Navalnyi oikeudenkäynti

Huomenna saamme varmaankin lukea hesarista lyhyen jutun "venäläisen oppositiojohtajan oikeudenkäynnistä" ja lyhyt uutinen aiheesta tehdään todennäköisesti myös tv-uutisissa. Uutinen ei tule olemaan kovin laaja. Meille kerrotaan että Navalnyi on oppositiojohtaja, bloggaaja sekä presidenttiehdokas, ja että oikeudenkäyntiä pidetään yleisesti poliittisesti motivoituneena. Yritän tässä kirjoituksessa taustoittaa miksi oikeudenkäyntiä pidetään poliittisena ja mitä tämä prosessi kertoo Venäjän yhteiskunnan tilasta.

Viime toukokuussa kirjoitin pitkän jutun Aleksei Navalnyin henkilöhahmosta ja hänen toiminnastaan Venäjän politiikasta. Silloin ennustin hänen joutuvan vankilaan "lähiaikoina".  Nyt ajankohdaksi tarkentui tämän vuoden loppu, ja Navalnyin vankeustuomio näyttää varmalta kaikkien niiden mielestä, jotka ovat Venäjän uutisia seuranneet. Navalnyi on syytteessä ns. Kirovles-jutussa: Neuvonantajan roolissa väitetysti toiminut Navalnyi painosti aluehallinnon omistaman Kirovles-yrityksen johtajan hyväksymään tappiollisen sopimuksen raakapuun myynnistä. Aiheesta aloitettiin tutkinta vuonna 2009 ja Venäjän tutkintakomitean edustajan mukaan, Navalnyi oli yhteistyöhalukas tutkinnan aikana, ja jutun käsittely lopetettiin vuoden 2011 alussa kun rikoksen tunnusmerkit eivät tutkinnan perusteella täyttyneet. Kunnes tutkintakomitean johtajan aloitteesta juttu käynnistettiin uudelleen.

Jutun yksityiskohdat ovat liian puuduttavia tähän tekstiin, mutta tiivistäen voisi sanoa, ettei ole olemassa mitään näyttöä siitä oliko tehty puunmyyntisopimus tappiollinen, miten Navalnyi hyötyi siitä, tai miten sopimuksen teosta voi syyttää ihmistä jolla ei ollut valtuuksia sopimusta allekirjoittaa tai jota ei mainita itse sopimuksessa sen osapuolena. Näillä yksityiskohdilla ei ole mitään väliä, koska Venäjän lainsäädännössä on muutama mielenkiintoinen erikoisuus. Kuvitellaan esimerkiksi, että Sergei on ryöstänyt kioskin ja jäänyt kiinni. Hän myöntää teon ja antaa todistuksen jonka mukaan hän ryösti kioskin yhdessä Igorin kanssa. Koska Sergei on myöntänyt teon, oikeudenkäynnissä ei tarvitse esittää todisteita siitä, että hän on tosiaan syypää. Sergei saattaa saada jopa lievemmän rangaistuksen myönnettyä teon. Seuraavaksi syytetyn penkillä on Igor, jonka Sergei ilmiantoi. Igorin syyllisyydestä on tavallaan jo olemassa ennakkopäätös, koska se lukee Sergein lainvoimaisessa tuomiossa. Igorille voidaan antaa tuomio, jonka ei tarvitse käsitellä todisteita siitä, onko koko ryöstö tapahtunut ja mitä todisteita Igoria vastaan on olemassa. Näin ollen molemmat voidaan tuomita käymättä kertaakaan oikeudessa läpi varsinaiseen ryöstöön liittyviä todisteita.

Kirovlesin silloinen toimitusjohtaja Opalev todisti tutkintakomitealle viime lokakuussa, eli siis vain kaksi kuukautta tutkinnan uudelleenaloittamisen jälkeen, avustaneensa Navalnyia puukaupalla ansaitsemisessa. Aikaisemmassa, kaksi vuotta kestäneessä tutkinnassa, hän ei tällaisiä todistuksia antanut. Opalev saakin todennäköisesti ehdollisen tuomion, ja Navalnyin oikeudenkäynnissä syyttäjän ei tarvitse vaivautua keksimään todisteita itse rikoksesta. Kätevää.

Kun otamme huomioon vielä sen, että oikeudenkäynnin tuomari on Sergei Blinov, joka on kahden viimeisen kahden käsitellyt 130 oikeudenkäyntiä, joissa yksikään syytetty ei saanut vapauttavaa tuomiota, on selvää miksi Navalnyin vankeustuomio näyttää varmalta. Mistä voimme päätellä prosessin olevan poliittisesti motivoitunut? Tutkintakomitean puhemies oikeastaan myöntää sen suoraan, sanoessaan että tavallisesti tällaiset tavalliset petokset käsiteltäisiin paikallisten syyttäjäviranomaisten toimesta, mutta tuollaiset ihmiset jotka "kiusaavat" valtiovaltaa väkisinkin kiinnittävät tutkintakomitean huomion. En kyllä itse osaisi tiivistää juridista nihilismiä yhteen lauseeseen paremmin.

Tosiaan, Navalnyi on "kiusannut" valtiovaltaa huolella viime aikoina. Tavallisten ja vähäisten korruptiopaljastusten rinnalle on tullut paljastuksia kansanedustajien ja senaattoreiden omaisuudesta. Esimerkiksi kansanedustaja Vladimir Pehtin on pitkästä kansanedustajaurastaan huolimatta kerännyt huomattavan omaisuuden floridalaisia kiinteistöjä myöten ja senaattori Vitali Malkin unohti mainita kansanedustajan omaisuusselvityksessä sadastayhdestätoista huoneistosta, jotka hän omistaa Kanadassa. Tämä on melko noloa lainsäätäjille, jotka pauhaavat lännenvastaista retoriikkaa televisiossa ja säätävät tämän mukaisia lakeja. Molemmat erosivat välittömästi tietojen tultua julki, mutta väittivät eroavansa instituution maineen säilyttämiseksi ja esittävän myöhemmin todisteita omasta syyttömyydestä. Todisteita ei ole toistaiseksi tullut ja tuskin tulee.

Malkin meni astetta pidemmälle väittäessään häneen kohdistuvien syytteiden olevan ajojahtia, joka johtuu hänen toiminnasta lakimies Sergei Magnitskin tapauksessa. Malkin oli matkustanut vuonna 2012 kolmen muun senaattorin kanssa Yhdysvaltoihin lobbaamaan Magnitstky-lakia vastaan. Hän väitti lakimiehen kuoleman johtuneen alkoholismista, joka on väite, jota edes virallinen ei kuolemansyyntutkimus esittänyt. Monet virkamiehet Venäjällä varmasti unelmoivat tällä hetkellä pääsevänsä Magnitski-listalle. Se on varma signaali lojaalisuudesta valtiovallalle ja antaa täydellisen syytesuojan Venäjällä. Venäjän vastustettua lakia niin ankarasti he eivät koskaan ryhtyisi syyttämään ketään listalla olevaa.

Se, että kansanedustajat ovat ryhtyneet eroamaan Navalnyin paljastusten myötä, kun aikaisemmin kaikki hänen julkistamansa tiedot yksinkertaisesti vaiettiin kuoliaaksi, kertoo myös paljon Venäjän muuttumisesta Putinin kolmannen presidenttikauden myötä. Aikaisemmin lännenvastaisesta ja kansallismielisestä propagandasta vastasivat erilaiset valtiota lähellä olevat "kansalaisjärjestöt" kuten nuorisojärjestö Nashi. Näiden järjestöjen jäsenillä ei ollut omaisuutta länsimaissa. Vuoden 2012 opposition mielenosoitukset osoittivat, ettei tämä poliittinen teknologia ollut enää tarpeeksi. Nuorisojärjestöt ja muut ryvettyneet järjestöt haudattiin vähin ääniin. Isänmaallisuuden torven rooli annettiin Duumalle ja senaatille, joka sanoo ja säätää mitä käsketään. Mutta näillä lainsäätäjillä on niin kovin usein selittämättömän paljon varallisuutta, ja tietenkin myös länsimaissa, koska lainsäätäjät parhaiten ymmärtävät kuinka heikko omaisuudensuoja Venäjällä on ja kuinka laittomin keinoin heidän oma omaisuutensa on hankittu.

Mutta vielä pari sanaa Navalnyista. Vuosi sitten hän oli omien sanojensa mukaan pelkkä aktivisti joka ei aktiivisesti tavoitellut valtaa. Se ei ollut ehkä ihan totta. Mutta nyt kun on selvää,että Navalnyi joutuu vankilaan, hän on ilmoittautunut haluavansa asettautua presidenttiehdokkaaksi ja tavoitteekseen laittaa Putin ja muut rikolliset vankilaan. Hyvä veto, sillä nyt länsimaalainen media todennäköisesti raportoi oikeudenkäynnistä sanoilla "opposition presidenttiehdokas". Muutenkin Navalnyi on alkanut pelaamaan poliittista julkisuuspeliä myös tavanomaisten korruptio- ja maahanmuuttoteemojen ulkopuolella. Kuvassa 1 on Navalnyin nuorin lapsi, perhe taustalla ja tekstissä lukee: "Minun isäni paljastaa roistot ja varkaat, mutta he ovat luoneet salaliiton saadakseen hänet vankilaan." Aikamoista.

"Kyllä, herra presidentti!"

Poliittinen satiiri hävisi venäläisiltä TV-kanavilta lopullisesti vuonna 2002. Silloin NTV-kanavalla pyörinyt nukketeatteria ja videopätkiä yhdistävä kärkäs ja tuoretta presidenttiä usein arvosteleva satiiriohjelma “Nuket” (Куклы) poistui ohjelmistosta. Sen jälkeen poliittisen johdon kustannuksella huumoria tekevät julkaisut ovat siirtyneet joko nettiin tai yksityisten yritysten toimistoseinille.

Satiirin puute nousi hiljalleen yhdeksi argumentiksi aina kun keskusteltiin siitä onko Venäjä enää demokraattinen valtio. Vuoden 2010 vaihteessa ykköskanava näytti parhaaseen katseluaikaan animaation Putinissa ja Medvedevista laulamassa venäläisen kansallisperinteen mukaisia riimejä (Частушка). Lyhyessä animaatiossa pilailtiin ainoastaan ulkomaalaisten poliitikoiden kustannuksella.

Tänä keväänä tapahtui kuitenkin jotain outoa. 4. maaliskuuta NTV-kanavalla näytettiin poliittinen sketsiohjelma “Kyllä, herra presidentti”, jonka ainoa päähahmo oli Putin itse. Se, että ohjelma nähtiin juuri NTV-kanavalla on ironista ja hämmentävää. NTV arvosteli voimakkaasti Putinia vuoden 2000 presidenttivaalien alla ja jatkoi samalla linjalla Toisen Tsetshenian sodan aikana. Niinpä sen omistaja pakotettiin myymään kanava valtiovaltaa lähellä oleville tahoille ja vallan vahtikoira muuttui oppositiota jahtaavaksi snautseriksi. Viime aikoina NTV on profiloitunut skandaalikäryisten “dokumenttielokuvien” tekemisessä, joissa paljastetaan opposition johtajien olevan joko jenkkien tai georgiolaisten maksettuja kätyreitä, samaan aikaan kun valtakunnallinen ykköskanava, jolla on eniten virallisia kytköksiä valtioon, on vältellyt virallisen totuuden pahimpien ylilyöntien agitointia.

Ohjelman ilmestymisen jälkeen venäläiset blogit täyttyivät sen arvosteluista ja  varovaisista kehuista. Putinin lehdistösihteeri Peskov kommentoi ohjelmaa heti ensi-iltaa seuraavana aamuna. Hän kertoi Putinin nähneen ohjelman etukäteen ja pitäneen “ohjelman toisista kohdista enemmän kuin toisista”. Lisäksi Peskov totesi ettei Putin vaikuttanut ohjelman lopulliseen sisältöön. Kuinka mukavaa että presidentti, tuo perustuslaillisten oikeuksien puolustaja, on niin jalomielinen ettei vaikuta massamedian julkaisujen sisältöön. Ja kuinka söpöä onkaan kun virallisesti yksityinen TV-kanava toimittaa ohjelmansa presidentin kansliaan tarkastettavaksi. Tällaisesta vallan ja median harmoniasta voivat dekadentin Lännen ilkka kanervat vain unelmoida.

Mikä itse ohjelman sisältö sitten oli? Venäläisen internetin mielestä se oli joko hampaatonta huumoria tai aitoa, joskin varovaista kritiikkiä Putinia ja hänen järjestelmäänsä kohtaan. Olen suomentanut suurimman osan ohjelman sketseistä ja sijoittanut linkin kyseiseen kohtaukseen suomennoksen ensimmäiseen sanaan. Jokainen voi sitten itse päätellä onko kyseessä aito satiiri vai jotain muuta. Vitsi ei tunnetusti selittämällä parane, joten tämän tekstin lukeminen kannattaa lopettaa viimeistään nyt. Jos kuitenkin luette, kertokaa toki minullekkin mitä mieltä tästä pitäisi olla.


Putin ui residenssinsä uima-altaassa samalla kun TV-kanavan ryhmä kuvaa hänen haastattelua. Kesken kaiken uima-altaan päädystä nousee sukeltaja saviruukun kanssa: “Vladimir Vladimirovich, löysimme sen. 300-luvulta.” Putin huitoo käsillään sukeltajan pois ja sanoo: “Mutta mitä varten nyt? Miksi juuri nyt?” Sitten Putin vilkaisee hermostuneesti toimittajia ja imitoi sormillaan saksilla leikkaamista.

Putin katsoo yksin televisiota sohvaltaan. Elokuva on juuri päättynyt: “No niin, ja sanovat vielä ettei televisiosta tulee mitään hyvää”. Elokuvan loputtua telkkarista alkaa seuraavan talkshown esittely: “Tänään Sielu nurinpäin-ohjelmassa: Elena työskentelee talonmiehenä ruokapalkalla. Seitsemännen keskenmenon jälkeen hän päätti vaihtaa sukunimeään, mutta tämä ei tuonut hänelle onnea. Hänen aviomiehensä vapautui vankilasta ja asuu nyt Elenan siskon kanssa. Studiossamme on tänään Elena, hänen aviomiehensä sekä sokea perheenrikkojasisko.” Heti seuraavan ohjelman alettua Putinin ilme kiristyy ja hän alkaa etsimään sohvan tyynyjen seasta jotain. Haluttua esinettä ei löydy, joten Putin kävelee viereiseen huoneseen ja palaa sieltä kännykään puhuen. Edellinen ohjelma vaihtuu välittömästi Jazz-aiheiseksi ohjelmaksi. Putin kiittää ja pyytää samalla että äänevoimakkuutta laskettaisiin vähän.

Venäjän kansallisuuden saanut ranskalainen näyttelijä Gerard Depardieu soittaa sketseissä Putinille keskellä yötä peräti neljä kertaa. Putin vastaa sängystään joka kerta ja toteaa lopuksi itsekseen että näkisi mielummin painajaisia:

“Kyllä Gerard. Gerard kuinka kauan jaksat vielä ryypätä Venäjän passin kunniaksi? Ei, minä en tule sinne. Kyse ei ole rahasta, minulla on huomenna töitä. Joo, hei hei.”

“Haloo. Ei Gerard, älä tule luokseni. Sinua ei kuitenkaan päästetä sisään. Minä tiedän kyllä kuinka sinä rakastat Venäjää. Ei silti tarvitse tulla. Et saa ostettua viina mistään keskellä yötä. Minä en ryhdy soittamaan kenellekkään, anna anteeksi. Minäkin ihailen sinua. No niin, heippa.”

“Gerard kuule, sinä olet jo... Kenen kanssa sinä tappelit? Hakkasitte yhdessä homoja? Miksi te ylipäänsä olitte niiden kanssa tekemisissä? Mistä propagandasta sinä oikein puhut? Kuule, kaikki venäläiset eivät kulje kaduilla ikoneita kantaen. Ei, sinä et tuottanut minulle pettymystä. Älä itke. Tilaa itsellesi taksi ja lähde kotiin. Hyvää yötä.”


Putin on kirjastossaan sanelinlaite kädessään keksimässä hänelle tyypillisiä karkeita ja nokkelia vastauksia toimittajien kysymyksiin: “Miksi te syötte räkää? Ei, tälläinen on ollut jo.” “Miksi te kaadatte limua lattialleni? Ei, tylsää.” “Täytyy muistaa: Robert Pattison on yksi henkilö, mutta Edward Cullen on täysin eri henkilö” Putinin ilme kirkastuu hetkeksi. “Huvittavaa, mutta tuon ymmärtää vain Dvorkovich (Presidentin nuorehko neuvonantaja).” “Mitä varten yritätte esittää että Ramzan [Kadyrov] on Sauron?” Putin naurahtaa lausahdukselleen ja kuuntelee sen uudestaan sanelulaitteltaan parin kertaan.

Putin vastaa toimittajalle kysymykseen työhuoneessaan: “Tietenkin ymmärrän ruuhkaongelman Moskovassa olevan varsin vakava. Ja kaikki nämä teiden sulkemiset autosaattuettani varten ovat moskovolaisille kuin luu kurkussa, ja minullekkin miinusta karmaan. Siksi olen päättänyt ryhtyä äärimmäisiin toimenpiteisiin. Olen päättänyt siirtyä metron käyttäjäksi. Minulla on jo metrolippuja. Oma vaunukin löytyy jo. Itseasiassa oma metrolinjakin löytyy jo, mitä sitä salailemaan.”

Putin katselee hermostuneen näköisenä papereita työhuonessaan jonkun virkamiehen seuratessa hiljaa sivusta. “Kuvitella, ihminen on ollut valtiovarainministeriössä töissä ja varastanut niin paljon. Teloittakaa hänet ampumalla.” “Kyllä herra presidentti” virkamies vastaa ja poistuu huoneesta. Putin pudistaa pätään ja toteaa: “Mikä neropatti.” Hän painaa sisäpuhelimen nappia ja sanoo: “Olkaa hyvä ja teloittakaa tämäkin neropatti ampumalla”. “Kyllä herra presidentti.” Putin näyttää vähän hämmäntyneeltä ja pettyneeltä: “Ympärilläni työskentelee pelkkiä neropatteja.”

Paikalliset virkamiehet esittelevät Putinille pientä taajamansa TV-kameroiden edessä.
Putin: “Mielenkiintoisa, leipä siis maksaa teillä kuusi senttiä?”
Virkamies: “Valkoinen leipä kyllä, ruisleipä maksaa neljä senttiä. Sovimme viljan toimittamisesta paikallisilta tuottajilta, ilman välikäsiä, niin kuin pyysittekin.”
Putin: “Ja taksit ovat teillä Land Cruisereita. Ja dollaritkin maksaa teillä vain kymmenen rupla, vai?”
Tässä vaiheessa kuvaan ilmestyy vanha mummo käsissään setelipino josta hän heittelee seteleitä kadulle: “Ai kun on hyvä olla, eläke on niin valtava. En tiedä mihin saisin sen käytettyä.”
Putin (avustajalleen): “Okei Sasha, meidän on mentävä, meidän täytyy kiertää vielä puoli maata. Ja laittakaa asiat täällä järjestykseen.”

Putin saapuu maastoautolla huvilan eteen jossa useat toimittajat ovat odottamassa. Hänellä on päällään maastohousut ja talvitakki jota jokin villipeto on raadellut selästä.

 Putin: “Hyvää iltaa. Pahoittelen myöhästymistäni. Lähikylästä tuli tieto häirikkökarhusta. Häirikkökarhu on kyläläisille pahempi uhka kuin jaguaari.”

Toimittaja: “Eli te ammuitte karhun?”

Putin: “Kuka tahansa voi ampua karhun. Minä laitoin sen takaisin nukkumaan. Jokin järjestys täytyy olla. Karhujen on nukuttava talvella.”


Putin grillaa lihavartaita huvilansa takapihalla toimittajien seurassa: “Meillä avautui täällä lähistöllä halal-lihakauppa. Ostan lammasta nykyään ainoastaan sieltä. Huikeaa lihaa. Mutta tiedättehän, lammas täytyy osata valmistaa oikein. Hetkeksi kun päästää silmistään, se kuivuu. Muistan kun viime kesällä grillasimme lihavartaita ja minulle soitti virkamies kalastuselinkeinolaitokselta. Heillä Kamtshatkan niemimaalla oli sattunut onnettomuus taimenkasvatuslaitoksessa. Siellä kuoli.. etten valehtelisi... 12548 taimenta. Se on 3,5 prosenttia koko Venäjän kalakasvatuslaitosten vuosittaisesta tuotannosta. No, sillä aikaa kun selvittelin tätä ongelmaa, lammasvartaat kuivuivat. Toisin sanoen ei tullut lasta eikä paskaa.

Putin leikkii kokouspöydän äärellä “arvaa kuka”-leikkiä, jossa jokaisen osallistujan otsaan liimataan paperilappu, jossa lukee jonkun henkilöhahmon nimi. Pelaajan on sitten arvattava kenen nimi hänen otsassaan lukee kysymällä kysymyksiä johon muut saavat vastata joko kyllä tai ei. Putinin otsassa lukee “Sergei Mironov”, Oikeudenmukainen Venäjä-pseudo-oppositiopuolueen puheenjohtajan nimi.
Putin: “Hyvä on, aloitetaan. Olenko ihminen?”
Muut: “Kyllä kyllä.”
Putin: “Olenko mies?”
Muut: “Kyllä, tietty.”
Putin: “Olenko ehkä poliitikko?”
Muut: “Voimme ehkä sanoa joo.”
Putin: “Olenko venäläinen poliitikko?”
Muut: “Kyllä kyllä.”
Putin: “Olen valtapuolueen puolesta? Vai oppositiossa?”
Muut pelaajat eivät osaa sanoa mitään.

Putin herää kotisohvaltaan, lähtee pimeässä kävelemään ja lyö jalkansa tuoliin. Kivun huuto tuo paikalle kuusi henkilövartijaa. Putin sanoo kaiken olevan kunnossa. Hetken kuluttua tuoli on nuotiossa takapihalla.

Putin päättää myöhäisillan kokouksen virkamiesten kanssa, kiittää heitä ja kertoo jäävänsä työskentelemään vielä hetkeksi työhuoneeseen. Virkamiesten lähdettyä Putin kaivaa piilosta termostaattipullon joka heijastaa yläpuolelleen hologrammin. Hologrammi kertoo Putinin huomiota odottavat työtehtävät. Seuraavassa kuvasarjassa Putin kiipeää ylös kommandovaatteissa tornin seinää pitkin. Tornin huipulla on ikkuna jossa on kalterit.
Putin: “Silvio, Silvio!”
Berlusconi: “Vihdoinkin!”
Putin ojenataa kaltereiden läpi lehden: “Ota siitä, sellainen kuin pyysit.”
Berlusconi: “Mihin minä tarvitsen tätä pornoa? Minä pyysin apua.”
Putin: “No mitä minä voin tehdä? Sinä teit rikoksen ja sen takia sinua rangaistaan.”
Berlusconi: “Osta Italia. Vapauta minut.”
Putin: “Olet tullut hulluksi. Olkoot, minun täytyy mennä. Anna anteeksi. Muuten, pornolehdellä on kuuden kuukauden tilaus voimassa.”
Berlusconi: “Aa, no hyvä on sitten.”
Putin hyppää tornista alas ja lentää kohti kuuta.

Tämän sketsiohjelman kantava teema ei käy selvästi ilmi yhdestäkään sketsistä: Jokaisessa kohtauksessa presidentti on yksin. Välillä hänen seurassaan on hiljaisia virkamiehiä, avustajia ja toimittajia, muttei koskaan vaimoa tai kahta tytärtä. Putin nukkuu yksin.

Venäjän järjetön adoptiolaki

Paljoa ei ehtinyt virtamaan vettä Neva-joessa sitten viimeisimmän lapsikiistan Venäjän kanssa, kun he jo suuntasivat lastenoikeuksien poliittisen aseen muualle, tällä kertaa Yhdysvaltoihin. Tämänkertainen lapsikiista on kuitenkin aivan eri luokassa ja tiivistää itsensä paljon oleellista nyky-Venäjän yhteiskunnasta, sen parlamentista ja sen presidentistä.

Tarinan alku vie meidät vuoteen 1972 kun Neuvostoliitto yritti hillitä kiihtyvää korkeakoulutettujen ihmisten maastamuuttoa vaatimalla muuttavilta huomattavia rahasummia saamastaan koulutuksesta. Käytännössä laki koski vain Venäjän juutalaisia, jotka halusivat muuttaa Israeliin. Tästä syystä vuonna 1974 Yhdysvaltain kongressi sääti niin kutsutun Jackson-Vanik-lain, joka rajoitti huomattavasti maan mahdollisuuksia solmia normaaleja kauppasuhteita niihin kommunistisen blokin maihin, jotka rajoittivat maastamuuttoa. Neuvostoliitto hajosi, maastamuutto muuttui vapaaksi, mutta Jackson-Vanik-laki pysyi yhä voimassa. Tämä ärsytti Venäjän johtoa aivan suunnattomasti, ja täytyy myöntää, että heidän reaktio oli jossain määrin oikeutettu.

Tänä kesänä tilanne muuttui radikaalisti kun kahdentoista vuoden jälkeen Venäjä päätti liittyä Maailman Kauppajärjestöön. Amerikkalaisille tuli kiire päästä Jackson-Vanik-laista, joka oli ristiriidassa järjestön sääntöjen kanssa. Venäjän kehitys on kuitenkin kulkenut viime vuosina hyvin auktoritääristä tietä. Konkreettisimpana esimerkkinä siitä mitä Venäjästä oli vuosien aikana tullut oli lakimies Sergei Magnitskin kohtalo. Hän toimii brittiläisen sijoitusyhtiön lakimiehenä, paljasti viranomaisten tekemän satojen miljoonien dollareiden verovarojen varkauden, joutui tästä syystä ilman syytteitä yhdeksitoista kuukaudeksi tutkintavankeuteen ja kuoli lopulta siellä pahoinpitelyihin ja lääketieteellisen hoidon puutteeseen. Suurin osa kuolemasta vastuussa olevista viranomaisista on vapautettu syytteistä, eikä ketään ole vielä tuomittu. Sen sijaan Magnitskiä itseään on postuumisti syytetty samoista rikoksista joiden tekijät hän paljasti. Tapaus osoittaa selvästi ettei Venäjän oikeuslaitos ole riippumaton ja että maan kleptokratia käyttää sitä aktiivisesti korruption peittelyyn. Niinpä kongressi teki lakialoitteen Magnitski-laista, joka sisälsi listan kuudestakymmenestä venäläisestä virkamiehestä, jotka olivat osallisena Magnitskin kuolemaan, ja joita lain avulla estettäisiin saamasta Yhdysvaltain viisumia ja joiden paikalliset pankkitilit jäädytettäisiin. Lisäksi laki sisältää option listan laajentamisesta muihin tapauksiin joissa Venäjän tai muun maan viranomaiset rikkovat räikeästi ihmisoikeuksia.

Presidentti Obaman hallinto ei ollut laisinkaan innoissaan lakialoitteesta. Obaman suhtautuminen Venäjään on aina ollut kyynisen pragmaattinen ja hän on yrittänyt välttää konfrotaatiota maan kanssa ihmisoikeuskysymyksistä. Kunhan amerikkalaiset koneet saavat lentää Venäjän ilmatilan läpi Afganistaniin eikä Iranille toimiteta ilmatorjunta-aseita, kaikki on hyvin. Obaman hallinto yrittii estää Magnitski-lain käsittelyn sanomalla että heillä on valmiiksi mahdollisuus olla myöntämättä viisumia valituille henkilöille ja lupasivat käyttää tätä mahdollisuutta Magnitski-tapauksen osallisiin. Lupaus oli kuitenkin sen verran epämääräinen, että kongressi jatkoi työskentelyä, eikä Obama kehdannut enää kampanjoida tai käyttää veto-oikeuttaan ainoaa lakia vastaan jota kannattivat kaikki kansanedustajat ja senaattorit puoluetaustastaan riippumatta.

Venäjä on alusta asti vastustanut raivoisasti Magnitski-lakia. Virallinen syy on se että Venäjän vastustaa omiin asioihin puuttumista ja pitää laki Venäjä-vastaisena. Yleinen arvaus oikeista syistä on se, että laki saattaa levitä myös EU:hun, ja järjestelmän lojaalisuus horjuu, kun Venäjän viranomaiset eivät voi enää käyttää kotimaasta varastamiaan rahojaan siellä missä haluavat. Kun alkoi näyttää selvältä, että Magnitski-laki menee läpi, Venäjä vannoi “symmetrisiä vastatoimia”.

Laki meni läpi ja piti nopeasti keksiä mitä nämä symmetriset vastatoimet voisivat olla. Ensimmäinen looginen ajatus olisi ollut olla myöntämättä viisumeita amerikkalaisviranomaisille ja jäädyttää heidän pankkitilinsä Venäjällä. Tosin kukaan jenkkibyrokraatti ei muutenkaan vapaaehtoisesti matkusta Venäjälle, eikä ainakaan pidä rahojansa paikallisissa pankeissa. Venäjän aikaisempaan käytökseen olisi sopinut “ite oot”-puolustus: olisi ollut helppo vetää yhtäläisyysviivat Magnitskin pitkän tutkintavankeuden ja Guantanamo Bayn välille, keksiä jotain sanktioita amerikkalaisviranomaisia vastaan ja kerätä talteen edes muutama imagopiste mitä pöydällä vielä oli. Tämäkään ajatus ei tuntenut miellyttävän lainsäätäjiä ja voin kuvitella venäläisten heidän turhautumisen kun eivät millään keksineet millä amerikkalaisia voisi kiristää tai kostaa. Eräs ehdotus olisi kieltänyt amerikkalaisen sianlihan tuonnin, mutta sen olisi estänyt WTO. Muutenkin olisi ollut kovin ironista kieltää sianlihan tuonti koska muutama venäläinen sika ei saa viisumia.

Lopulta lainsäätäjät saivat neronleimauksen käyttää avuttomia lapsia poliittisena instrumenttina: Kielletään amerikkalaisilta venäläisorpojen adoptiot. Eräs venäläinen oppositiopoliitikko luonnehti tätä vastausta “Afrikkalaisen diktaattorin kostoksi”: Diktaattori pyytää lainaa länsimailta, varastaa rahat itselleen ja pyytää uutta lainaa. Kun toista lainaa ei tule hän kostaa karkottamalla länsimaalaiset avustusjärjestöt, häntä itseään kun ei kansan auttaminen kiinnosta, mutta länsimaalaisia se näyttää jostain syystä kiinnostavan. Jopa tämän Venäjän kostolainsäädännön nimi on poikkeuksellisen kyyninen - Dmitri Yakovlevin laki. Dmitri Yakovlev oli kaksivuotias Yhdysvaltoihin adoptoitu venäläinen orpo, joka kuoli kun hänen adoptioisänsä unohti hänet helteellä autoon. Isä myönsi teon ja tuomari hylkäsi kuolemantuottamussyytteet, koska hänen mielestään mikään millä se oikeuslaitos olisi voinut tästä rikoksesta rangaista, ei olisi ollut missään suhteessa siihen kärsimykseen mitä hänen tekonsa on hänelle jo tuottanut. Annettiin armon käydä oikeudesta. Ratkaisusta voi olla montaa eri mieltä, mutta Venäjän ja erityisesti meille kaikille tutun lapsiasiamies Pavel Astahovin tulkintaa on vaikeaa ymmärtää: Amerikkalaisviranomaiset katsovat venäläislasten (kansan)murhaa läpi sormien.

Orpolapsien käyttäminen ulkopolitiikan tekemiseen oli Kremliltä ehkä sittenkin virheaskel, koska kun aihetta käsitellään, ei voida enää käsitellä pelkästään ulkomailla sattuneita yksittäisiä ikäviä tapauksia. Mukaan pohdintaan täytyy ottaa myös vaihtoehtokustannus, eli millaiset olot ovat venäläisissä orpokodeissa, aihe jota olen sivuttanut jo aiemmin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ulkomaalaiset ovat adoptoineet noin 60 000 lasta venäjältä, valtaosa Yhdysvaltoihin. Suhdanne on ollut laskussa, vuonna 2004 lähes kuusi tuhatta lasta adoptoitiin sinne, vuonna 2009 enää puolitoista tuhatta ja viime vuonna luku oli enää 956. Venäjä pitää kyllä tarkkaa lukua sieltä adoptoitujen lapsien kuolemantapauksista, mutta ei vaivaudu pitämään tilastoja adoptoitujen lapsien kuolemantapauksista kotimaassa. Tilastojen rippeiden avulla voi kuitenkin arvioida, että adoptoitu lapsi kuolee Venäjällä 10-20 kertaa todennäköisemmin kuin ulkomailla. Täytyy ottaa myös huomioon, että erityisesti amerikkalaiset ovat valmiita adoptoimaan myös vaikeasti vammaisia orpoja.

Herää kysymys: Mitä Venäjän johto oikein ajattelee? Jätetään Kremlin talutusnuorassa kävelevä Duuma huomioimatta (vain viisitoista neljästäsadastaviidestäkymmenestä kansanedustajasta äänesti lakiesitystä vastaan) ja kuunnellaan suoraan mitä Putin sanoo aiheesta. Alla olevat kurssivoidut tekstit olen kääntänyt Putinin vuosittaisesta suuresta tiedoitustilaisuudesta, jossa olivat edustettuina paikalliset ja ulkomaiset mediat. Adoptiolaki nousi tilaisuuden pääteemaksi, Putin vastasi ärtyneesti esitettyihin kysymyksiin:

Ksenia Sokolova: Vastaukseksi Yhdysvaltain kongressin hyväksymälle Magnitski-laille Venäjän Duuma hyväksy kieltotoimenpiteet niitä amerikkalaisia kohtaan, jotka haluavat adoptoida venäläisiä orpoja. Oletteko sitä mieltä että tällainen vastatoimenpide on oikeutettu? Ja häiritseekö teitä se, että lapset, kaiken epäonnekkaimmat ja avuttomat heistä, muuttuvat poliittisen kamppailun instrumentiksi.

Putin: Vastatoimenpide niin sanottuun Magnitski-lakiin. He korvasivat yhden Neuvostovastaisen, Venäjävastaisen lain toisella. He yrittävät pysyä menneisyydessä. Sikäli kuin tiedän gallup-kyselyjen perusteella enemmistö venäläisistä suhtautuu kielteisesti venäläislasten adoptioihin ulkomaille. Meidän täytyy itse huolehtia tästä ongelmasta. Mitä taas tulee amerikkalaisiin: siellä tapahtuu tradegioita. Kun tapahtuu rikoksia adoptoituja venäläislapsia kohtaan, amerikkalainen oikeusjärjestelmä ei reagoi tähän, ja vapauttavat rikolliset jotka ilmiselvästi ovat näihin rikoksiin syyllistyneet. Venäjän edustajia ei käytännössä päästetä näihin oikeussaleihin, ei edes tarkkailijan rooleissa. Mihin tarvitsemme tälläistä sopimusta. Ymmärrän, että Duuma vastaus on emotionaalinen, mutta pidän sitä perusteltuna.

Putin vetää hatusta gallup-kyselyn, jonka mukaan venäläiset vastustavat adoptioita ulkomaille. Miksei sitten kieltäisi adoptiota ulkomaille, eikä pelkästään Yhdysvaltoihin?

Alexander Kolesnichenko(Argumenty i Fakty): Minä itse olen adoptoinut [venäläisiä orpoja], riippumatta sisäpoliittisesta kontekstista pidän eilen Duuman hyväksymiä lakeja ylimitoitettuina, sopimattomina ja, antakaa anteeksi, kannibalistisina. Ihmiset jotka hyväksyivät tämän lain, sanovat että meillä tälläkin hetkellä on tarpeeksi varoja huolehtimaan omista orvoistamme, tarpeeksi halukkaita venäläisiä adoptiovanhempia ottamaan vastaan kymmeniä tuhansia orpoja. Asiat eivät ole aivan niin. Tai oikeastaan asiat eivät ole ollenkaan niin. Sanonkin että minusta tuntuu, että nämä ihmiset huijaavat meitä, ja teitä. Eilen oli minun mielestäni vain kaksi hyvää uutista. Ensimmäinen on se, että hieman useampi ihminen sai hieman paremmin tietää mitä meidän Duuma oikein edustaa. Toiseksi, pääministeri Medvedev sanoi, että tosiaan meidän täytyy ottaa uusia askelia, uusia poliittisia ohjelmia [orpo-ongelman hoitoon]. Voisitteko kertoa hiukan tarkemmin millaisia nämä uudet toimenpiteet tulevat olemaan?.

Putin: Minä olen kantani jo ilmaissut, ja olen teidän kanssanne ehdottomasti eri mieltä. Ensinnäkin, toistan vielä kerran, kyse ei ole yksittäisistä ihmisistä vaan amerikkalaisten viranomaisten suhtautumisesta ilmeneviin ongelmiin lastenoikeuksissa. Sanon vielä kerran, he eivät yksinkertaisesti päästä Venäjän edustajia oikeudenkäynteihin. Pidättekö tätä normaalina? Mitä tässä on normaalia, jos teitä väheksytään? Pidättekö tästä? Oletteko sadomasokisti? [Venäjää] ei saisi väheksyä. Emmehän kiellä periaatteessa ulkomaalaisten tekemiä adoptioita. On olemassa muitakin maita kuin Yhdysvallat. Miksi sitten formuloida [kysymys] tällä tavalla, kannibalistinen tai ei kannibalistinen.

Putinilla on selvästi vaikeuksia pysyä tarinassa. Onko adoptiokieltolaki perusteltu muutenkin, vai onko se vain kosto Magnitski-laista? Putin ei vastaa kysymykseen mihin toimiin hän aikoo ryhtyä orpojen aseman parantamiseksi, joten voisin neuvoa häntä: Älä nyt ainakaan julkisesti epäile orpoja itselleen ottanutta venäläistä sadomasokistiksi.

Inessa Zemler (Echo Moskvy): Vladimir Vladimirovits, pyytäisin yhtä tarkennusta: En ole vieläkään ymmärtänyt teidän henkilökohtaista suhtautumista tähän lainsäädäntöön. Kannatatteko täyttä kieltoa amerikkalaisten tekemiin adoptioihin? Viikon kuluttua tämä laki tulee teidän työpöydällenne allekirjoitettavaksi, teidän tulee tehdä päätös allekirjoittateko sen vai ette.

Putin: Siitä laista. Minä en ole sitä toistaiseksi nähnyt. En tiedä yksityiskohtia. En ole nähnyt tekstiä. Minun täytyy lukea se, yritän tehdä sen tänään tai huomenna. Riippuen siitä mitä siinä lukee, teen päätökseni. Mutta kokonaisuudessaan luulen ilmaisseeni suhtautumiseni ongelmaan varsin selvästi. Kyllä, sanoin kannattavani [lakia]. Kyse on vain muotoilusta. Meillähän on lisäksi sopimus [adoptiosta] amerikkalaisten ulkoministeriön kanssa, ja täytyy katsoa mitä siinä on.

Seuraa ns. venäläinen valinta, eli tilanne jossa on vain huonoja vastausvaihtoehtoja. Presidentti ei ole oikeasti vaivautunut tutustumaan maata tällä hetkellä eniten kuohuttavaan lainsäädäntöön tai sitten hän valehtelee. Veikkaan itse jälkimmäistä. Putin pelaa itselleen poliittista tilaa veto-oikeuden käyttöön. Hän ei sitä tule käyttämään, mutta miksi turhaan luopua mahdollisuudesta?

Sergei Brylov (tv-kanava Rossia): Vaikka jokainen kansanedustaja adoptoisi kaksi lasta, se tekee 900 lasta, eikä 956 eli amerikkalaisten viime vuonna tekemien adoptioiden määrä. Jumala suotkoon venäläisten ottavan lapsia luokseen, mutta annatteko tässä tapauksessa ulkoministeriölle käskyn uudelleen käsitellä amerikkalis-venäläisen sopimuksen adoptioista, koska ongelma on olemassa.

Putin: Tilanne jossa teemme sopimuksia [Yhdysvaltojen kanssa], jota säätelee osavaltioiden lainsäädäntö, eikä meitä päästetä sinne, se ei toimi. Suurlähetystöjen työntekijät yrittävät päästä sisään [venäläisiä lapsia koskeviin] oikeudenkäynteihin tarkkailijan roolissa, mutta heitä ei sinne päästetä. Mikä tässä tapauksessa on tämän sopimuksen tarkoitus. Pelkkää hölönpölyä. Mitä taas tulee suhtautumiseeni siihen mitä kansanedustajat tekevät, jos Yhdysvaltain hallinto niin kevyesti suostuu kansanedustajiensa ehdotuksiin, miksi luulette että Venäjän presidentin pitäisi lähteä kyseenalaistamaan omien lainsäätöelimien toimintaa.

Putin kyseenalaista tässä Yhdysvaltojen kanssa solmitun adoptiosopimuksen. Sopimuksen, jonka hän itse allekirjoitti alle puoli vuotta sitten. Allekirjoitushetkellä kaikki ongelmatapaukset joihin Putin on vastauksissaan viitannut olivat jo tapahtuneet.

Aleksandra Krasnogorodskaya (RSN): Minulla on kädessäni lista niistä lapsista, joista on jo olemassa päätös adoptiosta ulkomaalaisille vanhemmille. Heitä on yhteensä 9, ja heistä kaikilla on joko Down-syndrooma tai CP-vamma. Heidän kaikkien ikä on 5-6 vuotta. Kysymys, mitä heille tulee tapahtumaan?

Putin: En ole nähnyt lakitekstiä. Täytyy lukea se jotta voimme tehdä johtopäätökset mainituista lapsista. Ja kysehän on ainoastaan amerikkalaisadoptioiden kieltämisestä, ei kaikkien ulkomaalaisten tekemien adoptioiden kieltämisestä.

Sergei Loiko (Los Angeles Times): Sergei Magnitskille koitti vuonna 2009 vuosi 1937. Puolelletoistatuhannelle orpolapselle joita [lakialoitteen tekijät] eivät ota vastuulleen, ja näistä lapsista 49 ovat vaikeasti sairaita, ja heidät ovat valmiina ottamaan vastaan amerikkalaiset perheet. Lienette kanssani samaa mieltä, Yhdysvalloissa näillä lapsilla tulee olemaan paremmat olosuhteet kuin paikallisessa orpokodissa. Kysymykseni on seuraava: Venäjällä on ollut kolme vuotta vastata [Magnitskin tapauksesta]. Mitä tapahtui? Ei olisi ollut mitään Magnitskin listaa, teidän ei tarvitsisi riidellä amerikkalaisten kanssa, [orvot] lähtisivät Amerikkaan, ja kaikki olisivat tyytyväisiä ja onnellisia. Mutta, vastausta ei kuulu. Minä haluaisin kuulla teiltä vastauksen kysymykseen mitä kahdellasadallakolmellakymmenellä miljoonalla dollarilla, jotka [Magnitski-tapauksen yhteydessä] väitetysti viranomaisten toimesta anastettiin, joilla olisi voinut rakentaa hienoja orpokoteja, eikä teidän tarvitsisi täällä vastailla näihin kysymyksiin. Mitä tapahtui Sergei Magnitskin kanssa?

Putin: Magnitskista puheen ollen, totta puhuen en tänäkään vielä tiedä yksityiskohtia tästä traagisesta tapahtumasta. Kysymys ei ole siitä, kyse on siitä että, amerikkalaiset korvasivat yhden Venäjä-vastaisen lain toiselle, ja he joutuivat tekemään sen taloudellisista syistä. Jos ei olisi ollut Magnitskia, olisi ollut joku toinen syy. Se tuottaa meille mielipahaa. Magnitski ei kuitenkaan kuollut kidutukseen, vaan sydänkohtaukseen. Luuletteko ettei amerikkalaisissa vankiloissa kuole ihmisiä? Kuolee, ja vaikka kuinka paljon.

Jälleen kerran, Putin väittää ettei tiedä tärkeästä tapauksesta juurikaan mitään. Siis tämä Presidentti, joka harrastaa mikrotason johtamista puuttumalla jokaiseen yksityiskohtaan, alkaen sammutuslentokoneen lentämisestä, arkeologisten sukellusten kautta, kurkien kanssa lentämiseen. Mutta tämä yksi tapaus, josta ulkomaat jostain syystä jaksavat puhua, ja tekevät tapauksen perusteella lainsäädäntöä joka Putinin mielestä nöyryyttää Venäjää. Luulisi nyt tuon tapauksen yksityiskohtien tutkimiseen löytyvän aikaa.

On vain ajan kysymys kun EU:n parlamentti tai joku EU:n yksittäinen maa ottaa Magnitski-lain käsiteltäväkseen. Jos hyväksytyiksi tulevat viisumipakotteet, se koskee ymmärtääkseni kaikkia Schengen-sopimuksen maita. Suomalaisetkin poliitikot joutuvat vastamaan kysymyksiin konkreettisista rikkomuksista eikä puhumaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta abstraktiona. Odotan innolla.

Открытое письмо Павлу Астахову.

 Паша, я слышал, что ты хотел бы объявить Финляндию опасной страной для детей, если она не согласится на переговоры по улучшению положения детей. Я ребенком переехал из России в Финляндию, и сразу же начал чувствовать себя намного безопаснее. Я бы не сказал, что Финляндия является раем на земле, однако факт, что Россия не может ничему полезному научить Финляндию в области улучшения положения детей.

 Но конечно это можно обсудить. Мы могли бы начать с того, что в России два с половиной миллиона детей сирот, из которых 270 000 находятся в детских домах. Таким образом, в России самое большое количество сирот в мире на 100 тысяч детей и больше, чем в Советском Союзе после Второй мировой войны. Каждый год пятнадцать тысяч сирот, достигших восемнадцати лет, оказываются на улице. Десятая часть из них окончит жизнь самоубийством, 6000 окажется без жилья, но зато 3000 будут находиться в тюрьме в течение трех лет. 60% девочек, в конечном итоге, займутся проституцией, и 70% мальчиков станут преступниками. 99,9% опрошенных москвичей считают, что проблемы детей сирот их не касаются.

 Или, может быть, мы могли бы подумать какая из стран, является более опасной для семей с детьми. Паша, как ты сам сказал: в 2009 году 100 тысяч детей стали жертвами уголовного преступления в России, 2000 из них были убиты. В целом, в России умирает в результате насилия 20 человек на сто тысяч жителей. В Финляндии в 2009 году, погибло в результате насилия только 110 человек, большинство из них взрослые. Это в 10 раз меньше, чем в России. Каждый год в дорожно-транспортных происшествиях погибает 25,2 россиянина на сто тысяч жителей. В Финляндии два раза больше автомобилей на плотность населения, но этот показатель составляет всего 6,5 погибших. В России совершается ежегодно 41 000 самоубийств. В стране третьей в мире по количеству подростковых самоубийств, каждый день пять человек в возрасте до 20 лет совершают самоубийство. Уровень младенческой смертности в России в три раза выше, чем в Финляндии.

 И вообще, Паша, почему русские женщины не хотят рожать в России? У вас более низкий уровень рождаемости, чем в Китае, где людям запрещается иметь более одного ребенка. В России делается больше всего абортов в мире.

 И ты Паша, наверное не против того, чтобы социальные службы забирали детей из проблемных семей? В России 74 000 детей, чьи родители лишены родительских прав. Или ты считаешь, что вмешательство в воспитание детей является "расистским, вульгарным и агрессивным" только тогда, когда это касается российских детей за рубежом? Боюсь, что если дискуссия будет вестись с этих позиций, ты поступишь как Нарышкин с Советом Европы - просто не будешь участвовать. Я понимаю - Запад не очень приятное место для высокопоставленного чиновника из России. Здесь, средства массовой информации стремятся представить критические взгляды. Легче сидеть дома и усиленно не заниматься проблемами своей страны.

Когда ты говоришь, что Россия предложила финским чиновникам ”помощь и сотрудничество по вопросам прав детей", я должен задаться вопросом, в какой альтернативной реальности ты живешь. Отъем детей в Финляндии, как и ни где в мире не бывает без проблем. Здесь, забирая детей, родителям дают возможность улучшить условия для детей в семье. По этой причине процесс происходит конфидециально, зашишая репутацию семьи в глазах общества. В России полицейские берут с собой телекорреспондентов НТВ снять сюжет на потребу обывателя. Принцип конфидециальности имеет один недостаток: ты и российские СМИ можете выставлять версию родителей, как абсолютную правду и финские чиновники не имеют права подтвердить или опровергнуть эту версию.

 Я могу сказать тебе одну вещь, которую я познал о финах за двадцать лет, что я живу здесь. Они имеют довольно сильный комплекс заниженной самооценки. Их до абсурдности интересует, что о них думают другие нации. Если какая-либо положительная статистика ставит Финляндию ниже пятого места, то все фины теряют сон, думая о том, чей иностранный опыт перенять для исправления ситуации. Так что, финские власти не хотят вести переговоры о правах ребенка с Россией не просто так, а потому-что эта тема для них не как игра Газпрома. Нет смысла договариваться с каждой страной отдельно, когда есть много, хорошо работающих, международных соглашений, которые России давно пора подписать.

Антон
Бывший ребенок.

Vastaus Venäjän lapsiasiamiehelle.

Hei Pavel, kuulin että haluaisit julistaa Suomen lapsiperheille vaaralliseksi maaksi ellei maa suostu neuvotteluihin lasten aseman parantamisesta. Tiedätkös Pavel, muutin itse lapsena Venäjältä Suomeen ja heti alkoi elämä tuntua hiukan turvallisemmalta. En haluaisi väittää Suomen olevan maanpäällinen paratiisi, mutta tosiasia kuitenkin on se, ettei Suomella ole yhtään mitään opittavaa Venäjältä lasten aseman parantamisessa.

Ehdottamiasi neuvotteluja voitaisiin toki käydä. Voisimme aloittaa vaikka Venäjän kahdesta ja puolesta miljoonasta orvosta lapsesta, joista 270 000 ovat orpokodissa. Siis eniten orpoja maailmassa suhteessa lastenlukumäärään ja enemmän orpoja kuin Neuvostoliitossa oli Toisen Maailmansodan jälkeen. Tilastoni ovat nelisen vuotta vanhoja, mutta joka vuosi viisitoista tuhatta orpoa heitetään takaisin kadulle valtion orpokodeista heidän täyttäessä kahdeksantoista vuotta. Heistä kymmenes tekee itsemurhan, 6000 jää kodittomaksi ja 3000 ovat vankilassa kolmen vuoden kuluessa. 60%:sta tytöistä päätyy prostituoiduksi ja 70%:sta pojista tulee rikollisia. Moskovassa tehdyssä kyselyssä 99,9% vastaajista katsoi ettei orvot ja heidän ongelmat kosketa heitä millään tavalla. Voisimme ehkä neuvotella siitä miten sinun kannattaisi tehdä ongelmaa tunnetuksi ja muuttaa ihmisten asennoitumista?

Tai ehkä voisimme vähän pohtia kumpi maista on lapsiperheille vaarallisempi. Pavel, olet itsekin sanonut, että vuonna 2009 satatuhatta lasta oli uhrina rikoksessa Venäjällä, 2000 heistä oli tapettu. Ylipäätänsä Venäjällä kuolee väkivallan seurauksena 20 ihmistä satatuhatta asukasta kohti, noin 35% enemmän kuin huumesotaa käyvässä Meksikossa. Suomessa oli vuonna 2009 kuollut väkivallan seurauksena vain 110 henkilöä, valtaosa heistä aikuisia. Venäjällä kuolee vuosittain liikenneonnettomuudessa 25,2 ihmistä satatuhatta asukasta kohti. Suomessa on kaksi kertaa enemmän autoja, mutta vastaava luku on vain 6,5. Venäjällä tehdään vuosittain 41 000 itsemurhaa. Maassa, jossa on maailman kolmanneksi eniten teini-itsemurhia, viisi alle 20-vuotiasta päivässä päättää elämänsä. Lapsikuolleisuus on Venäjällä kolme kertaa suurempaa kuin Suomessa.

Ja Pavel hei, mikä siinä on, että Venäläiset naiset ovat niin kauhuissaan siitä ajatuksesta, että heidän lapsi joutuisi elämään samassa maassa kuin vanhempansa? Venäjällä on alhaisempi syntyvyys kuin Kiinassa, jossa ihmisiä kielletään hankkimasta yhtä lasta enempää. Venäjä johtaa aborttitilastoja ylivoimaisesti. Keskivertonainen tekee 8 aborttia elämänsä aikana, ja jokaista syntynyttä lasta kohden tehdään vähän alle kolme aborttia. Älä Pavel ymmärrä väärin, kannatan toki naisen oikeutta raskauden keskitykseen, mutta jotenkin nuo luvut tuntuvat jo aika kohtuuttomilta?

Etkä sinäkään Pavel varmastikaan vastusta huostaanottoja sinänsä? Venäjällä on kuitenkin 74 000 lasta, joiden vanhemmilta on viety oikeus huoltajuuteen. Onko niin, että huostaanotto on "rasistinen, sivistymätön ja aggressiivinen" ainoastaan silloin kun venäläinen lapsi otetaan huostaan ulkomailla? Pavel, pahoin pelkään, että jos keskustelua lasten oikeuksista käydään ehdottamallani linjalla, sinä et ilmesty paikalle. Länsi on kovin ikävä paikka korkealle virkamiehelle Venäjältä. Täällä media tuppaa esittämään kriittisiä näkemyksiä. Ota kaveista mallia ja pysy Venäjällä sen ongelmien parissa.

Minun täytyy Pavel sanoa, että kun katsoo noita tilastoja, tulee muutama ajatus mieleen. Sinä et taida olla kovin kummoinen lapsiasiamies. Kun sanot Venäjän tarjonneen "Suomen viranomaisille apua ja yhteistyötä lasten oikeuksissa koskevissa kysymyksissä", minun on pakko ihmetellä missä maailmassa oikein elät. Huostaanotot eivät ole Suomessa, kuten missään muuallakaan, ongelmattomia. Täällä huostaanotoissa noudatetaan sellaista periaatetta, että lähtökohtaisesti vanhemmalle annetaan mahdollisuus parantaa tapansa.  Tästä syystä on lasten ja vanhempien edun mukaista, ettei huostaanottotapauksen yksityisyyskohdista anneta mitään tietoa julkisuuteen. Tällä periaatteella on myös kaksi huonoa puolta: Ensimmäinen on se, ettei aiheesta saada kovin hyvää julkista keskustelua, kun yksityistapauksia, joihin tiivistyvät järjestelmän ongelmakohdat ei voida käsitellä julkisesti. Toinen ongelma on se, ettei Suomen viranomaisilla ole mitään mahdollisuutta kiistää sinun, Bäckmanin tai venäläisen median esittämiä, usein valheellisia ja tarkoituksenhakuisia, tulkintoja tapahtuneista huostaanotoista.

Voin sinulle Pavel kertoa yhden jutun jonka olen oppinut suomalaisista niiden kahdenkymmenen vuoden aikana jotka olen täällä elänyt. Heillä on aikamoinen riittämättömyyskompleksi, joka ilmenee absurdisuuteen asti menevänä huolena muiden mielipiteestä suomalaisista. Hyvä puoli tässä kulttuurin erikoispiirteessä on se, että jos jossain päin maailma on jokin asia paremmin, täällä pohditaan loputtomiin voisiko vastaavia käytäntöjä ottaa täälläkin käyttöön. Joten eivät ne suomalaiset viranomaiset ihan piruttaan ja muutoksenvastaisuuttaan kieltäydy neuvottelemasta Venäläisten kanssa jostain lapsiasiasopimuksesta. Kansainväliset suhteet eivät ole niin monimutkaisia kun joku kaverisi Gazpromista on sinulle saattanut kertoa - jokaisen maan kanssa ei tarvitse tehdä erillistä sopimusta joka aiheesta. Maailmassa kun on jo aika hyviä aiheeseen liittyviä sopimuksia, jotka tekin voisitte allekirjoittaa.

Terveisin
Anton
entinen lapsi

Muutama sana Pussy Riotista

 En halunnut pitkään kirjoittaa mitään Pussy Riotin tapauksesta, koska tapaus on ollut esillä muutenkin laajasti myös suomalaisessa mediassa. Uutisointia ja kannanottoja seurattessani olen kuitenkin huomannut, että keskustelu tapauksesta ohittaa pahasti sen oleellisen sisällön joten ajattelin kirjoittaa pari huomautusta aiheesta.

 Pussy Riotin esiintymisessä kirkossa ei ensivaikutelman perusteella ollut mielestäni mitään hienoa kahdesta syystä: Ensinnäkin he loukkasivat uskonnonvapautta loukkaamalla omistusoikeutta. Uskontojen arvostelu on osa sananvapautta ja sen pitäisi olla sallittua välittämättä siitä, että se loukkaa uskovaisten tunteita. Mutta kuten valistusajan filosofi John Locke kirjoitti, omistusoikeuden takaaminen on ainoa keino taata uskonnonvapaus. Uskonnollisilla yhteisöillä pitäisi olla oikeus harjoittaa uskontoaan omissa tiloissaan haluamallaan tavalla. Toiseksi, vaikka olen samaa mieltä heidän punk-rukouksensa sanoman kanssa, en pitänyt heidän tyylistä esittää kritiikkinsä. Laulu oli huono, koreografiat olivat heikot, eikä esitys ollut kovin rakentava. Mieleeni tuli ukrainalainen Femen-liike, joka osoittaa mieltään milloin mitäkin vastaan, herättää huomiota näyttämällä tissit, mutta lopulta asiasta lukeneet muistavat ainoastaan vain ne tissit. Sosiaalisten konventioiden rikkominen ja järkyttäminen eivät ole hyviä keinoja muutta asioita yhteiskunnassa, koska vaikka ne auttavat huomion herättämisessä. Keskustelu kuitenkin keskittyy siihen olivatko keinot sopivia eikä itse asiaan, josta osoitettiin mieltä.

 Valtaosa venäläisistä, mukaan lukien suurin osa oppositiosta, arvioi Pussy Riotin esitystä samalla tavalla kuin minä. Käytännössä kaikki olivat sitä mieltä, ettei esitys ollut oikein sopiva ja olisivat pitäneet viidentoista päivän vankeusrangaistusta tai sakkoja järjestyshäiriön aiheuttamisesta täysin ymmärettävänä. Syystä tai toisesta valtio puuttui peliin, teki asiasta poliittisen ja muutti ryhmän jäsenten vangitsemisen hyvin kuvaavaksi performanssiksi Venäjän oikeuslaitoksen nykytilasta.

 Kutsuin vangitsemista ja oikeudenkäyntiä poliittiseksi. Tähän välivaiheseen on hyvä pysähtyä hetkeksi, koska länsimaalaisella lehdistöllä on ikävä tapa puhua kaikista epädemokraattisissa maissa käydyistä oikeudenkäynneistä poliittisesti motivoituneena ajojahtina automaattisesti, jos vain syytetty väittää asian olevan niin. Asia ei ole aina niin. On olemassa ihan tavallisia rikollisia, jotka omaa hyötyä tavoitellen rikkovat epädemokraattisen valtion lakeja, ja jäädessään kiinni tarttuvat oljenkorteen huutamalla olevansa poliittisia vankeja.

 Miksi pidän siis Pussy Riotin oikeudenkäyntiä poliittisena? Sen ensimmäinen merkki oli pitkä ja jatkuvasti uusittava tutkintavankeus. Oletettu rikos oli taltioitu videolle eli tutkinnan olisi pitänyt olla aika helppo ilman syytettyjen vangitsemistakin. Sen sijaan epäillyt pidettiin tutkintavankeudessa, koska oikeuden mukaan he olisivat voineet paeta maasta tai vaikuttaa todistajiin. Palataan todistajiin myöhemmin, mutta jo se että vauvaikäisen lapsen ei niin kovin varakas äiti voisi vain ottaa ja paeta maasta on hiukan outo ajatusketju. Vertauskohtana viisi poliisia, jotka olivat tappaneet pidätetyn miehen raiskaamalla hänet pullolla, saivat olla vapaana tutkinnan aikana.

 Syytteiden poliittiset motiivit vahvisti itse oikeudenkäynti. Pidän valtiovallan puuttumisen indikaattorina sitä, kuinka paljon lakia taivutellaan ja kuinka paljon prosessilainsäädäntöä rikotaan, jotta saavutetaan toivottu tulos. Venäjän valtio haluaa propagandasyistä säilyttää oikeusvaltion kulissinsa, joten poliittisten tai taloudellisten motiivien puuttuessa oikeuslaitos pyrkii pääosin noudattamaan lakia. Alussa esillä ollut seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen mahdollisuus ei selvästikkään ollut missään suhteessa tehtyyn tekoon. Oikeudenkäynnin ensimmäisen viikon ajan syytettyjen asianajajille ei annettu mahdollisuutta luottamuksellisiin tapaamisiin asiakkaidensa kanssa. Syyttäjän todistajiksi hyväksyttiin ihmisiä, jotka eivät olleet silminnäkijöitä: Todistajanaitiossa kävi uskonnollisia ihmisiä kertomassa kuinka heitä loukkasi video tapahtuneesta, jonka he olivat nähneet netissä. Vastaavanlaisia, ei läsnäolleita todistajia, ei hyväksytty puolustuksen puolelta.Yhdessä vaiheessa oikeudenkäyntiä tuomari totesi että anomusten aika on ohi, niitä ei oteta enää vastaan, vaikka Venäjällä ei ole olemassa lakia, joka rajaisi oikeudenkäynnin osapuolten mahdollisuutta tehdä prosessiin liittyviä anomuksia. Ja tässä oli vain muutama esimerkki monesta, jotka vakuuttavat minut ettei kyseinen oikeudenkäynti ole vailla poliittista puuttumista.

 En osaa sanoa tuliko toive ryhmän jäsenten ankarasta kohtelusta kirkolta vai presidentin lähipiiriltä, eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä. Todennäköisesti valtiovalta ei odottanut näin voimakasta reaktiota maan sisältä ja ulkomailta. He eivät voi kuitenkaan peräntyä koska perääntyminen on heidän mielestä heikkouden osoittamista, mistä seuraa vain uusia peräntymisiä.

 Oikeudenpäätös julistetaan huomenna. Jutun tuomarilla Marina Syrovnalla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana 178 juttua käsittelyssä. 92%:ssa tapauksista hän on todennun syytetyn syylliseksi. Vapauttavia tuomioita on ollut tasan yksi ja loput ohjattiin takaisin tutkintaan. Pidän Pussy Riotin vapauttavaa tuomiota äärimmäisen epätodennäköisenä. Todennäköisiä vaihtoehtoja on kaksi: Jo syntyneet imagotappiot kuolletetaan eli vankeusrangaistus on noin puoli vuotta, jolloin ryhmä pääsee hyvin pian vapaaksi. Tai sitten ankarampi vaihtoehto, jossa syyttäjän vaatimusten mukaisesti vankeusrangaistus on kolme vuotta. Pidän jälkimmäistä todennäköisempänä.

 Venäläiset suhtautuvat Ortodoksiseen kirkkoon pääosin hyvin myönteisesti. Tästä syystä Pussy Riotin tapaus on jakanut kansan kahtia. Osa pitää heidän tekoa pyhän loukkauksena ja on valmis hyväksymään myös kovat vankeusrangaistukset. Toinen osa ei myöskään pitänyt ryhmän tempauksesta, mutta heille oikeudenkäynnissä ei enää ole kyse siitä. Kyse on riippumattomasta oikeuslaitoksesta, lain noudattamisesta ja kohtuullisista rangaistuksista. Tämä toinen osa muodostuu pääosin opposition jäsenistä. Valtaapitävät saattavat nähdä mahdollisuuden lyödä kiilaa näiden kahden ryhmän välille. Pussy Riotin kolmen vuoden vankeusrangaistus saisi opposition ajamaan heidän asiaa entistä radikaalimmin. Tämä olisi oppositiolle imagotappio tavallisen, poliittisesti passiivisen ja uskonnollisen äänestäjän silmissä. Ja Pussy Riotista puhuminen veisi mukavasti huomiota isoimmista asioista, kuten korruptiosta tai eläkerahaston kroonisesta alijäämästä.

 Myös meillä lännessä on syytä pitää mielessä mistä tapauksessa on kyse. Monet pop-artistit ja aktivistit ovat osoittaneet mieltä ja heidän sanomaansa on ollut "vapauttakaa Pussy Riot". Näiden naisten kohtelu toki on epäinhimillistä. He eivät voi tavata perhettään, heidän ei anneta syödä jopa kymmenentuntisten istuntojen aikana, he pääsevät suihkuun kerran viikossa. Syyttömysolettaman vastaisesti heitä pidetään käsiraudoissa ja istunnoissa telkkien takana. Tätä kaikkea ei tehdä juuri heitä varten, se on vain Venäjän oikeuslaitosjärjestelmä. Niinpä meidän pyyntöjen ja vaatimusten Venäjälle ei pitäisi olla "Vapauttakaa Pussy Riot!". Sen pitäisi olla "tehkää itsellenne riippumaton ja inhimillinen oikeusjärjestelmä". Vapaus seuraa perässä.

Who is mister Navalnyi?

 Vuosituhanteen vaihteessa kansainvälinen lehdistö valmistautui rapotoimaan Y2K-bugin romahduttamista ydinvoimaloista. IT-maailmanloppu jäi tapahtumatta ja uuden vuosituhannen uutispommi tulikin Venäjältä, kun Boris Jeltsin ilmoitti luopuvansa vallasta ja nimittävänsä seurajakseen suurelle yleisölle täysin tuntemattoman Putinin. Seuraavat puoli vuotta kansainvälinen lehdistö pohtii yhtä kysymystä - Who is mister Putin?

 Pikakelataan kaksitoista vuotta eteenpäin keskelle Venäjän kasvavaa protestimielialaa ja huomaamme, että suomalaisetkin mediat raportoivat yhä useammin Aleksei Navalnyi nimisestä henkilöstä, jota titulerataan oppositiojohtajaksi, bloggariksi ja aktivistiksi. Venäjällä Navalnyista on tullut hajannaisen oppositioliikkeen tunnetuin johtohahmo ja monet ovat ennustaneet häntä Venäjän seuraavan presidentin paikalle. Tämänhetkiset tapahtumat viittavaat enemmän siihen, että hänestä tulee Venäjän uusi Hodorkovski. Joka tapauksessa, mielestäni on aika tarkastella tätä politiikan hahmoa vähän tarkemmin. Yritän tässä kirjoituksessa selostaa hänen toimintaansa, arvailla suosion taustaa ja lopuksi kertoa tapahtumista, joiden seurauksena hänet ilmeisesti kohta tuomitaan vankeusrangaistukseen.

 Navalnyi syntyi Moskovan läänissä vuonna 1976, eli hän oli vasta viisitoistavuotias Neuvostoliiton romahdettua. Hän ei päässyt tahrintumaan Venäjän 90-luvun politiikassa. Vuonna 1993 hän pääsi opiskelemaan oikeustiedettä moskovalaiseen yliopistoon ja myöhemmin finanssioikeutta toiseen yliopistoon. Hänen poliittisen uransa voidaan katsoa alkaneeksi vuonna 2000, kun hän liittyi keskustaoikestolaiseen Jabloko-puolueeseen. Navalnyi eteni puoluehierarkiassa kiitettävästi, mutta vuonna 2007 hänet erotettiin. Puolue sanoi tämän johtuvan hänen nationalistisista asenteista, mutta Navalnyi itse sanoo potkujen tulleen, koska hän vaatii puolueen puheenjohtajan eroa. Todennäköisesti välirikkoon johti nämä kaksi syytä yhdessä. Navalnyi nimittäin on huomattavasti kansallismielisempi kuin opposition liberaali osa. Hän itse tiivisti maahanmuuttopolitiikkanäkemyksiä vuonna 2011 tehdyssä lehtihaastattelussa näin:

 "Olen sitä mieltä, ettei [maahanmuuttopolitiikkasta] saa tehdä tabua. [Venäjän] liberaalidemokraattisen liikkeen romahdus johtuu osittain siitä, että se lähtökohtaisesti piti joitain asioita liian vaarallisina keskustelun aiheeksi, esimerkiksi etnisyyksien välisiä konflikteja. Tämä on oikea ajankohtainen aihe. Täytyy myöntää, että maahanmuuttajat, mukaanlukien kaukausialaiset, tulevat Venäjälle omanlaatuistensa arvojen kanssa. Vastaavanlaisen ennakkoluuloisuuden tason venäläiset jättivät taakseensa jo [1000-luvulla]. Esimerkiksi Tshetsheniassa naisia, jotka kulkevat julkisella paikalla ilman päähuivia, ammutaan värikuula-aseella, ja maan presidentti Ramzan Kadyrov sanoo: "Hyviä jätkiä, aitoja tshetseenikansan poikia!" Sitten nämä tshetsheenit tulevat Moskovaan. Minulla on täällä vaimo ja tytär, ja minä en pidä siitä, että ihmiset joiden mielestä huivittomia naisia pitää ampua värikuula-aseella, tulevat tänne elämään omien sääntöjensä mukaan."
-GQ 24.2.2011 (oma käännös)

 Monelle tätä tekstiä lukevalle lienee pettymys, että Venäjän opposition toivon ajatusmaailma on mitä me Suomessa kutsutaan halla-aholaisuudeksi. Minun täytyy pahentaa tätä pettymyksen tunnetta toteamalla, että kun Venäjällä seuraavan kerran vaihtuu valta, tilalle tulee tavalla tai toisella nationalistisesti ajatteleva taho. Etniset konfliktit ovat kärjistyneet Venäjällä vuosi vuodelta, ja enemmistöllä etnisistä venäläisistä on avoimen negatiivinen tai suorastaan rasistinen näkemys maassa asuvista kaukausialaisista ja muista entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneista ihmisistä. Esimerkkejä näistä näkemyksistä ja etnisistä konflikteista ei tarvitse hakea kauaa. Pelkästään viime viikolla on viralliselta taholta annettu kaksi tilanetta hyvin kuvaavaa lausuntoa.: Etelä-Venäjällä sijaitsevan Krasnodarin aluepiirin kuvernööri sanoi, että ihmisten muuttoa alueelle tulee rajoittaa niin, että 80% asukkaista on jatkossakin etnisiä venäläisiä. Viime torstaina vietettiin maahanlaskujoukkojen juhlapäivää, jolloin perinteisesti näissä joukoissa asepalveluksensa suorittaneet tosimiehet ovat lähteneet kaupunkien kaduille ryyppämään. Kansallinen maahanmuuttoasioita käsittelevä virasto kehoitti ulkomaalaistaustaisia henkilöitä olla poistumatta kotoa ja olemaan varovaisia. Siis eivät vaatineet väkivallattomuutta ja rauhallisuutta kaikilta, vaan vinkkasivat mamuille, että tänään kannattaisi jäädä kotiin.

 Venäläisellä nationalismilla on monta ilmentymää. Nykyinen valtapuolue rakentaa aktiivisesti kuvaa Venäjästä piiritettynä linnakkeena maailmassa, jossa kaikesta pahasta on vastuussa Yhdysvallat. He myös pitävät etnisten konfliktien eskaloitumisen mahdollisuutta jatkuvasti esillä. He sanovat olevansa ainoita, jotka voivat pitää tilanteen hallinnassa, mutta eivät tee mitään ratkaistaakseen taustalla olevia ongelmia. Vasemmistolaiset tullessaan valtaan todennäköisesti karkoittaisivat maahanmuuttajat venäläisistä kaupungeista vedoten samoihin argumentteihin mitä suomalainen ay-liike käyttää keskustelussa puolalaisista putkimiehistä ja virolaisista rakennusmiehistä. Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov, joka tuli tämän vuoden presidentinvaaleissa toiseksi 17% kannatuksella, on käytännössä antisemitisti. Venäjällä on myös suuri määrä avoimen fasistisia tai kansallisosialistisia liikkeitä. Tätä taustaa vastaan, Navalnyin maahanmuuttokriittisyys on suomalaisten kannalta pienin paha, jos sitä alunperin pahana pitää. Ihmisoikeuskysymykset eivät ole pelkästään maan sisäisiä asioita, mutta maahanmuuttopolitiikka on. Länsimailla on mielestäni sen verran epäonnistumisia tällä alalla, että Navalnyin näkemykset aiheesta kannatta jättää huomiotta ja olla tyytyväinen siihen, että hän suhtautuu myönteisesti Länteen.

 Maahanmuuttokysymykset ovat tärkeitä Navalnyin mahdollisuuksille poliittisisessa pelissä. Pitämällä näitä aiheita jatkuvasti esillä, hänellä on mahdollisuus tuoda liberaalit ja maltillisen kansalismieliset ryhmät yhteen. Toisaalta maassa, jonka suurin saavutus on natsi-Saksan voittaminen sodassa, joka vaatii yli kahdenkymmenen miljoonan kansalaisen hengen, on myös suuri vähemmistö joka suhtautuu kaikennäköiseen nationalismiin ymmärettävän negatiivisesti.

 Maahanmuuttokriittisyys ei kuitenkaan ole ykkösteema, joka on tehnyt Navalnyista suositun ja tunnetun mielipidevaikuttajan. Saadessaan juristin paperit hän ryhtyi johdonmukaiseen työhön korruptiota vastaan. Vaikka tämä työ on ollut hänelle ensin lähtökohtaisesti liiketoimintaa, hän on brändännyt sen loistavasti myös poliittiseksi välineeksi erillaisten projektien kautta. Käytännössä hänen korruption vastainen sota alkoi vähemmistöosakkaiden etujen ajamisella. Venäjän taloudellista järjestelmää voisi luonnehtia valtiokapitalismiksi - valtio tai sen kontrolloimat tahot omistavat enemmistöosuudet suurista korporaatioista, mutta loput osakkeista ovat normaalin pörssikaupan piirissä. Näin ollen yksityisillä sijoittajilla on mahdollisuus osallistua yhtiökokouksiin, muttei juuri mitään mahdollisuutta puuttua yhtiön toimintaan. Navalnyi on käyttänyt finanssioikeuden asiantuntemustaan hyväkseen tutkiessaan näiden yhtiöiden toimintaa ja löytänyt jatkuvasti epäselvyyksiä tai selviä korruptiotapauksia. Yhtiökokouksissa hän on edustanut joko vähemmistöosakkaita tai itseään juuri tätä tarkoitusta varten ostamillaan osakkeillaan. Vähemmistöosakkaiden edustajana hän on tienannut elantonsa, ja heidän usko hänen kävi ilmi tänä vuonna kun hänet valittiin, epäilemettä valtion tahdon vastaisesti, kansallisen lentoyhtiön johtokuntaan. Navalnyi on raportoimalla valtionyhtiöiden epäselvyyksistä netissä kerännyt myös poliittista pääomaa, sillä kaikki välistä vetäminen valtion omistamissa yrityksissä on myös suoraan pois valtion budjetista.

 Useinmiten Navalnyin yhtiökokouksissa nostattamat korruptioskandaalit eivät ole tuottaneet tulosta, koska valtio ei ole reagoinut enemmistöosakkaan roolissa. Menestyksiäkin on kuitenkin tullut. Esimerkiksi VTB-leasing yhtiön johtaja erotettiin vuonna 2007 kun Navalnyi raportoi firman välittäneen valtion omistamalle VTB pankille porauslaitteita 50% markkinahintaa kalliimalla. Navalnyin tutkintapyynnön perusteella tehdyssä selvityksessä viranomaiset eivät löytäneet merkkejä rikoksesta, mutta päävastulliselle annettiin silti potkut, eli ilmeisesti tämä varkaus ei ollut sisäpiirin kanssa sovittu. Viime aikoina Navalnyin ja hänen perustaman korruptiota tutkivan Rospil-projektin toiminta on siirtänyt painopistettä julkisten hankintojen suuntaan. Esimerkiksi tänä vuonna projekti kiinnitti huomiota Krasnojarskin aluepiirin hallintoelimien julkiseen huutokauppaan viiden henkilöauton ostamisesta virkakäyttöön. Lain vastaisesti huutokaupan kuvauksessa oli etukäteen ilmoitettu lopullinen hinta. Huutokaupan pitäminen kun lopullinen hinta on ilmoitettu tuntuu tietenkin järjettömältä, ellei virallisten tarjousten lähettäjien kesken pidetä toista epävirallista huutokauppakierrosta, jossa voittaneen epävirallisen tarjouksen ja virallisen tarjouksen hinnan erotus päätyy ostopäätöksen tekevän taskuun.

 Tälläinen ammattitaitoinen ja julkinen toiminta on tuonut Navalnyille hiljalleen yhä enemmän seuraajia ja kannattajia nettikansan keskuudessa. "Älä varasta" on sääntö, jonka noudattamista useimmat venäläiset pitävät tärkeänä ja pelkästään näinkin yksinkertaisen ohjeen noudattiminen tekisi Venäjän huomattavasti paremmaksi asuinpaikaksi sen kansalaisille. Navalnyi on käynyt korruption vastaista sotaansa vakuuttavasti ja julkisesti. Monelle korruptiovastaisuus henkilöityy häneen ja vuoden 2011 parlamentinvaaleja edeltävänä aikana Navalnyi alkoi hyödyntää kannatustaan myös politiikassa. Hän syytti valtapuoluetta suoraan korruption syyksi ja alkulähteeksi. Vuoden 2011 alussa hän osallistui moskovalaisen radioaseman väittelyyn Yhtenäisen Venäjän kansanedustajan kanssa. Juontaja kysyi Navalnyilta kuinka hän suhtautuu Yhtenäiseen Venäjään ja hän vastasi spontaanisti sen olevan hänen mielestä "huijareiden ja varkaiden puolue". Tämä nimitys jäi elämään kansan keskuudessa ja nykyään yli puolet venäläisistä tietävät mitä puoluetta sillä tarkoitetaan. Navalnyi kehoitti kaikkia äänestämään vaaleissa mitä tahansa muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää ja oli aktiivisesti mukana vaaleja valvovissa kansalaisliikkeissä.

 Valtion yritysten yhtiökokoukset eivät ole laajasti uutisoituja tapahtumia ja siellä Navalnyi oli helppo jättää huomioimatta, mutta hänen toiminnan siirtyessä politiikkaan tulivat mukaan myös Yhtenäisen Venäjän yritykset laittaa kapuloita Navalnyi rattaisiin. Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja teki tutkintapyynnön Navalnyin Rospil-projektin logosta, jossa Venäjän kaksipäinen kotka pitää jaloissaan kaksi sahaa. Sahaaminen voi puhekielessä tarkoittaa välistävetämistä, ja tutkintapyyntö pyysi selvittämään onko projektilla oikeutta käyttää valtiollista symboliikkaa ja vielä näin rienaavalla tavalla. Maassa, jossa sadat kaupalliset tuotemerkit käyttävät Venäjän valtiollista symboliikka kaikissa mielikuvituksen sallimissa rajoissa, tutkintapyyntö oli täysin järjetön, joten piti kokeilla jotain muuta. Useinmiten Navalnyin korruptiosyytöksiin vastattiin väittämällä häntä Yhdysvaltain ulkominiseriön agentiksi, jonka tavoite on toistaa Ukrainan oranssi vallankumous Venäjällä. Väitös perustuu yksinkertaisesti siihen, että hän opiskeli puoli vuotta Yale-yliopistossa vuonna 2010 ja kävi myös samalla Yhdysvaltain kongressin ihmisoikeusvaliokunnan kuultavana aiheena Venäjän korruptio. Toisaalta, Navalnyin tai hänen projektiensa toiminta on rahoitettu omista taskuista tai yksityisten lahjoitusten turvin, eikä ole saanut Yhdysvaltojen ulkoministeriön rahoitusta, niinkuin monet muut Venäjän kansalaisliikkeet ovat. Opposition keskuudessa usein esitetty mielipide on, että Yhtenäisen Venäjän edustajat aidosti uskovat kansalaisliikkeiden jäsenten olevan, Navalnyi mukaan lukien, amerikkalaisten agentteja: Koska näiden edustajien oma ainoa mahdollinen motiivi kaikelle toiminnalle on rahan ja vallan haaliminen, he eivät pysty sisäistämään ajatusta, että joku muu osallistuu poliittiseen toimintaan muista lähtökohdista.

 Kun vuoden 2011 parlamenttivaalien ensimmäiset tulokset tulivat julkisiksi, oli heti selvää, että ne perustuvat laajaan vaalivilppiin. Noin kymmenen tuhatta mielenosoittajaa kerääntyi vaalipäivän illalla moskovalaiseen puistoon, joka otti yhteen sisäministeriön joukkojen kanssa ja yksi vangituista oli Navalnyi, joka sai osallistumisestaan laittomaan mielenosoitukseen viidentoista päivän vankeusrangaistuksen. Hän ei itse osallistunut yhteenottoon viranomaisten kanssa, mutta silti nämä katsoivat aiheelliseksi pidättää hänet kun hän oli matkalla kotiin. Vankeusrangaistus sinetöi Navalnyin uskottavuuden politiikkona. Ennen vuotta 2012 Putinin "poliittisten teknologioiden" pääinsinööri oli Vladislav Surkov, joka nukkemestarin tavoin kontrolloi poliittista järjestelmää muodostamalla puoleita, jotka olivat muodollisesti oppositiossa, mutta kuitenkin Kremlin hallinnassa. Oliko joku poliittinen toimija "aito" vai taas yksi Kremlin projekti selvisi vasta silloin kun tämä toimija sai vankeusrangaistuksen, koska omia ei laiteta vankilaan.

 Parlamenttivaalien jälkeiset mielenosoitukset osoittivat valtaeliitille ettei Surkovin hienovaraisemmat menetelmät vastanneet enää ajan haasteisiin. Hänet siirettiin syrjään ja tilalle tuli avoin opposition johtajien ahdistelu, minkä myös Navalnyi sai tuntea. Jatkossa, aina kun ihmisiä pidätettiin Moskovan mielenosoituksista, myös hän sai tutut viisitoista vuorokautta vankeutta. Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja haastoi Navalnyin oikeuteen herjauksesta tämän "huijareiden ja varkaiden puolue"-nimityksen käytöstä ja Navalnyi sai noin tuhannen dollarin sakot. Oikeudessa voittanut kansanedustaja kehoitti myös kaikkia muita puolueen edustajia haastamaan Navalnyi samasta teosta, mikä teoriassa voisi johtaa kahteen miljoonaan tuhannen dollarin sakkoon. Toistaiseksi tämä optio on jäänyt käyttämättä, luultavasti siinä käsityksessä ettei rahansa menettäminen saisi Navalnya hiljaiseksi. Oli aika suunnitella miten hänet saisi lopullisesti pelistä.

 11. kesäkuuta poliisi suoritti kotietsinnät useiden oppositiojohtajien kotiin, päivää ennen opposition seuraavaa mielenosoitusta. Navalnyi oli yksi kohteista. Saatuaan tietää kotietsinnöistä Eho Moskvy-radioaseman aamulähetys yritti tavoittaa Navalnyin puhelimitse, mutta hänen puhelimensa ollessa takavarikoituna, he soittivat Navalnyin asianajajalle, joka oli juuri matkalla tapahtumapaikalle. Radioaseman kuuntelijat saivat todistaa puolentoista tunnin ajan suorassa lähetyksessä kuinka asianajaja yritti päästä kahden rynnäkkökiväärillä varustetun poliisin ohi kerrostalon rappuun, jotta hän voisi olla läsnä asiakkaansa kotietsinnässä, niin kuin lain mukaan hänellä on oikeus. Poliisit eivät myöskään esittäytyneet useista pyynnöistä huolimatta lain edellyttämällä tavalla tai oikeastaan ollenkaan. Kotietsinnöissä takavarikoitiin kaikki tietokoneet ja muistilaitteet, dokumentteja, lasten valokuvia sisältävät albumit sekä vaatteet joihin oli painettu opposition käyttämiä logoja. Kotietsinnät liittyivät päivää ennen Putinin virkaanastujaisia pidettyihin mieleenosoituksiin, joissa poliisi otti yhteen mieleenosoittajien kanssa. Navalnyi oli tutkinnassa kuultavana todistajana, eikä epäiltynä, mutta ilmeisesti tämä ei ole este kotietsinnälle.

 Etsinnässä takavarikoiduista esineissä ei ollut mitään raskauttavia todisteita Navalnya vastaan. Viikkojen sisään takavarikoiden jälkeen salaperäinen hakkereiden ryhmä vuoti lehdistölle hänen sähköpostikirjeenvaihtonsa. Uskottavampi selitys tapahtuneelle on se, että materiaalin antoivat lehdistölle tutkintaviranomaiset, joiden hallussa Navalnyin tietokoneet olivat. Kirjeenvaihdosta ei paljastunut mitään uutta: Ei todisteita amerikkalaisten hyväksi toimisesta eikä todisteita Navalnyin osallisuudesta mielenosoitusten väkivaltaisuuksien järjestämiseen. Mutta koska jotain piti löytää, lehdistö laitettiin raportoimaan Navalnyin kirjeenvaihdosta Kirovin kuvernöörin kanssa, jonka neuvonantajana hän toimii vuonna 2009. Esille nousi taas Kirovles-juttu, jonka mukaan neuvonantajan roolissa toiminut Navalnyi painosti aluehallinnon omistaman Kirovles-yrityksen johtajan hyväksynmään tappiollisen sopimuksen raakapuun myynnistä. Aiheesta aloitettiin tutkinta vuonna 2009 ja Venäjän tutkintakomitean edustajan mukaan, Navalnyi oli yhteistyöhalukas tutkinnan aikana, ja jutun käsittely lopetettiin vuoden 2011 alussa kun rikoksen tunnusmerkit eivät tutkinnan perusteella täyttyneet.

 Venäjän tutkintakomitea on juridisen käytännön kummajainen, sillä se muistuttaa Yhdysvaltojen FBI:tä, mutta sillä on myös päällekkäisiä vastuualueita syyttäjäviraston kanssa. Erään teorian mukaan se perustettiin vuonna 2007, koska FSB:n johto oli jo rikastunut mielestään tarpeeksi, eikä enää viitsinyt profiloitua nykyisen järjestelmän ajokoiraksi niin innokkaasti kuin aikaisemmin. Tutkintakomitian johtaja Aleksandr Bastrykin tuli tunnetuksi maailmalla jo kesäkuussa kun hän kahdenkeskisessä tapaamisessa toimittajan kanssa uhkasi tämän henkeä epäsuotuisan uutisoinnin vuoksi ja vakuutti, että hän itse tulee varmistamaan hengenlähdön. Toimittajien murhien luvatussa maassa asiasta nousi pieni kohu, ei tosin valtiollisilla TV-kanavilla. Bastrykin ei kieltänyt mitään mitä hänen väitettiin sanoneen, pyysi anteeksi ja vetosi hermoromahdukseen. Maan johtajat suhtautuivat asiaan ymmärtävästi ja tämä emotianaalisesti herkkä kansan palvelija sai jatkaa virassaan pitämättä edes sairaslomaa. Heinäkuun alussa Bastrykin oli taas osallisena erikoisessa medianäytelmässä. Suorassa TV-lähetyksessä hän sätti komitean virkamiehiä, koska nämä olivat lopettaneet Navalnyin Kirovles-tutkinnan ja vaatii tapausta uudelleen tutkittavaksi. Venäjän laki sanoo tutkintakomitean tutkijoiden olevan itsenäisiä toimijoita, joiden painostamiseen kenelläkään ei ole oikeutta, mutta... No, minun sanovarasto ei enää riitä keksimään lisää uusia sanankäänteitä tämän juridisen nihilismin kuvailemiseen.

 Navalnyi ymmärsi mihin tämä kaikki johtaa ja ryhtyi vastaiskuun. Hän pyysi Tšekin viranomaisilta selvitystä Bastrykinin sidoksista maahan ja saatujen virallisten dokumenttien perusteella syytti tutkintakomitean johtajaa lain rikkomisesta. Bastrykin oli vuodesta 2000 Tšekkiläisen Law Bohemia-yrityksen osittainen omistaja ja hänen olisi lain mukaan pitänyt vähintään luopua yrityksensä hallinnasta päästessään valtiotason virkamieheksi vuonna 2001. Hän luopui hallinnasta vasta vuonna 2003 ja myi osuutensa vasta 2008. Silloinkin omistusoikeuden siirto tapahtui Navalnyin mukaan väärenetyillä papereilla minkä seurauksena myynti ei ole lainvoimainen. Tšekin lainsäädännön mukaan paikallisen yrityksen omistajalla on oikeus oleskelulupaan maassa, ja tämä oleskelulupa Bastrykinilla oli ennen kyseenalaista omistuksena myyntiä. Johtopäätöksenä Navalnyi käytännössä syyttää Bastrykiniä, jolla on pääsy valtiosalaisuuksiin, NATO-maan potentiaaliseksi vakoojaksi. Tämä saattaa tuntua lapselliselta "ite oot"-puolustukselta, ja tavallaan se sitä onkin. Navalnyi on kuin pieni poika vanhassa vitsissä, joka tulee sisään yöllä vanhempien huoneseen, jossa nämä ovat harrastamassa seksiä, ja miettii itsekseen: "Tässäkö ovat ihmiset, jotka kieltävät minua kaivamasta nenää?" Tuskin Navalnyi aidosti on huolissaan siitä, että Venäjän johdossa on NATO:n vakoojia. Kun poliittinen keskustelu vastustajan kanssa, joka hallitsee kaikkia televisiokanavia, päättyy aina siihen, että häntä sanotaan ulkomaiden kätyriksi, täytyy välillä alentua vastustajan tasolle, jotta keskustelua voi ylipäätänsä käydä.

 Bastrykinia koskeva skandaali vaiettiin kuoliaaksi, mutta hänen johtamansa tutkintakomitea langetti Navalnyille syytteet Kirovles-jutussa ja kielsi poistumasta Moskovan alueelta. Koska Navalnyin syyttäminen puun myyntipäätöksestä, jota hän itse ei voinut neuvonantajan roolissa tehdä, olisi ollut naurettavaa, syytteitä piti muokata perusteellisesti, eri tavalla naurettaviksi. Nyt häntä syytetään rikollisryhmän johtajaksi, joka anasti itselleen kymmenen tuhatta kuutiometriä puuta ja aiheutti näin puolen miljoonan dollarin tappiot aluepiirille. Syyte on lähes identtinen Hodorkovskin toisen syytteen kanssa, jossa häntä syytettiin oman yhtiön öljyn varastamisesta. Sopivasti kummasakaan jutussa ei ole varsinaisesti rikoksen uhria, joka voisi todistaa onko jotain viety vai ei.

 Itse en muista yhtään tapausta, jossa Venäjällä oltaisiin nostettu selvästi poliittisesti motivoituneita syytteitä ja jätetty syytetty tuomitsematta. Eli ilmeisesti Navalnyi joutuu vankilaan lähiaikoina. Tämän syytteen mukainen maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta, mutta jos tämä ei riitä, niitä voi keksiä lisää, niin kuin Hodorkovskin tapauksessa. Toisaalta, tosin kuin Hodorkovski, Navalnyi ei ole yksi kansan halveksimista 90-luvulla rikastuneista oligarkeista. Jos ja kun kansan usko nykyisiin valtapitäviin katoaa, katse kääntyy siihen karismaattiseen ihmiseen, joka on taistellut valtaapitäviä vastaan ja istuu sen vuoksi vankilassa. Lisäksi Navalnyi ei ole pelkästään yksittäinen politiikko, hän on internet-ajan ilmiö. Hänen vangitseminen tulee inspiroimaan satoja muita hänen polulleen.