Открытое письмо Павлу Астахову.

 Паша, я слышал, что ты хотел бы объявить Финляндию опасной страной для детей, если она не согласится на переговоры по улучшению положения детей. Я ребенком переехал из России в Финляндию, и сразу же начал чувствовать себя намного безопаснее. Я бы не сказал, что Финляндия является раем на земле, однако факт, что Россия не может ничему полезному научить Финляндию в области улучшения положения детей.

 Но конечно это можно обсудить. Мы могли бы начать с того, что в России два с половиной миллиона детей сирот, из которых 270 000 находятся в детских домах. Таким образом, в России самое большое количество сирот в мире на 100 тысяч детей и больше, чем в Советском Союзе после Второй мировой войны. Каждый год пятнадцать тысяч сирот, достигших восемнадцати лет, оказываются на улице. Десятая часть из них окончит жизнь самоубийством, 6000 окажется без жилья, но зато 3000 будут находиться в тюрьме в течение трех лет. 60% девочек, в конечном итоге, займутся проституцией, и 70% мальчиков станут преступниками. 99,9% опрошенных москвичей считают, что проблемы детей сирот их не касаются.

 Или, может быть, мы могли бы подумать какая из стран, является более опасной для семей с детьми. Паша, как ты сам сказал: в 2009 году 100 тысяч детей стали жертвами уголовного преступления в России, 2000 из них были убиты. В целом, в России умирает в результате насилия 20 человек на сто тысяч жителей. В Финляндии в 2009 году, погибло в результате насилия только 110 человек, большинство из них взрослые. Это в 10 раз меньше, чем в России. Каждый год в дорожно-транспортных происшествиях погибает 25,2 россиянина на сто тысяч жителей. В Финляндии два раза больше автомобилей на плотность населения, но этот показатель составляет всего 6,5 погибших. В России совершается ежегодно 41 000 самоубийств. В стране третьей в мире по количеству подростковых самоубийств, каждый день пять человек в возрасте до 20 лет совершают самоубийство. Уровень младенческой смертности в России в три раза выше, чем в Финляндии.

 И вообще, Паша, почему русские женщины не хотят рожать в России? У вас более низкий уровень рождаемости, чем в Китае, где людям запрещается иметь более одного ребенка. В России делается больше всего абортов в мире.

 И ты Паша, наверное не против того, чтобы социальные службы забирали детей из проблемных семей? В России 74 000 детей, чьи родители лишены родительских прав. Или ты считаешь, что вмешательство в воспитание детей является "расистским, вульгарным и агрессивным" только тогда, когда это касается российских детей за рубежом? Боюсь, что если дискуссия будет вестись с этих позиций, ты поступишь как Нарышкин с Советом Европы - просто не будешь участвовать. Я понимаю - Запад не очень приятное место для высокопоставленного чиновника из России. Здесь, средства массовой информации стремятся представить критические взгляды. Легче сидеть дома и усиленно не заниматься проблемами своей страны.

Когда ты говоришь, что Россия предложила финским чиновникам ”помощь и сотрудничество по вопросам прав детей", я должен задаться вопросом, в какой альтернативной реальности ты живешь. Отъем детей в Финляндии, как и ни где в мире не бывает без проблем. Здесь, забирая детей, родителям дают возможность улучшить условия для детей в семье. По этой причине процесс происходит конфидециально, зашишая репутацию семьи в глазах общества. В России полицейские берут с собой телекорреспондентов НТВ снять сюжет на потребу обывателя. Принцип конфидециальности имеет один недостаток: ты и российские СМИ можете выставлять версию родителей, как абсолютную правду и финские чиновники не имеют права подтвердить или опровергнуть эту версию.

 Я могу сказать тебе одну вещь, которую я познал о финах за двадцать лет, что я живу здесь. Они имеют довольно сильный комплекс заниженной самооценки. Их до абсурдности интересует, что о них думают другие нации. Если какая-либо положительная статистика ставит Финляндию ниже пятого места, то все фины теряют сон, думая о том, чей иностранный опыт перенять для исправления ситуации. Так что, финские власти не хотят вести переговоры о правах ребенка с Россией не просто так, а потому-что эта тема для них не как игра Газпрома. Нет смысла договариваться с каждой страной отдельно, когда есть много, хорошо работающих, международных соглашений, которые России давно пора подписать.

Антон
Бывший ребенок.

Vastaus Venäjän lapsiasiamiehelle.

Hei Pavel, kuulin että haluaisit julistaa Suomen lapsiperheille vaaralliseksi maaksi ellei maa suostu neuvotteluihin lasten aseman parantamisesta. Tiedätkös Pavel, muutin itse lapsena Venäjältä Suomeen ja heti alkoi elämä tuntua hiukan turvallisemmalta. En haluaisi väittää Suomen olevan maanpäällinen paratiisi, mutta tosiasia kuitenkin on se, ettei Suomella ole yhtään mitään opittavaa Venäjältä lasten aseman parantamisessa.

Ehdottamiasi neuvotteluja voitaisiin toki käydä. Voisimme aloittaa vaikka Venäjän kahdesta ja puolesta miljoonasta orvosta lapsesta, joista 270 000 ovat orpokodissa. Siis eniten orpoja maailmassa suhteessa lastenlukumäärään ja enemmän orpoja kuin Neuvostoliitossa oli Toisen Maailmansodan jälkeen. Tilastoni ovat nelisen vuotta vanhoja, mutta joka vuosi viisitoista tuhatta orpoa heitetään takaisin kadulle valtion orpokodeista heidän täyttäessä kahdeksantoista vuotta. Heistä kymmenes tekee itsemurhan, 6000 jää kodittomaksi ja 3000 ovat vankilassa kolmen vuoden kuluessa. 60%:sta tytöistä päätyy prostituoiduksi ja 70%:sta pojista tulee rikollisia. Moskovassa tehdyssä kyselyssä 99,9% vastaajista katsoi ettei orvot ja heidän ongelmat kosketa heitä millään tavalla. Voisimme ehkä neuvotella siitä miten sinun kannattaisi tehdä ongelmaa tunnetuksi ja muuttaa ihmisten asennoitumista?

Tai ehkä voisimme vähän pohtia kumpi maista on lapsiperheille vaarallisempi. Pavel, olet itsekin sanonut, että vuonna 2009 satatuhatta lasta oli uhrina rikoksessa Venäjällä, 2000 heistä oli tapettu. Ylipäätänsä Venäjällä kuolee väkivallan seurauksena 20 ihmistä satatuhatta asukasta kohti, noin 35% enemmän kuin huumesotaa käyvässä Meksikossa. Suomessa oli vuonna 2009 kuollut väkivallan seurauksena vain 110 henkilöä, valtaosa heistä aikuisia. Venäjällä kuolee vuosittain liikenneonnettomuudessa 25,2 ihmistä satatuhatta asukasta kohti. Suomessa on kaksi kertaa enemmän autoja, mutta vastaava luku on vain 6,5. Venäjällä tehdään vuosittain 41 000 itsemurhaa. Maassa, jossa on maailman kolmanneksi eniten teini-itsemurhia, viisi alle 20-vuotiasta päivässä päättää elämänsä. Lapsikuolleisuus on Venäjällä kolme kertaa suurempaa kuin Suomessa.

Ja Pavel hei, mikä siinä on, että Venäläiset naiset ovat niin kauhuissaan siitä ajatuksesta, että heidän lapsi joutuisi elämään samassa maassa kuin vanhempansa? Venäjällä on alhaisempi syntyvyys kuin Kiinassa, jossa ihmisiä kielletään hankkimasta yhtä lasta enempää. Venäjä johtaa aborttitilastoja ylivoimaisesti. Keskivertonainen tekee 8 aborttia elämänsä aikana, ja jokaista syntynyttä lasta kohden tehdään vähän alle kolme aborttia. Älä Pavel ymmärrä väärin, kannatan toki naisen oikeutta raskauden keskitykseen, mutta jotenkin nuo luvut tuntuvat jo aika kohtuuttomilta?

Etkä sinäkään Pavel varmastikaan vastusta huostaanottoja sinänsä? Venäjällä on kuitenkin 74 000 lasta, joiden vanhemmilta on viety oikeus huoltajuuteen. Onko niin, että huostaanotto on "rasistinen, sivistymätön ja aggressiivinen" ainoastaan silloin kun venäläinen lapsi otetaan huostaan ulkomailla? Pavel, pahoin pelkään, että jos keskustelua lasten oikeuksista käydään ehdottamallani linjalla, sinä et ilmesty paikalle. Länsi on kovin ikävä paikka korkealle virkamiehelle Venäjältä. Täällä media tuppaa esittämään kriittisiä näkemyksiä. Ota kaveista mallia ja pysy Venäjällä sen ongelmien parissa.

Minun täytyy Pavel sanoa, että kun katsoo noita tilastoja, tulee muutama ajatus mieleen. Sinä et taida olla kovin kummoinen lapsiasiamies. Kun sanot Venäjän tarjonneen "Suomen viranomaisille apua ja yhteistyötä lasten oikeuksissa koskevissa kysymyksissä", minun on pakko ihmetellä missä maailmassa oikein elät. Huostaanotot eivät ole Suomessa, kuten missään muuallakaan, ongelmattomia. Täällä huostaanotoissa noudatetaan sellaista periaatetta, että lähtökohtaisesti vanhemmalle annetaan mahdollisuus parantaa tapansa.  Tästä syystä on lasten ja vanhempien edun mukaista, ettei huostaanottotapauksen yksityisyyskohdista anneta mitään tietoa julkisuuteen. Tällä periaatteella on myös kaksi huonoa puolta: Ensimmäinen on se, ettei aiheesta saada kovin hyvää julkista keskustelua, kun yksityistapauksia, joihin tiivistyvät järjestelmän ongelmakohdat ei voida käsitellä julkisesti. Toinen ongelma on se, ettei Suomen viranomaisilla ole mitään mahdollisuutta kiistää sinun, Bäckmanin tai venäläisen median esittämiä, usein valheellisia ja tarkoituksenhakuisia, tulkintoja tapahtuneista huostaanotoista.

Voin sinulle Pavel kertoa yhden jutun jonka olen oppinut suomalaisista niiden kahdenkymmenen vuoden aikana jotka olen täällä elänyt. Heillä on aikamoinen riittämättömyyskompleksi, joka ilmenee absurdisuuteen asti menevänä huolena muiden mielipiteestä suomalaisista. Hyvä puoli tässä kulttuurin erikoispiirteessä on se, että jos jossain päin maailma on jokin asia paremmin, täällä pohditaan loputtomiin voisiko vastaavia käytäntöjä ottaa täälläkin käyttöön. Joten eivät ne suomalaiset viranomaiset ihan piruttaan ja muutoksenvastaisuuttaan kieltäydy neuvottelemasta Venäläisten kanssa jostain lapsiasiasopimuksesta. Kansainväliset suhteet eivät ole niin monimutkaisia kun joku kaverisi Gazpromista on sinulle saattanut kertoa - jokaisen maan kanssa ei tarvitse tehdä erillistä sopimusta joka aiheesta. Maailmassa kun on jo aika hyviä aiheeseen liittyviä sopimuksia, jotka tekin voisitte allekirjoittaa.

Terveisin
Anton
entinen lapsi

Muutama sana Pussy Riotista

 En halunnut pitkään kirjoittaa mitään Pussy Riotin tapauksesta, koska tapaus on ollut esillä muutenkin laajasti myös suomalaisessa mediassa. Uutisointia ja kannanottoja seurattessani olen kuitenkin huomannut, että keskustelu tapauksesta ohittaa pahasti sen oleellisen sisällön joten ajattelin kirjoittaa pari huomautusta aiheesta.

 Pussy Riotin esiintymisessä kirkossa ei ensivaikutelman perusteella ollut mielestäni mitään hienoa kahdesta syystä: Ensinnäkin he loukkasivat uskonnonvapautta loukkaamalla omistusoikeutta. Uskontojen arvostelu on osa sananvapautta ja sen pitäisi olla sallittua välittämättä siitä, että se loukkaa uskovaisten tunteita. Mutta kuten valistusajan filosofi John Locke kirjoitti, omistusoikeuden takaaminen on ainoa keino taata uskonnonvapaus. Uskonnollisilla yhteisöillä pitäisi olla oikeus harjoittaa uskontoaan omissa tiloissaan haluamallaan tavalla. Toiseksi, vaikka olen samaa mieltä heidän punk-rukouksensa sanoman kanssa, en pitänyt heidän tyylistä esittää kritiikkinsä. Laulu oli huono, koreografiat olivat heikot, eikä esitys ollut kovin rakentava. Mieleeni tuli ukrainalainen Femen-liike, joka osoittaa mieltään milloin mitäkin vastaan, herättää huomiota näyttämällä tissit, mutta lopulta asiasta lukeneet muistavat ainoastaan vain ne tissit. Sosiaalisten konventioiden rikkominen ja järkyttäminen eivät ole hyviä keinoja muutta asioita yhteiskunnassa, koska vaikka ne auttavat huomion herättämisessä. Keskustelu kuitenkin keskittyy siihen olivatko keinot sopivia eikä itse asiaan, josta osoitettiin mieltä.

 Valtaosa venäläisistä, mukaan lukien suurin osa oppositiosta, arvioi Pussy Riotin esitystä samalla tavalla kuin minä. Käytännössä kaikki olivat sitä mieltä, ettei esitys ollut oikein sopiva ja olisivat pitäneet viidentoista päivän vankeusrangaistusta tai sakkoja järjestyshäiriön aiheuttamisesta täysin ymmärettävänä. Syystä tai toisesta valtio puuttui peliin, teki asiasta poliittisen ja muutti ryhmän jäsenten vangitsemisen hyvin kuvaavaksi performanssiksi Venäjän oikeuslaitoksen nykytilasta.

 Kutsuin vangitsemista ja oikeudenkäyntiä poliittiseksi. Tähän välivaiheseen on hyvä pysähtyä hetkeksi, koska länsimaalaisella lehdistöllä on ikävä tapa puhua kaikista epädemokraattisissa maissa käydyistä oikeudenkäynneistä poliittisesti motivoituneena ajojahtina automaattisesti, jos vain syytetty väittää asian olevan niin. Asia ei ole aina niin. On olemassa ihan tavallisia rikollisia, jotka omaa hyötyä tavoitellen rikkovat epädemokraattisen valtion lakeja, ja jäädessään kiinni tarttuvat oljenkorteen huutamalla olevansa poliittisia vankeja.

 Miksi pidän siis Pussy Riotin oikeudenkäyntiä poliittisena? Sen ensimmäinen merkki oli pitkä ja jatkuvasti uusittava tutkintavankeus. Oletettu rikos oli taltioitu videolle eli tutkinnan olisi pitänyt olla aika helppo ilman syytettyjen vangitsemistakin. Sen sijaan epäillyt pidettiin tutkintavankeudessa, koska oikeuden mukaan he olisivat voineet paeta maasta tai vaikuttaa todistajiin. Palataan todistajiin myöhemmin, mutta jo se että vauvaikäisen lapsen ei niin kovin varakas äiti voisi vain ottaa ja paeta maasta on hiukan outo ajatusketju. Vertauskohtana viisi poliisia, jotka olivat tappaneet pidätetyn miehen raiskaamalla hänet pullolla, saivat olla vapaana tutkinnan aikana.

 Syytteiden poliittiset motiivit vahvisti itse oikeudenkäynti. Pidän valtiovallan puuttumisen indikaattorina sitä, kuinka paljon lakia taivutellaan ja kuinka paljon prosessilainsäädäntöä rikotaan, jotta saavutetaan toivottu tulos. Venäjän valtio haluaa propagandasyistä säilyttää oikeusvaltion kulissinsa, joten poliittisten tai taloudellisten motiivien puuttuessa oikeuslaitos pyrkii pääosin noudattamaan lakia. Alussa esillä ollut seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen mahdollisuus ei selvästikkään ollut missään suhteessa tehtyyn tekoon. Oikeudenkäynnin ensimmäisen viikon ajan syytettyjen asianajajille ei annettu mahdollisuutta luottamuksellisiin tapaamisiin asiakkaidensa kanssa. Syyttäjän todistajiksi hyväksyttiin ihmisiä, jotka eivät olleet silminnäkijöitä: Todistajanaitiossa kävi uskonnollisia ihmisiä kertomassa kuinka heitä loukkasi video tapahtuneesta, jonka he olivat nähneet netissä. Vastaavanlaisia, ei läsnäolleita todistajia, ei hyväksytty puolustuksen puolelta.Yhdessä vaiheessa oikeudenkäyntiä tuomari totesi että anomusten aika on ohi, niitä ei oteta enää vastaan, vaikka Venäjällä ei ole olemassa lakia, joka rajaisi oikeudenkäynnin osapuolten mahdollisuutta tehdä prosessiin liittyviä anomuksia. Ja tässä oli vain muutama esimerkki monesta, jotka vakuuttavat minut ettei kyseinen oikeudenkäynti ole vailla poliittista puuttumista.

 En osaa sanoa tuliko toive ryhmän jäsenten ankarasta kohtelusta kirkolta vai presidentin lähipiiriltä, eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä. Todennäköisesti valtiovalta ei odottanut näin voimakasta reaktiota maan sisältä ja ulkomailta. He eivät voi kuitenkaan peräntyä koska perääntyminen on heidän mielestä heikkouden osoittamista, mistä seuraa vain uusia peräntymisiä.

 Oikeudenpäätös julistetaan huomenna. Jutun tuomarilla Marina Syrovnalla on ollut viimeisen neljän vuoden aikana 178 juttua käsittelyssä. 92%:ssa tapauksista hän on todennun syytetyn syylliseksi. Vapauttavia tuomioita on ollut tasan yksi ja loput ohjattiin takaisin tutkintaan. Pidän Pussy Riotin vapauttavaa tuomiota äärimmäisen epätodennäköisenä. Todennäköisiä vaihtoehtoja on kaksi: Jo syntyneet imagotappiot kuolletetaan eli vankeusrangaistus on noin puoli vuotta, jolloin ryhmä pääsee hyvin pian vapaaksi. Tai sitten ankarampi vaihtoehto, jossa syyttäjän vaatimusten mukaisesti vankeusrangaistus on kolme vuotta. Pidän jälkimmäistä todennäköisempänä.

 Venäläiset suhtautuvat Ortodoksiseen kirkkoon pääosin hyvin myönteisesti. Tästä syystä Pussy Riotin tapaus on jakanut kansan kahtia. Osa pitää heidän tekoa pyhän loukkauksena ja on valmis hyväksymään myös kovat vankeusrangaistukset. Toinen osa ei myöskään pitänyt ryhmän tempauksesta, mutta heille oikeudenkäynnissä ei enää ole kyse siitä. Kyse on riippumattomasta oikeuslaitoksesta, lain noudattamisesta ja kohtuullisista rangaistuksista. Tämä toinen osa muodostuu pääosin opposition jäsenistä. Valtaapitävät saattavat nähdä mahdollisuuden lyödä kiilaa näiden kahden ryhmän välille. Pussy Riotin kolmen vuoden vankeusrangaistus saisi opposition ajamaan heidän asiaa entistä radikaalimmin. Tämä olisi oppositiolle imagotappio tavallisen, poliittisesti passiivisen ja uskonnollisen äänestäjän silmissä. Ja Pussy Riotista puhuminen veisi mukavasti huomiota isoimmista asioista, kuten korruptiosta tai eläkerahaston kroonisesta alijäämästä.

 Myös meillä lännessä on syytä pitää mielessä mistä tapauksessa on kyse. Monet pop-artistit ja aktivistit ovat osoittaneet mieltä ja heidän sanomaansa on ollut "vapauttakaa Pussy Riot". Näiden naisten kohtelu toki on epäinhimillistä. He eivät voi tavata perhettään, heidän ei anneta syödä jopa kymmenentuntisten istuntojen aikana, he pääsevät suihkuun kerran viikossa. Syyttömysolettaman vastaisesti heitä pidetään käsiraudoissa ja istunnoissa telkkien takana. Tätä kaikkea ei tehdä juuri heitä varten, se on vain Venäjän oikeuslaitosjärjestelmä. Niinpä meidän pyyntöjen ja vaatimusten Venäjälle ei pitäisi olla "Vapauttakaa Pussy Riot!". Sen pitäisi olla "tehkää itsellenne riippumaton ja inhimillinen oikeusjärjestelmä". Vapaus seuraa perässä.

Who is mister Navalnyi?

 Vuosituhanteen vaihteessa kansainvälinen lehdistö valmistautui rapotoimaan Y2K-bugin romahduttamista ydinvoimaloista. IT-maailmanloppu jäi tapahtumatta ja uuden vuosituhannen uutispommi tulikin Venäjältä, kun Boris Jeltsin ilmoitti luopuvansa vallasta ja nimittävänsä seurajakseen suurelle yleisölle täysin tuntemattoman Putinin. Seuraavat puoli vuotta kansainvälinen lehdistö pohtii yhtä kysymystä - Who is mister Putin?

 Pikakelataan kaksitoista vuotta eteenpäin keskelle Venäjän kasvavaa protestimielialaa ja huomaamme, että suomalaisetkin mediat raportoivat yhä useammin Aleksei Navalnyi nimisestä henkilöstä, jota titulerataan oppositiojohtajaksi, bloggariksi ja aktivistiksi. Venäjällä Navalnyista on tullut hajannaisen oppositioliikkeen tunnetuin johtohahmo ja monet ovat ennustaneet häntä Venäjän seuraavan presidentin paikalle. Tämänhetkiset tapahtumat viittavaat enemmän siihen, että hänestä tulee Venäjän uusi Hodorkovski. Joka tapauksessa, mielestäni on aika tarkastella tätä politiikan hahmoa vähän tarkemmin. Yritän tässä kirjoituksessa selostaa hänen toimintaansa, arvailla suosion taustaa ja lopuksi kertoa tapahtumista, joiden seurauksena hänet ilmeisesti kohta tuomitaan vankeusrangaistukseen.

 Navalnyi syntyi Moskovan läänissä vuonna 1976, eli hän oli vasta viisitoistavuotias Neuvostoliiton romahdettua. Hän ei päässyt tahrintumaan Venäjän 90-luvun politiikassa. Vuonna 1993 hän pääsi opiskelemaan oikeustiedettä moskovalaiseen yliopistoon ja myöhemmin finanssioikeutta toiseen yliopistoon. Hänen poliittisen uransa voidaan katsoa alkaneeksi vuonna 2000, kun hän liittyi keskustaoikestolaiseen Jabloko-puolueeseen. Navalnyi eteni puoluehierarkiassa kiitettävästi, mutta vuonna 2007 hänet erotettiin. Puolue sanoi tämän johtuvan hänen nationalistisista asenteista, mutta Navalnyi itse sanoo potkujen tulleen, koska hän vaatii puolueen puheenjohtajan eroa. Todennäköisesti välirikkoon johti nämä kaksi syytä yhdessä. Navalnyi nimittäin on huomattavasti kansallismielisempi kuin opposition liberaali osa. Hän itse tiivisti maahanmuuttopolitiikkanäkemyksiä vuonna 2011 tehdyssä lehtihaastattelussa näin:

 "Olen sitä mieltä, ettei [maahanmuuttopolitiikkasta] saa tehdä tabua. [Venäjän] liberaalidemokraattisen liikkeen romahdus johtuu osittain siitä, että se lähtökohtaisesti piti joitain asioita liian vaarallisina keskustelun aiheeksi, esimerkiksi etnisyyksien välisiä konflikteja. Tämä on oikea ajankohtainen aihe. Täytyy myöntää, että maahanmuuttajat, mukaanlukien kaukausialaiset, tulevat Venäjälle omanlaatuistensa arvojen kanssa. Vastaavanlaisen ennakkoluuloisuuden tason venäläiset jättivät taakseensa jo [1000-luvulla]. Esimerkiksi Tshetsheniassa naisia, jotka kulkevat julkisella paikalla ilman päähuivia, ammutaan värikuula-aseella, ja maan presidentti Ramzan Kadyrov sanoo: "Hyviä jätkiä, aitoja tshetseenikansan poikia!" Sitten nämä tshetsheenit tulevat Moskovaan. Minulla on täällä vaimo ja tytär, ja minä en pidä siitä, että ihmiset joiden mielestä huivittomia naisia pitää ampua värikuula-aseella, tulevat tänne elämään omien sääntöjensä mukaan."
-GQ 24.2.2011 (oma käännös)

 Monelle tätä tekstiä lukevalle lienee pettymys, että Venäjän opposition toivon ajatusmaailma on mitä me Suomessa kutsutaan halla-aholaisuudeksi. Minun täytyy pahentaa tätä pettymyksen tunnetta toteamalla, että kun Venäjällä seuraavan kerran vaihtuu valta, tilalle tulee tavalla tai toisella nationalistisesti ajatteleva taho. Etniset konfliktit ovat kärjistyneet Venäjällä vuosi vuodelta, ja enemmistöllä etnisistä venäläisistä on avoimen negatiivinen tai suorastaan rasistinen näkemys maassa asuvista kaukausialaisista ja muista entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneista ihmisistä. Esimerkkejä näistä näkemyksistä ja etnisistä konflikteista ei tarvitse hakea kauaa. Pelkästään viime viikolla on viralliselta taholta annettu kaksi tilanetta hyvin kuvaavaa lausuntoa.: Etelä-Venäjällä sijaitsevan Krasnodarin aluepiirin kuvernööri sanoi, että ihmisten muuttoa alueelle tulee rajoittaa niin, että 80% asukkaista on jatkossakin etnisiä venäläisiä. Viime torstaina vietettiin maahanlaskujoukkojen juhlapäivää, jolloin perinteisesti näissä joukoissa asepalveluksensa suorittaneet tosimiehet ovat lähteneet kaupunkien kaduille ryyppämään. Kansallinen maahanmuuttoasioita käsittelevä virasto kehoitti ulkomaalaistaustaisia henkilöitä olla poistumatta kotoa ja olemaan varovaisia. Siis eivät vaatineet väkivallattomuutta ja rauhallisuutta kaikilta, vaan vinkkasivat mamuille, että tänään kannattaisi jäädä kotiin.

 Venäläisellä nationalismilla on monta ilmentymää. Nykyinen valtapuolue rakentaa aktiivisesti kuvaa Venäjästä piiritettynä linnakkeena maailmassa, jossa kaikesta pahasta on vastuussa Yhdysvallat. He myös pitävät etnisten konfliktien eskaloitumisen mahdollisuutta jatkuvasti esillä. He sanovat olevansa ainoita, jotka voivat pitää tilanteen hallinnassa, mutta eivät tee mitään ratkaistaakseen taustalla olevia ongelmia. Vasemmistolaiset tullessaan valtaan todennäköisesti karkoittaisivat maahanmuuttajat venäläisistä kaupungeista vedoten samoihin argumentteihin mitä suomalainen ay-liike käyttää keskustelussa puolalaisista putkimiehistä ja virolaisista rakennusmiehistä. Kommunistisen puolueen puheenjohtaja Gennadi Zjuganov, joka tuli tämän vuoden presidentinvaaleissa toiseksi 17% kannatuksella, on käytännössä antisemitisti. Venäjällä on myös suuri määrä avoimen fasistisia tai kansallisosialistisia liikkeitä. Tätä taustaa vastaan, Navalnyin maahanmuuttokriittisyys on suomalaisten kannalta pienin paha, jos sitä alunperin pahana pitää. Ihmisoikeuskysymykset eivät ole pelkästään maan sisäisiä asioita, mutta maahanmuuttopolitiikka on. Länsimailla on mielestäni sen verran epäonnistumisia tällä alalla, että Navalnyin näkemykset aiheesta kannatta jättää huomiotta ja olla tyytyväinen siihen, että hän suhtautuu myönteisesti Länteen.

 Maahanmuuttokysymykset ovat tärkeitä Navalnyin mahdollisuuksille poliittisisessa pelissä. Pitämällä näitä aiheita jatkuvasti esillä, hänellä on mahdollisuus tuoda liberaalit ja maltillisen kansalismieliset ryhmät yhteen. Toisaalta maassa, jonka suurin saavutus on natsi-Saksan voittaminen sodassa, joka vaatii yli kahdenkymmenen miljoonan kansalaisen hengen, on myös suuri vähemmistö joka suhtautuu kaikennäköiseen nationalismiin ymmärettävän negatiivisesti.

 Maahanmuuttokriittisyys ei kuitenkaan ole ykkösteema, joka on tehnyt Navalnyista suositun ja tunnetun mielipidevaikuttajan. Saadessaan juristin paperit hän ryhtyi johdonmukaiseen työhön korruptiota vastaan. Vaikka tämä työ on ollut hänelle ensin lähtökohtaisesti liiketoimintaa, hän on brändännyt sen loistavasti myös poliittiseksi välineeksi erillaisten projektien kautta. Käytännössä hänen korruption vastainen sota alkoi vähemmistöosakkaiden etujen ajamisella. Venäjän taloudellista järjestelmää voisi luonnehtia valtiokapitalismiksi - valtio tai sen kontrolloimat tahot omistavat enemmistöosuudet suurista korporaatioista, mutta loput osakkeista ovat normaalin pörssikaupan piirissä. Näin ollen yksityisillä sijoittajilla on mahdollisuus osallistua yhtiökokouksiin, muttei juuri mitään mahdollisuutta puuttua yhtiön toimintaan. Navalnyi on käyttänyt finanssioikeuden asiantuntemustaan hyväkseen tutkiessaan näiden yhtiöiden toimintaa ja löytänyt jatkuvasti epäselvyyksiä tai selviä korruptiotapauksia. Yhtiökokouksissa hän on edustanut joko vähemmistöosakkaita tai itseään juuri tätä tarkoitusta varten ostamillaan osakkeillaan. Vähemmistöosakkaiden edustajana hän on tienannut elantonsa, ja heidän usko hänen kävi ilmi tänä vuonna kun hänet valittiin, epäilemettä valtion tahdon vastaisesti, kansallisen lentoyhtiön johtokuntaan. Navalnyi on raportoimalla valtionyhtiöiden epäselvyyksistä netissä kerännyt myös poliittista pääomaa, sillä kaikki välistä vetäminen valtion omistamissa yrityksissä on myös suoraan pois valtion budjetista.

 Useinmiten Navalnyin yhtiökokouksissa nostattamat korruptioskandaalit eivät ole tuottaneet tulosta, koska valtio ei ole reagoinut enemmistöosakkaan roolissa. Menestyksiäkin on kuitenkin tullut. Esimerkiksi VTB-leasing yhtiön johtaja erotettiin vuonna 2007 kun Navalnyi raportoi firman välittäneen valtion omistamalle VTB pankille porauslaitteita 50% markkinahintaa kalliimalla. Navalnyin tutkintapyynnön perusteella tehdyssä selvityksessä viranomaiset eivät löytäneet merkkejä rikoksesta, mutta päävastulliselle annettiin silti potkut, eli ilmeisesti tämä varkaus ei ollut sisäpiirin kanssa sovittu. Viime aikoina Navalnyin ja hänen perustaman korruptiota tutkivan Rospil-projektin toiminta on siirtänyt painopistettä julkisten hankintojen suuntaan. Esimerkiksi tänä vuonna projekti kiinnitti huomiota Krasnojarskin aluepiirin hallintoelimien julkiseen huutokauppaan viiden henkilöauton ostamisesta virkakäyttöön. Lain vastaisesti huutokaupan kuvauksessa oli etukäteen ilmoitettu lopullinen hinta. Huutokaupan pitäminen kun lopullinen hinta on ilmoitettu tuntuu tietenkin järjettömältä, ellei virallisten tarjousten lähettäjien kesken pidetä toista epävirallista huutokauppakierrosta, jossa voittaneen epävirallisen tarjouksen ja virallisen tarjouksen hinnan erotus päätyy ostopäätöksen tekevän taskuun.

 Tälläinen ammattitaitoinen ja julkinen toiminta on tuonut Navalnyille hiljalleen yhä enemmän seuraajia ja kannattajia nettikansan keskuudessa. "Älä varasta" on sääntö, jonka noudattamista useimmat venäläiset pitävät tärkeänä ja pelkästään näinkin yksinkertaisen ohjeen noudattiminen tekisi Venäjän huomattavasti paremmaksi asuinpaikaksi sen kansalaisille. Navalnyi on käynyt korruption vastaista sotaansa vakuuttavasti ja julkisesti. Monelle korruptiovastaisuus henkilöityy häneen ja vuoden 2011 parlamentinvaaleja edeltävänä aikana Navalnyi alkoi hyödyntää kannatustaan myös politiikassa. Hän syytti valtapuoluetta suoraan korruption syyksi ja alkulähteeksi. Vuoden 2011 alussa hän osallistui moskovalaisen radioaseman väittelyyn Yhtenäisen Venäjän kansanedustajan kanssa. Juontaja kysyi Navalnyilta kuinka hän suhtautuu Yhtenäiseen Venäjään ja hän vastasi spontaanisti sen olevan hänen mielestä "huijareiden ja varkaiden puolue". Tämä nimitys jäi elämään kansan keskuudessa ja nykyään yli puolet venäläisistä tietävät mitä puoluetta sillä tarkoitetaan. Navalnyi kehoitti kaikkia äänestämään vaaleissa mitä tahansa muuta puoluetta kuin Yhtenäistä Venäjää ja oli aktiivisesti mukana vaaleja valvovissa kansalaisliikkeissä.

 Valtion yritysten yhtiökokoukset eivät ole laajasti uutisoituja tapahtumia ja siellä Navalnyi oli helppo jättää huomioimatta, mutta hänen toiminnan siirtyessä politiikkaan tulivat mukaan myös Yhtenäisen Venäjän yritykset laittaa kapuloita Navalnyi rattaisiin. Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja teki tutkintapyynnön Navalnyin Rospil-projektin logosta, jossa Venäjän kaksipäinen kotka pitää jaloissaan kaksi sahaa. Sahaaminen voi puhekielessä tarkoittaa välistävetämistä, ja tutkintapyyntö pyysi selvittämään onko projektilla oikeutta käyttää valtiollista symboliikkaa ja vielä näin rienaavalla tavalla. Maassa, jossa sadat kaupalliset tuotemerkit käyttävät Venäjän valtiollista symboliikka kaikissa mielikuvituksen sallimissa rajoissa, tutkintapyyntö oli täysin järjetön, joten piti kokeilla jotain muuta. Useinmiten Navalnyin korruptiosyytöksiin vastattiin väittämällä häntä Yhdysvaltain ulkominiseriön agentiksi, jonka tavoite on toistaa Ukrainan oranssi vallankumous Venäjällä. Väitös perustuu yksinkertaisesti siihen, että hän opiskeli puoli vuotta Yale-yliopistossa vuonna 2010 ja kävi myös samalla Yhdysvaltain kongressin ihmisoikeusvaliokunnan kuultavana aiheena Venäjän korruptio. Toisaalta, Navalnyin tai hänen projektiensa toiminta on rahoitettu omista taskuista tai yksityisten lahjoitusten turvin, eikä ole saanut Yhdysvaltojen ulkoministeriön rahoitusta, niinkuin monet muut Venäjän kansalaisliikkeet ovat. Opposition keskuudessa usein esitetty mielipide on, että Yhtenäisen Venäjän edustajat aidosti uskovat kansalaisliikkeiden jäsenten olevan, Navalnyi mukaan lukien, amerikkalaisten agentteja: Koska näiden edustajien oma ainoa mahdollinen motiivi kaikelle toiminnalle on rahan ja vallan haaliminen, he eivät pysty sisäistämään ajatusta, että joku muu osallistuu poliittiseen toimintaan muista lähtökohdista.

 Kun vuoden 2011 parlamenttivaalien ensimmäiset tulokset tulivat julkisiksi, oli heti selvää, että ne perustuvat laajaan vaalivilppiin. Noin kymmenen tuhatta mielenosoittajaa kerääntyi vaalipäivän illalla moskovalaiseen puistoon, joka otti yhteen sisäministeriön joukkojen kanssa ja yksi vangituista oli Navalnyi, joka sai osallistumisestaan laittomaan mielenosoitukseen viidentoista päivän vankeusrangaistuksen. Hän ei itse osallistunut yhteenottoon viranomaisten kanssa, mutta silti nämä katsoivat aiheelliseksi pidättää hänet kun hän oli matkalla kotiin. Vankeusrangaistus sinetöi Navalnyin uskottavuuden politiikkona. Ennen vuotta 2012 Putinin "poliittisten teknologioiden" pääinsinööri oli Vladislav Surkov, joka nukkemestarin tavoin kontrolloi poliittista järjestelmää muodostamalla puoleita, jotka olivat muodollisesti oppositiossa, mutta kuitenkin Kremlin hallinnassa. Oliko joku poliittinen toimija "aito" vai taas yksi Kremlin projekti selvisi vasta silloin kun tämä toimija sai vankeusrangaistuksen, koska omia ei laiteta vankilaan.

 Parlamenttivaalien jälkeiset mielenosoitukset osoittivat valtaeliitille ettei Surkovin hienovaraisemmat menetelmät vastanneet enää ajan haasteisiin. Hänet siirettiin syrjään ja tilalle tuli avoin opposition johtajien ahdistelu, minkä myös Navalnyi sai tuntea. Jatkossa, aina kun ihmisiä pidätettiin Moskovan mielenosoituksista, myös hän sai tutut viisitoista vuorokautta vankeutta. Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja haastoi Navalnyin oikeuteen herjauksesta tämän "huijareiden ja varkaiden puolue"-nimityksen käytöstä ja Navalnyi sai noin tuhannen dollarin sakot. Oikeudessa voittanut kansanedustaja kehoitti myös kaikkia muita puolueen edustajia haastamaan Navalnyi samasta teosta, mikä teoriassa voisi johtaa kahteen miljoonaan tuhannen dollarin sakkoon. Toistaiseksi tämä optio on jäänyt käyttämättä, luultavasti siinä käsityksessä ettei rahansa menettäminen saisi Navalnya hiljaiseksi. Oli aika suunnitella miten hänet saisi lopullisesti pelistä.

 11. kesäkuuta poliisi suoritti kotietsinnät useiden oppositiojohtajien kotiin, päivää ennen opposition seuraavaa mielenosoitusta. Navalnyi oli yksi kohteista. Saatuaan tietää kotietsinnöistä Eho Moskvy-radioaseman aamulähetys yritti tavoittaa Navalnyin puhelimitse, mutta hänen puhelimensa ollessa takavarikoituna, he soittivat Navalnyin asianajajalle, joka oli juuri matkalla tapahtumapaikalle. Radioaseman kuuntelijat saivat todistaa puolentoista tunnin ajan suorassa lähetyksessä kuinka asianajaja yritti päästä kahden rynnäkkökiväärillä varustetun poliisin ohi kerrostalon rappuun, jotta hän voisi olla läsnä asiakkaansa kotietsinnässä, niin kuin lain mukaan hänellä on oikeus. Poliisit eivät myöskään esittäytyneet useista pyynnöistä huolimatta lain edellyttämällä tavalla tai oikeastaan ollenkaan. Kotietsinnöissä takavarikoitiin kaikki tietokoneet ja muistilaitteet, dokumentteja, lasten valokuvia sisältävät albumit sekä vaatteet joihin oli painettu opposition käyttämiä logoja. Kotietsinnät liittyivät päivää ennen Putinin virkaanastujaisia pidettyihin mieleenosoituksiin, joissa poliisi otti yhteen mieleenosoittajien kanssa. Navalnyi oli tutkinnassa kuultavana todistajana, eikä epäiltynä, mutta ilmeisesti tämä ei ole este kotietsinnälle.

 Etsinnässä takavarikoiduista esineissä ei ollut mitään raskauttavia todisteita Navalnya vastaan. Viikkojen sisään takavarikoiden jälkeen salaperäinen hakkereiden ryhmä vuoti lehdistölle hänen sähköpostikirjeenvaihtonsa. Uskottavampi selitys tapahtuneelle on se, että materiaalin antoivat lehdistölle tutkintaviranomaiset, joiden hallussa Navalnyin tietokoneet olivat. Kirjeenvaihdosta ei paljastunut mitään uutta: Ei todisteita amerikkalaisten hyväksi toimisesta eikä todisteita Navalnyin osallisuudesta mielenosoitusten väkivaltaisuuksien järjestämiseen. Mutta koska jotain piti löytää, lehdistö laitettiin raportoimaan Navalnyin kirjeenvaihdosta Kirovin kuvernöörin kanssa, jonka neuvonantajana hän toimii vuonna 2009. Esille nousi taas Kirovles-juttu, jonka mukaan neuvonantajan roolissa toiminut Navalnyi painosti aluehallinnon omistaman Kirovles-yrityksen johtajan hyväksynmään tappiollisen sopimuksen raakapuun myynnistä. Aiheesta aloitettiin tutkinta vuonna 2009 ja Venäjän tutkintakomitean edustajan mukaan, Navalnyi oli yhteistyöhalukas tutkinnan aikana, ja jutun käsittely lopetettiin vuoden 2011 alussa kun rikoksen tunnusmerkit eivät tutkinnan perusteella täyttyneet.

 Venäjän tutkintakomitea on juridisen käytännön kummajainen, sillä se muistuttaa Yhdysvaltojen FBI:tä, mutta sillä on myös päällekkäisiä vastuualueita syyttäjäviraston kanssa. Erään teorian mukaan se perustettiin vuonna 2007, koska FSB:n johto oli jo rikastunut mielestään tarpeeksi, eikä enää viitsinyt profiloitua nykyisen järjestelmän ajokoiraksi niin innokkaasti kuin aikaisemmin. Tutkintakomitian johtaja Aleksandr Bastrykin tuli tunnetuksi maailmalla jo kesäkuussa kun hän kahdenkeskisessä tapaamisessa toimittajan kanssa uhkasi tämän henkeä epäsuotuisan uutisoinnin vuoksi ja vakuutti, että hän itse tulee varmistamaan hengenlähdön. Toimittajien murhien luvatussa maassa asiasta nousi pieni kohu, ei tosin valtiollisilla TV-kanavilla. Bastrykin ei kieltänyt mitään mitä hänen väitettiin sanoneen, pyysi anteeksi ja vetosi hermoromahdukseen. Maan johtajat suhtautuivat asiaan ymmärtävästi ja tämä emotianaalisesti herkkä kansan palvelija sai jatkaa virassaan pitämättä edes sairaslomaa. Heinäkuun alussa Bastrykin oli taas osallisena erikoisessa medianäytelmässä. Suorassa TV-lähetyksessä hän sätti komitean virkamiehiä, koska nämä olivat lopettaneet Navalnyin Kirovles-tutkinnan ja vaatii tapausta uudelleen tutkittavaksi. Venäjän laki sanoo tutkintakomitean tutkijoiden olevan itsenäisiä toimijoita, joiden painostamiseen kenelläkään ei ole oikeutta, mutta... No, minun sanovarasto ei enää riitä keksimään lisää uusia sanankäänteitä tämän juridisen nihilismin kuvailemiseen.

 Navalnyi ymmärsi mihin tämä kaikki johtaa ja ryhtyi vastaiskuun. Hän pyysi Tšekin viranomaisilta selvitystä Bastrykinin sidoksista maahan ja saatujen virallisten dokumenttien perusteella syytti tutkintakomitean johtajaa lain rikkomisesta. Bastrykin oli vuodesta 2000 Tšekkiläisen Law Bohemia-yrityksen osittainen omistaja ja hänen olisi lain mukaan pitänyt vähintään luopua yrityksensä hallinnasta päästessään valtiotason virkamieheksi vuonna 2001. Hän luopui hallinnasta vasta vuonna 2003 ja myi osuutensa vasta 2008. Silloinkin omistusoikeuden siirto tapahtui Navalnyin mukaan väärenetyillä papereilla minkä seurauksena myynti ei ole lainvoimainen. Tšekin lainsäädännön mukaan paikallisen yrityksen omistajalla on oikeus oleskelulupaan maassa, ja tämä oleskelulupa Bastrykinilla oli ennen kyseenalaista omistuksena myyntiä. Johtopäätöksenä Navalnyi käytännössä syyttää Bastrykiniä, jolla on pääsy valtiosalaisuuksiin, NATO-maan potentiaaliseksi vakoojaksi. Tämä saattaa tuntua lapselliselta "ite oot"-puolustukselta, ja tavallaan se sitä onkin. Navalnyi on kuin pieni poika vanhassa vitsissä, joka tulee sisään yöllä vanhempien huoneseen, jossa nämä ovat harrastamassa seksiä, ja miettii itsekseen: "Tässäkö ovat ihmiset, jotka kieltävät minua kaivamasta nenää?" Tuskin Navalnyi aidosti on huolissaan siitä, että Venäjän johdossa on NATO:n vakoojia. Kun poliittinen keskustelu vastustajan kanssa, joka hallitsee kaikkia televisiokanavia, päättyy aina siihen, että häntä sanotaan ulkomaiden kätyriksi, täytyy välillä alentua vastustajan tasolle, jotta keskustelua voi ylipäätänsä käydä.

 Bastrykinia koskeva skandaali vaiettiin kuoliaaksi, mutta hänen johtamansa tutkintakomitea langetti Navalnyille syytteet Kirovles-jutussa ja kielsi poistumasta Moskovan alueelta. Koska Navalnyin syyttäminen puun myyntipäätöksestä, jota hän itse ei voinut neuvonantajan roolissa tehdä, olisi ollut naurettavaa, syytteitä piti muokata perusteellisesti, eri tavalla naurettaviksi. Nyt häntä syytetään rikollisryhmän johtajaksi, joka anasti itselleen kymmenen tuhatta kuutiometriä puuta ja aiheutti näin puolen miljoonan dollarin tappiot aluepiirille. Syyte on lähes identtinen Hodorkovskin toisen syytteen kanssa, jossa häntä syytettiin oman yhtiön öljyn varastamisesta. Sopivasti kummasakaan jutussa ei ole varsinaisesti rikoksen uhria, joka voisi todistaa onko jotain viety vai ei.

 Itse en muista yhtään tapausta, jossa Venäjällä oltaisiin nostettu selvästi poliittisesti motivoituneita syytteitä ja jätetty syytetty tuomitsematta. Eli ilmeisesti Navalnyi joutuu vankilaan lähiaikoina. Tämän syytteen mukainen maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta, mutta jos tämä ei riitä, niitä voi keksiä lisää, niin kuin Hodorkovskin tapauksessa. Toisaalta, tosin kuin Hodorkovski, Navalnyi ei ole yksi kansan halveksimista 90-luvulla rikastuneista oligarkeista. Jos ja kun kansan usko nykyisiin valtapitäviin katoaa, katse kääntyy siihen karismaattiseen ihmiseen, joka on taistellut valtaapitäviä vastaan ja istuu sen vuoksi vankilassa. Lisäksi Navalnyi ei ole pelkästään yksittäinen politiikko, hän on internet-ajan ilmiö. Hänen vangitseminen tulee inspiroimaan satoja muita hänen polulleen.

Venäjän poliittisen järjestelmän kesäremontti

Ennen Venäjän maaliskuun presidentinvaaleja poliittista keskustelua hallitsivat kaksi aihetta: tulevien vaalien rehellisyys ja millainen Putinin seuraava valtakausi tulee olemaan. Jälkimmäisen teeman mielipiteiden kaksi ääripäätä olivat valtapuolueen edustajien näkemys, että valtaan tulee uusi liberaalimpi Putin, joka uudistaa poliittista järjestelmää ja taloutta hallitusti, sekä opposition kovimpien pessimistien näkemys, jonka mukaan Putinin valintaa seuraa ennennäkemätön "ruuvien kiristys" eli Venäjän poliittisen järjestelmän muokkaaminen Valko-Venäjän kaltaiseksi. Suosituin mielipide oli tavallaan näiden kahden ääripään väliltä: Putin on ollut vallassa koko ajan, eikä mikään tule muuttumaan.


Olen seurannut tapahtumia ja yrittänyt ymmärtää mihin suuntaan Venäjä on menossa. Paljon on ehtinyt tapahtua ja usein on tehnyt mieli kirjoittaa näistä tapahtumista, mutta yksikään yksittäinen tapahtuma ei ole tuntunut käänteentekevältä, jota osoittamalla voisi todeta muutoksen tapahtuneen suuntaan tai toiseen. Nyt, katsoessani tämän vuoden aikana tapahtunutta kokonaisuutta, luulen megatrendin olevan selvä. Kaikki kolme esittämääni mielipidettä Putinin kolmannesta kaudesta olivat osittain oikeassa, mutta pääosin ne olivat kaikki väärässä.


Vuoden alun keskustelua hallitsivat presidentinvaalien lisäksi Medvedevin läpiajamat lait, jotka helpottivat puolueiden rekisteröintiä huomattavasti ja palauttivat kuvernöörivaalit. Siinäs näette, poliittinen järjestelmä avautuu ja demokratia toimii, sanoivat valtapuolueen edustajat paneutumatta kysymykseen siitä, kuka sen järjestelmän alun perin teki suljetuksi ja millä oikeudella. Pelkkää kulissia, sanoi oppositio. Molemmat uudistukset ovat käytännössä silmänlumetta, niin kauan kuin rehellisiä vaaleja ei ole. Toisaalta uudistukset osoittavat valtakoneiston reagoivan mielenosoituksiin, jatkoi oppositio, paneutumatta siihen, että nämä kaksi väitettä ovat keskenään jossain määrin ristiriidassa.


Sitten tulivat presidentinvaalit, jotka olivat lähes yhtä epärehelliset kuin parlamenttivaalit. Vaikka suurimmissa kaupungeissa ei kehdattu ryhtyä rumimpiin temppuihin, vaalitulosten vääristely kertoi Venäjän suvereenin demokratian tilasta paljon. Putin olisi voittanut vaalit ensimmäisellä kierroksella rehellisellä äänenlaskennallakin, mutta hänelle piti piirtää lähes kahden kolmasosan kannatus. Oppositio yritti pilata Putinin juhlapäivän pitämällä suuren mielenosoituksen päivää ennen virkaanastujaisia. Mielenosoitus muuttui mellakaksi. On vaikea sanoa kuka oli syypää. Opposition mielestä sisäministeriön joukot sulkivat ennalta sovitun reitin ja mielenosoituksen joukkoon oli ujutettu provokaattoreita, jotta mellakka saataisiin näyttämään opposition syyltä. Tämä on ihan mahdollista. Sisäministeriön mukaan mielenosoittajien joukossa oli provokaattoreita, joiden väkivaltaisen käyttäytymisen seurauksena yhteenotto syntyi. Tämäkin on ihan mahdollista, koska opposition keskuudessa on äärivasemmistolaisia ja äärioikeistolaisia ryhmiä, jotka eivät ole täysin sitoutuneet väkivallattomuuteen.


Niin tai näin, mellakka ja sen aiheuttamat seuraukset muistuttivat suuresti Saksan valtiopäivien tuhopolttoa vuonna 1933. Natsit syyttivät kommunisteja ja natsien vastustajat syyttivät natseja. Todennäköisesti tuhopoltto oli yhden mielenvikaisen kommunistin aikasaannosta, mutta historiallisesti ei ole merkityksellistä kenen syy tuhopoltto oli. Tärkeintä oli se, että natsit käyttivät tilaisuuttaan ja valta-asemaansa hyväkseen. He ottivat käyttöön edellisen hallituksen valmisteleman listan ääriaineksista, yliviivasivat sieltä natsipuolueen jäsenten nimet ja suorittivat poliittiset puhdistukset jäljellä olevien nimien perusteella. Tuhopoltosta alkunsa saanut tapahtumaketju johti natsidiktatuuriin näennäisesti demokraattisin keinoin.


En rinnasta Putinin hallintoa natseihin, eli en heitä natsikorttia, huomioin ainoastaan kahden tapahtumaketjun yhtäläisyydet. Moskovassa mielenosoittajia pidätettiin ja pidätetään edelleen toukokuun kuudennen päivän mellakoista. Päivää ennen seuraavaa opposition mielenosoitusta kesäkuussa, poliisi teki ratsian oppositiojohtajien koteihin liittyen tutkintaan mellakoiden järjestämisestä. Ratsiassa oli monia piirteitä, jotka eivät oikein sovi oikeusvaltion keinovalikoimaan. Kaikki ratsian kohteena olevat henkilöt oli tutkinnassa kirjattu todistajiksi, eikä syytetyiksi, lainvastaisesti asianomaisten juristeja ei päästetty paikalle, takavarikoiduista tietokoneista vuodettiin sähköposteja lehdistölle ja ratsiat tehtiin myös oppositiojohtajien vanhempien asuntoihin, vaikkei heillä ollut tutkinnassa mitään roolia. Seuraavaksi päiväksi oppositiojohtajat kutsuttiin kuulusteluihin, sattumoisin samana päivänä mielenosoituksen kanssa. Aikaisemmissa pidätyksissä oppositiojohtajat ovat saaneet viettää viikonloppunsa tutkintavankeudessa, koska kukaan oikeuslaitoksen viranomainen ei ole töissä viikonloppuisin. Tällä kertaa asia oli kuitenkin ilmeisen tärkeä, ja kuulustelut päätettiin pitää lauantaina. Pidätyksistä huolimatta ja niiden ansiosta, mielenosoitukseen kuitenkin kerääntyi lähes sata tuhatta ihmistä ja ne sujuivat rauhallisesti.


Tässä vaiheessa on syytä palata vielä Putinin virkaanastujaisiin. 63,6 % kannatuksella valitun presidentin juhlapäivän kunniaksi Moskovaan tuotiin eniten joukkohallintakalustoa sitten vuoden 1991 vallankaappausyrityksen ja keskusta tyhjennettiin ihmisistä. Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän lyhyen videon. Putin saapuu autosaattueessa Kremliin, tapahtumaa kuvaa 63 kameraa, mutta yksikään ei taltioi yhtään tavallista kansalaista, joka ei olisi osa tätä suurta koreografiaa. Verratkaa näitä virkaanastujaisia vaikka Obaman tai Hollanden virkaanastujaisiin, joissa tuhannet tai kymmenettuhannet äänestäjät tulevat paikalle juhlimaan valitsemaansa presidenttiä. Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta Putinin virkaanastujaisissa oli limusiini, jolla hän saapui paikalle. Videosta näkyy selvästi, ettei autolla ole rekisterikilpiä. Kansalaisliike "siniset ämpärit", joka on perustettu vastustamaan tuhansien virkamiesten sinisillä kattovaloilla varustettujen autojen mielivaltaa autoteillä, lähetti liikennepoliisille asiasta tutkintapyynnön. Poliisi vastasi, ettei ollut mahdollista tutkia mikä auto oli kyseessä ja kuka sitä ajoi. Seuraa ns. venäläinen valinta eli tilanne jossa on kaksi huonoa vaihtoehtoa: joko turvallisuuselimillä ei oikeasti ole tietoa kuka ajaa presidentin autoa tai sitten he valehtelevat ja laki ei koske presidentin kansliaa.

Putinin palattua presidentiksi duuma aloitti ennennäkemättömän työrupeaman, jonka aikana se hyväksyi ainakin neljä kiistanalaista lakia, jotka koskivat opposition toiminnan kolmea tukipilaria: vapaata tiedonvälitystä, kokoontumisoikeutta ja kansalaisliikkeitä. Ensimmäisenä hyväksyttiin mielenosoituksia koskevan lain kiristys. Sitä perusteltiin lain päivittämisellä länsimaalaiselle tasolle ja totta tosiaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan maiden lainsäädännöstä poimittiin kaiken ankarimmat pykälät ja koottiin ne yhteen lakiin. "Häiriötä" aiheuttavalle mielenosoittajalle voidaan nyt tuomita noin 760 euron sakot ja tapahtuman järjestäjille, jossa häiriöitä esiintyy, sakko voi olla 25000 euroa. Sakot ovat kovia maassa, jossa keskimääräinen vuosipalkka on noin 7500 euroa. Kovin päänvaiva tulee tapahtuman järjestäjille, joille käytännössä siirretään poliisin vastuu järjestyksen ylläpitämisessä ilman minkäänlaisia lain suomia mahdollisuuksia tämän tekemiseen. Laki on myös muotoiltu niin löyhästi, että häiriöksi voidaan tulkita roskaaminen ja mielenosoitukseksi voidaan tulkita mikä tahansa tapahtuma johon on esitetty julkinen kutsu. Lain perusteella on jo estetty pyöräilijöiden yhteisajelu parempien pyöräteiden puolesta ja nuorten kokoontuminen extreme-urheilulajin merkeissä.


Jopa kaikki pseudo-oppositiopuolueet duumassa vastustivat lakia. Osa Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen jäsenistä, jotka ovat viimeaikoina aktivoituneet ja tuoneet duumaan demokraattisen valtion oppositiota muistuttavia ilmiöitä, yritti maan historian ensimmäistä filibusteringiä eli  jarrutuskeskustelua. Käytännössä tämän piti tapahtua esittämällä loputon määrä korjausehdotuksia lakiin. Puhemies, tietoisena tästä suunnitelmasta, rajasi korjausehdotusten käsittelyajan minuuttiin, eli sellaiseen aikarajaan jossa korjausehdotusta ei ehdi edes lukemaan, saati perustelemaan.

Seuraavaksi duuma hyväksyi lain, joka antoi viranomaisille mahdollisuuden internet-sivustojen sulkemiseen, jos nämä sisältävät lapsipornoa, lasten itsemurhien ihannointia tai ääriliikkeiden materiaalia. Lakia oli helppo puolustaa, koska kukapa ei nyt lapsia haluaisi suojella ja vastaavanlaista lainsäädäntöä on myös länsimaissa. Lain viranomaisille suomat sensurointimahdollisuudet perustuvat kuitenkin IP-osoitteen estoon, eli esimerkiksi Venäjän suosituimman vapaan blogialustan Livejournalin voisi pimittää, jos sinne ilmestyy lain tarkoittamaan materiaalia eikä ylläpito ehdi poistaa sitä vuorokauden kuluessa, koska kaikki sivuston liikenne tulee samasta IP-osoitteesta.


Sitten olikin aika rajoittaa kansalaisliikkeiden toimintaa säätämällä laki, joka kiristää entisestään ulkomailta rahoitusta saavien kansalaisliikkeiden raportointivelvollisuutta tuloista, menoistaan ja toiminnastaan. Lain noudattamatta jättäminen voi tuoda johtohahmoille jopa kolme vuotta vankeutta. Lakia perusteltiin muun muassa sillä, että Yhdysvalloissa on samanlainen lainsäädäntö. Tämä on suoranainen valhe. Foreign Agent Registration Act  säädettiin siellä vuonna 1938 kun maassa oli runsaasti natsien rahoittamaa ja suoraan kontrolloimaa propagandakoneistoa. Laki velvoitti nämä toimijat rekisteröitymään ja raportoimaan toiminnastaan, mutta toimintaa ei kielletty. Laki ei kuitenkaan koskenut kotimaisia järjestöjä, jotka saivat ulkomaalaista rahoitusta, ja se kumottiin vuonna 1966. Venäjän laki antaa kaikille ulkomaalaista rahoitusta saaville järjestöille "ulkomaiden agentti"-tittelin. Englanninkielessä agentti ymmärretään jonkun asian puolesta toimijaksi, mutta historiallisten tapahtumien seurauksena sana agentti on venäjäksi synonyymi vakoilijalle. Jatkossa valtakunnalliset tv-kanavat voivat siis käytännössä esitellä haastattelemiaan opposition edustajia ulkomaalaisina vakoojina. Lain ulkopuolelle jätettiin uskonnolliset järjestöt, jotka olisivat olleet ainoita järjestöjä, joihin lakia olisi ollut järkeä soveltaa. Lähi-idästä rahoitetut vanhoilliset islamistijärjestöt voivat jatkaa toimintaansa vapaasti ja  esimakua tästä toiminnasta on nyt saatu myös levottoman Pohjois-Kaukasuksen ulkopuolella. On myös huvittavaa kuinka laki, joka velvoittaa kansalaisjärjestöt raportoimaan hyvin tarkasti tuloista ja menoista, kiirehdittiin aloitteesta hyväksytyksi laiksi muutamassa viikossa, mutta YK:n korruptiovastaisten suositusten mukainen laki, joka velvoittaisi virkamiehet selvittämään 
millä rahoilla heidän omaisuus on hankittu, on pysynyt keskustelutasolla vuosia.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä duuma palautti kunnianloukkauksen kriminalisoinnin. Opposition suosimien radiokanavien toimittajat ja haastateltavat ovat jo ottaneet käytännökseen aloittaa kaikki virkamiehiä koskevat lauseensa sanomalla: "Henkilökohtainen arvioni tilanteesta on, että...". Tämän katsotaan jossain määrin suojaavan syytteitä vastaan. Laki on ollut aikaisemmin olemassa ja valtaosin sitä käyttivät virkamiehet toimittajia vastaan, mutta se kumottiin presidentti Medvedevin aloitteesta vuonna 2011. Sittemmin Medvedevista on tullut valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän puheenjohtaja, eli hänen johtamansa puolue on kumonnut hänen oman lainsäädäntömuutoksensa alle vuodessa. Tämä vahvistaa mielestäni käsitystä siitä, ettei Venäjällä ole poliittisia instituutioita. Parlamentin molemmat huoneet toimivat kumileimasimena kaikelle mitä maan johto ehdottaa, tuomio- ja lainsäädäntövalta eivät ole riippumattomia, ja jopa entisen presidentin läpiajamat lait voidaan kumota, ilman että oppositio pääsee valtaan. Näin ollen presidentin instituutiotakaan ei ole olemassa, jäljelle jää vain Putinin instituutio.


Duuman ahkera kesä ei toki rajoittunut näihin lakeihin. WTO:n jäsenyys ratifioitiin, mikä oli mielestäni positiivinen asia, mutta olisin toivonut, että tässä olisi noudatettu hyvää hallintotapaa, eikä päätöstä olisi hyväksytty ilman satojen sivujen mittaisen sopimuksen virallista käännöstä.  Duuma kovensi myös huomattavasti vaalirikkeiden rikosoikeudellisia seuraamuksia, mikä oli opposition mielestä silkkaa vittuilua. Mutta miksi valtaapitävillä oli niin kova kiire, että parlamentin kesälomista luovuttiin jotta lakeja saataisiin tehtyä kuin kiinalaisessa hikipajassa? On olemassa kaksi suosittua näkemystä. Ensinnäkin Venäjän kesä, jolloin ihmiset pakenevat kaupungeista maaseudun puutarhatonteilleen eivätkä seuraa politiikan tapahtumia. Toiseksi, parlamentti- ja presidentinvaalien edeltävänä aikana asuinkustannusten hintojen kasvua (lämmitys, kunnalliset palvelut, sähkö, vesi, kaasu jne.) hillittiin. Nyt valtiolliset ja kunnalliset monopolit ottavat omansa takaisin ja kesän korotuksien myötä nämä kustannukset saattavat kasvaa jopa neljänneksellä. Asumiseen liittyvät kustannuksen, pois lukien vuokrat, kattoivat vuonna 2010 12 % kotitalouksien menoista, joten korotus on erittäin merkittävä erityisesti pienituloisille. Kun ensimmäiset, korotetuilla hinnoilla lasketut laskut tipahtavat postiluukusta kesälomien loputtua, on odotettavissa huomattavaa protestimielialan kasvua.

Vuoden aikana säädetyt lait vievät Venäjää autoritäärisempään suuntaan. Venäjällä laki ei kuitenkaan ole sama asia kuin käytäntö. Uudet lait antavat valtaapitäville paremman juridisen viitekehyksen ruuvien kiristämiseen, mutta ei ole itsestään selvää missä laajuudessa tämä tulee tapahtumaan. Todennäköisesti tiedonvälitys muuttuu entistään, muutama oppositiojohtaja joutuu vankilaan, kuten nyt on ilmeisesti käymässä Navalnyin tapauksessa. Tässä sivujuonessa on niin monta eri haaraa ja mielenkiintoista yksityiskohtaa, että yritän kirjoittaa siitä tarkemmin lähiaikoina. Mutta mitään vuoden 1937 kaltaisia massiivisia puhdistuksia ei ole tulossa yksinkertaisesti siksi, että Venäjän eliitti pitää rahansa ja lapsensa länsimaissa, ja täysin avoin demokratian periaatteiden hylkääminen johtaisi samanlaisiin pakotteisiin kuin Valko-Venäjää vastaan. Koska mitään merkittäviä vaaleja ei Venäjällä pidetä seuraavaan viiden vuoden aikana, protestimielialalla on kaksi mahdollisuutta muuttua toiminnaksi: Joko kasvava tyytymättömien ihmisten joukko onnistuu tekemään jonkinnäköisen vallankumouksen tai todennäköisemmin nuorten ja työkykyisten ihmisten maastamuutto kiihtyy.

Suomalaismiljardöörin öljykaupat syynnissä

Economist julkaisi noin viikko sitten Suomen rikkaimman kansalaisen Gennadi Timšenkon perustaman ja todennäköisesti puoleksi omistaman öljynvälittäjäyhtiö Gunvoria koskevan artikkelin, jossa yhtiötä käytännössä syytettiin öljymarkkinoiden manipuloinnista. Yritän tässä kirjoituksessa selostaa Economistin ja Timšenkon välisiä aikaisempia yhteenottoja, tiivistää uusimman artikkelin sisällön ja selittää Economistin jutun taustoja.


Vuonna 1952 syntynt Gennadi Timšenko on koulutukseltaan insinööri. Hän muutti Suomeen vuonna 1990 saatuan työpaikan Urals Finland-öljykauppayhtiöstä. Hän ilmeisesti tunsi Putinin Pietarin ajoiltaan ja sai suuren öljynvientisopimuksen Putinin Pietarissa aloittamasta food-for-oil-ohjelmasta ja sponsoroi myöhemmin judo-yhteisöä, jossa Putin on kunniapuheenjohtaja. Timšenko perusti Gunvorin vuonna 1997 ja sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999.


Vuonna 2003 Mihail Hodorkovskin omistama ja johtama Jukos öljy-yhtiö siirettiin oikeudenkäyntien jälkeen pääosin valtion kontrloimman öljy-yhtiön Rosneftin hallintaan. Ennen tätä hetkeä Gunvor oli pieni tekijä alalla, mutta kasvoi huomattavasti kun yhdeksi maailman suurimmaksi öljyntuottajaksi paisunut Rosneft alkoi myymään 30-40% tuotannostaan Gunvorin kautta. Jukosia syytettiin aikoinaan veronkierrosta myymällä öljyä ulkomailla rekisteröityneiden offshore-yhtiöiden kautta. Gunvor on rekisteröity Alankomaihin ja sillä on tytäryhtiöitä tai toimipisteitä Singaporessa, Sveitsissä, Dubaissa ja Bahamalla.


Edellämainitut tiedot ovat peräisin (osittain omalla tutkimustyölläni täydennettynä) Economistin vuonna 2008 julkaisemasta "Greace my palm"-artikkelista. Economist ei yleensä kerro toimittajiensa nimiä, mutta ilmeisesti tämä juttu oli lehden Moskovan toimiston johtajan Arkady Ostrovskin kirjoittama ja mielestäni tämä artikkeli on edelleen ajankohtainen, sekä täysin osuva kuvaus Venäjän korruptiosta. Valitettavasti Iso-Brittaniassa on täysin naurettava ja vanhanaikainen kunnianloukkauslainsäädäntö. Pääsäntöisesti maailmalla asianomistajan on todistettava väitteiden valheellisuuden ja todistettava, että syytetty on valehdellut tahallaan vahingoittakseen hänen mainettaan. Briteissä lähtöoletus on aina syytetyn syyllisyys ja hänen on todistettava väitteidensä totuudenmukaisuus. Tämä käytäntö on mielestäni täysin vastoin keskeisiä ihmisoikeuksia ja länsimaalaisia oikeusperiaatteita. Lisäksi kanteen nostamiseen riittää, että valheeksi väitetty kirjoitus on luettavissa Briteissä, mikä koskee myös kaikkea internetin sisältöä. Niinpä venäläiset oligarkit, saudilaiset liikemiehet, monikansalliset yhtiöt ja jenkkijulkkikset saapuvat vuodesta toiseen Lontoseen selvittämään välejään median kanssa oikeudessa.


Tietenkään Economistin väitteitä ei olisi ollut mahdollista todistaa oikeudessa aukottomasti. Tapausta voi vähän ontuvasti verrata Ilkka Kanervan lahjustuomioon. Hänet tuomittiin, koska hän sai Nova Groupilta huomattavia lahjoja ja vaalirahoitusta, ja hänellä oli (ehkä) mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen. Jos syyttäjän olisi pitänyt todistaa, että hän vaikutti kaavoitukseen ja nimenomaan lahjonnan seurauksena, syytteet olisivat todennäköisesti jääneet pöydälle. Gunvor ja Timšenko käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja haastoivat Economistin kunnianloukkauksesta. Pessimistissimmät arviot kertoivat tämän olevan Economistin loppu, mutta tavalliseen tapaansa lehti puolusti toimittajiaan kuin karhuemo pentujaan. Lehden Venäjän kirjeenvaihtajat otettiin väliaikaisesti pois uutistoimitustyöstä, alkuperäisen jutun nettijulkaisua muokattiin puolustuksen helpottamiseksi (alkuperäinen sisältö löytyy täältä) ja kaikki tutkimusresurssit siirrettiin puolustuksen käyttöön. Lehti kuitenkin yllätti kaikki kieltäytyessään pyytämästä anteeksi ja maksamasta korvauksia. Timšenko luuli ehkä saavansa helppoa rahaa, mutta Economistin raivoisa puolustautuminen uhkasi viivyttää oikeudenkäyntiä ja mahdollistaa uusien paljastusten vyöryn median huomion keskittyessä oikeudenkäyntiin. Timšenko vetäytyi ja asia sovittiin oikeuden ulkopuolella. Sopimuksen ehtoja ei paljastettu.


Puolustukseen käytetty tutkimustyö oli tuottanut valtavasti materiaalia ja voimme vain kuvitella millainen kiusaus päätoimittajalla oli käyttää sitä. Mutta Economist odotti aina tähän ajankohtaan saakka tehdäkseen vastaiskunsa, jolloin artikkeli "Gunvor - Riddles, mysteries and enigmas" julkaisittiin. Artikkeli analysoi Gunvorin harjoittamaa öljynkauppaa Urals oil-markkinoilla. Urals oil on standarti Venäjältä vietävälle öljylle, joka on raskampaa ja energiasisällöltään köyhempää kuin pääosin Jäämerellä tuotettu Brent Crude-laatu, joten sitä on vaikeampaa jalostaa ja sen hinta matalampi. Urals-laadun julkisen hinnan määrittää mediayhtiö Platts pääosin arkipäivisin kello 15.45-16.30 tehtyjen julkisten kauppojen perusteella. Ongelmaksi muodostuu se, että suurin osa kaupoista tehdään julkistamatta niiden ehtoja. Kaupat tehneet yhtiöt ilmoittavat hinnan Plattsille vain niin halutessaan.


Economistin tutkimuksen mukaan alkaen tammikuusta 2005 vuoden 2009 toukokuuhun Gunvorin osallistuminen hinnan ilmoittamiseen oli vaihtelevaa. He joko olivat täysin vaiti tai ilmoittivat huomattavan määrän kauppoja tiettynä aikavälinä. Kun Gunvor oli markkinoilla aktiivinen, Uralsin hinta suhteessa Brent-laatuun laski 80% tapauksista. Kun Gunvor ei ilmoittanut hintojaan, hinta laski 75% ajasta. Uralsin vertailu Brentin hintaan poistaa tutkimusaineistosta yleisen markkinakehityksen vaikutuksen hintavaihteluihin. Yhtiö oli ylivoimaisesti suurin Plattsin hintamäärittelyssä näkyvä myyjä ja maailman mittakaavassa huomattava tekijä. Gunvorilla on pitkäaikaisia myyntisopimuksia venäläisten öljyntuottajien kanssa ja on varmaa, että sillä riittää öljyä myytäväksi vuoden jokaiselle päivälle. Öljyä pumpataan päivästä toiseen ja sen varastointi sitoo valtavasti pääomaa ja vaatii huomattavia investointeja, joten lienee turvallista olettaa, että kauppaa käytiin myös silloin kun Gunvor ei ilmoittanut tekemiään kauppoja Plattsille.


Economistin tarjoaa laajan skaalan selityksiä, mutta uskottavia vaihtoehtoja on kaksi. Joko yhtiö on täysin epäpätevä tai se, että se tarkoituksella manipuloivat markkinoita laskeakseen hintaa. Mutta miksi mikään yritys, joka saa voittonsa ostamalla halvalla ja myymällä kalliilla, haluaisi laskea markkinahintaa? Urals laadun markkinat ovat hyvin epälikvidit, myyjiä ja ostajia on vain muutama, vaikka tehtyjen kauppojen volyymi on suuri. Gunvor voi ilmoittaa vain kooltaan pienet ja korostetun alhaisella hinnalla tehdyt kaupat. Markkinoilla toimivat isot ostajat eivät todennäköisesti seuraa Plattsin hintatilastoja, koska heillä on itsellään parempi käsitys oikeasta hinnasta, ja Gunvor voi tehdä heidän kanssa suuria kauppoja ilmoittamatta hintaa julkisuuteen. Öljyntuottajilla sen sijaan ei välttämättä ole kovin hyvää käsitystä markkinoiden lyhyen aikavälin todellisuudesta. He tekevät usein pidempiaikaisia toimitussopimuksia, joiden hinta määritellään Plattsin hintatietojen mukaan, mutta vain sopimuksen alkukauden hintojen perusteella. Esimerkiksi maaliskuussa 2008 Rosneft solmi kuuden kuukauden toimitussopimuksen Gunvorin kanssa, joka perustui Brent-laadun hintaan vähennettynä Brentin ja Urals-laadun hintaerolla. Manipuloimalla pienillä ilmoitetuilla kaupoilla julkista hintaa Gunvor olisi teoriassa pystynyt alentamaan hankintakustannuksia ja tehdä suurempia voittoja "salatuilla" kaupoilla.


Suosittelen jokaiselle lukijalle tutustumista alkuperäiseen artikkeliin. Economist on yksi maailman parhaista lehdistä ja se näkyy erityisen hyvin jutun infromatiivisessa arvossa. Toisaalta lehteen aikaisemmin tutustuneet varmasti huomaavat kuinka kyseisen artikkelin tyyli poikkea tavanomaisesta Economistin tyylistä. Tämä lehti ei pelkää esittää omia mielipiteitä, välittämättä niiden yleistä konsesusta vastaan olevasta luonteesta. Esimerkkinä toimikoot vaikkapa tämä pääkirjoitus jossa lehti kehoittaa laillistamaan huumekaupan. 


Gunvoria käsittelevä artikkeli on kuitenkin erillainen. Sen sävy on melkein anteeksipyytelevä. Jokaisen väitteen kohdalla lehti esittelee ensin vaihtoehtoisen "nollahypoteesin" joka voisi kumota Gunvorin kohdistuneet syytökset vain kumotakseen hyvin varovaisesti tämä hypoteesin  seuraavissa lauseissa. Economist myös esittää kaikki tärkeimmät väittämänsä analyytikoiden suulla ja viittaa jopa käyttämiinsä tilastotieteellisiin testeihin. Näkemykseni mukaan lehti turvautuu myös jokaisen oikeuslaitoksen sokeaan pisteseen, naivismiksi naamioituun sarkasmiin: Economist kehoittaa Putinia tutkimaan Gunvorin kauppakäytäntöjä, koska ne saattavat pienentää Venäjän verokertymää ja vahingoittaa sitä kautta maan kansalaisia. Wikileaks paljasti aikoinaan USA:n Venäjän suurlähettilään John Beyrlen kertoneen emämaahansa salaperäisestä öljynkauppayhtiö Gunvorista, joka on Putinin salatun varallisuuden taustalla.


On myös mielenkiintoista huomata Economistin aineiston alkavan vuodesta 2005 ja loppuvan vuoteen 2009, eli ajankohtaan jolloin kunnianloukkausjuttu lehteä vastaan sovittiin. Kesti siis kokonaiset kolme vuotta aineiston keräämisen jälkeen ennen kuin juttu julkaistiin. Nyt se on kuitenkin julkaistu ja se antaa tärkeän kontribuution julkiseen keskusteluun. Ensinnäkin, en jaa yleistä näkemystä siitä, että spekulatiivinen kauppa olisi yhteiskunnan kannalta haitallista tai parhaimillaan yhdentekevää, mutta Urals-laadun hinnanmuodostumismekanismi on, Economistin väitteiden pitäessä paikkansa, harvinainen esimerkki markkinoiden epäonnistumisesta ja valvonnan tapreesta. Toiseksi, artikkelin perusteella on hyvä miettiä valtion ja yksityisten yhtiöiden edun niputtamista alkutuontoalalla. Mauri Pekkarinen on esittänyt Suomeen valtiollista kaivosalan yhtiötä, ja jokainen voi itse pohtia lisääkö valtion tulojen kasvattaminen tällä alalla todennäköisyyttä ympäristölainsäädännön noudattamiseen vai päinvastoin. Kolmanneksi artikkeli täydentää meidän ymmärrystä Venäjän öljyalasta ja valtiosta ylipäätänsä, joskaan esitetyt johtopäätökset tuskin tulevat monelle yllätyksenä.

S-ryhmä Venäjällä

Antiikin kreikkalainen historiantutkija ja elämäkertakirjailija Plutarkhos kirjoitti tapauksesta Aleksanteri Suuren elämässä, jolloin Anaksarkhos, muinaiskreikkalainen filosofi, kertoi Aleksanterille, että maailmankaikkeudessa on rajaton määrä maailmoita. Aleksanteri itki, koska hän ei ollut ehtinyt vielä valloittaa yhtäkään kokonaista maailmaa. Valloittaminen oli Aleksanterin elämäntarkoitus ja hän jatkoi sillä tiellä elämänsä loppuun saakka. Se miksi S-ryhmä pyrkii valloittamaan yhä uusia maailmoja ja miten he siinä onnistuvat on aihe, joka ansaitsee vähän tarkempaa pohdintaa.

Se, että S-ryhmä on valloittanut Suomen lienee selvää. Kyseessä ei kuitenkaan ole osakeyhtiö, joka yksinkertaisesti yrittää maksimoida osakkeenomistajien pääomatulot. S-ryhmä on osuuskunta, jonka jäseneksi pääsee maksamalla jäsenyysmaksun. Maksun saa takaisin jos jäsenyydestään luopuu, mutta sen arvo laskee joka vuosi  inflaation tahdissa. Omistajat saavat myös vuosittain osinkoja, jotka ovat olleet vuodesta toiseen huomattavan suuria suhteessa sijoitettuun pääomaan. Oikeastaan osuuskauppojen omistaminen on riskittömin ja kannattavin sijoitusmuoto. Ongelma on vain siinä, ettei jäsenyyksiä voi hankkia rajattomasti, joten osuuskauppaosuudet eivät ole relevantti sijoituskohde.

Osuuskaupan ja asiakasomistajuuden tarkoitus on tuottaa palveluita omistajille ja palauttaa voitot osinkoina. Koska S-ryhmällä on noin kaksi miljoona omistajaa Suomessa, huomattavan suuret voittojen kasvut näkyvät yksittäisen omistajan tilillä vain sentteinä. S-ryhmällä on tällä hetkellä 12 Prismaa Baltianmaissa ja 9 Pietarissa. Tavoite lähivuosille on 25 kauppaa Baltiassa ja 30 Pietarissa. Herää kysymys miten tämä edistää asiakasomistajien etua Suomessa.

Vastaus on varsin yksinkertainen. Vähittäistavarakaupassa on suuret skaalaedut: mitä suurempi kauppaketju, sitä suuremmat on sisäänostomäärät ja sitä enemmän hintaneuvotteluvipua tuottajien kanssa. Eli menestyminen Venäjällä toisi paitsi liikevoittoja, myös parantaisi katteita ja/tai alentaisi hintoja Suomessa.

Venäjällä menestyminen on hankalaa. Osittain tämä johtuu markkinoiden erillaisuudesta, jolloin kotimaassa toimiva konsepti voi osoittautua täysin hyödyttömäksi. Maailman suurin vähittäiskauppayritys Walmart on kahdesti suunnittellut Venäjän markkinoille tulemista, mutta on molemmilla kerroilla vetäytynyt hankkeesta ja tuskin yrittää uudestaan pitkään aikaan. Maailman toiseksi suurin kauppaketju, ranskalainen Carrefour avasi kaksi myymälää Venäjälle vuoden 2011 alussa, mutta vetäytyi markkinoilta vain neljä kuukautta myöhemmin. Walmartin ja Carrefourin konseptit keskittyvät valtaviin myymälöihin kaupungin laidalla, jotka rakennettaan pellon keskelle. Venäjällä yksityisautoilu ei kuitenkaan ole läheskään niin yleistä kuin länsimaissa. Autoja per asukas oli vuonna 2009 vain noin puolet Saksan, Ranskan tai Suomen määrästä. Lisäksi tieverkosto on riittämätön ja surkeassa kunnossa.

S-ryhmä on keskittynyt ostoskeskuksiin kaupungin sisällä. Se on myös mukauttanut konseptiaan Venäjän markkinoita varten. Suomessa Prismat ovat arkipäiväsiä myymälöitä, joilla on asiakkaita kaikista sosioekonomisista luokista. Venäjällä Prismat ovat valinneet kohderyhmiksi keskiluokan, koska se ei pysty kilpailemaan hinnoilla paikallisten halpahallien kanssaa. Kilpailuvalteiksi valittiin liikkeiden keskeinen sijainti, valikoiman laajuus sekä turvallisuus joka liittyy Suomi-brändiin. Venäjällä tuoteväärennökset myös vähittäiskaupassa ovat arkipäivää, joten mainossana "laatu" ei ole ollenkaan niin banaali ja itsestäänselvä kuin Suomessa.  Konseptin alueelliseen mukauttamiseen liittyy myös se, etteivät venäläiset kuluttajat ole tottuneet ostamaan kulutustavaroitaan samasta paikasta elintarvikkeiden kanssa. Niinpä esimerkiksi vaatteiden myyntipinta-alaa on supistettu huomattavasti ja venäläinen Prisma muistuttaakin enemmän ylisuurta S-markettia kuin suomalaista Prismaa.

Suurin syy välttää Venäjän markkinoita on korruptio, josta ulkomaalaisilla yrityksillä on paljon negatiivisia kokemuksia. Räikein näistä on varmasti Hermitage Capital Mangmentin tapaus. Ulkomaalaisten energiayhtiöiden öljy- ja kaasulähteitä on kansallistettu tekaistuilla ympäristöoikeusjutuilla. Esimerkiksi Ikea on päättänyt ole laajentumatta Venäjällä. Se on kieltäytynyt maksamasta siltä vaadittuja lahjuksia saadakseen viranomaiset kytkemän sen myymälät sähköverkkoon tai saadaksen byrokratian kuntoon myymälän avaamiseksi. Venäjällä hyvät suhteet viranomaisiin ovat tärkeitä ja tästä syystä yleisesti käytetty keino markkinoille pääsemiseksi on paikallisen ketjun ostaminen ja sen muuntaminen oman konseptin mukaiseksi. Walmartille tämä oli ainoa kuviteltavissa oleva keino, mutta S-ryhmä on rakentanut paikallisen organisaationsa nollasta. Se on lyöttäytynyt yhteen paikallisten liikekiinteistörakennuttajien kanssa, jolloin suurimmat korruptiokuopat rakennusvaiheessa ovat jääneet paikallisten toimijoiden hoidettaviksi. Paikallisten  yhteistyökumppaneiden hyvät suhteet viranomaisiin eivät auta jos länsimaalainen yritys noudattaa eettistä säännöstöään eikä suostu maksamaan lahjuksia. Näin S-ryhmä väittää tekevänsä, eikä minulle ole sattunut silmiin viitteitä päinvastaisesta. Esimerkiksi uuden myymälän alkoholimyyntiluvan saanti on lahjuksetonta tietä kulkien kuukausia kestävä prosessi. Prismat ovat kuitenkin noudattaneet tätä prosessia ja tehnyt viranomaisten vaatimia, usein täysin järjettömiä, muutoksia, siitä huolimatta että ilman alkoholin myyntilupaa elintarvikekauppa menettää Venäjän olosuhteissa huomattavan osan liikevaihdostaan.

Eräs hieman yllättävä ongelma, johon on S-ryhmä on venäjällä törmännyt, on rekrytointi. Pietarissa ja Moskovassa  työttömyys on hyvin pientä ja pätevää henkilökuntaa on vaikea saada. Suomessa opiskelijat toimivat kaupan alan työvoimareservinä ja täydentäjänä, mutta Venäjällä ei ole tapana tehdä töitä opiskelun ohessa. Prismojen työntekijävaihtuvuus on ollut suurta ja keskimäärin tavallinen kaupan työntekijä on pysynyt työsuhteessa alle vuoden. Samalla on myös pitänyt opettaa suomalaista yritys- ja palvelukulttuuria, jolloin koulutus- ja rekrytointikustannukset ovat nousseet Suomen vastaavia kustannuksia suurimmiksi.

Toistaiseksi S-ryhmän Venäjällä sijaitsevat liikkeet ovat tehneet tappiota, mutta S-ryhmän omien arvioiden mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan kassavirrat ovat jo tasapainossa. Jos tämä pitää paikkansa, niin yritystä on syytä onnitella. Taloudellisesti kestävän liiketoiminnan saavuttaminen hankalalla markkina-alueella neljässä vuodessa on huomionarvoinen suoritus, erityisesti kun koko organisaatio on rakennettu alusta saakka itse. Lisäksi yritys on onnistunut siinä, mikä on jäänyt alan kahdelta suurimmalta toimijalta tekemättä. On kuitenkin syytä huomata, että investoinnit tehdään jatkossakin suomalaisten rahoilla. Tällöin myös liiketoiminnan riski on jyvitetty kaikille asiakasomistajille. Venäläisille kuluttajille ei ole annettu mahdollisuutta liittyä asiakasomistajiksi, koska venäläinen pankkisektori on vielä kehittymätön ja bonusten maksaminen tileille olisi hyvin hankalaa. Lisäksi venäläiset ovat huomattan epäluuloisia yrityksiä kohtaan ja mainoslause kerran kuukaudessa maksettavista bonuksista olisi monen mielestä epäuskottava.

S-ryhmä tuskin ottaa tavoitteekseen koko markkinaosuuksien valtaamista kaikilla Venäjän alueilla. Ensinnäkin liiketoiminta perustuu pitkälti logistiikkaan ja venäläinen infrastruktuuri jättää paljon toivomisen varaa. Toiseksi suomalaisuus-brändi on tunnettu ja arvostettu ainoastaan Pietarissa ja sen lähialueilla, mutta esimerkiksi Moskovassa se on käytännössä tuntematon.