokieltolaki perusteltu muutenkin, vai onko se vain kosto Magnitski-laista? Putin ei vastaa kysymykseen mihin toimiin hän aikoo ryhtyä orpojen aseman parantamiseksi, joten voisin neuvoa häntä: Älä nyt ainakaan julkisesti epäile orpoja itselleen ottanutta venäläistä sadomasokistiksi.

Inessa Zemler (Echo Moskvy): Vladimir Vladimirovits, pyytäisin yhtä tarkennusta: En ole vieläkään ymmärtänyt teidän henkilökohtaista suhtautumista tähän lainsäädäntöön. Kannatatteko täyttä kieltoa amerikkalaisten tekemiin adoptioihin? Viikon kuluttua tämä laki tulee teidän työpöydällenne allekirjoitettavaksi, teidän tulee tehdä päätös allekirjoittateko sen vai ette.

Putin: Siitä laista. Minä en ole sitä toistaiseksi nähnyt. En tiedä yksityiskohtia. En ole nähnyt tekstiä. Minun täytyy lukea se, yritän tehdä sen tänään tai huomenna. Riippuen siitä mitä siinä lukee, teen päätökseni. Mutta kokonaisuudessaan luulen ilmaisseeni suhtautumiseni ongelmaan varsin selvästi. Kyllä, sanoin kannattavani [lakia]. Kyse on vain muotoilusta. Meillähän on lisäksi sopimus [adoptiosta] amerikkalaisten ulkoministeriön kanssa, ja täytyy katsoa mitä siinä on.

Seuraa ns. venäläinen valinta, eli tilanne jossa on vain huonoja vastausvaihtoehtoja. Presidentti ei ole oikeasti vaivautunut tutustumaan maata tällä hetkellä eniten kuohuttavaan lainsäädäntöön tai sitten hän valehtelee. Veikkaan itse jälkimmäistä. Putin pelaa itselleen poliittista tilaa veto-oikeuden käyttöön. Hän ei sitä tule käyttämään, mutta miksi turhaan luopua mahdollisuudesta?

Sergei Brylov (tv-kanava Rossia): Vaikka jokainen kansanedustaja adoptoisi kaksi lasta, se tekee 900 lasta, eikä 956 eli amerikkalaisten viime vuonna tekemien adoptioiden määrä. Jumala suotkoon venäläisten ottavan lapsia luokseen, mutta annatteko tässä tapauksessa ulkoministeriölle käskyn uudelleen käsitellä amerikkalis-venäläisen sopimuksen adoptioista, koska ongelma on olemassa.

Putin: Tilanne jossa teemme sopimuksia [Yhdysvaltojen kanssa], jota säätelee osavaltioiden lainsäädäntö, eikä meitä päästetä sinne, se ei toimi. Suurlähetystöjen työntekijät yrittävät päästä sisään [venäläisiä lapsia koskeviin] oikeudenkäynteihin tarkkailijan roolissa, mutta heitä ei sinne päästetä. Mikä tässä tapauksessa on tämän sopimuksen tarkoitus. Pelkkää hölönpölyä. Mitä taas tulee suhtautumiseeni siihen mitä kansanedustajat tekevät, jos Yhdysvaltain hallinto niin kevyesti suostuu kansanedustajiensa ehdotuksiin, miksi luulette että Venäjän presidentin pitäisi lähteä kyseenalaistamaan omien lainsäätöelimien toimintaa.

Putin kyseenalaista tässä Yhdysvaltojen kanssa solmitun adoptiosopimuksen. Sopimuksen, jonka hän itse allekirjoitti alle puoli vuotta sitten. Allekirjoitushetkellä kaikki ongelmatapaukset joihin Putin on vastauksissaan viitannut olivat jo tapahtuneet.

Aleksandra Krasnogorodskaya (RSN): Minulla on kädessäni lista niistä lapsista, joista on jo olemassa päätös adoptiosta ulkomaalaisille vanhemmille. Heitä on yhteensä 9, ja heistä kaikilla on joko Down-syndrooma tai CP-vamma. Heidän kaikkien ikä on 5-6 vuotta. Kysymys, mitä heille tulee tapahtumaan?

Putin: En ole nähnyt lakitekstiä. Täytyy lukea se jotta voimme tehdä johtopäätökset mainituista lapsista. Ja kysehän on ainoastaan amerikkalaisadoptioiden kieltämisestä, ei kaikkien ulkomaalaisten tekemien adoptioiden kieltämisestä.

Sergei Loiko (Los Angeles Times): Sergei Magnitskille koitti vuonna 2009 vuosi 1937. Puolelletoistatuhannelle orpolapselle joita [lakialoitteen tekijät] eivät ota vastuulleen, ja näistä lapsista 49 ovat vaikeasti sairaita, ja heidät ovat valmiina ottamaan vastaan amerikkalaiset perheet. Lienette kanssani samaa mieltä, Yhdysvalloissa näillä lapsilla tulee olemaan paremmat olosuhteet kuin paikallisessa orpokodissa. Kysymykseni on seuraava: Venäjällä on ollut kolme vuotta vastata [Magnitskin tapauksesta]. Mitä tapahtui? Ei olisi ollut mitään Magnitskin listaa, teidän ei tarvitsisi riidellä amerikkalaisten kanssa, [orvot] lähtisivät Amerikkaan, ja kaikki olisivat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta, vastausta ei kuulu. Minä haluaisin kuulla teiltä vastauksen kysymykseen mitä kahdellasadallakolmellakymmenellä miljoonalla dollarilla, jotka [Magnitski-tapauksen yhteydessä] väitetysti viranomaisten toimesta anastettiin, joilla olisi voinut rakentaa hienoja orpokoteja, eikä teidän tarvitsisi täällä vastailla näihin kysymyksiin. Mitä tapahtui Sergei Magnitskin kanssa?

Putin: Magnitskista puheen ollen, totta puhuen en tänäkään vielä tiedä yksityiskohtia tästä traagisesta tapahtumasta. Kysymys ei ole siitä, kyse on siitä että, amerikkalaiset korvasivat yhden Venäjä-vastaisen lain toiselle, ja he joutuivat tekemään sen taloudellisista syistä. Jos ei olisi ollut Magnitskia, olisi ollut joku toinen syy. Se tuottaa meille mielipahaa. Magnitski ei kuitenkaan kuollut kidutukseen, vaan sydänkohtaukseen. Luuletteko ettei amerikkalaisissa vankiloissa kuole ihmisiä? Kuolee, ja vaikka kuinka paljon.

Jälleen kerran, Putin väittää ettei tiedä tärkeästä tapauksesta juurikaan mitään. Siis tämä Presidentti, joka harrastaa mikrotason johtamista puuttumalla jokaiseen yksityiskohtaan, alkaen sammutuslentokoneen lentämisestä, arkeologisten sukellusten kautta, kurkien kanssa lentämiseen. Mutta tämä yksi tapaus, josta ulkomaat jostain syystä jaksavat puhua, ja tekevät tapauksen perusteella lainsäädäntöä joka Putinin mielestä nöyryyttää Venäjää. Luulisi nyt tuon tapauksen yksityiskohtien tutkimiseen löytyvän aikaa.

On vain ajan kysymys kun EU:n parlamentti tai joku EU:n yksittäinen maa ottaa Magnitski-lain käsiteltäväkseen. Jos hyväksytyiksi tulevat viisumipakotteet, se koskee ymmärtääkseni kaikkia Schengen-sopimuksen maita. Suomalaisetkin poliitikot joutuvat vastamaan kysymyksiin konkreettisista rikkomuksista eikä puhumaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta abstraktiona. Odotan innolla.

Открытое письмо Павлу Астахову.

 Паша, я слышал, что ты хотел бы объявить Финляндию опасной страной для детей, если она не согласится на переговоры по улучшению положения детей. Я ребенком переехал из России в Финляндию, и сразу же начал чувствовать себя намного безопаснее. Я бы не сказал, что Финляндия является раем на земле, однако факт, что Россия не может ничему полезному научить Финляндию в области улучшения положения детей.

 Но конечно это можно обсудить. Мы могли бы начать с того, что в России два с половиной миллиона детей сирот, из которых 270 000 находятся в детских домах. Таким образом, в России самое большое количество сирот в мире на 100 тысяч детей и больше, чем в Советском Союзе после Второй мировой войны. Каждый год пятнадцать тысяч сирот, достигших восемнадцати лет, оказываются на улице. Десятая часть из них окончит жизнь самоубийством, 6000 окажется без жилья, но зато 3000 будут находиться в тюрьме в течение трех лет. 60% девочек, в конечном итоге, займутся проституцией, и 70% мальчиков станут преступниками. 99,9% опрошенных москвичей считают, что проблемы детей сирот их не касаются.

 Или, может быть, мы могли бы подумать какая из стран, является более опасной для семей с детьми. Паша, как ты сам сказал: в 2009 году 100 тысяч детей стали жертвами уголовного преступления в России, 2000 из них были убиты. В целом, в России умирает в результате насилия 20 человек на сто тысяч жителей. В Финляндии в 2009 году, погибло в результате насилия только 110 человек, большинство из них взрослые. Это в 10 раз меньше, чем в России. Каждый год в дорожно-транспортных происшествиях погибает 25,2 россиянина на сто тысяч жителей. В Финляндии два раза больше автомобилей на плотность населения, но этот показатель составляет всего 6,5 погибших. В России совершается ежегодно 41 000 самоубийств. В стране третьей в мире по количеству подростковых самоубийств, каждый день пять человек в возрасте до 20 лет совершают самоубийство. Уровень младенческой смертности в России в три раза выше, чем в Финляндии.

 И вообще, Паша, почему русские женщины не хотят рожать в России? У вас более низкий уровень рождаемости, чем в Китае, где людям запрещается иметь более одного ребенка. В России делается больше всего абортов в мире.

 И ты Паша, наверное не против того, чтобы социальные службы забирали детей из проблемных семей? В России 74 000 детей, чьи родители лишены родительских прав. Или ты считаешь, что вмешательство в воспитание детей является "расистским, вульгарным и агрессивным" только тогда, когда это касается российских детей за рубежом? Боюсь, что если дискуссия будет вестись с этих позиций, ты поступишь как Нарышкин с Советом Европы - просто не будешь участвовать. Я понимаю - Запад не очень приятное место для высокопоставленного чиновника из России. Здесь, средства массовой информации стремятся представить критические взгляды. Легче сидеть дома и усиленно не заниматься проблемами своей страны.

Когда ты говоришь, что Россия предложила финским чиновникам ”помощь и сотрудничество по вопросам прав детей", я должен задаться вопросом, в какой альтернативной реальности ты живешь. Отъем детей в Финляндии, как и ни где в мире не бывает без проблем. Здесь, забирая детей, родителям дают возможность улучшить условия для детей в семье. По этой причине процесс происходит конфидециально, зашишая репутацию семьи в глазах общества. В России полицейские берут с собой телекорреспондентов НТВ снять сюжет на потребу обывателя. Принцип конфидециальности имеет один недостаток: ты и российские СМИ можете выставлять версию родителей, как абсолютную правду и финские чиновники не имеют права подтвердить или опровергнуть эту версию.

 Я могу сказать тебе одну вещь, которую я познал о финах за двадцать лет, что я живу здесь. Они имеют довольно сильный комплекс заниженной самооценки. Их до абсурдности интересует, что о них думают другие нации. Если какая-либо положительная статистика ставит Финляндию ниже пятого места, то все фины теряют сон, думая о том, чей иностранный опыт перенять для исправления ситуации. Так что, финские власти не хотят вести переговоры о правах ребенка с Россией не просто так, а потому-что эта тема для них не как игра Газпрома. Нет смысла договариваться с каждой страной отдельно, когда есть много, хорошо работающих, международных соглашений, которые России давно пора подписать.

Антон
Бывший ребенок.

Vastaus Venäjän lapsiasiamiehelle.

Hei Pavel, kuulin että haluaisit julistaa Suomen lapsiperheille vaaralliseksi maaksi ellei maa suostu neuvotteluihin lasten aseman parantamisesta. Tiedätkös Pavel, muutin itse lapsena Venäjältä Suomeen ja heti alkoi elämä tuntua hiukan turvallisemmalta. En haluaisi väittää Suomen olevan maanpäällinen paratiisi, mutta tosiasia kuitenkin on se, ettei Suomella ole yhtään mitään opittavaa Venäjältä lasten aseman parantamisessa.

Ehdottamiasi neuvotteluja voitaisiin toki käydä. Voisimme aloittaa vaikka Venäjän kahdesta ja puolesta miljoonasta orvosta lapsesta, joista 270 000 ovat orpokodissa. Siis eniten orpoja maailmassa suhteessa lastenlukumäärään ja enemmän orpoja kuin Neuvostoliitossa oli Toisen Maailmansodan jälkeen. Tilastoni ovat nelisen vuotta vanhoja, mutta joka vuosi viisitoista tuhatta orpoa heitetään takaisin kadulle valtion orpokodeista heidän täyttäessä kahdeksantoista vuotta. Heistä kymmenes tekee itsemurhan, 6000 jää kodittomaksi ja 3000 ovat vankilassa kolmen vuoden kuluessa. 60%:sta tytöistä päätyy prostituoiduksi ja 70%:sta pojista tulee rikollisia. Moskovassa tehdyssä kyselyssä 99,9% vastaajista katsoi ettei orvot ja heidän ongelmat kosketa heitä millään tavalla. Voisimme ehkä neuvotella siitä miten sinun kannattaisi tehdä ongelmaa tunnetuksi ja muuttaa ihmisten asennoitumista?

Tai ehkä voisimme vähän pohtia kumpi maista on lapsiperheille vaarallisempi. Pavel, olet itsekin sanonut, että vuonna 2009 satatuhatta lasta oli uhrina rikoksessa Venäjällä, 2000 heistä oli tapettu. Ylipäätänsä Venäjällä kuolee väkivallan seurauksena 20 ihmistä satatuhatta asukasta kohti, noin 35% enemmän kuin huumesotaa käyvässä Meksikossa. Suomessa oli vuonna 2009 kuollut väkivallan seurauksena vain 110 henkilöä, valtaosa heistä aikuisia. Venäjällä kuolee vuosittain liikenneonnettomuudessa 25,2 ihmistä satatuhatta asukasta kohti. Suomessa on kaksi kertaa enemmän autoja, mutta vastaava luku on vain 6,5. Venäjällä tehdään vuosittain 41 000 itsemurhaa. Maassa, jossa on maailman kolmanneksi eniten teini-itsemurhia, viisi alle 20-vuotiasta päivässä päättää elämänsä. Lapsikuolleisuus on Venäjällä kolme kertaa suurempaa kuin Suomessa.

Ja Pavel hei, mikä siinä on, että Venäläiset naiset ovat niin kauhuissaan siitä ajatuksesta, että heidän lapsi joutuisi elämään samassa maassa kuin vanhempansa? Venäjällä on alhaisempi syntyvyys kuin Kiinassa, jossa ihmisiä kielletään hankkimasta yhtä lasta enempää. Venäjä johtaa aborttitilastoja ylivoimaisesti. Keskivertonainen tekee 8 aborttia elämänsä aikana, ja jokaista syntynyttä lasta kohden tehdään vähän alle kolme aborttia. Älä Pavel ymmärrä väärin, kannatan toki naisen oikeutta raskauden keskitykseen, mutta jotenkin nuo luvut tuntuvat jo aika kohtuuttomilta?

Etkä sinäkään Pavel varmastikaan vastusta huostaanottoja sinänsä? Venäjällä on kuitenkin 74 000 lasta, joiden vanhemmilta on viety oikeus huoltajuuteen. Onko niin, että huostaanotto on "rasistinen, sivistymätön ja aggressiivinen" ainoastaan silloin kun venäläinen lapsi otetaan huostaan ulkomailla? Pavel, pahoin pelkään, että jos keskustelua lasten oikeuksista käydään ehdottamallani linjalla, sinä et ilmesty paikalle. Länsi on kovin ikävä paikka korkealle virkamiehelle Venäjältä. Täällä media tuppaa esittämään kriittisiä näkemyksiä. Ota kaveista mallia ja pysy Venäjällä sen ongelmien parissa.

Minun täytyy Pavel sanoa, että kun katsoo noita tilastoja, tulee muutama ajatus mieleen. Sinä et taida olla kovin kummoinen lapsiasiamies. Kun sanot Venäjän tarjonneen "Suomen viranomaisille apua ja yhteistyötä lasten oikeuksissa koskevissa kysymyksissä", minun on pakko ihmetellä missä maailmassa oikein elät. Huostaanotot eivät ole Suomessa, kuten missään muuallakaan, ongelmattomia. Täällä huostaanotoissa noudatetaan sellaista periaatetta, että lähtökohtaisesti vanhemmalle annetaan mahdollisuus parantaa tapansa.  Tästä syystä on lasten ja vanhempien edun mukaista, ettei huostaanottotapauksen yksityisyyskohdista anneta mitään tietoa julkisuuteen. Tällä periaatteella on myös kaksi huonoa puolta: Ensimmäinen on se, ettei aiheesta saada kovin hyvää julkista keskustelua, kun yksityistapauksia, joihin tiivistyvät järjestelmän ongelmakohdat ei voida käsitellä julkisesti. Toinen ongelma on se, ettei Suomen viranomaisilla ole mitään mahdollisuutta kiistää sinun, Bäckmanin tai venäläisen median esittämiä, usein valheellisia ja tarkoituksenhakuisia, tulkintoja tapahtuneista huostaanotoista.

Voin sinulle Pavel kertoa yhden jutun jonka olen oppinut suomalaisista niiden kahdenkymmenen vuoden aikana jotka olen täällä elänyt. Heillä on aikamoinen riittämättömyyskompleksi, joka ilmenee absurdisuuteen asti menevänä huolena muiden mielipiteestä suomalaisista. Hyvä puoli tässä kulttuurin erikoispiirteessä on se, että jos jossain päin maailma on jokin asia paremmin, täällä pohditaan loputtomiin voisiko vastaavia käytäntöjä ottaa täälläkin käyttöön. Joten eivät ne suomalaiset viranomaiset ihan piruttaan ja muutoksenvastaisuuttaan kieltäydy neuvottelemasta Venäläisten kanssa jostain lapsiasiasopimuksesta. Kansainväliset suhteet eivät ole niin monimutkaisia kun joku kaverisi Gazpromista on sinulle saattanut kertoa - jokaisen maan kanssa ei tarvitse tehdä erillistä sopimusta joka aiheesta. Maailmassa kun on jo aika hyviä aiheeseen liittyviä sopimuksia, jotka tekin voisitte allekirjoittaa.

Terveisin
Anton
entinen lapsi