Venäjän pikkuinvaasio

Tänä viikonloppuna saimme seurata Venäjän avustussaattueen epämääräistä matkaa kohti Ukrainaa. Saattue jäi rajalle, mutta brittiläiset toimittajat todistivat sotilassaattueen ylittävän rajan. Avustussaattuetta on epäilty Troijan hevoseksi, ja kun uutinen rajanylityksestä levisi, kysyttiin onko tämä nyt se invaasio? Minulle on esitetty tämä kysymys useaan kertaan viikonlopun aikana, ja täytyy myöntää etten oikein osaa vastata siihen lyhyesti.

Tämä oli osa invaasiota jota on jatkunut jo pitkään. Brittiläiset toimittajat kommentoivat näkemäänsä toteamalla että vaikka joukko-osasto Venäjän armeijaa ylitti rajan, tämä ei tuntunut invaasiolta koska se tehtiin niin tottuneesti ja arkipäiväisesti. Niinpä, Venäjä on lähettänyt vapaaehtoisia ja sotilaskalustoa rajan yli jo pitkään. Separatistien johto koostuu pitkälti venäläisistä, joilla ei ole aikaisemmin ollut mitään yhteyttä alueeseen. Terijoen hallituksen jäsenet olivat sentään syntyneet Suomessa.

Separatistien aseistaminen olisi Ukrainalle riittävä casus belli, sodan aiheuttanut teko, Venäjä vastaan. Kyse ei ole koskaan ollut Ukrainan sisäisestä konfliktista. Mutta kun minulta ollaan kysytty invaasiosta, kysyjät ovat todennäköisesti tarkoittaneet sitä, ryhtyykö Venäjä avoimeen ja täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Vielä toukokuussa olisin vastannut että todennäköisesti kyllä, nyt olen eri mieltä.

Venäjä on pitänyt jatkuvasti joukkojaan rajalla 20-40 tuhannen hengen vahvuisena. Ehkä täysimittainen ja avoin hyökkäys oli jossain vaiheessa mahdollinen, eikä se varmasti ole poissuljettu nytkään. Avustussaattuetta ja sitä vastaan järjestettävää provokaatiota on epäilty Venäjän yritykseksi hankkia oikeutusta sotatoimille. Krimin miehityksen alkaessa Putin valehteli ensin avoimesti ettei paikalla ole venäläisiä sotilaita vaikka asia oli kaikille täysin selvä. Luottamus Venäjän sanoihin on menetetty täysin, joten kaikki yritykset hankkia kansainvälisesti tunnustettua oikeutusta sotatoimille olisivat täysin turhia. Sisäisen propagandan käyttöön tarkoitettua oikeutusta ei oltaisi lähdetty tekemään näin suurella budjetilla. Venäjä on jatkuvasti syyttänyt Ukrainaa tykistöiskuista rajanylityspaikoille ja Venäjän maaperälle. Tarvittaessa tällainen syytös on kaikki mitä Venäjä tarvitsee.

Ilmeisesti avustussaattue on vain avustussaattue. Sen tärkein funktio on olla PR-tempaus. Rekat ovat käytännössä tyhjiä, mutta kolmensadan rekan saattue näyttää televisiokuvissa paremmalta. Mutta myös kiihtyneet huhut tulevasta täysimittaisesta hyökkäyksestä ovat Venäjän edun mukaisia. Separatistit ovat tällä hetkellä tappioasemassa. Paikalliset eivät tue heitä: miljoonan ihmisen Donetskin kaupungista separatistit saivat alle tuhat vapaaehtoista joukkoihinsa. Separatistien taktiikan peruspilari on puolustuksen rakentaminen asutuskeskuksiin, mutta pakolaisvirtojen lisääntyessä heidän ihmiskilpensä ohenee. Jos asiat etenevät jatkossa niin kuin nyt, separatisteilla on enää muutama kuukausi aikaa sotilaalliseen tappioon. Venäjä jatkaa täysmittaisen invaasion valmistelujen näyttämistä kahdesta syystä. Ensinnäkin se sitoo Ukrainalaisia joukkoja ja toiseksi se ylläpitää separatistien taistelutahtoa. Konflikti loppuisi samana päivänä kun Venäjä lopettaisi tukensa separatisteille ja vetäisi joukkonsa kauas rajalta.

Venäjä ei nähtävästi halua miehittää Itä-Ukrainaa koska ulkopoliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen hinta olisi liian kallis. Venäjä haluaa jäädyttää konfliktin niin, että osa Ukrainan maaperästä olisi jatkuvasti kapinallisten hallussa Tämä antaisi Venäjälle käytännössä veto-oikeuden maan EU- ja NATO-pyrkimyksiin. Siksi Venäjä ei ole tunnustanut Donetskin ja Luhanskin valtioiden olemassaoloa.  Lännen johtohahmot sekä Suomen pääministerit ja ulkoministeri ovat kommentoineet Ukrainan konfliktia ja Venäjän roolia siinä yllättävän selkäsanaisesti, mutta he sanovat aina että konflikti on lopetettava neuvotteluteitse. Niin poliitikot aina tekevät, neuvotteleminen on heidän koko keinovalikoima. Itseasiassa Venäjäkin haluaisi jäädyttää konfliktin niin että se otetaan mukaan neuvottelupöytään Ukrainan asioista ja sen “erityisintressit” tunnustetaan. Tämä on Lännelle ongelmallista kahdesta syystä: Lupausten antaminen koskien Ukrainan EU- tai NATO-jäsenyyttä on maan suvereniteetin vastaista, ja mieluinen neuvottelulopputulos Venäjälle antaa sille kannustimen järjestää konflikteja muissa naapurimaissa. Toistaiseksi Länsi ei ole suostunut tällaisiin neuvotteluihin, ja tarkoittanevat “neuvotteluratkaisulla” kapinallisten aseista riisumista ja venäjän kielen aseman turvaavat pykälät Ukrainan lainsäädännössä. Tämä ei separatisteille tai Venäjälle riitä, koska kukaan ei aloita sotaa pelkästään kielilainsäädännön takia. Ja mihin neuvotteluihin separatistit voisivat edes ryhtyä jos he vakavissaan väittävät että Ukrainan valtio on fasistijuntta?

Koska osapuolten tavoitteissa on niin suuria eroja, mitään neuvotteluratkaisua emme tule näkemään. Venäjä kiihdyttää omaa aseellista apuaan separatisteille yrittäessään säilyttää heillä joitain alueita edes Ukrainan ennenaikaisten parlamenttivaalien yli. Uutiset siviilien kuolemasta eivät ole loppumassa lähiaikoina.