Hys

Tiedoitusupseerin kirjoittama henkilökuva minusta ja jutussa oleva linkki tähän blogiin moninkertaisti lukijamääräni. 260 uniikkia lukijaa viimeisen kolmen päivän aikana, eli 500-600% enemmän kuin tavallisesti. Monet työtovereista ovat myös löytäneet tänne. Jotkut ovat vaan uteliaita ja kommentoivat jälkikäteen et hei, ihan hyvää tekstiä. Kiitos. Jotkut ovat huolissaan siitä, että kerron liikaa. Niinkuin eräs anonyymi kommentoi: "Hei sähän voisit samantien kopioida kaikkien joukkueiden rosterit ja operaatiot aina viikkoa aikasemmin tänne blogiis, niin täältä sais jo aika kattavan tiedustelupaketin Alfan alueen toiminnasta!" Tähän kommenttiin on ehkä syytä vastata.

Tästä blogista ei löydy kenenkään nimeä, paitsi omaani. Nimet löytyvät naamakirjasta. Tästä blogista löydy paikanimiä. Paikat voi toki tunnistaa ajomatkojen ja etäisyyksien perusteella, mutta silloin täytyy olla sen verran paikallistuntemusta, että eri kansalisuuksien vastuualueet on helpompi hahmottaa tunnistamalla lipun KFOR:n ajoneuvon kyljessä, sen ajoneuvon joka aina samoissa paikoissa partioi. En ole myöskään kertonut mistään operaatiosta etukäteen. Ei niitä operaatioita ole nimeksikään eikä niistä ole yleensä mitään mielenkiintoista kerrottavaa. Täytyy tosin myöntää, että paraatistakin olisi pitänyt kertoa jälkikäteen, sen sijaan että kertoisin sen tapahtuvan joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Ja yksi kaveri tuli tänään pyytämään, että poistaisin kuvan blogistani jossa hän esintyy. Se oli kyllä aika selkeä virhe minulta, ei ihmisten kuvia saa laittaa nettiin lupaa kysymättä. Opimme tästä. Mutta muuten, jos joku lukija on sitä mieltä, että kerron jotain salaista tai vaarannan operaatioiden kulkua, niin kritiikki tulee osoittaa suoraan taholle, jonka on tarkoitus sensuroida minua jos niin käy. Varmasti tiedoitusupseeri on saanut tarvittavan koulutuksen arvioimaan mitä voin sanoa ja mitä en.

Psykologia ja neurologia ovat hauskoja tieteitä. Ihmiset oppivat asioita kun muistisolut muodostavat yhteyksiä toisiinsa. Jos kysymme sosiaalipsykologilta miten ihmisryhmät oppivat, he kertovat sen tapahtuvan seuraavasti: menneet kokemukset ja tieto prosessoidaan, erotellaan ylimääräinen ja painotetaan tärkein sanoma. Tieto kerätään yhteen lähteseen, johon tutustuminen on yleensä ehto ihmisryhmään jäsenyydelle. Tämä pätee aika hyvin ammatteihin, faniklubeihin, harrastuksiin, uskontoihin jne. Meillä rauhanturvaajilla on koulutuksemme, jonka pohjana on vastavanlainen eepos, jonka nimi on todennäköisesti pysyväisasiakirja numero ties mikä. Koulutus antaa erinomaisen pohja hoitaa niitä asioita, joita täällä kohtaamme, mutta meille ei ole välitetty tietoa mistä niitä asioita voi etsiä. Vastualueeseen tutustuminen hoidetaan alussa vanhempien turvaajien opastuksella, mutta kun pari viikkoa oli kulunut, he eivät enää viitsineet/jaksaneet/nähneet tarpeelliseksi jakaa pieniä yksityiskohtia kylien aikaisemmista tapahtumista tai ihmisistä. Minulla ei edes ole käytössäni karttaa, joka kertoisi kylien etnisen jakauman. Olen kyllä nähnyt sellaisia karttoja oppitunnilla, mutta kun alussa kylien nimet eivät sanoneet mitään, niin muistisolut eivät pariutuneet. Ja jos haluan tehdä haastatteluja jossain kylässä, niin usein täytyy mennä paikan päälle katsomaan minkä näköisiä aitoja sieltä löytyy, jotta voin ensi kerralla tuoda oman tulkin mukaan. Jotenkin tuntuu, että täällä ollaan niin huolissaan operatiivisten asioiden salassapidosta, että tieto kulkee vain ylöspäin. Koska emme tiedä mitä on jo tehty, tutkittu ja kysytty, teemme samoja asioita uudestaan ja uudestaan.

Toinen juttu mikä minua vähän ihmetyttää on se, ettei kukaan Suomessa loppujen lopuksi tiedä kovin tarkasti mitä rauhanturvaajat tekevät. Länsimaalaiseen demokratian peruspilareihin kuuluu vallankäytön valvominen. Oikeuslaitos on erillään lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta. Valvonnan edellytyksenä on toiminnan läpinäkyvyys. Jokainen meistä tietää suunilleen poliittisen päätöksentekoprosessin tai poliisitoimintaa ohjaavat lait, tai jos ei tiedä, niin ne saa helposti selville. Meitäkin valvotaan täällä: Muutama päivä sitten meidät pysäytti sotilaspoliisi, joka tarkisti meidän turvavyöt, henkilöpaperit, aseet ja suojavarusteet. Mutta saako kuka tahansa Suomessa selkeän kuvan mitä suomalaiset sotilaat ulkomailla oikein tekevät? En tiedä.

Vallanvaihto

Elämme jännittäviä aikoja. Kosovon keskinen taisteluosasto, MNTF(C) kavereiden kesken, siirtyy irlantilaisten vastuulta suomalaisille. Minun arkeen tämä ei paljoa vaikuta, mutta puoli Kosovon väestöstä ja 2000 sotilasta eri maista ovat nyt suomalaisen kenraalin vastuulla. Juhlan paikka siis.

Partiot vedettiin viime yönä kolmen aikaan pois, jotta voisimme valmistautua tärkeään tapahtumaan: Komentovastuun siirtoa juhlistavaan paraatin harjoituksiin. Ajoimme aamulla bussilla taisteluosaston päämajalle ja huomasimme portilla, että suomalaisten äskettäin saapunut vartiojoukkue oli jo töissä. Jokaisella sotaherralla on hovijoukkonsa, ja suomalaisten vartiojoukkue revittiin juuri varusmiespalveluksensa päättäneistä parikymppisistä. Heitä ei käy juuri kateeksi, koska heidän ainoa tehtävä on leirin vartioiminen ja portin avaaminen. Toisaalta, he olivat saaneet jo kaasunsa ja teleskooppipamppunsa. Me saimme koulutuksen edellämainittujen käyttöön jo ensimmäisellä viikolla, mutta lupa-anomus tökkii Suomen päässä. Sain kaksi asetta heti kättelyssä, mutta pippurisumutteen luovuttaminen vaatii tietenkin pitkää harkintaa.

Saavuimme paraatipaikalle, jossa siellä irlantilainen musiikkiosasto jo harjoitteli säkkipilleilään. Kävelimme paraatimuodostelmaan ja harjoittelimme tunnin verran asiaan kuuluvia sulkeisia, joiden osaaminen oli kaikilla pahasti ruosteessa. Ketään ei kiinostanut, juhlaparaatit eivät ole kenenkään mielestä työtä jolla olisi tarkoitus, mutta perinteet vaativat sellaisen suorittamisen. Yritän ottaa varsinaiselta paraatilta kuvia.

Ulkoistaminen

Tänään blogissani on vieraileva kirjoittaja.

http://www.mil.fi/ruotuvaki/blogit/

Ihmisen paras ystävä my ass

Olimme yöllä partiossa, ja kuten aina, kulkukoirat hyökkäsivät automme kimppuun. Aloin pohtimaan koirien biologiaa. Jos koira on suden alalaji, jonka ihminen on jalostanut tarpeisiinsa, niin mikseivät villiintyneet koirat muutu sukupolvien myötä takaisin susiksi? Jalostushan on sitä, että tuodaan esille haluttu ominaisuus, jonka aiheuttajana oleva geeni on resessiivinen. Kun saadaan puhtaita yksilöitä, joilla on pelkästään resessiivistä geeniä, niiden voidaan huolettaa antaa lisääntyä keskenään, ilman halutun ominaisuuden katoamista. Toisaalta kaikissa roduissa jalostettu ominaisuus on eri, joten jos eri rotuja sekoitetaan tarpeeksi, niin lopputuloksena pitäisi olla susi, kun kaikki vallitsevat geenit on saatu kasaan.

Täällä Kosovossa kulkukoirat ovat kuitenkin koiria. Se voisi johtua siitä, että kulkukoiraongelma on vielä uusi. Ihmiset pakenivat sotaa ja jättivät koiransa villiintymään. Tai ehkä kaikista koiraroduista on jalostettu pois joitain suden vallitsevia geenejä. Tämä hypoteesi selittäisi ainakin miksi koirat haukkuvat ja sudet eivät. Joku koirien ystävä voisi valistaa minua aiheesta. Muuten turhaudun turhan pohtimiseen, otan haulikon käteen ja poistan arvoituksen pois silmistä, pois mielestä.

Jalla

Kuusi päivää lomaa kuukaudessa ei ole tarpeeksi ja tästä syystä meillä on kerran kuukaudessa mahdollisuus lähteä Skopjeen tai Thessalonikiin päiväksi ”nollaamaan”. Toisen maahan matkustaminen on kuitenkin aina vaarallista. Kolme taistelijaa joukkueestani söivät sitkeän pihvin eräässä ravintolassa viime torstaina ja saivat kaupan päälle sitkeän mahataudin, jota kutsumme tuttavallisesti jallaksi. Torstainen pihvi oli heidän viimeinen ateria kolmeen päivään ja nykyään heidän ruokavalio koostuu lähinnä sokerisuolaliuoksesta. Jos epidemia leviää, on minulla on kaksi huonoa vaihtoehtoa: Viettää kaiken aikani vessanpöntöllä tai töissä. Voisi olla hyvä idea ottaa vähän taudinaiheuttajaa talteen ja kokea tehokas jalla-dieetti ennen kotiutumista.

Minä vartioin täällä

Komppaniamme oli ollut jo jonkin aikaa taisteluosaston taktisena reservinä, tehtävä, jonka jokainen maa hoitaa vuorollaan. Teoriassa tämä tarkoitti sitä, että olimme kahden tunnin lähtövalmiudessa. Kahden tunnin aikamääre on naurettava, koska saisimme komppanian liikkeelle parissakymmenessä minuutissa koska vain. Rapid Deployment Force, niin hihassa lukee. Käytännössä taktinen reservi tarkoitti meille alkoholin kulutukseen rajoittamista kahteen annokseen per taistelija. Tästä huolimatta korkeampi johto halusi testata reserviään. Koko viikko leirissä oli kiertänyt virallinen huhu, että asiaa testataan harjoituksen avulla.

Olin yöpartiossa, eristämässä paikallisen poliisin kanssa taloa, jossa he epäilivät asekätköä. He olivat samaisena iltana lähettäneet KFOR:lle pyynnön etsinnän avustamisesta, mutta eihän kukaan korkea upseeri ole siihen aikaan enää toimistollaan. Taloa oli siis vartioitava seuraavaan aamuun. Mutta kuuden aikoihin meille soitettiin leiristä ja kerrottiin, että liikealelähtöharjoitus oli yllättäen alkanut ja meidän piti palata leiriin. Vartin kuluttua olimme jo leirissä, jossa kaikki olivat jo heränneet ja pakanneet varustuksensa ajoneuvoihin. Teimme samoin ja jäimme odottamaan lähtöä. Istuimme paikoillamme ja odotimme vielä puolitoista tuntia. Sitten ajoimme kokoontumispaikalle ja odotimme vielä tunnin taktisen reservin muita osia.

Koska harjoituksen tavoite ja tarkoitus, samoin kuin ajankohta oli pidetty meiltä tarkoituksella salassa, luulimme että käymme vain käväisemässä jossain paikassa toteamassa kahden tunnin lähtövalmiuden olevan riittävä ja palavamme leiriin. Mutta toisin kävi. Ajoimme melkein rajalle, muutaman aution talon luo, jossa meille paljastui, että kyseessä on alue-etsintäharjoitus. Alue-etsintä on sitä, kun jokainen kaappi ja pihakivi käännetään ylösalaisin ja etsitään aseita. Paikallisen poliisin alue-etsintä makasi yhä korkean johdon pöydällä. He eivät voineet tehdä päätöstä asiasta, koska he olivat tarkkailemassa harjoitusta, jossa harjoiteltiin sitä mitä meidän olisi sillä hetkellä pitänyt tehdä oikeasti. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin kävi. Perustuslain julistamisen yhteydessä olimme varautuneet mellakoihin. Partioiden miehistö oli kaksinkertaistettu, kesto kolminkertaistettu ja mellakkavarusteet oli pakattu mukaan. Partiot kuitenkin vedettiin kentältä eräänä päivänä, koska johdon mielestä meidän oli tärkeämpää osallistua joukkojenhallintaharjoitukseen, silloin kun todennäköisyys oikealle joukkojenhallintatilanteelle oli heidän omasta mielestään korkeimmillaan.

Harjoituksissa ei sinänsä ole mitään vikaa. On hyvä harjoitella Murphyn laki-skenaarioita, jos tämä laki alkaisi vaikka joskus toimimaan. Se on vain kovin kyseenalaista, että nämä harjoitukset menevät usein varsinaisen kenttätyön edelle. Miten me työntekijät voimme suhtautua vakavasti julistuksiin partiotyöskentelyn tärkeydestä, jos johto asettaa harjoittelun näiden edelle?

Meidän joukkue laitettiin harvaan riviin kohdealueen sivulle, jossa meidän piti eristää alue sillä aikaa kun alue-etsintä suoritettiin. Teoriassa eristämisen tarkoitus on estää asiattomien henkilöiden liike alueelle. Käytännön tasolla on paikallaan olemista ja eteen katsomista, sellainen asia jota on syytä harjoitella siis. Laitoimme luotiliivit päälle ja seisoimme metsän reunassa. Suurin osa oikeastaan makasi ja katsoi eteensä, mutta minä ja parini jouduimme seisomaan, koska olimme näköyhteydessä korkea-arvoisiin upseereihin, joilla ei sopinut näyttää kuinka korkealle arvostimme tätä harjoitusta. Niinpä seisoimme siinä tunnin verran. Huomasin edessäni kilpikonnan ja vartioin tarkasti ettei se tule sotkemaan meidän roolileikkiä.

Onneksi tunnin etsinnän jälkeen etsintäryhmä löysi jotain mikä muistutti miinaa, ja siirsimme eristysrengastamme sata metriä eteenpäin, pois upseereiden silmien alta. Istuin kaatuneen omenapuun päälle ja aloin kuuntelemaan kirjaa. Tunnin kuluttua, yhden aikaan päivällä, ryhmäjohtaja tuli kertomaan väliaikatietoja. Ruotsalaisten ja slovakkien etsintäryhmällä oli tunnin ruokatauko. Meillä ei tietenkään ollut ruokahuoltoa, koska kukaan ei tiennyt olevamme paikalla näin pitkään. Lähdin tutkimaan metsänreunaa. Siellä oli omena, päärynä, luumu ja kastanjapuita. Olin syönyt edellisen kerran kymmenen tuntia sitten, joten metsän antimien maistaminen vaikutti fiksulta idealta, mutta kaikki hedelmät olivat vielä raakoja. Niinpä istuin paikallani vielä kaksi tuntia kunnes antoisa harjoitus oli ohi.


Saavuimme takaisin leiriin viiden aikaan illalla. Olin nukkunut kahtena edellisenä yönä yhteensä kuusi tuntia. Olin niin väsynyt, ettei minua kiinnostanut mikään muu kuin nukkuminen, mutta minun oli pysyttävä hereillä vähintään kahdeksaan saakka, jotta säilyttäisin jonkinnäköisen päivärytmin. Menin saunaan nauttimaan taktisen reservin kaksi operatiivista etanoliannosta. Juttelin muille paikalla olleille ja paljastui, ettei harjoitus ollut ihan niin huono millaiseksi meidän joukkue oli sen kokenut. Toisella eristävällä joukkueella oli kädet täynnä irlantilaisista maalimiehistä, jotka eläytyivät jalkapallohuligaanin rooliin tavanomaisen erinomaisesti.

Lapsen psykologisessa kehityksessä on tietty vaihe, kun lapsi tajuaa etteivät omat vanhemmat ole kaikkivoipia. Samanlainen vaihe on myös jokaisen työntekijän uralla. Huomaat aina jossain vaiheessa pomosi olevan vain ihminen ja muutut katkeraksi hänen huomattavasti korkeammasta palkasta. Harva ymmärtää, että pomon palkka ei ole tajuttoman iso siitä syystä, että hän ansaitsisi sen. Se on niin iso, jotta sinä haluaisit pomoksi pomon tilalle ja kilpailisit muiden työntekijöiden kanssa tarkoituksenasi tulla nimestetyksi pomon seuraajaksi. Yleensä paras keino huolehtia mielenterveydestään on olla kyseenalaistamatta pomojen päätöksiä ja tämä on erityisen totta puolustusvoimissa. Tiedättehän kuinka jalkapallossa pelaajat yrittävät varoituksen saatuaan puhua tuomarille järkeä, vaikkei kukaan vielä tietääkseni ole onnistunut varoitusta puhumalla perumaan. Minä olen täällä vain vuoden, ja minulle riittää kun saan avautua tähän blogiin.

5226 sanaa

Tämä kuva on otettu ashkaalikylästä. Ikkunassa meitä tarkkaili hevonen. Kyseessä ei ollut mikään lato, vaan tavallinen talo ja voin kuvitella että hevosen saaminen ihmisen kokoisesta ovesta on melko vaikeaa. Mutta siinä se oli. Hevosen talo.




Nämä kaksi kuvaa ovat Liplijanin keskustasta. Ensimmäisessä lukee "Jo negosiata. Vetevendosje." Ymmärtääkseni se tarkoittaa "Riittää neuvotteleminen. Itsemääräämisoikeus.". En ole ihan varma. Alimassa kuvassa on vedetty punainen risti EUMIK:n ja EULEX:in yli. Nämä kaksi ovat EU:n vastineita UNMIK:lle. UNMIK siirtää vastuun EU:lle tämän kesän aikana, tai oli tarkoitus siirtää, mutta politiikka on hankalaa. Molemmat seinätekstit ovat hyvin yleisiä täällä. Pieni albaani-järjestö, joita näitä iskulauseita seinille maalaa, vastustaa ulkomaisten organisaatioiden läsnäoloa Kosovossa ja vaatii "itsemääräämisoikeutta. Heidän suosionsa on kuuleman mukaan koko ajan vähenemän päin, eivätkä he ole enää kovin väkivaltaisia. Ihmiset etnisyydestä riippumatta arvostavat ainakin KFOR:ia ja muut järjestöt tuovat ainakin työpaikkoja maahan, vaikkei niistä muuta hyötyä olisi.



Tämä on eräs muistomerkki, jonka ohi ajamme usein. Tämä kaveri on elänyt elämäänsä pikakelauksella. 27-vuotiaana kenraali ja vainaja.



Oikeassa laidassa oleva kaveri juoksi kadulla meitä vastaan. Hän ylisti meitä suomalaisia (ei nyt takerruta tähän sananvalintaan). Olimme kuulemma mahtavia sotilaita ja ihmisiä. Erityisesti tämä kaveri piti Ahtisaaresta, Kanervasta, Räikkösestä, Litmasesta ja Hyypiästä. En viitsinyt kertoa mitä Kanervalle kävi, enkä olisi varmaan saanut puheenvuoroakaan. Kaverilla oli vakava puheripuli. Hän halusi välttämättä tarjota meille teetä. No, menimme sitten teelle. Tytär, joka näkyy kuvassa, tarjoili sillä aikaa kun miehet puhuivat.