Viimeistään joulukuun puolivälissä suurimmalle osalle venäläisistä selvisi ettei Venäjän talous voi kovin hyvin. Putin totesi 19.12. pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että paluu kasvu-uralla on väistämätöntä, ja että kriisi kestää pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta. Tämä lausunto kuvastaa hyvin Venäjän hallituksen suhtautumista talouskriisiin. Se on kuin kevätflunssa, joka ei ole millään tavalla itse aiheutettu, ja jonka ainoa parannuskeino on aika. Varmuuden vuoksi presidentin kanslia kuitenkin ohjeisti venäläiset tv-kanavat olemaan käyttämättä sanayhdistelmää “talouskriisi”.
Olosuhteissa, joissa talouskriisistä ei saa puhua medioissa, kauppojen hintalapuista tuli tärkeä tiedonlähde itsessään. Uuden vuoden jälkeen hinnat alkoivat reagoida ruplan romahdukseen ja inflaatio pelkästään tammikuun aikana oli 3,9 %. Edes kansanedustajat eivät olleet turvassa. Tammikuun lopussa eräs heistä kertoi järkyttyneenä Duuman kahvilan puuroannoksen kallistuneen hetkessä 2,5-kertaiseksi. Eräs valtapuolueen edustaja suhtautui kuluttajien ostovoiman laskuun rauhallisemmin: hän totesi että venäläisten on ihan hyvä syödä vähän vähemmän. Yllättäen venäläiset eivät innostuneet ajatuksesta, ja hallituksen piti alkaa esittää tekevänsä jotain ilmiölle, jota he alunperin pitivät ulkosyntyisenä ja ohimenevänä.
14.1. pääministeri Medvedev ilmoitti talousfoorumin keskusteluissa, että Venäjän talousvaikeudet olivat näköpiirissä jo vuosi sitten. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan muistanut kertoa tästä ajoissa muille hallituksen jäsenille, sillä he olivat saman foorumin keskusteluissa täysin eri linjoilla siitä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Tammikuun lopussa hallitus kuitenkin julkaisi oman “antikriisiohjelmansa”. Ohjelmassa on paljon verotuksen hienosäätöä ja muita yhdentekeviä toimia. Sieltä löytyy kuitenkin myös kaksi merkittävää suuntaviivaa. Ensinnäkin, lähes kaikkia budjetin menoeriä leikataan 10 %. En ole keynesiläisen talousajattelun kannattaja, mutta minun on vaikeaa ymmärtää miten menojen leikkaaminen ehkäisee kriisiä. Tai sitä, miten investointien leikkaaminen edesauttaa tulevaa kasvua kun samaan aikaan budjetista 35 % vieviä puolustusmenoja ei leikata ollenkaan. Onko BKT:tä tarkoitus kasvattaa liittämällä Venäjään uusia alueita?
Toinen merkittävä kohta hallituksen ohjelmassa on pankkien pääomittaminen. Länsimaissa käytiin “yksityiset-voitot-jaetut-tappiot”-keskustelu muutama vuosi sitten. Kuvitelkaa, että olisimme nyt uudestaan tilanteessa, jossa pankkeja pitäisi uudelleen rahoittaa verorahoilla. Tämä on tilanne Venäjällä tällä hetkellä: kriisiohjelmassa on varattu 4 miljardia dollaria pankkien tukemiseen niiden 18 miljardin lisäksi, joista on päätetty jo viime vuonna. Viisi vuotta sitten Venäjä käytti samojen pankkien tukemiseen 36 miljardia dollaria.
Pankit eivät tietenkään ole ainoita, jotka saavat rahaa. Venäjän taloutta dominoivat valtion omistamat suuryritykset ja valtio rahoittaa niitä kriisistä toiseen. Valtiollisen öljy-yhtiö Rosneftin edustaja sanoi kaksi viikkoa sitten, että yhtiö selviytyy hyvin vaikka öljyn hinta laskee 30 $/barreli. Yhtiö on lainannut kotimaisilta markkinoilta noin 15 miljardia dollaria viimeisen kahden kuukauden aikana, ja vaikeasta tilanteesta huolimatta se on saanut markkinoilta rahaa halvemmalla kuin Venäjän valtio itse. Tämä johtuu siitä, että keskuspankki hyväksyy Rosneftin velkakirjat uusien lainojen vakuuksiksi. Pankit voivat siis lainata rahaa keskuspankilta, ostaa Rosneftin velkakirjoja ja saada niitä vastaan uusia lainoja. Käytännössä keskuspankki siis rahoittaa öljy-yhtiötä suoraan, ja pankit toimivat välikäsinä.
Rosneft on vain yksi tapaus monien joukossa. Lentoyhtiöt vaativat lisää rahaa, rautatiemonopoli vaatii lisää rahaa, jne. Ja valtiohan antaa rahaa. Venäjän hallitus ei näe mitään ongelmaa talousjärjestelmässä, jonka se on itse rakentanut. Suuret valtionyhtiöt jaetaan presidentin kavereiden kesken samalla tavoin kuin keskiajalla kuninkaat jakoivat läänityksiä aatelisille.
Putinin kannatus on edelleen yli 80 %. Sen nojalla olisi teoriassa mahdollisuus suorittaa laajamittaisia talousreformeja. Venäjän talouden oikeita ongelmia ovat korruptio, byrokratia sekä tehottomat valtio-omisteiset suuryritykset. Mitään näistä ei kuitenkaan mainita hallituksen kriisiohjelmassa. Valitettavasti valtion rooli taloudessa saattaa kasvaa huomattavasti kriisin takia. Kotitalouksien ja yritysten velkaantuminen on ollut Venäjällä todella nopeassa kasvussa koko 2000-luvun ajan. Siihen tuli kuitenkin äkkipysähdys kun ulkomaalaiset pankit lakkasivat lainaamasta rahaa Venäjälle. Lisäksi vuoden aikana keskuspankin ohjauskorko on noussut noin kolminkertaiseksi, viidestä ja puolesta prosentista viiteentoista prosenttiin. Lainojen takaisinmaksu on yhä kalliimpaa, ja myöhässä olevien lyhennysten osuus on ollut kasvussa. Pankkisektori tuntee epävarmuuden, ja useat pankit ovat rajoittaneet uutta luotonantoa huomattavasti. Inflaation lisäksi venäläisten kuluttajien ostovoimaa tulee siis heikentämään kasvavat lainanlyhennykset. Monet kotitaloudet ja yritykset eivät tule selviämään veloistaan, jolloin lainojen vakuutena toimivat asunnot ja yritykset joutuvat pankkisektorin käsiin. Ja koska valtion omistamat pankit dominoivat rahoitussektoria, nämä vakuudet päätyvät valtion käsiin.
Tilanne muistuttaa minua ajasta, josta olen lukenut vain kirjoista. Venäjän valtion pyörittämä talous on vaikeuksia, mutta valtapuolue ei sisäistä ongelmaa. Asevarusteluun käytetyt menot syövät valtaosan valtion budjetista ja maa on sodassa naapurivaltion kanssa. Öljyn hinta on romahtanut. Siinä on pähkinänkuoressa vuosi 1985, muutama vuosi ennen Neuvostoliiton romahdusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti