Nemtsovin murha

Eilen illalla Moskovan keskustassa ammuttiin kuoliaaksi oppositiojohtaja Boris Nemtsov. Kyseessä ei ollut pelkkä murha. Kun poliisivaltiossa ammutaan poliitikko julkisella paikalla, valtiovaltaa symboloivan Kremlin edessä, kyse on näyttävästä poliittisesta terrorista. Eikä Nemtsov ollut ainoastaan oppositiojohtaja, hän ymmärsi ettei häntä päästetä osallistumaan kilpailuun ihmisten äänistä. Niinpä hän puhui asioista suoraan, ilman kompromisseja ja oli todellinen toisinajattelija.

Muutama tunti ennen kuolemaansa hän antoi haastattelun Echo Moskvy-radiokanavalle, jossa mainosti opposition järjestämää talouskriisin vastaista mielenosoitusta 1. maaliskuuta. Tässä haastattelussa hän esitti mielenosoituksen teesejä:

-Ukrainan sodan ja Venäjän aggression välitön lopettaminen.

-Rehelliset vaalit, propagandan ja sensuurin lopettaminen.

-Korruption vastainen taistelu.

-Terveys- ja sosiaalimenojen kasvattaminen puolustusmenojen kustannuksella.

Nemtsovin mielipiteet olivat Venäjällä hyvin epäsuosittuja, erityisesti Ukrainan kriisin aikana. Hän otti tietoisen toimiessaan omantuntonsa mukaan ja sai maksaa siitä. Epäilemättä moni tulee epäilemään Venäjän valtion osallisuutta murhaan. Itse en usko että Kreml suoraan oli murhan takana. Nykyään Venäjällä ei harrasteta toisinajattelijoiden teloituksia, mutta yksittäisiä ihmisiä laitetaan varoitusmielessä vankilaan näytösoikeudenkäyntien avulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei Kreml ole vastuussa tästä rikoksesta.

Tällä vuosikymmenellä Venäjällä on tehnyt näyttävän paluun vanha, mutta modernisoitu vitsi:

Oikeudenkäynti maahanmuuttajan pahoinpitelystä. Syytettyjen penkillä ovat intellektuellin näköinen mies ja tavallisen näköinen mies. Tuomari pyytää edellämainittua kuvaamaan tapahtunutta:

-Matkustin bussilla. Maahanmuuttaja astui jalkani päälle. Ajattelin että jos hän ei kolmen minuutin sisään nosta jalkansa ja pyydä anteeksi, lyön häntä. Katsoin kelloa, yksi minuutti, kaksi minuuttia, kolme minuuttia. Ei mitään, siksi löin.

Tuomari pyytää tavallisen näköistä miestä selittämään miksi hän liittyi pahoinpitelyyn:

-Kuvitelkaa tilanne. Ajan bussissa, näen miehen ja mamun sen vieressä. Mies vilkuilee vuorotellen kelloa ja mamua. Sitten hän lyö. Ajattelin että se alkoi nyt koko maassa.

50-luvulla samaa vitsiä kerrottiin juutalaisista, kun Neuvostoliitto “paljasti” heidän salaliiton. Samaa vitsiä voidaan kertoa mistä tahansa ihmisryhmästä joka on joutunut valtiollisen median hampaisiin, sillä se kuvaa hyvin venäläisen propagandakoneiston vaikutusta: Ihmisille kerrotaan kuka on vihollinen ja kaikki ikään kuin jäävät odottamaan milloin asialle vihdoin saa tehdä jotain. Samanlainen vaikutus on ollut Venäjän median lietsomalla hysterialla ja vihalla Ukrainaa ja kaikkia sitä ymmärtäviä kohtaan. Uskon että tämä koitui Nemtsovin kohtaloksi. Kremlin lietsoma propaganda antoi ymmärtää, että kaikki jotka vastustavat avoimesti Venäjän politiikkaa ovat kansanpettureita joiden vahingoittamista ei katsota kovin pahalla.

Nykyinen hallinto on luonut poliisivaltion, jonka ensisijainen tarkoitus on suojella vallassa olevaa hallintoa. Sitä ei ole tarkoitettu, eikä se ole kykeneväinen suojelemaan kansalaisia terrorismilta tai tässä tapauksessa heidän turvallisuutta pääkaupungin ydinkeskustassa.

Venäjällä on riittänyt poliittista väkivaltaa koko 2000-luvun ajan. Niistä toimittajien ja toisinajattelijoiden murhista ja pahoinpitelyistä on helppo ennustaa miten tämän rikoksen selvittelyssä tulee käymään: Asialla on ollut 2-3 pikkurikollista jotka saadaan kiinni kuuden kuukauden sisällä. Venäläiset propagandistit kertovat meille että murhan takana olivat Venäjän viholliset jotka haluavat mustamaalata Venäjän maineen. Tutkintaa jatkuu pari vuotta. Oikeudenkäynnissä syyttäjällä on kerrankin pitävät todisteet, mutta salaliittoteoriat leviävät koska kukaan ei (hyvästä syystä) luota Venäjän oikeuslaitokseen. Jutun käsittely päättyy noin 3-4 vuoden kuluttua kun suuri yleisö on jo unohtanut sen koskaan tapahtuneen. Syylliset tuomitaan, murhaan tilaajista emme koskaan saa tietää mitään.

Venäjän hallituksen talouskriisiohjelma

Viimeistään joulukuun puolivälissä suurimmalle osalle venäläisistä selvisi ettei Venäjän talous voi kovin hyvin. Putin totesi 19.12. pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että paluu kasvu-uralla on väistämätöntä, ja että kriisi kestää pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta. Tämä lausunto kuvastaa hyvin Venäjän hallituksen suhtautumista talouskriisiin. Se on kuin kevätflunssa, joka ei ole millään tavalla itse aiheutettu, ja jonka ainoa parannuskeino on aika. Varmuuden vuoksi presidentin kanslia kuitenkin ohjeisti venäläiset tv-kanavat olemaan käyttämättä sanayhdistelmää “talouskriisi”.

Olosuhteissa, joissa talouskriisistä ei saa puhua medioissa, kauppojen hintalapuista tuli tärkeä tiedonlähde itsessään. Uuden vuoden jälkeen hinnat alkoivat reagoida ruplan romahdukseen ja inflaatio pelkästään tammikuun aikana oli 3,9 %. Edes kansanedustajat eivät olleet turvassa. Tammikuun lopussa eräs heistä kertoi järkyttyneenä Duuman kahvilan puuroannoksen kallistuneen hetkessä 2,5-kertaiseksi. Eräs valtapuolueen edustaja suhtautui kuluttajien ostovoiman laskuun rauhallisemmin: hän totesi että venäläisten on ihan hyvä syödä vähän vähemmän. Yllättäen venäläiset eivät innostuneet ajatuksesta, ja hallituksen piti alkaa esittää tekevänsä jotain ilmiölle, jota he alunperin pitivät ulkosyntyisenä ja ohimenevänä.

14.1. pääministeri Medvedev ilmoitti talousfoorumin keskusteluissa, että Venäjän talousvaikeudet olivat näköpiirissä jo vuosi sitten. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan muistanut kertoa tästä ajoissa muille hallituksen jäsenille, sillä he olivat saman foorumin keskusteluissa täysin eri linjoilla siitä, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Tammikuun lopussa hallitus kuitenkin julkaisi oman “antikriisiohjelmansa”. Ohjelmassa on paljon verotuksen hienosäätöä ja muita yhdentekeviä toimia. Sieltä löytyy kuitenkin myös kaksi merkittävää suuntaviivaa. Ensinnäkin, lähes kaikkia budjetin menoeriä leikataan 10 %. En ole keynesiläisen talousajattelun kannattaja, mutta minun on vaikeaa ymmärtää miten menojen leikkaaminen ehkäisee kriisiä. Tai sitä, miten investointien leikkaaminen edesauttaa tulevaa kasvua kun samaan aikaan budjetista 35 % vieviä puolustusmenoja ei leikata ollenkaan. Onko BKT:tä tarkoitus kasvattaa liittämällä Venäjään uusia alueita?

Toinen merkittävä kohta hallituksen ohjelmassa on pankkien pääomittaminen. Länsimaissa käytiin “yksityiset-voitot-jaetut-tappiot”-keskustelu muutama vuosi sitten. Kuvitelkaa, että olisimme nyt uudestaan tilanteessa, jossa pankkeja pitäisi uudelleen rahoittaa verorahoilla. Tämä on tilanne Venäjällä tällä hetkellä: kriisiohjelmassa on varattu 4 miljardia dollaria pankkien tukemiseen niiden 18 miljardin lisäksi, joista on päätetty jo viime vuonna. Viisi vuotta sitten Venäjä käytti samojen pankkien tukemiseen 36 miljardia dollaria.

Pankit eivät tietenkään ole ainoita, jotka saavat rahaa. Venäjän taloutta dominoivat valtion omistamat suuryritykset ja valtio rahoittaa niitä kriisistä toiseen. Valtiollisen öljy-yhtiö Rosneftin edustaja sanoi kaksi viikkoa sitten, että yhtiö selviytyy hyvin vaikka öljyn hinta laskee 30 $/barreli. Yhtiö on lainannut kotimaisilta markkinoilta noin 15 miljardia dollaria viimeisen kahden kuukauden aikana, ja vaikeasta tilanteesta huolimatta se on saanut markkinoilta rahaa halvemmalla kuin Venäjän valtio itse. Tämä johtuu siitä, että keskuspankki hyväksyy Rosneftin velkakirjat uusien lainojen vakuuksiksi. Pankit voivat siis lainata rahaa keskuspankilta, ostaa Rosneftin velkakirjoja ja saada niitä vastaan uusia lainoja. Käytännössä keskuspankki siis rahoittaa öljy-yhtiötä suoraan, ja pankit toimivat välikäsinä.

Rosneft on vain yksi tapaus monien joukossa. Lentoyhtiöt vaativat lisää rahaa, rautatiemonopoli vaatii lisää rahaa, jne. Ja valtiohan antaa rahaa. Venäjän hallitus ei näe mitään ongelmaa talousjärjestelmässä, jonka se on itse rakentanut. Suuret valtionyhtiöt jaetaan presidentin kavereiden kesken samalla tavoin kuin keskiajalla kuninkaat jakoivat läänityksiä aatelisille.

Putinin kannatus on edelleen yli 80 %. Sen nojalla olisi teoriassa mahdollisuus suorittaa laajamittaisia talousreformeja. Venäjän talouden oikeita ongelmia ovat korruptio, byrokratia sekä tehottomat valtio-omisteiset suuryritykset. Mitään näistä ei kuitenkaan mainita hallituksen kriisiohjelmassa. Valitettavasti valtion rooli taloudessa saattaa kasvaa huomattavasti kriisin takia. Kotitalouksien ja yritysten velkaantuminen on ollut Venäjällä todella nopeassa kasvussa koko 2000-luvun ajan. Siihen tuli kuitenkin äkkipysähdys kun ulkomaalaiset pankit lakkasivat lainaamasta rahaa Venäjälle. Lisäksi vuoden aikana keskuspankin ohjauskorko on noussut noin kolminkertaiseksi, viidestä ja puolesta prosentista viiteentoista prosenttiin. Lainojen takaisinmaksu on yhä kalliimpaa, ja myöhässä olevien lyhennysten osuus on ollut kasvussa. Pankkisektori tuntee epävarmuuden, ja useat pankit ovat rajoittaneet uutta luotonantoa huomattavasti. Inflaation lisäksi venäläisten kuluttajien ostovoimaa tulee siis heikentämään kasvavat lainanlyhennykset. Monet kotitaloudet ja yritykset eivät tule selviämään veloistaan, jolloin lainojen vakuutena toimivat asunnot ja yritykset joutuvat pankkisektorin käsiin. Ja koska valtion omistamat pankit dominoivat rahoitussektoria, nämä vakuudet päätyvät valtion käsiin.

Tilanne muistuttaa minua ajasta, josta olen lukenut vain kirjoista. Venäjän valtion pyörittämä talous on vaikeuksia, mutta valtapuolue ei sisäistä ongelmaa. Asevarusteluun käytetyt menot syövät valtaosan valtion budjetista ja maa on sodassa naapurivaltion kanssa. Öljyn hinta on romahtanut. Siinä on pähkinänkuoressa vuosi 1985, muutama vuosi ennen Neuvostoliiton romahdusta.