Venäjä menettämässä maakaasun monopolin Euroopassa.

Noin viimeiset kymmenen vuotta olemme vuodenvaihteen aikoihin päässeet seuramaan ennalta-arvattavasti käsikirjoitettua, mutta intohimoisesti näyteltyä draamaa: Venäjän ja Ukrainan yhteenottoa kaasutoimituksia samalla kun Eurooppa on sivuosassa tilanteen panttivankina pakkasten kiristyessä. Käsikirjoitus toistui monta vuotta putkeen sen verran muuttumattomana, että katsojia alkoi kyllästyttää pahasti. Käytiin vilkas julkinen keskustelu Euroopan energiariippuvuudesta Venäjän suhteen. Yhden mantereen lämmitysjärjestelmää ei kuitenkaan tuosta vain vaihdeta ja ainakin poliitikoiden osalta keskustelu ei johtanut toimenpiteisiin.

Samanaikaisesti käynnissä on kuitenkin ollut radikaali pelikentän muuttuminen. Liuskekaasun hyödyntäminen alkoi Yhdysvalloissa vuonna 1998 ja sen tuotanto on ollut voimakkaassa nousussa. Aikaisemmin kaasun suuri maahantuoja ohitti tuotannossa Venäjän ja rakentaa parhaillaan vienti-infrastruktuuria. Tässä vähän tilastoa muutoksesta:

Tämä menestystarina on laukaissut monitahoisen tapahtumaketjun joka muuttaa nyt Euroopan markkinoita. Ensinnäkin tuotannonkasvu ja hinnanlasku jenkeissä on pakottanut Lähi-Idän maat suuntamaan katseensa Eurooppaan. Liuskekaasua on myös etsitty Euroopasta ja sitä on löytynyt.

Todennäköisesti tuotanto alkaa tämän vuosikymmenen aikana. Tämä kaikki on tietenkin hyvin ikävää Venäjälle jolla on aikaisemmin ollut täysi monopoli maakaasun myyntiin Eurooppaan. Venäjän talouskasvu on perustunut öljyn ja muiden raaka-aineiden vientiin.

 Nyt Venäjä itsekkin suostuu hyväksymään sen tosiasian, että öljyntuotanto on nyt huipussaan ja alkaa todennäköisesti laskemaan muutaman vuoden sisään. Koska öljytullit ovat Venäjän valtion tärkein tulonlähde, vääjämättä edessä oleva tulojen lasku pakottaa miettimään uusia tulonlähteitä. Nykyinen hallinto ei kuitenkaan tunne mitään muuta keinoa kasvattaa valtion kassaa kuin raaka-aineiden myynti, joten he ovat panostaneet maakaasun vientiin. Todisteena tästä ovat Nord Stream-kaasuputki ja suuniteltu South Stream-putki. Venäjän alueella on noin neljännes maailman maakaasuvarannoista, mutta näiden varantojen käyttöönotto vaatii huomattavia investointeja. Varannot sijaitsevat pääosin äärimmäisen kylmillä tai ikiroudan alueilla, joten niiden tuotantokustannukset ovat korkeat. Aikaisemmin maakaasun hinta on seurannut täysin öljyn hintaa, kunnes edellämainitut muutokset markkinoista rikkoivat korrelaation:

Vähän paniikinomaisesti Venäjä aloitti propagandasodan, jonka tarkoitus ulkopuolisen silmin on enemmän sisäpolitiikassa ja itsesuggestiossa. Valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom, tuo vihreiden arvojen raivokas puolustaja, jakoi huolensa liuskekaasun tuottamisen ympäristöongelmista. Myöhemmin tänä talvena paljastui ettei Venäjä edes kykene toimittamaan kysyntäpiikkien aikana tarpeeksi kaasua. Tämä ei johtunut Euroopan kovasta kysynnän kasvusta, vaan Venäjän kotimarkkinakysynnän hintapiikeistä. Euroopan kanssa tehdyt sopimukset antavat Venäjälle tähän mahdollisuuden, joskin täytyy muistaa, että kaasun myynti säännösteltyyn hintaan kotimaassa on tappiollista verrattuna sen myyntiin ulkomaille. Kyseessä on siis täysin poliittinen päätös Gaspromin osalta.

Ihan kuin toimitusten leikkaaminen keskellä paukkupakkasia ei olisi riittänyt, pääministeri Putin piti taas yhden julkisen kabinettikeskustelun joissa läsnä olivat myös varapääministeri Sechin ja Gazpromin puheenjohtaja Medvedev.

Putin: Herra Medvedev, mites spot-markkinat? Miksi [Euroopan maat] eivät osta [kaasua] spot-markkinoilla? Vapailla markkinoilla?

Medvedev: Herra Putin, näyttää siltä että kaikki puheet hyvin likviideistä spot-kaasumarkkinoista ovat olleet, lievästi sanottuna huomattavan liiottelevia, koska spot-markkinat eivät ole kovin likviideja. Vaikka spot-hinnat lähtivät kasvuun, ne olivat pienemmät kuin meidän hinnat, Eurooppa ei pystynyt tyydyttämään pitkän aikavälin kysyntäänsä spot-markkinoilla, koska ne ei vain toimi.

Putin: Ne on siis virtuaaliset.

Medvedev: Aivan oikein.

Putin: Tarkottaen että siellä ei ole oikeita tuotteita tarvittavissa määrin.

Medvedev: Niillä ei ole eikä voi olla tarvittavia määriä.

Tämä formaatti, jossa Kreml antaa poliittisia kannanottoja käsinkirjoitetuissa julkisissa keskusteluissa valtiopäämiesten välillä, on oma tarinansa. Näihin lausuttuihin sanoihin tiivistyy Venäjän vihamielinen ja paniikinomainen suhtautuminen kilpailun ilmestymiseen ja toiveajattelu ettei mikään sittenkään muutu. Gazpromin pitkäaikaiset sopimukset Euroopan kanssa ovat sitoneet toimitetun kaasun hinnan öljyn hintaan:

Tästä kaaviosta huomaa kuinka Venäjän myymän kaasun hinta ei heilu kuten markkinahinnat, vaan se muutetaan tietyin väliajoin vastaamaan öljyn hintaa. Kaasun hinta vapailla markkinoilla ei kuitenkaan ole kohta neljään vuoteen seurannut öljyn hintaa. Nämä pitkäaikaiset sopimukset ovatkin Euroopalle äärimmäisen epäedullisia ja he ovat yrittäneet oikeusteitse päästä niistä eroon. Gazprom on johdonmukaisesti  vastustanut reaaliaikaisempaa hinnoittelua. Tämä on luonnollista, koska tietysti he haluavat laskuttaa mahdollisimman paljon. Syyksi on kuitenkin ilmoitettu mitä kummalisempia väitteitä, esimerkiksi spot-hinnoittelun johtavan "predattoriseen hinnoitteluun". Tällä termillä tarkoitetaan tilanetta, jossa markkinoiden suurin toimija myy tietyn ajan tuotteitaan alle kustannushinnan tarkoituksenaan ajaa kilpailun vararikkoon ja siirtyä monopolihinnoitteluun. Gazprom on jo valmiiksi käytännössä monopoli, joten vaikka se lähtisi tähän kilpailuun markkinoille tulijoita vastaan, se olisi asiakkaille silti etu - hetken aikaa monopolihinnoista luovuttaisiin. Käytännössä kuitenkin Gazprom tuskin voisi myydä kaasua tappiolla sekä kotimaassaan että ulkomailla kovin pitkään.

Lopulta Gazprom joutui myöntymään. Se ei edellenkään halua siirtää vapaampaan hinnoitteluun, joten se pyrkii vähentämään painetta siihen suuntaan alentamalla Euroopan hintoja 10%. Mutta kuten ylläolevasta keskustelustakin saimme tietää, jopa pakkaspiikkien aikana spot-hinnat olivat pienimmät kuin Gazpromin kanssa solmittujen pitkäaikaisten toimitusten. Venäjä on ollut kaasutoimituksissa yhtä mielyttävä ja joustava palveluntarjoaja kuin Neuvostoliittolainen kassatäti. Euroopalla on nyt pelkästään huoltovarmuuden lisäksi taloudellinen kannustin kehittää kaasuntuontia muistakin lähteistä tulee nopeuttaman kehitystä. Nesteytettyä maakaasua tuodaan suurilla laivoilla satamiin, ja nämä satamat vaativat huomattavia investointeja ennen kuin kaasu saadaan verkkoon. Mutta tuotantokustannukset ovat lämpimissä maissa niin paljon pienemmät kuin Venäjällä, että en heidän asemassa luottaisi kaasun tuovan kovin merkittäviä verotuloja tulevaisuudessa.