"Eriarvoisuus lisääntynyt Suomessa" Yle 25.8

"Valtaosa suomalaisista uskoo, että eriarvoisuus on Suomessa lisääntynyt viime vuosina. YLE uutisten teettämän kyselyn mukaan..." Mikä se eriarvoisuus sitten oikein on? Tämän Ylen uutisen ja otsikon perusteella se on vain tunne, jota voidaan mitata kyselyllä. Eriarvoisuus kasvaa tai pienenee jos ihmisistä tuntuu siltä. Ihan niin se ei voi olla, koska muutenhan sosiaali- ja terveysministeriö ei tekisi siitä tutkimuksia.

Eriarvoisuus ei ole mikään vakiintunut tilastointitapa. Se on termi, jolla kuvataan poikkeamaa utopiasta jossa kaikilla on kaikkea yhtä paljon: koulutusta, tuloja, tehtyjä työtunteja, terveyttä, palveluja. Yle jatkaa: "Eniten kansalaisia huolestuttaa alueellisen eriarvoisuuden lisääntyminen. Harvaan asuttujen seutujen peruspalvelujen rapautumisesta kantaa huolta 61 prosenttia kyselyyn vastanneista." Pähkinäkuoressa tämä tarkoittaa sitä, ettei jokaisessa pikkukylässä voi olla yliopistosairalaa, Lapin korvessa ei voi odottaa ambulanssin saapumista yhtä nopeasti kuin Helsingissä ja että suuria kauppakeskuksia ei rakeneta kymmenen kilometrin välein. Eikä siinä olisikaan mitä järkeä, että asumistiheydestä huolimatta joka paikassa olisi samanlaatuiset palvelut. Ihmiset tekevät valinnan asuinpaikastaan vertailemalla mm. palvelujen saatavuutta. Yhä suurempi suomalaisista on sitä mieltä, että on parempaa elää kaupungissa tai taajamassa, jolloin edellytykset harvainasutun seudun palveluille ovat yhä heikompia. Ei tässä ole mitään väärä, koska asuin paikka on ihmisen tietoinen valinta jota voi muuttaa. Jos joku haluaa asua keskellä ei mitään, niin se on hänen oikeutensa, mutta silloin on turha vaatia samanlaisia palveluja kuin kaupungissa.

Sitten on vielä tämä sosiaalinen eriarvoisuus. Se tarkoittaa sitä, että köyhemmät ihmiset sairastelevat enemmän, rikollisuus, heillä on vähemmän koulutusta ja tuloja. 90-luvusta lähtien alempien tuloluokkien kehitys on pysynyt ennallaan, samalla kuin korkeampituloiset ovat muuttuneet terveimmiksi ja paremmin koulutettuimiksi. Näin ollen eriarvoisuus on lisääntynyt. Oikeastaan koko eriarvoisuuden mittaamisessa ei ole mitään järkeä, koska mitattavat asiat ovat eriarvoisuuden syy, eikä seuraus. Tervemmät ja koulutetut ihmiset, jotka eivät mielellään tee rikoksia saavat jostain syystä parempaa palkkaa. Asiat, joita oikeasti pitäisi mitata ovat sosiaalinen liikkuvuus ja absoluuttiset tuloerot. Sosiaalisella liikkuvuudella mitataan mahdollisuuksien tasa-arvoa eli voiko esimerkiksi minipalkalla elävään perheseen syntynyt lapsi nousta aikuisiällä yhteiskunnassa vanhenpiaan korkeamalle. Voisin väittää, että Suomessa se on helpompaa kuin suurimmassa osassa länsimaista. Se on vain itsestään kiinni. Absoluuttiset tuloerot taas kertovat eri tuloluokkien palkkakehityksen. Jos alimman tuloluokan tulot nousevat 5% samalla kuin kaikkien muiden tulot nousevat 100%, niin eriarvoisuus on kasvanut, mutta kaikilla on parempi olla. Ja tärkeämpää on, että kaikilla on parempi olla, kuin että kaikilla on yhtä hyvä olla, eikö?

Fire at will

Musta savupilvi näkyi horisontissa ja suuntasimme etsimään sen lähdettä. Talon vieressä olevat heinäkasat olivat syttyneet palamaan ja tuli levisi muutamassa sekunissa ladon kautta talon kattorakenteisiin. Talon omistaja kiipesi katolle ja yritti sammuttaa paloa puutarhaletkulla, josta tuli vettä hyvin heikolla paineella. Muut kyläläiset kantoivat vettä astioissa ja heittivät sitä seinille. Yritys oli epätoivoinen. Palo levisi kattorakenteita pitkin ja kun paikalla oleva noin viidenkymmenen ihmisen katsojajoukko huomasi savun tulevan myös talon toisesta päästä, he alkoivat huutaa kilpaa talon omistajalle jotta tämä tulisi alas. Hän ei kuunellut, kasteli vaan itseään välillä vedellä. Katolle kiipesi neljä miestä, jotka painivat omistajan kanssa saadakseen hänet alas. Letku ei enää ollut hänen kädessään, mutta silti hän pyristeli tulipaloa kohti kyynelet silmissään. Lopulta miehet kuitenkin saivat omistajan alas. Kyläläiset kantoivat yhä vettä ja perheen lapset itkivät epätoivoisesti. Katon ollessa jo kokonaan tulessa palokunta saapui paikalle toisen maailmansodan aikaisella paloautolla. He saivat katon sammumaan noin tunnissa ja talosta olivat siinä vaiheessa rakenteet jäljellä.

Mitä me teimme? Mitä olisimme voineet tehdä? Soitimme ja ilmoitimme asiasta, mutta paikalla ollut poliisipartio oli jo tehnyt tämän. Harkitsimme hetken automme vaahtosammuttimemme antamista, mutta siitä olisi ollut vähän hyötyä ja talon omistaja olisi tapattanut itsensä yrittäessään sammuttaa paloa mahdollisimman läheltä. Autoimme poliisia sen verran, että pidimme katsojat tarpeeksi kaukana talosta. Kylässä oli lomalla yksi mies, joka asui Vantaalla. Käytimme häntä tulkkina ja tiedustelimme palon kulkua ja mahdollisia uhreja, joita ei ollut. Rauhoitettuaan talon omistaja tuli kysymään mistä hän saisi taloudellista apua, talo oli hänen ainoa omaisuutensa. No mehän ei mitään taloudellista apua anneta, mutta kannattaisi ensin kysyä paikallishallinolta ja sitten on näitä ulkomaalaisia avustusjärjestöjä, joilla ei kyllä ole meidän kanssa mitään tekemistä... Olemme töissä sotilasorganisaatiossa ja olimme paikalla vain tarkkailemassa. Ja mikä ihmeen älynväläys oli varastoida kaikki heinänsä talon viereen?

Encorea on turhaa pyytää

Kosovon kesäteatteri sai eilen ja tänään jatkoa. Uudelle komentajalle piti näyttää miten se ajoneuvojen tarkastuspiste oikein toimii. Ei siinä mitään, tehdään me niitä muutenkin ja sen verran ammattitaitoa löytyy, ettei pomon vierailu aiheuttanut samanlaisia paniikkikohtauksia kuin tavallisilla työpaikoilla. Ainoa muutos tavalliseen oikeastaan oli ase/räjähdekoirien saapuminen paikalle ja oman kokemukseni mukaan kesäteatterit ovat pitkälti heidän ainoa toimeksianto. Toimin auton tarkastajana ja odotin kiltisti vuoroani kunnes koira sai nuuskittua auton jokaisen lokeron. Vaikka kätevä otus koira onkin, niin ei se ihmistä voi korvata. Tutkiessani erästä autoa löysin hansikkalokerosto Suomen lipun, samanlaisen kuin meidän autoissa on. Kyselimme mistä kuljettaja oli lipun saanut, mihin hän vastaasi saanensa sen rauhanturvaajalta. Melko epätodennäköistä, muttei mahdotonta. Kerroimme takavarikoivamme lipun, mistä saimme kuulla vastalauseen: Lippu oli kuulemma nyt hänen. Eihän se menee niin, ei kenelläkään ole oikeutta jakaa puolustusvoimien omaisuutta. Lippu päässee nyt parempaan käyttöön koristamaan meidän briiffaria muiden sotamuistojen joukkoon.

Esityksen toinen osa oli enemmän toimintapainotteinen. Komppania lähti näyttämään joukkojenhallintaosaamistaan slovakkien ja tsekkijen toimiessa mellakoitsijoina. Saavuimme aikaisin aamulla paikalle ja säästäksemme voimia itse näytökseen harjoittelimme aluksi ilman varusteita, jonka jälkeen poistuimme tunniksi varjoon odottamaan yleisöä. Suuniteltu lähestyi ja puimme muutaman kerroksen vaatteita, luotiliivit ja muut suojavarustukset päälle. Lämpötila alkoi lähestyä kolmeakymmentä varjossa. Täysissä pukeissa puristuimme betoniseinän viereen, jossa oli areenan ainoa noin 70cm leveä varjoinen kohta. Sitten saimme kuulla esityksen siirtyvän kahdellakymmenellä minuutilla. Ja sitten vielä vartilla. Uutinen aiheutti pettyneitä huudahduksia. Iltapäivällä oli keihäsfinaali ja meidän yleisön viivästyminen aiheuttaisi todennäköisesti joustamista suihkussakäynnin tai ruokailun suhteen yleisurheilun eduksi. Mutta yleisö ei myöhästynyt enempää ja pääsimme marssimaan lyöden samalla iloisesti pamppujamme kilven reunaan etenemistämme rytmittääksemme. Tsekkoslovakian maaliosasto oli paljon mielytävämpi kuin irlantilaisten. Heitä ei paljoa kiinostanut tulla pamppujemme tielle, joten he tyytyivät viskelemään vesipulloja, omenoita ja hiekkaa meidän suuntaan. Erikoistehosteiksi he saivat vielä neljä oikeaa molotovin cocktailia. Yksi pullo levisi meidän vaunun alle ja sytytti sen palaamaan. Näky oli kuin Hollywoodin tuotannosta kun kaksi kuskiamme katsoivat alas ja totesivat neljän renkaan olevan tulessa, mutta onneksi sammuttaminenkin sujui kuin elokuvissa: vähän jauhetta sinne tänne ja ongelma oli hoidettu. Teatterikausi täällä etelässä on pitkä ja meistä on pikkuhiljaa tullut hyviä näyttelijöitä. Tavanomainen sekoilu ja arpominen jäi tällä kertaa hyvin vähäiseksi. Lopuksi kenraali kiitti meitä ja halusi palkita meidät. Mitaleita vaan oli liian vähän joten hän kehotti meitä valitsemaan joukkueistamme yhden, joka sellaisen erityisesti ansaitsisi. Kaikki kääntyivät katsomaan toisiaan hämmentyneinä. Mitalli kiinosti sillä hetkellä paljon vähemmän kuin varusteiden riisuminen ja ilmastoinnin viereen pääseminen. Niinpä kolme NATO-mitallia jaettiin niille, joiden nimiä ehdotettiin ensimmäisenä.

Hypetä sinäkin harmaata vanhusta

Laskeuduin tänään puoleltapäivin Kosovoon. Samaan aikaan Madridissa eräällä lentokoneella oli suuria vaikeuksia lähteä lentoon. Yli sata ihmistä kuoli. Lentomatkustamisen houkuttelevuus laskee aina kun kone putoaa ja Greenpeace on innoissaan.

Hesari julkaisi äsken uutisen USA:ssa tehdystä kyselystä, jossa McCain johtaa Obamaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan: "Myös uutiskanava CNN:n tuore mittaus todistaa Obaman suosion hiipumisesta. Sen mukaan Obama johtaa McCainia luvuin 46–43. Vielä jonkin aikaa sitten Obaman johto oli CNN:n mittauksen mukaan kuusi pistettä." Voi pientä hesarin kesätoimittajaa. Englannin kielen sana "point" ei tässä kontekstissä tarkoita pistettä, vaan prosenttiyksikköä.

Tämä uutinen masentanee Obamamanian riivaamaa Eurooppaa. Ruotsissa tehdyn kyselyn mukaan useampi ruotsalainen kannattaa äärikansallista puoluetta kuin McCainia USA:n presidentiksi. Oli hauskaa katsoa Obaman tour de Eurooppaa. Kuvittelin kaikkien vilkuttelijoiden ja valtionjohtajien laulavan erästä Natasha Bedingfieldin laulua:

If you knew it was all about you,
Every wish, every candle, every coin in the fountain.
Trust me it would scare you,
thats why I go:
(Mmm mm mm mm mm mm mm)
(Mmm mm mm mm mm mm mm)
(Mmm mm mm mm mm mm mm)
Gonna button my lips so the truth don't slip.
(Mmm mm mm mm mm mm mm)
Gotta 'beep' out what I really wanna shout.
Whoops, did I say it out loud?
Did you find out?
I wanna have your babies,
get serious like crazy.

Ei hätää Eurooppa, teinityttömäinen ihastuksenne ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Mutta miehet on sikoja ja kuherruskuukausi päättyy nopeasti suhdekriisiin, kun paljastuu USA:n presidentin ajavan oman maansa etuja, aina. Tässä tilanteessa äitisi neuvoisi sinua olemaan laittamatta toiveita charmikkaaseen hurmuriin ja suuntamaan katseesi suoraan puhuvaan perusjätkään.

McCain, hän ei ole paha kaveri. Toki hänellä on ollut rankkaa, mutta kokemus tuo varmuutta ja joillekin jopa viisautta. Hän muistuttaa oikeastaan jollain tavalla suoraan puhuvaa suomalaista miestä. Jos hän tykkää vapaakaupasta, hän puhuu sen puolesta, vaikka USA:ssa sen suosio on tällä hetkellä pienempi kuin missään länsimaassa, mukaanlukien Ranskassa. Jos hän ei tykkää maataloustukiaisista, hän äänestää niitä vastaan sidosryhmien ja lobbaajien harmiksi. Jos hänen mielestään kantasolututkimus on jees, niin senkin hän sanoo ääneen välittämättä oman puolueen uskonnollisista äänestäjistä. On hänellä toki pelisilmääkin: McCain vastustaa nykyään aborttia, mikä miellyttää tiettyjä ryhmiä huolimatta siitä, että aborttioikeus on korkeimman oikeuden, eikä presidentin päätäntävallassa. Elämme jännittäviä aikoja.

Loma

Olen lomilla. Huikeaa. Täytyy taas ottaa vähän vastuuta vaatteistaan ja ruuan hankkimisesta.

Täällä sataa, enkä ole nähnyt sadetta melkein kuukauteen.

Ihmiset kutsuvat minua etunimellä.

Katson televisiota. Sieltä tulee Michael Mooren ensimmäinen dokumenttin "Roger ja minä". Heti alussa hän valittaa kuinka yhtiön johto valittaa ettei ole rahaa ja siirtää 11 tehdasta Meksikoon ja tekee samalla "hirvittäviä voittoja". Nyt 20 vuotta myöhemmin General Motors on konkurssin partaalla. Voisiko olla niin, että yhtiön johto teki liian vähän, eikä liikaa?

Dodge the bullet

Olen erittäin huono pitämään tavaroistani huolta ja sain jälleen kerran kokea ylimääräistä sydämmentykytystä tämän takia viimeisen vuorokauden aikana. Eilen palattuani partiosta huomasin että lipastaskustani puuttui pistoolin lipas ammuksineen. Kävin tarkastamassa partioauton, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Mainitsin asiasta ohimennen partioon osallistuneille ja ajattelin, että he kyllä palauttavat sen huomattuaan ottaneensa vahingossa yhden ylimääräisen. Ilta tuli, lippaasta ei kuulunut ja aloin huolestumaan. Lipastasku on pistoolivyössä kiinni ja lippas pystyy tippumaan siitä vain siinä tapauksessa, että kansi on auki ja vyö ylösalaisin. Leirin ulkopuolella vyö on aina vyötärölle, joten oli äärimmäisen epätodennäköistä, että lipas olisi tippunut työn yhteydessä. Toisaalta miehistönkuljetusvaunulla matkustaessa vyö on tapana ottaa pois, jotta voi rauhassa mennä penkeille sikiöasentoon ja ottaa napakat matkaunet. Tarkastin joukkuemme vaunut pintapuolisesti, mutta mitään ei löytynyt. Menin körmyyn ja tarkastin kaikki paikat joissa lippaita on tapana säilyttää. Ei mitään. Körmykaveri nukkui, joten en viitsinyt aloittaa suurempaa etsintäoperaatiota. Aamulla oli taas työtä tehtävänä ja menin nukkumaan.

Uni ei oikein tullut. Pistoolin lippaan katoaminen ammuksineen on vakava juttu. Asiasta olisi tehtävä ilmoitus johdolle, seuraisi esitutkinta ja sotilaspoliisien kuulustelu. Milloin lipas katosi? Tykkäätkö ampumisesta? Ajattelitko hankkia aseen kotiin päästyäsi? Kiereskelin sängyssä ja mietin vastauksia. En voinut olla varma milloin lipas hävisi, koska lipaskoteloa tulee harvemmin käytettyä. Viimeinen havainto siitä oli viikon takaa. Ja ei, en oikeastaan tykkää ampumisesta enkä edes ammuskelupeleistä. Ainoa tarkoituksenmukainen ammunta on kun kohteena on kulkukoira, mutta niitähän Suomessa ei ole. Kehä kolmosen sisäpuolella ei ole edes susia! Ei, kulkukoirat jättäisin mainitsematta. Ase on minulle työväline ja tavallaan jokapäiväinen riesa jota en haluaisi viedä mukanani siviiliin. Tai tuleehan sitä tiettyä voiman tunnetta, mutta... Ei, en ole hankkimassa asetta Suomessa.

Aamu koitti ja lähdin työtehtäviin. Istuttiin ja tarkailtiin. Yritin lukea lehteä, mutta oli vaikea keskittyä. Pistoolinlipas piti ajatuksiani panttivangeina. Voisikohan Suomesta ostaa lippaan ilman aseenkantolupaa? Entä Nato:n id-korttia näyttämällä. Ehkä Makedoniasta sitten? Olisihan se aika noloa jos lipas jostain sitten löytyisi kun kerran kolme ihmistä jo tietää, että minulta sellainen puuttuu. Ei, asia olisi syytä myöntää mahdollisimman nopeasti, käydä läpi esitutkinta, kärsiä sen vuoksi peruntuneet lomat, saada rangaistukseksi varoituksen, ehkä jopa sakkoa tai aikaisen kotiinlähdön. Ainakin saisin kestävän maineen idioottina, joka onnistui hukkamaan ammuksia.

Palattuani töistä aloitin mittavan etsintäoperaation. Körmykaveri nukkui tultuaan yötöistä, mutta minua ei enää kiinostanut. Käänsin huoneeni ylösalaisin. Siirtelin kaappeja ja kolistelin ympäärinsä. Ei mitään. Kävin tarkastamassa joukkueen maastoautot, mutta en löytänyt etsimääni. Olin jo hyväksynyt tapahtuneen ja olin menossa joukkujohtajan toimistoon kertomaan tapahtuneesta, mutta matkalla näin ryhmämme vaunun ja menin sisään tarkastamaan sen uudestaan. Käänsin sen ylösalaisin. Ei mitään. Menin lattialle hetkeksi makamaan ja potemaan itsesääliä. Siinä tutkiskelin katseellani vaunua ja huomasin lattiatasossa pienen, 5cm korkean syvennyksen. Kurkistin sisään ja otin lippaani sieltä pois. Olipahan siinäkin tapa hakea jännitystä elämään.

Tiedättekö sen turhautumisen tunteen, kun kantaa asetta jatkuvasti mukanaan, muttei koskaan pääse ampumaan eläviä maaleja? En minäkään, mutta siitä huolimatta joukkueemme kävi eilen värikuulasotimassa ihan vain huvin vuoksi. Ilta jatkui saunomisen ja lonkeron merkeissä. Hauskaa oli. Vähämmänkin hauskaa olisi saanut olla, koska kaikki ilo illan aikana oli varastettua seuraavan aamun partiosta.

Olin eräänä yönä porttivartiossa leirin vartiotornissa ja leffan katsomisen sivussa tarkkailin alla menevää tietä, joka yhdisti kaksi viereistä kylää. Tyttö ja poika, molemmat noin kuusitoistavuotiata olivat kävelyllä. He eivät maltanneet lähteä kotiin, niinpä he kävelivät tietä pitkin sinne takaisin pysyen leirin valoissa, jotta näkisivät toisensa. Ei heillä paljoa sanottavaa toisilleen ollut, kävelivät vain ja hymyilivät isoveljen valvovan katseen alla. Lopulta poika sai pusun poskelleen ja he palasivat kyliinsä. Kohtalaisen söpöä.