Super Bowl

Eipä ole taas tullut kirjoitettua. Änteeärrää on lähinnä heitetty. NTR on tarkoittaa nothing to report, ja sen heittäminen viittaa partioraportin kirjoittamista, johon voi merkata vain paikat, joissa on liikkunut. Lumet ovat sulanneet ja sadetta on tullut. Paikka näyttää aika lailla tältä:



Sarjakuvan sisältöön en ota kantaa, mutta kun miettii tätä mielikuvitusmaata, Elboniaa, jossa on joka paikassa mutaa on vyötäröön saakka, ei ole vaikea keksiä mistä inspiraatio on saatu.

Onneksi maailmalla tapahtuu. Amerikkalaisen jalkapallon NFL-kausi on saatu päätökseen ja jälleen kerran, huolimatta siitä, että runkosarja on vain kuudentoista pelin pituinen, se tarjosi enemmän viihdettä kuin mikään muu urheilulaji. Kausi lähti käyntiin kun legendaarinen pelinrakentaja Brett Farve, istuttuaan koko kesän sohvalla, päätti, ettei eläkkeellä jääminen olutkaan hyvä ratkaisu. Hänellä oli kuitenkin edelleen voimassa oleva sopimus Green Bay Packersin kanssa. Siellä hän ei enää halunnut pelata kahdettakymmenettä kauttaan vaan pyysi siirtoa. Eihän se helppoa ollut, ja draamaa riitti. Lopulta Aaron Rodgers sai pitää aloituspaikkansa Green Bayssa, Farve siirtyi New York Jetseihin, ja tämän seurauksena Jetsien Chad Pennington siirtyi Miamiin. Kaikki spekuloivat kuka tästä tapahtumaketjusta hyötyisi eniten. Kaikki pelasivat uusissa joukkueissaan hyvin, mutteivat erinomaisesti ja ainoastaan Miami pääsi pudotuspeleihin.

Pelinrakentajat ovat NFL:ssä tärkeimpiä pelaajia ja niiden ympärillä riittä aina tapahtumia. Erityisesti mustilla pelinrakentajille tuntuu tapahtuvan. Nuori Vince Young on Tennesee Titansin pelinrakentaja, joka kuten muutkin mustat pelinrakentajat osaa juosta erinomaisesti, mutta heittolukujen kanssa on vähän niin ja näin. Hän pelasi aika huonosti kauden alun, vaikka joukkue voittikin kaikki pelit. Neljänessä pelissä hän loukkaantui ja fanit hurraasivat kun tilalle astui 40-vuotias valkoinen Collins. Tämä pelasi koko kauden juuri niinkuin keski-ikäiseltä voi odottaa: Lyhyitä ja varmoja syöttöjä, ei tehnyt mitään erikoista, muttei tehnyt virheitäkään. Tennesee pärjäsi hänen alaisuudessaan erinomaisesti, voittaen yli 75% otteluistaan. Youngilla ei sen sijaan mennyt kauhean hyvin, loukkaantumisensa jälkeen hän katosi pariksi päiväksi ja äiti antoi medialle lausunnon jossa hän pyysi ihmisiä kertomaan hänen olinpaikasta hänen lähdettyä "epävakaassa mielentilassa". Kaveri löytyi pari päivää myöhemmin. Piti kuulemma päästä pois ja selvittää ajatuksiaan.

Toinen hauska tapaus mustan pelirakentajan kanssa sattui ottelussa Philadelphia vastaan Cincinnati. Peli päättyi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen tasapeliin ja pelin jälkeen Philadelphian pelinrakentaja Donovan McNabb kertoi olleensa yllättynyt siitä, että niin voi ylipäätänsä käydä. Hän ei tiennyt ettei jatkoaikaa pelata loputtomasti. Siitä tulikin sitten aika negatiivista palautetta faneilta, koska kyllä 95% amerikkalaisista olisi tiennyt paremmin. Atlanta taas toipui vihdoin oman mustan tähtipelinrakentajansa lähdöstä. Michael Vick oli mainossopimukset mukaan lukien ehkä parhaiten palkattu pelaaja liigassa, kunnes pari vuotta sitten paljastui, että hän tykkäsi järjestää huvilallaan koiratappeluita. Istuu vieläkin vankilassa eläinsuojelu- ja uhkapelirikoksista.

Muitakin sankareita on liigassa riittänyt. Dallasin kulmapuolustaja Adam "Pacman" Jones hyllyttettiin liigasta hänen sekoiltua taas kerran. Tällä kertaa hän oli iskenyt kännissä nyrkillä omaa henkivartijaa. New York Giantsien laitahyökkääjä Plaxico Burress oli klubilla ampunut itseään vahingossa jalkaan kun hänen mukana pitäämänsä pistooli laukesi. Ironian määrä oli valtava, kun "itsensä jalkaan ampuminen" on urheilukielen perusilmaus itseään vahingoittaville virheille. Ja kappas, Giants alkoi häviämään pelejä heti ampumistapuksen jälkeen, voitettuaan kaikki pelit, jotka tapahtuivat ennen sitä.

Liigan loppuottelu Super Bowl oli mahtavaa viihdettä, niinkuin aina. Valitettavasti Super Bowl ja intti eivät sovi yhteen. Varusmiespalveksen aikana pyysin yksikön johtajalta poikkeuslupaa katsoa TV:tä yöllä, mutta ei, oli mukamas taas niin tärkeä päivä edessä. Onneksi joku möläytti tuloksen heti aamiaisella klo 5.30, noin tunti ottelun päättymisen jälkeen niin en päässyt nauttimaan täysillä nauhoituksestakaan. Tällä kertaa ei valitettavasti ollut edes kanavia, jolta ottelua olisi pystynyt seuramaan joten tyydyin katselemaan java-lähetystä. Minuutin välein pieni viiva siirtyi senttejä sinne tai tänne kuvaten pelin tapahtumia. Huikeaa.

Itse ottelu oli kyllä hieno. Arizona Cardinals oli pelannut koko kauden huonosti. Toissavuoden varauskierroksen ensimmäisenä varattu pelaaja pelinrakentaja Matt Leinart loukkaantui ja tilalle astui vanha kettu Kurt Warner. Monen mielestä hänen parhaat päivät olivat jo takanapäin ja hän pelasi ailahtelevasti. Hänen apunaan oli liigan paras laitahyökkääjäpari, jonka kemia ei tosin ollut parhaimillaan kun Anquan Boldin on vaatinut itselleen siirtoa koko kauden ajan. He hävisivät ja voittivat 8 ottelua. Kuusi voitoista tuli heidän oman divisioonan vastustajista, jotka sattumalta olivat juuri ne kolme surkeinta joukkuetta liigassa tällä kaudella. Niinpä Arizona pääsi monen mielestä epäansaitusti ensimmäistä kertaa yli neljänkymmeneen vuoteen pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä he kuitenkin kaikkien yllätykseksi voittivat tiensä Super Bowlin asti. Siellä heillä oli vastassa Pittsburgh Steelers. Heillä oli liigan paras puolustus, sekä nuori ja innostava pelinrakentaja Ben "Big Ben" Roethlisberger (tämän nimen hankaluus on jenkeissä yhtä yleinen vitsi, kuin erään saman etunimen omaavan kansaedustajan sukunimi on Suomessa). Fanit rakastavat Big Beniaan vilpittömästi. He vaativat tätä menestykkäästi pari vuotta aiemmin lopettamaan moottoripyöräharrastuksensa hänen murtaessa leukansa juuri ennen kautta. Fanit rakastavat myös Hawaii-taustaista takapuolustajansa Troy Polamalua, eikä vähiten hänen hiustensa takia. Troyn pitkät kurtikkaat hiukset, jotka heiluvat joka puolelle hänen juostessa ovat monen naisen kateuden kohde. Kun ottaa huomioon vielä sen, että Arizonan päävalmentaja oli saanut kautta aikaisemmin potkut Pittsburghista niin voi todeta, että lähtöasetelmat olivat jännittävät. Ja viimeisille sekunneillehan se ratkaisu taas viipyi. Kyllä tätä urheilulajia on pakko rakastaa.