Joulu, vol 2

Joulu alkaa olla juhlittu täällä Kosovossakin, poislukien serbien kohdalla, jotka juhlivat vasta 6-7. päivä tammikuuta. Muutaman päivän ennen aattoa puolustusvoimien komentaja amiraali Kaskeala tuli ties kuinka monenelle visiitille Kosovoon ja käväisi totta kai vilkaisemassa meitäkin. On aina hämmentävää kun isoja herroja tulee Suomesta katsomaan mitä täällä tapahtuu. Täytyy hetkeksi palauttaa mieleen sulkeiset, tervehtimen ja muu varusmiestouhu, jotka ainakin sääntökirjojen perusteella kuuluvat meidän arkeen. Isoille herroille on myös osattava puhua armeijaa ja esiteltävä aina sillä kielellä mitä olet tekemässä juuri sillä hetkellä kun ko. henkilö sattuu ilmestymään paikalle. "Herra sotilasarvo, alikersantti Nikolenko, suoritan vapaaehtoista liikuntakoulusta" täytyisi todeta jos joudut tälläiseen tilanteeseen vaikkapa salilla. Jos sinut yllätetään vessassa, nukkumassa tai menossa kylpytakissa saunaan, niin se menee "henkilökohtaisen huollon" piikkiin ja niin edelleen.

Niin komppaniamme sitten seisoi muodossa kymmenisen minuuttia ja odotti amiraalia. Sotilaspoliisisaattue ajoi eteemme, amiraali astui ulos, sanoi hyvää päivää ja lähti pois. Kaikki arvostivat amiraalin ytimekkyyttä. Vierailu ei kuitenkaan meidän osalta ollut siinä, vaan amiraali halusi jutella miehistön kanssa hiukan epävirallisimissa olosuhteissa joten kokoonnuimme luokkaan ja hän kertoi meille matkansa tarkoituksen. Hän muisteli kuinka vuonna 99 hän oli paikan päällä luovuttamassa brittikenraalille suomalaisen pataljoonan, joka koostui 85% reserviläisistä. Brittikenraalin mielestä Kaskeala oli vastuuton, kun lähetti reserviläisiä silloisen Kosovon vaarallisempaan vastuualueeseen. Pari kuukautta myöhemmin, Kaskealan toisella vierailulla kenraali halusi toisen reserviläispataljoonan käyttöönsä, kun edellämainittu osottautui taisteluosaston parhaaksi. Ihastuttava tarina, jonka tarkoitus oli saada meidät tuntemaan ylpeyttä kuuluessamme tähän joukkoon. Juu, Talvisotaankin osallistui lähinnä reserviläisiä, mietin vaan kuinka paljon ylpeyttä voi tuntea muiden saavutuksista. Ei sillä että epäilisin tämänhetkisen joukon pystyvän samaan.

Kun tarinat oli kerrottu, amiraali kysyi oliko meiltä mitään kysyttävää häneltä. Ei ollut, sillä meidän johtoporras halusi kaikki kysymykset etukäteen kirjallisina. Ymmärrettävää siinänsä, turha puolustusvoimien komentajalta kysyä asioita, jotka eivät hänelle suoranaisesti kuuluu. Vaikeaa oli kyllä vastustaa kiusausausta kysyä häneltä elämän tarkoitusta, mutta sain vaihteeksi pidettyni suuni kiinni. Komentaja lähti, joulu lähestyi uhkaavasti. Esikunnassa oli tehty linjaus suomalaisten joukkojen osalta: Jouluaatto on tavallinen arkipäivä ja joulupäivänä on sunnuntain aikataulu. Huoltokomppania ja esikunta saivat siis vapaa-päivän, meillä mikään ei muuttunut, muutama onnellinen vapaaehtoinen vietti jouluaattonsa partiossa, valmiudessa tai leiriä valvomassa.

Itse sain jouluaaton vapaaksi ja juhlinta alkoi juhlapäivällisellä, jossa tarjoilla oli perinteiset jouluherkut sekä pari annosta punaviiniä, jotka kauppapalvelut KFOR:lle tuottava tanskalainen yritys oli meille sponsoroinut. Tämän jälkeen siirryimme joukkeen voimin briiffariin. Joukkuemme oma puuhapete oli koristellut sen jouluvaloilla ja joulukuusella, jonka alla oli lahjapaperiin käärittyjä pahvilaatikoita. Hän oli myös organisoinut kaikki ostamaan toiselle joukkueseen kuuluvalle pienen joululahjan, joita sitten availimme yhdessä. Kyllä yhdenkin naisen läsnäolo tekee ihmeitä elämiselle ja olemiselle. Itse sain lahjaksi pipon, joka on lämpimämpi kuin SA-int versi, mutta muuten lähes identtinen ja näin ollen kelvollinen työvaatteeksi, kiitos siitä.

Iltapäivällä töitä vailla olevat siirtyivät sitten messiin nauttimaan jostain muusta kuin läheisten läsnäolosta. Itse nautin vesipiipustani muutaman muun seurassa. Joulutunnelma oli kuitenkin kaukana. Ei väkinäistä syömistä, eikä hyperaktiivisia lapsia. Siirryin briiffariin suorittamaan toimenpiteen jolla se saavutetaan: Katsoin Die Hard:n ensimmäisen ja toisen osan, pimeässä huoneessa, jossa olivat vain jouluvalot päällä. Kolmen aikoihin yöllä tunnelma oli saavutettu ja lähdin nukkumaan. Aamulla koitti vuoden turhin päivä - joulupäivä. Ihmiset olivat vähän kohmeessa eilisestä, kuten asiaan kuuluukin, ja ruokalassa joulusimulaatio jatkui tähteiden syömisellä. Juhlat oli siis juhlittu ja Tapaninpäivän yöpartio kutsui.

Pyörimme erään kunnan alueella ja maassa oli pari senttiä lunta. Jostain syystä tapamuslimienemmistö oli nähnyt paljon vaivaa koristaessaan talonsa ja katunsa jouluvaloilla. Niitä oli yhden moskeijan pihassakin. Niiden loisteissa pyörimme sitten pitkin autioita katuja turvaamassa joulurauhaa.

Kielimuuri murtuu

Sain pari päivää sitten vihdoinkin käyttööni rauhanturvaajan virallisen sankirjan. Käytänössä se tuotiin paikkaan jossa käyn usein sen sijaan, että olisin kuluneen seitsemän kuukauden aikana käynyt pyytämässä sen 10 metriä kauempana olevasta kontista, josta tiesin sen olevan saatavilla. Nyt mikään ei estä minua opiskelemasta serbokroatian alkeita. Ensimmäisenä haasteena on keksiä, miten voin käyttää neljä sanakirjan tärkeintä lausetta tai sanaa samassa virkkeessä: "Seis tai ammun", "Olen eksynyt", "Minulla on nälkä" ja oma suosikkini "Tsekkoslovakia".

Joulu Kosovossa

Näin uutisoi IL pari päivää sitten. Ei päässyt Anton jouluksi kotiin, ei. Ja tunnelmat olivat sen mukaiset.



Mutta venäläisen uskonlahkon kanssa ei pelleillä!

Itsenäisyyspäivä

Pari päivää sitten juhlittiin itsenäisyyspäivää. Päivää aikaisemmin harjoiteltiin vähän sulkeisiä, eikä kukaan tietenkään muistanut miten se rynnäkkökivääri oikein vietiin olalle ja sieltä pois. Mitä järkeä sitä olisi siellä pitää? Seuraavana päivänä oli sitten juhlalounas. Kokit pistivät parastaan, niin ruokien kuin koristelunkin suhteen. Tarkemmin en ala tarjoilua kuvamaan, koska kaikki varmasti tietävät miltä ruotsinristeilyn buffet-pöytä näyttää. Sen verran kerron kuitenkin, että parhaiden sotilasperinteiden mukaisesti saimme poikkeusluvan "kovien" käyttöön, eli ruokailua edelsi yksi marskin ryyppy.



Ruokailun jälkeen siirryimme toiseen suomalaiseen leiriin, jossa suoritimme perinteisen juhlapäivän paraatin. Asento, lepo, rukoilkaamme, on päättänyt ylentää seuraavat sotilaat, itsenäisyys on tärkeää, lakki päästä, paraattijoukot kuuluvat komentooni jne. Juhlatilaisuutta seurasi muut kansallisuudet, joukkoon oli eksynyt pari jenkkiäkin, niinpä kaikki puheet pidettiin englanniksi. Omalle papille tämä oli välillä hiukan haastellista, kun dessert ja desert-sanojen lausuminen meni hiukan väärin, ja puheessa Jeesus vaelsi jälkiruuassa, joka oli vihollisen aluetta. Paikalla olivat myös suomalaisia EULEX:n edustajat, joista osa on ilmeisesti muuttanut perheensä kanssa uudelle työmaalle.

Paraatin päätteksi puoli vuotta alueella palvelleet saivat Nato-mitallin, non article 5, eli jostain muusta ansiosta kun Naton sääntöjen viidennen pykälän mukaisesta toiminnasta, jonka perusteella Naton jäsenmaat ovat velvollisia puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata.



"For defending peace and freedom" lukee mitallin toisella puolella. Itselläni oli kyllä vähän hankalaa suhtautua mitalliin vakavasti. Kyllähän Nato hyvää ja tärkeää työtä tällä tekee, mutta yksilön tasolla on vaikeaa käsittää miten oma panos vaikuttaisi suuren kokonaisuuteen. Tänään käväisin sen yhden serbiperheen luona josta kerroin aiemmin. Heillä on mennyt ihan hyvin, kukaan ei ole yrittänyt varastaa heiltä mitään vähän aikaan ja paikallinen poliisi on alkanut tosissaan partioimaan öisin heidän talon ympärillä, samoin kuin teemme mekin. Mies kiitti minua henkilökohtaisesti asioista, jotka olen tehnyt. No, minä vain raportoin asiasta, mutta kai se on osa sitä kokonaisuutta. Tiedostaen sen, etten ole alueella ikuisesti, perheenpää oli hankkinut vartiokoiria.



Illalla sitten istuimme messissä ja vilkuilimme sivusilmällä itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Päälikkö kilautti 155mm hylsyyn ja piti kohtalaisen hyvän puheen. Ulkoministeri, puolustusministeri ja puolustusvoimien komentaja ovat kaikki tulossa katsomaan meitä lyhyen ajan sisään. Tarpeeksi lähellä, tarpeeksi turvallinen joten miksipä ei? Mutta kuitenkin, näin lyhyt matka on linnan juhlista tänne, majuri sanoi.

Ikiliikkuja? Se on keksitty aikoja sitten

Talouskriisi sen kun jatkuu, eikä kenelläkkään ole enää kivaa. Venäjä on jatkanut Yhdysvaltojen syyttelyä talouskriisistä. Hallituksen mielestä kaikki heidän ongelmat ovat sieltä peräisin. Syyttelyyn onkin hyvä syy, koska ruplan kurssi on menossa alas ja kovaa. Putinin suosio on perustunut pitkälti talouden vakauteen, mikä on melkeinpä ainoa asia mitä venäläiset valtapitääviltä haluavat. Miettikää nyt, synnyt Neuvostoliitossa 70-luvulla ja elämääsi ensimmäiset 20 vuotta inflaatiota ei ole. Metromatka maksaa kolme kopeikkaa ja leipä vähän enemmän. Tuotteiden hinnat eivät yksinkertaisesti muuttuneet ja ainoa "shoppailuun" liittyvä vaihtelu oli kuinka monta tuntia saat odottaa jonossa, jotta saat samanlaiset kumisaappat kuin kaikilla muillakin. Se oli sitä vakautta. Sitten Neuvostoliitto hajosi ja uudestaan itsenäistyneet maat keksivät palauttaa oman valuutan. Kaikki ruplat rynnivät ainoaan maahan jossa se oli vielä käytössä - Venäjälle. Venäjän talous oli aika paljon pienempi kuin Neuvostoliiton, joten rahan arvo romahti. Teollisuuskaan ei viitsinyt valmistaa mitään, koska inflaatio oli niin nopeaa. Miksi tehdä auto ja myydä se tonnilla, kun huomenna siitä saa kaksi, ja ylihuomenna neljä? Rahanmäärä kasvoi ja tavaroiden määrä väheni ja inflaatio kiihtyi entisestään. Tämä siis sen jälkeen kun olet tottunut elämään todellisuudessa kun mikään ei muutu. Niinpä kaikki ihmiset menettivät säästönsä ja menettivät ne vielä uudestaan 1998. Vertailussa Suomen lama näyttää kulutusjuhlalta. Valtion omistama ja pyörittämä suunitelmatalous katosi, mutta ihmisille jäi jotain kollektiivista muistoksi - trauma.

Viime vuosina Venäjän taloudella on mennyt oikein mukavasti. Öljy oli kallista, samoin kuin muut raaka-aineet. Taloutta siirettiin takaisin valtion hallintaan ja voitot kerättiin keskuspankin holviin. Vuoden alussa Venäjällä oli maaiman kolmanneksi suurin ulkomaanvaluuttavarasto. Luulivat varmasti, että näin jatkuu ikuisesti. Kuka välittää huonosta infrastruktuurista, heikosta koulutuksesta ja olemattomasta teollisuustuotannosta kun rahaa tulee silti rekkalasteittain jatkuvasti? Sitten tuli iso paha talouskriisi. Öljyn hinta laski kolmasosaan kesän huipusta. Kaikkien muidenkin raaka-aineiden hinnat laskivat. Venäjän talous on hyvin yksipuolinen, se perustuu pelkästään raaka-aineiden vientiin. Kukaan ei halua ostaa ruplia muuhun tarkoitukseen kuin ruplamääräiseen raaka-ainekauppaan ja hintojen laskiessa ruplia tarvitaan siihen paljon vähemmän. Niinpä ruplan kohtalo oli heikentyä. Venäjän valtio ei kuitenkaan voi antaa ruplan heikentyä, koska kotimainen tuotanto on olematonta eli suurin osa kulutustavaroista tuodaan ulkomailta. Jos rupla heikkenee, hinnat nousevat kaupoissa saman verran. Kansa kokee ikäviä nostalgisia hetkiä kun säästöt häviävät ja elintaso laskee. Saattavat jopa pohtia, ettei Putin olutkkaan Jumalan poika. Ei sellaista voi sallia. Niinpä Venäjän keskuspankki alkoi palauttamaan keisarille sen mikä hänelle kuului, ostivat valuuttavarastoillaan ruplia takaisin. Kansantalouden lait ovat kuitenkin yhtä anteeksiantamattomia ja joustamattomia kuin fysiikan lait, ja varastot hupenivat hyvin nopeasti. Keskuspankin on nyt pakko antaa ruplan pudota, mutta mielellään siten, että kansa ei huomaa, eikä ala vaihtamaan sukanvarsisäästöjään euroiksi ja dollareiksi, koska se vain kiihdyttää alamäkeä. Niinpä keskuspankki devalvoi parhaillaan ruplaa viikko kerrallaan muuttamalla valuuttakoria johon rupla on sidottu: Keskuspankki päättää minkäarvoinen ruplan täytyy olla suhteessa tiettyihin valuuttoihin ja tekee tukiostoja tai myyntejä siihen päästäkseen, joten oikeasti rupla ei ole "sidottu" mihinkään, se on vain kiva sana, joka lisää luottamusta. Kyllä se veneen köysin irtoaa kun on tarpeeksi kova myrsky. Viime viikolla ruplan anettiin laskea prosentin, samoin tehdään luultavasti lähes joka viikko muutaman seuraavan kuukauden ajan. "Ai katsos, se laski prosentin. No ei se ole paljoa, ei mitään hätää." Hidaskin devalvointi vaatii sen verran valuuttaa, että Venäjä on päättänyt siirtää puutullien käyttöönottoa vuodella. Toiseksi suurimassa ostajamaassa eli Suomessa metsäteollisuus on jo sopeutuksensa tehnyt joten se ei täällä paljoa vaikuta, mutta Kiina varmasti jatkaa puun ostamista. Koko puutullitapaus on kuitenkin erinomainen esimerkki miksi yritykset eivät halua siirtää tuotantoaan Venäjälle: Valtion kontrolli on taloudessa suuri, valtion päätöksiä ei pysty ennakkoimaan ja kun jokin päätös on tehty on kokonaan eri tarina pannaanko laki käytäntöön. Rulettipöydässä on samanlaiset riskit, mutta säännöt eivät sentään muutu jatkuvasti.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa on toinen ongelma, käteistä ei tunnu olevan. Yleensä USA:n keskuspankki painaa rahaa pari prosenttia olemassaolevan rahan määrästä, saman verran kun talouden kasvu. Tämä ei aiheuta inflaatiota ja kaikki ovat ihan tyytyväisiä. Tänä syksynä setelipainossa on kuitenkin tehty runsaasti ylitöitä. Seteleitä on painettu 80% jo olemassa olevan rahan määrästä eli käteistä dollaria on nyt lähes tuplasti enemmän kuin vielä keväällä. Periaatteessa nyt pitäisi käydän niin kuin Zimbabwessa kävi, inflaatio nousee kaksi tai kolminumeroiseksi luvuksi. Mutta ei, yritykset ja pankit pitävät tällä hetkellä käteisestään kiinni kuin sukeltaja happipullostaan. Pankit eivät haluaa antaa lainaa kenellekkään, koska kuka tahansa saattaa mennä konkurssiin. Yleensähän pankit pitävät kymmenesosan tallenutusta käteisestä holvissaan ja lainaavat eteenpäin rahaa, jota ei ole olemassa ja moninkertaistavat näin ollen kierrossa olevan rahan määrän kaksinkymmenkertaiseksi suhteessa käteisen määrään. Mutta, koska tällä hetkellä kukaan ei lainaa kenellekkään tämä kerroin on paljon pienempi ja inflaatio ei kiihdy. Voimme vain arvailla mitä käy kun kaikki rauhoittuvat ja talous pyörii niinkuin aikaisemminkin. Jos USA:n keskuspankki ei ala "imuroimaan" rahaa takaisin, meillä on valmisteilla seuraava kupla.

USA:n autoteollisuus elää parhaillaan keskällä tätä lainanotto-ongelmaa. Kuluttajat pelästyivät neljän dollarin bensiinin hintaa kesällä ja haluavat nyt muutenkin edullisempia ja taloudellisempia pieniä autoja. Pick-up:t ja katumaasturivat eivät käy enää kaupaksi ja amerikkalaiset autotehtaat eivät mitään muuta oikein osaa tehdä. He ovat aina keskittyneet vain kotimaan markkinoihin ja nyt heidän pitäisi muuttaa mallistoaan ja tuotantoaan vastamaan nykyistä kysyntää. Se vaatii paljon rahaa ja sitä ei nyt ole tarjoilla. Kun kukaan muu ei anna, niin tänään he kävivät pyytämässä kongressilta pelastusta. Obama on jo pyytänyt Bushilta, että autoteollisuudelle myönettäisiin usean kymmenen miljardin dollarin tukipaketti, jotta kotimaiset teollisuustyöpaikat säilysivät. Tämä ei voi odottaa, koska General Motors, Chrysler ja Ford ovat konkurssikypsiä ja heillä on elinaikaa muutamia viikkoja. Ajatus pelastuspaketista on kaunis, muttei ole tämän päivän maailmasta. Enää ei ole olemassa amerikkalaisia tai japanilaisia tai eurooppalaisia autoja. Jokaisella firmalla on alihankintaa, joka mantereella. Japanilaisetkin autonvalmistajat kokoavat autonsa jenkeissä, koska se on maailman suurin markkina-alue ja sen kuluttajien mieltymykset täysin poikkeavia muun maailman kanssa. Menkää vaikka huviksenne katsomaan netistä jonkun japanilaisen automerkin tarjontaa jenkeissä ja verratkaa mitä ne tarjoavat Suomessa. Ei paljoa yhtäläisyyksiä löydy. Niinpä kaikki pelastuspaketit ovat vain veronmaksajien rahojen siirtoa tehtaille, jotka tekevät paskoja autoja joita kukaan ei halua.

"Change" sanoi Obama ja nimesi ulkoministeriksi, oikeusministeriksi ja puolustusministeriksi ihmisiä, jotka ovat viettäneet Valkoisessa Talossa kahdeksan vuotta.

Hearts and minds

KFOR ja paikalliset ovat kuin kaksi kaveria, joista toisella on välillä ongelmia itsekontrollin kanssa kun promillet nousee. Arkisin eletään ihan normaalisti:

-moooi, mitä kuuluu, on säitä pidellyt, ei kai rikolliset ole vaivanneet?
-Ei ole, ei, tosi kiva et ootte täällä, tykätään teistä tosi paljon.

Aina välillä tulee sitten juhlia ja mielenosoituksia, KFOR huolestuu:

-Ootko menossa? Aijjaa, no ei siin mitään, juhliminen on ihan jees, mut koitappa käyttäytyä, ettei käy niinkuin joskus on käyny.
-Juu, en mä ihan. Ihan rauhallisesti vedetään.

Ja yleensä kaikki menee ihan hyvin. Joskus KFOR tietää jo etukäteen että ongelmia saattaa olla tulossa.

-Nyt vituttaa ton UNMIK:n/serbien/albaanien käytös sen verran paljon et taidan vetää perseet!
-No äläs nyt, muistatko mitä viimeks kävi?

Ja sitten juhlapäivä tulee ja käy selväksi, että kaveri on vetänyt perseet. Alkaa "voisitko nyt lähteä nukkumaan, kenenkään mielestä sun jutut ei oo enää hauskoja"-vaihe ja sitä seuraa "sähän lähet tai mä raahaan sut ulos"-vaihe. Isoista kaijuttimista huudetaan et menkää kotiin ja telkkarissa pyöri KFOR:n oma mainos jossa sotilaat ovat mellakkavarusteet päällä, hakkaavat pampuilla kilpiin ja helikopterit pörräävät taivaalla. Mainos on mustavalkoinen, sotilaat on kuvattu alakulmista ja uhkaava ääni kertoo, että KFOR on sitoutunut ylläpitämään väkivallan käytön monopoliaan ja tänään kannattaa jäädä kotiin. Ja jos kaveri ei suostu lähtemään niin se raahataan pois. Koittaa seuraava päivä. Välillä laumakäyttäytymisen huuma on vienyt muistin ja välillä kiukutellaan pari päivää kun olisi ollut niin hauskaa jatkaa. Mutta pian elämä taas jatkuu ja ollaan kavereita ja tosi kiva kun ei käynyt pahemmin. Nääääin.

No joo, ei paikallisväestön ja KFOR suhde ihan noin yksinkertainen ole. KFOR on paikallisten silmissä luotettavin instituutio vuodesta toiseen ja ihmiset jaksavat kiittää läsnäolostamme lähes, joka keskustelussa. Se on hiukan hämmentävää kun on ollut alueella alle seitsemän kuukautta ja KFOR aloituksen aikoihin vielä ala-asteella. Olen toki ollut osallisena monessa pikkutärkeässä asiassa, joita KFOR täällä tekee kuten takavarikoimassa laittomia aseita, eristämässä räjähderaivausta, partioimassa rikollisuuden vaivaamilla alueilla ja harrastamassa tuholaistorjuntaa (mikä sekin on tällä hetkellä meiltä kieletty), mutta vaikea on silti käsittää miksi niin valtava enemmistö paikallisista arvostaa meitä niin paljon. Täytyy toki muistaa, että nykyinen tilanne on erillainen kun vaikkapa viisi vuotta sitten, kun KFOR vaikutti aluellaa paljon enemmän. Rakensivat kaivoja ja teitä, antoivat ihmisille polttopuita talveksi, lahjoittivat kirjoja kouluun jne. "L'État, c'est moi." olisi KFOR:n komentaja voinut todeta vielä muutama vuosi sitten. Ehkä ihmisten luottamus perustuu juurikin näihin pieniin tekoihin, jotka kerääntyvät paikallisten kolliktiiviseen muistiin.

Toisaalta hyvät teot harvoin riittävät. Jotta niistä olisi hyötyä omalle maineelle, täytyy varmistaa, että muutkin tietävät niistä. KFOR:n tiedottaminen on ilmeisesti tässä onnistunut, samoin kun se on onnistunut oman puolueettoman roolin viestittämisessä. KFOR:ssa on sotilaita monesta maasta, joista kaikki eivät ole vielä tunnustaneet Kosovoa. Mutta suurimalle osalle paikallisista on selvää, ettei KFOR edusta kotimaidensa ulkopolitiikka suoraan, ja ettei meillä ole halua tai mahdollisuutta ottaa mitään kantaa mihinkään itsenäisyyttä koskevaan asiaan. Me vaan olemme täällä teidän oman turvallisuuttenne vuoksi, ja mikään muu ei meitä kosketa, on KFOR:n yleispätevä mantra. Sitä ja muuten vaan positiivisia mielikuvia meistä levitetään muutamien medioiden kautta. Kuvat bussimainoksista olenkin jo esittänyt, ja vastaavanlaisia tievarsimainoksi löytyy suurimpien teiden yhteydessä. Lisäksi KFOR:lla on oma radiokanava ja lasten lehti 4U, jota jaetaan koululaisille. Käykää katsomassa lehden linkki ja yrittäkää löytää KFOR:n logo. Siinä on muutamalla sotilaalla kova tehtävä, toimittaa teinilehteä ja levittää länsimaalaista viihdettä. Hyvin ne näköjään pärjäävät. Pari viikkoa sitten eräs teinityttö juoksi luokseni ja pyysi kauan harjoitellulla englanninkielisellä lauseella toimittaman hänen kirje lehden toimitukseen. Ei kai siinä voinut kieltäytyä, vaikkei ollut hajuakaan minne se kirje piti toimittaa. Jokaisen on tehtävä osansa ihmisten sydämmien voittamisessa.

Tapahtuu kaikennäköistä kotimaassakin

Lupasin seuraavaksi kirjoittaa KFOR:n keinoista ja toiminnasta paikallisväestön voittamisen suhteen, mutten teekkään niin vielä, en. Olen sentään kotimaassa ja on pakko kommentoida eräitä asioita.

Ihan ensiksi Vanhan Ylioppilastalon valtaus Helsingissä. "Joukko opiskelijoita on ottanut haltuun Vanhan Ylioppilastalon Helsingissä. Paikalla oli kello 21:n jälkeen arviolta pari sataa ihmistä." HS 24.11.08 21.48
Vau vau vau, oikein pari sataa ihmistä! Peräti yli puoli prosenttia Helsingin Yliopiston opiskelijoista ja vähän yli promille koko Suomen korkeakouluopiskelijoista! Aika laaja osaanotto siis.

"Tempauksen tavoitteena on avata keskustelua tämän päivän yhteiskunnallisista konflikteista. Opiskelijat kehottavat organisoimaan käytännön vastarintaa yliopistouudistukselle, joka lisäisi yritysten vaikutusvaltaa suhteessa koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi opiskelijat kannustavat toimiin kohtuutonta vuokratasoa vastaan esimerkiksi valtaamalla tyhjiä toimistotiloja ja vaatimalla korkeampaa toimeentuloa muun muassa perustulon muodossa." kertoo valtaajien oma tiedotuslähde.

Täytyy olla kyllä aika tyytyväinen tämän päivän yhteiskuntaan, kun sen konfliktit saavat vain pari sataa ihmistä liikkeelle. Eikä paljoa varmaan haittaa heidän "käytännön vastarinta" yliopistouudistusta vastaan. Ei ole pakko opiskella, jos ei tahdo. Onhan se nyt kauheaa kun yritykset voivat vähän vihjaista mitä he tarvitsevat, ja tutkimus painottuu ehkä hiukan siihen suuntaan missä siitä on jotain hyötyä muillekkin. Ei millään pahalla, folkloristiikka, filosofia ja teologia ovat ihan kivoja harrastuksia, mutta ei sieltä nyt varmasti mitään elämää mullistavaa ole tulossa, kun samoja asioita on pieni joukko ihmisiä koko ihmiskunnan historian ajan pohtineet. Ja kyllä vuokrataso on kohtuuttoman korkealla. Vanhemillani Neuvostoliitossa olivat asiat paljon paremmin, kun vuokrat olivat säädeltyjä ja he saivat elää hyvin edullisessa kaksiossa keskellä ei mitään kahden lapsen ja tädin kanssa, aina siihen asti kun he muuttivat Suomeen. No okei, ei se ihan täydellistä ollut, asunto oli annettu eläkkeellä olevalle tädille, ja vanhemmat jonottivat omaa asuntoaan koko elämänsä ajan. Eikä se tyhjillään olevien toimistotilojen valtaaminenkaan huono idea ole! Siitähän saisi hyvää viihdettä kaikille. Voitaisiin järjestää kivoja tappeluiltoja tyhjiin taloihin, kun omistusoikeudet eivät päde, ja vahvin asunnontarvitsija voittaa. Perustulokin on aivan välttämätön opiskelijoille. Minäkin koin melkein ahdistusta kun ensimmäisen kahden perioodin aikana olin 40 tuntia viikossa töissä ja samalla piti ansaita huikeat 20 opintopistettä. Jouduin peräti kaksista ryyppäjäisistä myöhästymään, kun paskaduunia piti tehdä omasta tahdosta ja vastikeetonta rahaa ei saanut!

"Keskustelujen pohjalta on tarkoitus organisoida uutta radikaalia opiskelijaliikettä." keroo sama lähde. On kyllä radikaalia. Vuonna 1968 "Opiskelijaoppositio, joka käytti nimeä Ylioppilaat - studenterna vaati opiskelijademokrariaa, marxilais-leninististen ryhmien perustamista tiedekuntiin opiskelujen syventämiseksi, ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistamista ja Ylioppilaslehden linjan muuttamista." kertoo YLEn arkisto. Vau, markkinoiden vastustaminen on joidenkin mielestä neljänkymmenen vuoden jälkeen edelleen radikaalia! Tai ehkä vain retroa. Tai vain klishee.

"Nyt 24.11. opiskelijoiden järjestämä vanhan ylioppilastalon valtaus on avannut keskustelua tarpeesta uudenlaiselle opiskelijatoiminnalle." jatkaa valtaajien uutiskanava samana päivänä kun talo vallattiin. No kyllä, kaikki 200 osallistujaa varmasti keskustelivat ahkerasti, olivat varmaan jopa ihastuttavan yksinmielisiä asioista. Se, että minä olen vähän eri mieltä tässä vaiheessa yötä ei vielä keskustelua tee. Katsotaan nyt mitä aamulehdet sanovat.

”Tiesimme, että Vanhan valtauksen 40-vuotispäivään liittyy nostalgian ryöppy. Siksi valtasimme sen nyt ja haluamme kiinnittää huomiota opiskelijoiden nykyisiin ongelmiin. Tilanne ei ole korjaantunut kovin paljon 40 vuodessa”, ["uuden radikaalin opiskelijaliikkeen" tiedoittaja] Puhakka kertoi.
No ei korjaantunut ei. Kyllähän me nykyajan opiskelijat tiedämme, että oman elämämme hankaluudet ovat vähintään yhtä rasittavia kuin vastaavassa asemassa olleiden hankaluudet 40 vuotta sitten. Korkotukilainat tulivat 69, opintotuki 72, asumislisä 77, opintorahan suuri korotus 92. Hiukan vituttaa tollanen, kun kukaan ei tee mitään köyhän opiskelijan eteen.

Onneksi yliopistoistamme valmistuu edelleen korkean tason ajattelijoita. Kasvatustieteen maisteri Jutta Urpilainen teki vaalitappion jälkeen viiltään politologisen analyysin ja valoi uskoa omaan puolueeseen kertomalla, että äänestäjät siirtyvät Euroopassakin vasemalle Obaman voiton myötä. Siis se kaveri Yhdysvalloissa, joka kuvaa itseään sanoilla ”pro-growth, free-market guy”, joka vastustaa pakollisia terveysvakuutusmaksuja, haluaa kaksinkertaistaa yksityiskoulujen rahoituksen, saada opettajille tuloksiin perustuvan palkkausjärjestelmän, kannattaa aseenkanto-oikeutta ja kuolemanrangaistusta. Jos tämä on tosiaan vasemalle menemistä, niin taidan itsekkin äänestää demareita ensi vaaleissa, joskin tuo kuolemanrangaistus on ehkä liian vasemmistolaista minulle.

Vasemmistosta puheen ollen, Fidel Castron uusimman julkisen esiintymisen kuvat löytyvät... odottakaas, katson vielä uudestaan, etten nyt ihan hallusinoin täällä... Kyllä, Venäjän Ortodoksisen kirkon nettisivuilta! Uuden ortodoksikirkon kävi jätkä pappien mukana pyhittämässä Havanassa. Ei taida voida kommunismi kauhean hyvin kun kansalle on ooppiumia annettava. Mitä Venäjän kirkko siellä teki? Kysymys jäi vaivaamaan itseäni hetkeksi, kunnes satuin katsomaan venäläiskanavan uutisia, joissa kerrottiin eräästä Pietarilaisesta kirkosta, jonka yhteen ikoniin on maalattu Stalin. Kommunistit olivat innostuneet, ja pyytävät nyt, että kirkko tunnustaa hänet pyhimykseksi. Noo, ei mene ihan sellaisenaan läpi Venäjälläkään ja yksi pappi kommentoi rauhalliseen ja sovettelevaan sävyyn, että ihminen jonka takia suurin osa maan kirkoista tuhottiin ja miljoonittain uskovaisia lähetettiin työleireille, sovi muuhun kuin kiirastulta kuvavaan ikoniin. Fidelin tapaus on ilmeisesti vielä auki.

Ja lopuksi, kun nykyään jokainen meistä suomalaisista on itseoppinut ilmastoasiantuntija, joka tietää, että pari leutoa talvella putkeen on selvää todistusaineistoa ilmastonmuutoksesta, haluaisin kommentoida Helsingin tämän viikonlopun säätä sanomalla, että uusi jääkausi on selvästi tulossa ja jokaisen täytyisi maksimoida kasvihuonepäästönsä.